Aihearkisto: Lasten- ja nuortenkirjat

Maria Turtschaninoff: Maresi

Maria Turtschaninoffin Maresi-fantasiaromaani voitti Finlandia Junior -palkinnon vuonna 2014. Jolin Slotte on mukauttanut kirjan selkoruotsiksi (Lärum Förlaget 2016), ja nyt Laura Lepistö on kääntänyt sen selkosuomeksi (Opike 2018).

20181202_105035.jpg

Maresi-romaani aloittaa kolmiosaisen Punaisen luostarin kronikoita -sarjan, johon Turtschaninoff on luonut omaperäisen maailman. Se sijoittuu määrittelemättömään mielikuvitushistoriaan, jossa ympäristö, elintavat ja uskomukset ovat toisenlaisia kuin meidän maailmassamme.

”Näin tapahtui silloin, kun Jai tuli luostariin.
Kun Akka puhui minulle
ja kun naiset kampasivat hiuksiaan niin,
että nousi myrsky.
Näin tapahtui silloin,
kun pahat miehet tulivat saarellemme.
Kun Ruusun palvelija uhrasi itsensä sisartensa puolesta,
ja kun minä, Maresi Enrentytär, avasi Akan oven.”

Esimerkki osoittaa, ettei selko-Maresi ole helppo selkokirja. Sanasto ja sisältö vaativat lukijalta keskittymistä. Lukijan tulee etsiä keinot päästä kirjan maailmaan, jossa tapahtuu sekä tavallisia että vieraita ja yliluonnollisia asioita. Romaanissa on uuden elinpiirin sanoja kuten luostari, noviisit, temppelit. Siinä on paljon henkilöitä, jotka mainitaan nimeltä. Luostarisaaren mytologia on oleellinen osa tarinaa. Se on symbolista ja tuo mukanaan tasoja, jotka tavoittavat eri tavoin erilaisia lukijoita:

”- Ympäri maailmaa palvotaan Alkuäidin eri puolia.
Jotkut palvovat Neitoa, jotkut Äitiä.
Jotkut palvovat Akkaa.
Me täällä luostarissa tiedämme totuuden.
Me tiedämme, että Alkuäidillä on
kaikki kolme puolta ja kaikki kasvot.
Hän on Neito, Äiti ja Akka.
Hän on alku, hän on elämä
ja hän on loppu,
sisar O selitti.”

Selkomukautus säilyttää hienosti alkuperäisen Maresin tunnelman ja tärkeät teemat kuten ystävyyden, tyttöyden ja naiseuden arvon. Tärkeitä ovat myös jokaisen ihmisen vahvuudet. Luostarin ympäristö, työ ja arvot välittyvät lukijalle. Perusjuoni pysyy selkeänä: Maresi kertoo, mitä tapahtuu, kun kodin julmuus pakottaa Jain pakenemaan naisten saarelle luostariin. Selkokirjassa pitää karsia tapahtumia, ja se on tehty mukautuksessa niin, että tärkein on jäljellä ja jännittävyys säilyy.

Kun lukija löytää mielikuvituksen tiet romaanin fantasiamaailmaan, kirja varmasti palkitsee. Nuori Maresi kertoo jännittävän tarinan siitä, miten tytöt ja naiset puolustavat tietoa, uskoa ja elämää. Maailmassa on pahuutta, jota ihmiset tekevät toisilleen. Siihen ei voi alistua. Romaanin tarina on kaunis, pelottava ja rohkaiseva.

Fantasian hieno puoli on siinä, että siitä voi lukea ajattomia asioita. Hyvä kirja antaa kokemuksia ja ajatuksia, ja Maresi on sellainen kirja. Lisäksi se varmasti puhuttelee lukijoita, jotka ovat kokeneet väärryttä. Muille lukijoille se tarjoaa eläytymistä erilaisiin kohtaloihin. Siksi Maresi antaa monenlaisille lukijoille elämyksiä ja toivoa.

– –

Maria Turtschaninoff
Maresi
selkomukautus Jolin Slotte
suomennos Laura Lepistö
Opike 2018
162 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

Lisäksi

  • Maria Turschaninoffin romaanista Helsingin alla on myös selkomukautus.
  • Maria Turtschaninoffin Punaisen luostrin kronikat on kolmiosainen fantasiaromaanisarja. Tässä linkit postauksiini sarjan kirjoista:
    Maresi
    Naondel
    Maresin voima
  • Selko-Maresi on selkokieleksi mukautettu romaani, joka rakentuu täysin toiseen todellisuuteen, mielikuvitusmaailmaan. Se sijoittuu kuvitteelliseen historiaan. Selkokielellä on myös varhaisnuorten kirjasarja, jossa nykyarjen lisäksi poiketaan mielikuvitusmaailmassa: Satu Leiskon selkokielellä kirjoittamat kirjat Unohtunut maa, Unohtunut poika ja Unohtunut kansa.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Selkokirja

Timo Parvela: Maukka ja Väykkä

Timo Parvela on kunnioitettavasti paiskinut kirjoitustöitä lasten lukutaidon hyväksi, sillä Parvelan monet kirjasarjat tarjoavat lapsille elämyksiä ja huvia. Ensimmäisinä mieleen tulevat Ella- ja Pate-sarjat sekä Kepler62-kirjat.

Yle on valinnut vuoden 2018 joulukalenteriin Parvelan Maukan ja Väykän, samannimisestä kirjasarjasta tutut eläinkaverit. Joulukalenterin nimenä on Maukan ja Väykän ensimmäinen joulu. Jo aiemmin Maukka ja Väykkä ovat esiintyneet Pikku Kakkosessa.

Toivottavasti tv innostaa vanhemmat ja lapset lukemaan – vaikkapa Maukkaa ja Väykkää. Ei ole sattumaa, että mainitsin ensimmäiseksi vanhemmat – he ovat lukemisen mahdollistajia: vievät kirjastoon, ostavat kirjoja lapsille, lukevat yhdessä lasten kanssa ja pääsevät nauttimaan ainutlaatuisia yhdessäolon hetkiä kirjojen avulla.


On paljon lapsia, joille ”tavallinen” kirja on liian vaikea. Silloin vaihtoehtona ovat selkokirjat, ja nyt myös Maukan ja Väykän saa selkokirjana (Avain 2018). Sen on selkosuomeksi mukauttanut Riikka Tuohimetsä.

20181209_120843.jpg

Maukka ja Väykkä -selkokirja ei ole paljon alkuperäisestä lyhentynyt, silti selkoversio on helppo lukea monesta syystä. Kirjan tarinat ovat lyhyitä, ja sopivat siten iltatarinoiksi tai lukemista harjoittelevan lapsen lukutuokioihin. Lukemista helpottaa myös se, että kappaleet ovat lyhyitä ja palsta on kapea. Tässä selkokirjassa on vähän kuvitusta, ja se on yksinkertaisempaa kuin alkuperäisten Maukka ja Väykkä -kirjojen.

Selkokielinen kirja antaa tilaa mielikuvitukselle siinä kuin ”tavallinen” kirja. Maukan ja Väykän kieli on hyvää, helppoa suomea, joka välittää viehättävät tarinat. Kaverusten erilaiset luonteet tulevat esille kirjan 20 tarinassa: Maukka-kissa rakastaa kirjoja ja laiskottelee, mutta Väykkä-koira tarvitsee toimintaa. Mukana on mukavia hetkiä, riitoja ja sitä, miten kaverit viihtyvät myös ihan omissa puuhissaan. Ystävyys yhdistää, ja se ilmaistaan kauniisti vailla makeilua.

”- Katso tuota perhosta.
Onko se sinusta täydellinen?
Väykkä kysyi.
– Se on täydellinen perhonen, Maukka vastasi.
– Siinäpä se.
Sinäkin olet täydellinen Maukka,
Väykkä sanoi.
Se oli tyytyväinen,
että oli keksinyt niin hyvän vastauksen.
– Täydellinen Maukka, huokaisi Maukka.”

Kaveruksien yhdessäolo tuo hyvän mielen – vaikkapa niin, että täydellisen ei tarvitse olla virheetön. Kirjan tarinoissa sattuu ja tapahtuu paljon, ja kaikesta selvitään. Esimerkiksi ”Kalassa”-tarinassa Maukka selvittää kalastamisen niksit lukemalla, kun Väykkä luottaa kokemukseen ja kokeiluun. Ja mitä siitä seuraa? Hauskoja ja salaa opettavaisia tapahtumia – kuten koko kirjassa.

– –
Timo Parvela
Maukka ja Väykkä
selkomukautus Riikka Tuohimetsä
kuvitus Emmi Kyytsönen
Avain 2018
lastenkirja
127 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

Postauksiani selkokirjoista: tässä.

3 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Selkokirja

Leena Virtanen & Sanna Pelliccioni: Minna Canthin uskomaton elämä ja vaikuttavat teot

Olen viime aikoina lukenut jonkin verran Minna Canthia ja Canthista. Hannan luin taas ties monettako kertaa, ja tiirailin Canthin kirjeistä tarkkaan uran alkuvaiheita. Silmäilin niistä myös kirjailijan myöhempiä vuosia. Toistamiseen tutkin Minna Maijalan kirjoittamaa elämäkertaa, ja ihastuksen vallassa eläydyin nuoren Canthin avioliittoon Minna Rytisalon romaanin Rouva C:n avulla. Sokerina pohjana maistuu Canth-aiheinen kuvakirja.

20181014_121600.jpg

Leena Virtasen ja Sanna Pelliccionin kirjan nimi ei mitään häpeile, eikä tarvitsekaan kohdetta ajatellen: Minna Canthin uskomaton elämä ja vaikuttavat teot (Teos 2018). Kun alaotsikko on vielä Suomen supernaisia 1, avaa kirjan Canthia tuntematon lapsi ja aikuinen varmalta pohjalta, eli nyt pääsee tutustumaan merkkihenkilöön. Canthista jotain tietävä kiinnostuu siitä, mitä asioita Minnasta valitaan ja miten ne välitetään.

Kuvakirja rakentuu yhden päivän kestoiseksi tarinaksi, joka alkaa aamuvarhain heräävän Minnan kirjoitushetkestä 1888. Päivään liittyy töitä kaupassa, kahvittelua, tuttavien tapaamista, lasten kanssa ajanviettoa ja köyhäinapua. Kirjan Minna-tarinointi päättyy myöhäiseen iltaan, jolloin kauppias, kirjallisuussalongin emäntä ja perheenäiti pääsee taas tarttumaan kynän varteen.

Mietin, miksi kirjaan on valittu vuosi, jolloin kirjallinen ura on päässyt vasta vauhtiin – monia teoksia on vielä ilmestymättä. Aprikoin, että ehkä kirjaan on haluttu saada ruuhkavuosinainen, jolla on vielä lapsikatrasta kotona ja väkevä kiistakirjoitusmaine kahden näytelmän, yhden romaanin (Hanna, 1886) ja lehtikirjoittelujen ansiosta. Tekeillä olevaa teoksesta kirjassa kerrotaan näin:

”Nyt hän kirjoittaa näytelmää nimeltä Kovan onnen lapsia, mutta ei vielä aavista, että siitä tulee skandaali. Se saa kyllä yleisön liikuttumaan kyyneliin, mutta teatterin johtajat eivät hyväksy näytelmää, jossa rautateitä rakentava Topra-Heikki julistaa, että työläisilläkin pitää olla oikeuksia.”

Rakenteellisesti kuvakirjan tarina pomppii yhdenpäivän kehyskertomuksesta historiafaktoihin ja yhteiskuntaolojen kuvailuun, mukana on sitaatteja Minnalta ja Minnasta. Näin kirjan lukija pääsee asemoimaan päähenkilön aikaan ja paikkaan. Ihan lopussa on vielä muutamia faktoja ja kakkuresepti.

20181105_180635.jpg

Kuvatietokirja ei avaudu perheen pienemmille, mutta kyllä tästä puuhakkaasta, ystävällisestä ja rohkeasta tasa-arvonaisesta esikuvaksi on pienille ja isoille lukijoille. Kirjaa voi käyttää kotona, eskarissa ja alakoulussa moniin tarpeisiin. Kirjan kuvitus tuo mieleeni jostain syystä 1950- ja 70-luvun estetiikan, ehkä siksi, että värit ovat miellyttävän murrettuja. Joissain kohdin himmeä tikkukirjainfontti tuottaa lukuvaikeuksia.

Lopussa haastetaan lukijoita tehtävin ja kysymyksin, esimerkiksi ”Mitä Minna tekisi, jos hän eläisi nyt?” Siitä käytiin keskustelua myös Turun kirjamessuilla, ja Elina Knihtilä oli varma, että Minna tubettaisi ja hilluisi anarkistina ajamassa tasa-arvoaatteita. Eli yhä tarvitaan minnoja näyttämään epäkohtia ja korjaamaan niitä. Siksi tarvitaan Minna Canth -kirjoja kaikenikäisille.

– –

Leena Virtanen & Sanna Pelliccioni
Minna Canthin uskomaton elämä ja vaikuttavat teot. Suomen supernaisia 1
Teos 2018
kuvakirja, lasten tietokirja.
Sain kirjan kustantajalta.

2 kommenttia

Kategoria(t): Elämäkerta, Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat

Mariska: Määt ja muut

Reteää riimittelyä kuulee nykyisin lähinnä räpissä ja muussa käyttömusiikissa. Lyriikka on sen muuten lähes hylännyt, mutta lastenrunouteen loppusoinnut yhä kuuluvat tai sopivat tai niitä voi ilman kasvojen menetystä käyttää. Ja se sopii vallan mainiosti, sillä riimittely ravitsee kieltä ja saa iloitsemaan sana-asettelun notkeudesta.

Mariska on aloittanut räpillä ja jatkanut musiikkiuraa monipuolisesti. Minua hän on säväyttänyt lukuisin sanoituksin, joita hän on tehnyt itselleen tai muille artisteille. Vakuuttava sanakäyttäjä saa sanansa nyt ensimmäisen kerran kansien väliin lastenrunokokoelmaan Määt ja muut (Tammi 2018).

20181104_074021.jpg

Alaotsikon mukaan kirjassa on runoja eläimistä ja ihmisistä. Runoissa vilistää tuttuja metsien ja maatilojen elukoita sekä pikku-Siiri. Jo sisäkannen aloitus siivittää teemaan:

Sitä minä vaan,
et kaikkii tarvitaan –
ilman kyitä, haita, täitä
köyhä olis maa…”

Värssy on kirjan runosta ”Pentti-kyy” – nykyajan verrokki Kirsi Kunnaksen tunteelliselle siilille. Ja nyt kun tuli klassikko mainittua, lisään Mariskan sopivan mainiosti kotimaisen, omaperäisen lastenrunouden janalle, joka on valitettavan lyhyt. Kunnas ja Helakisa ovat siellä alkupäässä, ja Mariska jatkaa, uudistaa ja raikastaa lajia. Vai olisiko janan alkuosassa jo Aleksis Kivi, joka tulee mieleen Mariskan oravarunoista?

Määt ja muut sisältää virkistävän vaihtelevia runoja. Osa sopii silkkaan ilotteluun tai on valmista lastenlaulukamaa (”Hui säi säi” ja ”Kännikala ja selvä pyy”), osassa on opetusainesta kuten jo mainitussa kyyrunossa tai ”Veken lento oy” -runossa, jossa perspektiivin vaihdos muuttaa suhtautumista murheisiin. Tunteista runoillaan reippaasti, esimerkiksi lammas ärsyyntyneenä karsii lammasmaisuuden, hiiri rakastuu ja lehmä tulee jätetytksi. Erityisesti riemastun runoista, joissa vaihtuu näkökulma: sammakkoa tympii suutelemaan pyrkivät prinsessat, ja sitten on tämä etana, joka haluaa uppoutua historian tutkimiseen ja kyllästyy kyselijöihin:

– –
”Etana, etana näytä sarves,
onko huomenna poutaa?”
”Tuskinpa näytän! Hauskempi onhan
ajassa taaksepäin soutaa.
Huomisen ilmaa en paljasta sulle,
Piilossa pidän mun sarvii.
Säätila selvii, ulos kun menet,
siihen et etanaa tarvii.”

Edellinen sitaatti on esimerkki puhekielisestä runoilusta, mutta joukossa on myös silkkaa kirjakieltä sen ohella, että fingelskaakin tippuu joukkoon. Viime aikojen suomi-englanti-keskustelun valossa voisi soimata suomen runtelusta, mutta nämä runot todentavat nykykielen vaihtelua. Mariskan vikkelät ajatukset pukeutuvat tarkoituksenmukaiseen asuun, vaikka näin:

”Tänään minä aion olla ihan vähän tuhma”,
sanoi Lissu Lokintyttö, iältänsä uhma. – -”

Elukoihin lasten on helppo samastua, samoin Siiri Sirpelöiseen, joka ihmettelee, lakkoilee ja itkee. Lasten lisäksi sanailu puree joka ikään. Juuri kirjan tunnekirjo ihastuttaa minua, ja muikeasti kuvitus tukee runojen ilmapiiriä. Soisin tämän kirjan kuluvan kotiväkien käsissä – tämän ja lukuisten korkeatasoisten lastenkirjojen, joita onneksi maassamme kustannetaan. Tarvitsemme todellakin #lukuliikettä, sillä vain neljännes perheistä lukee lapsilleen kirjoja. Aloittakaa vaikka tästä!

– –

Mariska
Määt ja muut. Runoja eläimistä ja ihmisistä
Tammi 2018
(lasten)runoja
kuvitukset Reetta Niemensivu ja Aapo Ravantti
55 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

Muualla mm. Kirjat kertovat.

5 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Runot

Tapani Bagge: Polttava rakkaus

Kaikki tutkimukset todistavat,
että nuoret lukevat vähän kirjoja.
Pojat lukevat vielä vähemmän kuin tytöt.
Moni lukee netistä lyhyitä tekstejä,
mutta romaanit, novellit tai runot eivät innosta.
Ne kuitenkin kehittävät mielikuvitusta
ja saavat eläytymään tarinaan ja henkilöihin.
Sillä tavalla kirjat lisäävät tunnetaitoja.
Tietysti kirjojen lukeminen vaikuttaa myös siihen,
että taito lukea ja kirjoittaa paranee.

Kannattaa siis lukea kirjoja.
Viime viikolla käynnistyi myös #lukuliike,
jossa kannustetaan lukemiseen.
Mistä sitten voi aloittaa,
jos lukeminen tuntuu vaikealta?
Mitkä ovat helppoja kirjoja,
joissa on kuitenkin hyvä juoni
ja mielenkiintoisia henkilöitä?

Aina voi aloittaa selkokirjoista.
Selkokirjat ovat lyhyitä
ja niiden teksti on helppoa lukea.
Niissä on silti henkilöitä,
joiden elämää haluaa seurata.
Lisäksi ne kertovat nuorille tärkeistä asioista.
Sellainen kirja on esimerkiksi Polttava rakkaus.
Kirjan on kirjoittanut Tapani Bagge.

20180909_105701.jpg

Kirja kertoo 15-vuotiaasta Elviksestä.
Elvis on suomalainen poika,
jolla on bändi.
Bändiin tulee mukaan Maritta.
En kerro enempää,
vaan annan Elviksen itse kuvailla:

”Me käytiin läpi bändin ohjelmisto
ja kokeiltiin, kumman ääni sopi mihinkin biisiin.
Pari me vedettiin duettona.
Treenien jälkeen vedin töpselin irti seinästä.
Kuului iso räsähdys, ja kattovalo sammui.
Katsoin Marittaa auringonlaskun kajossa.
– Tais sulake palaa, sanoin.
– Onneksi ei muuta, Maritta sanoi.
Kävin vaihtamassa sulakkeen.
Mitään muuta ei tosiaan ollut palanut.
Ei vielä.”

Sen vielä paljastan,
että Elviksen kesäsuunnitelmat muuttuvat.
Bändin harjoituksien ja keikkojen tilalle tulee muuta.

Kirjassa kerrotaan tavallisesta elämästä.
Siitä löytyy huvittavia puolia
mutta myös muita tunteita.
Kirja sopii erittäin hyvin yläkoulun pojille.
Sen lisäksi se varmasti kiinnostaa tyttöjä.
Kirjan avulla voi kurkistaa,
mitä poikien päässä liikkuu.

Välillä kirjan tapahtumissa on vauhtia,
välillä niissä rauhoitutaan.
Lisäksi kirjassa on paljon
musiikkiin liittyviä juttuja.
Kirjan kieli ei ole helpointa selkokieltä.
Siksi kirjan lukijoiksi sopivat nuoret,
jotka tuntevat suomen kielen aika hyvin
mutta eivät lue paljon.

Ehkä he lukevat tämän kirjan jälkeen lisää?

– –

Tapani Bagge
Polttava rakkaus
Avain 2018
selkokielinen nuortenkirja
64 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

(Baggelta on ilmestynyt myös selkokielinen veijaritarina Alligaattori.)

Kirjoitin juttuni selkokielellä.



Muita tänä syksynä ilmestyneitä,
nuorille sopivia selkokirjoja:

Satu Leisko: Unohtunut kansa (fantasiatomaani varhaisnuorille)
Tuija Takala: Hyvä päivä (novelleja nuorille ja aikuisille)
Tuija Takala: Lauralle oikea (kehityskertomus nuorille ja nuorille aikuisillej
Marja-Leena Tiainen: Hiekalle jätetyt muistot (romaani nuorille surun voittamisesta)

Ks. myös Kirsin kirjanurkan syksyn selkonuortenkirjojen esittely.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Selkokirja

Satu Leisko: Unohtunut kansa

Satu Leiskon selkofantasiatrilogia on valmis. Sarjassa on ilmestynyt aiemmin Unohtunut maa ja Unohtunut poika. Kolmannen osan Unohtunut kansa (Opike 2018) päähenkilö on Matilda, joka on aiempien osien päähenkilöiden Susannan ja Veetin kaveri. Näin henkilöt ja heidän kokemansa Harsomaassa kytkeytyvät toisiinsa, ja se tuntuu oikein linjakkaalta ratkaisulta.

Aiemmissa osissa Harsomaassa käynti ratkaisi Susannan ja Veetin arkielämän ongelmia. Sama merkitys fantasiaympäristöllä on Matildalle. Matildan elämää vaikeuttavat rohkeuden puute, sillä hän ei uskalla sanoa omia tunteitaan ääneen, vaikka sisällä kuohuu epäoikeudenmukainen ja kiittämätön kohtelu. Matilda auttaa koulussa ja kotona, mutta aina hänet ohitetaan. Vain yksi ottaa hänet aina huomioon: Veeti taitaa haluta olla muutakin kuin hyvä ystävä.

20180831_125813.jpg

Osa osalta Leisko saa fantasiaosuuden tuntumaan luontevalta. Nyt Harsomaan ilkeiden ja alistuvien olentojen asetelma on selkeästi rajattu muutamaan outoon otusheimoon, ja se palvelee kirjan teemoja. Tärkeitä asioita ovat oman arvon ymmärtäminen, itseensä uskominen ja uskaltaminen.

”Liekon ilme muuttui epävarmaksi.

– Miksi haluat taistella?
Ei pahaa voi voittaa,
Se palaa aina takaisin.
Mitä hyötyä on taistella?
liekko kysyi.

– Yhteistyöllä sen voi kyllä voittaa.
Mitään ei saa,
jos ei uskalla yrittää,
vastasin liekolle rauhallisesti.”

Fantasia on oiva keino käsitellä arkoja tunneasioita. Sadunomaisuus auttaa etäännyttämään mutta samalla samastumaan. Leiskon fantasiakirjat ovat lempeitä ja  kilttejä, mutta mukana on myös vähän terävöittävää jännitystä.

Sarjan kirjat sopivat mainiosti varhaisteineille, vaikka tässä kirjassa Matilda ei koe enää olevansa lapsi. Sarja on tavallaan vanhentunut henkilöiden mukana. Selkokielinen teksti etenee sulavasti, ja muutama Marjo Nygårdin kuvituskuva tukee tapahtumia. Yhden ykstyiskohdan haluan vielä Unohtuneesta kansasta todeta: siipien kantavuuden symboliikka välittyy kirjasta kauniisti. Toivottavasti nuori lukijakunta löytää Leiskon viehättävät fantasiaselkokirjat.

– –

Satu Leisko
Unohtunut kansa
Opike 2018
kuvitus Marjo Nygård
varhaisnuorten fantasiasarjan kolmas osa
91 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

2 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Selkokirja

Marja-Leena Tiainen: Hiekalle jätetyt muistot

Tätä toivoisin lisää: kirjailija muokkaa kirjastaan selkoversion. Niin tekee Marja-Leena Tiainen toistamiseen (ks. ensimmäinen: Poika, joka katosi). Nuortenromaani Khao Lakin sydämet (Tammi 2013) ilmestyi viisi vuotta sitten ja nyt sen selkomukautus Hiekalle jätetyt muistot (Avain 2018).

”Lentokone alkoi täristä.
Katon merkkivalo syttyi.
Kapteeni puhui turbulenssista.
Emma tiesi,
että se tarkoitti ilmakuoppia.
Hän laittoi turvavyön kiinni.
Isoäiti puristi Emmaa kädestä
ja sanoi rohkaisevalla äänellä:
”Kaikki menee varmasti hyvin, Emma.”

Romaanin 15-vuotias Emma on kahdeksan vuotta sitten kokenut Thaimaan tsunamin ja menettänyt perheensä. Nyt hän on matkalla samaan paikkaan isoäidin kanssa. Matka luonnollisesti palauttaa mieleen raskaita asioita, mutta sen on tarkoitus myös vahvistaa. Lisäksi Emma haluaa kiittää hänet pelastanutta miestä. Matka merkitsee myös käännettä, uusia tuttavuuksia ja ehkä vielä jotain enemmän.

20180809_205502.jpg

Ilahduttavasti Tiainen on karsinut selkokirjaan sopivasti rönsyt, ja vaikka alun henkilöluettelo pelottaa runsaudellaan, kokonaisuus on hallittu juonenkuljetuksen ja siihen liittyvien henkilöiden suhteen. Kirjan takaumat erottuvat eri fontin vuoksi, joten ne syventävät tarinaa eivätkä sekoita. Jonkinlaisena selkopuristina bongaan kohtia, joita vielä olisi sanamuodoltaan voinut vaihtaa helpompaan, mutta miellyttävän vaivattomasti teksti kulkee. Hieman näinä someaikoina särähtää se, että kirjan nuoret viestittelevät sähköpostitse, mutta alkuteoksen ilmestymisaikaan se tietysti sopii.

Tsunamikokemukset ovat äärimmäisen järkyttäviä ja kieltämättä nykynuorisolle kaukaisia, mutta Tiainen onnistuu luomaan niistä samastuttavia. Se auttaa käsittelemään isoja ja pieniä menetyksiä, joita lukija on itse kokenut. Monet nuortenkirjat käsittelevät ongelmia juuri siksi, että kirja tarjoaa rohkaisua ja uskoa tulevaisuuteen. Niin myös Hiekalle jätetyt muistot.

Parasta kirjassa on lempeä tunnelma, jonka parissa on lukijan turvallista tuntea surua ja hyväksyä se osaksi elämää samalla, kun kirja luo uskoa siihen, ettei suru estä elämästä nauttimista. Väitän, että selkokieli pelkistää ilmaisua tässä kirjassa nimenomaan niin, että tietty eleettömyys lisää aitoutta ja siten koskettavuutta. Niin ainakin minä tunsin.

– –

Marja-Leena Tiainen
Hiekalle jätetyt muistot
Avain 2018
selkoromaani nuorille
120 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

Klaaran päivän selkokirjahaasteeseen ehtii vielä mukaan!

4 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Selkokirja

Heli Laaksonen: Ykköne

Aloin laskea jäljellä olevia lomapäiviä. En päässyt pitkälle, mutta vähän pitemmälle kuin ykköseen, vaikka siitä numerosta pääsen aloittamaan, kun kuuntelen Heli Laaksosen numeroloruttelua Ykköne (WSOY 2018). Tai rehellisyyden nimessä kirja käynnistyy alkusanoista, siis linjakkaasti tässä tapauksessa Alkuluku.

20180726_084742.jpg

Aapine-kirjainrunot aikanaan ilahduttivat oivalluksillaan, ja samansorttisesta lounaismurteisesta sanailusta sukeutuvat myös numerolorut. Joka runon lähtökohta on tietty luku, mutta odottamattomasti se henkilöityy erilaisiin hahmoihin, ihmisenkaltaisiin tai eläimiin. Joistain numeroista keriytyy tarinoita, joissa tajunnanvirralta kuulostaminen on riitteistä pintaa, alla läikkyy vedenkirkasta sanankäyttöä. Sellaista kuulen esimerkiksi luvuissa ”Neljä” ja etenkin ”Seittemä”, joka vääntää Lumikki-satua nurinniskoin.

Tyyliin sopii se, että kun kirjassa edetään matemaattisiin tehtäviin, ei sovi odottaa tavanomaisia sanallisia tehtäviä. Puujalkavitsit eivät niistä ole kaukana, mutta mielestäni arvuuttelut potkivat mainiosti. Eskari-ikäiset ja vähän vanhemmat koululaiset varmasti syttyvät tällaisesta huumorista. Laaksonen myös kierrättää näppärästi numeron kuusi ja kuusipuun homonymiaa ja saa siihen uutta kulmaa.

On ilo kuulla äänikirjassa runoilijan omaa puhuntaa. Se on ilmeikästä, ilkikurista ja hyväntuulista. Rytmitys ottaa hyvin huomioon kuulijan. Uskon, että Ykköne sopii parhaiten sekä-että-käyttöön, eli kirjaa kannattaa kuunnella ja samalla seurata kirjaa sivu sivulta, sillä mitä ilmeisemmin Anne Vaskon kuvitus käy tekstin kanssa yksiin. Kuunnellen jäin paitsi kokonaiselämystä, mutta en tuntenut itseäni silti puolikkaaksi, ihan meni niin kuin runossa ”Puali”, jossa esiintyy puolpäiväne Pasi Paimiosta:

– – ei vaatinu mittää / kaik oli aina hyvi / jollei voinu valittaa / hän meni siit yli – -.

– –

Heli Laaksonen
Ykkönen
kuvitus Anne Vasko
WSOY 2018
numerorunoja
äänikirjana 23 minuuttia, lukijana Heli Laaksonen.
Kuuntelin BookBeatin kautta.

(Tekstisitaatin jäljensin korvakuulolta – otan siitä omavastuun.)

4 kommenttia

Kategoria(t): Äänikirja, Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Runot

Naistenviikko 2018: koonti

Kesän 2018 kuuma naistenviikko raikastui postaussateesta. Haaste oli käynnissä  jo neljännen kerran. Heinäkuun 18. – 24. päivinä kertyi kirjablogien postauksiin moninaisia juttuja naisteemalla: osa kirjailijoista tai kirjojen päähenkilöistä on viikon nimipäivien viettäjiä, osassa on selvää feminististä klangia, osassa ylipäätään naiset tai tytöt toimijoina ovat pääosassa. Varmaa on se, että kirjavinkkejä on kerätty syksyä ja talvea varten tietokirjoista, elämäkerroista, sarjakuvista, romaaniesta, novelleisista ja runoista sekä lasten ja nuorten kirjoista.

20180720_175746.jpg

Kokoan tähän mukana olleet 23 blogia. Osa postasi joka päivä, muutama muutamasti, jotkut kerran. Linkki vie blogin yhteen naistenviikkojuttuun tai bloggaajan tekemään omaan koosteeseen.

Hyönteisdokumentti (I Know Why the Caged Bird Sings)
Kirjan jos toisenkin (Sisämaa, Kotikoivun alla, Pihka)
Kirjan pauloissa (Toisten elämät, Huone yhdelle: pieni matkakertomus)
Kirjaluotsi (Hiekankantajat, Minun kansani, minun rakkaani, Nainen ikkunassa, Vuosisadan rakkaustarina, Katrina, The Essex Serpent)
Kirjapöllön huhuiluja (Emma, Täydellinen, Verikuu, Sytytä valot / Sammuta valot, Ainoa taivas)
Kirjarouvan elämää (Marlene Dietrich ja salattu sisar, Venäläiset tilikirjani, Poika joka ei itke, Sukellus syvyyksiin, Hän lupasi soittaa)
Kirjamies (Hän sanoi nimekseen Aleia)
Kirja vieköön! (Niin raskas on rakkaus, Kirjosieppo, Laulajan paperit, Älä mene pois, Onnelliset ihmiset ; lukusuosituskooste)
Kirja hyllyssä (Valas nimeltä Goliat, kooste B ja C, Vihan ja inhon Internet, Lempi ja rakkaus, Saniainen kukkii juhannuksena, Aavepianisti, kooste parhaista, Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän)
Kirjojen kuisketta (En palaa takaisin koskaan, luulen)
Kirsin book Club (Seitsemäs kevät, Vihainen leski, Lohikäärmetatuointi ja muita pintanaarmuja, Syvien pohdintojen jaosto, Punainen osoitekirja, Peppi Pitkätossu)
Kulttuuri kukoistaa (Sivuhenkilö, Jos kuolemaon vienyt sinulta jotain anna se takaisin, Olimme kerran)
Luetaanko tämä (Olematon Olga, Viliami oivaltaa numerot, Kaksi päätä ja kahdeksan jalkaa, Revonpuro, Sytytä valot / Sammuta valot)
Luettua elämää (Kielletty hedelmä, Jäljet, Laskeva neitsyt, Saniainen kukkii)
Nanna kirjakimara (Paras mahdollinen maailma, Ikuisesti merkitty)
Nostetaan teksti pöydälle (Tapasin Jeesuksen,  En palaa takaisin koskaan, luulen, Synninkantajat, Neito vanhassa linnassa, Tytöt)
Oksan hyllyltä (Brewster Placen naiset, Over easy, Metsänpeitto)
Pieni suuri piiri  (Sakset tyynyn alla, Kaunis mutta kuollut)
Sheferijm – Ajatuksia kirjoista (Katriina ja Anu-Riikka)
Tarukirja (Tuulen vihat)
Tuijata (Kauneussalonki, Nimeni on Lucy Barton, Siivoojan käsikirja, Punainen osoitekirja, Saaren runot, Hylkäämisen päivät, Vie minut jonnekin)
Tuulevin lukublogi (Äkäpussi, Emilia Kent, Taiteilijan vaimo)
Yöpöydän kirjat (Sytytä valot / Sammuta valot)

Iloitsen suuresti kiinnostuksesta ja blogien panostuksesta! Naiskirjallisuutta tai naisia kirjallisuudessa saa ja voi lähestyä monin tavoin.

naistenviikko 2018

Logo: Lassi Ahti & Tuija Takala

Haasteen virittely, jossa haasteohjeet ja viikon nimipäivät: tässä.

Haastekäynnistys ja blogien omat linkkaukset: tässä.

Koosteet 2015, 2016 ja 2017.

2 kommenttia

Kategoria(t): Asiaproosa, Elämäkerta, haaste, Kirjallisuus, Kirjallisuuspohdintoja, Lasten- ja nuortenkirjat, Naistenviikko, Novellit, Romaani, Runot, sarjakuva

Kirsti Kuronen: Pönttö & säekirjamietteitä selkokirjan suuntaan

Kirsti Kuronen on kirjoittanut kaksi säekirjaa, joista viimeisin on Pönttö (Karisto 2017). Kuuleman mukaan Amerikassa tämäntyyppiset nuortenromaanit ovat jo vakiintunut ilmiö. Mistä on kyse?

Mikä ihmeen säekirja?

Säekirja saa nimensä taittotavasta. Tekstikappaleet ovat lyhyitä ja palsta kapea. Pääsääntöisesti yhdellä rivillä on yksi ajatus, eikä sivun oikean reunan tekstiä tasata. Silmämääräisesti tämä kuulostaa todella tutulta eli selkokirjalta. Palaan tähän ajatukseen myöhemmin.

Pönttö_aukeama

Yksi aukeama Pöntöstä.

Säekirjalla houkutellaan kirjan kimppuun esimerkiksi nuoria, jotka ovat tottuneet silmäilemään. Helppo, väljä muoto edistää lukuprosessia. Ilmeisesti säekirjan ideaan kuuluu myös se, että kirjat ovat sivumäärältään lyhyitä. Siis nopeasti (lyhytjännitteisen someteinin) hotkaistavissa.

Muoto ja sisältö

Kurosen Pönttö kertoo ylioppilaaksi päässeestä tytöstä, jonka muista eristävä trauma ja etenkin sen syy paljastuu lukijalle vähitellen. Nuortenkirjoissa on tavallista, että niissä käsitellään vaikeita aiheita.

Ihmeet eivät enää mahdu lauseisiin
kun ei itsekään tiedä
mistä tyhjyys, miksi puristaa
mitä kaipaa, mikä painaa

Pöntön minäkertojatyttö Luna potee ahdistusta. Rivien välistä ja suoraan voi lukea psykososiaalisia ongelmia. Lisäksi tärkeällä isoäidillä on muistisairaus, ja perheasioissa on sotkua. Oleellisinta on kuitenkin se, että kertoja kokee suurta tuskaa aikuistumisesta.

Kaipaan mummulan rantakivellä istuvaa tyttöä
kesäloman ensimmäisenä päivänä,
Siinä maailma on helppo ja sopivan kokoinen.
Asiat selviä tai ainakin kuviteltavissa.
Aamuruoho kosteaa jalan alla,
merenneito mahdollinen ammatti

Ja mummu valitsee aina valkoiset, voittaa othellon.

Edellinen sitaatti on kuvaava monessa mielessä. Se välittää kertojan mielentilaa. Se kertoo myös siitä, että lukija hyötyy siitä, että hänellä on fiktiotottumusta. Viittaukset ja fragmentaalinen tunnelmien, mielialojen ja takaumaväläysten kuvaus edellyttää tarinan lähilukutaitoa. Sellaista lukutyyliä, jossa sirotelluista palasista saa itse koottua juonen ja tarinan. Se palkitsee, mutta jos siihen ei ole tottunut, ei lukijaa auta teknistä lukutaitoa helpottava säekirjamuoto.

Pönttö viehättää

Tiivistän tuntemukseni Pöntöstä. Siinä ripotellaan mielenkiintoisesti päähenkilön elämäntilanteeseen liittyvät tunteet ja tekijät. Hieno oivallus on linnun pesimisen seuraaminen osana kertojan tarinaa. Se on myös kaunis symboli: poikasten on uskallettava lentää pesästä, pöntöstä.

Kirjassa paljastuu seksuaalisuuteen liittyvä trauma, vääräaikainen seurusteluyritys, joka on lamaannuttanut tytön. Huojentavasti kirjassa edetään kohti toiveikasta tulevaisuutta. Lisäksi Lunalla on kaikesta elämän epävarmuudesta huolimatta ammattihaave, valokuvaus. Mainiosti fiktiota ja faktaa sekoittaa se, että kuvausharrastuksen tuloksia pääsee katsomaan Instagramista: @kuulunakuva.

Pönttö

Säekirja vai selkokirja?

Edellä jo totesin, että säekirja ei välttämättä ole sisällöltään helppo, eli ulkonäkö voi pettää. Esimerkiksi Kurosen säekirjan ilmaisu lähenee välillä lyyristä metaforisuutta. Epäkronologisen, mielenjohtumia seuraavan tekstin ystävää Pönttö ilahduttaa.

Monet nuoret lannistuvat, jos heidän mielestään tarina tuntuu sekavalta. Osa lukijoista tarvitsee juoneltaan ja sisällöltään selkeitä ja helppoja kirjoja. Silloin vaihtoehtona ovat selkokirjat. Selkokirjoissa sisältö, rakenne ja sanasto ovat yleiskieltä helpompaa. Esimerkiksi virke ei ylitä kahta riviä, eikä asiasta voi pomppia villisti toiseen. Muuten muoto on siis säekirjan lailla kapeapalstainen ja lyhytkappaleinen.

selkokirja-aukeama

Esimerkkiaukeama selkokirjasta (Marja-Leena Tiaisen Poika joka katosi)

Oo, nyt haaveilen. Nuoret innostuvat lukemaan. Välillä he valitsevat nopeasti luettavia kirjoja kiinnostavista, nuoria koskettavista aiheista. Toiset ahmaisevat säekirjoja, toiset selkokirjoja. Kaikki saavat elämyksiä! Puffaan sen verran, että Kurosen Pöntön rinnalla voi lukea ja luettaa selkoromaaniani Lauralle oikea (Avain), joka ilmestyy elokuussa. Siinäkin kuvataan nuoren naisen kasvua omaksi itsekseen, omalle alalle ja toiveikkaasti toisen ihmisen lähelle.

– –

Kirsti Kuronen
Pönttö
Karisto 2017
säekirja
86 sivua.
Lainasin kirjastosta.

Katso myös Päivi Heikkilä-Halttusen juttu ”Nuorille suunnatun säeromaanin teksti on kuin runoa – ja se sopii hyvin rankkojen aiheiden käsittelyyn” (HS 13.5.2018).

Toivottavasti kiinnostuit selkokirjoista. Tule mukaan selkokirjahaasteeseeni, tässä siitä lisää: Klaaran päivän selkokirjahaaste.

selkokirjahaaste2018

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Romaani, Säekirja, Selkokirja

Andrus Kivirähk: Kun Musti muni mummon

Imuri samastuu norsunpoikaseen, pyyhekumi lihoo jalkapalloksi ja nukkumatti sijaistaa joulupukkia. Tällaista voi ja saa tapahtua, kun toistakymmentä lyhyttä alakoululaisten tarinaa viihdyttää Andrus Kivirähkän kirjassa Kun Musti muni mummon (WSOY 2018). Luvassa on absurdia nykyvirolaista lastenkirjallisuutta Heli Laaksosen sujuvannapakasti suomentamana.

Viron juhlavuoden merkeissä tartun kirjaan (ks. myös Ompun haaste: Rakas Viro). Ehkä haen vastausta kysymykseen, minkälaista mentaliteettia tarjotaan naapurimaan lapsille. En lähde yleistämään, mutta tämän kirjan perusteella väitän, että on lupa irrotella, niksauttaa tosiasioiden niskat nurin sekä saa yllättää ja yllättyä. Siis yhden kirjan perusteella.

Kun Musti

Uskon, että uskomattoman uskottavaksi tekeminen iskee kohderyhmän nauruhermoon.  Ainakin toivon kirjan juttujen virkistävän lasten mielikuvitusta ja innostavan keksimään omia kummallisuuksia. Tarinat ovat sopivan lyhyitä kuunneltaviksi tai itse luettavaksi, ja yllätyksien ja arvaamattomien käänteiden vuoksi ne sopivat satujen tapaan usein luettaviksi. Lisäksi avelen kohderyhmän pitävän kirjan räikeistä ja tietoisen humoristis-sarjakuvallis-pilakuvallisista kuvista.

Pääosin tarinoissa vain herkutellaan tapahtumilla, muutamassa on tulkittavissa jonkinlaista opetusta. ”Aada ja pallo” on makuuni turhan sukupuolittunut: Messi potkii palloa, mutta Aadalle pallo on hoivaviettiä kiihottava kohde. Tosin pallo tykkää enemmän Aadan tyylistä. Parin tarinan takaa erotan tutun sadun. Esimerkiksi ”Salaperäinen muukalainen” -jutussa ruokapöydälle ilmestyy sokerin, leivän, pitsan ja sushin joukkoon tyyppi, jota muut eivät tunnista.

Kukaan ei viitsinyt kuunnella leivän pähkäilyjä pidempään, sillä leipä ei ollut koskaan käynyt ulkomailla ja oli muutenkin joka uhteessa aivan tavallinen. Sushi ja pizza johdattivat muukalaisen arvokkaasti lautasen keskelle ja sujauttivat pienen voipalan sen alle, että muukalaisella olisi mukavampi istua. Kaikki ruuat kokoontuivat ympärille katselemaan tärkeää vierasta.”

Muukalainen käyttäytyy itsetietoisena maailmanherkkuna – ja täydestä menee. Hernekeittopurkki ampuu lopussa ylvästelyn alas. Enpä kerro, mikä/kuka muukalainen on. Voisiko olla, että ”Keisarin uudet vaatteet” saa tarinasta modernin keittiöpsykologiaversion?

Suomentaja Heli Laaksonen pitäytyy helppolukuisessa yleiskielessä, yhdessä jutussa sentään tätihahmo replikoi lounasmurteella. Suomentajan runoilijuuden vuoksi huvitun tarinasta ”Runo”. Siinä koko perheen voimin yritetään saada aikaiseksi riimivärssyä. Miten siinä sitten käykin, se ei ole kunniaksi runogenrelle. Hupaisaa touhu kuitenkin on, kuten muutenkin alakoululaisten tarinkokoelmassa Kun Musti muni mummon.

– –

Andrus Kivirähk
Kun Musti muni mummon
suomentanut Heli Laaksonen
kuvittanut Christer Nuutinen
WSOY 2018
tarinoita lapsille
61 sivua.
Lainasin kirjastosta.

1 kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Novellit

Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen selkokirjana

Tänään tasa-arvon päivänä kirjoitan juttuni selkosuomeksi.
Samalla kutsun sinut lukemaan selkokirjoja:
osallistu Klaaran päivän selkokirjahaasteeseen (tässä linkki).
Niin selkokirjat tulevat tutuksi,
ja niistä voi kertoa uusille lukijoille.
Kaikilla on oikeus lukea,
ja siksi kirjoja on myös selkosuomeksi.

selkokirjahaaste2018

*

Heinähattu ja Vilttitossu seikkailevat yli 10 lastenkirjassa,
ja ensimmäinen kirja ilmestyi melkein 30 vuotta sitten.
Kirjoista on tehty myös näytelmiä ja  elokuva.
Kirjailijat Sinikka ja Tiina Nopola ovat siis keksineet hauskan aiheen.
Nyt tyttöjen elämästä voi lukea selkokielellä,
sillä Hanna Männikkölahti on muuttanut  yhden kirjan selkosuomeksi:
Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen (Avain 2018).

Heinähattu ja Vilttitossu

Heinähatun ja Vilttitossun uusi aika

Isosisko Heinähattu aloittaa koulun.
Pikkusisko Vilttitossu ei siitä tykkää,
koska hänellä on kotona tylsää.
Siksi Vilttitossu tekee jotain,
joka sotkee Heinähatun luokan retken.

Heinähattu tottelee ohjeita,
mutta Vilttitossu keksii aina hulluja juttuja.

Vilttitossu nappasi olkihatun
Heinähatun päästä.
– Ota kiinni mandariini! hän kiljui
ja juoksi ympäri pihaa.
– Vilttitossu,
sinä olet kauhea kakara! Heinähattu huusi.

Vilttitossu on mielenkiintoinen tyttö.
Hän saa kirjan lukijan ajattelemaan:
tarvitseeko tyttöjen olla kilttejä?

Kirjan selkokieli

Selkokielessä täytyy käyttää helppoja sanoja ja lauseita.
Lauseet ovat Heinähatun ja Vilttitossun tarinassa
aika lyhyitä ja helppoja lukea.

Kirjassa on paljon vaikeita sanoja,
mutta sillä tavalla voi oppia uutta.
Esimerkiksi kirjan nimessä on ”ärhäkkä”.
Helppo sana voi olla ”vihainen” tai ”kiukkuinen”,
mutta ”ärhäkkä” tuntuu suussa hauskalta.

Kirjassa myös leikitään sanoilla ja niiden merkityksillä.
Jo tyttöjen omat nimet ovat erikoisia.
Sanojen takia tulee kirjan henkilöille myös väärinkäsityksiä.
Kun esimerkiksi joku ”narraa”,
se tarkoittaa eri tilanteessa eri asiaa.

Selkokirjan luvut ovat lyhyitä
ja tarina etenee koko ajan.
Lukijan täytyy olla tarkka,
sillä Vilttitossu huijaa.

Huijaukset täytyy muistaa.

Anne Stolt on tehnyt värikkäät ja iloiset kuvat.
Ne sopivat kirjaan oikein hyvin.

Selkokirja sopii monille

Heinähatusta ja Vilttitossusta kertova kirja
sopii lapsille, jotka lukevat jo itse.
Sitä on myös mukava lukea ääneen lapsille,
jotka eivät vielä osaa lukea.
Kyllä tätä kirjaa voivat lukea myös nuoret ja aikuiset.
He voivat esimerkiksi harjoitella suomen kieltä.
Kaikki lukijat saavat kirjasta ajatuksia
ja voivat keskustella niistä.

Voit esimerkiksi miettiä,
saako koulussa olla ärhäkkä.
Voit myös selvittää,
miten kirjan aikuiset ymmärtävät lapsia.
Voit myös verrata kirjan tarinaa omaan elämääsi.
Esimerkiksi voit kertoa,
minkälaista elämä on sisarusten kanssa.
Lisäksi voit muistella koulun retkiä
tai muita tuttuja asioita koulusta ja omasta perheestä.

– –

Sinikka Nopola ja Tiina Nopola
Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen
Selkomukautus Hanna Männikkölahti
Kuvitus Anne Stolt
Avain 2018
84 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

3 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Selkokirja

Blogistania – vuoden 2017 kirjat

Jälleen on aika osallistua kirjabloggaajien äänestykseen vuoden 2017 kirjoista. Osallistun tällä kertaa kaikkiin kategorioihin.

blogistanian_kaikki_2017_vaaka

Blogistanian Finlandia

Kirjavuosi tuotti suurta iloa kotimaisesta kirjallisuudesta. Kovan väännön jälkeen nämä asettuivat tähän järjestykseen:

3 pistettä:  Katja Kallio, Yön kantaja
2 pistettä: Rosa Liksom, Everstinna
1 piste: Anneli Kanto, Lahtarit

Blogistanian Globalia

Luin verrattain vähän käännöskirjallisuutta, mutta sen verran, että tohdin äänestää.

3 pistettä: Pierre Lemaitre, Silmukka
2 pistettä: Han Kang, Vegetaristi
1 piste: Haruki Murakami, Rajasta etelään, auringosta länteen

Blogistanian Kuopus

Tänä vuonna on huokailtu lukutaidon heikkenemistä. Siksi on muistutettava kaikkia siitä, että on lukutaitoon innostavaa, helppoa ja laadukasta kirjallisuutta eli selkokirjallistuutta myös lapsille ja nuorille. Muistakaa! Ja on inspiroivaa kotimaista kuvakirjalaatua – tällä kertaa yhden pisteen edestä.

3 pistettä: Tittamari Marttinen, Maalivahdin salaisuus
2 pistettä: Satu Leisko, Unohtunut poika
1 piste: Mauri Kunnas, Koiramäen Suomen historia

Blogistanian Tieto

Haluan laittaa genret sekaisin niin kuin tekee usein itse kirjallisuus. Tietoa voi tarjota myös rempseästi kuten kahden pisteen kirjani osoittaa. (Tosin kirjan romaaniutta ansiokkaasti todistelee Jukka Petäjä, HS 3.2.2018.)

3 pistettä: Hanna-Reetta Schreck, Minä maalaan kuin jumala. Ellen Thesleffin elämä ja taide.
2 pistettä: Juha Hurme, Niemi
1 piste: Ella Kanninen, Ellan kotona Italiassa

blogistanian_kaikki_2017_vaaka

Bloggaajat julkaisevat kirjasuosikkinsa 4.2.2018 klo 10 ja lisäävät ne kunkin kategorian emäntäblogiin: Finlandia (Hurja Hassu Lukija), Globalia (Oksan hyllyltä), Kuopus (Yöpöydän kirjat) ja Tieto (Hannan kirjokansi). Äänestystulokset selviävät 5.2.2018 klo 10.

24 kommenttia

Kategoria(t): Asiaproosa, Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Listaus, Romaani, Selkokirja

Oiva Paloheimo: Tirlittan. Klassikkohaaste osa 6

Tämänkertaiselle kirjabloggaajien klassikkokierrokselle valitsin lastenromaanin, jonka ajankestävyyttä halusin kokeilla. Oiva Paloheimon satu Tirlittan (WSOY 1953) kertoo orpotytöstä, jonka ukkosilma heittää kanavaan. Rajumyrskyn seurauksena koti palaa ja perhe katoaa. Tirlittan lähtee etsimään onnea. Kaiken takana on perustarve: kokemus rakastetuksi tulemisesta.

klassikkohaaste6

Tirlittanin hahmo on sadun ydin. Kuvankaunis resupekka yöpuvussaan kiertää maaseutua kesäkuukaudet sydän särkyneenä. Paloheimo ulottuu hienosti pikkutytön sieluun, joka on menettänyt paljon, kaipaa paljon ja selviää tarkkavaistoisuuden, mielikuvituksen ja kerkeän kielen ansiosta.

Saturomaaninjuoni tarvitsee käänteitä, ja niitä seuraa joka luvussa. Usein ne kilpistyvät pettymyksiin ihmissuhteissa. Mielenkiintoista kuvauksessa on se, että joukossa on paljon ääripäitä sekoittavia tilanteita, eikä itse Tirlittan ole yksiselitteinen hahmo. Hienoja kohtia koen luuvalosta kärsivän rouvan seurassa ja sirkuksessa. Lopun sairaalajaksossa tuodaan tarvittavaa toivoa elämään.

Tirlittan

Päähenkilössä tunnistan naapurimaan remutytön piirteitä. Peppimäistä on orpous, selviytymiskeinot aikuisten maailmassa, uppoutuminen kuvitelmiin ja liioittelevien juttujen kertominen kaikille halukkaille. Tirlittan on kuitenkin kovin melankolinen pohdiskelija verrattuna Peppiin. Paloheimo luonnehtii ytimiin pureutuvasti erityisherkän, rakkaudennälkäisen, voimakkaasti tuntevan lapsen tapaa ajatella ja käyttäytyä. Siinä on aitoutta ja ajattomuutta.

Tirlittan, pieni ihminen ihmisten ihmemaassa, uupui tähän kaikkeen tämän tästä, nukahti ja unohti, heräsi taas ja joutui siinä paikassa onnen ja onnettomuuden ristiaallokon heiteltäväksi. Sellainen hän oli, ja sellaista hänelle aina tapahtui. Aina hänelle tapahtui jotakin tavatonta ja uskomatonta. Tapahtui yhtenään hyvää ja huonoa, mutta aina se oli tahatonta ja uskomatonta. Niinkuin nytkin.

Aikaa ei sen sijaan kestä tukeutuminen Taivaan Isään. Epäilen maailmamme maallistuneen niin, että harras lapsenusko voi tuntua vieraalta, vaikka se onkin perusteltua pienen, yksinäisen ja perheettömän tytön tilanteessa. Isää kaipaavalle tytölle Taivaan Isälle juttelu antaa voimaa. Karkea vastakkainasettelu turvallisen maaseudun ja kalsean kaupungin välillä ei istu tähän päivään, eikä neekerimuija-vertaus pääsisi nykysatuihin. Ulkonäköön perustuvat yleistykset tuntuvat tunkkaisilta. Sanastossa on paljon vanhahtavaa okariino-soittimesta lähtien, mutta se rikastaa kieltä.

Pidän sadun lukujen alkujen rytmikkäistä, nelirivisistä, sisältöä selittävistä loruista, kuten Tirlittan etsi kotia: / Tirlittan rukoili. / Tirlittan pois-pois potkittiin, / Tirlittan rähisi. Tytön sielunmaiseman ilmaisuista nautin myös. Mietin paljon sitä, miten nykylapsi ottaa tarinan vastaan. Tirlittanin ikää ei paljasteta, se on jotain 7–13 välillä, ja senikäiselle lukijalle tai kuuntelijalle satu käynee, parhaiten aikuisen seurassa. Minä kuuntelin kirjan Inkeri Walleniuksen sävykkäästi lukemana. Kirjan herkkäviivaisessa kuvituksessa  Tirlittan näyttää varhaisteiniltä.

Kokonaisuutena satu on kasvukertomus siitä, miten vaikeissa tilanteissa lapsenomaisuus kantaa ja vähitellen karisee. Symbolismia luen myös: rajumyrsky kuvaa perhekriisiä, jossa isä lähtee, perhe hajoaa ja lapsi etsii keinoja selvitä hylkäämisestä. Selviytymistarina Tirlittan jatkakoon elämäänsä, ja samalla siitä voi siivilöidä 1950-luvun arvomaailmaa.

– –

Oiva Paloheimo
Tirlittan. Orpotyttö ihmisten ihmemaassa
WSOY 1953
saturomaani
kuvittanut Rolf Sandqvist
äänikirjana 3 h 16 min , 63 sivua   – BookBeat
äänikirjan lukija Inkeri Wallenius
Otoksia Ylen tv-elokuvasta, Yle Areena https://yle.fi/aihe/artikkeli/2008/06/02/tirlittan

Huomasin, että muutama bloggaaja on tarttunut Tirlittaniin: Luettua elämää, Tarinautti ja Kirjasähkökäyrä.

– –

Klassikkohaasteen osan 6 postauksia pääsee lukemaan Kirjapöllön huhuiluista.

Klassikkosarjani:

Mihai Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan
William Shakespeare: Romeo ja Julia
Jane Austen: Neito vanhassa linnassa
Anna Ahmatova: Valitut runot
John Galsworthy: Omenapuu

Klassikkohaasteet

8 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Romaani

Joulukalenteriluukku 23.12.2017. Tittamari Marttinen: Maalivahdin salaisuus

Jouluaaton aatto. Monissa kodeissa häärätään vimmatusti tai matkustetaan joulunviettoon. Tänään pusketaan valmisteluja, jotta huomenna voisi juhla alkaa. Toisaalta tänään voisi jo hellittää. Tulee jouluaika joka tapauksessa. Se tulee yksin eläville, suurille sukulaispitojen järjestäjille, joulukirkossa kävijöille, ei-kristillisille, sairaalassa makaaville, murheista nuutuneille, iloa pulppuaville – kaikille mahdollisille.

Avataan sen kunniaksi kirjabloggaajien joulukalenterin toiseksi viimeinen luukku.

joulukalenteri2017 (1)

Eilen kalenterista löytyi Mrs Karlsson lukee ja huomenna Sininen keskitie.  Kuva: Niina T – Yöpöydän kirjat.

Joulu tulee toivomattakin, mutta saahan myös toivoa. Toivon, että jokaisen lapsen joulupaketeista paljastuu kirjoja. Vanhemmat ja muut läheiset eivät voi parempaa lahjaa antaa lapsen tulevaisuutta ajatellen kuin kirjan ja siihen liittyvän läsnäolon. Ja kun lapsi osaa lukea, yhteinen lukutilanne voi kääntyä vastavuoroiseksi.

Illalla Iida, Ville ja minä mietimme taas,
millaisia lahjoja antaisimme tänä jouluna.
Halusimme antaa lahjoiksi jotain muuta kuin tavaraa.
Kirjoitimme kortteihin lupauksia.
Iida antoi äidilleen lahjaksi 
yhteisen hiihtoretken.
Isälleen hän lupasi lukea ääneen kirjoja.

Näin kertoo varhaisteini-ikäinen Antti ystävänsä joulusuunnitelmista Tittamari Marttisen kirjassa Maalivahdin salaisuus (Opike 2017). Siinä on neljä selkokielistä kertomusta kolmen kaveruksen arkielämästä. Kirjassa minua viehättää leppoisa tavallisuus. Kaveruksille ei erityistä tapahdu, vaan päivissä on ystävyyttä, harrastuksia, koulunkäyntiä ja yhteiseloa. Kaikessa väreilee välittäminen ja jokaisen ominaislaadun hyväksyminen.

Ymmärrän hyvin, että lasten ja nuorten kirjoissa suositaan vaikeita aiheita, jotta lukija saa mahdollisuuksia käsitellä kivuliaita elämänilmiöitä. Maalivahdin salaisuus -tyyppisiä kirjoja tarvitaan myös: kokemus maailmasta ja ympäristöstä on turvallinen, ihmisiin suhtaudutaan kannustaen ja myötätuntoisesti. Marttisen kirjassa ei hötkyillä, ahdistuta eikä kamppailla, eikä ole mikään juttu, että yksi kaveruksista on erivärinen tai eri sukupuolta tai että ystävät ovat erilaisista perheistä tai persoonina kovin erilaisia. Tällainen tavalliseksi tekeminen vahvistaa positiivisia toimintamalleja.

maalivahdin salaisuus

Palaan vielä mainitsemaani parhaaseen lahjaan: kirjoihin ja lukemiseen. Hyvä lukutaito varmistaa elämässä selviytymistä. Siksi ei voi liikaa korostaa jokaisen oikeutta ja velvollisuutta kannustaa kaikenikäisiä ja lukutaidoltaan eritasoisia lukemaan. Taannoin hätkähdin tutkimustulosta, jonka mukaan vain joka neljäs vanhemmista lukee lapselleen. Siihen toivon muutosta. Hmm. Jos joulukalenteriluukkuni alkaa muistuttaa joulusaarnaa, tulkinta taitaa osua oikeaan.

Toivon kaikentasoisille lukijoille uppoutumismahdollisuuksia kirjoihin. Siksi säännöllisesti postaan selkokirjoista, jotta mahdollisimman monelle tulisivat tutuiksi myös kirjat, jotka tähtäävät lukuprosessin tukemiseen. Sisältöä saa olla, mutta kirjaa helpotetaan kielen ja taiton keinoin. Siten saadaan saavutettavia kirjoja – lukemisen hitaudesta, väsyttävyydestä tai muista vaikeuksista huolimatta. Parhaimmillaan selkokirjat ovat kenen tahansa kirjoja kuten Maalivahdin salaisuus, joka sopii kaikille alakoululaisille yksin tai yhdessä – mieluusti kimppalukien ja keskustellen. Oleellista on löytää sopiva kirja, jonka aihe ja tapa kertoa vetää lukijan mukaansa.

Lukuisia ja leppoisia jouluhetkiä!

P. S. Taisin todeta Maalivahdin salaisuuden arkisen tavalliseksi, siis hyvällä tavalla. On siinä realismin ylittävää silmänpilkettä: Suomi voittaa Ruotsin jalkapallon MM-kisoissa.

– –

Tittamari Marttinen
Maalivahdin salaisuus
Opike 2017
4 selkokertomusta (noin 10 – 13-vuotiaille)
kuvitus: Päivi Niinikangas
77 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

Selkokirjoista kiinnostuneet voivat blogini avainsanapilvestä klikata ”Selkokirja” – siellä on aimo annos postauksia.

Lisää selkokirjatietoa ja kirjavinkkejä löytyy Selkokeskuksen sivuilta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Selkokirja