Aihearkisto: Lasten- ja nuortenkirjat

Anni Polvan Tiina selkokirjana

Anni Polvan Ensimmäinen Tiina-kirja ilmestyi 1956. Jo monta sukupolvea suomalaisia tyttöjä on kasvanut tiinojen kanssa, niin myös minä. Tiina on pari kuukautta sitten ilmestynyt Silja Vuorikurun selkomukautuksena (Pieni karhu 2022). Näin klassikkoon pääsevät tutustumaan myös helpon kielen lukijat.

Selkomukautus tarkoittaa sitä, että alkuperäisestä kirjasta on mukana tärkeimmät tapahtumat ja henkilöt, lisäksi tunnelma säilyy entisellään. Tiina-mukautuksessa on mukava 1950-luvun perhekeskeinen, kunnollinen henki, joka välittyy selkeällä kielellä. Luvut ovat lyhyitä, ja tapahtumien seuraaminen on helppoa. 

Ensimmäinen Tiina-kirja alkaa siitä, kun Tiina perheineen muuttaa kerrostaloon ja Tiina tutustuu talon lapsiin ja uuteen kouluun. Hän urheilee, puolustaa avuttomia ja pelastaa muita pahasta pulasta. Kotona hän pelkää vanhempien moitteita ja veljen pilkkaa. 

Tiinan toimii nopeammin kuin ajattelee, ja siitä seuraa kommelluksia. Juuri se innostaa lapsia lukemaan Tiina-kirjoja – ennen ja nyt. Ja taitaa lukijoihin vedota myös Tiinan ja Juhan kilpailuhenkinen kaveruus.

Tiina tuli seisomaan Juhan viereen.

Juha ei ollut uskoa silmiään.

Tiina uskalsi kilpailla hänen kanssaan.

Juhaa harmitti.

Tiinan kanssa piti aina olla varuillaan.

Kalle ja Elvi sen sijaan

Katsoivat Tiinaa ihailevasti.

Oli siinä rohkea tyttö!”

Tärkeä teema on tyttöjen pärjääminen. Tiina osoittaa, että hän on yhtä hyvä kuin pojat. Tiina-kirja näyttää myös, että tyttö saa olla monenlainen: reipas ja kiltti, rohkea ja huolestunut, vihainen ja lempeä, reilu ja riitaisa. 

Mukavasti kirjassa käsitellään tunteita etenkin Tiinan kannalta. Tiinan ja äidin suhde jollain tavalla kirkastuu tässä selkoversiossa. Tiina ei täytä äidin kriteereitä tyttöydelle, mutta nyt erottuu hyvin, miten takana piilee äidin huoli tyttärensä hyvinvoinnista.

Polva antaa tyttöydelle arvoa, ja sellainen on aina ajankohtaista ja tärkeää. Siksi on paikallaan, että Tiina on nyt myös selkokielellä.

Tämän jutun yhteyteen sopii myös uutinen perjantailta 27.1.2023 (vaikka Tiina on enemmänkin alalkoululaisten kirja): Suomen kulttuurirahasto aloittaa parivuotisen hankkeen, jonka seurauksena suomalaisille yläkouluille lahjoitetaan 50 – 150 selkokirjan paketti. Lastenkirjainstituutti toteuttaa hankkeen. ”Kohderyhmänä ovat yläkouluikäiset nuoret, jotka eivät eri syistä kykene lukemaan yleiskielistä teosta, mutta jotka harjaannuttuaan pystyisivät siirtymään yleiskielen lukijoiksi. Syitä lukemisen vaikeuksille voivat olla esimerkiksi vähäinen kokemus, erilaiset keskittymisen vaikeudet ja lukihäiriöt, maahanmuuttajatausta tai motivaation puute.

Kirjapakettiin valitaan lähiaikoina ilmestyneitä selkokirjoja mutta myös tilataan vartavasten uusia. Hankkeen alkaessa tehdään yläkouluihin kysely nuoria kiinnostavista kirjoista, ja hankkeessa lisäksi koulutetaan opettajia selkokirjojen käyttöön. Aikamoinen hanke selkokirjanäkökulmasta!

Anni Polva: Tiina, selkomukautus Silja Vuorikuru, Pieni karhu 2022, 90 sivua. Sain kirjan kustantajalta.

6 kommenttia

Kategoria(t): Lasten- ja nuortenkirjat, Romaani, Selkokirja

Ellen Strömberg: Mehän vaan mennään siitä ohi

Tunnustan, että luen turhan vähän lasten- ja nuortenkirjallisuutta, vaikka sen merkitystä lukuharrastuksen syntymiselle ja syventymiselle tulisi julistaa. Olen viime vuosikymmeninä sen sijaan keskittynyt eri-ikäisten selkokirjallisuuteen, joka sekin pitää lukutaitoa ja lukuharrastuksen päätä pinnalla. Nyt kuitenkin tartuin Ellen Strömbergin ”tavalliseen” nuortenromaaniin Mehän vaan mennään siitä ohi (S&S 2022).

Romaanin kertoo Manda, joka käy pikkukaupungin laita-alueen yläkoulun viimeistä luokkaa. Paras ystävä Malin on kaikessa mukana: tytöt jakavat niin koulumatkan kuin salaisuudetkin. He pyöräilevät paikasta toiseen, haaveilevat pojista, bileistä ja aikuisuudesta New Yorkissa sekä chattailevat illat samoista asioista. Luokkakaverit ja perhe vaikuttavat taustalla arkielämään ja tunnelmiin.

Kylläpä Mehän vaan mennään siitä ohi ilahduttaa tavallisuudellaan! Useinhan nuortenkirjoissa keskitytään vaikeisiin ongelmiin. Tässä nuortenromaanissa Mandalla on rakastava, tasapainoinen perhe, mukavasti kehittyvä sisarussuhde, kiva kirjasto- ja lukuharrastus, liikunnallinen elämäntapa ja hyvät käytöstavat. Hurjinta on pussailun, parin inhottavan kännykkäkuvan ja muutaman kaljan juonnin ohella tukan värjääminen ilman vanhempien lupaa.

Manda tosin kärsii tylsyydestään ja kokee olevansa Malinin palvelijanomainen seuraaja. Myös Malinin tunteet ja ajatukset Mandasta ja Mandan perheestä suhteessa omaansa paljastuvat. Pikkuhiljaa tarinaan ripotellaan probleemeja ystävyydessä, ihastumisunelmien ja todellisuuden ristiriidasta, tositunteiden tunnistamisesta ja nuorten mielenterveysongelmista. Parasta onkin se, miten nämä aiheet alkavat hiljakseen tihkua tekstistä. 

Suurimman vaikutuksen minuun tekee se, miten pienistä arkiasioista koostuu tyttöjen yläkoulun viimeisen kevään tapahtumat, ja silti niistä heijastuvat etenkin Mandan identiteetin kehitys tai havahtuminen siihen, mitä hän on, voi ja haluaa olla juuri sellaisena kuin hän on. Sen kirjan kerronta tavoittaa aidosti asu- ja ihastumisvatvomisten ohella. Hienoa, ettei nuortenkirjan tärkeiden ainesten tarvitse olla äärimmäisiä.

Romaanin nimi Mehän vaan mennään siitä ohi viehättää monimerkityksellisenä. Konkreettisesti se tarkoittaa kirjassa bilepaikan huokutusta, mutta samalla se viittaa siihen, että teiniajan epävarmuuksista ja tunneailahduksista mennään läpi ja ohi – ja sama jatkuu haman elämän.

Ellen Srömbergin nuortenromaani sai juuri lasten- ja nuortenkirjallisuuden August-palkinnon. Hienoa! Nuortenromaani on myös Finlandia-palkintoehdokas. Tänään selviää, saako Strömberg vuoden tuplapotin.

Ellen Strömberg: Mehän vaan mennään siitä ohi, suomentanut Eeva Laakso, S&S 2022, 168 sivua eKirjana. Luin kirjan BookBeatissa.

2 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, kirjapalkinnot, Lasten- ja nuortenkirjat, Romaani

Mervi Heikkilä & Kirsi Pehkonen (toim.): Aarre

Lukutaito on lapio, jolla kaivetaan kirjakokemuksista aarteita. Kaivuuta keventää selkokirjallisuus. Siksi selkokirjoilla on suuri merkitys kirjojen lukemisen mahdollistajana, sillä kaikille sutjakka lukeminen ei ole itsestäänselvyys.

Lasten ja nuorten lukutaidosta ja kirjojen karttelusta on paljon huolta. Tiedetään myös, että koulukäytössä käteviä ovat lyhyet tekstit, joiden lukeminen luontuu kaikilta ryhmän oppilailta ja joiden pohjalta luokassa voidaan käydä keskustelua lukukokemuksesta. Tähän tarpeeseen ovat Mervi Heikkilä ja Kirsi Pehkonen toimittaneet selkokielisen novellikokoelman Aarre (Nokkahiiri 2022). Novellikokoelmassa on 13 novellia, ja antologian kahdeksan kirjailijaa ovat kirjojen lukemista edistäviä lasten- ja nuortenkirjailijoita. Kirjaan on myös tehtäviä yläkoululaisille.

Aarre-kokoelman etu on se, että samaan kirjaan mahtuu kovin erilaisia tekstejä. Kaksi novellia sijoittuu historiaan: Raili Mikkasen kummitustarina jatkaa vanhaa kertomusperinnettä, ja Mimmu Tihisen ”Kirje Ameriikasta” muistuttaa entisaikojen maahanmuutosta. Kokoelmassa on monta novellia, jotka sijoittuvat tulevaisuuteen tai nykyaikaan. Tyylilajit vaihtelevat kauhusta romantiikkaan, mutta ote on pääasiassa arkisen realistinen. Muutama novelli maustetaan mukavasti arvoituksellisella uuskummalla. 

Keskeisiä teemoja ovat yksinäisyys, erilaisuus ja ystävyys. Vaikka novellien aika vaihtelee, yhteistä on henkilöiden tunnetilojen kuvaus. Henkilökirjo takaa sen, että erilaisille lukijoille riittää samastumispintaa. Henkilöiden nimet paljastavat, että niin Kalle kuin Abdikin tai Anna ja Beanna mahtuvat mukaan. Siihen on yläkoululaisten helppo eläytyä.

Novellien selkokieli hieman vaihtelee, mikä sopii kohderyhmään: jotkut tekstit ovat helpompia kuin toiset. Kaikkiaan kirja välittää sitä, että selkokieli ei vie mitään pois tarinan tavoittamiselta. Tapahtumat, henkilöt ja tunnelmat välittyvät, vaikka kieli on helppoa.

Lopuksi mainitsen Kirsi Pehkosen novellin ”Aarre”, josta kokoelma on saanut nimensä. Siinä eletään vuotta 2048, jolloin maailma on muuttunut, mutta lukutaito ja kirjalöytö ovat kultaa kalliimpia. Tämä kirja osaltaan ylläpitää uskoa lukutaidon arvoon.

Mervi Heikkilä & Kirsi Pehkonen (toim.): Aarre. Novelleja. Kuvittanut Mervi Heikkilä. Nokkahiiri 2022, 135 sivua. Kokoelman kirjailijat: Mervi Heikkilä, Anne Leinonen, Sisko Latvus, Päivi Lukkarila, Raili Mikkanen, Kirsi Pehkonen, Katariina Romppainen, Mimmu Tihinen. Sain kirjan kustantajalta.

Esimerkkejä selkokielisistä novellikokoelmista:

Minna Canth: Kolme novellia. Ystävät, Salakari, Missä onni? Selkomukautus Tuija Takala, Laatusana 2022.

Magdalena Hai: Haiseva käsi ja muita kauheita tarinoita, selkomukautus Riikka Tuohimetsä (kauhukertomuksia nuorille), Avain 2020.

Panttivanki ja muita kertomuksia, toim. Päivi Heikkilä-Halttunen, selkomukautus Ari Sainio, OPH 2015.

Suomalaisia naiskirjailijoita, selkomukautus Silja Vuorikuru (novelleja Minna Canthilta, Maria Jotunilta ja Aino Kallakselta), Reuna 2019.

Tuija Takala: Hyvä päivä. Lyhyitä novelleja. Opike 2018.

Tuija Takala: Niin metsä vastaa. Selkonovelleja. Avain 2021.

Syyskuun 2022 selkosarjassani ilmestyvät jutut, tässä aakkosjärjestyksessä:

Aarre

Annan nuoruusvuodet

Avaimet selkokieleen

Ei kertonut katuvansa

Pimeän arkkitehti

Sarjarakastuja

Teemestarin kirja. Veden vartija

Älä unohda selkokirjaa -seminaari 28.9.2022

1 kommentti

Kategoria(t): Lasten- ja nuortenkirjat, Novellit, Selkokirja

L. M. Montgomery: Annan nuoruusvuodet (selkomukautus)

Syyskuun viimeiset päivät julkaisen juttuja selkokirjoista. Annan nuoruusvuodet (Avain 2022) Anniina Salinin selkomukautuksena sopii sarjaani, sillä on mainiota, että tyttökirjaklassikko ilmestyy nyt helpolla suomella.

” –Mikä sinulle nyt tuli? kysyi Marilla.

Minä itken.

Olen niin iloinen, sanoi Anna ja nyyhkytti.

Minusta tuntuu,

että sinä itket ja naurat aivan liian helposti.

Sinä saat jäädä tänne,

ja me Matthew’n kanssa pidämme sinusta huolta,

sanoi Marilla.

L. M. Montgomeryn kirjan kanadalaissaaren maalaismaisema siirtyy hyvin selkokirjaan. Vihervaaran talo ja sen asukkaat tuntuvat alkuperäistekstistä tutuilta: Marillan jäyhyys ja Matthewin hiljainen hyväksyvyys. Eläväinen, puhelias Anna pulppuaa mielikuvitusta, heiluu tunteesta toiseen ja ajautuu kommelluksiin. Kiltti ja luojaan luottavainen maailmankuva kannattelee kaikkea kuten tuon ajan nuortenkirjoissa oli tapana.

Annan tarina etenee sujuvasti, ja selkokirjaan sopivasti luvut ovat lyhyitä ja palsta melko kapea. Se jo tekee kirjasta helppolukuisen. Lyhentämisen varaa jonkin verran on kuten monissa muissa nykymukautuksissa, sillä yli 140 sivun selkokirjat alkavat mielestäni mennä kipurajan yli. Vähän on hionnan varaa rivityksessä ja sanastossa. Joitain vaikeita sanoja on vielä jäänyt tekstiin, mutta jotkut ovat paikallaan. Esimerkiksi Annalle tärkeää hurmaavaa ei voi muuksi muuttaa.

Viime vuosina on ilmestynyt paljon lasten- ja nuortenkirjallisuuden klassikkoja selkomukautuksina. Kustantajista etenkin Avain ja Oppian ovat näin tukeneet sitä, että erilaiset lukijat saavat kokemuksen kirjoista, jotka ovat olleet tärkeitä jo monille sukupolville. Se on tärkeää kulttuurityötä.

Tässä esimerkkejä uusimmista lanu-mukautuksista:

  • Barrie, J.M.: Peter Pan, suomennos ja selkomukautus Tuomas Kilpi (Oppian)
  • Baum, L. Frank: Ihmemaa Oz, suomennos ja selkomukautus Tuomas Kilpi (Oppian)
  • Carroll, Lewis: Liisa Peilimaassa, suomennos ja selkomukautus Tuomas Kilpi (Oppia)
  • De Brunhoff, Jean: Babar, suomennos ja selkomukautus Tuomas Kilpi (Oppian)
  • De Brunhoff, Jean: Babar rakentaa kaupungin, suomennos ja selkomukautus Tuomas Kilpi (Oppian)
  • De Brunhoff, Jean: Babar seikkailee, suomennos ja selkomukautus Tuomas Kilpi (Oppian)
  • Grahame, Kenneth: Kiltti lohikäärme, suomennos ja selkomukautus Tuomas Kilpi (Oppian)
  • Karjalainen, Elina: Uppo-Nallen talviturkki, selkomukautus Silja Vuorikuru (Avain)
  • Rouhiainen, Elina: Muistojenlukija, selkomukautus Mirjami Häkkinen (Avain)
  • Twain, Mark: Tom Sawyerin seikkailut, selkomukautus Pertti Rajala (Avain)

L. M. Montgomery: Annan nuoruusvuodet, alkuteoksen suomennos Hilja Vesala, selkomukautus Anniina Salin, Avain 2022, 157 sivua. Lainasin kirjastosta.

Syyskuun 2022 selkosarjassani ilmestyvät jutut, tässä aakkosjärjestyksessä:

Aarre

Annan nuoruusvuodet

Avaimet selkokieleen

Ei kertonut katuvansa

Pimeän arkkitehti

Sarjarakastuja

Teemestarin kirja. Veden vartija

Älä unohda selkokirjaa -seminaari 28.9.2022

2 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Romaani, Selkokirja

Anne-Maija Aalto: Mistä valo pääsee sisään & maaliskuun kirjapiiri

Kolmihenkinen kirjapiirimme päätyi maaliskuussa 2022 tutkailemaan lanu-kirjallisuutta. Valitsimme lukupiiriin Finlandia-palkitun nuortenromaanin Mistä valo pääsee sisään (Otava 2021).

Lukupiiriläisistä Johanna ja Taru lukivat myös Anne-Maija Aallon edellisen kirjan Korento. He pitivät sitä vähemmän kiinnostavana kuin kirjailijan voitokasta seuraavaa romaania. Mistä valo pääsee sisään -romaanissa on samoja henkilöitä kuin Korennossa, ja sarja on täydentymässä trilogiaksi. Koska en lukenut Korentoa, voin todeta, että Mistä valo pääsee sisään toimii hyvin erillisenä teoksena. Sen maailmaan pääsy tai henkilöihin tutustuminen ei edellytä ennakkotietoja.

Kirjapiirimme näki yhtäläisyyksiä Emmi Itärannan Teemestarin kirjaan, ja etenkin Korennossa ne vaikuttivat vahvasti. Keskustelimme siitä, ovatko kaikki dystopiat samankaltaisia. Johanna muistutti meitä, että kyllä niissä toistuvat totalitarismi ja/tai ilmastokatastrofi. Se johti jutteluun siitä, että erottuvat ja säväyttävät tekijät löytyvätkin yleensä kirjoissa rakenteesta ja kerronnasta.

Siispä Aallon romaanin Mistä valo pääsee sisään dystopian ainekset tuntuvat tutuilta: siinä on totalitaarinen yhteiskunta demokratian ja ilmaston romahduksen jälkeen. Valtaa pitää rajuin valvontaottein arjalainen herrakansa, kokokansalaiset. Muut eli puoli- ja ulkokansalaiset ovat kelvotonta kurjalistoa, tykinruokaa tai koehenkilöitä kuten kirjan keskiön muistimanipulaatiotutkimusten uhrit. Tuttua on myös se, että kerrontanäkökulma on kyseenalaistajan. Tässä kirjassa se on tutkimusjohtajan poika Aleksei, joka kääntyy kapinalliseksi. Muitakin kertojia kirjassa on kuin Aleksei: kapinallinen Marija ja kirjan alkuosassa vielä nimetön muistimanipulaation koeyksilö.

Olimme lukeneet kirjan kutakuinkin ennen Ukrainan sodan alkua. Lukukokemus ei vaikuttanut silloin erityisen väkevästi, pikemmin mieliala oli sellainen, että olisiko tuollaisen totalitarismiyhteiskunnan kuvaus vähän kulunutta.

Totesimme, että nykytilanne muutti mieltämme, sillä tämän päivän tiedot Venäjän propagandakoneistosta, demokratian tukahduttamisesta, toisinajattelijoiden eliminoinnista ja lähentymistapeista vähemmistöjä kurittavan sensuuri-Kiinan kanssa hätkähdyttävät. Huomasimme yhtymäkohdat romaaniin, jossa kuvattu vallan ja voiman käyttö ovat todempia ja lähempänä kuin kolmisen viikkoa sitten tajusimme.

Lukukokemus johti meidät samankaltaisiin lopputulemiin. Ymmärsimme nuortenkirjaan sopivan ja kuuluvan rakkauden pilkahdukset, vaikka minä taisin kovimmalla äänellä marista romanttisista yhteensattumista. Ajattelimme romaanin vetoavan nuoriin kuvauksin luhistuneesta demokratiasta ja yksilönvapauden riistosta niin, että se rohkaisee: hirmuvaltaa vastaan toimimisessa on ihmisen mentävä aukko – se, mistä valo ja toivo pääsevät sisään.

”Rikkominen on helppoa. Tämä maailma ei tarvitse enempää tuhoa. Se tarvitsee niitä, jotka korjaavat.”

Meille tehokkainta antia olivat kuvaukset mielten ja muistojen manipuloinnista. Muistot ovat tehokas ase toisten ihmisten hallinnassa. Tai niiden poistaminen ja muuttaminen.

”Yksilön mielestä rakennetaan nyt kartta. Kartta rakentuu ydinmuistojen ympärille, Melnikov selittää. Ne ovat niitä muistoja, jotka tekevät meistä meidät. Ensimmäisiä kertoja, suuria tunteita, kaikkien puhtaimpia iloja ja suruja. Kun ne on paikannettu, ydin puretaan pala palalta, kunnes jäljellä on pelkkää tyhjää.”

Yhteen ääneen ihmettelimme taas sitä, että lasten ja nuorten kirjojen palkitseminen ovat samassa kategoriassa. Alakoululaisten ja sitä nuorempien kirjat ansaitsevat oman palkintonsa, nuorten omansa. Vaikka rajaa on vaikea vetää, kyllä kuva- ja lyhyehköjen kertomuskirjojen kirjailijat ja kirjojen lukijat tarvitsevat nostetta lisäävän palkinnon. Lasten ja nuorten Finlandian jaossa käy helposti niin, että palkitsija poimii teoksen, joka on usein aikuismieltymyksiin sopiva YA-kirja.

Lopuksi lisään, että lukupiirillämme oli myös toinen ruodittava kirja, Iida Rauman Hävitys. Se sai osakseen yksimielisen ihastusryöpyn ja nousi oitis tämän vuoden aikuis-Finlandia-ehdokaslistalle. Pidimme Rauman romaania kirjana, joka muuttaa ajattelua ja kykyä käsittää sellaista, mitä ei ennen kirjaa uskaltanut nähdä itsessään ja ympärillä. Sellaista kaunokirjallisuus parhaimmillaan ja väkevimmillään saa aikaan. Ei vain kouluväkivalta-aihe (vaikka senkin käsittelytapa) vaan kielen ja kerronnan hallinta ja taito saivat meidät vaikuttumaan. Ja romaanin historiakäsitys. Ja Turku.

Anne-Maija Aalto: Mistä valo pääsee sisään, Otava 2021, 205 sivua. Luin kirjan BookBeatissa.

3 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Romaani

Selkokirjoista: tietotaitoa ja viihdykettä & kaksi kirjaesittelyä

Helsingin Sanomat on kunniakkaasti nostanut vuoden alussa esille lukutaitoasioita. Viimeksi 20.1.2021 kulttuurisivulta sain lukea jutun Lukuliikkeestä: ”Lukemisen eteen ahkeroidaan jo”. Artikkelissa vain yhdessä virkkeessä mainittiin selkokieli (selkokirjoja ei lainkaan): ”Suomessa on myös eri kieliryhmiä ja muita erityisryhmiä, joiden lukutaito on muita huonompi ja joilla on tarvetta selkokielelle ja palvelumuotoilulle.”

Näen riskin siinä, että selkokieli typistetään erityisryhmien tarpeisiin. Toki on totta, että selkokielestä on ilmeinen hyöty ihmisille, joilla on syistä tai toisista kielellisiä vaikeuksia. Toisilla ne ovat pysyviä, toisilla kielen taidot kehittyvät. Silti on muistettava, että selkokielen tarpeen syyt ovat varsin vaihtelevia.

Vaarana on, että selkokieli yhä edelleen sysätään marginaalin tarpeisiin. Mielestäni 13 % teineistä (HS:n mainitsema määrä 15-vuotiaista) ei ole marginaalinen ryhmä, eikä Selkokeskuksen arvio eli kaikkiaan noin 750 000 Suomessa asuvaa. Eikä tämä luku sisällä lapsia, nuoria ja aikuisia, joista nyt erityisesti ollaan huolissaan: lukuhaluttomat, lukemiseen tottumattomat ja hitaat lukijat tai henkilöt, joiden keskittyminen muuten vain herpaantuu nopeasti tai jotka väsyvät vaikean tekstin lukemiseen. Siis ihan tavallisia ihmisiä – ja heitä, joiden syrjäytymistä pelätään lukutaidon vuoksi.

Edellä esittämästäni syystä hämmästelen, miten lähes joka ikisestä lukutaitoa pähkäilevästä artikkelista jäävät puuttumaan selkokirjat. Ne todistetusti tarjoavat vaihtoehdon: helposti hahmotettavaa, helppoa kieltä. Siis mahdollisuus lukukokemukseen ja lukutaidon kehittämiseen.

En edes uskalla arvailla, josko taustalla piilee ajatus, että kirja, joka on helppo, on vähäarvoinen. Pikemmin näen koittavan hurraahuudon hetken: lukijalle, jolle tekstin tekninen lukeminen tai sisällön ymmärtäminen on vaikeaa, on suuriarvoinen voitto lukea helppo kirja. Kannustin lukea lisää on silloin merkittävä.

Viimeksi perjantaina aikuinen mies oppitunnillani sanoi minulle, että ”selkokieli on alku, että pääsee tielle”. Eikä lausuntoa tee vähäiseksi, että sanoja oli suomen kieltä harjoitteleva.

Uskon tietoon. Selkokirjoista ei tiedetä tarpeeksi, ja jos ei epäilijä, arvioija tai arvosteleva niitä lue, hän ei tiedä, millaista kieli ja kerronta niissä on tai millä periaatteilla ne kirjoitetaan. Suosittelen tutustumaan ennakkoluulottomasti kuitenkin ymmärtäen, että tavoitteena on helpon kielen kekseliäs käyttö. Kaikkea kirjallisuutta on monenlaista ja monen tasoista, niin myös selkokirjoja. Lähtökohta on kuitenkin se, että kielen ja ulkoasun keinot tukevat kielellistä saavutettavuutta.

Selkokielellä on kaikenikäisille tieto- ja kaunokirjallisuutta. Siksi esittelen juttuni lopussa lyhyesti yhden kumpaakin lajia, mutta kaunokirjallisuusesimerkkini on tällä kertaa lastenkirjallisuudesta. Kummankin kirjan kustantaja on Pieni Karhu.

Kustantajat ovat tuiki tärkeitä, jotta selkokirjoja ilmestyy. Isot kustantajat eivät pienlevikkisiä kirjoja juuri kustanna. Esimerkiksi WSOY on julkaissut yhden selkomukautuksen, selkokielisen version Mielensäpahoittajasta. ”Virallisista tahoista” mainitsen Opetushallituksen, joka on kustantanut vain muutaman selkokirjan. On myös rohkeita toimeen ryhtyjiä: Laatusalla on toistaiseksi yksi julkaistu selkokirja, mukatus Kiven Kullervosta, mutta lisää on luvassa.

Seuraavat kustantajat ovat olleet viime vuosina selkokirjojen selkäranka (linkit vievät kustantajien selkokirjatarjontaan):

Avain

Opike

Oppian

Pieni Karhu

Reuna.

Anna Vasala: Opi neulomaan

On hieno oivallus julkaista neulomisen perusopas aikana, jolloin himoneuloosi on vallannut koronakansan. Neulominen (tai murrealueesta riippuen kutominen) voi olla taito, joka kompastuu ohjeiden monimutkaisuuteen. Siksi helppo perusteos saattaa taidon perusteisiin.

Anna Vasalan Opi neulomaan -kirjasta (Pieni Karhu 2021) saa sitä, mitä alaotsikko lupaa: neulomisen perustaidot selkokielellä. Teksti on napakkaa ja helppolukuista. Oleellista on, että selkeät kuvat tukevat tekstiä. Niissä ei ole mitään ylimääräistä sälää – niin kuin ei kielessäkään. Kirjassa esitellään neulomisen käsitteet, välineet ja perustekniikat, ja lopun sanastosta voi kerrata neulontatermit.

Pari kohtaa ohjeissa on sellaisia, että toiminta on kuvattu turhan monimutkaisesti. Hienoa, että kirjan lopussa opastetaan muutama neulontatyö kuten tiskirätti ja lapaset. Sitä ihmettelen, että villasukkien neulomista ei neuvota. Ne ainakin itselleni tulevat ensimmäiseksi kutomisesta mieleen.

Anna Vasalan kirja Opi neulomaan. Neulomisen perustaidot selkokielellä (Pieni Karhu 2021), 96 sivua. Sain kirjan kustantajalta.

Nora Lehtinen & Anne Muhonen: Ainon ja Matiaksen reissukirja

Noora Lehtinen on kirjoittanut ja Anne Muhonen kuvittanut jo kolme Aino ja Matias -kirjaa. Neljäs eli Ainon ja Matiaksen reissukirja (Pieni Karhu 2021) jatkavat vakaasti entistä linjaa. Olen jo aikaisempien kirjojen jutuissa kehunut sympaattista lapsiperhearjen kuvausta.

Uutuuskirjassa on kolme kertomusta. Siksi kirja sopii hyvin eskarilaisen ja kouluikäisen lukutuokioihin: lyhyt kertomus, iso fontti, lyhyet tekstikappaleet, kapea palsta ja selkeä tarina auttavat keskittymään lukemiseen. Tämän kirjan mukana voi muistella edellisiä kesiä ja suunnitella tulevaa – koronan varjossakin se voi tuoda hyvää mieltä.

Kertomuksissa ei suuria tapahdu, mutta uskon niiden siksi olevan lapsilukijalle samastuttavia. Lukuhetki aikuisen kanssa tukee vuorovaikutusta, ja keskustelua innostamassa on kirjassa joitain kysymyksiä. Lisäksi tarinoita konkretisoiva kuvitus lisää jutun juuria esimerkiksi tunteiden ja tunnelmien käsittelyyn.

Noora Lehtinen & Anne Muhonen: Ainon ja Matiaksen reissukirja, Pieni Karhu 2021, 72 sivua. Sain kirjan kustantajalta.

6 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Kirjallisuuspohdintoja, Lasten- ja nuortenkirjat, Selkokirja, selkotekijä, Tietokirja

Eppu Nuotio & Liisa Kallio: Minä tykkään nyt

Ihastuttava nimi kirjalle: Minä tykkään nyt (WSOY 2019). Se kuvastaa lasten hetkellisyyteen kiinnittyvyyttä, samalla siitä huokuu myönteinen ja välittävä henki. Sellainen ilahduttaa Eppu Nuotion kirjoittamassa ja Liisa Kallion kuvittamassa kirjassa.

Nuotion runojen pohjana ovat lasten omat kokemukset ja oivallukset ilosta suruun, pelosta vihaan – ja kaikesta siltä välillä. Runot ovat suorasukaisia havaintojen ja tilanteiden verbalisointeja. Välillä niissä riimi rytmittää, välillä ei. Joissain runoissa tehoaa symboliikka, kuten runossa ”Myrkkykasvi”, joka on metafora vihan ja kiukun viljelystä.

Kirja alkaa tykkäämisestä ja päättyy iloon – niin on hyvä, että vaikeat tunteet möyryävät niiden välissä. Minua liikuttavat monet runot, esimerkiksi runo ”Ukin ikävä”, jossa leskeksi jääneen läheisen tunteissa sekoittuvat suru ja onnelliset muistot. Viehättävä runo ”Varjossa” sykähdyttää. Sen lopussa on jokaiselle tärkeä muistutus yksilöllisyydestä ja turvasta:

”- – Saisinpa olla toisten kanssa,

huomaamatta, vain hiljaa kuunnellen.

Saisinpa kasvaa kaikessa rauhassa,

takana isojen selkien.”

Runojen rinnakkaisina ja tehosteina toimii ilmeikäs ja upeasti tunnevärejä hyödyntävä Liisa Kallion kuvitus. Yhdistelmästä syntyy hieno kokonaisuus.

Kirjan yksi tarkoitus on toimia tunteiden työkirjana ja siihen antaa välineitä Anna Anttosen ja Kati Inkalan monipuolisin tavoin toteutettavat tehtävät. Tunteita voi esimerkiksi tunnistaa ja käsitellä kirjoittaen/sanellen lohdutuskirjeen, kasvattaen (tai kitkien) myrkkyherbaariota tai pelaten tunnemuistipeliä.

Tunteiden tutkimusmatkaksi kuvaillaan kuvakirjaan perustuvaa näyttelyä Minä tykkään nyt. Se on auki Kanneltalossa Helsingissä 9.1.2022 saakka.

Kirjakuvituksesta ja teksteistä on rakentunut viehättävä kokonaisuus. Erilaiset muodot, hahmot, värit, materiaalit vetoavat näköaistiin, ja äänitehosteet lisäävät aistivaikutuksia. Tuntoaistiakin voi hyödyntää, jos korona-ajassa niin tohtii tehdä. Näyttelytilassa on esimerkiksi houkutteleva lukunurkkaus, jossa voi löhötä ja selailla kirjoja.

Näyttely toteuttaa kirjan elämänmyönteistä tarinaa kokemuksellisesti. Suosittelen sukellusta tunnekirjoon! Kirjan toivon päätyvän lapsiperheisiin, lasten ja aikuisten yhteisiin tunnetutkailutuokioihin.

Eppu Nuotio & Liisa Kallio: Minä tykkään nyt. Ilosta, ujostelusta ja muista tunteista. Tehtävät: Anna Anttonen & Kati Inkala. WSOY 2019, 77 sivua. Lainasin kirjastosta.

Samanniminen näyttely Kanneltalossa (Helsinki, Kannelmäki) 9.1.2022 saakka.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Taide, Tapahtuma

Dess Terentjeva: Ihana

Ihana on Finlandia-palkintoehdokas; se on nuortenromaani ihastumisesta, joka hullaannuttaa näkemään kohteen niin, että paras ja oikea nimi hänelle on yksiselitteisesti Ihana. Sillä ei ole väliä, mikä on tämän häikäisevän henkilön oikea nimi tai sukupuoli. 

Dess Terentjevan Ihana-romaanin (WSOY 2021) kertoja jyväskyläläinen Lilja käy yhdeksättä luokkaa ja hivenen vastentahtoisesti tähtää lukioon. Hän jakaa ajatuksensa leimahtelevista ja tiuhaan vaihtuvista ihastuksistaan parhaan ystävänsä Saritan kanssa. Sitten somessa tulee vastaan Ihana, ja vielä suurempi yllätys on tavata Ihana.

Vältän juonipaljastuksia, mutta ytimen kerron: Ihanan äiti vastustaa erilaisuutta eikä tiedä, kuka ja millainen Ihana haluaa olla. Romaanin lempeää ja armollista puolta edustaa Liljan isä, jolle tytär voi, saa ja uskaltaa kertoa kaiken ja isä hyväksyy tyttärensä sellaisenaan, panseksuaalina feministinä ja tasa-arvon vankkumattomana ylläpitäjänä.

Ihana tuo nuoren näkökulman seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuuteen. Nuoret suhtautuvat kirjassa moninaisuuteen sensitiivisesti ja siten nostattavat toivoa moni- ja tasa-arvoisesta yhteiskunnasta.

”Liljalle tuli myös hirvittävä ylpeys suomen kielestä

hän hänhänhänhänhän hän

vain yksi, yksi kaikille

yksi samanlainen kaikille

(revi siitä, ruotsi!)”

Lisäksi romaani välittää nuoruuden kiihkeyden tunteissa, oikeudenmukaisuudessa ja mielipiteissä. Se kertoo myös ihastumisen eri vaiheista sekä tunteiden sanottamisen vaikeudesta ja tärkeydestä.

Terentjevan romaaniin sopii säekirjan tapa ryöpsyttää ja jaksottaa kieltä, jolloin sisältö ja muoto myötäilevät tunnetta, tunnelmaa ja mielenliikkeitä paljolti puhekielisenä ja ajatusten virtana. Säekirjassa palsta on kapea ja rivitysperiaatteet vapaat. Näkymä aukeamaan on sellainen, että tekstiä voi erehtyä luulemaan runoksi, koska rivien ja kappaleiden lyhyys muistuttaa säkeistöä. Runosta ei ole kyse vain kielenkäytöltään vapaasta ja samalla lukemista nopeuttavasta tavasta asetella asiat paperille.

P S. Nuortenkirjallisuudessa säekirja on nousussa. Toivon totisesti, että sen vanavedessä selkokirja tulee kaikille entistä tutummaksi. Periaatehan on sama: lyhyet rivit ja kappaleet helpottavat lukemista, tarina ja juoni luistavat ja kaappaavat mukaansa. Vain se ero on, että selkokielisiä kirjoja sitoo kielen helppous sanasto- ja virketasolla, mikä ei silti vie mitään pois tunteiden tai tarinan kerronnasta.

Dess Terentjeva

Ihana

WSOY 2021

nuortenromaani, säeromaani

48 sivua eKirjana (painettuna 128 sivua).

Luin BookBeatissa.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Lasten- ja nuortenkirjat, Romaani, Säekirja

Paula Noronen: Supermarsu lentää Intiaan

Kouluikäisten talvilomaan kuuluu toivottavasti liikuntaa ja lukemista. Lajeja on monia kumpaankin. Lastenkirjojen yksi viime vuosien suosikki on ollut Paula Norosen Supermarsu, ja nyt on sitä lajia ekstrana: selkokirja Supermarsu lentää Intiaan (Opike 2020).

”On vähän outo olo.

Kukaan ei tiedä,

että olen Supermarsu

ja minulla on supervoimia.

Tiedän vain itse,

ja se on vähän rankkaa.

Pitää vaan esittää,

että kaikki on niin kuin ennen.”

Riikka Tuohimetsä on muokannut selkokielelle Norosen kirjan, joten nyt on aito vaihtoehto lapsille, joille lukeminen ei ole aina helppoa. Selkoversiossa kirjan juoni ja huumori säilyvät, mutta kieli on helpompaa kuin alkuperäisessä kirjassa. Pauliina Mäkelän ilmeikäs kuvitus on kummassakin versiossa. Siispä supermarsutyyli pysyy.

Kirjan päähenkilö 11-vuotias Emilia virkistää aktiivisena toimijana. Tilannekomiikka ja sanallinen hupi yhdistyvät lapsen koulu- ja kotiarkeen. Vaan ei siinä kaikki, sillä kirjassa on ystävyyttä, ihastumista, eroperheen selviytymistunnetta ja sanomaa kiusaamisen vääryydestä on sitten kyse lapsista tai aikuisista. Ja tietysti lemmikkimarsu ja supervoimia.

Talvilomalle ja muihin aikoihin kustantaja tarjoaa kirjaan lisämateriaaleja eli tehtäviä: tässä. Tehtävät innostavat lukijaa omaan ilmaisuun. Kirjan joka lukuun on kysymyksiä, jotka virittävät keskustelua kirjasta. Kirjasta voi lisäksi ohjeiden mukaan piirtää. Tehtävät toimivat sekä kotona että koulussa.

Taas on todistettu, ettei selkokieli vie lukijalta kirjailoa pois vaan mahdollistaa sen.

Paula Noronen

Supermarsu lentää Intiaan

selkomukautus Riikka Tuohimetsä

kuvitus Pauliina Mäkelä

Opike 2020

lastenkirja

99 sivua.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Selkokirja

J. S. Meresmaa: Naakkamestari

Ursiinitrilogian muodostavat J. S. Meresmaan romaanit Naakkamestari (2016), Hämäränsäteet (2018) ja Voimanpesä (2019, kaikki osat on kustantanut Robustos). Osia on luonnehdittu mitaltaan pienoisromaaneiksi, tyyliltään steampunkiksi ja lähtökohdiltaan vaihtoehtohistoriaksi. Ursiini-nimitys tulee siitä, että kirjat kertovat vähemmistökulttuurin edustajista, ursiineista. Pienoisromaanit on suunnattu lähinnä nuorille.

Siis pienoisromaani, nuortenkirja, steampunk, pienkustantamon julkaisu – pienilevikkistä kirjallisuutta varsinkin, kun luen sarjan ensimmäisen osan kirjailijan itse mukauttamana selkokielisenä versiona. Niinpä selko-Naakkamestari (Reuna 2020) sopii ilman muuta pienlevikkisen kirjallisuuden teemaviikkopostattavaksi.

Minulla ei ole alkuperäistä Naakkamestaria, joten en voi arvioida, minkälaisia muutoksia kirjailija on tehnyt selkoversioon. Perus-Naakkamestarissa on 163 sivua ja selko-Naakkamestarissa 125 sivua, eli tarinaa on karsittu kuten kuuluukin. Ja tulee ottaa lisäksi huomioon selkoperiaatteet, jotka vaikuttavat muuhunkin kuin sivumääräiseen lyhenemiseen: isohko fontti, kapea palsta ja lyhyet kappaleet.

Haaste on kielellinen ja sisällöllinen selkeyttäminen, jota selkoistus edellyttää, koska lähtökohtaisesti eivät vaihtoehtohistoria tai spefi-sisältö ole helpoimmasta päästä lukijoille, jotka mahdollisesti tarvitsevat hahmotustukea ja konkretiaa. Mutta kyse on aina siitä, miten selkotemppu tehdään. No, miten Meresmaa on sen tehnyt?

Hyvin on muokkaustemppu onnistunut! Juoni- ja henkilövetoinen tarina siiryy sujuvasti selkoksi. Romaanin alkupuoli on aika päälausevoittoinen mutta ilmeikäs ja rytmikäs, ja kirjan tunnelma on vahva. Jonkin verran tällainen selkopuristi helpottaisi sanastoa ja joitain rakenteita, eniten johdonmukaistaisin rivitystä. Niihin en usko kuitenkaan lukijan juuri kompastuvan, vaan luotan selkoistetun nuortenkirjan innostavan uusia lukijoita spekulatiiviseen fiktioon.

Tarinan kaari on ehjä ja selkeä. Heti alussa avataan, mitä vaihtoehtohistoria on tässä kirjassa: ”Naakkamestari sijoittuu Tampereella sellaiseen historian aikaan, joka olisi voinut olla totta.” Erittäin hyvin toimii se, että vieraat asiat selitetään päähenkilö-Ennille – ja samalla lukijalle. Siten fantasia-ainekset ja muut selventämistä vaativat asiat selittyvät kuten ursiinien uskomusmaailma, steampunkkinen koneympäristö ja naakkamotiivit, samoin myös 1900-luvun alun teollisuus-Tampere. Lisäksi on oivaltavasti valittu muutama kirjan kohta, joita kuvittaja Maya Hahto onnistuu hienosti konkretisoimaan kuvin.

Oleellisinta on Ennin kehitystarina ja tutustuminen ursiinien heimoon.

”He kertovat asioita,

jotka tekivät minut näkyväksi.

He saivat minut tuntemaan,

että minulla oli merkitystä.

Minulla, jonka oikea nimi oli Enne.”

Minäkertoja-Enni on liikuntavammainen, hyljeksitty nuori huutolaistyttö, jonka elämä muuttuu. Enni kohtaa naakan, tutustuu Jylyyn ja saa selville, kuka hän on ja mikä on hänen kohtalonsa. Tunnelmallinen tarina käsittelee erilaisuutta, hyväksymistä sekä uskomista omaan itseen ja yhteiseen hyvään. Kokonaisuus toimii, suosittelen.

J. S. Meresmaa

Naakkamestari

Reuna 2020

kansi ja kuvitus Maya Hahto

selkomukautus

125 sivua.

Lainasin kirjan kirjastosta.

Vietän tällä viikolla pienlevikkisen kirjallisuuden postausviikkoa. Siksi julkaisen viikolla 51 juttuja kirjallisuudesta, joka on pien- tai omakustantajien julkaisuja tai muuten vähälevikkistä. Esimerkiksi selkokirjoista on laajahko juttu: tässä.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Selkokirja

Nora Lehtinen & Anne Muhonen: Ainon ja Matiaksen iltakirja

Nora Lehtinen on kirjoittanut kolme tarinaa lapsille kirjaan Ainon ja Matiaksen iltakirja (Pieni Karhu 2020). Kirja jatkaa suomalaisen lastenkirjallisuuden perinnettä, jossa kerrotaan arkisia, lapsilähtöisiä tarinoita. Kirja on myös jatkoa sisarusparista kertovaan kirjaan Aino ja Matias ja hauskat lomapäivät.

Tarina ”Salaperäisiä yövieraita” kertoo yökyläilystä ja jännittävistä lepakoista, ”Mörkörokki” puolestaan vie kesäiselle mökkireissulle enon perheen luo, ja kertomus ”Avaruusjuttuja” kuljettaa ihailemaan talvisen yön tähtitaivasta. Kertomuksissa on sympaattista tavallisen touhun lämpöä ja turvallisuutta. Niissä kerrotaan lasten havainnoista ja tunteista, joissa vaihtelevat uuden löytäminen, pieni jännitys ja jännityksen laukeaminen mukavaan yhdessä oloon aikuisten kanssa.

Joissain kertomuksissa on myös opettavaisuutta. Lisäksi kirja kannustaa keskusteluun. Välillä tekstissä on kysymyksiä lukijalle. Siksi kirja sopii mainiosti luettavaksi lasten ja aikuisten yhteisiin hetkiin.

Kirjan on elävästi kuvittanut Anne Muhonen. Kuvitus tukee hienosti tekstiä ja toimii omillaan niin, että kuvista voi etsiä yksityiskohtia ja jutella huomioista. Esimerkiksi kuva tytöstä yksisarvispehmolelu kainalossa tarkentaa ja havainnollistaa kerrottua tilannetta, samalla se avaa mahdollisesti uuden tai vaikean sanan ”yksisarvinen”.

”Aino pukee yöpaidan päälleen

ja etsii unikaveriaan.

Yksisarvinen pehmolelu

löytyy peiton alta.

Aino antaa sille ison halin.

Se on hänelle tärkeä,

koska se on tuttu

ja tosi hienon värinen.”

Ainon ja Matiaksen iltakirja on selkokirja (niistä lisää: tässä). Tämä lastenkirja myös osoittaa, ettei tarinan kulusta, mahdollisuuksista eläytyä tai tunnelmasta ole mitään pois, vaikka kirja on helppoa kieltä ja taitettu selkoperiaattein. Selkopuristina olisin muuttanut joitain sanamuotoja (esimerkiksi hyppeli, kodin lähistöllä, tulla saunomaan) vielä kirjan valintoja helpommiksi (esimerkiksi hyppiä, kodin lähellä, tulla saunaan). Huomioni ei muuta miksikään sitä, että kivan iltakirjan kertomukset sopivat kaikenlaisille lapsille.

Nora Lehtinen & Anne Muhonen

Ainon ja Matiaksen iltakirja

Pieni Karhu 2020

lastenkirja

63 sivua.

Sain kirjan kustantajalta.

Vietän tällä viikolla pienlevikkisen kirjallisuuden postausviikkoa. Siksi julkaisen viikolla 51 juttuja kirjallisuudesta, joka on pien- tai omakustantajien julkaisemia tai muuten vähälevikkistä. Valitettavasti lastenkirjallisuus jää usein taka-alalle kirjakeskusteluissa, vaikka se ansaitsee eturivin paikat. Asetan kuitenkin lastenkirjallisuuden pienlevikkisten joukkoon, vaikka uusien uutisten (16.12.2020) mukaan lastenkirjallisuus on ollut korona-ajan hittituote.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Selkokirja

Kolme selkoromaania nuorille: syksyn 2020 satoa

Tänä syksynä on ilmestynyt selkokirjat nuorille kolmelta komean tuotannon jo julkaisseelta kirjailijalta: Tapani Bagge, Raili Mikkanen ja Marja-Leena Tianen. Kaikkien kustantaja on Avain. Nämä kirjat toivottavasti löytävät lukijoita yläkoulusta. Ja koska tuloillaan oleva syysloma on lukuloma, kirjavinkkaus on juuri nyt paikallaan.

Selkokirjojen etu on se, että niitä on nopea ja helppo lukea, koska kieli on helpompaa kuin yleiskieli. Juttuni kirjat eivät ole helpointa selkokieltä, mutta ne tasoittavat tietä kirjaelämyksiin, sillä ne ottavat kohderyhmän huomioon. Nuortenkirjoissa usein korostuu juoni ja henkilöt, ja se sopii selkokirjoihin. Eli keskivertoa helpompi kieli tai taitto ei siten vie mitään pois lukukokemuksesta.

Tapani Bagge: Jäätävää kyytiä

Jäätävää kyytiä on sopiva nimi Tapani Baggen jännitysromaanille. Kirjassa kaksi nuorta joutuu huonoille teille – kirjaimellisesti ja kuvainnollisesti:

”Archie nauroi vain,

mutta kääntyi seuraavasta risteyksestä

vasemmalle alamäkeen.

Renkaat luistivat sohjoisella kiveyksellä.

Tanja pelkäsi,

mutta Archie ehti oikaista.

Ei osuttu lyhtypylvääseen.”

Kirjan nuori pari eli 15-vuotiaat autovarkaat joutuvat moniin kommelluksiin ja tapaavat erikoisia ihmisiä. Kirjassa on huumoria, vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Romantiikkaa on myös ilmassa, eikä kirja piittaa sukupuolirooleista: Tanja on aktiivinen toimija. Kirjasta ei löydä erityistä varoitusta tai opetusta, joten lukija saa vapaasti arvioida Tanjan ja Archien toimintaa.

Jäätävää kyytiä liikkuu selkokirjan kipurajoilla pituutensa vuoksi, eli melkein 200 sivua ylittää reippaasti perusselkokirjan sivumäärän. Selkokielinen taitto eli lyhyet kappaleet ja kapea palsta toimivat siten kuin pitää: se tekee kirjasta helppolukuisen. Ja lennokas juoni vetää nuoren lukijan seikkailuun, johon kirjan ilmeikäs kuvitus tuo lisävipinää.

Tapani Bagge

Jäätävää kyytiä

kuvitus Hannamari Ruohonen

Avain 2020

jännitysromaani nuorille

195 sivua.

Sain kirjan kustantajalta.

Raili Mikkanen: Kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää

Raili Mikanen sai viime vuonna Tirlittan-palkinnon ansioistaan lasten- ja nuortenkirjailijana. Viime vuonna myös ilmestyi Mikkasen YA-romaani Kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää, ja nyt on siitä julki kirjailijan itse mukauttama selkoversio.

Romaanissa kertojana on Minna Canthin tytär Elli, joka on kirjan alussa teini-ikäinen ja lopussa itsenäistyvä nuori nainen. Kirjassa seurataan Canthien perhettä Kuopiossa vuodesta 1880 alkaen. Elävästi Elli kertoo nuoren elämästä ja ajatuksista. Tärkeä aihe on, miten poikkeuksellinen äiti vaikuttaa kaikkien elämään. Aina ei moderni äiti tee elämää helpoksi:

”Aamulla teimme yhteisen päätöksen:

olkoon äiti miten uudenaikainen hyvänsä,

nyt emme osanneet ruveta sinuttelemaan häntä.

Tunsimme tietysti itsemme vanhanaikaisiksi,

äiti oli meille vähän liian uudenaikainen.

Kun kerroimme sen aamulla hänelle,

hän katsoi meitä yllättyneenä ja purskahti nauruun,

puisteli päätään ja luovutti.”

Selkokielellä ei ole ilmestynyt montaa historiallista romaania, ja siksi romaani Canthin perheestä on tervetullut. Mikkasen romaani on hyvä esimerkki selkoromaanista, joka on jo aika lähellä yleiskieltä. Romaanin sanasto ei ole helppoa, ja virkkeissä on välillä pituutta ja kielessä vaikeita rakenteita verrattuna perusselkokieleen. Silti Mikkasen selkoromaani toimii vaihtoehtona alkuperäiselle romaanille ja madaltaa kynnystä tarttua selkokirjaan.

Raili Mikkanen

Kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää

Avain 2020

selkokielinen nuortenromaani

152 sivua.

Lainasin kirjastosta.

Marja-Leena Tiainen: Aateveljet

Marja-Leena Tiaisen kuudes selkoromaani Aateveljet tarttuu aiheeseen, joka varmasti puhuttaa. Nuortenromaani sopii hienosti keskustelun virittäjäksi yleistyksistä ja teoista, joilla on seurauksia.

Kirja pureutuu rasismiin yhdeksäsluokkalaisen Aapon kautta. Nuortenromaani onnistuu kokoamaan monet pelkistykset, joilla rasistit perustelevat ennakkoluulojaan ja vihamielisyyttään. Näin esimerkiksi uhoaa Aapon isoveli Pate:

” ’Suomen maahanmuuttopolitiikka on perseestä’,

Pete sanoo.

’Miksi?’ Aapo kysyy.

’Pakolaisia hyysätään.

Niille syydetään rahaa.

Mutta vanhusten huoltoon ei sitten riitä’,

Peten ääni kohoaa sitä mukaa,

kun hän puhuu.”

Sitaatti kertoo, ettei Aatevelikään ole sanastoltaan helpointa selkokieltä, mutta sujuvasti romaani etenee. Paten lisäksi Aapon kaveri Saku lyöttäytyy rasistiporukoihin, mikä aiheuttaa Aapolle päänvaivaa. Väkivallan uhka välittyy tekstistä monesta suunnasta, lisäksi ristiriita oikean ja väärän sekä lojaalisuuden välillä kalvaa Aapoa. Tiiviiseen romaaniin mahtuu monenlaisia tunteita, myös ihastumista. Loppu olisi ehkä kaivannut hieman enemmän Paten syventämistä, muuten sekä pojille että tytöille sopiva nuortenkirja on tehokas.

Marja-Leena Tiainen

Aateveljet

Avain 2020

selkokielinen nuortenkirja

96 sivua.

Lainasin kirjastosta.

7 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Romaani, Selkokirja, selkotekijä, Tapahtuma

Magdalena Hai: Haiseva käsi & muuta selkokirja-asiaa

Magdalena Hain kertomuskokoelma Haiseva käsi ja muita kauheita tarinoita (Avain 2020) on hieno lisä genreen, jota on selkokielisenä vielä vähän. Klassikkokauhutarina Dracula on jo selkoistettu, ja onhan myös Baskervillen koirassa kauhuelementtejä. Nuorille suunnattu tarinakokoelma täydentää oivasti selkokauhuvalikoimaa, eikä lisä olisi pahitteeksi.

Riikka Tuohimetsä on mukauttanut Hain kauhunovellit selkosuomeksi. En ole lukenut alkuperäistä kirjaa, joten en voi arvioida, mitä muutoksia Tuohimetsä on tehnyt. Lopputuloksesta voin sanoa, että kirjan 12 novellia ovat selkeää, sujuvaa ja helppoa suomea, jossa puhekieli kuulostaa luontevalta. Lukijaa helpottavat joka tarinan alun pienet tiivistykset ja tarinoiden sisällä otsikot, joissa selvennetään esimerkiksi aikahyppäyksiä.

wp-1594637061456.jpg

Hain tarinat käynnistyvät kouluikäisten ja yläkoululaisten arjesta. Novellit kertovat yksinäisyydestä, ystävyydestä, erilaisuudesta, kiusaamisesta ja epävarmuudesta. Yhtäkkiä tavallisuuteen ilmestyy nyrjähdys. Tarinoiden kauhuainekset ovat tehokkaita, sillä ne yhdistyvät tunnistettavaan, tavalliseen arkeen kotona tai koulussa. Rohkeasti tarinat näyttävät, että pelkoihin on aihetta, toisaalta pelkoja etäännyttää mystiikkaan tai unenomaiseen epätoteen.

”Aarni rimpuilee ja rimpuilee,
mutta ei pääse irti.
Kurkkua kuristaa.
Hän yrittää löytää astmapiipun,
mutta hänen kätensä uppoaa nuoren puun sisään.
Aarni tuntee, kuinka ahne ja nälkäinen puu on.
Aarni näkee, kuinka käsi muuttuu harmaaksi.
Iho muuttuu puun kaarnaksi.”

Suosikkitarinoitani ovat esimerkiksi Pahanukke, jossa alusta asti yliluonnollisuus kiehtoo, ja Takapenkin tyttö, joka yhdistää liiallisen yksinäisyyden kouluampumistapaukseen. Niminovelli Haiseva käsi osoittautuu hulvattomaksi zombie-jutuksi. Uskon esiteinien löytävän kirjasta paljon kiehtovaa ja pureksittavaa, ehkä jopa yöunta häiritsevää.

Mutta miten nuoret löytävät tämän kirjan tai miten aikuiset saavat tiedon, että nuoren tai aikuisen lukupinoon voi sujauttaa tämän tai muun selkokirjan? Voisiko jokainen kirjallisuuden parissa työskentelevä tai kirjoja vinkkaava ottaa niistä selvää? Voisiko jokaisen kohtuullisen suurilevikkisen lehden kulttuuritoimitus esitellä vähintään kerran vuodessa selkokirjoja ja haastatella selkotekijöitä? Kertoisiko Yle kulttuurikatsauksissaan myös selkojulkaisuista?

Selkokirjat on ensisijaisesti suunnattu lukijoille, jotka hyötyvät helposta kielestä, ja heitä on Suomessa noin 750 000, eli joukko ei ole mitenkään marginaalinen. Lisäksi monet muutkin hyötyvät selkosta. Silti selkokirja ei edelleenkään ylitä mediakynnystä, vaikka käynnissä on #lukuliike ja muita lukemista edistäviä hankkeita.

Tarvitsemme erilaisille lukijoille monipuolista kirjallisuutta ja tietoa kirjoista. Kirjavaihtoehtoja löydät esimerkiksi blogini avainsanalla selkokirja ja selkotekijä. Selkokirjojen vain täytyisi näkyä muun kirjallisuuden rinnalla muuallakin kuin blogissani, jotta niistä tiedettäisiin, mahdolliset ennakkoluulot karisisivat ja selkokirjat tavoittaisivat lukijat.

Magdalena Hai
Haiseva käsi ja muita kauheita tarinoita
selkomukautus Riikka Tuohimetsä
Avain 2020
155 sivua.
Lainasin kirjastosta.

2 kommenttia

Kategoria(t): Kauhu, Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Selkokirja

Kirsti Kuronen: Merikki

Nuortenkirjallisuus on tärkeä, tärkeä kirjallisuuden osa-alue, ja se ansaitsee entistä enemmän näkyvyyttä. Vaikka poikien lukutaidosta kannetaan huolta, sopii lukutaitoa ja -halua miettiä tyttöjenkin kannalta. Siksi tänään tämä, kirja tyttöjen ystävyydestä, kasvusta ja itsensä toteuttamisesta. Suomessa vielä suhteellisen harvinaisen säekirjan sopii myös saada lisää näkyvyyttä, ja siksi tämän päivän kirjailijani on suomalainen säekirjapioneeri.

Kirsti Kuronen kirjoittaa nuorille säeromaaneja. Se ei ole kovin tunnettu laji. Kiteytettynä kyse on lyhyistä romaaneista, joissa tekstipalsta on kapea ja kappaleet lyhyitä. Olen lajista kirjoittanut aiemmin (tässä) ja vertaillut selkokirjaan. Siitä kiteytys: toisin kuin selkokirjoissa, säekirjoissa on kielellistä ja kerronnallista kokeilevuutta. Eli lyhyys ei välttämättä tarkoita säekirjoissa helppoutta.

Merikki-kirjassa (Karisto 2019) 14-vuotias Meri kertoo ystävyydestään Ruusuun. Se on kestänyt yli puoli elämää, ja tyttöjä on yhdistänyt myös yhteinen tubetus hiusten letittämisestä. Kesä ennen koulun alkua on taitekohta, sillä Ruusu ottaa etäisyyttä ystävyyteen, jonka piti olla ikuista.

Minä olen Meri,
sinä olet Ruusu,
me ollan me

nyt vähän rikki
me ollaan rikki
me            rikki
merikkimerikki
merikkimerikki

Edellistä sitaattia en sitonut lainausmerkkeihin, jottei sen visuaalisuus vaurioidu. Säekirja siis leikittelee runollisena. Säetyylin runohenkisyys välittyy myös siten, että välimerkkien suhteen ei ole niin nokon nuukaa, ja suorasanaiseen tekstiin jää viitteellisiä aukkoja.

Meri kertoo, välillä Ruusun repliikit erottuvat kursiivina. Niiden lisäksi mukaan tulee kolmannen henkilön tekstiä, joka erottuu muusta, sillä se ei noudata samanlaista säemuotoa kuin Merin kerronta. Kolmannen henkilön merkitys selviää ihan viime sivuilla.

wp-1583760032175.jpg

Merikkiä suosittelen nuorille lukijoille, joilla on aika hyvä tekstitaito, sillä viitteellisyydestä nauttiminen edellyttää sitä. Parasta kirjassa on vivahteikas kuvaus tunteista, muutoksesta ja erilaisuuteen havahtumisesta. Kirja myös valaa toivoa: muutos voi olla uuden alku, ei loppu.

– –

Kirsti Kuronen
Merikki
Karisto 2019
säeromaani nuorille
99 sivua.
Lainasin kirjastosta.

1 kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Romaani, Säekirja

Maiju Mäki: Juttuset-sarja

Joskus kouluikäisen ja esiteinin lukutaito voi olla työn takana, mutta avuksi rientävät selkokirjat. Niistä hyvä esimerkki on Maiju Mäen Juttuset-sarja (Opike 2019). Sarjaan kuuluu viisi ohutta, kaksipuolista kirjaa. Kaksipuoleisuus tarkoittaa sitä, että sama tarina on kirjassa tavallisena selkotekstinä ja tavutettuna.

wp-1576830093251.jpg

Tarinat ovat arkisen samastuttavia, lämminhenkisiä kertomuksia pienistä toilailuista lasten ja perheen kesken. Niissä on kommellusten takana turvallinen tunnelma. Ja on yllätyksiä. Esimerkiksi Kauhea telttaretki päättyy odottamattomasti. Ja on siinä jännitystäkin:

”Isä käpertyy makuupussiinsa.
Leiri hiljenee.
Kohtakuuluu hiljaista kuorsausta.
Yöllä isä havahtuu vihellykseen.
Joku viheltää laulua
Leijonaa mä metsästän.”

Hetken haarukoin, minkäikäisille Juttuset parhaiten sopii. Kuvituksen puolesta kirjat ovat esiteinien ja yläkoululaisten lukemistoa, ja etenkin Salainen ihailija ja Sanna ja varas -kirjat kertovat yläkoululaisista. Muut sarjan kirjat loksahtavat hyvin alakoulun puolelle. Toki alakoulussa kiinnostaa jo yläkoululaisten elämä. Eikä näissä kirjoilla ole sukupuolella väliä.

Tarinat etenevät sujuvasti. Jonkin verran kielessä on rakenteita, joita pidetään vaikeina, esimerkiksi partisiippirakenteita. Kuvaileva sanasto tekee kielestä eloisaa.

Selkotekstiin kuuluu kapea palsta ja lyhyet kappaleet, ja ne tukevat näissäkin kirjasissa lukemista. Sama tarina tavutettuna samassa kirjassa tarjoaa tasapuolisen kokemuksen lukijoille, jotka tarvitsevat tavutusavun. Ja kun lukeminen sujuu ilman tavuja, tarinan voi lukea ilman tavutusapua. Tasa-arvo on siis otettu huomioon: sama tarina saavuttaa erilaiset lukijat ja lukijat eri lukutaidon vaiheissa.

Maiju Mäki
Juttuset:

  • Salainen ihailija
  • Kauhea telttaretki
  • Sähkökatkos
  • Hurja automatka
  • Sanna ja varas.

Opike 2019, tarinoiden pituus noin 20–35 sivua.
Sain kirjat kustantajalta.

Kommentit pois päältä artikkelissa Maiju Mäki: Juttuset-sarja

Kategoria(t): Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Selkokirja