Avainsana-arkisto: Anne Vuori-Kemilä

Anne Vuori-Kemilä: Taivas ilman reunoja

Taivas ilman reunoja (Karisto 2018) aloittaa Anne Vuori-Kemilän kirjailijauran. Romaani on perhetarina ja kehityskertomus. Sellaisia ilmestyy paljon, mutta tälle kirjalle toivotan tervetuloa joukkoon, sillä Vuori-Kemilä kirjoittaa varmasti ja vakuuttavasti – ja lukija iloitsee.

20180722_192841.jpg

Taivas on tärkeä symboli romaanissa, ei mitenkään hengellisessä merkityksessä vaan hyvinkin maallisessa. Päähenkilö Kain ydinkokemus on äidin kanssa taivasta hipova katolla keikkuminen.

”Äiti halasi ja kehui, sanoi että noin rohkea poika äidin kulta, että ei tarvitse pelätä kulta, että äiti pitää kiinni katso kulta pitkiä maisemia ja korkeaa taivasta. Painauduin tiukemmin äitiä vasten kunnes uskaltauduin katsomaan alas. Ympärillä piiskasi kolea tuuli, alapuolella levittäytyi pienoismaailma, pikkuruisia taloja, teitä, tien takana urheilukenttä, leluautoja.
Kaikkialle levittäytyi ääretön maisema ja taivas ilman reunoja.”

Äiti jättää mutta sen kompensaationa korkeille paikoille kipuaminen Kaille jää, keino päästä mielenpainon yläpuolelle, olla jotain. Romaanista voi erotella erinäisiä ankeita asioita kuten äidittömyys, ystävyys- ja perhepulmat, päihde- ja mielenterveysongelmat, köyhyys, kiusaaminen, avuttoman hyväksikäyttö, alisuorittaminen ja traaginen kuolintapaus. Juonenmutkat kihartuvat kiehtovasti, joten kerron vain sen, että psykoottinen nuorimies Kai löytää itsensä mielisairaalasta kamalan tapahtuman jäljiltä, kertoo sykäyksittäin menneestä ja nykyisyydestä sekä jättää lukijan kaihertelemaan yhden selvän ja toisen mahdollisen rikoksen tapahtumia. Elämä myös etenee, ja kirja seuraa, miten.

”Kysymys oli vain ajasta ja ajan voittamisesta. Muistamisesta ja muistin voittamisesta. Seurauksista ja syyllisyyden voittamisesta.
Ja kuitenkin, loppujen lopuksi voitot korjaisi aika.”

Vuori-Kemilän psykologinen silmä on tarkka, mikä välittyy kielessä ja kerronnassa. Esimerkiksi minäkertoja Kain sisäisen puheen elävyys voittaa heti alkuunsa puolelleen. Taiten toteutuu  ristiriita päänsisäisen terävän kerronnan ja sen välillä, mitä Kai saa itsestään ulos muiden kanssa kommunikoiden. Mielisairaalameiningistä saan havainnollisen kuvan, samoin tunteista ja tilanteista, joita Kai kuvailee. Sävykkäästi selviävät välit ainoaan ystävään ja perheenjäseniin, joista keskeiset ovat puolikkaita, tarkoitan isäpuolta ja puolisiskoa.

Minua miellyttää se, että synkeyksien siivellä liihottaa keventävää komiikkaa, joka välittyy sanomisen tavasta. Näppärästi lauseissa käytetään yllätäviä rinnastuksia. Luontevasti tarina taittuu toiveikkaaksi, uskoo mahdollisuuksiin mahdottomissa tilanteissa. Tihentävää tiivistämistä ihan loppuun olisin kaivannut, mutta tämä ajatus vain ailahtaa. Ja samaan syssyyn paljastan, että olen lukenut kirjan käsikirjoituksen pari vuotta sitten, mistä syystä entistä väkevämmin ihastelen hioutunutta lopputulosta, koskettavaa ja omaäänistä esikoisromaania.


Suosittelen Taivas ilman reunoja -romaania, ja soisin sille mahdollisimman paljon lukijoita. Yksi lisäkimmoke siihen suuntaan olkoon tämä: arvon kustantajan lahjoittaman kirjan tätä juttua kommentoivien kesken. Miksi sinusta taivas voi olla ilman reunoja? Vastaa viimeistään 3.8.2018.

– –

Anne Vuori-Kemilä
Taivas ilman reunoja
Karisto 2018
esikoisromaani
248 sivua.
Sain kirjan kirjailijalta.

29 kommenttia

Kategoria(t): Kilpailu, Kirjallisuus, Romaani