Jos ei ole aikaa tai rahaa lähteä reissuun muulla tavoin, Matkaopas keskiajan Suomeen (Atena 2016) sopii mielikuvamatkailuun, siirtymään ajassa ja paikassa.
Avaan kannen, ja heti minut tempaistaan menneeseen. Etukannen sisään on präntätty ”Pikaopas selviytymiseen keskiajan Suomessa”. Näiden 21 ohjeen avulla orientoidun aikamatkaani. Pidän mielessä esimerkiksi tämän oivan ohjeen: ”Älä tervehdi kadun varrella tarpeillaan olevaa.” Toisaalta 1400-luvulla (johon opas fokusoituu) kadunkaltaisia taitaa olla kunnolla vain Turussa, muut viisi keskiajan suomalaiskaupunkia ovat kyläpahasia. Meitä raakoja itämaalaisia asustelee Suomeksi tunnetusta kolkassa vain 200 000.
Saan aimo kasan vinkkejä muinaisesta elämästä. Keskiaikatutkimus on vireää, ja opaskirjaan on koottu historian, arkeologian, kansatieteen, uskontotieteen ja folkloristiikan tutkimuskirjallisuudesta populaari kooste. Ilari Aalto korostaa, että kyse on mahdollisesta todellisuudesta.
Kirjan rakenne on selkeä, ja samaa on sanottava myös kerronnasta. Pidän ajatuksesta, että tyyliin tavoitellaan kevyehköä matkaopasmoodia. Aina se ei ihan pysy yllä, mutta parhaimmillaan sen keinoin tunnen olevani reissun päällä. Välillä fakta tarjotaan silppuna, pompitaan ja toistetaan. On erityisen kiinnostava tietää arkipäivän asioista, kuten uskomuksista, ruuasta, pukeutumisesta, ajanvietteestä ja matkustamisesta.
Tämänkin nyt tiedän: keskiajalla tehtiin turkkeja kissannahoista. Siksikö puhutaan pimeästä keskiajasta?
Peilailen Aallon tekstiä viime vuosina lukemiini historiallisiin romaaneihin. Huomaan, että romaaneista olen saanut vankan taustan tälle kirjalle. Paula Havasteen ja Kristiina Vuoren tarkat ajankuvaukset täydentävät opaskirjan faktoja ja maustavat niitä eläytymiselementein. Suosittelen täten keskiajan elämästä kiinnostuneille toden ja sepitteen rinnakkaiseloa.
Matkaopas keskiajan Suomeen sisältää faktatekstin ja syvennystietolaatkoiden lisäksi kuvitusta. Pidän autenttisista kuvista ja kuvittaja Elina Helkalan akvarelleista, jotka myötäilevät keskiaikaisten kirkkomaalausten tyyliä. Monet maisema- ja tilannekuvat sen sijaan tuntuvat enemmän sopivan 1960-luvun kansakoulukirjoihin. Mutta ainahan visuaalisuudessa on kyse makuasioista.
Keskiajasta perustietoa kaipaavalle opaskirja käy mainiosta perehdytyksestä. Sopiikin lopuksi sanoa keskiaikainen alasaksilainen tervehdys: moi!
– –
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 