Camilla Grebe: Varjokuvat

Olen lukenut nyt parhaan kirjan Camilla Greben tuotannosta. On hän aikaisemmissakin dekkareissaan (rullaile postaukseni niistä) onnistunut kuljettamaan hyvin rinnan juonta ja henkilökuvausta. Lisäksi Greben dekkareissa on onnistunut se, että joka kirjassa pääosassa on yksi tutkintaan osallistuvista poliiseista, ja sivuhenkilöinä jatkavat muista osista tutut henkilöt. Uskon, että siksi sarjan osia voi lukea satunnaisessa järjestyksessä.

Varjokuvat (Gummerus 2020) kertoo sarjamurhilta vaikuttavista tapauksista. Ensin lattiaan naulataan Tukholmassa nainen 1944, ja tutkintatilanteeseen osallistuu naispuolinen poliisivoimien edustaja, Elsie. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin naisten naulaaminen jatkuu, ja silloin tapauksia on tutkimassa Elsien tytär Britt-Marie. Tragediat jatkuvat 80-luvulla, jolloin profilointia aloitteleva, aiemmista sarjan osista tuttu Hanne on mukana, ja tällä vuosikymmenellä tapaukseen tarttuu Malin, joka on jo kerran ollut sarjassa pääroolissa. Grebe käyttää onnistuneesti tuttua konstia syventää henkilöitään kuvaamalla sekä privaattia että työtoimintaa.

Henkilögalleriassa ja juonessa on uutta, vanhaa ja tuttua, mikä toimii erittäin hyvin. Saan tietoa tuttujen henkilöiden menneestä ja nykyisyydestä, esimerkiksi Hannen 80-luku avioliittoineen saa lisävaloa. Naispoliisipioneerien Elsien ja Britt-Matien eri vuosikymmenten kokemukset antavat perspektiiviä ja koskettavat. Yksi romaanin teemoista on naisten asema poliisityössä eri vuosikymmeninä. Kiinnostavan yleissivistävää on, miten Grebe esittelee naisten aseman miesvaltaisella alalla. Oleellista on vallankäyttö – ja sen osaavat hyvässä ja pahassa myös esinaiset.

wp-1595313989766.jpg

Grebe yllättää kerronnalla. Vasta viime metreillä paljastuu, kuka kertoo. Pitkin kirjaa kertoja näyttäytyy ja tarjoaa poikkeuksellisen tunnelman: tämän kirjan tarina on jonkun käsissä ja minun täytyy lukijana antautua hänen kerrontansa ja valintojensa valtaan. Kertojasalaisuus virkistää dekkarigenreä sen lisäksi, että kerronta päästää henkilöiden sisälle. Ihan lopussa mietin joitain epäuskottavuuksia: mitä kertoja voi kuvaamistaan tilanteista tietää? Mutta kyllä kertoja tekee kaikkensa hälventääkseen epäilyjäni:

”Yritin kaikin voimin ymmärtää, koska ymmärsin, että se voisi pelastaa minut. Myönnän kyllä, että olen välillä pannut omiani, mutta ainoastaan muuttaakseni käsittämättömän käsitettäväksi, pukeakseni mielettömyyden sanoiksi.”

Mieliin painuvinta antia Varjokuvissa on se, miten se pistää pohtimaan pieninä äidittömiksi jääneitä tai lapsina vaurioituneita aikuisia sekä julmasti kesken jääneitä elämiä ja koston kierrettä tai sen katkaisua. Pienin konstein koskettaen romaani jättää sekä lohduttoman että toiveikkaan olon. Dekkarigenren suhteen jää toiveikas olo: psykologinen, henkilökeskeinen dekkari voi hyvin tällä tavalla toteutettuna.

Camilla Grebe
Varjokuvat
suomennos Sari Kumpulainen
Gummerus 2020
dekkari
279 sivua eKirjana.
Luin BookBeatissa.

4 kommenttia

Kategoria(t): Dekkari, Kirjallisuus, Romaani

4 responses to “Camilla Grebe: Varjokuvat

  1. Nämä on kyllä tosi hyviä!
    Harmittaa kovasti, kun äänikirja ilmestyy vasta ensi kuussa!

  2. Tuijata, samaa mieltä melkein kaikesta! Asia koskettaa minua henk.kohtaisestikin, joten oli sikälikin kiinnostavaa seurata näitä naispoliiseja eri vuosikymmeninä. Erinomaisen lisäyksen olit keksinyt kansikuvalle, joka on muuten mielettömän hyvä.

    ♥♥

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s