Suomalainen kansanperinne on aina antanut aineksia kirjallisuuteen, ehkäpä viime vuosina vielä enemmän kuin aikoihin. Kiehtova uskomusperinne selvästi herättää mielikuvituksen. Kansanperinteen haltiat, tontut, pirut ja haamut pistäytyvät nyt selkonovelleissa Salaperäisiä tarinoita. Kokoelman on toimittanut Satu Leisko, ja siinä on kahdeksalta kirjailijalta yhteensä 14 novellia.
Satu Leisko on kirjoittanut kokoelmaan kiehtovan merenneitotarinan ja raapaleita. Raapale on novellimuoto, jossa on 100 sanaa. Leiskon raapaleiden lyhyys tehostaa novellien salaperäisyyttä, ja loppuun jää lukijalle valtaa keksiä lisää. Lopun jättää kutkuttavasti auki myös Anne Leinosen novelli ”Koska sinä olet minun”. Novellin kaveruksien uimareissulla tapahtuu kummia, mikä auttaa toista pojista rohkaistumaan.
Jasu Rinneojalta on kolme mukavaa arkea ja yllättävää yhdistävää novellia, Riikka Tuohimetsältä murhatarina ja Mirjam Häkkiseltä ekologinen kannanotto haltiahenkisesti. J. S. Meresmaan ”Navettakissa”-novellissa kissan sijaan ilmestyy yllätyseläin. Näissä novelleissa nykyisyys ja tulevaisuuskin toimivat yliluonnollisen rinnalla.
Kaksi novellia sijoittuu menneeseen aikaan, ja se välittyy hyvin niiden tunnelmasta. Silja Vuorikurun novelli ”Ennustus” tapahtuu maatalossa, jossa vierailija kuulee mieleen jäävän ennustuksen. Sanna-Leena Knuuttilan novelli on viehättävästi perinteitä kunnioittava tonttutarina.
•
Novellien aiheet vaihtelevat virkistävästi, ja novellien henkilöissä on otettu huomioon moninaisuus niin iän, sukupuolen kuin seksuaalisen suuntautumisenkin suhteen. Selkokielen kannaltakin on vaihtelua. Toiset novelleista ovat kieleltään helpompia kuin toiset. Kokoelmassa se on kätevää, koska se antaa lukijoille kielen tason suhteen valinnanvaraa ja toisaalta osoittaa, että helpollakin kielellä viritetään tarinaan jännite ja yllätys. Joissain novelleissa on vaikeahkoja sanamuotoja, ja rivityksessä on pientä heiluntaa selkoihanteista.
Kirjan kannen ja kuvituksen on tehnyt Nora Niemispelto. Kuvituksen aiheina on novellien henkilöt tekoälyhenkisesti, voimakkain värein ja tehokkain silmin. Kuvat sopivat kirjan tunnelmaan. Uskon Salaperäisten tarinoiden kokonaisuudessaan käyvän sekä nuorten että aikuistenkin selkolukijoiden makuun.
•
Satu Leisko (toim.): Salaperäisiä tarinoita. Novelleja. Avain 2023, 103 sivua. Sain kirjan novellin kirjoittajalta.
Kommentoi minulle blogiini tai Facebookin tai IG:n tämän jutun postaukseeni – voit voittaa kirjamessulipun. Voittolipun jakamiseksi tarvitsen sinulta sähköpostiosoitteesi. Arvon voittajan 16.10.2023.
Sanna-Leena Knuutila on mukauttanut selkokielellä Marko Hautalan romaanin Pimeän arkkitehti (Avain 2022), ja siten selkokirjallisuuteen on saatu suomalaista kauhua. Nuorisolle on jo selkomukautettuja kauhutarinoita, Magdalena Hain Haiseva käsi ja muita kauheita tarinoita (Avain 2020). Käännöskauhua selkona löytyy ulkomaisista klassikoista Dracula ja Baskervillen koira.
Romaani Pimeän arkkitehti kertoo yliopisto-opiskelija Jonista, joka muuttaa vanhaan kerrostaloon. Rappukäytävästä ja muutenkin talosta alkaa kuulua kummallisia ääniä, ja monet asukkaat ovat säikähtäneen oloisia. Jonilla itsellään on ongelmia isän kanssa, ja Jonin taipumus vaipua kesken kaiken unenomaiseen mielikuvitustilaan vaikuttaa hänen arkeensa.
”Valokuvissa alkoi näkyä liikettä.
Ensimmäistä kertaa Joni pelkäsi,
mitä hänen mielikuvituksensa
voi tehdä valokuvien ihmisille.
Se voi antaa niille elämän.”
•
Kirjassa on tehokkaita tilanteita, jotka luovat jännitystä ja pelottavat aidosti. Monet kummallisuudet saavat aikaan selittämättömän olon, ja juoneen jää myös avoimia asioita egyptiläisen haudan ja suomalaisen kerrostalon kylpyhuoneen samankaltaisuuksista. Voiko sellaista olla selkokirjassa?
Kyllä voi. Kirjan rakenne auttaa lukijaa: henkilöt esitellään aluksi; luvut on napakasti jäsennelty ja otsikoitu. Oleellista on, että tilanteista toiseen siirrytään luistavasti, samalla lukija pidetään kyydissä mukana. Vaikka selkokirjassa joudutaan karsimaan alkuperäistä juonta ja ilmaisutapaa, kokonaisuus säilyy ehjänä.
Selkokirjaksi Pimeän arkkitehti on melko pitkä, eikä sanasto ole helpointa selkokieltä, mutta kieli on sujuvaa ja elävää. Siksi uskon, että perusselkokielen ja sitä astetta haastavamman kielen lukijoille Hautalan romaani aiheuttaa kiehtovia jännityksen väristyksiä.
Yhä edelleen elävät ennakkoluulot, että selkokirjat ovat kökköjä köyhän kielen kyhäelmiä. Todellisuudessa selkokirjat parhaimmillaan ovat kirjoja, jossa kielen ja taiton selkeys vapauttaa lukijan tempautumaan ja eläytymään sisältöön.
Selkokirjat eivät siis vie pois lukukokemusta. Vaikka kerronnan kokeilut, tekstin runsaus, kielimuotojen villi vaihtelu tai kielikuvien kukkiminen on poissuljettua, eivät selkokirjat silti ole automaattisesti yksitasoisia tai vailla kekseliäisyyttä.
•
Jotkut pedagogit huolestuvat helppolukuisista kirjoista, mutta minua ei huoleta. Olen todistanut lukuisia kertoja lukuiloa, joka syntyy selkokokemuksesta. Yksi lukija tiivisti sen niin, että kirjan kokee tylsäksi ja epäkiinnostavaksi, jos kieli on liian vaikeaa. Silloin jäävät kirjat lukematta.
Kieltä ei köyhdytä se, että selkokirjoissa on helppoa kieltä. Kielen köyhdyttää se, jos ei lueta mitään. Selkokirjan lukeminen ei tarkoita sitä, että lukija livahtaa sieltä, missä aita on matalin, vaan lukija saa lukukokemuksen, mahdollisuuden kirjamaailmaan – jos ylipäätään pidämme merkityksellisenä, että kirjoja yhä luetaan.
Usein ennakkoluulojen ylläpitäjät eivät ole lukeneet viime vuosien selkokirjoja vaan elättelevät ennakkomielikuvaa tai yhtä selkokirjakokemusta vuosien tai vuosikymmenten takaa. Ja totta kai selkokirjat ovat samanlaisia kuin muutkin kirjat: lukijan maku vaikuttaa, kiinnostaako aihe, tyyli tai muu asia kirjassa. Selkokirjajoukossa on taidokkaita tekstejä lajissaan, luonnollisesti voi olla muunlaistakin kuten kaikessa kirjallisuudessa.
•
Valitettavasti selkokirjoista saa vähän vinkkejä, sillä kirjallisuutta käsittelevä media ei juuri esittele selkokirjoja. Siksi katsaukseni taitaa olla tarpeen – ja sopii hyvin tämän viikon teemaani, pienilevikkisen kirjallisuuden käsittelyyn.
Selkokirjoja on kieleltään eritasoisia, eli valittavana on yleiskielen lähellä liikkuvaa helppolukuista kirjallisuutta ja myös silkkaa selkosuomea. Selkokielen käyttäjäryhmät ovat keskenään erilaisia, mutta suuri osa selkokirjallisuudesta on sellaista, joka sopii monelle. Pääkohderyhmänä ovat lukijat, joilla syystä tai toisesta on kielellisiä vaikeuksia, mutta se ei sulje pois muita lukijoita. Kasvavia käyttäjäryhmiä ovat nuoret ja aikuiset, jotka muuten haluttomasti tarttuvat kirjoihin, ja suomea toisena kielenä opiskelevat tai harjoittelevat.
Selkokirjoja kirjoitetaan alun perin selkokielisiksi tai selkokielelle mukautetaan jo ilmestyneitä kirjoja. Nostan tähän osin nuorisopainotteiset kuusi vinkkiä (ja kirjaotsikoissa linkit postauksiini). Lisäksi jutun lopussa on luettelo muista mielenkiintoisista vuoden 2020 selkokirjoista.
Uusin Baggen selkokirja ei moralisoi tai opeta. Se kuvaa kahta nuorisorikollista, ja meno on lennokasta nuorisokirjatyyliä. Baggen selkokieli on yleiskieltä lähenevää eli vaikeaa selkokieltä, mutta kirja Jäätävää kyytiä (Avain 2020) on mojova lisä yläkoulun kirjavalikoimaan.
Riikka Tuohimetsä on selkoistanut Magdalena Hain kauhukertomuksia nuorille (Avain 2020). Tätä genreä ei juurikaan selkokirjallisuudessa ole, joten uutuus on virkistävä lisä selkokirjallisuuteen. Lyhyet novellit sopivat makupaloiksi tai koko kirja saman tien ahmittavaksi.
Knuuttilan romaanitrilogian viimeinen osa Jäätyneet tiet (Reuna 2020) vie päätökseen sota-aikojen kotirintamasta kertovan sarjan. Muut osat ovat Ne lensivät tästä yli ja Minä odotan sinua. Romaanit nuorista naisista vaikeina aikoina lisäävät ymmärrystä historiasta.
Leisko on haastatellut maahanmuuttajanuoria ja koonnut tietokirjan heidän tarinoistaan (Avain 2020). Kirja kuuluisi pakolliseksi nuorten lukijoiden lisäksi ainakin kaikille peruskoulun ja toisen asteen opettajille ja ei-maahanmuuttajalasten vanhemmille sekä koulutussuunnittelijoille. Kirjasta saa käsityksen nuorten toiveista, ja se ehkä lisää kipinää keksiä keinoja, miten niitä voitaisiin auttaa toteuttamaan.
Rasismi on valitettavan ajankohtainen aihe. Siihen tarttuu Tiaisen nuortenromaani (Avain 2020) siten, että se sopii kaikille nuorille, ei tarvitse olla kielellisiä rajoitteita. Rasismin mekanismit ja vaikutukset välittyvät näin selkeästi.
Vuorikuru on selkoistanut klassikkokirjailijoiden novelleja, eli näin Minna Canth, Maria Jotuni ja Aino Kallas toivottavasti saavat uusia lukijoita (Reuna 2020). Novellit näyttävät naisen elämän ehtoja yli 100 vuoden takaa. Ne varmasti herättävät ajatuksia ja keskustelua – yhä.
Bonus
Tuija Takala: Vanhat runot, uudet lukijat (Avain 2020). Lisään oman tuotokseni vinkkijoukkoon, koska vastaavaa kirjaa ei ole aiemmin ilmestynyt. Perustelen kirjan alkusanoissa, miksi päädyin muuttamaan klassikkorunoja helpolle kielelle alkuperäisiä runoja kunnioittaen. Kirja tähtää siihen, että runoelämykset ja runoperintö jatkuvat.
*
Muita selkokirjoja 2020
Listaan muita vuoden selkokirjoja. Joistain olen kirjoittanut jutun blogiini, toisista en. Valikoima osoittaa, että selkokirjallisuus monipuolistuu vuosi vuodelta.
Laura Erimo & Markus Hotakainen: Maapallo (Opike 2020). Tietokirja kertoo helppolukuisesti maapallosta.
Eve Hietamies: Tarhapäivä. Selkomukautus Hanna Männikkölahti (Avain 2020). Mukava tarina isästä ja pojasta. Kirja on jatkoa romaanille Yösyöttö. Tulossa on myös sarjan kolmas osa Hammaskeiju.
Petri Ilmonen: Videoi ja kirjoita iPadilla (Opike 2020). Opas ”pädin” käyttöön.
Sakari Kilkki: Arkielämää (Opike 2020). Erityisopetuksen nuorille ja aikuisille tietoa arjen asioista.
Sakari Kilkki: Päivänselvää – Terveystieto (Opike 2020). Tieto- ja oppikirja terveydestä. Päivänselvää-sarjassa on muitakin perusopetukseen sopivia tietokirjoja.
Aleksis Kivi:Seitsemän veljestä & Nummisuutarit. Selkomukautus Pertti Rajala (Avain 2020). Jo aiemmin selkoistetut klassikkokirjat ilmestyivät kahden teoksen kääntökirjana.
Noora Lehtinen & Anne Muhonen: Ainon ja Matiaksen iltakirja (Pieni Karhu 2020). Kolmen kertomuksen lastenkirja, joka on jatkoa kirjalle Aino ja Matias ja hauskat lomapäivät.
Jaana Levola: Venla ja kaverikoirat (Opike 2020). Kouluikäisten kirja koiraharrastuksesta. Aiemmin samasta aiheesta on ilmestynyt Käppänät.
Satu Leisko: Avaruuden rajalla (Opike 2020). Ensimmäinen suoraan selkokieliseksi kirjoitettu scifi-selkokirja nuorille. (Ilmestynee lähiaikoina.)
J. S. Meresmaa: Naakkamestari (Reuna 2020). Kirjailija on mukauttanut scifi-tyylisen vaihtoehtohistoriaan sijoittuvan pienoisromaaninsa.
Raili Mikkanen: Kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää (Avain 2020). Kirja on kieleltään vaikeampaa kuin selkokieli, mutta se on taitettu selkokielisesti ja on lyhyt versio Mikkasen samannimisestä romaanista, joka kertoo Minna Canthin tyttärestä Ellistä.
Juuli Niemi: Et kävele yksin. Selkomukautus Mirjami Häkkinen (Avain 2020). Nuortenkirja kertoo kahden nuoren rakkaudesta. Alkuperäinen kirja voitti Finlandia Junior -palkinnon.
Seija Niinistö-Samela: Kurkistus hyönteisten maailmaan(Pieni Karhu 2020). Kaunis tietokirja hyönteisistä.
Paula Noronen: Supermarsu lentää Intiaan. Selkomukautus Riikka Tuohimetsä (Opike 2020). Lasten suosikkikirjasarja saa nyt selkokielisen avauksen. (Ilmestynee lähiaikoina.)
Odotan aurinkoa (Humak 2020). Verkkokirjassa on maahanmuuttajanuorten tarinoita Suomessa elämisestä.
Pertti Rajala: 50 keksintöä, jotka muuttivat maailman (Avain 2020). Tietokirja keksinnöistä, kirja sopii kaikenlaisille lukijoille.
P. S. Ensi vuonna on Helmet-lukuhaaste selkokirjoista. Mukaan vain!
Sanna-Leena Knuuttila on kirjoittanut kaksi romaania Hilkasta: Ne lensivät tästä yli ja Minä odotan sinua. Niissä Hilkka kertoo maaseudun nuoren naisen elämästä sodan aikana Pohjanmaalla. Sarjan kolmannessa osassa Jäätyneet tiet (Reuna 2020) kertoja vaihtuu. Nyt nuori Anna kertoo Lapin sodasta 1944.
Sota Neuvostoliittoa vastaan on loppunut, mutta Suomen armeijan on vielä ajettava saksalaiset sotilaat Lapista. Lapin asukkaat saavat määräyksen: heidän täytyy lähteä pakoon, evakkoon, koska saksalaiset polttavat rakennukset ja piilottavat räjähteitä teille ja metsiin. Jäätyneet tiet kertovat Annan, hänen perheensä ja ystävänsä pakomatkasta Lapista Pohjanmaalle ja paluusta kotiin.
Anna kuvailee tapahtumia, mutta parasta on se, miten hän ilmaisee tunteita. Anna kertoo kodin jättämisestä ja vaarallisesta matkasta koskettavasti. Anna myös tiivistää tunteitaan:
”Elämä on kuin tie.
Se ei kulje aina pehmeää metsäpolkua.
Joskus se on jäätynyt ja kova.”
Annan perhe saa Hilkan luota turvapaikan sodan ajaksi. Kirja kertoo myös siitä, minkälaista evakoilla on asua vieraiden kodissa. Toisilla se onnistuu, toisilla ei. Hilkan luona kaikki on hyvin.
” – Vaikka elämä jatkuu toisenlaisena,
se voi jatkua silti hyvänä.
Elämään voi tulla myös
jotain uutta ja mukavaa.
Jotain sellaista, mitä ei olisi tullut,
jos tätä vaikeaa aikaa ei olisi ollut,
Hilkka sanoi.”
Selkokirjaan sopii, että juoni etenee selkeästi ja kirjan pituus on lyhyt. Kirjaan mahtuu silti monia tasoa, etenkin tunnetasoja. Tärkeitä aiheita ovat sodan ja evakkojen lisäksi ystävyys ja rakastuminen. Myös oman kotipaikan merkitys on tärkeä.
Suoraan selkokielelle ei ole aikaisemmin kirjoitettu historiallisia romaaneita, jotka kertovat kotirintaman ihmisistä. Jo siksi Knuuttila on tehnyt merkittävän selkokirjasarjan. Kirjojen avulla kuka tahansa pääsee eläytymään aikoihin, jolloin oli kaikesta pulaa ja jatkuva pelko. Kirjasarja sopii myös koulukäyttöön, kun on tarve saada historia elämään.
Tapahtumat, ajatukset ja tunteet välittyvät Knuuttilan kirjoista kaikille, nuorista vanhuksiin. Eli kirja on hyvä esimerkki siitä, että selkokieli ei rajaa lukijoita vaan tekee lukemisen mahdolliseksi monille.
P. S. Sanna-Leena Knuuttila on myös kirjoittanut opinnäytteen selkokirjan kirjoittamisesta: tässä.
Syksyn kirjasatoon kuuluvat selkokirjat. Viimeisimpiä ovat Reuna Kustannuksen julkaisemat Sanna-Leena Knuuttilan romaani Minä odotan sinua ja Tuija Hannulan pakinakokoelma Toppatakin alla on sydän.
Sanna-Leena Knuuttila: Minä odotan sinua
Sanna-Leena Knuuttilalta ilmestyi vuosi sitten selkoromaani Ne lensivät tästä yli, joka kertoo talvisodasta nuoren Hilkan päiväkirjamerkintöinä. Minä odotan sinua on sille suoraa jatkoa. Kirjassa eletään ankaria jatkosodan vuosia.
Kirjan alussa Hilkka avioituu Veikon kanssa, mutta yhteiselo katkeaa jatkosotaan. Veikko on rintamalla, Hilkka puurtaa kotona ja perhe kasvaa. Hilkka pelkää aviomiehensä puolesta, vain miehen lyhyet lomat katkaisevat sota-ajan ikävää ja huolta.
Romaani avaa hienosti maaseudun kotirintamaelämää. Siinä kuvataan vuoden kiertoon liittyviä töitä, samoin aikakauden asioita kuten elintarvikepulaa, talkootöitä ja neuvostoliitolaisten sotavankien työvoimana toimimista. Pidän erittäin arvokkaana arjen välittämistä lukijoille, jotka voivat olla esimerkiksi historiasta kiinnostuneita nuoria, Suomen sotavuosiin tutustuvia maahanmuuttajia tai sota-aikoja muistelevia vanhuksia.
Knuuttilan selkokieli on sujuvoittunut entisestään, ja kirjasta kehkeytyy ehjä kokonaisuus. Kirjan alun sanasto on varmasti tarpeen mutta on kovin suppea. Sota-aikaan ja 1940-luvun maalaiselämään liittyy paljon vierasta käsitteistöä. Onneksi moni asia selvinnee kirjassa kuvatuista asiayhteyksistä. Ajan henki näkyy, esimerkiksi ”ryssä”-sanaa viljellään – sanastossa se selitetään korrektisti.
Vaikka Hilkan päiväkirja selostaa tapahtumia, on siinä myös yleistä ilmapiirin kuvausta ja tunnesyvyyttä, joten nuoren vaimon tunneskaalan vaihtelut välittyvät hyvin. Romaanissa on koskettavia kohtia. Päätän kirjan esittelyn Hilkan sotatilanteen virittämiin ajatuksiin:
”Muistelin Veikon lämpimiä käsiä. Niillä käsillä Veikko on puristanut metsämaata, kun hän on maannut ryssän tulituksessa. Niillä käsillä hän on pitänyt asetta ja ampunut käskystä. Ja niillä käsillä hän on koskettanut kasvojani.”
Tuija Hannula: Toppatakin alla on sydän
Pakinan voi määritellä lyhyeksi, humoristissävyiseksi jutuksi. Sellaisia ei paljon selkokieleksi ole kirjoitettu. Tuija Hannulan esikoiskirjassa on 30 lyhyttä, hyväntuulista juttua. Niissä on väläyksiä vuodenajoista, suomalaisuudesta ja arkielämästä. Osassa kertojana on tunnistamaton yleispuhuja, monissa maahanmuuttajataustainen minäkertoja. Hannulan selkojutut on suunnattu nuorille ja aikuisille suomen kielen opiskelijoille, ja kirjan loppuosassa on pakinoihin tehtäviä.
Minua miellyttää kokoelman nimi: Toppatakin alla on sydän. Se sytyttää lämpimän tunnelman. Pääosin kokoelman pakinat ovat sopivan lyhyitä, ja joukossa on eritasoisia juttuja, joten ne soveltuvat eri vaiheen kielenoppijoille – esimerkiksi pakina Suomi-neidosta on pitkä ja polveileva, kun taas kirjan nimipakina on napakka. Kuten todetaan pakinassa ”Suomen kieli on pyramidi”, kieli rakentuu osa kerrallaan.
”Pyramidissa on leveä pohja. Pohjan rakentamisen kestää, koska aluksi sinun täytyy oppia paljon asioita. On hyvä, että pohjasta tulee kestävä.
Myöhemmin pyramidi kapenee, ja sinä kiipeät nopeammin.”
Selkokieltä rivitetään tietyllä tavalla: yksi ajatus yhdellä rivillä, mieluusti vain kahden rivin virkkeitä. Välillä pakinoiden virkkeet venyvät neljälle, viidelle riville. Kirjan loppuosan tehtävien toivoisin olevan myös selkokielisesti rivitetty. Kirjan alussa voisi olla sisällysluettelo, sillä se aina selkeyttää kokonaisuutta, kun on kyse kokoelmasta.
Huomaan suosikikseni nousevan nimipakinan lisäksi jutun ”Huono aamu”, jossa on hauska loppukoukku. Pakinoissa on paljon suomalaisuusilmiöihin ja kieleen liittyviä aiheita, joten uskon niistä riittävän keskusteltavaa suomen kielen kanssa tutuiksi tulevien kesken ja heidän kanssaan. Tämäntapaisilla lyhyillä jutuilla on monenlaista käyttöä etenkin osana opetusta.
Sanna-Leena Knuuttila
Minä odotan sinua
113 sivua.
Tuija Hannula
Toppatakin alla on sydän
tehtävineen 149 sivua.
Sain selkokirjat Reuna-kustannukselta Turun kirjamessuilla lokakuussa 2018.
Selkokirjailijat Turun kirjamessuilla: vasemmalla Sanna-Leena Knuuttila, oikealla Tuija Hannula. Pisteet Turun kirjamessuille siitä, että selkokirjat olivat jonkin verran esillä. Nyt alkavilla Helsingin kirjamessuilla ei selko ole mahtunut ohjelmaan (tietääkseni).
Sanna-Leena Knuuttilan ensimmäinen selkoromaani Ne lensivät tästä yli (Reuna 2017) kertoo talvisodasta nuoren naisen näkökulmasta. Knuutila tuo selkokirjallisuuteen kotirintaman näkökulman.
Selkokirjallisuuteen kaivataan hauskoja, helppoja ja lyhyitä tekstejä. Se ei sulje sitä pois, että myös vakavista ja vaikeista aiheista tulee julkaista selkokirjoja. Ne lensivät yli kuvaa arkisesti, miten sota vaikuttaa: miehet lähtevät sotaan, naiset hoitavat talon työt ja murehtivat poissaolevia. Kirja välittää ajatuksia ja tunteita sota-ajasta.
Ja kuitenkin juuri nyt Meidän naisten täytyy kestää. Meidän täytyy antaa kaikki tukemme sotarintamalle. Eikö se ole hullua? Että suurista menetyksistä huolimatta meidän täytyy vain kestää.
Hilkan talvisodan tarinan haluan aloitettuani ehdottomasti lukea loppuun, eli hienosti teksti saa kiinnittymään kertojaan. ”En halua olla koko ajan huolissani ja peloissani”, minäkertoja Hilkka kirjoittaa päiväkirjaansa. Kirja pysyy tiukasti 19-vuotiaan maalaistytön näkökulmassa päiväkirjan keinoin. Tämä valinta on onnistunut. Teksti sopii nuoren kirjoittamaksi, silti siinä on viehättävää vanhan ajan sävyä. Vaikka kertoja on sodasta huolissaan, mahtuu kirjaan myös toivoa ja rakkautta. Juonessa on siten sopivasti asioiden ja tunteiden vaihtelua.
Jonkin verran tekstissä on vielä rukkaamisen varaa selkokielen näkökulmasta. Esimerkiksi virkkeet lipsahtavat useille riveille ja virkerakenne on välillä mutkikas. Toimitustyössä voisi jatkossa ottaa huomioon selkosujuvuuden, koska tekstissä on vielä melko paljon ajatusta katkovaa. Esimerkiksi usein pitkän lauseen viimeinen sana eksyy omalle rivilleen. Se ei haittaa, jos ei lukija kuulu selkokielen käyttäjäryhmiin, mutta töksäyttää se ajatuskulkua.
Knuuttilan kirja sopii erittäin hyvin muisteluavuksi sodat kokeneille, mutta yhtä hyvin se sopii kaikille, joita menneet ajat kiinnostavat. Kirja dokumentoi elävästi sota-aikaa 1930-luvun lopun maalaisyhteisössä. Suomessa on nyt paljon kieltämme opettelevia, jotka tulevat sodan jaloista. Heille kirja voi olla samastuttava, ja samalla se voi osoittaa, ettei sota ole vielä kovin kaukana kokemuksistamme.
*
Tapasin Sanna-Leena Knuuttilan Helsingin kirjamessuilla. Hän kertoi innostuneensa selkokielestä yhden artikkelin taustatietojen hankinnan seurauksena. Selkokieleen perehtymisen jälkeen hänelle avautui ajatus: on merkityksellistä viestiä sellaisella kielellä, jota mahdollisimman monet ymmärtävät. Kirjan idea oli muhinut hänen mielessään, sillä omien isovanhempien kokema aika tuntui tärkeältä välittää muille.
– Halusin kirjalla muistaa mummua, näyttää, että kun minulla on kirjoittamisen lahja, kirjoitan sitten kaikille. Siksi kirjoitin kirjan selkokielellä.
Odottelen jatkoa.
Kirjailija ja esikoisselkokirjansa Helsingin kirjamessuilla 2017
P. S. Harvinaista herkkua on, kun selkokirjat mainitaan valtamediassa. Näin tapahtui Ylen Kirjojen Suomi -sivujen Finlandia-palkintoveikkauksessa: ”Oma lukunsa olisi myös, jos ehdokkaaksi pääsisi selkokirja eli selkokielellä kirjoitettu kirja. Sellainen ehdokas voisi tärkeän aiheensa perusteella olla Sanna-Leena Knuuttilan Ne lensivät tästä yli. Siinä on kyse sodanaikaisesta kotirintamasta.”
– –
Sanna-Leena Knuuttila
Ne lensivät tästä yli
Reuna Kustannus 2017
selkoromaani
121 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 