Pysähdyn miettimään, mitä on hukkaan heitetty aika. Kuuluuko siihen lukuaika kirjoihin, joiden lopussa kadun, etten jättänyt niitä kesken jo alkuvaiheessa? Entä iltalöhöily sohvalla selaten somekanavia? Vaaka kallistuu noiden puoleen turhuustuntien mittaamisessa, ei Downton Abbeyn uusintakatselun.
Olen katsonut jokaikisen Downton Abbey -epookkisarjan uusintajakson. Asiasta tietämättömiä valistan: Yle on esittänyt joka päivä yhden jakson, joka on pituudeltaan vähintään 50 minuuttia, tuotantokausia kertyy 6, jaksoja kuutisenkymmentä. En tohdi laskea minuutteja, joita draamasarja on kesästäni vienyt. Tai sille antanut.
Osa tuotantokausista uppoaa minuun jo kolmannen kerran (ks. juttuni vuodelta 2015). Ei haittaa. Saan epookkinautintoa koko rahan (YLE-veron) edestä: miljöö, lavastus ja puvustus. Kaikki toteutuu huolitellusti ja ajankuvaa vahvistavasti. Kun katselukertoja on takana useita ja juoni tuttu, voin kiinnittää huomiota yksityiskohtiin, niin toteutuksen kuin roolituksenkin. Nyt seuraan roolihahmojen mikroilmeitä ja ovelia virityksiä juonenkäänteissä tai lausahduksissa, joiden asiantilan tiedän laukeavan tuotantokausien päästä. Käsikirjoituslaatu ihastuttaa!
Miksi 1900-luvun alun luokkayhteiskuntakuvaus vetoaa näin? Sarja kuvaa mennyttä maailmaa, jossa autoritaarinen aateliselo vetelee viimeisiä henkäyksiään. Teollistuva ja kaupallistuva maailma ei elä jäykän tapa- ja sopivaisuuskulttuurin ehdoilla, mutta aateliskartano vielä hetken. Yläluokan arroganssin kritiikki on kilttiä, mutta välillä siitä tuntee ailahduksia.
Sarjan imu herättää minussa myös paljon kysymyksiä. Alakerrassa on väkeä, joka noudattaa yläkertaa tiukemin sääty- ja käytöstapoja. Vasemmistolaisvirtaukset suodatetaan sopeutumiseen tai sillä tavoin hankala henkilö häivytetään sarjasta. Ja tämä: Kun kartanon yläkerrassa tapahtuu traaginen kuolemantapaus ja palvelusväki parkuu, miespalvelija-Thomas paheksuu purkauksia jäätävästi: ei yläkerran väki ole sen arvoista, ei se arvosta alakertaa. Miksen nyökkäile hyväksyvästi luokkatietoiselle heitolle? En, sillä minut on koukutettu symppaamaan kumpaakin kerrosta, yksilöitä roolien yli.
Kyllä sarjassa on paljon riepovaa. Yläkerran jaarli on rouvineen kilteimmästä päästä kaltaisiaan, hitusen liian symppiksiä, eikä lady Maryn kylmäkkötason vetovoima tehoa minuun. Lisäksi perheen tytärten naimapuuhat junnaavat. Jahkaaminen Branson-poloisen perhesopivuudesta toistaa itseään, enkä alunalkaenkaan tunnistanut kemiaa autokuskin ja lady Sibylin välillä. Alakerranväen Thomas on yksioikoisen häijy, vaikka ymmärrystä siihen haetaan ”erilaisuudella”, ja Batesin pariskunnalle kasataan liikaa järeitä vastoinkäymisiä. Nämä asiat eivät silti torppaa intoani, ja annan anteeksi myös viimeisten tuotanokausien löystymisen.
Monet sarjan kohtaukset jäävät mieleeni ikonisina. Useissa niissä leskikreivitär Violet lohkaisee jotain viiltävää, niin myös hänen vastaparinsa alakerrassa, rouva Hughes. Onnettoman lady Edithin kehityskaari kiehtoo minua, ja samoin hänen vastaparinsa alakerrassa eli Dasyn. Myös mrs Pattmoren hahmo miellyttää. Mosley-hahmo herättää sääliä ja silti myös huvittuneisuutta, häntä vastaa yläkerroksen touhukas rouva Crowley. Mutta tätä hellin pitkään: hovimestari Carsonin ilme kosinnan ja aidon avioliiton lupauksen jälkeen.
Vielä on kesää jäljellä – ja muutama jakso Downton Abbeyta!
•
Downton Abbey
Käsikirjoitus: Julian Fellowes
Tuotanto: Universal Pictures, Carnival Films, Britannia, 2010 – 2015
Jaksot Yle 1 9.6. – 3.8.2019
Info Ylen sivuilla: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/05/24/downton-abbey-komea-kartano-avaa-jalleen-ovensa-brittiepookki-alusta-alkaen
Sarjaan pohjautuva elokuva on tuloillaan!
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 
Täällä toinen Downton Abbey fani Tuosta mikrotasosta puhuen eilen sävähdin, kun tajusin Annan iroanian hänen vastatessaan puolisolleen lepäämiseen liittyen.
Just tuollasta on runsaasti. Monesti katsoja on asemassa, että hän tietää enemmän kuin hahmot. Se kihelmöittää.
Täytyy vielä lisätä, että leskikreivittären ja rva Isabelin suhde kehitellään hienosti vaihdellen taidtelu- ja ystävyyssävyjä. Mainiota!
Ihana sarja ja nappijuttusi! Juuri samoin ajattelen juonenkäänteistä ja yleisestä annista. Carson on ehkä lempihahmoni, myös nuori Rose ihastuttaa. Ja vanha kreivitär lohkaisuineen! Näihin ei ihan heti kyllästy, katsomakerroista huolimatta. Ja onhan sarjasta tehty myös kirjoja, kuvapainotteisia kylläkin, ei varsinaisesti juonellisia.
Sarjassa on hyviä hahmoja paljon, jokaiselle jotakin. Koo, sain jouluna 2015 DA-kirjan ja olihan kiva fiilistellä.
Hyvää analyysia Downton Abbeysta! Sarja on monista karikatyyrisistä piirteistään huolimatta varsin sävykäs ja tarjoaa jotain jokaiselle katsojalle. Odotan innolla elokuvaa, joka saa ensi-iltansa syksyllä.
P.S. Marysta olen samaa mieltä, hän on jotenkin hengetön.
Kiitos Katja! Leffatrailerin perusteella kartanoa kuohuttaa kuninkaallinen vierailu. Pakko nähdä!
Mieheni Harri, savolaisena sutkauttelijana lanseerasi uuden termin: -Ai, sä dauntaat.
Ryhdyin siis katsomaan Downton Abbeyn uusintajaksoja ipadilta 😝😄.
Otetaan tuo käyttöön. Minä dauntaan siis vielä viikon, jonka aikana viimeiset jaksot ”ylettyy” (=yle lähettää, uudissanoja siis myös hämäläistaustaisesti, hah). Kiitos kommentistasi!
Samaa mieltä kuin edellisetkin, ihan huippusarja on kysymyksessä. Ja ihana on myös postauksesi. En tiedä miksi minulta jäi sarja kokonaan väliin silloin kun kaikki muut sitä katsoivat. Korjasin ”virheeni” vasta pari vuotta sitten ja ihastuin niin! Ostimme sarjan itsellemme että saamme katsoa sen kohtapuoliin uudelleen.
Anneli, noin siinä käy: ei yksi, eikä kaksi kertaa riitä kaikkiin kässärin ja toteutuksen hienouksiin.