Mikä saa turvallisuutta, kodinhoitoa ja rauhaiseloa rakastavan henkilön repäisemään itsensä irti totutuista tavoista? Kannustimena ei ole hyvä seura tai lisätienestit. Taustalla kytenee tiedostamaton halu muutokseen. Kaikkien ei tarvitse irroittelussa sentään altistaa itseään toistuvaan hengenvaaraan, kuten Bilbo Reppuli tekee.
Nuorehko Bilbo Reppuli saa kasvot ja olemuksen Peter Jacksonin elokuvassa Hobitti: odottamaton matka. Vanhuksena hänet tavattiin jo Taru sormuksen herrasta -trilogiassa, johon Hobittin alkukuvat oivaltavasti kytketään. Kolmituntinen teos on tyylipuhdas seikkailufantasia: tyypiteltyjä hahmoja, mielikuvitusolentoja, vauhtia ja vaarallisia tilanteita näyttävästi visualisoituna.
Bilbon roolitus on onnistunut. Hahmon koomisuus on melkein ylärajalla, mutta se sävyttää hyvin seikkailurällästystä. Kääpiökimara on myös tehoava, joskin porukasta olisi voinut nostaa kuninkaan lisäksi joitain muitakin. Oli rattoisaa tunnistaa näistä lyhennetyistä kallioluolakansalaisista monia laatubrittidraamojen näyttelijöitä.
Tehosteet ja digitoteutukset ovat toimivia mutta jäävät vaikuttavan uusseelantilaisen luonnon varjoon. Musiikki tehostaa tunnelmia ja toimintaa osuvasti. Kaikkea tätä osaa odottaa TSH-sarjan pohjalta, etenkin tuttuja hahmoja ja maisemia, vaikkapa ihanaa Rivendelia.
Pitkitetty seikkailu vei vaivatta mukaansa. Pahoitella voin vain sitä, että Hobitti venytetään kolmeen osaan – rahastuksen makua. En halua Jacksonin tulkintaa Tolkienin kirjasta enempää eritellä: minulle se on ensisijaisesti kirjan kuvitus ja tunnematka.
Sain sedältäni aina jouluksi vuoden kärkikirjan. Kymmenvuotiaana paketissani oli juuri ilmestynyt Tolkienin Lohikäärmevuori eli erään hoppelin matka sinne ja takaisin. Jo sisäkansien kartta johdatti seikkailuun,Tove Janssonin kuvitus lisäsi tunnelmaa, ja sadunomaisten hahmojen elävyys ja juonen jännittävyys vangitsivat. Seuraavina jouluina kääreissä olivat TSH-osat. Joulun odotukseen ja jännitykseen limittyivät nautinto pimeässä jouluyössä lukemisesta ja tunne lukemisen jatkumisesta siten, ettei sen soisi loppuvan.
Lapsuuden ja nuoruuden kynnyksellä elin neljänä jouluna fantasiakokonaiselämyksen. Leffaversiotkin olen sittemmin katsonut joulun alla. Niinpä olen ollut vuosien varrella Tolkienin seurassa monin tavoin kadonnutta aikaa etsimässä. Lukutilanteessa alussa on sana, ja sitä seuraa aina yhtä kiehtova, outo tapahtuma: kirjoitus muuttuu mielen maailmaksi. Minun tunne- ja mielikuvani pysyvät omanani – jokainen luo omanlaisensa. Tolkienin suhteen vierailen mieluusti myös Jacksonin visiossa.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 