Magdalena Hain kertomuskokoelma Haiseva käsi ja muita kauheita tarinoita (Avain 2020) on hieno lisä genreen, jota on selkokielisenä vielä vähän. Klassikkokauhutarina Dracula on jo selkoistettu, ja onhan myös Baskervillen koirassa kauhuelementtejä. Nuorille suunnattu tarinakokoelma täydentää oivasti selkokauhuvalikoimaa, eikä lisä olisi pahitteeksi.
Riikka Tuohimetsä on mukauttanut Hain kauhunovellit selkosuomeksi. En ole lukenut alkuperäistä kirjaa, joten en voi arvioida, mitä muutoksia Tuohimetsä on tehnyt. Lopputuloksesta voin sanoa, että kirjan 12 novellia ovat selkeää, sujuvaa ja helppoa suomea, jossa puhekieli kuulostaa luontevalta. Lukijaa helpottavat joka tarinan alun pienet tiivistykset ja tarinoiden sisällä otsikot, joissa selvennetään esimerkiksi aikahyppäyksiä.
Hain tarinat käynnistyvät kouluikäisten ja yläkoululaisten arjesta. Novellit kertovat yksinäisyydestä, ystävyydestä, erilaisuudesta, kiusaamisesta ja epävarmuudesta. Yhtäkkiä tavallisuuteen ilmestyy nyrjähdys. Tarinoiden kauhuainekset ovat tehokkaita, sillä ne yhdistyvät tunnistettavaan, tavalliseen arkeen kotona tai koulussa. Rohkeasti tarinat näyttävät, että pelkoihin on aihetta, toisaalta pelkoja etäännyttää mystiikkaan tai unenomaiseen epätoteen.
”Aarni rimpuilee ja rimpuilee,
mutta ei pääse irti.
Kurkkua kuristaa.
Hän yrittää löytää astmapiipun,
mutta hänen kätensä uppoaa nuoren puun sisään.
Aarni tuntee, kuinka ahne ja nälkäinen puu on.
Aarni näkee, kuinka käsi muuttuu harmaaksi.
Iho muuttuu puun kaarnaksi.”
Suosikkitarinoitani ovat esimerkiksi Pahanukke, jossa alusta asti yliluonnollisuus kiehtoo, ja Takapenkin tyttö, joka yhdistää liiallisen yksinäisyyden kouluampumistapaukseen. Niminovelli Haiseva käsi osoittautuu hulvattomaksi zombie-jutuksi. Uskon esiteinien löytävän kirjasta paljon kiehtovaa ja pureksittavaa, ehkä jopa yöunta häiritsevää.
Mutta miten nuoret löytävät tämän kirjan tai miten aikuiset saavat tiedon, että nuoren tai aikuisen lukupinoon voi sujauttaa tämän tai muun selkokirjan? Voisiko jokainen kirjallisuuden parissa työskentelevä tai kirjoja vinkkaava ottaa niistä selvää? Voisiko jokaisen kohtuullisen suurilevikkisen lehden kulttuuritoimitus esitellä vähintään kerran vuodessa selkokirjoja ja haastatella selkotekijöitä? Kertoisiko Yle kulttuurikatsauksissaan myös selkojulkaisuista?
Selkokirjat on ensisijaisesti suunnattu lukijoille, jotka hyötyvät helposta kielestä, ja heitä on Suomessa noin 750 000, eli joukko ei ole mitenkään marginaalinen. Lisäksi monet muutkin hyötyvät selkosta. Silti selkokirja ei edelleenkään ylitä mediakynnystä, vaikka käynnissä on #lukuliike ja muita lukemista edistäviä hankkeita.
Tarvitsemme erilaisille lukijoille monipuolista kirjallisuutta ja tietoa kirjoista. Kirjavaihtoehtoja löydät esimerkiksi blogini avainsanalla selkokirja ja selkotekijä. Selkokirjojen vain täytyisi näkyä muun kirjallisuuden rinnalla muuallakin kuin blogissani, jotta niistä tiedettäisiin, mahdolliset ennakkoluulot karisisivat ja selkokirjat tavoittaisivat lukijat.
Magdalena Hai
Haiseva käsi ja muita kauheita tarinoita
selkomukautus Riikka Tuohimetsä
Avain 2020
155 sivua.
Lainasin kirjastosta.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 