Avainsana-arkisto: Julian Fellowes

The English Game

Olen katsellut useat jalkapallon EM- ja MM-kilpailut, mutten ole mikään kovan luokan fani. En ymmärrä pelikuvioita enkä fanaattista tähtikulttia, huippupelaajien miljoonatuloista puhumattakaan. Ymmärrän kuitenkin kilpailun jännittävyyden ja pelaajien ponnistelun taitureiksi. Kun jalkapalloilu yhdistetään epookkiin, en voi vastustaa.

Kiinnostustani Netflixin sarjaan The English Game ei vähennä se, että sarjan takana on Downton Abbey -mies, Julian Fellowes. Ja kyllä, lavastukseen, puvustukseen ja kaikkeen ajankuvaan kuuluvaan voi luottaa. Myös kuvaus ja valaistus huokuvat laadukkuutta.

Kuusiosainen draama sijoittuu aikaan, jolloin jalkapallo kääntyi yliopistojoukkueiden keskinäisestä kivasta työväenluokan huviksi. Samalla laji muuttui ammattimaiseksi. Eletään siis 1880-lukua, ja pääosissa ovat oikeastikin jalkapalloa pelanneet ja lajia kehittäneet miehet. Toinen on työväenluokkainen, glasgowlainen Fergus Suter, jota pidetään yhtenä ensimmäisistä ammattipelaajista. Toinen päähenkilö on Etonin eliittiä, ensimmäisiin tähtipelaajiin lukeutuva pankkiiri ja jalkapalloliittopomo Arthur Kinnaird.

wp-1585478330381.jpg

Sarjassa on kyse rakkaudesta jalkapalloon, mutta ei vain siitä. Teemapainotuksia löytyy monia, esimerkiksi muutokset ystävyydessä ja vaikeat isäsuhteet. Näitä käsitellään sekä Suterin että Kinnairdin näkökulmista. Myös rakkaussuhteissa on puitavaa, ja yhtenä sarjan alateemana on lapsettomuus vs. aviottomat lapset. Luonnollisesti luokkajako heijastuu kaikkeen, etenkin henkilöiden mahdollisuuksiin tehdä valintoja.

Kiihkeästi toivon, että sarja osuisi maaliin, mutta ylärimasta pomppaa. Odotukseni ovat ylimitoitetut, mikä vaikuttaa pelin tehoon. Mielestäni roolitus ei ole täysin onnistunut, etenkin Arthurin ja Alma-vaimon kemiat eivät kohtaa. Kipeät asiat jäävät pinnalle kellumaan koko sarjassa. Eniten kuitenkin häiritsee se, että henkilöt ovat aika yksiulotteisia. Sarjassa on sankareita ja paljon hyvä ihmisiä, kovin, kovin hyviä. Yksi silkka pahis löytyy myös. Naisroolit eivät pääse loistamaan, vaikkei pelkkää äijäpalloilua kuvata.

Suurin ongelma oikeastaan on se, että kaikki on kovin vakavaa, jopa tosikkomaista. Henkilöihin piirtyy silloin sävyttömyyttä, ja DA-tyyppinen kahden kerroksen väen persoonarakentelu jää puolitiehen. Poissa piileskelee myös perusbrittiläinen, sarkastinen sanallinen laukoja. Ikävä tulee DA:n riemastuttajaa, leskiherttuarta.

Kaikesta huolimatta jään koukkuun, ja ahmaisen sarjan parissa päivässä. Eläydyn työläisten tilanteeseen, puuvillatehtaiden paineisiin ja jalkapallon viihdeluonteen kehittymistarinaan. Symppaan Arthur Kinnardin (Edward Holcroft) suoraselkäisyyttä, kyllä vain, kaikesta överiksi vedetystä reilu mies -tyypittelystä huolimatta. Mutta on jotain, jota varauksettomasti ihastelen: kevytrakenteisen ketterän keskushyökkääjän Fergus Suterin (Kevin Guthrie) lammenläikkyvät silmät ja skottiaksentti.

– –

The English Game
Netflix 2020
Traileri: tässä.

4 kommenttia

Kategoria(t): Draama

Kesäni Downton Abbeyssa

Pysähdyn miettimään, mitä on hukkaan heitetty aika. Kuuluuko siihen lukuaika kirjoihin, joiden lopussa kadun, etten jättänyt niitä kesken jo alkuvaiheessa? Entä iltalöhöily sohvalla selaten somekanavia? Vaaka kallistuu noiden puoleen turhuustuntien mittaamisessa, ei Downton Abbeyn uusintakatselun.

Olen katsonut jokaikisen Downton Abbey -epookkisarjan uusintajakson. Asiasta tietämättömiä valistan: Yle on esittänyt joka päivä yhden jakson, joka on pituudeltaan vähintään 50 minuuttia, tuotantokausia kertyy 6, jaksoja kuutisenkymmentä. En tohdi laskea minuutteja, joita draamasarja on kesästäni vienyt. Tai sille antanut.

Osa tuotantokausista uppoaa minuun jo kolmannen kerran (ks. juttuni vuodelta 2015). Ei haittaa. Saan epookkinautintoa koko rahan (YLE-veron) edestä: miljöö, lavastus ja puvustus. Kaikki toteutuu huolitellusti ja ajankuvaa vahvistavasti. Kun katselukertoja on takana useita ja juoni tuttu, voin kiinnittää huomiota yksityiskohtiin, niin toteutuksen kuin roolituksenkin. Nyt seuraan roolihahmojen mikroilmeitä ja ovelia virityksiä juonenkäänteissä tai lausahduksissa, joiden asiantilan tiedän laukeavan tuotantokausien päästä. Käsikirjoituslaatu ihastuttaa!

Miksi 1900-luvun alun luokkayhteiskuntakuvaus vetoaa näin? Sarja kuvaa mennyttä maailmaa, jossa autoritaarinen aateliselo vetelee viimeisiä henkäyksiään. Teollistuva ja kaupallistuva maailma ei elä jäykän tapa- ja sopivaisuuskulttuurin ehdoilla, mutta aateliskartano vielä hetken. Yläluokan arroganssin kritiikki on kilttiä, mutta välillä siitä tuntee ailahduksia.

Sarjan imu herättää minussa myös paljon kysymyksiä. Alakerrassa on väkeä, joka noudattaa yläkertaa tiukemin sääty- ja käytöstapoja. Vasemmistolaisvirtaukset suodatetaan sopeutumiseen tai sillä tavoin hankala henkilö häivytetään sarjasta. Ja tämä: Kun kartanon yläkerrassa tapahtuu traaginen kuolemantapaus ja palvelusväki parkuu, miespalvelija-Thomas paheksuu purkauksia jäätävästi: ei yläkerran väki ole sen arvoista, ei se arvosta alakertaa. Miksen nyökkäile hyväksyvästi luokkatietoiselle heitolle? En, sillä minut on koukutettu symppaamaan kumpaakin kerrosta, yksilöitä roolien yli.

Kyllä sarjassa on paljon riepovaa. Yläkerran jaarli on rouvineen kilteimmästä päästä kaltaisiaan, hitusen liian symppiksiä, eikä lady Maryn kylmäkkötason vetovoima tehoa minuun. Lisäksi perheen tytärten naimapuuhat junnaavat. Jahkaaminen Branson-poloisen perhesopivuudesta toistaa itseään, enkä alunalkaenkaan tunnistanut kemiaa autokuskin ja lady Sibylin välillä. Alakerranväen Thomas on yksioikoisen häijy, vaikka ymmärrystä siihen haetaan ”erilaisuudella”, ja Batesin pariskunnalle kasataan liikaa järeitä vastoinkäymisiä. Nämä asiat eivät silti torppaa intoani, ja annan anteeksi myös viimeisten tuotanokausien löystymisen.

Monet sarjan kohtaukset jäävät mieleeni ikonisina. Useissa niissä leskikreivitär Violet lohkaisee jotain viiltävää, niin myös hänen vastaparinsa alakerrassa, rouva Hughes. Onnettoman lady Edithin kehityskaari kiehtoo minua, ja samoin hänen vastaparinsa alakerrassa eli Dasyn. Myös mrs Pattmoren hahmo miellyttää. Mosley-hahmo herättää sääliä ja silti myös huvittuneisuutta, häntä vastaa yläkerroksen touhukas rouva Crowley. Mutta tätä hellin pitkään: hovimestari Carsonin ilme kosinnan ja aidon avioliiton lupauksen jälkeen.

Vielä on kesää jäljellä – ja muutama jakso Downton Abbeyta!

Downton Abbey

Käsikirjoitus: Julian Fellowes

Tuotanto: Universal Pictures, Carnival Films, Britannia, 2010 – 2015

Jaksot Yle 1 9.6. – 3.8.2019

Info Ylen sivuilla: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/05/24/downton-abbey-komea-kartano-avaa-jalleen-ovensa-brittiepookki-alusta-alkaen

Sarjaan pohjautuva elokuva on tuloillaan!

10 kommenttia

Kategoria(t): Draama