Päivittäinen arkisto: heinäkuu 6, 2019

Anni Mäentie: Aurinkotuoli

On vuoden 2019 runon ja suven päivä. Istahdan Aurinkotuoliin, vaikka mittarilukemat viittaavaat viileään ja taivas on pilvessä. Siksi on runo.

Anni Mäentien runokokoelman Aurinkotuolin (Kulttuurivihkot 3019) seitsemän osaa ovat keskenään kovin erilasia. Esimerkiksi ”Moi” on dialogityyppinen baaritilannekuvaus, ”Kotimatkan ikkunat” havaintoja – no – kotimatkan ikkunoista, mutta myös niiden takaisista elämistä päätyen lempeään tunnelmaan, ja ”Hieno metsä” koostuu muutaman sivun pituisista hajahuomioista. Kokoelman osasia kutsuisin sikermiksi. Niitä yhdistää osan otsikko – eikä välttämättä erityisen suoraan.

20190605_103522.jpg

Aurinkotuolissa sanaillaan suorasanaisen omaisesti. Pitkähköt, kokonaiset lauseet toimivat Mäentien runokielen perustana, mutta tyypillistä on myös sivuille sijoitellut säkeet, joissa on paljon ilmaa (tyhjiä rivejä) välissä. Kiinnostavaksi runot tekee se, miten mielleyhtymistä siirrytään toisiin. Esimerkiksi näin

”lumi putoaa päiväpeitolle suurina kosteina hiutaleina

siinä on ohuet punaiset raidat halusin tämän koska haluan aurinkotuoleja ja

imemme riminillä oransseja drinkkejä paidaton mies kysyy haluammeko vielä muuta mä 
sanoisin lisää paperivarjoja lisää rintakarvoja mutta en sano

hätistelen lunta se ei ole eläin ja se jää”

Löydän kokoelmasta mielleyhtymien sykkyröitä. Nopeat siirtymät vievät kuvista toisiin, ajatuksista toisiin. Siksi Mäentien runot eivät avaudu helposti, vaikkeivat niiden keinot ole kimuranteimmista päistä.

Alkuosassa on viehättävää lapsekkuutta ja kielikuvia rantaelämästä, mikä tuo mieleen leluilla telmivät vapaat sielut. Tunnelmat eivät kaikkiaan eivätkä kokoelman mittaan ole vain ilottelua runon vapauden leikkikentillä, vaan Aurinkotuolissa piilee myös hiekkaan haudattuja teräviä säkeitä tai kappaleita.

Suosikkiosioni on ”Tekee mieli uida”. Siinä arkiset asiat kuten lattiat, kaakelit, pölyt ja bakteerit ja muut tavanomaisuudet toimivat niin, että ”oleminen sekoittuu tilaan”, ja arjen tunnekirjo sisältää kaikki iät, kaikkea mahdollista:

”Se sanoi ettei tiennyt. Ollako siellä vai missä. Ollako kaukana. Mä annoin olla en tiennyt, aloin lukea sanakirjoja, mitä kirjoja vain kun alkoi tuntua. Aluksi juoksin niihin hädässä ja sitten tartuin ja rauhoitin itseäni: ’Kaikki menee mikään ei pysy minä olen aina tällainen enkä mitään.’ Eikä mitä, se on siinä ja pysyy.”

Parasta Aurinkotuolissa ovat yllättävät käänteet: yhden rivin sisällä kääntyy uusi asento. Maailma ei tule valmiiksi vaan siellä ollaan valmiita havaitsemaan. Näen runoissa muistoja, ohikiitäviä tilanteita, tulevan enteitä. Lukukokemuksen jälkeen jää kyllä paljon kysymyksiä. Sellaista runous on, ja siksi:

”kysymyksiä on lukuisia
voit itse kuvitella ne se on helppoa: ajattele mitä vain”

– –

Anni Mäentie
Aurinkotuoli
Kulttuurivihkot 2019
runoja
70 sivua.
Sain PDF-kirjan kirjailijalta.

2 kommenttia

Kategoria(t): Runot