Avainsana-arkisto: Sanna-Leena Knuuttila

Selkoa: päiväkirjaromaani ja pakinoita

Syksyn kirjasatoon kuuluvat selkokirjat. Viimeisimpiä ovat Reuna Kustannuksen julkaisemat Sanna-Leena Knuuttilan romaani Minä odotan sinua ja Tuija Hannulan pakinakokoelma Toppatakin alla on sydän.

20181024_181058.jpg

Sanna-Leena Knuuttila: Minä odotan sinua

Sanna-Leena Knuuttilalta ilmestyi vuosi sitten selkoromaani Ne lensivät tästä yli, joka kertoo talvisodasta nuoren Hilkan päiväkirjamerkintöinä. Minä odotan sinua on sille suoraa jatkoa. Kirjassa eletään ankaria jatkosodan vuosia.

Kirjan alussa Hilkka avioituu Veikon kanssa, mutta yhteiselo katkeaa jatkosotaan. Veikko on rintamalla, Hilkka puurtaa kotona ja perhe kasvaa. Hilkka pelkää aviomiehensä puolesta, vain miehen lyhyet lomat katkaisevat sota-ajan ikävää ja huolta.

Romaani avaa hienosti maaseudun kotirintamaelämää. Siinä kuvataan vuoden kiertoon liittyviä töitä, samoin aikakauden asioita kuten elintarvikepulaa, talkootöitä ja neuvostoliitolaisten sotavankien työvoimana toimimista. Pidän erittäin arvokkaana arjen välittämistä lukijoille, jotka voivat olla esimerkiksi historiasta kiinnostuneita nuoria, Suomen sotavuosiin tutustuvia maahanmuuttajia tai sota-aikoja muistelevia vanhuksia.

Knuuttilan selkokieli on sujuvoittunut entisestään, ja kirjasta kehkeytyy ehjä kokonaisuus. Kirjan alun sanasto on varmasti tarpeen mutta on kovin suppea. Sota-aikaan ja 1940-luvun maalaiselämään liittyy paljon vierasta käsitteistöä. Onneksi moni asia selvinnee kirjassa kuvatuista asiayhteyksistä. Ajan henki näkyy, esimerkiksi ”ryssä”-sanaa viljellään – sanastossa se selitetään korrektisti.

Vaikka Hilkan päiväkirja selostaa tapahtumia, on siinä myös yleistä ilmapiirin kuvausta ja tunnesyvyyttä, joten nuoren vaimon tunneskaalan vaihtelut välittyvät hyvin. Romaanissa on koskettavia kohtia. Päätän kirjan esittelyn Hilkan sotatilanteen virittämiin ajatuksiin:

”Muistelin Veikon lämpimiä käsiä.
Niillä käsillä Veikko on puristanut metsämaata,
kun hän on maannut ryssän tulituksessa.
Niillä käsillä hän on pitänyt asetta
ja ampunut käskystä.
Ja niillä käsillä hän on koskettanut kasvojani.”

Tuija Hannula: Toppatakin alla on sydän

Pakinan voi määritellä lyhyeksi, humoristissävyiseksi jutuksi. Sellaisia ei paljon selkokieleksi ole kirjoitettu. Tuija Hannulan esikoiskirjassa on 30 lyhyttä, hyväntuulista juttua. Niissä on väläyksiä vuodenajoista, suomalaisuudesta ja arkielämästä. Osassa kertojana on tunnistamaton yleispuhuja, monissa maahanmuuttajataustainen minäkertoja. Hannulan selkojutut on suunnattu nuorille ja aikuisille suomen kielen opiskelijoille, ja kirjan loppuosassa on pakinoihin tehtäviä.

Minua miellyttää kokoelman nimi: Toppatakin alla on sydän. Se sytyttää lämpimän tunnelman. Pääosin kokoelman pakinat ovat sopivan lyhyitä, ja joukossa on eritasoisia juttuja, joten ne soveltuvat eri vaiheen kielenoppijoille – esimerkiksi pakina Suomi-neidosta on pitkä ja polveileva, kun taas kirjan nimipakina on napakka. Kuten todetaan pakinassa ”Suomen kieli on pyramidi”, kieli rakentuu osa kerrallaan.

”Pyramidissa on leveä pohja.
Pohjan rakentamisen kestää,
koska aluksi sinun täytyy
oppia paljon asioita.
On hyvä,
että pohjasta tulee kestävä.

Myöhemmin pyramidi kapenee,
ja sinä kiipeät nopeammin.”

Selkokieltä rivitetään tietyllä tavalla: yksi ajatus yhdellä rivillä, mieluusti vain kahden rivin virkkeitä. Välillä pakinoiden virkkeet venyvät neljälle, viidelle riville. Kirjan loppuosan tehtävien toivoisin olevan myös selkokielisesti rivitetty. Kirjan alussa voisi olla sisällysluettelo, sillä se aina selkeyttää kokonaisuutta, kun on kyse kokoelmasta.

Huomaan suosikikseni nousevan nimipakinan lisäksi jutun ”Huono aamu”, jossa on hauska loppukoukku. Pakinoissa on paljon suomalaisuusilmiöihin ja kieleen liittyviä aiheita, joten uskon niistä riittävän keskusteltavaa suomen kielen kanssa tutuiksi tulevien kesken ja heidän kanssaan. Tämäntapaisilla lyhyillä jutuilla on monenlaista käyttöä etenkin osana opetusta.


Sanna-Leena Knuuttila
Minä odotan sinua
113 sivua.

Tuija Hannula
Toppatakin alla on sydän
tehtävineen 149 sivua.

Sain selkokirjat Reuna-kustannukselta Turun kirjamessuilla lokakuussa 2018.

20181005_120602.jpg

Selkokirjailijat Turun kirjamessuilla: vasemmalla Sanna-Leena Knuuttila, oikealla Tuija Hannula. Pisteet Turun kirjamessuille siitä, että selkokirjat olivat jonkin verran esillä. Nyt alkavilla Helsingin kirjamessuilla ei selko ole mahtunut ohjelmaan (tietääkseni).

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Selkokirja

Sanna-Leena Knuuttila: Ne lensivät tästä yli

Sanna-Leena Knuuttilan ensimmäinen selkoromaani Ne lensivät tästä yli (Reuna 2017) kertoo talvisodasta nuoren naisen näkökulmasta. Knuutila tuo selkokirjallisuuteen kotirintaman näkökulman.

Selkokirjallisuuteen kaivataan hauskoja, helppoja ja lyhyitä tekstejä. Se ei sulje sitä pois, että myös vakavista ja vaikeista aiheista tulee julkaista selkokirjoja. Ne lensivät yli kuvaa arkisesti, miten sota vaikuttaa: miehet lähtevät sotaan, naiset hoitavat talon työt ja murehtivat poissaolevia. Kirja välittää  ajatuksia ja tunteita sota-ajasta.

Ja kuitenkin juuri nyt
Meidän naisten täytyy kestää.
Meidän täytyy antaa kaikki tukemme 
sotarintamalle.
Eikö se ole hullua?
Että suurista menetyksistä huolimatta
meidän täytyy vain kestää.

Hilkan talvisodan tarinan haluan aloitettuani ehdottomasti lukea loppuun, eli hienosti teksti saa kiinnittymään kertojaan. ”En halua olla koko ajan huolissani ja peloissani”, minäkertoja Hilkka kirjoittaa päiväkirjaansa. Kirja pysyy tiukasti 19-vuotiaan maalaistytön näkökulmassa päiväkirjan keinoin. Tämä valinta on onnistunut. Teksti sopii nuoren kirjoittamaksi, silti siinä on viehättävää vanhan ajan sävyä. Vaikka kertoja on sodasta huolissaan, mahtuu kirjaan myös toivoa ja rakkautta. Juonessa on siten sopivasti asioiden ja tunteiden vaihtelua.

He lensivät tästä yli.jpg

Jonkin verran tekstissä on vielä rukkaamisen varaa selkokielen näkökulmasta. Esimerkiksi virkkeet lipsahtavat useille riveille ja virkerakenne on välillä mutkikas. Toimitustyössä voisi jatkossa ottaa huomioon selkosujuvuuden, koska tekstissä on vielä melko paljon ajatusta katkovaa. Esimerkiksi usein pitkän lauseen viimeinen sana eksyy omalle rivilleen. Se ei haittaa, jos ei lukija kuulu selkokielen käyttäjäryhmiin, mutta töksäyttää se ajatuskulkua.

Knuuttilan kirja sopii erittäin hyvin muisteluavuksi sodat kokeneille, mutta yhtä hyvin se sopii kaikille, joita menneet ajat kiinnostavat. Kirja dokumentoi elävästi sota-aikaa 1930-luvun lopun maalaisyhteisössä. Suomessa on nyt paljon kieltämme opettelevia, jotka tulevat sodan jaloista. Heille kirja voi olla samastuttava, ja samalla se voi osoittaa, ettei sota ole vielä kovin kaukana kokemuksistamme.

*

Tapasin Sanna-Leena Knuuttilan Helsingin kirjamessuilla. Hän kertoi innostuneensa selkokielestä yhden artikkelin taustatietojen hankinnan seurauksena. Selkokieleen perehtymisen jälkeen hänelle avautui ajatus: on merkityksellistä viestiä sellaisella kielellä, jota mahdollisimman monet ymmärtävät. Kirjan idea oli muhinut hänen mielessään, sillä omien isovanhempien kokema aika tuntui tärkeältä välittää muille.
– Halusin kirjalla muistaa mummua, näyttää, että kun minulla on kirjoittamisen lahja, kirjoitan sitten kaikille. Siksi kirjoitin kirjan selkokielellä.

Odottelen jatkoa.

He lensivät tästä yli 2

Kirjailija ja esikoisselkokirjansa Helsingin kirjamessuilla 2017

P. S. Harvinaista herkkua on, kun selkokirjat mainitaan valtamediassa. Näin tapahtui Ylen Kirjojen Suomi -sivujen Finlandia-palkintoveikkauksessa: ”Oma lukunsa olisi myös, jos ehdokkaaksi pääsisi selkokirja eli selkokielellä kirjoitettu kirja. Sellainen ehdokas voisi tärkeän aiheensa perusteella olla Sanna-Leena Knuuttilan Ne lensivät tästä yli. Siinä on kyse sodanaikaisesta kotirintamasta.”

– –

Sanna-Leena Knuuttila
Ne lensivät tästä yli
Reuna Kustannus 2017
selkoromaani
121 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

3 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Selkokirja