Avainsana-arkisto: Jarkko Volanen

Seitsemän kirjaa ystävyydestä

Rehellisyyden nimissä pidän ystävänpäivää jenkkiläisenä markkinointitouhuna, mutta se ei estä minua valitsemasta luettavaa ystävyysteemalla. Ystävyyden merkitys on suuri, joten kyllä sitä tekee mieli helliä – ja lukea siitä. Ja näissä suhteellisen lähiaikoina ilmestyneissä kotimaisissa kirjoissa kyse on nimenomaan ystävyyden merkityksistä. Viidestä kirjasta olen postannut jo oman jutun, mutta kahdesta luonnehdin ydinkokemukseni tähän koosteeseen. Kukkikoot tällä kertaa tällaiset ystävyyden kirjallisuuskukkaset.

Johanna Elomaa: Sinä päivänä kun synnyin

Elomaan kirjassa kertoja palaa muistoin aikoihin, kun bileet olivat toinen toistaan vetävämpiä ja ne sai jakaa parhaan ystävän kanssa Ultra Bran tahdissa. Elämä vie sittemmin kertojan maailmaa reissaamaan, mutta ystävyydellä on sijansa muotoaan muuttaneenakin.

Laura Lähteenmäki: Sitten alkoi sade

Aikuiseen ystävyyteen on tullut särö, mutta ystävä on kuitenkin mielessä. Voiko välejä palauttaa? Ja voiko ystävystyä vävyn kanssa, ja onko tyttären ero samalla ero vävy-ystävästä? Entä mitä sisältää ystävyys Espanjassa suomalaisnaisen ja afrikkalaistytön välillä? Tämä kirja antaa näkymiä ystävyyden venyvyyteen.

Susanne Maude: Ennen kuin unohdat

Kirjassa kuvattu lapsuudenystävyys lähentyy sisaruutta. Yhteinen syke sallii erilaisuuden, ja jakaminen jatkuu parikymppiseksi. Sitten väliin tulevat muuttujat etäännyttävät. Kerrassaan hienosti kirjassa kuvataan aikuisuuden sävyjä, elämänkokemusten vaikutuksia ja yhteyden luomista etääntymisen jälkeen. Kaiken puolin sykähdyttävä romaani.

Miika Nousiainen: Pintaremontti

Miesten ja naisten kirjallisuudesta voisi haastella kaikenlaista. Sitäkin, miten naisten kirjallisuus saa helposti hömpän määreet. En pidä hömppäyttä negatiivisena, sillä kevyellä ihmissuhdeproosalla on aikansa ja paikkansa. Pintaremontti olkoon mieshömppää, sillä siinä mieshenkilöiden ystävyyssuhteet ja muut ihmissuhteet ovat kevyesti keskiössä. Tähän listaukseen kirja ilman muuta kuuluu, sillä ystävyksien tukiverkko kuvataan kivasti.

Eppu Nuotio: Maggie ja minä

Maggie on suomalaisen nykytanssin pioneeri ja kuvataiteilija Venny Soldan-Brofeltin ystävä, kenties enemmänkin. Nuotion kirja kuvaa Vennyn ja Juhani Ahon liiton raunioita ja Vennylle elintärkeää tunnesuhdetta Maggie Gripenbergiin. Siitä olisin lukenut enemmän ja syvempää. Kirjassa on myös nykyaikataso, jossa kaksi eri-ikäistä naista yllättäen ystävystyvät. 

Virkistävästi kirjassa kuvataan sitä, miten myös ystävystyminen muistuttaa ihastushullaannusta. Ihan kaikki kirjan osat eivät loksahda lukumakuuni, mutta kirja on viihdyttävä ja ystävyysteemaan se osuu täysin. Hauska oli lukea kirjapiirikuvauksia, nekin ystävyyden sävyttämiä!

Eppu Nuotio: Maggie ja minä (Otava 2020), luin BookBeatissa.

Marja-Leena Tiainen: Sydänystäväni Kirsti

Romaanin kuusikymppisen kertojan sydänystävän kuolema järkyttää elämänperustuksia. En muista lukeneeni näin suoraa surun käsittelyä ja nimenomaan surua ystävän menetyksestä. Kirja saa pohtimaan, millaisia ovat kulttuurimme tavat surra muita kuin lähisukua tai millaista on poiketa tavoista.

Tiainen kertoo viehättävän juurevasti kaikesta kertojan elämään kuuluvasta kuten perhehuolista, avioliiton urautumisesta ja työväsymyksestä sekä siitä, miten oleellisia hyvinvoinnille ovat ihmiset, joiden kanssa saa avoimesti jakaa elämäänsä ja ajatuksiaan. Kirja antaa tilaa murheelle ja huolille, mutta se ei unohda toivoa, uudistumista ja elämän elämistä eteenpäin.

Marja-Leena Tiainen: Sydänystäväni Kirsti (Icasos 2020), sain kirjan kustantajalta, kiitos!

Jarkko Volanen: Varjoihmiset

Varjoihmiset valloittaa etenkin lapsuus- ja nuoruusosuuksineen. Niissä Juha näyttäytyy taviksista poikkeavana tyyliltään, ja hän kaveeraa Paulin kanssa, jonka vanavedessä voi kokeilla meikit, merkilliset asusteet ja Lepakon punk-huumaa. Ystävyydellä ylitetään poikarajoja. Kirja seuraa kiehtovan arvoituksellisesti myös Juhan nykyhetkeä ja sen kriisinpoikasia sekä mahdollista ystävyyden palautumista. Mainiota!

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Listaus, Romaani

Jarkko Volanen: Varjoihmiset

Mietin sanojen poikatyttö ja tyttöpoika eroja. Poikatytön rempseyttä ja ei-ulkonäkökeskeisyyttä jollain tavalla kirjoissa suositaan ja sallitaan, joskin usein poikatytöstä kehkeytyy kaunotar ja vasta siten kertakaikkisen yhteisökelpoinen. Miehen mallista poikkeavilla tyttöpojilla ei ole ollut kummoisiakaan mahdollisuuksia sosiaaliseen pätemiseen, eikä heitä juurikaan tapaa kirjallisuudessa.

Nyt pääsen tutustumaan tyttöpoikafiktiohenkilöön Jarkko Volasen romaanissa Varjoihmiset (Teos 2020). Volasen romaani vie valloittavasti päähenkilön elämään. Kuvaus viiltää ja huumori hellyttää. Teema näkymättömyydestä ja näkyvyydestä saa monitasoisen toteutuksen.

Kahden aikatason kuljetus ei ole erityisen tuore juttu, mutta kertojaratkaisu tuo jännitettä. Juhan lapsuus- ja nuoruusaika taipuu minäkerronnaksi, vuoden 2018 osuus kulkee hän-kuvauksena. Nykyaikaosuuksissa Juha remppaa lounaissuomalaista ”huvilaa” myyntikuntoon, kun kasvuvuodet sijoittuvat myyrmäkiläiseen elämänpiiriin punk-ajan alkuvuosina.

Nyky-Juhan saa tolaltaan mökin c-kasetit ja asiakirjalöydöt. Terveystutkimuspaperit palauttavat mieleen merkillisyyksiä alakouluajoista, sillä Juhaa tutkittiin aikaisesta kehityksestä ja tyttömäisistä piirteistä.

”Ja kun hän nyt istuu lattialle hajareisin ja käy vielä kerran läpi epikriisejä, lääkärin ja terveyssisaren merkintöjä, asiakirjoja, tutkimustuloksia, hän ymmärtää, ettei ole koskaan ollut ketään toista tai kolmatta, on ollut vain hän ja hänen kokemuksensa. Juha ei ole koskaan yrittänyt jäljittää motiivia sen päätöksen takana, jonka myötä hän riisui korunsa, vaihtoi maihinnoususaappaat kävelykenkiin, luopui vöistään ja maskarakynsistään, lakkasi tupeeraamasta hiuksiaan. Ja vaikka se oli vain ulkoista, olemuksellista, hän oli samalla luopunut omimmastaan, antanut huomaamattaan periksi. Ja nyt hänestä tuntuu kuin olisi joutunut identiteettivarkauden uhriksi.”

Aikuis-Juhan mieleen punkevat myös puistattava opettaja ja tärkeä lapsuudenkaveri Pauli. Perheasiatkin merkitsevät. Pojat ovat olleet eri tavoin isättömiä. Juhan äitisuhde on toiminut tavallaan ihan hyvin, ei siis mitään perhehelvettiä vaan sitä tavallista, vaikeaa sanottamista. Paulin äitisuhde – no, selvittäkää!

Nuoruusvuosina Paulin röyhkeys meikata ja pukeutua hameeseen vertautuu Juhan yrityksiin ja tarkkailuasemiin. Huippua kerronnassa on se, miten kummankin toiminta ennen ja nyt siirtyy sivuille. Ja miten makoisasti punkin ja gootin ilmiöt elävät kirjassa, puhumattakaan siitä, miten brittisarja ja -romaani Mennyt maailma pompahtaa kerrontaan muodossa ja toisessa, symboloi isoja asioita.

Pidän romaanista rutkasti. Sympatiani ovat tyystin lapsi-Juhan puolella. Saan seurata kehitystä mieheksi, joksi hän on paineissaan kasvanut. Näkymättömyyden ja näkyvyyden ristipaine puristaa, mutta silti taitaa olla toivoa Juhan (ja kenenkä vain) hyväksyä omanlaisuutensa: mahdollisuudet menneessä ja tulevassa maailmassa, ennemmin tai myöhemmin.

Jarkko Volanen

Varjoihmiset

Teos 2020

romaani

131 Sivua eKirjana.

Luin BookBeatissa.

P.S. Varjoihmiset on Runeberg-palkinnon esilistalla.

1 kommentti

Kategoria(t): Romaani