Avainsana-arkisto: Suvi Ahola

30 toukokuun, 2021 · 8:01 am

Suvi Ahola: Mitä Eeva Joenpelto todella sanoi? Joenpelto 100 -haaste

Suvi Aholan kirjan otsikko kysyy Mitä Eeva Joenpelto todella sanoi? (WSOY 2021), ja kyllähän hänellä on ollut sanottavaa ja Aholalla siitä riittää valikoitavaa. Samalla formaatilla on ilmestynyt kirja Minna Canthin sanomisista, ja hyvin malli taipuu Eeva Joenpeltoon.

Eeva Joenpellon syntymästä tulee kesäkuussa 100 vuotta. Joenpellon kirjoja on ostettu yli miljoona, ja hän näkyi isosti kirjallisissa ja muissa kekkereissä sekä lehtien palstoilla. Onkin kiinnostavaa, miten kirjailijan sanat tehoavat tänä päivänä.

•

Aholan kirjassa Joenpelto pääsee ääneen lehtijutuissa ja kirjailijahaastatteluissa, joita kirjaan on valikoitunut. Niiden ympärillä on paljon katkelmia hänen kirjoistaan, joita ilmestyi kolmisenkymmentä 1940-luvun lopusta vuoteen 2000. Kirja jakautuu teemoihin, jotka kyllä leikkaavat toisiaan, luvut esimerkiksi keskittyvät naisiin, miehiin, yhteiskuntaan, luontoon ja kuolemaan.

Aholan esipuhe ja lukujen johdannot sitovat teemoja tietoihin Joenpellon elämänhistoriasta ja tuotannosta. Taustatietoja Ahola poimii Tiina Mahlamäen ja Helena Ruuskan kirjoittamista elämäkerroista. Joenpellon elämään kasautui raskaita asioita, jotka heijastuvat hänen kirjoihinsa, mutta mihinkään autofiktiotyyppiseen kerrontaan Joenpelto ei liukunut, ehkä kuitenkin eniten sinne suuntaan viimeisimmässä romaanissaan.

•

Joenpelto kirjoitti haihattelvista miehistä ja naisista, jotka tuntevat avioliitossa itsensä piirongiksi tai nuoruudessaan omaa paikkaansa etsiviksi. Runsaassa tuotannossa on silti hahmoa laidasta laitaan. Länsiuusimaalainen maisema ja mentaliteetti olivat Joenpellolle tärkeitä, samoin ihmisen osa historiallisissa tapahtumissa. Joenpelto kuvaili kirjailijuutta muun muassa näin:

”Ja kirjailija onkin usein kiusallinen muistuttaja ja arvaamaton yllättäjä. Jokaisessa ihmisessä on loukkaamaton perusarvo, jokainen on elämänuskon ja -tahdon monumentti. Jos tuntee sääliä, sen on kirkastettava kirjailijan näköä, ei himmennettävä sitä.”

•

Aholan kirja välittää Joenpellosta ristiriitaisen ja tinkimättömän kuvan. Se herättää kiinnostuksen palaamaan kirjailijan tuotantoon. Vielä en ole valinnut, minkä Joenpellon kirjan luen, mutta kirjasomen Joenpelto-haaste on vielä käynnissä satavuotispäivään 17.6.2021 saakka. Vielä ehtii – tule mukaan! Muuten: Joenpellon kirjoja on juuri julkaistu ääni- ja verkkokirjoina.

•

Suvi Ahola

Mitä Eeva Joenpelto todella sanoi?

WSOY 2021

tietokirja

268 sivua.

Sain kirjan kustantajalta.

1 kommentti

Kategoria(t): Asiaproosa, Elämäkerta, haaste, Kirjallisuus, Tietokirja

Avainsanat: ,

13 maaliskuun, 2019 · 7:07 am

Suvi Ahola: Mitä Minna Canth todella sanoi? 

Minna Canthin 175-juhlavuosi poikii julkaisuja, jossa klassikkojuhlakalua esitellään nykyihmisille. Canthia ei pysty kaluamaan lihattomaksi, verettömäksi, joten julkaisujoukon jatkoksi sopii Suvi Aholan koonti Mitä Minna Canth todella sanoi? (WSOY 2019). Esipuhetta lainaten:

”Suora, terävä puhe 1800-luvulta kuuluu hyvin 2000-luvulle saakka. Yhä meitä kiinnostaa, mitä Minna Canth todella sanoi.”

Kirja on jaettu teemoihin, jotka nousevat Canthin lehtikirjoituksista, kirjeistä ja kaunokirjallisesta tuotannosta. Aiheita kertyy muun muassa ikävaiheista, sukupuolisuudesta, köyhyydestä ja kirjoittamisesta. Kirjan seitsemään teemaan Ahola johdattelee faktatiedoin Canthin elämästä, ajasta, aikalaisista ja tuotannosta, ja joukossa on myös niihin perustuvia tulkintoja. Esittelyosuuden jälkeen teema syventyy Canthin autenttisin tekstein.

20190303_175816.jpg

Pidän rakennetta lukijaystävällisenä. Kirjan voi lukea oitis alusta loppuun, mutta siitä voi nauttia haukkapaloina yhden teema poimien silloin ja toisen tällöin. Canth-enthusiaistille (elämäkerran monesti lukeneille, tuotannon ja kirjekokoelmat kahlanneille) ei kirja ehkä uusia ulottuvuuksia tarjoa, vaan se ei kirjan merkitystä vähennä. Mitä Canth todella sanoi? on kätevä ytimennävertäjä: pääteemojen kertaaja tai ensikertalaisten perehdyttäjä Canthin ajatusmaailmaan ja tekstityyliin.

Jälleen kerran ihastelen Canthin virkeää verbaliikkaa. Kirjakieli hakee vielä uomiaan, joten Canthin kieli virtaa vapaana. Kiistakirjoituksia lukiessani hymähtelen pisteliäisyydelle ja sille, miten satiiri iskee: Canth muka-myötäilee vastustajiaan ja antaa ymmärtää heidän ajattelunsa umpisolmut. Ja kyllä ajatonta ainesta on siellä täällä, murheellisen ajankohtaista tasa-arvosta ja yhteiskunnallisesta eriarvoisuudesta.

”Naiskysymys ei ole ainoastaan naiskysymys, se on ihmiskunnan kysymys.”

Viimeaikaiset tulkinnat vakuuttavat, että aiempaan ymmärrykseen Canthista ovat vaikuttaneet ensimmäiset elämäkerrat, joissa tulkitaan Canthin näytelmiä ja kertomuksia omaelämäkerrallisina. Välillä mietin tämän kirjan kaunokirjallisuuskatkelmien asemaa kirjakokonaisuudessa. Totta kai ne ovat tarkoitushakuisesti kutakin teemaa kuvaavia, ja toisaalta niiden poiminnassa vivahtaa jotain samaa, mitä ensimmäiset agenda-canthilaiset tekivät.

Canth on siksikin kiinnostava kirjailija, että hän heilahtelee. Impulsiivisuus ja mielialavaihtelut näkyvät proosassa ja etenkin kirjeissä, joista usein siteerataan voima- ja mietelauseita. Ajatelmat voivat olla jopa keskenään ristiriitaisia. Siksi juuri Canth vetoaa inhimillisinä vaikkakin ylivoimaisena taitonaisena.

” – menen tavallisesti kirjoineni, paperineni ja kynineni puutarhaan koivujen alle ja elämä tuntuu silloin niin sanomattoman suloiselta, – kumma kyllä, vaikka hyvin tiedän ja syvästi tunnen kuinka muuttuvaista, puuttuvaista ja katoovaista kaikki täällä on.” (Canthin kirje 1878)

– –

Suvi Ahola
Mitä Minna Canth todella sanoi?
WSOY 2019
asiatekstiä kootuin proosakatkelmin
271 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

Osallistun Yöpöydän kirjat -blogin Minna Canth -lukuhaasteeseen.

minna canth_haaste

3 kommenttia

Kategoria(t): Asiaproosa, Elämäkerta, haaste, Kirjallisuus, Tietokirja

Avainsanat: ,

13 tammikuun, 2016 · 10:00 am

Blogistania 2015

Taas on aika riipivän pisteytyksen: kirjabloggaajien vuoden 2015 PARHAAT-äänestys. On niin monta erilaista hyvää lukukokemusta, joten niiden paremmuusjärjestykseen asettaminen tuottaa puistatuksia. Osallistun silti, jopa joka kategoriaan.
Blogistaniat

 

Blogistania Finlandia
blogistanian_2015_finlandia

3 pistettä
Laura Lindsted: Oneiron (Teos 2015)

On, ei, on: Oneiron. Pari sekuntia kuoleman välitilassa luo seitsemälle naiselle elämän ja minulle merkillisen kokemuksen. Siihen on kuulunut ihastusta, kauhistusta, uuvutusta ja herätyksiä. Olen kokenut olevani osa jotain ainutlaatuista. Kaunokirjallisuus voi parhaimmillaan olla Oneironin kaltainen löytöretki kielen ja kerronnan keinoin jonnekin kerrassaan ennen kokemattomaan.

2 pistettä – vai saako jakaa kahdelle 3 pistettä, jos ei jaa jämäpointsia muille?
Petri Tamminen: Meriromaani (Otava 2015)

Tämän vuoden suosikkikirjani ovat ääripäitä. Oneiron liukuu laveasti henkilöstä, tarinasta ja tyylistä toiseen. Petri Tammisen Meriromaani on keskittynyt, karsittu ja hiottu yhden elämän ajaton kuvaus – ja samalla luita ja ytimiä laajentava elämäntuntotarina. Luin sen henkeä pidätellen, hymähdellen, hymistellen ja liikuttuen. Silmäilin sen heti perään keräten kiteytymiä, joita kieleen saadaan sidottua silloin, kun kirjailija osaa napauttaa vähään kertakaikkisen paljon. Ja olen sen lukenut vielä uudelleenkin sana sanalta yhä uusia löytöjä tehden. Meriromaanissa kielenkäytön ohella ihastuttavat juoni, henkilökuvaus, tarina ja niistä irtoava näkemys elämästä.

Jämäpistettä en siis anna. Sen olisivat ansainneet ainakin Anneli Kannon Pyöveli, Pauliina Vanhatalon Pitkä valotusaika ja Selja Ahavan Taivaalta tippuvat asiat. Ainakin.

Finlandiaa emännöi Kulttuuri kukoistaa -blogi.

 

Blogistania Globalia
blogistania_globalia

 

3 pistettä
John Williams: Stoner (Bazar 2015)

On sitten syynä kirjan keräämä kohu ja kehut vai puhdas kokemus, mutta konstailematon elämäntarina tuntuu puhtaalta ja puhdistavalta kaunokirjallisuudelta. Stonerissa ei kikkailla, siinä vain kuvataan mahdollinen ihmiselo epäonnisine valintoineen, masentavine konflikteineen ja hetkittäisinä hyvänolontunteineen – ja nämä kaikenkattavan elämänarvoisesti.

2 pistettä
Audrey Magee: Sopimus (Atena 2015)

Ajattelin kyllästyneeni natsikorttiin, jota kaunokirjallisuudessa usein vilautellaan. Sopimus tuo aihepiiriin saksalaisen kotirintaman ja kolmannen valtakunnan rakentajien arjen olosuhteet, joskin riutuvaa rintamaakin kuvataan karusti. Lisäksi Sopimus käsittelee perhesuhteita kylmänkuumalla liekillä. Kerrontaote tepsii minuun ja tarjoaa aiheeseen tuoreutta.

1 piste
Herman Koch: Naapuri (Siltala 2015)

Naapurissa on tavallaan kaikki nykykirjallisuuden ”viat” eli eri näkökulmia, aikatasoilla sahailu ja dekkarimaisuus. Niistä ja taitavasta henkilöiden tavoittamisesta syntyy nappaavaa proosaa, joka jää kaivertamaan. Naapuriin upottuu monia teemoja valinnoista ja vastuusta, sattumastakin.

Globaliaa emännöi Kirjallisena. Minna -blogi.

 

Blogistania Tieto
blogistanian_2015_tieto

3 pistettä
Bea Uusma: Naparetki (Like 3015)

Naparetki kertoo epäonnisen kuumailmaretkueen kuolemansyyn kartoituksesta. Jos ei aihe kuulosta kummoiselta, toteutus on kahmaiseva. Kerronta kaappaa mukaansa, sillä Uusma upottaa itsensä täysillä selvitystyöhön ja lukijan sitä seuraamaan. Aihe jättää nälän tietää Andréen retkueesta lisää. Tietokirjaan tunkeutuvat tunteet, ja Naparetken kokonaisesteettinen elämys lisää tehoa.

2 pistettä
Leealaura Leskelä ja Auli Kulkki-Nieminen: Selkokirjoittajan tekstilajit (Opike 2015)

Jos haluat harjoitella selkeän ja vastaanottajaa huomioivaa tekstiä, kokeile selkokirjoittamista. Jos opit kirjoittamaan hyvää selkotekstiä, sinulta sujuu entistä paremmin myös yleiskielinen kirjoittaminen. Näin uskon. Kirjoittajakehitykseen on nyt entistä ehommat mahdollisuudet, sillä hyvien selkokirjoittamisen yleisohjeiden lisäksi muutamaan tekstilajiin tarjotaan havainnolliset neuvot kirjassa Selkokirjoittajan tekstilajit. Kirja on kirjoitettu kiinnostavasti ja konkreettisesti.

1 piste
Jenni Pääskysaari: Tyttö sinä olet… (Otava 2015)

…vaikka mitä ja voit olla vaikka mitä. Voimaballadi kaikelle tyttöydelle iästä ja sukupuolesta riippumatta, vaikka kohderyhmänä onkin nuoret neidot – sitä on monipuolinen ja reipas asenneasiateos. Erityisesti minua viehättää se, että kirja välittää aktiivista ja yritteliästä meininkiä olematta ruusunpunainen söpöstely. Sävykkäälle  kasvatuskirjalle piste!

Blogistanian Tietoa emännöi Les! Lue! -blogi.

 

Blogistania Kuopus
blogistanian_2015_kuopus

 

3 pistettä
Panttivanki ja muita kertomuksia (OPH 2015)

Uskokaa jo, että iso osa teineistä ei halua tarttua kirjaan, koska se on vanhanaikainen, väsyttävä ja tylsä kapine. Siinä silmäily tai sipaisu sivulta toiselta ei onnistu. Siksi tarvitaan lyhyitä, helppoja kertomuksia, silti kiinnostavia ja kirjallisesti innostavia. Siksi tarvitaan selkokielinen Panttivanki ja muita kertomuksia. Kirjan selkokielisyyttä ei mainosteta, mutta nykykirjailijoiden tekstit on vaivattomaksi selkoistanut taitava Ari Sainio. Sekin on merkittävää, että melko uusista ja suosittujen kirjailijoiden teksteistä koostetaan kokoelma, joka sopii kaikille ja monenlaisille nuorille lukijoille. Kiitos valikoimatyön toimittajalle, Päivi Heikkilä-Halttuselle!

2 pistettä
Eppu Nuotio & Maami Snellman & Sanna Pelliccioni : Maami mustikka. Satuja ja satutehtäviä (Bazar 2015)

Lapsille pitää lukea, kaikenikäisille taaperoista teineille. Maami mustikka on yhdistelmä Eppu Nuotion alkuperäissatuja, visualistin oivaltavaa retrokuvitusta ja varhaiskasvatusammattilaisen sepitämiä, sanataideopetukseen sopivia hauskoja leikkejä ja tehtäviä. Kirjasta poikii näin monipuolinen kielitietoisuutta ja mielikuvitusta ruokkiva kokonaisuus. Lapsille pitää siis lukea: lisää tietoja ja vinkkejä on Päivi Heikkilä-Halttusen mainiossa Lue lapselle! -kirjassa.

1 piste
Nadja Sumanen: Rambo (Otava 2015)

Tässä on kaikki katastrofin ainekset: erityislapsi, mielisairaus, kuralla olevat perhesuhteet, avioero, menneisyyden kasvatusvirheet. Kaikki tuo kuorma painaa, mutta niin vain painetaan eteenpäin ja eletään päivä kerrallaan melko valoisissa kesätunnelmissa. Ja se kerrotaan luistavasti. Eikä jahnata hikisessä teiniseksissä, sen hinkuamisessa tai kiusaamiskuvioissa. Rambo miellyttää tällaista mummeli-ikää lähentyvää, toivottavasti murkkujakin.

Blogistanian Kuopusta emännöi Luetaanko tämä? -blogi.

13 kommenttia

Kategoria(t): Asiaproosa, haaste, Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Listaus, Tietokirja

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , ,

1 kesäkuun, 2015 · 4:30 pm

Kesäkuun 2015 kirjavinkit

Kesäkausi nytkähtää liikkeelle. Nakkaan siksi lomailijoille muutaman kirjavinkin. Toivottavasti jokaisella on aikaa hetkeksi retkahtaa mukavaan asentoon lämpimän päivän vehreään varjoon, viileän illan viltin sisään tai suvisateen ropinaan kiehtovan kirjan kanssa.

Historiaa

KantoHistoriallisista romaaneista pitäville suosittelen Anneli Kanton romaania Pyöveli (Gummerus 2015). Siinä kolme kertojaa nappaa lähikuvia 1600-luvun suomalaisiin ihmisiin ja yhteiskuntaan. Lähtökohta on kieltämättä kolkko, sillä päähenkilö perehdyttää pyövelin työn perusteisiin. Kerronta on kerrassaan vetävää ja kuvatut kohtalot mukaansa tempaavia. Oi aikoja, oi tapoja, oi ihmiseloa!

Muualta

ShinKulttuurikurkistusta kaipaavalle tarjoan ensimmäistä eteläkorealaista suomennosta. Kyung-sook Shinin romaani Pidä huolta äidistä (suom. Taru Salminen, Into 2015) sijoittuu nyky-Koreaan, mutta henkilöiden välityksellä saa käsitystä laajemminkin yhteiskunnan ja perhekäsitysten muuttumisesta. Kerronta ja rakenne etenee kekseliäästi. Inhimillinen katsanto on universaali – niin, äideistä on tarpeen pitää huolta, kaikista muistakin.

Sotaa

sopimus 2Sotakirjaharrastajat saavat kotirintamaperspektiiviä taistelu- ja marssikuvausten lisäksi Audrey Mageen Sopimuksen (suom. Heli Naski, Atena 2015) myötä. Saksalaista mielenmaisemaa toisen maailmansodan aikoina romaani kuvaa tinkimättömän konstailemattomasti. Teksti on toteavaa, ja sellaisena se vakuuttaa ryöstöviljellyn aiheen tuoreena toteutuksena. Myös keskittäminen kannattaa: yhden perheen välityksellä nähdään uho ja tuho.

Lyhyttä

UlitskajaTiiviin ilmaisun ystäville neuvon lyhytproosaa. Klassikoita ei kannata unohtaa, itse palasin pitkästä aikaa Tšehovin novelleihin, ja kyllä kannatti. Selkeää, terävää ja elävää tekstiä ei aika nakerra. Rinnalla voi ahmaista Ljudmila Ulitskajaa, nykyvenäläistä napakkaa kertojaa. Aloita pienoisromaanilla, Iloisilla hautajaisilla (suom. Elina Kahla, Siltala 2013; Tytölapsia-kokelmasta postaan myöhemmin, Siltala 2015).

LatvalaNykynovelleista kiinnostunut voi saada säväyksiä Taina Latvalan kokoelmasta Ennen kuin kaikki muuttuu (Otava 2015). Kokoelman nykypäivän nuoret aikuiset ovat kuin kuminauhalla kiinni menneessä, silti eteenpäin on elävän mieli. Teksti nappaa kolmikymppiset tai varhaisaikuisuutta elävästi muistelevat, oletan.

Jännityksellisyyttä

AtkinsonJännityskirjalukijoille ei minulla ole vinkkiä käsiä hikoiluttavasta dekkarista, vaan valitsen hykerryttäviä teoksia, joita ryyditetään dekkarityylillä. Kate Atkinsonin Brodie-sarja on epätasainen, mutta uusin osa viehättää minua kovasti. Romaanin Joka lapsia ja koiria rakastaa (suom. Kaisa Kattelus, Schildts & Söderströms 2015) päähenkilö on vedenjakajalla, ja etsintäjuoni monine henkilöineen on herkullinen.

LindgrenMinna Lindgrenin Ehtoolehto-sarjan kolmas osa Ehtoolehdon tuho (Teos 2015) on hurtti kärjistysnäytelmä palvelutalon teknologisesta tehokkuudesta. Lindgren on hurja ja viihdyttävä visionääri. Varsinasta dekkariputkea suunnittelen kesäkuuksi, lukupinossa on muun muassa uusinta Jari Järvelää, Pauliina Sutta ja Vera Valaa. Eli perästä kuuluu.

Muutosta

GavaldaElämänmuutosta miettivä voisi lukea Anna Gavaldan Parempaa elämää (suom. Lotta Toivainen, Gummerus 2015). Aika samalla tyylillä Gavalda riepottaa nuorehkoja pariisilaisia kuin edellisessä suomennoksessa Lempi ei ole leikin asia, mutta se ei haittaa, jos tyylistä pitää. Minulle Gavaldan kaksi kertomusta tarjosi virkistävän rohkaisupläjäyksen monien kevään synkkien kirjojen lomaan. Jos onkin uhkia, on myös mahdollisuuksia.

Tiedosta tekoihin

AholaTietokirjoja olen lukenut kevään aikana valitettavan vähän. Tohdin silti toivoa, että otat Suvi Aholan vinkista vaarin. Ystäviä ja kirjoja (Avain 2015) esittelee monipuolisesti ja lukijaystävällisesti kirjallisuuspiiritoimintaa, tätä hauskaa ja virkistävää harrastetta, jossa kokoonnutaan maukkaan purtavan pariin keskustelemaan niitä näitä kirjoista ja muusta. Toivottavasti kaikilla on kesän aikana tilaa ystäville ja kirjoille.

 
Jos kaipaat lisää suosituksiani, pääset huhtikuun vinkkilistaan tästä linkistä.

2 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Listaus, Lukupäiväkirja

Avainsanat: , , , , , , , ,

25 huhtikuun, 2015 · 10:31 am

Suvi Ahola: Ystäviä ja kirjoja

Lukupiiriharrastus on monille tärkeä, ja piirejä on monenmoisia: julkisia, ohjattuja, vapaita ja pienen porukan omia. Suvi Ahola on perehtynyt aiheeseen tutkien, ja nyt hän on laatinut populaarikoonnin Ystäviä ja kirjoja (Avain 2015).Ystäviä ja kirjoja

Voi ajatella, että jo luolaihmisten leirinuotiolla pidettiin lukupiiriä, kun joku kertoi tarinaa, ja sitä kommentoitiin. 

Lukupiiri-ilmiö ei siis ole uusi. Ahola linkittää kirjakeskusteluporukat yhdeksi vastaukseksi yhteisöllisyyskaipuuseen. Onkin oiva veto, että kirjan nimessä on ensimmäisenä sanana ”ystäviä”, vasta sitten ”kirjoja”. Totta kai toiminnan luonne edellyttää kiinnostusta kirjojen lukemiseen ja kirjakeskusteluun, mutta oleellista on, että lukukokemusta puretaan porukalla.

Käytännössä toiminta on hyvin monimuotoista.

Lukupiirit voivat syntyä spontaanisti tai ne ovat jonkun organisoimia. Kokoontuminen on suhteellisen säännöllistä ja vapaaehtoista. Kirjassa on kymmenen eri lukupiiriesittelyä, joissa kirjoittajina on itse osallistujat. Jälleen kerran kirjan otsikko osoittautuu osuvaksi: sen lisäksi, että piirit ovat erilaisia ja että kirjat yhdistävät osallistujia, monet kirjapiiriläiset ovat myös hitsautuneet kaverilliseen yhteistoimintaan, osa reissaakin porukalla.

Aivan uusinta kirjallisuutta suomalaisissa lukupiireissä ei yleensä lueta, sillä useimmiten luettavat kirjat halutaan lainata kirjastosta.

Ahola on Helsingin Sanomista tuttu kriitikko, ja hän hyödyntää kirjassaan laajaa kirjallisuustuntemustaan. Aholan yksi tavoite on tarjota kirjavinkkejä niin kirjapiiriläisille kuin muillekin lukijoille. Ahola on valinnut kymmenen eri teemaa, ja joka teemassa hän esittelee usean kirjan, yhteensä 42 teosta eri genrestä ja eri ajoilta.

Lukupiirit suosivat helposti kirjastosta lainattavia kirjoja eli ei niin tuoreita teoksia. Esittelyssä on kuitenkin useita viime vuosien uutuuksia, esimerkiksi uusin Finlandia-voittaja He eivät tiedä mitä tekevät, jota jonottaa pääkaupunkiseudulla tällä hetkellä yli 2000 toiveikasta lukijaa. Uutuuksien ja vähemmän uusien kirjojen tarjoaminen rinnan on paikallaan, sillä kirjan elinkaaren pidentäminen ohi markkinointikauden on tervetullutta.

Mietin kyllä, miksi kirjaesittelyissä on jonkin verran paljastavia juonenkulkukuvauksia. On niissä myös tarpeellisia lisätietoja kirjailijasta, hänen teoksistaan ja kirjan ominaispiirteistä. Kiinnostuksen herättäminen on varmasti tarkoituksena, ja pääosin se onnistuukin. Oletan, että Aholan kirjakatsaus voi lukupiireissä olla ekstrana virittämässä keskusteluja, siksi Ystäviä ja kirjoja -kirjaesittelyratkaisu on perusteltu. Tämän kirjan rinnalle sopii mainiosti myös vuosi sitten ilmestynyt 50 parasta kirjaa vinkkaamaan ja syventämään lukemista.

Lukupiirin keskusteluissa on aina esillä kolme elementtiä: arvottamista, analyysia ja rönsyillä.

Keskustelu on lukupiirien ydintoimintaa. Joskus joku alustaa, joskus saadaan kirjailija vierailulle, useimmiten jutellaan omalla joukolla asiasta ja sen vierestä. Aholan kirjan mukaan riidaksi eivät näkemyserot yleensä kirjapiireissä ylly, mutta on jopa suotavaa olla eri mieltä.

Ystäviä ja kirjoja jättää tunnetuuletuksen kirjapiiriläisille, sillä Ahola pidättäytyy esittelemiensä kirjojen hehkuttamisesta tai haukkumisesta. Valituissa kirjoissa on tietysti innostumisen pohjavire, koska niissä on lukupiiripotentiaalia. Myös kirjassa esiintyvät lukupiiriläiset luettelevat keskustelua ja suosiota herättäneitä kirjoja.

Ruoka kuuluu lukupiireihin.

Koska monet lukupiirit kokoontuvat vuorotellen osallistujien kodeissa, kirjojen kanssa huomiosta kilpailee hyvä ruoka. Siksi Aholan kirjassa on jokaisen käsitellyn teeman perässä reseptit lukupiirimenulle. Ruokaohjeet on poimittu kirjailijoiden kirjoista tai kirjapiiriläisiltä.

Ystäviä ja kirjoja -koosteen myötä voi herkutella konkreettisesti ja aineettomasti kirjoista. Kokonaisuus on moniääninen sekametelisoppa, mikä on linjassa monimuotoisen lukupiiriharrastuksen kanssa. Huomasin lukiessani bongailevani ideoita oman lukupiirini käyttöön ja vertailevani, mitä kirjassa mainittuja teoksia on jo piirissäni luettu. Taisi olla toivottu tulos!

 

Hetken harkinnan jälkeen heitän itsekritiikkini rippeet romukoppaan ja julkistan ensimmäisen kirjatrailerini. Se on tablettielokuvakoulutuksen harjoitustyö. Kiitos auliille kurssilaisille, jotka esittävät kirjapiiriläisiä, ja kouluttaja Marko Pohjosmäelle.

Kirjatraileri: Ystäviä ja kirjoja

Suvi Ahola
Ystäviä ja kirjoja
Avain 2015
tietokirja
214 sivua
Sain kirjan kustantajalta.

Lukuviikkoa vietetään 20. - 26.4.2015. Ompun blogissa on linkkejä lasten- ja nuortenkirjallisuuspostauksiin.

Lukuviikkoa vietetään 20. – 26.4.2015. Ompun blogissa on linkkejä lasten- ja nuortenkirjallisuuspostauksiin.

3 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Tietokirja

Avainsanat: