Anni Polvan Ensimmäinen Tiina-kirja ilmestyi 1956. Jo monta sukupolvea suomalaisia tyttöjä on kasvanut tiinojen kanssa, niin myös minä. Tiina on pari kuukautta sitten ilmestynyt Silja Vuorikurun selkomukautuksena (Pieni karhu 2022). Näin klassikkoon pääsevät tutustumaan myös helpon kielen lukijat.
Selkomukautus tarkoittaa sitä, että alkuperäisestä kirjasta on mukana tärkeimmät tapahtumat ja henkilöt, lisäksi tunnelma säilyy entisellään. Tiina-mukautuksessa on mukava 1950-luvun perhekeskeinen, kunnollinen henki, joka välittyy selkeällä kielellä. Luvut ovat lyhyitä, ja tapahtumien seuraaminen on helppoa.
•
Ensimmäinen Tiina-kirja alkaa siitä, kun Tiina perheineen muuttaa kerrostaloon ja Tiina tutustuu talon lapsiin ja uuteen kouluun. Hän urheilee, puolustaa avuttomia ja pelastaa muita pahasta pulasta. Kotona hän pelkää vanhempien moitteita ja veljen pilkkaa.
Tiinan toimii nopeammin kuin ajattelee, ja siitä seuraa kommelluksia. Juuri se innostaa lapsia lukemaan Tiina-kirjoja – ennen ja nyt. Ja taitaa lukijoihin vedota myös Tiinan ja Juhan kilpailuhenkinen kaveruus.
”Tiina tuli seisomaan Juhan viereen.
Juha ei ollut uskoa silmiään.
Tiina uskalsi kilpailla hänen kanssaan.
Juhaa harmitti.
Tiinan kanssa piti aina olla varuillaan.
Kalle ja Elvi sen sijaan
Katsoivat Tiinaa ihailevasti.
Oli siinä rohkea tyttö!”
•
Tärkeä teema on tyttöjen pärjääminen. Tiina osoittaa, että hän on yhtä hyvä kuin pojat. Tiina-kirja näyttää myös, että tyttö saa olla monenlainen: reipas ja kiltti, rohkea ja huolestunut, vihainen ja lempeä, reilu ja riitaisa.
Mukavasti kirjassa käsitellään tunteita etenkin Tiinan kannalta. Tiinan ja äidin suhde jollain tavalla kirkastuu tässä selkoversiossa. Tiina ei täytä äidin kriteereitä tyttöydelle, mutta nyt erottuu hyvin, miten takana piilee äidin huoli tyttärensä hyvinvoinnista.
Polva antaa tyttöydelle arvoa, ja sellainen on aina ajankohtaista ja tärkeää. Siksi on paikallaan, että Tiina on nyt myös selkokielellä.
•
Tämän jutun yhteyteen sopii myös uutinen perjantailta 27.1.2023 (vaikka Tiina on enemmänkin alalkoululaisten kirja): Suomen kulttuurirahasto aloittaa parivuotisen hankkeen, jonka seurauksena suomalaisille yläkouluille lahjoitetaan 50 – 150 selkokirjan paketti. Lastenkirjainstituutti toteuttaa hankkeen. ”Kohderyhmänä ovat yläkouluikäiset nuoret, jotka eivät eri syistä kykene lukemaan yleiskielistä teosta, mutta jotka harjaannuttuaan pystyisivät siirtymään yleiskielen lukijoiksi. Syitä lukemisen vaikeuksille voivat olla esimerkiksi vähäinen kokemus, erilaiset keskittymisen vaikeudet ja lukihäiriöt, maahanmuuttajatausta tai motivaation puute.”
Kirjapakettiin valitaan lähiaikoina ilmestyneitä selkokirjoja mutta myös tilataan vartavasten uusia. Hankkeen alkaessa tehdään yläkouluihin kysely nuoria kiinnostavista kirjoista, ja hankkeessa lisäksi koulutetaan opettajia selkokirjojen käyttöön. Aikamoinen hanke selkokirjanäkökulmasta!
•
Anni Polva: Tiina, selkomukautus Silja Vuorikuru, Pieni karhu 2022, 90 sivua. Sain kirjan kustantajalta.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 
Mainion ilmeikäs kansi kuvaa hyvin sitä tunnetta, jonka vallassa tämäkin yhden sukupolven edustaja Tiinoja lukiessaan oli:)
Tuo lukutaidon hupeneminen on järkyttävää ja siinäkin mielessä hatunnosto Kulttuurirahaston hankkeelle ja selkokirjojen yleistymiselle!!
Lukeminen on pitkälti perityvää, joten miettiä sopii, mitä se kertoo nykyihmisistä?
Omassa elämässäni luettu on aina niin esipolvet kuin kaikki lapsenlapsetkin. Kenellä on sanat hallussaan, on aina elämässään vahvoilla ja se näkyy positiiviseesti esim. nyt, kun vanhin lapsenlapsi jo kirjoittaa loppututkielmiaan yliopistossa.
Ei kuin myötäistä matkaan hankkeelle ja olkoon se tuloksellinen!
Kiitos kommentistasi! Osuvasti tiivistät lukemisen vaikutuksen ja lapsena saadut mallit ja kannustuksen lukemiseen.
En voi minkäänmoista kunniaa itselleni ottaa, että Suomen kulttuurirahasto on nyt tällä tavalla huomioinut selkokirjat ja niiden merkityksen. Ehkä voin kuitenkin olla iloinen, että olen jaksanut niistä itsepintaisesti blogissani muistuttaa (ja jokusen selkokirjan itse kirjoittaa).
Minä en jostain syystä ikinä lukenut Tiinoja enkä myöskään Viisikkoja. Yksi Tiina-kirja on tullut luettua aikuisena. Viisikot vielä edessä. 😀
Loistava uutinen tuo kirjapaketti!
Viisikoista on mieleen jäänyt jännitys, poikatyttö ja ainainen eväiden syöminen. 🙂 Minulle, maalaistytölle, Tiinat toivat eksoottisen kaupunkielämän tuulahduksen.
Tiinat on kuuluneet niin vahvasti mun lapsuuteen ja nuoruuteen,että en osaa ajatella niitä selkomukautuksina, vaikka ymmärrän selkokirjojen tärkeyden. Minua häiritsi jo se, kun huomasin, että uudempia Tiina-painoksia on hieman muuteltu nykyaikaisemmiksi joiltakin kohdin. Tuo kansikuva on kyllä hyvin tiinamainen. Tuli muuten mieleeni, en yhtään muista mainitaanko kirjoissa Tiinan tukan väriä. Muistelen kylläkin, että ponnari olisi jossain vaiheessa tullut leikattua omin luvin.
Tässä Tiinassa päähenkilö tosiaan leikkaa tukkansa omaan malliin, mutta hiusten väri ei jäänyt mieleen. Kasvoin tiinojen kanssa, eikä yhtään haitannut selkokirjan asioiden karsinta ja helppo kieli, ei myöskään ajankuva.
Kiinnostavaa olisi kuulla noin 10-vuotiaiden lukijoiden kokemuksia, miten toimii teksti, jossa maailma on kovin erilainen kuin nyt. Mutta maailman sivu on luettu vanhoja ja uusia kirjoja. Vanhojen tarinoiden viehätys on siinä, että tavat, asut ym. Poikkeavat mutta ihminen on aika sama.