Aihearkisto: Lasten- ja nuortenkirjat

Blogistania-ehdokkaani 2018

Kirjabloggaajat äänestävät tänään vuoden 2018 kirjoista. Neljän kategorian tulokset julkistetaan huomenna (ks. Blogistania-esittely). Listaan linkkeineen omat viime vuoden huippuni.

blogistanian_kaikki_2018_vaaka.jpg

Blogistania Finlandia

3 pistettä
Olli Jalonen: Taivaanpallo
”Olen lukenut kevääni hienoimman (historiallisen) romaanin, joka puhuttelee minua monella tasolla ja joka avaa sitä, miten ympäristö, aika ja asema rajaavat meitä. Aluksi minun on vaikea päästä kielen rytmiin mukaan, mutta kun sen saavutan, se siirtyy verenkiertooni.”

2 pistettä
Minna Rytisalo: Rouva C
”Rouva C. vetoaa minuun sisällön, kerronnan ja kielen keinoin. Teksti tehoaa heti alkuunsa, kun haparoiva pari löytää toisistaan vastakappaleensa – ja tiedän liiton päättyvän varhain aviomiehen kuolemaan; tiedän Minnan leskeksi, joka synnyttää seitsemännen lapsen miehen kuoleman jälkeen. Tietoisuus avio-onnen rajallisuudesta virittää oitis tunnetaajuudet. Ja vielä tämä: Että kirja voi päättyä siihen, kun kaikki kirjallisuushistoriaan präntätty vasta alkaa. Mikä oivallus!”

1 piste
Peter Sandström: Äiti marraskuu
”Kirja merkitsee minulle silkkaa kaunokirjallisuutta, joka on samaan aikaan kirkasta ja sameaa: selkeän arkipäiväistä ja arvoituksellisen yllättävää. Olen aiemmin luonnehtinut Sandströmin tyyliä sakeaksi, enkä osuvampaa tämän uuden kirjan ilmaisutavalle keksi.”

Pisteet kerää blogi Tuntematon lukija.

blogistanian_kaikki_2018_vaaka.jpg

Blogistania Globalia

3 pistettä
Johannes Anyuru: He hukkuvat äitiensä kyyneliin
”Anyurun käsittelytavan omaperäisyys kääntää uutisaiheet kaunokirjallisuudeksi, jossa on jotain odottamatonta, käsittämätöntä ja vavisuttavaa.”

2 pistettä
Rachel Cusk: Ääriviivat
”Kerronta, kieli ja tunnelma kietoutuvat hienosti toisiinsa. Romaanin henkilöt kulkevat ohi, niin ihmiset ohittuvat, mutta sellaisiahan ihmiset ovat. Ja aina voi kulkea myös itsensä ohi.”

1 piste
Melba Escobar: Kauneussalonki
”Escobarin romaani osoittautuu todella purevaksi sekä kerronnan että yhteiskuntanäkemyksen kannalta. Dekkarin piikkiin menee se, että romaanissa tapahtuu nuoren tytön murha, mutta mitään perinteistä jännitystä lukijan on turha odottaa. Ainakin minä sain lukijana kirjasta paljon odotuksiani enemmän.”

Pisteet kerää blogi Kirjamies.

blogistanian_kaikki_2018_vaaka.jpg

Blogistania Kuopus

3 pistettä
Maria Turtschaninoff: Maresin voima
”Maria Turtschaninoff on luonut mielikuvitushistoriaan lumoavan fantasiamaailman, jossa uskomukset, ympäristö ja henkilöt välittyvät elävästi. Teossarjaa luonnehtisin feministiseksi fantasiakirjallisuudeksi, voi sen sijoittaa myös YA-kirjallisuuteen, mutten näe lukijalle yläikärajaa.”

2 pistettä
Satu Leisko: Unohtunut kansa
”Osa osalta Leisko saa fantasiaosuuden tuntumaan luontevalta. Nyt Harsomaan ilkeiden ja alistuvien olentojen asetelma on selkeästi rajattu muutamaan outoon otusheimoon, ja se palvelee kirjan teemoja. Tärkeitä asioita ovat oman arvon ymmärtäminen, itseensä uskominen ja uskaltaminen.”

1 piste
Leena Virtanen & Sanna Pelliccioni: Minna Canthin uskomaton elämä ja vaikuttavat teot
”Rakenteellisesti kuvakirjan tarina pomppii yhdenpäivän kehyskertomuksesta historiafaktoihin ja yhteiskuntaolojen kuvailuun, mukana on sitaatteja Minnalta ja Minnasta. Näin kirjan lukija pääsee asemoimaan päähenkilön aikaan ja paikkaan. Ihan lopussa on vielä muutamia faktoja ja kakkuresepti.”

Pisteet kerää blogi Yöpöydän kirjat.

blogistanian_kaikki_2018_vaaka.jpg

Blogistania Tieto

3 pistettä
Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin
”Ilahdun ajatuksesta, että kertoja ajattelee rakenteen jazzin kaltaiseksi. Tosiaan tekstistä toisinaan törähtää totuuden torvi, rymisee ravisteleva rumpu tai soi sopusointuinen sävel. Kirjassa on omakohtaista elämäntilannepohdintaa ja painostavia kirjankirjoitustuskan vuodatuksia. On matkakuvauksia safareilta tadegallerioihin, taideresidensseistä Atlantin rannoille. Luen maisemista, ruuista, ruumiintuntemuksista, elämyksistä, ystävistä, tuttavuuksista. Kertojan soolo-osuudet siirtyvät välillä yönaisten elämäkerroiksi, joita kertoja vapaasti kommentoi. Hän eläytyy ja tekee tulkintoja. Tekstin äänimassasta erottaa riitasointuja: ei kaikki naisfiilistely ole vain hymistelyä. Paljon on nautinnollista eri instrumenttien yhteissoittoa, jossa sulautuvat vuosisadat, kulttuurit ja kertojan tulkinnat.”

2 pistettä
Teemu Keskisarja: Saapasnahka-torni
”Keskisarjan kirjoitustyylin vallattomuus yhdistää entisajan ilmaisutapaa moderniin, ja näin syntyy hykerryttävää tekstiä.”

1 piste
Helena Ruuska: Hugo Simberg
”Kirjasta välittyy tunne-elämältään ailahtelevan symbolistin vaiheet siten, että elämäntapahtumat ja taideteosten synty kulkevat rinnan.”

Pisteet kerää blogi Hannan kirjokansi.

20190223_093619.jpg

26 kommenttia

Kategoria(t): Asiaproosa, Dekkari, Elämäkerta, haaste, Kirjallisuus, Kirjallisuuspohdintoja, Lasten- ja nuortenkirjat, Listaus, Romaani, Tietokirja

Mimmu Tihinen: Toivottavasti huomenna sataa

Mimmu Tihisen selkokirja Toivottavasti huomenna sataa (Pieni Karhu 2018) sopii pojille (ja tytöille) ala- ja yläkoulun taitteeseen, yläkoulun puolellekin. Kirjan kertoja on Leo, joka on kokenut kovia. Hän on käynyt läpi monia leikkauksia, joten monet tavalliset asiat ovat hänelle vieraita ja häpeän aiheita. Pidän siitä, että kirjassa käsitellään myös teinipojan ruumiinkuvaa, joka ei ole somekuvien kärjessä.

”Nimeni on Leo.
Olen laiha ihminen.
Minulla ei ole lihaksia,
siis sellaisia lihaksia, jotka näkyisivät,
lihaksia, jotka saisivat minut näyttämään
vahvalta ja komealta.”

Yksinäisyyden, erilaisuuden ja häpeän tunteet kuvataan kirjassa elävästi, samoin äidin ylisuojelevuus. Murrosikään kuuluvia tunteita myllää lisäksi vuokramökin ympäristössä häärivä suloinen Ella. Onneksi ongelmissa ei ryvetä, vaan kirjan tapahtumat tuovat epävarmuuden sietämisen lisäksi toivoa.

20190221_103223.jpg

Tihinen kuljettaa juonta ja päähenkilön tunnelmia mukavasti eteenpäin. Lukujen alkujen tiivistykset virittävät, ja hienoinen, osoittelematon huumori pehmittää Leon kokemuksia. Olisi hienoa kuulla, miten teinipoikalukija kirjan kokee.

Jokunen vaikea sanakäyttö ja vanhahtava tokaisu (hurjan suloinen, voi räkä) minua mietityttävät. Selkokielinen rivittäminen välillä unohtuu, eli perussääntö ”yksi ajatus yhdelle riville” ei aina toteudu. Jos ajattelen lukijaksi teinipoikaa, rivitysjutut eivät häntä häiritse – vain tällainen selkopuritaani sellaiset ehkä huomaa.



Lukuliike (#lukuliike) kannustaa kaikenikäisiä lukemaan, etenkin nuoria. Raumalaiset jääkiekkoilijat ovat käyneet lukemassa teinipojille ja kuusamolaiset ammattikoulun pojat alakoulun pojille. Esimerkiksi noin – kaikenlaista siis tapahtuu lukemisen edistämiseksi. Lisäksi lukukipinän sytyttämiseen tarvitaan kirjoja, jokaiselle jotakin.

Selkokirjat voivat madaltaa kynnystä lukemiseen, koska ne ovat lyhyitä ja helppoja. Tarinat ovat rajattu ydintapahtumiin, henkilöitä on muutama ja kieli yleiskieltä helpompaa. Kirjan ulkoasu helpottaa lukemista: luvut ja kappaleet ovat lyhyitä ja palsta kapea. Toivon selkokirjojen tulevan tutuiksi, jotta ne olisivat aito vaihtoehto lukijoille, joille lukeminen ei syystä tai toisesta ole helppoa tai jotka haluat viihtyä helpon kirjan seurassa. Eli lue sinäkin selkokirjoja, tule mukaan haasteeseen.

selkokirjahaaste2019_v2

P. S. Seuraa myös juttusarjaani Selkotekijä (#selkotekijä).

Mimmu Tihinen
Toivottavasti huomenna sataa
Pieni Karhu 2018
selkokirja nuorille
79 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Selkokirja

Vilja-Tuulia Huotarinen: Heistä tuli taiteilijoita

Vilja-Tuulia Huorisen kirjoittama kirja Heistä tuli taiteilijoita (WSOY 2019) saa osuvasti alaotsikkotäsmennyksen ”muotokuvia”. Kokonaisuudessaan se kuuluu: 12 muotokuvaa suomalaisista naistaiteilijoista. Kirja on syntynyt Minna Canthin 175-juhlavuoden kunniaksi, mutta mukana on juhlakalun lisäksi muita edelläkävijöitä kirjallisuuden, kuvataiteen, musiikin ja tanssin aloilta.

20190216_114611.jpg



Muotokuva-osuvuus liittyy moneen asiaan. Huotarisen tekstit ovat tiiviitä, fiktiivisiä tilannekuvauksia naistaiteilijoiden nuoruudesta, kuin valo- tai lyhytelokuvia hetkistä, joissa tulevat mestarit tyttöyden ja naiseuden kynnyksellä oivaltavat kutsumuksensa tai ottavat askeleen sen suuntaan. Siihen liittyy tunteita varmuudesta epävarmuuteen.

”Kuulisinpa edes kerran lauseen: ’Minun ei tarvitse surra sinua, sinä olet iloni!’ Silloin uskaltaisin kääntää pääni aurinkoon.” (Fredrika Runeberg)

Muotokuvat ovat myös konkreettisia, sillä jokaisesta taiteilijasta on Riikka Sormusen akvarelli. Ne kuvittavat Huotarisen tekstejä sävykkäästi, sillä Sormusen kuvissa värit ja muodot ilmaisevat tekstien oleellista tilannetta ja tunnelmaa. Kuvituksien hahmot muistuttavat henkilöistä otettuja valokuvia mutta onnistuneen pelkistetysti.

20190216_114657.jpg

”Mutta on myös muuta tietoa kuin se, mitä koulu opettaa: sanotaan, että sudenkorento ompelee nukkuvan silmät kiinni.” (Aino Kallas)



Tämä kirja on kaunis, todella kaunis. Kauneutta koen kuvista, samoin tekstistä. Korostan: kirjan kauneus ei ole kiiltokuvamaista, vaan sen voi kiteyttää Fredrika Runebergista kertovaan tilannekuvaan:

”Olin sanonut ensimmäistä kertaa ääneen jotain sellaista, mikä oli ollut itsellenikin aiemmin tuntematonta. Eikä lausahdukseni syntynyt mistään kauniista ajatuksesta: se oli syntynyt kiukusta ja vastustuksesta.”

Sisällön kauneutta on se, että oman ominaislaadun tunnistaminen on oikein, ainoa oikea, mutta sen toteuttamiseen sisältyy onnen lisäksi ponnistelua, ristiriitaisuuksia ja ristiriitoja. Ilmaisun kauneutta koen sivulta toiselle. Huotarilla on taito ilmaista tiiviisti. Poimin listan hienouksia:

”Silmäkulmastani näen, miten pimeys ojentelee raajojaan rantaveteen.” (Aino Kallas)

”Koulutytön vino uhma oli jo väistynyt ja katseessa oli iso musta kraateri.” (Essi Renvall)

”Sade ulkona on satojen silkkimekkojen kahinaa.” (Anni Swan)

”En ole kasvanut tynnyrissä enkä siis mahdu laatikkoon.” (Ellen Thesleff)

Eli välillä välähtää runoilija-Huotarinen, mutta väärinkäsitysten välttämiseksi korostan: muotokuvat eivät ole lyyrishämäriä vaan kirkkaita näkyjä, tyyliltään toisistaan poikkeavia ja kuhunkin henkilöön eläytyviä tilanne- ja luonnekuvia.


Nautin kirjasta kokonaisuutena, innostun, ihastun ja välillä jopa liikutun. Heistä tuli taiteilijoita on lukijoita sivistävä nostaessaan esiin historiallisesti merkittäviä esikuvia ja samalla visuaalis-verbaalinen taide-elämys. Uskon kirjan vaikuttavan sykähdyttävästi tyttöihin yläasteikäisestä mummoihin – ainakin se tehoaa minuun. Toivon kakkososaa naistieteilijöistä.

– –

Vlja-Tuulia Huotarinen
Heistä tuli taiteilijoita. 12 muotokuvaa suomalaisista naistaiteilijoista
Kuvittanut Riikka Sormunen
WSOY 2019
95 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

Kirjan naistaiteilijat:
Ida Ahlberg
Aino Ackté
Minna Canth
Maggie Gripenberg
Aino Kallas
Mateli Kuivalatar
Helvi Leiviskä
Ida Moberg
Essi Renvall
Fredrika Runeberg
Anni Sean
Ellen Thesleff

Jätä kommentti

Kategoria(t): Elämäkerta, Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, lyhytproosa, Taide

Selkotekijä: Johanna Kartio

Vuoden 2019 aikana julkaisen juttuja selkotekijöistä.
Blogiartikkelit ilmestyvät kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona,
ja sarja alkaa helmikuussa.
Selkotekijäesittelyn jälkeen on yhden selkojulkaisun esittely.

Sarjan aloittaa Johanna Kartio.

Sarjan esittely ja selkokirjojen lukuhaaste: katso tästä.

selkotekijä

Johanna Kartio, kuka olet?

Olen 57-vuotias suomen kielen kouluttaja. Asun Espoossa, minulla on aviomies, kolme aikuista lasta ja yksi lapsenlapsi sekä karkeakarvainen mäyräkoira. Rakastan kirjoja ja lukemista.

Miten sinusta tuli selkotekijä?

Johanna2018Se on sattumaa. Olin juuri valmistunut yliopistosta ja vailla työtä. Osallistuin Helsingin yliopiston selkokurssille, ja ihastuin heti selkeyteen.

Sitten osallistuin selkokirjakilpailuun vuonna 1996 selkopakinakokoelmalla Ihana mies. Se tuli kilpailussa toiseksi ja julkaistiin. Olen sen jälkeen kirjoittanut selkokielisiä tietotekstejä ja mukauttanut kolme romaania. Lisäksi olen kirjoittanut verkkotarinoita nuorille. Olen tehnyt myös muuta selkokieleen liittyvää, esimerkiksi kouluttanut ja ollut mukana projekteissa. Olen nykyisin suomen kielen opettaja, joten työskentelen päivittäin selkokieltä tarvitsevien kanssa.

Millaisia ovat nuorten verkkotarinat?

Olen kirjoittanut Papunetin verkkosivuille kuusi nuorten tarinaa. Ne ovat lyhyitä, nuorten maailmaa koskettavia juttuja esimerkiksi ystävyydestä, kiusaamisesta ja traumasta selviytymisestä. Valitsin nuorten arkeen sopivia teemoja, ja ideoita sain kotoa ja töistä. Viimeisimpiin Laura ja Eve-tarinoihin aiheet sain omasta nuoruudestani. Tärkeää niissä on nuorille tuttu arki ja arkipuhe.

Miten selkokirjasi syntyvät?

Tekemällä. Ennen kirjan mukauttamista selkokielelle kirjan sisäistäminen on tärkeää, jotta voi hieman irrota alkutekstistä mutta toisaalta ei voi irrota liikaa. Alkuteoksen tunnelman tulee säilyä. Juonta ja henkilöitä on karsittava, sillä kirjan pituus ei voi mennä paljon yli sadan sivun kapealla palstalla. Joskus tapahtumien järjestystä pitää muuttaa ja poistaa henkilöitä, ja silloin pitää rakentaa siltoja tapahtumien välille.

Suoraan selkokielelle kirjoittaminen on helpompaa kuin mukauttaminen, sillä tapahtumia ja henkilöiden määrää voi vapaasti rajata. Rivien väleihin ei voi paljon jättää aukkoja. Jonkin verran aukkoja voi olla, sillä muuten tekstistä tulee tylsää.

Mikä kirja on suosikki omasta tuotannostasi?

Jos en ajattele mukautuksia vaan omia tekstejäni, suosikkini nuorten tarinoista on Saralle riitti. Toisaalta suosikkini on Ihana mies, koska se on ensimmäinen selkokirjani ja se syntyi tavallaan puhtaalta pöydältä.

Mitä selkokirjaa suosittelet juuri nyt?

Käytän työssäni maahanmuuttajien elämäntarinoita Satu Leiskon kirjasta Tulin Suomeen. Kirjan tarinat sopivat hyvin opiskelijoilleni, koska teksti on yksinkertaistettua muttei latteaa.



Selkokirja tutuksi: Lauran bileet

Johanna Kartion selkotarinassa Lauran bileet (Papunet 2017) 15-vuotias Laura viettää kesälomaa kaupungissa ystävänsä Even kanssa. Tylsyyden taittamiseksi tytöt järjestävät Lauran kotona bileet. Kaikki ei tietenkään mene putkeen.

Verkkotarinassa juoni kulkee joustavasti, ja tyttöjen tunnelma välittyy elävästi. Nuorten elämän tärkeät asiat tulevat esille alleviivaamattomasti: kaverit ovat tärkeitä, ihastuksista puhutaan ja ne myös vaihtuvat vilkkaasti, bileet voivat riistäytyä käsistä ja vanhemmat ovat noloja. Nämä asiat kuvataan helposti lähestyttävästi ja lempeän humoristisesti.

Lauran bileet

Kuva: Pekka Rahkonen

Nuoret lukijat otetaan tekstissä hyvin huomioon. Tarinan kieli on sujuvaa selkokieltä, mutta sanavalinnoissa on otettu puhekielen vapauksia. Se on perusteltu valinta.

”Sit mä tsekkasin ne kaksi muuta.
Toinen oli ihan ookoo, vähän tylsä,
mutta toinen oli
mun unelmien prinssi.
Sillä oli kauniit kasvot ja
silmälasit.
Sen katse oli sellainen,
että se ymmärsi jotain
tästä elämästä.
Sen nimi oli Pete.”

Verkkotarina on yksi vaihtoehto kirjallisuuden lukemiselle, ja lukemista virkistää Pekka Rahkosen eloisa piirroskuvitus. Verkkotarinaan saa myös äänituen, eli sen voi myös kuunnella (lukijana Eliisa Uotila).


Johanna Kartion viimeisimmät selkokirjat

– Avioliittotesti. Selkomuokkaus Veera Niemisen romaanista Avioliittosimulaattori. Opike 2019.
– Lauran bileet. Selkokielinen nuorten tarina. 2017. Verkkokirja osoitteessa http://papuri.papunet.net/lue/7949/ab9e6d80bac40c75c9476d7a04f44e52/#/ Papunet 2017.
– Laura ja Eve kesämökillä. Selkokielinen nuorten tarina. Verkkokirja osoitteessa http://papuri.papunet.net/lue/10964/e12e4207bcdb6d69d0fbe0c4549b2810/#/ Papunet 2018.
Peiton paikka. Selkomukautus Eppu Nuotion romaanista. Opike 2017.


Tietotiivistys

  • Selkokieli on yleiskieltä helpompaa sisällön, rakenteen ja sanaston kannalta.
  • Selkokirjojen taitossa ja kuvituksessa otetaan huomioon helppolukuisuus.
  • Selkokirjoja on kaikenikäisille ja monista eri genreistä.
  • Osa selkokirjoista on mukautuksia aiemmin ilmestyneistä kirjoista, osa on kirjoitettu suoraan selkokielellä.
  • Selkokirjoja ilmestyy vuosittain 20–30 nimekettä.

Lisätietoa selkokielestä ja selkokirjoista: selkokeskus.fi.

3 kommenttia

Kategoria(t): Kirjailijatapaaminen, Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Selkokirja, selkotekijä

Nora Lehtinen: Aino, Matias ja hauskat lomapäivät

On virkistävää lukea kouluikäisille ja vähän nuoremmillekin sopiva lastenkirja, jossa on arkista elämää hyväntuulisesti kuvattuna. Nora Lehtisen kertomus Aino, Matias ja hauskat lomapäivät (Pieni Karhu 2018) kertoo kesäloman pienistä kommelluksista.

Kirjassa viehättää mutkaton kuvaus lasten ja vanhempien yhdessäolosta. Lapsille ja kavereille sattuu ja tapahtuu. Se on tavallista, ja siihen sisältyy leppoisaa huumoria. Tavallisuus on arvokasta ja kertomiseen kelpaavaa. Lasten on helppo samastua ja jakaa kirjan lasten kokemukset. Lisäksi kirjan tyyliin sopii hyvin se, että joukossa on suoria kysymyksiä lukijalle tai kuulijalle. Se innostaa osallistumaan.

20190202_080228.jpg

Kirjassa on kolme kertomusta. Aino ja Matias ovat uudessa kodissa, keksivät puuhaa sadepäivään ja vierailevat maatilalla. Tapahtumia tukee mainio kuvitus: Anne Muhosen kuvat ovat ilmeikkäitä. Esimerkiksi huvittaa kuva, jossa vaivoin kasattu palikkatorni on kaatumassa (sivu 27).


Kirja on selkokirja, ja selkonäkökulmasta mietin muutamaa asiaa. Lukijaa helpottaisi, jos kertomukset olisivat jaettu alalukuihin. Siten tarina rytmittyisi lukijaystävälliseksi ja jakautuisi sopiviksi lukupaloiksi. Selkokielisen kirjan tulee tukea lukemista ja ymmärtämistä yleiskieltä helpomman sisällön, rakenteen ja sanaston keinoin.

Kirjassa on jonkin verran vaihtelua helpon ja vaikean kielen kesken. Kaksi esimerkkiä kertokoon, miten vaikeahkot ilmaisut voisivat siirtyä piirun verran selkommaksi.

”Kaikki näyttää erilaiselta ulkona syödessä.
Salaattikin on houkuttelevamman näköinen.
Perunoista puhumattakaan.”

Kaikki on erilaista,
kun syö ulkona.
Salaatti näyttää hyvältä,
ja niin näyttävät myös perunat.

”Kaikki vain eivät sovi aitauksiin, Aino pohdiskelee hymyillen
ja hyppelee ketterästi kivien ja kantojen yli kohti rantaa.”

Kaikki eivät sovi aitaukseen,
Aino ajattelee ja hymyilee.
Sitten hän hyppii rantaan.

Ei ole olemassa yhdenlaista selkokieltä eikä yhtä tapaa sitä kirjoittaa, ja ymmärrän hyvin kirja tavoitteen kartuttaa kielellistä taitoa. Selkokielen ydintä on kuitenkin se, että se on kielimuoto, joka pyrkii mahdollisimman helppoon ilmaisuun – elämyksellisyyttä unohtamatta.


Aino ja Matias ovat nyt tulleet tutuiksi kesälomalla. Uskon, että heidän mukavaan arkeensa pääsee tutustumaan lisää. Vaikeista asioista ja ongelmista ilmestyy lastenkirjoja – hyvä niin – mutta rinnalle tarvitaan leppoisaa arkikuvausta Ainon ja Matiaksen tapaan. Ja koska selkokielisiä kertomuksia lapsille ilmestyy verrattain vähän, niitäkin tarvitaan lisää.

– –

Nora Lehtinen
Aino, Matias ja hauskat lomapäivät
Pieni Karhu 2018
kuvittanut Anne Muhonen
selkokielinen lastenkirja
64 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

1 kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Selkokirja

Maria Turtschaninoff: Maresi

Maria Turtschaninoffin Maresi-fantasiaromaani voitti Finlandia Junior -palkinnon vuonna 2014. Jolin Slotte on mukauttanut kirjan selkoruotsiksi (Lärum Förlaget 2016), ja nyt Laura Lepistö on kääntänyt sen selkosuomeksi (Opike 2018).

20181202_105035.jpg

Maresi-romaani aloittaa kolmiosaisen Punaisen luostarin kronikoita -sarjan, johon Turtschaninoff on luonut omaperäisen maailman. Se sijoittuu määrittelemättömään mielikuvitushistoriaan, jossa ympäristö, elintavat ja uskomukset ovat toisenlaisia kuin meidän maailmassamme.

”Näin tapahtui silloin, kun Jai tuli luostariin.
Kun Akka puhui minulle
ja kun naiset kampasivat hiuksiaan niin,
että nousi myrsky.
Näin tapahtui silloin,
kun pahat miehet tulivat saarellemme.
Kun Ruusun palvelija uhrasi itsensä sisartensa puolesta,
ja kun minä, Maresi Enrentytär, avasi Akan oven.”

Esimerkki osoittaa, ettei selko-Maresi ole helppo selkokirja. Sanasto ja sisältö vaativat lukijalta keskittymistä. Lukijan tulee etsiä keinot päästä kirjan maailmaan, jossa tapahtuu sekä tavallisia että vieraita ja yliluonnollisia asioita. Romaanissa on uuden elinpiirin sanoja kuten luostari, noviisit, temppelit. Siinä on paljon henkilöitä, jotka mainitaan nimeltä. Luostarisaaren mytologia on oleellinen osa tarinaa. Se on symbolista ja tuo mukanaan tasoja, jotka tavoittavat eri tavoin erilaisia lukijoita:

”- Ympäri maailmaa palvotaan Alkuäidin eri puolia.
Jotkut palvovat Neitoa, jotkut Äitiä.
Jotkut palvovat Akkaa.
Me täällä luostarissa tiedämme totuuden.
Me tiedämme, että Alkuäidillä on
kaikki kolme puolta ja kaikki kasvot.
Hän on Neito, Äiti ja Akka.
Hän on alku, hän on elämä
ja hän on loppu,
sisar O selitti.”

Selkomukautus säilyttää hienosti alkuperäisen Maresin tunnelman ja tärkeät teemat kuten ystävyyden, tyttöyden ja naiseuden arvon. Tärkeitä ovat myös jokaisen ihmisen vahvuudet. Luostarin ympäristö, työ ja arvot välittyvät lukijalle. Perusjuoni pysyy selkeänä: Maresi kertoo, mitä tapahtuu, kun kodin julmuus pakottaa Jain pakenemaan naisten saarelle luostariin. Selkokirjassa pitää karsia tapahtumia, ja se on tehty mukautuksessa niin, että tärkein on jäljellä ja jännittävyys säilyy.

Kun lukija löytää mielikuvituksen tiet romaanin fantasiamaailmaan, kirja varmasti palkitsee. Nuori Maresi kertoo jännittävän tarinan siitä, miten tytöt ja naiset puolustavat tietoa, uskoa ja elämää. Maailmassa on pahuutta, jota ihmiset tekevät toisilleen. Siihen ei voi alistua. Romaanin tarina on kaunis, pelottava ja rohkaiseva.

Fantasian hieno puoli on siinä, että siitä voi lukea ajattomia asioita. Hyvä kirja antaa kokemuksia ja ajatuksia, ja Maresi on sellainen kirja. Lisäksi se varmasti puhuttelee lukijoita, jotka ovat kokeneet väärryttä. Muille lukijoille se tarjoaa eläytymistä erilaisiin kohtaloihin. Siksi Maresi antaa monenlaisille lukijoille elämyksiä ja toivoa.

– –

Maria Turtschaninoff
Maresi
selkomukautus Jolin Slotte
suomennos Laura Lepistö
Opike 2018
162 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

Lisäksi

  • Maria Turschaninoffin romaanista Helsingin alla on myös selkomukautus.
  • Maria Turtschaninoffin Punaisen luostrin kronikat on kolmiosainen fantasiaromaanisarja. Tässä linkit postauksiini sarjan kirjoista:
    Maresi
    Naondel
    Maresin voima
  • Selko-Maresi on selkokieleksi mukautettu romaani, joka rakentuu täysin toiseen todellisuuteen, mielikuvitusmaailmaan. Se sijoittuu kuvitteelliseen historiaan. Selkokielellä on myös varhaisnuorten kirjasarja, jossa nykyarjen lisäksi poiketaan mielikuvitusmaailmassa: Satu Leiskon selkokielellä kirjoittamat kirjat Unohtunut maa, Unohtunut poika ja Unohtunut kansa.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Selkokirja

Timo Parvela: Maukka ja Väykkä

Timo Parvela on kunnioitettavasti paiskinut kirjoitustöitä lasten lukutaidon hyväksi, sillä Parvelan monet kirjasarjat tarjoavat lapsille elämyksiä ja huvia. Ensimmäisinä mieleen tulevat Ella- ja Pate-sarjat sekä Kepler62-kirjat.

Yle on valinnut vuoden 2018 joulukalenteriin Parvelan Maukan ja Väykän, samannimisestä kirjasarjasta tutut eläinkaverit. Joulukalenterin nimenä on Maukan ja Väykän ensimmäinen joulu. Jo aiemmin Maukka ja Väykkä ovat esiintyneet Pikku Kakkosessa.

Toivottavasti tv innostaa vanhemmat ja lapset lukemaan – vaikkapa Maukkaa ja Väykkää. Ei ole sattumaa, että mainitsin ensimmäiseksi vanhemmat – he ovat lukemisen mahdollistajia: vievät kirjastoon, ostavat kirjoja lapsille, lukevat yhdessä lasten kanssa ja pääsevät nauttimaan ainutlaatuisia yhdessäolon hetkiä kirjojen avulla.


On paljon lapsia, joille ”tavallinen” kirja on liian vaikea. Silloin vaihtoehtona ovat selkokirjat, ja nyt myös Maukan ja Väykän saa selkokirjana (Avain 2018). Sen on selkosuomeksi mukauttanut Riikka Tuohimetsä.

20181209_120843.jpg

Maukka ja Väykkä -selkokirja ei ole paljon alkuperäisestä lyhentynyt, silti selkoversio on helppo lukea monesta syystä. Kirjan tarinat ovat lyhyitä, ja sopivat siten iltatarinoiksi tai lukemista harjoittelevan lapsen lukutuokioihin. Lukemista helpottaa myös se, että kappaleet ovat lyhyitä ja palsta on kapea. Tässä selkokirjassa on vähän kuvitusta, ja se on yksinkertaisempaa kuin alkuperäisten Maukka ja Väykkä -kirjojen.

Selkokielinen kirja antaa tilaa mielikuvitukselle siinä kuin ”tavallinen” kirja. Maukan ja Väykän kieli on hyvää, helppoa suomea, joka välittää viehättävät tarinat. Kaverusten erilaiset luonteet tulevat esille kirjan 20 tarinassa: Maukka-kissa rakastaa kirjoja ja laiskottelee, mutta Väykkä-koira tarvitsee toimintaa. Mukana on mukavia hetkiä, riitoja ja sitä, miten kaverit viihtyvät myös ihan omissa puuhissaan. Ystävyys yhdistää, ja se ilmaistaan kauniisti vailla makeilua.

”- Katso tuota perhosta.
Onko se sinusta täydellinen?
Väykkä kysyi.
– Se on täydellinen perhonen, Maukka vastasi.
– Siinäpä se.
Sinäkin olet täydellinen Maukka,
Väykkä sanoi.
Se oli tyytyväinen,
että oli keksinyt niin hyvän vastauksen.
– Täydellinen Maukka, huokaisi Maukka.”

Kaveruksien yhdessäolo tuo hyvän mielen – vaikkapa niin, että täydellisen ei tarvitse olla virheetön. Kirjan tarinoissa sattuu ja tapahtuu paljon, ja kaikesta selvitään. Esimerkiksi ”Kalassa”-tarinassa Maukka selvittää kalastamisen niksit lukemalla, kun Väykkä luottaa kokemukseen ja kokeiluun. Ja mitä siitä seuraa? Hauskoja ja salaa opettavaisia tapahtumia – kuten koko kirjassa.

– –
Timo Parvela
Maukka ja Väykkä
selkomukautus Riikka Tuohimetsä
kuvitus Emmi Kyytsönen
Avain 2018
lastenkirja
127 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

Postauksiani selkokirjoista: tässä.

3 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Selkokirja

Leena Virtanen & Sanna Pelliccioni: Minna Canthin uskomaton elämä ja vaikuttavat teot

Olen viime aikoina lukenut jonkin verran Minna Canthia ja Canthista. Hannan luin taas ties monettako kertaa, ja tiirailin Canthin kirjeistä tarkkaan uran alkuvaiheita. Silmäilin niistä myös kirjailijan myöhempiä vuosia. Toistamiseen tutkin Minna Maijalan kirjoittamaa elämäkertaa, ja ihastuksen vallassa eläydyin nuoren Canthin avioliittoon Minna Rytisalon romaanin Rouva C:n avulla. Sokerina pohjana maistuu Canth-aiheinen kuvakirja.

20181014_121600.jpg

Leena Virtasen ja Sanna Pelliccionin kirjan nimi ei mitään häpeile, eikä tarvitsekaan kohdetta ajatellen: Minna Canthin uskomaton elämä ja vaikuttavat teot (Teos 2018). Kun alaotsikko on vielä Suomen supernaisia 1, avaa kirjan Canthia tuntematon lapsi ja aikuinen varmalta pohjalta, eli nyt pääsee tutustumaan merkkihenkilöön. Canthista jotain tietävä kiinnostuu siitä, mitä asioita Minnasta valitaan ja miten ne välitetään.

Kuvakirja rakentuu yhden päivän kestoiseksi tarinaksi, joka alkaa aamuvarhain heräävän Minnan kirjoitushetkestä 1888. Päivään liittyy töitä kaupassa, kahvittelua, tuttavien tapaamista, lasten kanssa ajanviettoa ja köyhäinapua. Kirjan Minna-tarinointi päättyy myöhäiseen iltaan, jolloin kauppias, kirjallisuussalongin emäntä ja perheenäiti pääsee taas tarttumaan kynän varteen.

Mietin, miksi kirjaan on valittu vuosi, jolloin kirjallinen ura on päässyt vasta vauhtiin – monia teoksia on vielä ilmestymättä. Aprikoin, että ehkä kirjaan on haluttu saada ruuhkavuosinainen, jolla on vielä lapsikatrasta kotona ja väkevä kiistakirjoitusmaine kahden näytelmän, yhden romaanin (Hanna, 1886) ja lehtikirjoittelujen ansiosta. Tekeillä olevaa teoksesta kirjassa kerrotaan näin:

”Nyt hän kirjoittaa näytelmää nimeltä Kovan onnen lapsia, mutta ei vielä aavista, että siitä tulee skandaali. Se saa kyllä yleisön liikuttumaan kyyneliin, mutta teatterin johtajat eivät hyväksy näytelmää, jossa rautateitä rakentava Topra-Heikki julistaa, että työläisilläkin pitää olla oikeuksia.”

Rakenteellisesti kuvakirjan tarina pomppii yhdenpäivän kehyskertomuksesta historiafaktoihin ja yhteiskuntaolojen kuvailuun, mukana on sitaatteja Minnalta ja Minnasta. Näin kirjan lukija pääsee asemoimaan päähenkilön aikaan ja paikkaan. Ihan lopussa on vielä muutamia faktoja ja kakkuresepti.

20181105_180635.jpg

Kuvatietokirja ei avaudu perheen pienemmille, mutta kyllä tästä puuhakkaasta, ystävällisestä ja rohkeasta tasa-arvonaisesta esikuvaksi on pienille ja isoille lukijoille. Kirjaa voi käyttää kotona, eskarissa ja alakoulussa moniin tarpeisiin. Kirjan kuvitus tuo mieleeni jostain syystä 1950- ja 70-luvun estetiikan, ehkä siksi, että värit ovat miellyttävän murrettuja. Joissain kohdin himmeä tikkukirjainfontti tuottaa lukuvaikeuksia.

Lopussa haastetaan lukijoita tehtävin ja kysymyksin, esimerkiksi ”Mitä Minna tekisi, jos hän eläisi nyt?” Siitä käytiin keskustelua myös Turun kirjamessuilla, ja Elina Knihtilä oli varma, että Minna tubettaisi ja hilluisi anarkistina ajamassa tasa-arvoaatteita. Eli yhä tarvitaan minnoja näyttämään epäkohtia ja korjaamaan niitä. Siksi tarvitaan Minna Canth -kirjoja kaikenikäisille.

– –

Leena Virtanen & Sanna Pelliccioni
Minna Canthin uskomaton elämä ja vaikuttavat teot. Suomen supernaisia 1
Teos 2018
kuvakirja, lasten tietokirja.
Sain kirjan kustantajalta.

3 kommenttia

Kategoria(t): Elämäkerta, Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat

Mariska: Määt ja muut

Reteää riimittelyä kuulee nykyisin lähinnä räpissä ja muussa käyttömusiikissa. Lyriikka on sen muuten lähes hylännyt, mutta lastenrunouteen loppusoinnut yhä kuuluvat tai sopivat tai niitä voi ilman kasvojen menetystä käyttää. Ja se sopii vallan mainiosti, sillä riimittely ravitsee kieltä ja saa iloitsemaan sana-asettelun notkeudesta.

Mariska on aloittanut räpillä ja jatkanut musiikkiuraa monipuolisesti. Minua hän on säväyttänyt lukuisin sanoituksin, joita hän on tehnyt itselleen tai muille artisteille. Vakuuttava sanakäyttäjä saa sanansa nyt ensimmäisen kerran kansien väliin lastenrunokokoelmaan Määt ja muut (Tammi 2018).

20181104_074021.jpg

Alaotsikon mukaan kirjassa on runoja eläimistä ja ihmisistä. Runoissa vilistää tuttuja metsien ja maatilojen elukoita sekä pikku-Siiri. Jo sisäkannen aloitus siivittää teemaan:

Sitä minä vaan,
et kaikkii tarvitaan –
ilman kyitä, haita, täitä
köyhä olis maa…”

Värssy on kirjan runosta ”Pentti-kyy” – nykyajan verrokki Kirsi Kunnaksen tunteelliselle siilille. Ja nyt kun tuli klassikko mainittua, lisään Mariskan sopivan mainiosti kotimaisen, omaperäisen lastenrunouden janalle, joka on valitettavan lyhyt. Kunnas ja Helakisa ovat siellä alkupäässä, ja Mariska jatkaa, uudistaa ja raikastaa lajia. Vai olisiko janan alkuosassa jo Aleksis Kivi, joka tulee mieleen Mariskan oravarunoista?

Määt ja muut sisältää virkistävän vaihtelevia runoja. Osa sopii silkkaan ilotteluun tai on valmista lastenlaulukamaa (”Hui säi säi” ja ”Kännikala ja selvä pyy”), osassa on opetusainesta kuten jo mainitussa kyyrunossa tai ”Veken lento oy” -runossa, jossa perspektiivin vaihdos muuttaa suhtautumista murheisiin. Tunteista runoillaan reippaasti, esimerkiksi lammas ärsyyntyneenä karsii lammasmaisuuden, hiiri rakastuu ja lehmä tulee jätetytksi. Erityisesti riemastun runoista, joissa vaihtuu näkökulma: sammakkoa tympii suutelemaan pyrkivät prinsessat, ja sitten on tämä etana, joka haluaa uppoutua historian tutkimiseen ja kyllästyy kyselijöihin:

– –
”Etana, etana näytä sarves,
onko huomenna poutaa?”
”Tuskinpa näytän! Hauskempi onhan
ajassa taaksepäin soutaa.
Huomisen ilmaa en paljasta sulle,
Piilossa pidän mun sarvii.
Säätila selvii, ulos kun menet,
siihen et etanaa tarvii.”

Edellinen sitaatti on esimerkki puhekielisestä runoilusta, mutta joukossa on myös silkkaa kirjakieltä sen ohella, että fingelskaakin tippuu joukkoon. Viime aikojen suomi-englanti-keskustelun valossa voisi soimata suomen runtelusta, mutta nämä runot todentavat nykykielen vaihtelua. Mariskan vikkelät ajatukset pukeutuvat tarkoituksenmukaiseen asuun, vaikka näin:

”Tänään minä aion olla ihan vähän tuhma”,
sanoi Lissu Lokintyttö, iältänsä uhma. – -”

Elukoihin lasten on helppo samastua, samoin Siiri Sirpelöiseen, joka ihmettelee, lakkoilee ja itkee. Lasten lisäksi sanailu puree joka ikään. Juuri kirjan tunnekirjo ihastuttaa minua, ja muikeasti kuvitus tukee runojen ilmapiiriä. Soisin tämän kirjan kuluvan kotiväkien käsissä – tämän ja lukuisten korkeatasoisten lastenkirjojen, joita onneksi maassamme kustannetaan. Tarvitsemme todellakin #lukuliikettä, sillä vain neljännes perheistä lukee lapsilleen kirjoja. Aloittakaa vaikka tästä!

– –

Mariska
Määt ja muut. Runoja eläimistä ja ihmisistä
Tammi 2018
(lasten)runoja
kuvitukset Reetta Niemensivu ja Aapo Ravantti
55 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

Muualla mm. Kirjat kertovat.

5 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Runot

Tapani Bagge: Polttava rakkaus

Kaikki tutkimukset todistavat,
että nuoret lukevat vähän kirjoja.
Pojat lukevat vielä vähemmän kuin tytöt.
Moni lukee netistä lyhyitä tekstejä,
mutta romaanit, novellit tai runot eivät innosta.
Ne kuitenkin kehittävät mielikuvitusta
ja saavat eläytymään tarinaan ja henkilöihin.
Sillä tavalla kirjat lisäävät tunnetaitoja.
Tietysti kirjojen lukeminen vaikuttaa myös siihen,
että taito lukea ja kirjoittaa paranee.

Kannattaa siis lukea kirjoja.
Viime viikolla käynnistyi myös #lukuliike,
jossa kannustetaan lukemiseen.
Mistä sitten voi aloittaa,
jos lukeminen tuntuu vaikealta?
Mitkä ovat helppoja kirjoja,
joissa on kuitenkin hyvä juoni
ja mielenkiintoisia henkilöitä?

Aina voi aloittaa selkokirjoista.
Selkokirjat ovat lyhyitä
ja niiden teksti on helppoa lukea.
Niissä on silti henkilöitä,
joiden elämää haluaa seurata.
Lisäksi ne kertovat nuorille tärkeistä asioista.
Sellainen kirja on esimerkiksi Polttava rakkaus.
Kirjan on kirjoittanut Tapani Bagge.

20180909_105701.jpg

Kirja kertoo 15-vuotiaasta Elviksestä.
Elvis on suomalainen poika,
jolla on bändi.
Bändiin tulee mukaan Maritta.
En kerro enempää,
vaan annan Elviksen itse kuvailla:

”Me käytiin läpi bändin ohjelmisto
ja kokeiltiin, kumman ääni sopi mihinkin biisiin.
Pari me vedettiin duettona.
Treenien jälkeen vedin töpselin irti seinästä.
Kuului iso räsähdys, ja kattovalo sammui.
Katsoin Marittaa auringonlaskun kajossa.
– Tais sulake palaa, sanoin.
– Onneksi ei muuta, Maritta sanoi.
Kävin vaihtamassa sulakkeen.
Mitään muuta ei tosiaan ollut palanut.
Ei vielä.”

Sen vielä paljastan,
että Elviksen kesäsuunnitelmat muuttuvat.
Bändin harjoituksien ja keikkojen tilalle tulee muuta.

Kirjassa kerrotaan tavallisesta elämästä.
Siitä löytyy huvittavia puolia
mutta myös muita tunteita.
Kirja sopii erittäin hyvin yläkoulun pojille.
Sen lisäksi se varmasti kiinnostaa tyttöjä.
Kirjan avulla voi kurkistaa,
mitä poikien päässä liikkuu.

Välillä kirjan tapahtumissa on vauhtia,
välillä niissä rauhoitutaan.
Lisäksi kirjassa on paljon
musiikkiin liittyviä juttuja.
Kirjan kieli ei ole helpointa selkokieltä.
Siksi kirjan lukijoiksi sopivat nuoret,
jotka tuntevat suomen kielen aika hyvin
mutta eivät lue paljon.

Ehkä he lukevat tämän kirjan jälkeen lisää?

– –

Tapani Bagge
Polttava rakkaus
Avain 2018
selkokielinen nuortenkirja
64 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

(Baggelta on ilmestynyt myös selkokielinen veijaritarina Alligaattori.)

Kirjoitin juttuni selkokielellä.



Muita tänä syksynä ilmestyneitä,
nuorille sopivia selkokirjoja:

Satu Leisko: Unohtunut kansa (fantasiatomaani varhaisnuorille)
Tuija Takala: Hyvä päivä (novelleja nuorille ja aikuisille)
Tuija Takala: Lauralle oikea (kehityskertomus nuorille ja nuorille aikuisillej
Marja-Leena Tiainen: Hiekalle jätetyt muistot (romaani nuorille surun voittamisesta)

Ks. myös Kirsin kirjanurkan syksyn selkonuortenkirjojen esittely.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Selkokirja

Satu Leisko: Unohtunut kansa

Satu Leiskon selkofantasiatrilogia on valmis. Sarjassa on ilmestynyt aiemmin Unohtunut maa ja Unohtunut poika. Kolmannen osan Unohtunut kansa (Opike 2018) päähenkilö on Matilda, joka on aiempien osien päähenkilöiden Susannan ja Veetin kaveri. Näin henkilöt ja heidän kokemansa Harsomaassa kytkeytyvät toisiinsa, ja se tuntuu oikein linjakkaalta ratkaisulta.

Aiemmissa osissa Harsomaassa käynti ratkaisi Susannan ja Veetin arkielämän ongelmia. Sama merkitys fantasiaympäristöllä on Matildalle. Matildan elämää vaikeuttavat rohkeuden puute, sillä hän ei uskalla sanoa omia tunteitaan ääneen, vaikka sisällä kuohuu epäoikeudenmukainen ja kiittämätön kohtelu. Matilda auttaa koulussa ja kotona, mutta aina hänet ohitetaan. Vain yksi ottaa hänet aina huomioon: Veeti taitaa haluta olla muutakin kuin hyvä ystävä.

20180831_125813.jpg

Osa osalta Leisko saa fantasiaosuuden tuntumaan luontevalta. Nyt Harsomaan ilkeiden ja alistuvien olentojen asetelma on selkeästi rajattu muutamaan outoon otusheimoon, ja se palvelee kirjan teemoja. Tärkeitä asioita ovat oman arvon ymmärtäminen, itseensä uskominen ja uskaltaminen.

”Liekon ilme muuttui epävarmaksi.

– Miksi haluat taistella?
Ei pahaa voi voittaa,
Se palaa aina takaisin.
Mitä hyötyä on taistella?
liekko kysyi.

– Yhteistyöllä sen voi kyllä voittaa.
Mitään ei saa,
jos ei uskalla yrittää,
vastasin liekolle rauhallisesti.”

Fantasia on oiva keino käsitellä arkoja tunneasioita. Sadunomaisuus auttaa etäännyttämään mutta samalla samastumaan. Leiskon fantasiakirjat ovat lempeitä ja  kilttejä, mutta mukana on myös vähän terävöittävää jännitystä.

Sarjan kirjat sopivat mainiosti varhaisteineille, vaikka tässä kirjassa Matilda ei koe enää olevansa lapsi. Sarja on tavallaan vanhentunut henkilöiden mukana. Selkokielinen teksti etenee sulavasti, ja muutama Marjo Nygårdin kuvituskuva tukee tapahtumia. Yhden ykstyiskohdan haluan vielä Unohtuneesta kansasta todeta: siipien kantavuuden symboliikka välittyy kirjasta kauniisti. Toivottavasti nuori lukijakunta löytää Leiskon viehättävät fantasiaselkokirjat.

– –

Satu Leisko
Unohtunut kansa
Opike 2018
kuvitus Marjo Nygård
varhaisnuorten fantasiasarjan kolmas osa
91 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

4 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Selkokirja

Marja-Leena Tiainen: Hiekalle jätetyt muistot

Tätä toivoisin lisää: kirjailija muokkaa kirjastaan selkoversion. Niin tekee Marja-Leena Tiainen toistamiseen (ks. ensimmäinen: Poika, joka katosi). Nuortenromaani Khao Lakin sydämet (Tammi 2013) ilmestyi viisi vuotta sitten ja nyt sen selkomukautus Hiekalle jätetyt muistot (Avain 2018).

”Lentokone alkoi täristä.
Katon merkkivalo syttyi.
Kapteeni puhui turbulenssista.
Emma tiesi,
että se tarkoitti ilmakuoppia.
Hän laittoi turvavyön kiinni.
Isoäiti puristi Emmaa kädestä
ja sanoi rohkaisevalla äänellä:
”Kaikki menee varmasti hyvin, Emma.”

Romaanin 15-vuotias Emma on kahdeksan vuotta sitten kokenut Thaimaan tsunamin ja menettänyt perheensä. Nyt hän on matkalla samaan paikkaan isoäidin kanssa. Matka luonnollisesti palauttaa mieleen raskaita asioita, mutta sen on tarkoitus myös vahvistaa. Lisäksi Emma haluaa kiittää hänet pelastanutta miestä. Matka merkitsee myös käännettä, uusia tuttavuuksia ja ehkä vielä jotain enemmän.

20180809_205502.jpg

Ilahduttavasti Tiainen on karsinut selkokirjaan sopivasti rönsyt, ja vaikka alun henkilöluettelo pelottaa runsaudellaan, kokonaisuus on hallittu juonenkuljetuksen ja siihen liittyvien henkilöiden suhteen. Kirjan takaumat erottuvat eri fontin vuoksi, joten ne syventävät tarinaa eivätkä sekoita. Jonkinlaisena selkopuristina bongaan kohtia, joita vielä olisi sanamuodoltaan voinut vaihtaa helpompaan, mutta miellyttävän vaivattomasti teksti kulkee. Hieman näinä someaikoina särähtää se, että kirjan nuoret viestittelevät sähköpostitse, mutta alkuteoksen ilmestymisaikaan se tietysti sopii.

Tsunamikokemukset ovat äärimmäisen järkyttäviä ja kieltämättä nykynuorisolle kaukaisia, mutta Tiainen onnistuu luomaan niistä samastuttavia. Se auttaa käsittelemään isoja ja pieniä menetyksiä, joita lukija on itse kokenut. Monet nuortenkirjat käsittelevät ongelmia juuri siksi, että kirja tarjoaa rohkaisua ja uskoa tulevaisuuteen. Niin myös Hiekalle jätetyt muistot.

Parasta kirjassa on lempeä tunnelma, jonka parissa on lukijan turvallista tuntea surua ja hyväksyä se osaksi elämää samalla, kun kirja luo uskoa siihen, ettei suru estä elämästä nauttimista. Väitän, että selkokieli pelkistää ilmaisua tässä kirjassa nimenomaan niin, että tietty eleettömyys lisää aitoutta ja siten koskettavuutta. Niin ainakin minä tunsin.

– –

Marja-Leena Tiainen
Hiekalle jätetyt muistot
Avain 2018
selkoromaani nuorille
120 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

Klaaran päivän selkokirjahaasteeseen ehtii vielä mukaan!

4 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Selkokirja

Heli Laaksonen: Ykköne

Aloin laskea jäljellä olevia lomapäiviä. En päässyt pitkälle, mutta vähän pitemmälle kuin ykköseen, vaikka siitä numerosta pääsen aloittamaan, kun kuuntelen Heli Laaksosen numeroloruttelua Ykköne (WSOY 2018). Tai rehellisyyden nimessä kirja käynnistyy alkusanoista, siis linjakkaasti tässä tapauksessa Alkuluku.

20180726_084742.jpg

Aapine-kirjainrunot aikanaan ilahduttivat oivalluksillaan, ja samansorttisesta lounaismurteisesta sanailusta sukeutuvat myös numerolorut. Joka runon lähtökohta on tietty luku, mutta odottamattomasti se henkilöityy erilaisiin hahmoihin, ihmisenkaltaisiin tai eläimiin. Joistain numeroista keriytyy tarinoita, joissa tajunnanvirralta kuulostaminen on riitteistä pintaa, alla läikkyy vedenkirkasta sanankäyttöä. Sellaista kuulen esimerkiksi luvuissa ”Neljä” ja etenkin ”Seittemä”, joka vääntää Lumikki-satua nurinniskoin.

Tyyliin sopii se, että kun kirjassa edetään matemaattisiin tehtäviin, ei sovi odottaa tavanomaisia sanallisia tehtäviä. Puujalkavitsit eivät niistä ole kaukana, mutta mielestäni arvuuttelut potkivat mainiosti. Eskari-ikäiset ja vähän vanhemmat koululaiset varmasti syttyvät tällaisesta huumorista. Laaksonen myös kierrättää näppärästi numeron kuusi ja kuusipuun homonymiaa ja saa siihen uutta kulmaa.

On ilo kuulla äänikirjassa runoilijan omaa puhuntaa. Se on ilmeikästä, ilkikurista ja hyväntuulista. Rytmitys ottaa hyvin huomioon kuulijan. Uskon, että Ykköne sopii parhaiten sekä-että-käyttöön, eli kirjaa kannattaa kuunnella ja samalla seurata kirjaa sivu sivulta, sillä mitä ilmeisemmin Anne Vaskon kuvitus käy tekstin kanssa yksiin. Kuunnellen jäin paitsi kokonaiselämystä, mutta en tuntenut itseäni silti puolikkaaksi, ihan meni niin kuin runossa ”Puali”, jossa esiintyy puolpäiväne Pasi Paimiosta:

– – ei vaatinu mittää / kaik oli aina hyvi / jollei voinu valittaa / hän meni siit yli – -.

– –

Heli Laaksonen
Ykkönen
kuvitus Anne Vasko
WSOY 2018
numerorunoja
äänikirjana 23 minuuttia, lukijana Heli Laaksonen.
Kuuntelin BookBeatin kautta.

(Tekstisitaatin jäljensin korvakuulolta – otan siitä omavastuun.)

4 kommenttia

Kategoria(t): Äänikirja, Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Runot

Naistenviikko 2018: koonti

Kesän 2018 kuuma naistenviikko raikastui postaussateesta. Haaste oli käynnissä  jo neljännen kerran. Heinäkuun 18. – 24. päivinä kertyi kirjablogien postauksiin moninaisia juttuja naisteemalla: osa kirjailijoista tai kirjojen päähenkilöistä on viikon nimipäivien viettäjiä, osassa on selvää feminististä klangia, osassa ylipäätään naiset tai tytöt toimijoina ovat pääosassa. Varmaa on se, että kirjavinkkejä on kerätty syksyä ja talvea varten tietokirjoista, elämäkerroista, sarjakuvista, romaaniesta, novelleisista ja runoista sekä lasten ja nuorten kirjoista.

20180720_175746.jpg

Kokoan tähän mukana olleet 23 blogia. Osa postasi joka päivä, muutama muutamasti, jotkut kerran. Linkki vie blogin yhteen naistenviikkojuttuun tai bloggaajan tekemään omaan koosteeseen.

Hyönteisdokumentti (I Know Why the Caged Bird Sings)
Kirjan jos toisenkin (Sisämaa, Kotikoivun alla, Pihka)
Kirjan pauloissa (Toisten elämät, Huone yhdelle: pieni matkakertomus)
Kirjaluotsi (Hiekankantajat, Minun kansani, minun rakkaani, Nainen ikkunassa, Vuosisadan rakkaustarina, Katrina, The Essex Serpent)
Kirjapöllön huhuiluja (Emma, Täydellinen, Verikuu, Sytytä valot / Sammuta valot, Ainoa taivas)
Kirjarouvan elämää (Marlene Dietrich ja salattu sisar, Venäläiset tilikirjani, Poika joka ei itke, Sukellus syvyyksiin, Hän lupasi soittaa)
Kirjamies (Hän sanoi nimekseen Aleia)
Kirja vieköön! (Niin raskas on rakkaus, Kirjosieppo, Laulajan paperit, Älä mene pois, Onnelliset ihmiset ; lukusuosituskooste)
Kirja hyllyssä (Valas nimeltä Goliat, kooste B ja C, Vihan ja inhon Internet, Lempi ja rakkaus, Saniainen kukkii juhannuksena, Aavepianisti, kooste parhaista, Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän)
Kirjojen kuisketta (En palaa takaisin koskaan, luulen)
Kirsin book Club (Seitsemäs kevät, Vihainen leski, Lohikäärmetatuointi ja muita pintanaarmuja, Syvien pohdintojen jaosto, Punainen osoitekirja, Peppi Pitkätossu)
Kulttuuri kukoistaa (Sivuhenkilö, Jos kuolemaon vienyt sinulta jotain anna se takaisin, Olimme kerran)
Luetaanko tämä (Olematon Olga, Viliami oivaltaa numerot, Kaksi päätä ja kahdeksan jalkaa, Revonpuro, Sytytä valot / Sammuta valot)
Luettua elämää (Kielletty hedelmä, Jäljet, Laskeva neitsyt, Saniainen kukkii)
Nanna kirjakimara (Paras mahdollinen maailma, Ikuisesti merkitty)
Nostetaan teksti pöydälle (Tapasin Jeesuksen,  En palaa takaisin koskaan, luulen, Synninkantajat, Neito vanhassa linnassa, Tytöt)
Oksan hyllyltä (Brewster Placen naiset, Over easy, Metsänpeitto)
Pieni suuri piiri  (Sakset tyynyn alla, Kaunis mutta kuollut)
Sheferijm – Ajatuksia kirjoista (Katriina ja Anu-Riikka)
Tarukirja (Tuulen vihat)
Tuijata (Kauneussalonki, Nimeni on Lucy Barton, Siivoojan käsikirja, Punainen osoitekirja, Saaren runot, Hylkäämisen päivät, Vie minut jonnekin)
Tuulevin lukublogi (Äkäpussi, Emilia Kent, Taiteilijan vaimo)
Yöpöydän kirjat (Sytytä valot / Sammuta valot)

Iloitsen suuresti kiinnostuksesta ja blogien panostuksesta! Naiskirjallisuutta tai naisia kirjallisuudessa saa ja voi lähestyä monin tavoin.

naistenviikko 2018

Logo: Lassi Ahti & Tuija Takala

Haasteen virittely, jossa haasteohjeet ja viikon nimipäivät: tässä.

Haastekäynnistys ja blogien omat linkkaukset: tässä.

Koosteet 2015, 2016 ja 2017.

3 kommenttia

Kategoria(t): Asiaproosa, Elämäkerta, haaste, Kirjallisuus, Kirjallisuuspohdintoja, Lasten- ja nuortenkirjat, Naistenviikko, Novellit, Romaani, Runot, sarjakuva

Kirsti Kuronen: Pönttö & säekirjamietteitä selkokirjan suuntaan

Kirsti Kuronen on kirjoittanut kaksi säekirjaa, joista viimeisin on Pönttö (Karisto 2017). Kuuleman mukaan Amerikassa tämäntyyppiset nuortenromaanit ovat jo vakiintunut ilmiö. Mistä on kyse?

Mikä ihmeen säekirja?

Säekirja saa nimensä taittotavasta. Tekstikappaleet ovat lyhyitä ja palsta kapea. Pääsääntöisesti yhdellä rivillä on yksi ajatus, eikä sivun oikean reunan tekstiä tasata. Silmämääräisesti tämä kuulostaa todella tutulta eli selkokirjalta. Palaan tähän ajatukseen myöhemmin.

Pönttö_aukeama

Yksi aukeama Pöntöstä.

Säekirjalla houkutellaan kirjan kimppuun esimerkiksi nuoria, jotka ovat tottuneet silmäilemään. Helppo, väljä muoto edistää lukuprosessia. Ilmeisesti säekirjan ideaan kuuluu myös se, että kirjat ovat sivumäärältään lyhyitä. Siis nopeasti (lyhytjännitteisen someteinin) hotkaistavissa.

Muoto ja sisältö

Kurosen Pönttö kertoo ylioppilaaksi päässeestä tytöstä, jonka muista eristävä trauma ja etenkin sen syy paljastuu lukijalle vähitellen. Nuortenkirjoissa on tavallista, että niissä käsitellään vaikeita aiheita.

Ihmeet eivät enää mahdu lauseisiin
kun ei itsekään tiedä
mistä tyhjyys, miksi puristaa
mitä kaipaa, mikä painaa

Pöntön minäkertojatyttö Luna potee ahdistusta. Rivien välistä ja suoraan voi lukea psykososiaalisia ongelmia. Lisäksi tärkeällä isoäidillä on muistisairaus, ja perheasioissa on sotkua. Oleellisinta on kuitenkin se, että kertoja kokee suurta tuskaa aikuistumisesta.

Kaipaan mummulan rantakivellä istuvaa tyttöä
kesäloman ensimmäisenä päivänä,
Siinä maailma on helppo ja sopivan kokoinen.
Asiat selviä tai ainakin kuviteltavissa.
Aamuruoho kosteaa jalan alla,
merenneito mahdollinen ammatti

Ja mummu valitsee aina valkoiset, voittaa othellon.

Edellinen sitaatti on kuvaava monessa mielessä. Se välittää kertojan mielentilaa. Se kertoo myös siitä, että lukija hyötyy siitä, että hänellä on fiktiotottumusta. Viittaukset ja fragmentaalinen tunnelmien, mielialojen ja takaumaväläysten kuvaus edellyttää tarinan lähilukutaitoa. Sellaista lukutyyliä, jossa sirotelluista palasista saa itse koottua juonen ja tarinan. Se palkitsee, mutta jos siihen ei ole tottunut, ei lukijaa auta teknistä lukutaitoa helpottava säekirjamuoto.

Pönttö viehättää

Tiivistän tuntemukseni Pöntöstä. Siinä ripotellaan mielenkiintoisesti päähenkilön elämäntilanteeseen liittyvät tunteet ja tekijät. Hieno oivallus on linnun pesimisen seuraaminen osana kertojan tarinaa. Se on myös kaunis symboli: poikasten on uskallettava lentää pesästä, pöntöstä.

Kirjassa paljastuu seksuaalisuuteen liittyvä trauma, vääräaikainen seurusteluyritys, joka on lamaannuttanut tytön. Huojentavasti kirjassa edetään kohti toiveikasta tulevaisuutta. Lisäksi Lunalla on kaikesta elämän epävarmuudesta huolimatta ammattihaave, valokuvaus. Mainiosti fiktiota ja faktaa sekoittaa se, että kuvausharrastuksen tuloksia pääsee katsomaan Instagramista: @kuulunakuva.

Pönttö

Säekirja vai selkokirja?

Edellä jo totesin, että säekirja ei välttämättä ole sisällöltään helppo, eli ulkonäkö voi pettää. Esimerkiksi Kurosen säekirjan ilmaisu lähenee välillä lyyristä metaforisuutta. Epäkronologisen, mielenjohtumia seuraavan tekstin ystävää Pönttö ilahduttaa.

Monet nuoret lannistuvat, jos heidän mielestään tarina tuntuu sekavalta. Osa lukijoista tarvitsee juoneltaan ja sisällöltään selkeitä ja helppoja kirjoja. Silloin vaihtoehtona ovat selkokirjat. Selkokirjoissa sisältö, rakenne ja sanasto ovat yleiskieltä helpompaa. Esimerkiksi virke ei ylitä kahta riviä, eikä asiasta voi pomppia villisti toiseen. Muuten muoto on siis säekirjan lailla kapeapalstainen ja lyhytkappaleinen.

selkokirja-aukeama

Esimerkkiaukeama selkokirjasta (Marja-Leena Tiaisen Poika joka katosi)

Oo, nyt haaveilen. Nuoret innostuvat lukemaan. Välillä he valitsevat nopeasti luettavia kirjoja kiinnostavista, nuoria koskettavista aiheista. Toiset ahmaisevat säekirjoja, toiset selkokirjoja. Kaikki saavat elämyksiä! Puffaan sen verran, että Kurosen Pöntön rinnalla voi lukea ja luettaa selkoromaaniani Lauralle oikea (Avain), joka ilmestyy elokuussa. Siinäkin kuvataan nuoren naisen kasvua omaksi itsekseen, omalle alalle ja toiveikkaasti toisen ihmisen lähelle.

– –

Kirsti Kuronen
Pönttö
Karisto 2017
säekirja
86 sivua.
Lainasin kirjastosta.

Katso myös Päivi Heikkilä-Halttusen juttu ”Nuorille suunnatun säeromaanin teksti on kuin runoa – ja se sopii hyvin rankkojen aiheiden käsittelyyn” (HS 13.5.2018).

Toivottavasti kiinnostuit selkokirjoista. Tule mukaan selkokirjahaasteeseeni, tässä siitä lisää: Klaaran päivän selkokirjahaaste.

selkokirjahaaste2018

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Romaani, Säekirja, Selkokirja