Camilla Greben dekkareissa on samaa ideaa kuin Arttu Tuomisella siinä suhteessa, että hänen dekkareissaan on kirjasta toiseen samoja henkilöitä, mutta eri kirjoissa päähuomio on eri poliisissa. Uusimmassa romaanissa Ajasta ikuisuuteen (Gummerus 2022) tosin on framilla kirjoista tuttu Manfred perhehuolineen.
Rikosetsivä Manfred on romaanin toinen minäkertoja mutta pienemmässä roolissa kuin kustannustoimittaja Lykke. Romaanissa vuorottelee kaksi aikatasoa eli nykyhetki ja tapahtumat kahdeksan vuotta sitten, jolloin Manfred tutki Lykken perheen talon tapahtumia. Romaanissa Lykke muistelee elämäänsä, rakastumista kirjailija-aviomieheensä ja perhe-elämää; Manfredin osuuksissa painottuvat ihonkaipuu, ero ensimmäisestä vaimosta ja suhteet lapsiin sekä ajankäytön haasteet toisen liiton hyvinvoinnille.
Kahdekasanvuodentakaisten tapahtumien epäselvyydet selviävät romaanin nykyajassa. Huomaan, ettei minua haittaa, vaikka vihjailut ovat olleet osoittelevia, sillä loppuun jää silti pureskeltavaa. Grebe kuljettaa taitavasti kahta aikatasoa ja pitkittää sopivasti tietoja nykyaikatason päätapahtumasta. Sen lisäksi Greben ja suomennoksen kieli ja kerronta tekevät lukemisesta luistavaa.
•
Ajasta ikuisuuteen on tänä syksynä toinen ruotsalaisdekkari, jossa kirjailijuus kulkee mukana jännärissä. Håkan Nesserin Kirjailijan viimeiset päivät käsittelee melko satiirisesti kirjallisuuskenttää. Grebe kohtelee myös aika kärjekkäästi kustannusalaa, ja vaikkei se kirjan pääasia olekaan, se tuo pikantin lisän. Kiinnitän huomiota myös siihen, että kirjassa on useita Suomi-viittauksia, esimerkiksi mainitaan Kjell Westö ja Märta Tikkanen.
Pääasia on perhe ja se, mitä kukin on – tai ei ole – valmis tekemään lastensa vuoksi. Jotain siinä jää puolitiehen, mutta silti paljon myös kirpaisee. Ainakin minun sisälläni kasvoi painava möykky, kun ajattelin lapsia tai lasta kantamassa epäilyn taakkaa ja vihaa teoista, josta ei ole vastuussa. Ja Grebe päähenkilöineen tietää, minkälainen on hyvä tarina:
”Minulle ilmiö oli kuitenkin osoitus siitä, minkä olin aina tiennyt: hyvä tarina oli hyvä tarina. Sen ei tarvinnut nojata kirjailijan taustaan, ulkonäköön eikä varsinkaan sukupuoleen, jotta se voisi päästä oikeuksiinsa, vaan se riitti sellaisenaan.”
•
Camilla Grebe: Ajasta ikuisuuteen, suomentanut Sari Kumpulainen, Gummerus 2022, 267 sivua eKirjana. Luin BookBeatissa.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 