Avainsana-arkisto: KOM-teatteri

KOM: Lou Salomé

Oletko kuullut kirjailijasta ja psykoanalyysin kehittäjästä Lou Salomésta, tunnettu myös nimillä Louise von Salomé ja Lou Andreas-Salomé? Minä en ole kuullut naisesta (1861 – 1937), vaan olen ohittanut hänestä maininnat, joita on ehkä ollut liittyen Friedrich Nietzscheen, Rainer Maria Rilkeen ja Sigmund Freudiin. Siis unohdettu suurnainen maailmankuulujen miesten häivyttämänä? Niin on ollut, ei enää, ei KOM-teatterissa.

Aina Bergroth on kirjoittanut näytelmän Lou Salomésta, ja ilman muuta se käsittelee sukupuolittuneisuutta ja miesvaltaista yhteiskuntaa. Tällä kertaa ei naista kuvata miesten kautta vaan nainen elämäkertadraaman pääosassa ottaa estradin. Loun elämään liittyy naisia ja miehiä, mutta fokus on Loun innostuksessa, ajattelussa ja elämäntapahtumissa.

Innostus mainittu! Lou (upea Vilma Melasniemi) pulppuilee intoa ja iloa. Etenkin nuoren Loun tiedonjano ja onni jakaa ajatuksiaan Paul Réen ja Nietschen kanssa ohittaa hurmaavasti kaikki aikansa sopivaisuussäännöt. Loun suhteet sotkeutuvat, muttei näytelmä niihin kompastu, vaan näyttää vapauden, riemun ja murheen väläyksinä. Miehet vaihtuvat, Ellen Key pysyy ystävänä ja aviomies Friedrich Carl Andreas säilyy jonkin sortin turvasatamana. Vaihtelunhaluisen ja elämänsä suuntaa etsivän Loun viimeisin löytö on 50-vuotiaana Freud ja psykoanalyysi, jota Lou harjoittaa työnään lopun elämäänsä.

Kaiken tuon koen episodimaisesti. Esitys etenee kronologisesti kavalkadina, jossa kohtaukset liittyvät joustavasti toisiinsa. Muut näyttelijät (Ella Mettänen, Eero Milonoff, Niko Saarela ja Miiko Toiviainen) vaihtavat lähes lennossa rooleja, kun Lou säkenöi tauotta lavalla, hallitsee sitä.

Huumori ja hilpeys taittavat saarnan sukupuolten epätasa-arvosta, ja se tekee kokonaisuudesta raikkaan ja puhuttelevan – myös ajattoman. Kohtaus, jossa äijäkööri huutelee haukkumasanoja Loulle, on sitä samaa, mitä some-maalitetut naiset saavat osakseen.

Esityksen rönsyilevä, symboleja syöksevä lavastus riemastuttaa, valaistus ihastuttaa ja Eva Louhimiehen musisointi tukee hienosti tunnelmia. Riikka Oksasen ohjaus ja ensemblen panostus vakuuttaavat: elähdyttävä, mainio teatterikokemus!

Kotimaisessa kirjallisuudessa on viime aikoina ilmestynyt poikkeuksellisen paljon romaaneja, joissa romaanihenkilö on oikeasti elänyt ihminen, eli kyse on biofiktiosta. Näytelmä Lou Salomé sopii joukkoon (Aina Bergrothin näytelmän on julkaissut ntamo), ja esitys olkoon sitten bioteatteria.

Se täytyy vielä todeta, että Heikki Kännön romaani Runoilija on oiva johdattelija etenkin näytelmän Nietzschen ja hänen sisarensa piireihin. Ja tämä vielä: jos Mia Kankimäki kirjoittaisi jatko-osan kirjaan Naiset joita ajattelen öisin, siihen ehdottomasti kuuluisi Lou Salomé; ainakin minun yönaislistani päivittyi KOMin näytelmän myötä.

KOM-teatteri

Lou Salomé

Näytelmäteksti: Aina Bergroth

Ohjaus Riikka Osanen

Muut tekijät KOMin sivuilla.

PS. Huomasin, että Lou Salomésta on myös saksankielinen elokuva Lou Andreas -Salomé, The Audacity To Be Free. Tässä sen traileri.

2 kommenttia

Kategoria(t): Draama, Kirjallisuus, teatteri

KOM: Veriruusut

Näytelmä päättyy. Valkeakoskelaisen naiskaartin kuoron Veriruusut-laulu hiljakseen hiipuu teatteritalon käytäviin, mutta 100 vuoden takaisten kohtaloiden muisto jää teatterikatsomoon. Se on syytä pitää mielessä, jotta vuosisadassa saavutettu edistys kohti hyvinvointia ja tasa-arvoa jatkuu. Siksi KOM-teatterin versio Anneli Kannon Veriruusut-romaanista on ajankohtainen, merkittävä  – ja koettava.

Sata vuotta sitten sotineet olivat eläviä ihmisiä, joilla oli elämä edessä ja jotka sota perusteellisesti hävitti tai muutti. KOMin tulkinnassa välittyy etenkin nuorten naisten näkökulma. Veriruusujen paperitehtaan likat ovat vain parikymppisiä, keskushenkilö Sigrid vasta 15-vuotias. Tämän tajuamiseen draama johdattaa.

Teatteriesitys noudattaa Kannon kirjan tapahtumia siten, että näyttämöllä nähdään lähinnä romaanin Valkeakoskeen liittyvät tapahtumat. Keskittäminen on erittäin onnistunut ratkaisu, kuten on myös se, että Tampereen työväen teatterin musikaali Tytöt 1918 fokusoi Tampereeseen. Muuten en pidä mielekkäänä vertailla näitä kahta esitystä. Tampereen spektaakkeli kuuluu jättiestradin ja joukkovoiman mahdollistamaan megamusikaaligenreen, kun taas KOMin esitystä voi luonnehtia pienimuotoiseksi musiikkiteatteriksi, joka hyödyntää täysillä kymmenen näyttelijän vahvuuksia välittää väkevää draamaa.

Istuin KOMissa ensimmäisellä rivillä, pääsin sitenkin lähelle henkilöitä, tapahtumien keskelle. Näin näyttelijöiden mikroilmeet, hien ja kyyneleet. Esimerkiksi Hilja (Vilma Melasniemi) käpertyi jalkojeni eteen taistelukohtauksessa.

Monilla näyttelijöillä on kaksoisroolit, jotka onnistuivat uskottavasti. Vaikuttavien suoritusten joukosta mainitsen erikseen Sigridin (Helmi-Leena Nummela) ja Maijan (Oona Airola), joiden nuoruuden into, eläytyminen ja raikkaus heiluttavat tunteitani. Heidän ja muiden kautta hengitän tyttöjen ja naisten asemaa sekä vahvaa tahtoa tasa-arvoon. Ne konkretisoituvat housujen pukemisena ja tukan leikkaamisena vastoin kaikkia sopivaisuuden sääntöjä, mutta pohjimmiltaan kyse on sitä, että naisille kuuluu sama palkka samasta työstä kuin miehille ja mahdollisuus tehdä samaa kuin miehet – puolustaa ihmiseksi tunnustamista. Yhdenvertaisuusvaateet ovat ajattomia, mutta toivottavasti sotimaan ei tarvitse kenenkään enää lähteä. (Kirjoitan tämän tiedostaen sen, etteivät sodat ole maailmasta loppumassa.)

Veriruusut_KOM (2)

Lavastus on niukan ilmeikäs. Lavan keskellä liikuteltava pyöreä, punainen alusta muuntautuu tarkoituksenmukaisesti monenlaiseksi, esimerkiksi paperitehtaan työläisten oravanpyöräksi, työväentaloksi, sotatantereeksi tai teloituskentäksi. Siellä vietetään myös Maijan perheen lämpimiä yhteishetkiä. Näytelmässä näytetään sävykkäästi Maijan ja Sigridin kotiolojen erot ja Sigridin herkkä, orastava lempi. Tällaiset tilanteet syventävät henkilöitä ja heidän kohtaloihinsa eläytymistä. Ne riipaisevat, kun jo etukäteen tiedän, miten vasta elämän alussa olevien työläistyttöjen käy.

Akustisesti soitetut ja hienosti lauletut työläislaulut vahvistavat tunnelmaa. Valo- ja äänitehosteet tekevät samoin. Kun näytelmässä edetään teloituksiin, yksi uhri kerrallaan suoraan katsomoon katsoen, kovasti kouraisee: laukaus, kuolema. Sitä voimakkaampi on tunne, kun viimeistä teloitusta seuraa täysi hiljaisuus.

Ensimmäinen puoliaika on pitkä vaan ei pitkästyttävä, sillä siinä pohjustetaan päähenkilöiden persoonaa ja tilannetta sekä tekijöitä, jotka vaikuttavat sotaisuuteen. Toinen puoliaika on hitusen hajanainen ja jopa sen oloinen, ettei malteta lopettaa.  Näytelmä olisi voinut päättyä hiljaisuuteen, viimeiseen laukaukseen, mutta menköön: antaa vain Veriruusut-laulun jäädä soimaan, jäädä muistuttamaan. Vahva, vaikuttava draama tekee kunniaa sadan vuoden takaiselle tasa-arvotaistelulle ja Kannon romaanille.

– –

Veriruusut
KOM-teatteri, ensi-ilta 16.2.2018 (esitys 20.2.2018)
Alkuperäisteksti Anneli Kant
Dramatisointi ja ohjaus Lauri Maijala
Näyttämöllä: Oona Airola, Antti Autio, Vilma Melasniemi, Juho Milonoff, Helmi-Leena Nummela, Inka Reyes, Niko Saarela, Ursula Salo, Saga Sarkola, Eeva Soivio
Lisätietoja KOMin sivuilla.

KOM-teatterin Veriruusut-traileri: https://youtu.be/TSH1vNDsn8o

Kiitos KOM-teatterille etkoista ja lipusta.

5 kommenttia

Kategoria(t): Draama, Kirjallisuus, Romaani, teatteri