Kevään vääjäämätön eteneminen vaikuttaa osaan väestöön vakavasti. Korvissa kaikuu: ”Maa kutsuu, maa kutsuu!” Puutarhahurahtajat kylvävät, koulivat, möyhivät multaa ja plaraavat puutarhajulkaisuja. Toivottavasti he löytävät nämä kaksi keskenään erilaista mutta toisiaan täydentävää pihaproosakirjaa.
Mari Mörö: Kukkanuottasilla
Mari Mörö on monipuolinen tekstintekijä. Viime vuosina hän on antautunut harrastukselleen ja tekstituotteistanut sen. Tai ei puutarhailu enää harrastusluokitusta täytä. Se näyttäytyy kirjassa Kukkanuottasilla (Teos 2018) elämäntehtävältä, jossa ei aikaa ja vaivoja lasketa.
Kirja koostuu pakinanomaisista luvuista, joissa vaihtelevista näkökulmista pureudutaan puutarhanpitäjän puuhiin tai mielenjuolahduksiin. Riemastun esimerkiksi toscanalaiselokuvakäsikirjoituksesta, jossa Mörö asettelee populaarikliseet järjestykseen. No, se on aihepoikkeama omista puutarhapuuhailuista. Samoin tavallaan harppoo muuanne kirjan loppuosa, jossa Mörö jatkaa puutarhahommia lähinnä Kanadassa. Muuten Mörö hilpeästi haastelee hurahduksestaan maan palvelijaksi. Nautin kirpeänhumoristisesti otteesta, joka pitää kiinni vakavasta paneutumisesta aiheeseen.
”Horisevan ja holtittoman tarhurin leima ei haittaa: se viihdyttänee lukijaa paremmin kuin kuivakas asiatyyli ja umpipedantti piha. Tarinaton tarha on tyhjä – ei voi mitään. Tehdään siis bioartisti esimerkiksi kompostin kasaajasta. On vain osattava katsoa ja havaita.”
Mörön rentoa tekstiä on ilo lukea, ja kirjoittaja sepittelee omia sanojaan kuten kukkasuutari ja kukkanuottasilla. Kirja sopii puutarha-aiheesta kiinnostuneelle siksikin, että kaiken pihatouhun lomassa voi lukea luvun kerrallaan, silloin tällöin. Muille varoitus: saatatte hurhataa vaikka neliön kokoisen parvekkeen puutarhavarusteluun, kun luette Mörön juttuja ja innostutte kirjailijan ottamista kirjan kukkakuvista.
Hannimari Heino & Kristiina Wallin: Puutarhakirjeitä
Siinä missä Mörön puutarhajutut soljuvat joustavalla pakinatyylillä, Hannamari Heinon ja Kristiina Wallinin kirjeenvaihtokirja puutarha-asioista on fiilistelevää sanamaalailua. Puutarhakirjeitä-kirjan (Atena 2018) kirjoittajat ovat runoilijoita, ja lyyrinen pohja heijastuu tekstiin.
Pihatunnelmat haikeansävyisin pohdinnoin eivät tarkoita sitä, että kirjoittajat haahuilisivat vain sfääreissä, siis että olisivat ns. ihan pihalla. Kirjoituksissa yhdistyvät konkreetit puutarhahavainnot ja ne laajentuvat syvällisiin pohdintoihin. Mukana on metaforisuutta, mikä hyvin sopiikin puutarha-aihepiiriin. (Enkä viittaa nyt mihinkään ilkkakanervalaiseen ulottuvuuteen.)
Myös kirjemuoto mahdollistaa omanlaisen sävyn. Siihen liittyy kirjoittajien keskinäinen vuorovaikutus, silti julkisuus eli kirjana julkitulo. Kirjeet sisältävät kummankin kirjoittajan ajatuskudelmia, jotka laajenevat puutarhapuheista elämänkäsitykseen ja muihin ilmiöihin. Esimerkiksi näin Heino kirjoittaa Wallinille.
”Niin, kuten kirjeessäsi kysyt, millä tavalla säilyy se mitä ei enää ole ja mikä on kosketuksen ulottumattomissa? Voiko menetettyyn palata?
On kirjoittaminen yksi kadonneen säilytyskeino ainakin siinä, miten se mahdollistaa menetettyjen puutarhojen – mitä ikinä ne kenellekin ovat – uudelleen koskettamisen, niiden välittömän aistimisen. Siksi kirjoitus on sekä kirjoittajalleen että lukijalleen lahjaa, josta riittää kummalekin yllin kyllin.”
*
Kaksi näin erilaista puutarhakirjaa sopii mainiosti kevääni vaihteleviin tunnelmiin. Kumpikin kirja on ollut sellainen, että olen lukenut niitä parisen kuukautta luvun silloin tällöin. Välillä herkästi tunnelmoiden, välillä huvittuen, mutta koko ajan on korvissa soinut: ”Maa kutsuu.” Jo ovat parineliöinen parveke kevätkuosissa ja hitusen isompi takapiha kasvukausivalmiudessa.
– –
Hannamari Heino & Kristiina Wallin
Puutarhakirjeitä
Atena 2018
149 sivua.
(P.S. Heinolta ilmestyi juuri puutarhateemaan liittyvä runokokoelma.)
Mari Mörö
Kukkanuottasilla
Teos 2018
234 sivua.
Sain kirjat kustantajilta.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 