Aihearkisto: Lasten- ja nuortenkirjat

Tapani Bagge: Polttava rakkaus

Kaikki tutkimukset todistavat,
että nuoret lukevat vähän kirjoja.
Pojat lukevat vielä vähemmän kuin tytöt.
Moni lukee netistä lyhyitä tekstejä,
mutta romaanit, novellit tai runot eivät innosta.
Ne kuitenkin kehittävät mielikuvitusta
ja saavat eläytymään tarinaan ja henkilöihin.
Sillä tavalla kirjat lisäävät tunnetaitoja.
Tietysti kirjojen lukeminen vaikuttaa myös siihen,
että taito lukea ja kirjoittaa paranee.

Kannattaa siis lukea kirjoja.
Viime viikolla käynnistyi myös #lukuliike,
jossa kannustetaan lukemiseen.
Mistä sitten voi aloittaa,
jos lukeminen tuntuu vaikealta?
Mitkä ovat helppoja kirjoja,
joissa on kuitenkin hyvä juoni
ja mielenkiintoisia henkilöitä?

Aina voi aloittaa selkokirjoista.
Selkokirjat ovat lyhyitä
ja niiden teksti on helppoa lukea.
Niissä on silti henkilöitä,
joiden elämää haluaa seurata.
Lisäksi ne kertovat nuorille tärkeistä asioista.
Sellainen kirja on esimerkiksi Polttava rakkaus.
Kirjan on kirjoittanut Tapani Bagge.

20180909_105701.jpg

Kirja kertoo 15-vuotiaasta Elviksestä.
Elvis on suomalainen poika,
jolla on bändi.
Bändiin tulee mukaan Maritta.
En kerro enempää,
vaan annan Elviksen itse kuvailla:

”Me käytiin läpi bändin ohjelmisto
ja kokeiltiin, kumman ääni sopi mihinkin biisiin.
Pari me vedettiin duettona.
Treenien jälkeen vedin töpselin irti seinästä.
Kuului iso räsähdys, ja kattovalo sammui.
Katsoin Marittaa auringonlaskun kajossa.
– Tais sulake palaa, sanoin.
– Onneksi ei muuta, Maritta sanoi.
Kävin vaihtamassa sulakkeen.
Mitään muuta ei tosiaan ollut palanut.
Ei vielä.”

Sen vielä paljastan,
että Elviksen kesäsuunnitelmat muuttuvat.
Bändin harjoituksien ja keikkojen tilalle tulee muuta.

Kirjassa kerrotaan tavallisesta elämästä.
Siitä löytyy huvittavia puolia
mutta myös muita tunteita.
Kirja sopii erittäin hyvin yläkoulun pojille.
Sen lisäksi se varmasti kiinnostaa tyttöjä.
Kirjan avulla voi kurkistaa,
mitä poikien päässä liikkuu.

Välillä kirjan tapahtumissa on vauhtia,
välillä niissä rauhoitutaan.
Lisäksi kirjassa on paljon
musiikkiin liittyviä juttuja.
Kirjan kieli ei ole helpointa selkokieltä.
Siksi kirjan lukijoiksi sopivat nuoret,
jotka tuntevat suomen kielen aika hyvin
mutta eivät lue paljon.

Ehkä he lukevat tämän kirjan jälkeen lisää?

– –

Tapani Bagge
Polttava rakkaus
Avain 2018
selkokielinen nuortenkirja
64 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

(Baggelta on ilmestynyt myös selkokielinen veijaritarina Alligaattori.)

Kirjoitin juttuni selkokielellä.



Muita tänä syksynä ilmestyneitä,
nuorille sopivia selkokirjoja:

Satu Leisko: Unohtunut kansa (fantasiatomaani varhaisnuorille)
Tuija Takala: Hyvä päivä (novelleja nuorille ja aikuisille)
Tuija Takala: Lauralle oikea (kehityskertomus nuorille ja nuorille aikuisillej
Marja-Leena Tiainen: Hiekalle jätetyt muistot (romaani nuorille surun voittamisesta)

Ks. myös Kirsin kirjanurkan syksyn selkonuortenkirjojen esittely.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Selkokirja

Satu Leisko: Unohtunut kansa

Satu Leiskon selkofantasiatrilogia on valmis. Sarjassa on ilmestynyt aiemmin Unohtunut maa ja Unohtunut poika. Kolmannen osan Unohtunut kansa (Opike 2018) päähenkilö on Matilda, joka on aiempien osien päähenkilöiden Susannan ja Veetin kaveri. Näin henkilöt ja heidän kokemansa Harsomaassa kytkeytyvät toisiinsa, ja se tuntuu oikein linjakkaalta ratkaisulta.

Aiemmissa osissa Harsomaassa käynti ratkaisi Susannan ja Veetin arkielämän ongelmia. Sama merkitys fantasiaympäristöllä on Matildalle. Matildan elämää vaikeuttavat rohkeuden puute, sillä hän ei uskalla sanoa omia tunteitaan ääneen, vaikka sisällä kuohuu epäoikeudenmukainen ja kiittämätön kohtelu. Matilda auttaa koulussa ja kotona, mutta aina hänet ohitetaan. Vain yksi ottaa hänet aina huomioon: Veeti taitaa haluta olla muutakin kuin hyvä ystävä.

20180831_125813.jpg

Osa osalta Leisko saa fantasiaosuuden tuntumaan luontevalta. Nyt Harsomaan ilkeiden ja alistuvien olentojen asetelma on selkeästi rajattu muutamaan outoon otusheimoon, ja se palvelee kirjan teemoja. Tärkeitä asioita ovat oman arvon ymmärtäminen, itseensä uskominen ja uskaltaminen.

”Liekon ilme muuttui epävarmaksi.

– Miksi haluat taistella?
Ei pahaa voi voittaa,
Se palaa aina takaisin.
Mitä hyötyä on taistella?
liekko kysyi.

– Yhteistyöllä sen voi kyllä voittaa.
Mitään ei saa,
jos ei uskalla yrittää,
vastasin liekolle rauhallisesti.”

Fantasia on oiva keino käsitellä arkoja tunneasioita. Sadunomaisuus auttaa etäännyttämään mutta samalla samastumaan. Leiskon fantasiakirjat ovat lempeitä ja  kilttejä, mutta mukana on myös vähän terävöittävää jännitystä.

Sarjan kirjat sopivat mainiosti varhaisteineille, vaikka tässä kirjassa Matilda ei koe enää olevansa lapsi. Sarja on tavallaan vanhentunut henkilöiden mukana. Selkokielinen teksti etenee sulavasti, ja muutama Marjo Nygårdin kuvituskuva tukee tapahtumia. Yhden ykstyiskohdan haluan vielä Unohtuneesta kansasta todeta: siipien kantavuuden symboliikka välittyy kirjasta kauniisti. Toivottavasti nuori lukijakunta löytää Leiskon viehättävät fantasiaselkokirjat.

– –

Satu Leisko
Unohtunut kansa
Opike 2018
kuvitus Marjo Nygård
varhaisnuorten fantasiasarjan kolmas osa
91 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

1 kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Selkokirja

Marja-Leena Tiainen: Hiekalle jätetyt muistot

Tätä toivoisin lisää: kirjailija muokkaa kirjastaan selkoversion. Niin tekee Marja-Leena Tiainen toistamiseen (ks. ensimmäinen: Poika, joka katosi). Nuortenromaani Khao Lakin sydämet (Tammi 2013) ilmestyi viisi vuotta sitten ja nyt sen selkomukautus Hiekalle jätetyt muistot (Avain 2018).

”Lentokone alkoi täristä.
Katon merkkivalo syttyi.
Kapteeni puhui turbulenssista.
Emma tiesi,
että se tarkoitti ilmakuoppia.
Hän laittoi turvavyön kiinni.
Isoäiti puristi Emmaa kädestä
ja sanoi rohkaisevalla äänellä:
”Kaikki menee varmasti hyvin, Emma.”

Romaanin 15-vuotias Emma on kahdeksan vuotta sitten kokenut Thaimaan tsunamin ja menettänyt perheensä. Nyt hän on matkalla samaan paikkaan isoäidin kanssa. Matka luonnollisesti palauttaa mieleen raskaita asioita, mutta sen on tarkoitus myös vahvistaa. Lisäksi Emma haluaa kiittää hänet pelastanutta miestä. Matka merkitsee myös käännettä, uusia tuttavuuksia ja ehkä vielä jotain enemmän.

20180809_205502.jpg

Ilahduttavasti Tiainen on karsinut selkokirjaan sopivasti rönsyt, ja vaikka alun henkilöluettelo pelottaa runsaudellaan, kokonaisuus on hallittu juonenkuljetuksen ja siihen liittyvien henkilöiden suhteen. Kirjan takaumat erottuvat eri fontin vuoksi, joten ne syventävät tarinaa eivätkä sekoita. Jonkinlaisena selkopuristina bongaan kohtia, joita vielä olisi sanamuodoltaan voinut vaihtaa helpompaan, mutta miellyttävän vaivattomasti teksti kulkee. Hieman näinä someaikoina särähtää se, että kirjan nuoret viestittelevät sähköpostitse, mutta alkuteoksen ilmestymisaikaan se tietysti sopii.

Tsunamikokemukset ovat äärimmäisen järkyttäviä ja kieltämättä nykynuorisolle kaukaisia, mutta Tiainen onnistuu luomaan niistä samastuttavia. Se auttaa käsittelemään isoja ja pieniä menetyksiä, joita lukija on itse kokenut. Monet nuortenkirjat käsittelevät ongelmia juuri siksi, että kirja tarjoaa rohkaisua ja uskoa tulevaisuuteen. Niin myös Hiekalle jätetyt muistot.

Parasta kirjassa on lempeä tunnelma, jonka parissa on lukijan turvallista tuntea surua ja hyväksyä se osaksi elämää samalla, kun kirja luo uskoa siihen, ettei suru estä elämästä nauttimista. Väitän, että selkokieli pelkistää ilmaisua tässä kirjassa nimenomaan niin, että tietty eleettömyys lisää aitoutta ja siten koskettavuutta. Niin ainakin minä tunsin.

– –

Marja-Leena Tiainen
Hiekalle jätetyt muistot
Avain 2018
selkoromaani nuorille
120 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

Klaaran päivän selkokirjahaasteeseen ehtii vielä mukaan!

4 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Selkokirja

Heli Laaksonen: Ykköne

Aloin laskea jäljellä olevia lomapäiviä. En päässyt pitkälle, mutta vähän pitemmälle kuin ykköseen, vaikka siitä numerosta pääsen aloittamaan, kun kuuntelen Heli Laaksosen numeroloruttelua Ykköne (WSOY 2018). Tai rehellisyyden nimessä kirja käynnistyy alkusanoista, siis linjakkaasti tässä tapauksessa Alkuluku.

20180726_084742.jpg

Aapine-kirjainrunot aikanaan ilahduttivat oivalluksillaan, ja samansorttisesta lounaismurteisesta sanailusta sukeutuvat myös numerolorut. Joka runon lähtökohta on tietty luku, mutta odottamattomasti se henkilöityy erilaisiin hahmoihin, ihmisenkaltaisiin tai eläimiin. Joistain numeroista keriytyy tarinoita, joissa tajunnanvirralta kuulostaminen on riitteistä pintaa, alla läikkyy vedenkirkasta sanankäyttöä. Sellaista kuulen esimerkiksi luvuissa ”Neljä” ja etenkin ”Seittemä”, joka vääntää Lumikki-satua nurinniskoin.

Tyyliin sopii se, että kun kirjassa edetään matemaattisiin tehtäviin, ei sovi odottaa tavanomaisia sanallisia tehtäviä. Puujalkavitsit eivät niistä ole kaukana, mutta mielestäni arvuuttelut potkivat mainiosti. Eskari-ikäiset ja vähän vanhemmat koululaiset varmasti syttyvät tällaisesta huumorista. Laaksonen myös kierrättää näppärästi numeron kuusi ja kuusipuun homonymiaa ja saa siihen uutta kulmaa.

On ilo kuulla äänikirjassa runoilijan omaa puhuntaa. Se on ilmeikästä, ilkikurista ja hyväntuulista. Rytmitys ottaa hyvin huomioon kuulijan. Uskon, että Ykköne sopii parhaiten sekä-että-käyttöön, eli kirjaa kannattaa kuunnella ja samalla seurata kirjaa sivu sivulta, sillä mitä ilmeisemmin Anne Vaskon kuvitus käy tekstin kanssa yksiin. Kuunnellen jäin paitsi kokonaiselämystä, mutta en tuntenut itseäni silti puolikkaaksi, ihan meni niin kuin runossa ”Puali”, jossa esiintyy puolpäiväne Pasi Paimiosta:

– – ei vaatinu mittää / kaik oli aina hyvi / jollei voinu valittaa / hän meni siit yli – -.

– –

Heli Laaksonen
Ykkönen
kuvitus Anne Vasko
WSOY 2018
numerorunoja
äänikirjana 23 minuuttia, lukijana Heli Laaksonen.
Kuuntelin BookBeatin kautta.

(Tekstisitaatin jäljensin korvakuulolta – otan siitä omavastuun.)

2 kommenttia

Kategoria(t): Äänikirja, Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Runot

Naistenviikko 2018: koonti

Kesän 2018 kuuma naistenviikko raikastui postaussateesta. Haaste oli käynnissä  jo neljännen kerran. Heinäkuun 18. – 24. päivinä kertyi kirjablogien postauksiin moninaisia juttuja naisteemalla: osa kirjailijoista tai kirjojen päähenkilöistä on viikon nimipäivien viettäjiä, osassa on selvää feminististä klangia, osassa ylipäätään naiset tai tytöt toimijoina ovat pääosassa. Varmaa on se, että kirjavinkkejä on kerätty syksyä ja talvea varten tietokirjoista, elämäkerroista, sarjakuvista, romaaniesta, novelleisista ja runoista sekä lasten ja nuorten kirjoista.

20180720_175746.jpg

Kokoan tähän mukana olleet 23 blogia. Osa postasi joka päivä, muutama muutamasti, jotkut kerran. Linkki vie blogin yhteen naistenviikkojuttuun tai bloggaajan tekemään omaan koosteeseen.

Hyönteisdokumentti (I Know Why the Caged Bird Sings)
Kirjan jos toisenkin (Sisämaa, Kotikoivun alla, Pihka)
Kirjan pauloissa (Toisten elämät, Huone yhdelle: pieni matkakertomus)
Kirjaluotsi (Hiekankantajat, Minun kansani, minun rakkaani, Nainen ikkunassa, Vuosisadan rakkaustarina, Katrina, The Essex Serpent)
Kirjapöllön huhuiluja (Emma, Täydellinen, Verikuu, Sytytä valot / Sammuta valot, Ainoa taivas)
Kirjarouvan elämää (Marlene Dietrich ja salattu sisar, Venäläiset tilikirjani, Poika joka ei itke, Sukellus syvyyksiin, Hän lupasi soittaa)
Kirjamies (Hän sanoi nimekseen Aleia)
Kirja vieköön! (Niin raskas on rakkaus, Kirjosieppo, Laulajan paperit, Älä mene pois, Onnelliset ihmiset ; lukusuosituskooste)
Kirja hyllyssä (Valas nimeltä Goliat, kooste B ja C, Vihan ja inhon Internet, Lempi ja rakkaus, Saniainen kukkii juhannuksena, Aavepianisti, kooste parhaista, Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän)
Kirjojen kuisketta (En palaa takaisin koskaan, luulen)
Kirsin book Club (Seitsemäs kevät, Vihainen leski, Lohikäärmetatuointi ja muita pintanaarmuja, Syvien pohdintojen jaosto, Punainen osoitekirja, Peppi Pitkätossu)
Kulttuuri kukoistaa (Sivuhenkilö, Jos kuolemaon vienyt sinulta jotain anna se takaisin, Olimme kerran)
Luetaanko tämä (Olematon Olga, Viliami oivaltaa numerot, Kaksi päätä ja kahdeksan jalkaa, Revonpuro, Sytytä valot / Sammuta valot)
Luettua elämää (Kielletty hedelmä, Jäljet, Laskeva neitsyt, Saniainen kukkii)
Nanna kirjakimara (Paras mahdollinen maailma, Ikuisesti merkitty)
Nostetaan teksti pöydälle (Tapasin Jeesuksen,  En palaa takaisin koskaan, luulen, Synninkantajat, Neito vanhassa linnassa, Tytöt)
Oksan hyllyltä (Brewster Placen naiset, Over easy, Metsänpeitto)
Pieni suuri piiri  (Sakset tyynyn alla, Kaunis mutta kuollut)
Sheferijm – Ajatuksia kirjoista (Katriina ja Anu-Riikka)
Tarukirja (Tuulen vihat)
Tuijata (Kauneussalonki, Nimeni on Lucy Barton, Siivoojan käsikirja, Punainen osoitekirja, Saaren runot, Hylkäämisen päivät, Vie minut jonnekin)
Tuulevin lukublogi (Äkäpussi, Emilia Kent, Taiteilijan vaimo)
Yöpöydän kirjat (Sytytä valot / Sammuta valot)

Iloitsen suuresti kiinnostuksesta ja blogien panostuksesta! Naiskirjallisuutta tai naisia kirjallisuudessa saa ja voi lähestyä monin tavoin.

naistenviikko 2018

Logo: Lassi Ahti & Tuija Takala

Haasteen virittely, jossa haasteohjeet ja viikon nimipäivät: tässä.

Haastekäynnistys ja blogien omat linkkaukset: tässä.

Koosteet 2015, 2016 ja 2017.

2 kommenttia

Kategoria(t): Asiaproosa, Elämäkerta, haaste, Kirjallisuus, Kirjallisuuspohdintoja, Lasten- ja nuortenkirjat, Naistenviikko, Novellit, Romaani, Runot, sarjakuva

Kirsti Kuronen: Pönttö & säekirjamietteitä selkokirjan suuntaan

Kirsti Kuronen on kirjoittanut kaksi säekirjaa, joista viimeisin on Pönttö (Karisto 2017). Kuuleman mukaan Amerikassa tämäntyyppiset nuortenromaanit ovat jo vakiintunut ilmiö. Mistä on kyse?

Mikä ihmeen säekirja?

Säekirja saa nimensä taittotavasta. Tekstikappaleet ovat lyhyitä ja palsta kapea. Pääsääntöisesti yhdellä rivillä on yksi ajatus, eikä sivun oikean reunan tekstiä tasata. Silmämääräisesti tämä kuulostaa todella tutulta eli selkokirjalta. Palaan tähän ajatukseen myöhemmin.

Pönttö_aukeama

Yksi aukeama Pöntöstä.

Säekirjalla houkutellaan kirjan kimppuun esimerkiksi nuoria, jotka ovat tottuneet silmäilemään. Helppo, väljä muoto edistää lukuprosessia. Ilmeisesti säekirjan ideaan kuuluu myös se, että kirjat ovat sivumäärältään lyhyitä. Siis nopeasti (lyhytjännitteisen someteinin) hotkaistavissa.

Muoto ja sisältö

Kurosen Pönttö kertoo ylioppilaaksi päässeestä tytöstä, jonka muista eristävä trauma ja etenkin sen syy paljastuu lukijalle vähitellen. Nuortenkirjoissa on tavallista, että niissä käsitellään vaikeita aiheita.

Ihmeet eivät enää mahdu lauseisiin
kun ei itsekään tiedä
mistä tyhjyys, miksi puristaa
mitä kaipaa, mikä painaa

Pöntön minäkertojatyttö Luna potee ahdistusta. Rivien välistä ja suoraan voi lukea psykososiaalisia ongelmia. Lisäksi tärkeällä isoäidillä on muistisairaus, ja perheasioissa on sotkua. Oleellisinta on kuitenkin se, että kertoja kokee suurta tuskaa aikuistumisesta.

Kaipaan mummulan rantakivellä istuvaa tyttöä
kesäloman ensimmäisenä päivänä,
Siinä maailma on helppo ja sopivan kokoinen.
Asiat selviä tai ainakin kuviteltavissa.
Aamuruoho kosteaa jalan alla,
merenneito mahdollinen ammatti

Ja mummu valitsee aina valkoiset, voittaa othellon.

Edellinen sitaatti on kuvaava monessa mielessä. Se välittää kertojan mielentilaa. Se kertoo myös siitä, että lukija hyötyy siitä, että hänellä on fiktiotottumusta. Viittaukset ja fragmentaalinen tunnelmien, mielialojen ja takaumaväläysten kuvaus edellyttää tarinan lähilukutaitoa. Sellaista lukutyyliä, jossa sirotelluista palasista saa itse koottua juonen ja tarinan. Se palkitsee, mutta jos siihen ei ole tottunut, ei lukijaa auta teknistä lukutaitoa helpottava säekirjamuoto.

Pönttö viehättää

Tiivistän tuntemukseni Pöntöstä. Siinä ripotellaan mielenkiintoisesti päähenkilön elämäntilanteeseen liittyvät tunteet ja tekijät. Hieno oivallus on linnun pesimisen seuraaminen osana kertojan tarinaa. Se on myös kaunis symboli: poikasten on uskallettava lentää pesästä, pöntöstä.

Kirjassa paljastuu seksuaalisuuteen liittyvä trauma, vääräaikainen seurusteluyritys, joka on lamaannuttanut tytön. Huojentavasti kirjassa edetään kohti toiveikasta tulevaisuutta. Lisäksi Lunalla on kaikesta elämän epävarmuudesta huolimatta ammattihaave, valokuvaus. Mainiosti fiktiota ja faktaa sekoittaa se, että kuvausharrastuksen tuloksia pääsee katsomaan Instagramista: @kuulunakuva.

Pönttö

Säekirja vai selkokirja?

Edellä jo totesin, että säekirja ei välttämättä ole sisällöltään helppo, eli ulkonäkö voi pettää. Esimerkiksi Kurosen säekirjan ilmaisu lähenee välillä lyyristä metaforisuutta. Epäkronologisen, mielenjohtumia seuraavan tekstin ystävää Pönttö ilahduttaa.

Monet nuoret lannistuvat, jos heidän mielestään tarina tuntuu sekavalta. Osa lukijoista tarvitsee juoneltaan ja sisällöltään selkeitä ja helppoja kirjoja. Silloin vaihtoehtona ovat selkokirjat. Selkokirjoissa sisältö, rakenne ja sanasto ovat yleiskieltä helpompaa. Esimerkiksi virke ei ylitä kahta riviä, eikä asiasta voi pomppia villisti toiseen. Muuten muoto on siis säekirjan lailla kapeapalstainen ja lyhytkappaleinen.

selkokirja-aukeama

Esimerkkiaukeama selkokirjasta (Marja-Leena Tiaisen Poika joka katosi)

Oo, nyt haaveilen. Nuoret innostuvat lukemaan. Välillä he valitsevat nopeasti luettavia kirjoja kiinnostavista, nuoria koskettavista aiheista. Toiset ahmaisevat säekirjoja, toiset selkokirjoja. Kaikki saavat elämyksiä! Puffaan sen verran, että Kurosen Pöntön rinnalla voi lukea ja luettaa selkoromaaniani Lauralle oikea (Avain), joka ilmestyy elokuussa. Siinäkin kuvataan nuoren naisen kasvua omaksi itsekseen, omalle alalle ja toiveikkaasti toisen ihmisen lähelle.

– –

Kirsti Kuronen
Pönttö
Karisto 2017
säekirja
86 sivua.
Lainasin kirjastosta.

Katso myös Päivi Heikkilä-Halttusen juttu ”Nuorille suunnatun säeromaanin teksti on kuin runoa – ja se sopii hyvin rankkojen aiheiden käsittelyyn” (HS 13.5.2018).

Toivottavasti kiinnostuit selkokirjoista. Tule mukaan selkokirjahaasteeseeni, tässä siitä lisää: Klaaran päivän selkokirjahaaste.

selkokirjahaaste2018

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Romaani, Säekirja, Selkokirja

Andrus Kivirähk: Kun Musti muni mummon

Imuri samastuu norsunpoikaseen, pyyhekumi lihoo jalkapalloksi ja nukkumatti sijaistaa joulupukkia. Tällaista voi ja saa tapahtua, kun toistakymmentä lyhyttä alakoululaisten tarinaa viihdyttää Andrus Kivirähkän kirjassa Kun Musti muni mummon (WSOY 2018). Luvassa on absurdia nykyvirolaista lastenkirjallisuutta Heli Laaksosen sujuvannapakasti suomentamana.

Viron juhlavuoden merkeissä tartun kirjaan (ks. myös Ompun haaste: Rakas Viro). Ehkä haen vastausta kysymykseen, minkälaista mentaliteettia tarjotaan naapurimaan lapsille. En lähde yleistämään, mutta tämän kirjan perusteella väitän, että on lupa irrotella, niksauttaa tosiasioiden niskat nurin sekä saa yllättää ja yllättyä. Siis yhden kirjan perusteella.

Kun Musti

Uskon, että uskomattoman uskottavaksi tekeminen iskee kohderyhmän nauruhermoon.  Ainakin toivon kirjan juttujen virkistävän lasten mielikuvitusta ja innostavan keksimään omia kummallisuuksia. Tarinat ovat sopivan lyhyitä kuunneltaviksi tai itse luettavaksi, ja yllätyksien ja arvaamattomien käänteiden vuoksi ne sopivat satujen tapaan usein luettaviksi. Lisäksi avelen kohderyhmän pitävän kirjan räikeistä ja tietoisen humoristis-sarjakuvallis-pilakuvallisista kuvista.

Pääosin tarinoissa vain herkutellaan tapahtumilla, muutamassa on tulkittavissa jonkinlaista opetusta. ”Aada ja pallo” on makuuni turhan sukupuolittunut: Messi potkii palloa, mutta Aadalle pallo on hoivaviettiä kiihottava kohde. Tosin pallo tykkää enemmän Aadan tyylistä. Parin tarinan takaa erotan tutun sadun. Esimerkiksi ”Salaperäinen muukalainen” -jutussa ruokapöydälle ilmestyy sokerin, leivän, pitsan ja sushin joukkoon tyyppi, jota muut eivät tunnista.

Kukaan ei viitsinyt kuunnella leivän pähkäilyjä pidempään, sillä leipä ei ollut koskaan käynyt ulkomailla ja oli muutenkin joka uhteessa aivan tavallinen. Sushi ja pizza johdattivat muukalaisen arvokkaasti lautasen keskelle ja sujauttivat pienen voipalan sen alle, että muukalaisella olisi mukavampi istua. Kaikki ruuat kokoontuivat ympärille katselemaan tärkeää vierasta.”

Muukalainen käyttäytyy itsetietoisena maailmanherkkuna – ja täydestä menee. Hernekeittopurkki ampuu lopussa ylvästelyn alas. Enpä kerro, mikä/kuka muukalainen on. Voisiko olla, että ”Keisarin uudet vaatteet” saa tarinasta modernin keittiöpsykologiaversion?

Suomentaja Heli Laaksonen pitäytyy helppolukuisessa yleiskielessä, yhdessä jutussa sentään tätihahmo replikoi lounasmurteella. Suomentajan runoilijuuden vuoksi huvitun tarinasta ”Runo”. Siinä koko perheen voimin yritetään saada aikaiseksi riimivärssyä. Miten siinä sitten käykin, se ei ole kunniaksi runogenrelle. Hupaisaa touhu kuitenkin on, kuten muutenkin alakoululaisten tarinkokoelmassa Kun Musti muni mummon.

– –

Andrus Kivirähk
Kun Musti muni mummon
suomentanut Heli Laaksonen
kuvittanut Christer Nuutinen
WSOY 2018
tarinoita lapsille
61 sivua.
Lainasin kirjastosta.

1 kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Novellit

Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen selkokirjana

Tänään tasa-arvon päivänä kirjoitan juttuni selkosuomeksi.
Samalla kutsun sinut lukemaan selkokirjoja:
osallistu Klaaran päivän selkokirjahaasteeseen (tässä linkki).
Niin selkokirjat tulevat tutuksi,
ja niistä voi kertoa uusille lukijoille.
Kaikilla on oikeus lukea,
ja siksi kirjoja on myös selkosuomeksi.

selkokirjahaaste2018

*

Heinähattu ja Vilttitossu seikkailevat yli 10 lastenkirjassa,
ja ensimmäinen kirja ilmestyi melkein 30 vuotta sitten.
Kirjoista on tehty myös näytelmiä ja  elokuva.
Kirjailijat Sinikka ja Tiina Nopola ovat siis keksineet hauskan aiheen.
Nyt tyttöjen elämästä voi lukea selkokielellä,
sillä Hanna Männikkölahti on muuttanut  yhden kirjan selkosuomeksi:
Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen (Avain 2018).

Heinähattu ja Vilttitossu

Heinähatun ja Vilttitossun uusi aika

Isosisko Heinähattu aloittaa koulun.
Pikkusisko Vilttitossu ei siitä tykkää,
koska hänellä on kotona tylsää.
Siksi Vilttitossu tekee jotain,
joka sotkee Heinähatun luokan retken.

Heinähattu tottelee ohjeita,
mutta Vilttitossu keksii aina hulluja juttuja.

Vilttitossu nappasi olkihatun
Heinähatun päästä.
– Ota kiinni mandariini! hän kiljui
ja juoksi ympäri pihaa.
– Vilttitossu,
sinä olet kauhea kakara! Heinähattu huusi.

Vilttitossu on mielenkiintoinen tyttö.
Hän saa kirjan lukijan ajattelemaan:
tarvitseeko tyttöjen olla kilttejä?

Kirjan selkokieli

Selkokielessä täytyy käyttää helppoja sanoja ja lauseita.
Lauseet ovat Heinähatun ja Vilttitossun tarinassa
aika lyhyitä ja helppoja lukea.

Kirjassa on paljon vaikeita sanoja,
mutta sillä tavalla voi oppia uutta.
Esimerkiksi kirjan nimessä on ”ärhäkkä”.
Helppo sana voi olla ”vihainen” tai ”kiukkuinen”,
mutta ”ärhäkkä” tuntuu suussa hauskalta.

Kirjassa myös leikitään sanoilla ja niiden merkityksillä.
Jo tyttöjen omat nimet ovat erikoisia.
Sanojen takia tulee kirjan henkilöille myös väärinkäsityksiä.
Kun esimerkiksi joku ”narraa”,
se tarkoittaa eri tilanteessa eri asiaa.

Selkokirjan luvut ovat lyhyitä
ja tarina etenee koko ajan.
Lukijan täytyy olla tarkka,
sillä Vilttitossu huijaa.

Huijaukset täytyy muistaa.

Anne Stolt on tehnyt värikkäät ja iloiset kuvat.
Ne sopivat kirjaan oikein hyvin.

Selkokirja sopii monille

Heinähatusta ja Vilttitossusta kertova kirja
sopii lapsille, jotka lukevat jo itse.
Sitä on myös mukava lukea ääneen lapsille,
jotka eivät vielä osaa lukea.
Kyllä tätä kirjaa voivat lukea myös nuoret ja aikuiset.
He voivat esimerkiksi harjoitella suomen kieltä.
Kaikki lukijat saavat kirjasta ajatuksia
ja voivat keskustella niistä.

Voit esimerkiksi miettiä,
saako koulussa olla ärhäkkä.
Voit myös selvittää,
miten kirjan aikuiset ymmärtävät lapsia.
Voit myös verrata kirjan tarinaa omaan elämääsi.
Esimerkiksi voit kertoa,
minkälaista elämä on sisarusten kanssa.
Lisäksi voit muistella koulun retkiä
tai muita tuttuja asioita koulusta ja omasta perheestä.

– –

Sinikka Nopola ja Tiina Nopola
Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen
Selkomukautus Hanna Männikkölahti
Kuvitus Anne Stolt
Avain 2018
84 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

3 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Selkokirja

Blogistania – vuoden 2017 kirjat

Jälleen on aika osallistua kirjabloggaajien äänestykseen vuoden 2017 kirjoista. Osallistun tällä kertaa kaikkiin kategorioihin.

blogistanian_kaikki_2017_vaaka

Blogistanian Finlandia

Kirjavuosi tuotti suurta iloa kotimaisesta kirjallisuudesta. Kovan väännön jälkeen nämä asettuivat tähän järjestykseen:

3 pistettä:  Katja Kallio, Yön kantaja
2 pistettä: Rosa Liksom, Everstinna
1 piste: Anneli Kanto, Lahtarit

Blogistanian Globalia

Luin verrattain vähän käännöskirjallisuutta, mutta sen verran, että tohdin äänestää.

3 pistettä: Pierre Lemaitre, Silmukka
2 pistettä: Han Kang, Vegetaristi
1 piste: Haruki Murakami, Rajasta etelään, auringosta länteen

Blogistanian Kuopus

Tänä vuonna on huokailtu lukutaidon heikkenemistä. Siksi on muistutettava kaikkia siitä, että on lukutaitoon innostavaa, helppoa ja laadukasta kirjallisuutta eli selkokirjallistuutta myös lapsille ja nuorille. Muistakaa! Ja on inspiroivaa kotimaista kuvakirjalaatua – tällä kertaa yhden pisteen edestä.

3 pistettä: Tittamari Marttinen, Maalivahdin salaisuus
2 pistettä: Satu Leisko, Unohtunut poika
1 piste: Mauri Kunnas, Koiramäen Suomen historia

Blogistanian Tieto

Haluan laittaa genret sekaisin niin kuin tekee usein itse kirjallisuus. Tietoa voi tarjota myös rempseästi kuten kahden pisteen kirjani osoittaa. (Tosin kirjan romaaniutta ansiokkaasti todistelee Jukka Petäjä, HS 3.2.2018.)

3 pistettä: Hanna-Reetta Schreck, Minä maalaan kuin jumala. Ellen Thesleffin elämä ja taide.
2 pistettä: Juha Hurme, Niemi
1 piste: Ella Kanninen, Ellan kotona Italiassa

blogistanian_kaikki_2017_vaaka

Bloggaajat julkaisevat kirjasuosikkinsa 4.2.2018 klo 10 ja lisäävät ne kunkin kategorian emäntäblogiin: Finlandia (Hurja Hassu Lukija), Globalia (Oksan hyllyltä), Kuopus (Yöpöydän kirjat) ja Tieto (Hannan kirjokansi). Äänestystulokset selviävät 5.2.2018 klo 10.

24 kommenttia

Kategoria(t): Asiaproosa, Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Listaus, Romaani, Selkokirja

Oiva Paloheimo: Tirlittan. Klassikkohaaste osa 6

Tämänkertaiselle kirjabloggaajien klassikkokierrokselle valitsin lastenromaanin, jonka ajankestävyyttä halusin kokeilla. Oiva Paloheimon satu Tirlittan (WSOY 1953) kertoo orpotytöstä, jonka ukkosilma heittää kanavaan. Rajumyrskyn seurauksena koti palaa ja perhe katoaa. Tirlittan lähtee etsimään onnea. Kaiken takana on perustarve: kokemus rakastetuksi tulemisesta.

klassikkohaaste6

Tirlittanin hahmo on sadun ydin. Kuvankaunis resupekka yöpuvussaan kiertää maaseutua kesäkuukaudet sydän särkyneenä. Paloheimo ulottuu hienosti pikkutytön sieluun, joka on menettänyt paljon, kaipaa paljon ja selviää tarkkavaistoisuuden, mielikuvituksen ja kerkeän kielen ansiosta.

Saturomaaninjuoni tarvitsee käänteitä, ja niitä seuraa joka luvussa. Usein ne kilpistyvät pettymyksiin ihmissuhteissa. Mielenkiintoista kuvauksessa on se, että joukossa on paljon ääripäitä sekoittavia tilanteita, eikä itse Tirlittan ole yksiselitteinen hahmo. Hienoja kohtia koen luuvalosta kärsivän rouvan seurassa ja sirkuksessa. Lopun sairaalajaksossa tuodaan tarvittavaa toivoa elämään.

Tirlittan

Päähenkilössä tunnistan naapurimaan remutytön piirteitä. Peppimäistä on orpous, selviytymiskeinot aikuisten maailmassa, uppoutuminen kuvitelmiin ja liioittelevien juttujen kertominen kaikille halukkaille. Tirlittan on kuitenkin kovin melankolinen pohdiskelija verrattuna Peppiin. Paloheimo luonnehtii ytimiin pureutuvasti erityisherkän, rakkaudennälkäisen, voimakkaasti tuntevan lapsen tapaa ajatella ja käyttäytyä. Siinä on aitoutta ja ajattomuutta.

Tirlittan, pieni ihminen ihmisten ihmemaassa, uupui tähän kaikkeen tämän tästä, nukahti ja unohti, heräsi taas ja joutui siinä paikassa onnen ja onnettomuuden ristiaallokon heiteltäväksi. Sellainen hän oli, ja sellaista hänelle aina tapahtui. Aina hänelle tapahtui jotakin tavatonta ja uskomatonta. Tapahtui yhtenään hyvää ja huonoa, mutta aina se oli tahatonta ja uskomatonta. Niinkuin nytkin.

Aikaa ei sen sijaan kestä tukeutuminen Taivaan Isään. Epäilen maailmamme maallistuneen niin, että harras lapsenusko voi tuntua vieraalta, vaikka se onkin perusteltua pienen, yksinäisen ja perheettömän tytön tilanteessa. Isää kaipaavalle tytölle Taivaan Isälle juttelu antaa voimaa. Karkea vastakkainasettelu turvallisen maaseudun ja kalsean kaupungin välillä ei istu tähän päivään, eikä neekerimuija-vertaus pääsisi nykysatuihin. Ulkonäköön perustuvat yleistykset tuntuvat tunkkaisilta. Sanastossa on paljon vanhahtavaa okariino-soittimesta lähtien, mutta se rikastaa kieltä.

Pidän sadun lukujen alkujen rytmikkäistä, nelirivisistä, sisältöä selittävistä loruista, kuten Tirlittan etsi kotia: / Tirlittan rukoili. / Tirlittan pois-pois potkittiin, / Tirlittan rähisi. Tytön sielunmaiseman ilmaisuista nautin myös. Mietin paljon sitä, miten nykylapsi ottaa tarinan vastaan. Tirlittanin ikää ei paljasteta, se on jotain 7–13 välillä, ja senikäiselle lukijalle tai kuuntelijalle satu käynee, parhaiten aikuisen seurassa. Minä kuuntelin kirjan Inkeri Walleniuksen sävykkäästi lukemana. Kirjan herkkäviivaisessa kuvituksessa  Tirlittan näyttää varhaisteiniltä.

Kokonaisuutena satu on kasvukertomus siitä, miten vaikeissa tilanteissa lapsenomaisuus kantaa ja vähitellen karisee. Symbolismia luen myös: rajumyrsky kuvaa perhekriisiä, jossa isä lähtee, perhe hajoaa ja lapsi etsii keinoja selvitä hylkäämisestä. Selviytymistarina Tirlittan jatkakoon elämäänsä, ja samalla siitä voi siivilöidä 1950-luvun arvomaailmaa.

– –

Oiva Paloheimo
Tirlittan. Orpotyttö ihmisten ihmemaassa
WSOY 1953
saturomaani
kuvittanut Rolf Sandqvist
äänikirjana 3 h 16 min , 63 sivua   – BookBeat
äänikirjan lukija Inkeri Wallenius
Otoksia Ylen tv-elokuvasta, Yle Areena https://yle.fi/aihe/artikkeli/2008/06/02/tirlittan

Huomasin, että muutama bloggaaja on tarttunut Tirlittaniin: Luettua elämää, Tarinautti ja Kirjasähkökäyrä.

– –

Klassikkohaasteen osan 6 postauksia pääsee lukemaan Kirjapöllön huhuiluista.

Klassikkosarjani:

Mihai Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan
William Shakespeare: Romeo ja Julia
Jane Austen: Neito vanhassa linnassa
Anna Ahmatova: Valitut runot
John Galsworthy: Omenapuu

Klassikkohaasteet

8 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Romaani

Joulukalenteriluukku 23.12.2017. Tittamari Marttinen: Maalivahdin salaisuus

Jouluaaton aatto. Monissa kodeissa häärätään vimmatusti tai matkustetaan joulunviettoon. Tänään pusketaan valmisteluja, jotta huomenna voisi juhla alkaa. Toisaalta tänään voisi jo hellittää. Tulee jouluaika joka tapauksessa. Se tulee yksin eläville, suurille sukulaispitojen järjestäjille, joulukirkossa kävijöille, ei-kristillisille, sairaalassa makaaville, murheista nuutuneille, iloa pulppuaville – kaikille mahdollisille.

Avataan sen kunniaksi kirjabloggaajien joulukalenterin toiseksi viimeinen luukku.

joulukalenteri2017 (1)

Eilen kalenterista löytyi Mrs Karlsson lukee ja huomenna Sininen keskitie.  Kuva: Niina T – Yöpöydän kirjat.

Joulu tulee toivomattakin, mutta saahan myös toivoa. Toivon, että jokaisen lapsen joulupaketeista paljastuu kirjoja. Vanhemmat ja muut läheiset eivät voi parempaa lahjaa antaa lapsen tulevaisuutta ajatellen kuin kirjan ja siihen liittyvän läsnäolon. Ja kun lapsi osaa lukea, yhteinen lukutilanne voi kääntyä vastavuoroiseksi.

Illalla Iida, Ville ja minä mietimme taas,
millaisia lahjoja antaisimme tänä jouluna.
Halusimme antaa lahjoiksi jotain muuta kuin tavaraa.
Kirjoitimme kortteihin lupauksia.
Iida antoi äidilleen lahjaksi 
yhteisen hiihtoretken.
Isälleen hän lupasi lukea ääneen kirjoja.

Näin kertoo varhaisteini-ikäinen Antti ystävänsä joulusuunnitelmista Tittamari Marttisen kirjassa Maalivahdin salaisuus (Opike 2017). Siinä on neljä selkokielistä kertomusta kolmen kaveruksen arkielämästä. Kirjassa minua viehättää leppoisa tavallisuus. Kaveruksille ei erityistä tapahdu, vaan päivissä on ystävyyttä, harrastuksia, koulunkäyntiä ja yhteiseloa. Kaikessa väreilee välittäminen ja jokaisen ominaislaadun hyväksyminen.

Ymmärrän hyvin, että lasten ja nuorten kirjoissa suositaan vaikeita aiheita, jotta lukija saa mahdollisuuksia käsitellä kivuliaita elämänilmiöitä. Maalivahdin salaisuus -tyyppisiä kirjoja tarvitaan myös: kokemus maailmasta ja ympäristöstä on turvallinen, ihmisiin suhtaudutaan kannustaen ja myötätuntoisesti. Marttisen kirjassa ei hötkyillä, ahdistuta eikä kamppailla, eikä ole mikään juttu, että yksi kaveruksista on erivärinen tai eri sukupuolta tai että ystävät ovat erilaisista perheistä tai persoonina kovin erilaisia. Tällainen tavalliseksi tekeminen vahvistaa positiivisia toimintamalleja.

maalivahdin salaisuus

Palaan vielä mainitsemaani parhaaseen lahjaan: kirjoihin ja lukemiseen. Hyvä lukutaito varmistaa elämässä selviytymistä. Siksi ei voi liikaa korostaa jokaisen oikeutta ja velvollisuutta kannustaa kaikenikäisiä ja lukutaidoltaan eritasoisia lukemaan. Taannoin hätkähdin tutkimustulosta, jonka mukaan vain joka neljäs vanhemmista lukee lapselleen. Siihen toivon muutosta. Hmm. Jos joulukalenteriluukkuni alkaa muistuttaa joulusaarnaa, tulkinta taitaa osua oikeaan.

Toivon kaikentasoisille lukijoille uppoutumismahdollisuuksia kirjoihin. Siksi säännöllisesti postaan selkokirjoista, jotta mahdollisimman monelle tulisivat tutuiksi myös kirjat, jotka tähtäävät lukuprosessin tukemiseen. Sisältöä saa olla, mutta kirjaa helpotetaan kielen ja taiton keinoin. Siten saadaan saavutettavia kirjoja – lukemisen hitaudesta, väsyttävyydestä tai muista vaikeuksista huolimatta. Parhaimmillaan selkokirjat ovat kenen tahansa kirjoja kuten Maalivahdin salaisuus, joka sopii kaikille alakoululaisille yksin tai yhdessä – mieluusti kimppalukien ja keskustellen. Oleellista on löytää sopiva kirja, jonka aihe ja tapa kertoa vetää lukijan mukaansa.

Lukuisia ja leppoisia jouluhetkiä!

P. S. Taisin todeta Maalivahdin salaisuuden arkisen tavalliseksi, siis hyvällä tavalla. On siinä realismin ylittävää silmänpilkettä: Suomi voittaa Ruotsin jalkapallon MM-kisoissa.

– –

Tittamari Marttinen
Maalivahdin salaisuus
Opike 2017
4 selkokertomusta (noin 10 – 13-vuotiaille)
kuvitus: Päivi Niinikangas
77 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

Selkokirjoista kiinnostuneet voivat blogini avainsanapilvestä klikata ”Selkokirja” – siellä on aimo annos postauksia.

Lisää selkokirjatietoa ja kirjavinkkejä löytyy Selkokeskuksen sivuilta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Selkokirja

Harri Veistinen: Kotitekoisen poikabändin alkeet

Viime syksynä viehätyin Harri Veistisen Kotitekoisen poikabändin alkeet -nuortenromaanista (S&S 2016). Nyt on siitä ilmestynyt Leena Kaivosojan selkomukautus (Opike 2017).

Selkoistus vaikuttaa mittatilaustyöltä yläkoululaisille, joilla on lukemisen ja keskittymisen vaikeuksia. Jos alkuperäinen, noin 200-sivuinen nuortenromaani tuntuu paksulta pakertamiselta, alle 100-sivuinen selkoversio olkoon varteenotettava vaihtoehto. Toivon todella, että kotiväki ja opettajat tyrkyttävät tätä teosta lukemista empivälle yläkoululaiselle. Kirjassa on kaikkia ainekset virkistävälle lukukokemukselle.

Kotitekoisen poikaändin alkeet.jpg

Lyhennelmässä säilyy suuri osa sympaattisesta tarinasta – tyylistä ja tunnelmasta tinkimättä. Juoni on selkeä: kaikkien odotusten vastaisesti ja nokittelusta huolimatta huomiota karttelevat pojat perustavat bändin. Samalla kerrotaan ystävyydestä, ihastumisesta, koulumaailmasta ja erilaisista perheistä.

– Mun elämän kohokohta on se,
että Sofia sanoo mun nimen väärin.
Haluan jotain parempaa,
sanoin Onnille.
– Mä ymmärrän sua,
mutta tuo bändi on ihan hullu idea.
Eihän me osata edes soittaa eikä laulaa,
Onni sanoi.

Minäkertoja taustoittaa tapahtumia, ja puhekielinen dialogi kuljettaa liukkaasti juonta. Kokonaisuus on helppolukuinen, sillä selkotyyliin lyhyet kappaleet ja kapeat palstat tukevat teknistä lukutaitoa. Vaikkei itse kieli ole helpointa selkokieltä, se on silti sangen sopivaa lukemisen väsyttävyyttä valittaville teineille, myös pojille – tai etenkin pojille.

Vaikka ote on rento, tunteita käsitellään laidasta laitaan. Esimerkiksi hupaisten tilanteiden taustalla selvitetään suurta surua. Toistan: sympaattinen Kotitekoisen poikabändin alkeet pysyy selkokielisenäkin mainiossa nuortenkirjarytmissä.

– –

Harri Veistinen
Kotitekoisen poikabändin alkeet
selkomukautus Leena Kaivosoja
Opike 2017
nuortenkirja
96 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

2 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Romaani, Selkokirja

Satu Leisko: Unohtunut poika

Satu Leisko on kirjoittanut ensimmäisen suomalaisen selkokielisen fantasiaromaanin kouluikäisille, Unohtunut maa (Opike 2014.) Siinä vanhempien erosta kärsinyt Susanna löytää Harsomaailmasta eheyttävän ympäristön, joka auttaa sadun keinoin käsittelemään hylätyksi tulemisen kokemuksia. Koska kirjailija esikoiskirjassaan löysi luomoavan ja voimaannuttavan paikan, hän hyödyntää sitä uudessa selkofantasiaromaanissaan Unohtunut poika (Opike 2017).

Unohtunut poika

Saturomaanin ”unohtunut poika” on Susannan luokkakaveri Veeti, jolla on huolehtiva perhe, mutta huolenpito kohdistuu Veetin veljeen. Pojan kokemus omasta merkityksettömyydestä ja virheellisyydestä on kirjan lähtökohta. Veeti päätyy lähimetsän peittoon, Harsomaailmaan, samoin kuin Susanna aikoinaan. Siellä poika löytää itsestään selviytyjän. Asennemuutos epäonnistumisista onnistumisen kokemuksiin kuvataan suloisesti.

Leisko yhdistää arkimaailman ja fantasiaympäristön. Harsomaan ihmeotukset ja -paikat kuvataan selkeästi, silti elävästi. Esimerkiksi pimeässä valoa leiskuvat liekot ja Veetiä suojelevan jäniksen muodonmuutokset kuvaillaan onnistuneen satuhenkisesti. Myös kuvitus auttaa, sillä Marjo Nygårdin kuvat tukevat osuvasti tarinaa. Juonen seuraaminen on helppoa, ja oleellinen tunne-elämän kuvaus myötäilee tapahtumia. Pidän selkosisältöön sopivista ratkaisuista, jotka helpottavat lukemista, kuten nimien minimoimista:

Parin minuutin kuluttua muistin nimistä vain yhden.
Ihti oli liekkojen joukon johtaja.

Kouluikäisten kohderyhmää ja selkokielen periaatteita ajatellen on perusteltua se, että Veetin tunteet ja ajatukset kotiväestä kerrotaan suoraan. Paljon on toistoa Veetin perhetilanteesta, mutta sekin on perusteltua.

Leiristä herääminen tuntui tutulta:
Lapsena olin telttaillut perheen kanssa.
Olin tykännyt retkistä ja metsästä paljon,
mutta perheelläni ei ollut sellaisiin aikaa enää.
Nyt olin saanut ne takaisin itselleni,
täällä Harsomaailmassa.

Ounastelen, että poikalukijoita houkutellaan kirjaan taistelukohtauksin. Sotaisuus on kuitenkin aika kilttiä, enemmän rekvisiittaa tunteiden käsittelyssä. Veetille taistelut osoittavat, että hänestä löytyy rohkeutta ja voimaa muiden auttamiseen. Kirjassa uskotaan hyvän voittoon, pahojen ja ymmärtämättömien ”paranemiseen”.

Unohtunut poika -fantasiakirjan poika löytää itsensä, kun hän saa hetken etäisyyttä ja uutta näkökulmaa elämäänsä. Itse kukin tarvitsee erilaisia harsomaailmoja arkeaan suhteuttamaan. Tarina sopii ääneen luettavaksi ja omaksi lukukirjaksi kouluikäisille ja yläkoulun alkupuolelle. Kirja on mainio esimerkki siitä, miten selkokieli sopii kaikille. Tarina ratkaisee.

*

mielenterveysviikko_logoTällä viikolla vietetään mielenterveysviikkoa. Suketus haastoi bloggaajia, lukijoita ja kaikkia muita tavalla tai toisella mukaan.

Lasten ja nuorten kirjallisuus voi osaltaan keventää psyykkisiä kuormia: kirjoissa käsitellään askarruttavia asioita, henkilöihin samaistuu ja henkilöiden kohtaloista saa voimaa. Unohtunut poika sopii erittäin hyvin mielenterveysviikolle luomaan uskoa lapselle ja nuorelle, että hän on arvokas, pystyvä ja riittää omana itsenään.

– –

Satu Leisko
Unohtunut poika
kuvitus Marjo Nygård
Opike 2017
Selkokielinen fantasiaromaani
89 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

1 kommentti

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Selkokirja

Mauri Kunnas: Koiramäen Suomen historia

Perheessäni ovat varsinaisesti Koiramäki-ajat jo vuosia sitten päättyneet, mutta hankittavahan tuo Mauri Kunnaksen uutuus on silti. Arvostan suuresti hänen taitoaan muokata koti- ja länsimaisia taruja ja klassikoita virkeään kuvakirjatyyliin. Tänään vietetään kansallista satupäivää, joten sananen Kunnaksen tuoreesta kirjasta on paikallaan.

Satupaiva_logo

Koiramäen Suomen historia (Otava 2017) yllättää siten, että siinä ei Suomi 100 -juhlan henkeen kelata viimeistä vuosisataamme vaan varhaisia aikoja. Kirja on selvästi Koiramäki-sarjan ensimmäinen osa, vaikka se ilmestyy viimeisimpänä.

Kunnas aloittaa 1500-luvun alusta ja päätyy 1800-luvulle Vänrikki Stoolin tarinoiden aikaan. Loppusivulla kuitenkin vilahtaa skeittaajakoira, ja kirja päättyy hienosti sukupolvien kiertoon.

Koiramäen lapset saivat aikanaan omia lapsia ja nämä taas omia lapsia ja nämä taas omia lapsia. Isien, äitien, mummujen ja vaarien lisäksi muodostui melkoinen joukko serkkuja, pikkuserkkuja, tätejä ja setiä. – -. Ja vaikka sitä on vaikea uskoa, tämäkin päivä on joskus kaukaista historiaa.

Koiramäen väen sukupolvet siis kehystävät sitä historianippelitietoa, jota Koiramäen Suomen historia tursuaa. Riittää, että vilkaisee kirjan sisäkansia: huimaavaa runsautta tarjoillaan taattuun piirrosyyliin. Kuvitus on ilmeikästä ja kannattelee tanakkaa tekstisisältöä. Uskon kirjan toimivan hyvin eri-ikäisille lukijoille johdatteluna menneiden aikojen pieniin ja suuriin käännekohtiin.

Se on sanottava, että Kunnaksen historianäkemys kirjan faktaosuuksissa on todella hisstory. Aika raskaaseen tyyliin Kunnas esittelee merkkimiehiä. Vain Kaarina Maununtytär, kuningatar Kristiina ja maininta Ulrika Eleanoorasta mahtuvat monipäisen äijäköörin joukkoon. Ja kovin sotaisia ovat tapahtumavalinnat.

No, henkilöesittelyt voi halutessaan silmäillä ja seurata kerrontaosuuksia, jossa tavataan esimerkiksi Agricola pränttäämässä kirjaimia seinään,  kirmataan nuijasodassa käpälämäkeen, perehdytään postin perustamiseen ja rakennetaan Viaporia. Kun tapahtumia katsellaan taviskoirien kautta, kunnasmainen viihdyttävänsivistävä perustyyli on voimissaan. Hykertelen esimerkiksi Hansin pelastumista Vaasa-laivakeikauksesta ja Leenan selviämistä noitavainoista.

Kansalaiset: lukekaa satuja ja muita lastenkirjoja mahdollisimman pitkään pikkuväelle ja isoille lapsille. Kaunistetaan tilastot, jotka hälyttävät: vain 25 % lukee jälkikasvulleen. Toivotan siis kansallista satupäivää joka päivälle. Iloisen urakan voi mainiosti aloittaa Mauri Kunnaksen tuotannosta.

Koiramäen

– –

Mauri Kunnas
Koiramäen Suomen historia
Otava 2017
kuvakirja kaikenikäisille
81 sivua.
Ostin kirjan.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat

Ihminen napakasti: selkotietokirja

Anatomia on vaikea aihe, joten pidän selkokirjaa Ihminen napakasti (Avain 2016) kunnianhimoisena hankkeena. Löydän lasten tietokirjasta paljon hyvää mutta myös jotain hankalaa.

Otsikoinnissa hieman revitellään, mikä houkuttelee lukemaan lisää. Aihe on pilkottu sopiviksi annospaloiksi, sillä luvut ja kappaleet ovat selkotyylisesti lyhyitä ja tekstipalstat kapeita. Asioiden eteneminen tukee selkeyttä. Ihmisen elimistön esittely konkretisoituu etenkin aisteja käsittelevissä luvuissa. Pidän siitä, että kirjassa otetaan huomioon muutakin kuin ruumis:

Elämä eletään päivä kerrallaan
yhdessä muiden kanssa.
Kerro tunteistasi läheisille ihmisille.
Asioilla on tapana järjestyä.

Iiris Kalliola on kirjoittanut tekstin, jota Väinö Heinosen kuvat havainnollistavat hienosti. Monessa kohtaa kuvitus vaikuttaa elintärkeältä: kuvan kanssa asiat aukenevat. Kuvitus ilahduttaa, sillä se ilmentää kiinnostavasti tunnelmien vaihtelua. Aihetta voi pitää tavallaan vakavana, mutta kuvitus keventää ja hauskuttaa.

Välillä tekstin selkokieliseksi tunnistaminen liikkuu rajapinnalla, eli kielen vaikeusaste vaihtelee.  Hermostoa ei oikein avata, imusuonisto-osuuden soisin konkretisoituvan, sokeritasapaino mainitaan vaan ei selitetä – esimerkiksi nämä. Törmäilen tekstissä usein siihen, ettei uusia asioita aukaista, esimerkiksi ei tarkenneta, mitä tarkoitetaan kuitupitoisella ruualla.

Selkokielen kannalta ongelmallisimpia ovat tekstin vaikeat lauserakenteet ja hankalat sanavalinnat. Monet rakennehankaluudet olisivat olleet oiottavissa. ”Virukset ovat hankalia torjuttavia” -lause helpottuisi: ”Viruksia on vaikea torjua.” Edellinen esimerkkini on kuitenkin helpoimmasta päästä.

ihminen-napakasti

Mietin useaan otteeseen, kenelle kirja sopii parhaiten. Ajattelen sen käyvän etenkin kaikenlaisten koululaisten biologia- ja anatomialäksyjen virikemateriaaliksi sekä kertaamisen innostajaksi. Mikä ettei sama ilmiö voisi sopia nuorelle ja aikuisellekin. Toisaalta näen aikuisen kainalossa noin kymmenvuotiaan ihmisilmiöistä kiinnostuneen lapsen, sillä yhdessä lukemisen soisin jatkuvan siihen ikään ja pidemmällekin.

Ihminen napakasti -tyyppisiä tietokirjoja ilman muuta tarvitaan. Kirja kirvoittaa kysymyksiin ja keskusteluihin elämän ihmeellisyydestä. Se, mitä tämä lasten tietoteos sanoo aikuisuudesta, sopii muuhunkin:

Edelleen on jännittävää tutustua maailmaan
ja elämään ihmisenä toisten joukossa!

– –

Iiris Kalliola ja Väinö Heinonen
Ihminen napakasti
Avain 2016
selkokielinen lasten tietokirja
62 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Selkokirja, Tietokirja