Avainsana-arkisto: Anna-Leena Härkönen

22 heinäkuun, 2019 · 6:45 am

Anna-Leena Härkönen: Kenraaliharjoitus 

Kesän korvalla viihdyttää sutjakasti etenevä, lyhyehkö äänikirja, esimerkiksi sellainen, jossa nainen reipasotteisesti kertoo hänelle poikkeuksellisesta elämänvaiheesta. Anna-Leena Härkösen uutukaisessa näin tapahtuu: Kenraaliharjoitus (Otava 2019).

Tutunoloinen naiskertoja reuhtoo menemään. Hän on helposti ärsyyntyvä, hautoo hetken mieltä polttavaa ja suoltaa ajatuksensa kärjekkäästi. Asioita puretaan niiden omilla nimillä, hyökätään, välillä hiukan hävetään ja taas porskutetaan.

Kenraaliharjoituksessa kertojanainen on Jane, nelikymppinen matkatoimistovirkailija. Hänen näyttelijämiehensä ehdottaa parinvaihtoa. Eli seksielämään kaivataan virkistystä. Sitä saa, mitä tilaa – ei ihan tilauksen mukaan.

20190616_195552.jpg

Härkösen reipasotteinen tyyli sopii aihepiiriin. Niin seksisuvanto kuin halun uustuleminenkin välittyvät kaihtelemattomasti. Viisikymppinen Valma vastaa osaltaan rempseydestä: tältä tuntuu, kun alakarvoitus harmaantuu, miehestä ei ole tyydyttäjäksi ja naistenkeskeinen seksi vastaa tarpeisiin. Jane saa tuosta kaikesta osansa.

Kirja kuvaa muutakin kuten aikuista isättömyyttä, vapaaehtoista lapsettomuutta ja kipeitä perhesuhteita. Janella on siis muutakin kriisinpoikasta kuin aviosuhde. Siinä muussa on kuvaushelppoutta, joka vie vakavalta vakuttavuutta. Kipakka kertoja veivaa ja ohittaa mielen päällä olevia asioita.Teräviä sivalluksia saavat näyttelijä- ja matkaopaspiirit, herkullista sinänsä. Ja pisteet siitä, että koko elämä mahtuu mukaan, myös työelämä.

Kuuntelin Kenraaliharjoitusta osin työmatkoilla. Välillä oli pakko tarkistaa, etteivät äänet karanneet kuulokkeista. Sen verran häveliäs tunnustan olevani. Ei tästä silti kohukirjaksi ole. Kokonaisuus on kevyt viihdyke yhtään väheksymättä, että kirja käsittelee hyvinvointiin oleellisesti kuuluvia seksi- ja parisuhdeasioita.

Tänään vietetään Leenojen nimipäivää, joten onnittelut kirjailijalle ja kaikille Leenoille. Kirja on siis yksi naistenviikkohaasteeni romaaneista.

naistenviikko 2019

– –

Anna-Leena Härkönen
Kenraaliharjoitus
Otava 2019
äänikirjana 5 tuntia 25 minuuttia
lukija Karoliina Niskanen
Kuuntelin BookBeatissa.

1 kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Romaani

Avainsanat:

20 lokakuun, 2017 · 9:09 am

Anna-Leena Härkönen: Valomerkki

Anna-Leena Härkönen sai juuri Suomi-palkinnon pitkästä ja monipuolisesta taiteilijaurasta. Tuorein teos Valomerkki (Otava 2017) on romaani masennuksesta. Härkösen taiteilijaromaanissa Anita tippuu depression mustaan kuiluun kesken kirjankirjoitusprosessin. Niin hänelle käy uuvuttavasti kirja kirjalta, kerta kerralta pahemmin.

Ansiokkaasti kirja kertoo päähenkilön suulla siitä, miten ainoa oikea elinkeino tuntuu samalla pahemmalta kuin kuolema. Kirjoitusprosessin vaiheita yhdistettynä syvenevään masennukseen avataan konkreettisesti. Angstin ankeus, masentuneen itsekeskeisyys ja ajatuskierteeseen hirttäytyminen välittyvät arkisesti – elävästi.  Kepeä kerronta kohtaa sattuvat ja satuttavat syöverit.

Kirjoittamisen pakko ja samalla siihen liittyvä ylivoimaiselta tuntuva luomisen tuska alkaa tuntua Anitasta yhdistelmältä, jota hän ei enää 50 täytettyään kestä. Hän on valmis kuolemaan mutta haluaa itse valittuun kuolinhetkeen ystävän rinnalleen. Pelkkä tietoisuus siitä hänelle riittäisi. Niin Anita uskoo. Anitan isän kuolema tuntuu olevan teemallinen alateksti: rinnan kulkevat todellinen menetys ja kertojan oma kuvittelukuolema, jolla hän jahtaa ystäviään ja aviomiestään.

Valomerkki

Pidän siitä, että romaanin avioliitto kuvataan lempeänä. Aviomies ymmärtää ja kestää: vaimo saa skitsoilla, se on osa häntä, se on osa yhteiseloa. Pidän myös siitä, että masennuksen lisäksi kirjassa korostuu toinen tärkeä aihe, ystävyys, jolle leimallista on suoruus ja huumori.

– Älä huuda mulle. Se eutanasiapaska on nykyaikaa. Päivitä ittes, pappa!
– Helvetin hermoheikko pikku diiva!
– Saatanan kärttyinen vanha homo?
– Äitis oli kun sua teki!
– Vittu!
– Tuommosta tötteröintiä sun touhus. Mutta odotellaan ku elämän laikka hioo vähän kulmia pois niin kyllä sustakin vielä ihminen saadaan.
– Susta ei saaha ihmistä mitenkään.
Alamme nauraa.

Romaanissa kuvataan pitkää ystävyyttä, jota kannattelevat rituaalit ja vankkumaton luottamus. Siitä esimerkkinä poimin edellisen sitaatin. Kirjassa on myös kollegiaalista ystävyyttä. Tärkeältä tuntuu kuitenkin sen kuvaus, mitä rohkeutta vaatii katkaista ystävyys, joka on alkanut tuntua pahalta tai aikansa eläneeltä. Romaanissa kerrotaan myös ammattiin liittyvästä pitkästä kirjailija-kustannustoimittaja-suhteeesta, jonka katkeaminen tuo turvattomuutta.

Härkönen osaa sorkkia tavalliselta tuntuvia asioita mutkattomasti mutta myös kärjistäen ja provosoiden. Ajattelen, että lopulta koko romaanin asetelma on provosointia: kaiken kauhean ratkaisuna voi kuoleman ajatuksella teoreettisesti hekumoida, mutta kun oikeasti onkin kuolla, teoria kääntyy itseään vastaan. Ravistelu elävien kirjoihin on paikallaan, ja se käy kokeneelta kirjailijalta olemisen sietämättömällä keveydellä. Valomerkki on virkeää viihdytysproosaa vakavista asioista.

– –

Anna-Leena Härkönen
Valomerkki
Otava 2017
romaani
252 sivua.
Lainasin kirjan ystävältä.

Valomerkistä on paljon postauksia, esimerkiksi Kulttuuri kukoistaa, Järjellä ja tunteella, Kirjasähkökäyrä ja Opus eka.

Taitelijaromaani

4 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Romaani, Taiteilijaromaani

Avainsanat:

19 elokuun, 2014 · 8:27 am

Lottovoiton jälkipeli

Anna-Leena Härkösen romaani Kaikki oikein (Otava 2014) kertoo lottovoitosta. Pienituloiset nelikymppiset Eevi ja Kari saavat miljoonapotin. Romaani selvittää, miten voitto muuttaa pitkää liittoa, suhdetta muihin ihmisiin ja muiden suhtautumista voittajiin. Yllätysrikastumisen tulisi olla positiivinen juttu, kriisinpoikanen kyllä, mutta iloisella twistillä. Se on kirjan kärki. Se, että raha ei tuo onnea, ei uutinen sitten olekaan.

Raha osui juuri oikeaan kohteeseen. Tunteet olivat nyt päällekkäin ja talloivat toisiaan säälimättömästi pois tieltä. Selkeitä ajatuksia oli yksi. Hän ei ole enää koskaan kenenkään armoilla.

Romaanissa tapahtumia katsotaan Eevin silmin. Hänen perhetaustaansa ja työtään valaistaan, tärkeää ystävyyssuhdetta myös. Voittosokki ravistaa Eevistä kostajan, joka märehtii kohtaamiaan vääryyksiä piikitellen ja touhuten. Eevi on romaanin eläväisin henkilö, Kari jää hieman hämäräksi supliikkimieheksi ja muut henkilöt ääriviivoiksi, tilanteiden rekvisiitaksi. Vanhusasiakkaissa sekä Eevin vanhemmissa ja sisaruksissa olisi ainesta enempäänkin.

– Keskimäärin ihmisten väliset suhteet on konfliktien välttämistä.

Kaikki oikein on avioliittoromaani. Lottovoitto aukaisee vuosia hiertäneet syyhyt verisiksi. Tähän asti kumpikin on katsonut sormien läpi toistensa hullutuksia, ääritilanne pistää kohtaamaan tosiasioita.

Avioliitostaan oppi itsestään aina uusia asioita. Yleensä epämiellyttäviä. Miehen ja naisen välinen rakkaus oli ruma juttu, rakkauden sairain muoto. Normaaliksi sitä ei voinut nimittää vaikka se olisi ollut kuinka hetero.

Härkönen on ketterä kertoja, ja dialogi virtaa vaivattoman puhekielisesti. Hellittelynimittely ei ehkä tavallista suomalaispariskuntien kesken ole, mutta olkoon niin Eevin ja Karin liitossa. Vaikka tavoite on kartoittaa kipeitä perheasioita, kepeäksi se jää.

Onko viihteellisyys virhe? Ei ollenkaan, tällaiselle otteelle on lukijansa. Minä huomaan lämmenneeni Häräntappoaseen jälkeen eniten Härkösen kolumnikirjoille, kuten keväiselle Takana puhumisen taito. Härkönen osaa kärjistää, teroittaa humoristisia särmiä ja luoda arkitilanteiden absurdiaa. Se osuu maaliinsa tehokkaimmin lyhyissä jutuissa. Romaanimitassa en saa aivan samaa irti. Siksi tämä uutukainen on sujuvaa arkiproosaa tavallisista ihmisistä, mikä on miellyttävää, oikein kannatettavaakin, mutta luulen, ettei se ei hyrisytä, järisytä tai mietitytä siten, että muistelisin tarinaa kuukauden tai parin päästä. Kaikki oikein

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus

Avainsanat:

24 huhtikuun, 2014 · 2:33 pm

Suoraa puhetta kylkiäisiksi

Anna-Leena Härkösen Takana puhumisen taito (Kirjakauppaliitto 2014) on tämän vuoden Kirjan ja ruusun päivän kylkiäiskirja. Ostin itselleni eilen kesälukemista, ja kaupan päälle sain tämän reippaan pakinakokoelman.

Kirjassa on kolmisenkymmentä lyhyttä juttua erilaisista elämänilmiöistä. Monissa jutuissa on arkisia havaintoja, usein matkustamisesta, tai mieleenjuolahduksia ilmöistä tai tilanteista. Myös parisuhde sekä miesten ja naisten kommunikointi- ja ymmärryserot saavat osakseen paljon oivalluksia. Esimerkiksi ”Syntilista” tuulettaa naisvetoista parisuhdeajattelua ja iskee ilkeästi sanansivallustamppauskepillä. Kaiken kaikkiaan monenmoisia asioita liipataan keski-ikäisen ja -luokkaisen naiskertojan näkökulmasta. Ai että, miten hilpeästi osuu vaihdevuosijuttu ”Mummogeeli”! Kirjassa kerrotut tapaukset, tilanteet ja ajatukset kuulostavat kirjoittajan omakohtaisesti kokemilta, suoraan ja paljaasti. Esimerkiksi tähän tapaan:

Onko pitkä avioliitto itseisarvo? Minusta ei.
Mutta ehkä olen vain kateellinen. Oma ennätykseni on yksitoista vuotta saman miehen kanssa. Ehkä en kestä sitä, että jotkut pystyvät sinnittelemään ja kieltämään itsensä, mutta minä en.

Joitakin auttaa reipas kävely metsässä. Itse olen sitä mieltä, että se jonka suomalainen sekametsä parantaa, ei ole sairas ollutkaan.

Viimeistään murrosiässä pitäisi olla vähintään yksi kehittävä harrastus. Meillä ei harrasteta mitään. Ai niin, sotapelejä. Niitä, jotka passivoivat, lihottavat ja häiriinnyttävät lapsen. Mutta pysyypä poissa kadulta.
Parempi tappaa muutama örkki kuin myydä huumeita tai itseään rautatieasemalla.

Yhdessä jutussa, ”Lapinlisä”, tuodaan esille se, että luikurin laskettelu on oikein oivallettuna riemastuttavaa, ei häiritsevää valehtelua. Härkösen omissa jutuissa saattaa olla tätä Lapinlisää, ainakin hänelle sopivia tyylikeinoja ovat liioittelu ja kärjistykset. Välillä jutut herättävät hörähtämään tai hihittämään, sen verran osuvasti kertoja sanoilla sohaisee. Tällainen kokoelma on helposti epätasainen, mutten näe sitä erityisongelmana. Kirja on kepeä välipala, helppo haukata, napostella pala palalta. Siellä täällä on erityisen maistuvia sattumia.Takana puhumisen taito

2 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus

Avainsanat:

24 lokakuun, 2013 · 3:50 pm

Häräntappoase selkosuomeksi

”Mutta aloitetaan alusta.
Alussa oli kevät ja mä suunnittelin kesää.”

Anna-Leena Härkösen Häräntappoase (Otava 1984) on yksi onnistuneimmista viime vuosikymmenten esikoisromaaneista. Ensirakkaus ja maaseutu-kaupunki -vastapari esitetään romaanissa raikkaasti, eli kovin perinteisistä aineksista on loihdittu jo noin 30 vuotta tuoreena säilynyt toteutus. Vaikka kirja on hyväksi nuorisolukemistoksi havaittu, osa yläkoululaisista on keplotellut kirjatehtävistään takakansitekstein, nettiarviokopioin tai tv-sarjaversioin. Vaan enää ei tarvita kepulikonsteja!

Johanna Kartio ja Anna-Leena Härkönen kirjoittivat omistuskirjoituksia julkistamisen jälkeen.

Johanna Kartio ja Anna-Leena Härkönen kirjoittivat omistuskirjoituksia julkistamisen jälkeen.

Helsingin kirjamessuilla 26.10.2013 julkistettiin Johanna Kartion selkomukautus Härkösen Häräntappoaseesta (Oppimateriaalikeskus Opike 2013). Monia perusteoksia on jo selkoistettu Seitsemästä veljeksestä lähtien, ja nyt on tämän modernin klassikon vuoro. Uskon selko-Häräntappoaseen suosioon, sillä tarina vetää mukautettunakin.

Selkoversion kieli on sutjakkaa, kerronnan ja dialogin rytmi napakkaa. Viihdyttävä juoni rullaa karsinnasta kärsimättä, myös tunnelma ja tyyli säilyvät alkuperäisillä asteluvuilla. Versio ei ole selkokieltä helpoimmasta päästä, sillä joukossa on ilmaisun runsautta ja ronskiutta, puhekielisyyttä ja kuvailevuutta.

”- Torvenkylällä? Missä helvetin kuusessa
on joku saatanan TORVENKYLÄ?
Joku olkikuukkelien kolo!
Mä huusin ja ryntäsin huoneeseeni.”

Alpo Korva on peruskoulunsa päättänyt teini, joka tahdonvastaisesti joutuu kesäksi heinätöihin. Allun persoona sanavalmiina, epävarmuuttaan peittävänä herkkiksenä välittyy tekstistä elävästi. Minäkerronta paljastaa ja peittää häntä sopivasti. Ihastuminen ja sen kohde Kerttu nähdään tarkkakatseisen murkkumiehenalun silmin. Henkilöiden hehku välittyy: Allu ja Kerttu ovat yhä hurmaavia kasvukynnyksellä keikkuvia eriparisia, riipaisevia ja nuoria rakastavaisia.
”Mun ei ollu tarkoitus,
mutta mä punastuin. Se takuulla huomas.
Mä en tienny, mitä terävää oisin vastannu.
Mä en osannu käsitellä sitä ämmää.
Jumalauta, mä olin hulluna siihen.
Kerttu oli ensimmäinen juntti,
joka oli uskaltanu hyppiä mun silmille.
Mä annoin sille anteeksi heti.”

Selkoistuksessa joudutaan merkittävästi supistamaan alkuteosta. Siihen nähden selko-Häräntappoaseessa jopa miljöö ja keskeiset sivuhenkilöt hahmottuvat osuvasti, vaikkei niiden kuvailuissa kauan viivytä. Kaikkiaan Johanna Kartio suoriutuu vakuuttavasti vaikeasta tehtävästä.

On turha rajata kirjan käyttäjäryhmää: kyllä sujuva, alkuperäistekstille uskollinen mukautus soveltuu kaikille, joita nuorista kertova rakkaustarina kiinnostaa mutta paksuhkon romaanin lukeminen ei syystä tai toisesta suju. Kavahtakaa kaikki, jotka sullotte selkomukautukset samaan sarjaan Valittujen Palojen latteiden kirjalyhennelmien kanssa. Ei, selkomukautus on oma taitolajinsa, sillä siinä säilyy alkuteoksen henki ja kokonaiskertomus omaehtoisesti mutta selkoperiaatteita soveltaen.

Selkokirjat tavoittavat muuten kätköön jääviä lukijoita yleiskieltä helpompina sanastoltaan, rakenteeltaan ja sisällöltään sekä taitoltaan väljinä ja helppolukuisina.Vaikka lokakuun alkupuolella hehkutettiin PIAAC 2012 -tutkimuksen tuloksia, joiden perusteella suomalaisaikuiset (16-65 -vuotiaat) ovat lukutaidoltaan maailman kakkosia, jäi valtamedialta toinen totuus melkein huomaamatta: 11 %:lla suomalaisista on kehno lukutaito. Toivon totisesti, ettei suomalaisen lukuihmeen hehkutus saa häpeämään tai vähättelemään heitä, joille sujuva lukutaito ei ole itsestäänselvyys.

Omassa työssäni törmään päivittäin nuorten kielteiseen suhtautumiseen: kirjojen lukeminen koetaan vaikeaksi ja ikäväksi. Kyse on aivan tavallisista peruskoulun läpäisseistä nuorista, jotka karttavat kankean lukutaidon vuoksi pitkäjänteisyyttä edellyttäviä tekstejä. Toisaalta, kun lukumotivaatio herää tai herätetään, heikonpuoleisellakin taidolla selviää. Onneksi on selkokielisiä materiaaleja, jotka tasa-arvoistavat ja helpottavat tiedonvälitystä. Niiden soisi saavan enemmänkin julkista huomiota ja tunnustusta. Siis toistan: onneksi on selkovaihtoehtoja, joilla lukemisvastaisuutta saa murrettua ja synnytettyä myönteisiä lukukokemuksia. Tervetuloa selko-Häräntappoase lukulistoille!
Häräntappoase

Kustantajan sivuilla voi tutustua Henna Karan blogitekstiin, joka esittelee Häräntappo-uutuutta ja Johanna Kartion selkomukautuskokemuksia.
Muista uutuuksista löytyy vinkkejä selkokirjaesitteestä.

Anna-Leena Härkönen otti selkokummihaasteen vastaan kaksi vuotta sitten, ja hän puolestaan kutsuu nyt kirjamessuilla kummiutta jatkamaan Reijo Mäen. Eli parin vuoden kuluttua on luvassa Vares-dekkari selkosuomeksi. Kiinnostavaa, miten äijäproosan verbaalihuumori tulee kääntymään selkoon.

– –
Sain kirjan kustantajalta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Selkokirja

Avainsanat: , , ,