Avainsana-arkisto: Tiina Piilola

Tiina Piilola: Kalevalan naiset

Tiina Piilola on väitellyt tohtoriksi Kalevalan naisista, ja kirja Kalevalan naiset (S&S 2019) jatkaa siitä populaariin tyyliin. Kirja sopii täydellisesti naistenviikolle (haaste tässä, lista mukaan ilmoittautuneista blogeista: tässä), ei vain siksi, että kirjoittajan nimipäivä osuu viikolle. Onnittelut kaikille Tiinoille ja kalavalaisten naisten hengenheimolaisille, joille Piilolan kirja on omistettu!

naistenviikko 2020

Piilola avaa ensin esipuheessa kirjan lähtökohdan, kalevalaisten naisten tarinat:

”Ne kertovat, mitä on tehtävä silloin, kun maailmasta ei löydy tilaa olla sellainen kuin tuntee olevansa – että on sukellettava Ainon lailla kalana veteen, lehahdettava Louhen tavoin lintuna ilmaan tai uskallauduttava tutusta tuntemattomaan niin kuin Marjatta. Ja seurattava puolukan kutsua.”

Tuossa on jo lueteltu naishahmot, joihin kirjassa syvennytään, lisäksi kirjassa esiintyvät Ilmatar, Pohjan neito ja Lemminkäisen äiti, ja kaikista kirja tarjoaa muhevaa tulkintaa. Kalevalan naiset saa minut taas kerran innostumaan kansanrunoutemme ja Lönnrotin koontikirjan kielellisestä ja tarinallisesta moni-ilmeisyydestä. Piilolan lennokas tyyli sytyttää, ja reipas tapa sanailla vakuuttaa minut: juuri näin rempseästi perinteeseen täytyy tarttua.

wp-1591523842472.jpg

Kirjassa on tutkimuksellisen taustan ohella raikasta subjektiivisuutta. Kirjoittaja poimii aiempia tutkimuksia ja tulkintoja sekä esittelee omiaan. Nautin tällaisesta yhdistelystä ja esseistisestä otteesta. Lisäksi Kalevala-aiheiset kuvataideteokset saavat osansa, ja siitä syystä kaipaan kirjaan kuvaliiteittä.

Piilola kytkee myös nykyilmiöitä tutkimusaiheeseensa. Ja hän haastaa, esimerkiksi vanhustenhoidon nykytilasta:

”Toivoa sopii, että tämä epäkohta toimii kuin puolukka Marjatalle ja saa nyky-Marjatat havahtumaan, kuulemaan kutsunsa sekä vaatimaan nykymenoon muutosta niin pontevasti, että Väinämöisten on kuultava se ja reagoitava siihen. Nykymeno ei voi enää jatkua.”

Hienoja symbolisia ulottuvuuksia irtoaa jokaisesta naisesta, mutta ehkä kirjottaja on innostunut etenkin Ainosta, Louhesta ja Lemminkäisen äidistä. Eikä Kalevalan miehiä voi ohittaa, noita erehtyväisiä turjakkeita, ukkopahoja kosio- ja kostoretkillään. Esimerkiksi Lemminkäisen äidin huivilipojasta kirjassa on muhevaa tulkintaa. Kiinnostavinta taitaa minulle silti olla se, miten kirjan hahmoista sukeutuu symbliikkaa ihmisyyden kehitysasteista, skaala kulkee reflektointiin kykenemättömistä omien tekojensa tunnustajiin ja muodonmuuttujiin.

Feministinen tarkastelu uppoaa minuun, ja viihdyn letkeästi etenevän tekstin kyydissä. Nyt mieleni minun tekevi lukea Kalevala taas kerran.

– –

 

Tiina Piilola

Kalevalan naiset

S&S 2019

255 sivua.

Lainasin kirjastosta.

Muita naistenviikon 2020 kirjojani ovat Tytön huone, Kamarineitsyt, Morsiusmalja, Lähikaupan nainen, Reissunaisia ja Akka.

8 kommenttia

Kategoria(t): Asiaproosa, haaste, Kirjallisuus, Naistenviikko, Tietokirja

Tiina Piilola: Taivaanmerkit

Neljissäkymmenissä ja 15-vuotishääpäivän kynnyksellä nainen voi olla tunteissaan tasapainoton siinä kuin rippikoululainen ensi ihastuksensa kanssa. Ainakin Emma on Tiina Piilolan romaanissa Taivaanmerkit (S&S 2016).

Emman apuraha on katkolla, Kalevala-aiheinen väitöskirja ei oikein lähde lentoon, ja sitten kun on lähteäkseen, on liian lennokas. Avioimiehen kanssa ei oikein juttu luista eikä peitto heilu. Mallu-tytär on rakas, mutta jää romaanissa aikalailla varjoon, kun hajamielinen Emma-äiti huimii tutkimus- ja aviohuolissaan, ennen kaikkea itsenetsintäpuuhissa. Romaanin nimi on sanatarkka: päähenkilö etsii avainta onneen monenmoisista hörhösuunnista kuten taivaankappaleiden merkeistä.

Hyvä on. Tämän vielä teen. Kirjoitan: ”Mitä jos riittäisin tällaisena? Juuri näin vajavaisena, hermoherkkänä ja neuroottisena? Ilman henkistä kasvua? Uusia kursseja? Mahan läiskettä ja hengen kohotusta? Jos vain menisin kotiin ja katsoisin telkkarista vaikka Ensitreffit alttarilla? Pelaisin lapsen kanssa vaikka Razzlea tai Maijaa? Laittaisin ruokaa ja pesisin pyykit? Miksi lyödä rintaa ja tömisyttää kantapäitä kun voi vain olla?”

Vaan ei – kurssilta kurssille käy Emman tie. Lukija saa siinä sivussa esimerkkejä monenmoisista henkisen kasvun keinoista.

Taivaanmerkit

Chick lit -henkisesti edetään. Varsinaisista likkakirjoista poiketen ei hamuta uutta lempeä kommelluksineen vaan tempoillaan ja toimitaan tomppelisti vakiintuneessa suhteessa. Vaikeus jakaa kumppanin kanssa ajatuksia, tunteita ja aikaa aiheuttaa genreen kuuluvat väärinkäsitykset ja tunnemyrskyt. Touhottamisen taustalla on vakavia teemoja pitkän suhteen väljähtämisvaarasta sekä lapsuuskokemusten ja äitisuhteen kauaskantoisista seurauksista tunne-elämään.

Kaikkein lähemmäksi päästään luonnollisesti minäkertojaa, jonka horoskooppihurahdusta on kyllä vaikea jakaa puolison tapaan. Aika hauskasti kerronta raottaa Emman tukahduttamia tunteita. Minäkerronta on irtonaista, ja ryöpsähtelevä tyyli sopii tarinaan. Juttua tällä kertojalla riittää, oma ääni erottuu poukkoilevasti aiheesta toiseen rynnäten. Hupsun ja fiksun yhdistelmä toimii mukavasti. Mielenkiintoisesti taiteillaan vaihtoehtoterapioiden naurattavuuden ja niiden apumahdollisuuden rajapinnalla. Toisaalta näytetään älyttömyys ja silti tunnustetaan hyvänolonhetket.

En ole kovin kallellaan maahisiin, vanhojen sielujen vaellukseen tai tähtikarttojen suuntaamiin kohtaloihin. Siksi olen välillä uupua aihepiiriin. Ihan mukavaa hupaa Taivaanmerkit toisaalta tarjoaa. Kyllä aikuisen akateemisen naisen keskeneräisyys hömelöllä kuorrutuksella tuntuu liioiteltunakin mahdolliselta.

– – –

Tiina Piilola
Taivaanmerkit
S&S 2016
romaani, chick lit -henkinen
336 sivua.
Sain kirjan kustantajalta

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus