Anni Kytömäki: Margarita

”Hän seisoo joen pohjalla kaltaistensa joukossa, mutta kukaan ei auta. Kuoren suojassa jokainen on omillaan.”

Näin katsotaan pinnan alle jokisimpukkaa Anni Kytömäen romaanissa Margarita, mutta samoin voi kuvailla kirjan kolmea keskeistä henkilöä. Kytömäki kuvaa jälleen taitavasti sisuksistaan herkkiä henkilöitä, jotka ovat kasvattaneet vuosirenkaita suojakseen selviytyäkseen ihmisten joukossa. Yhden särkee kuitenkin sota, kahteen syntyy säröjä menetyksistä.

”Älä luovuta, käsketään kaikkialla, lapsesta asti, rauhassa ja sodassa, vaikka luovuttaja voi lopulta olla rohkein.”

•

Eli Kytömäki on kirjoittanut henkilövetoisen romaanin, jossa ihmisen ja luonnon suhde on yhtä hauras ja riskialtis kuin on ihmisen elämä ja osa muiden joukossa. Kirja pistäytyy sota-ajassa, mutta lähinnä elämää kuvataan 1950-luvun alkupuolella metsäluonnossa, pienessä kauppalassa ja isossa kaupungissa. Ajankuva vakuuttaa, ja herkkävaistoinen verbalisointi ympäristöstä sekä henkilöiden tuntemuksista ja toimista on jo tavallaan Kytömäen tuotemerkki. Ja laadun tae.

Margaritan kolme henkilöä kertoo erikseen minämuodossa, ja lukija löytää vähitellen heidän hennot, sattumanvaraiset yhteytensä toisiinsa, tai lähinnä yhteydet Senni Margaretaan, joka on romaanin päähenkilö. Kolmekymppistä naista kutsutaan tytöksi, ja siihen on syynsä. Hän on tavallaan jäänyt tyttöyteen: isän on kuollut sodassa, tytär tuntee isävainaan läsnäolon ja jatkaa isän hieroja-ammattia, ja miestään sureva leskiäiti hyysää aikuista tytärtään. Mitä Sennin täytyy kokea päästääkseen irti menneistä, luovuttaakseen?

•

En ruodi kirjan kahta kertojamiestä tai heidän rooliaan romaanissa. Tärkeitä he ovat kokonaisuuden kannalta, mutta välillä luin kärsimättömästi odottaen aina Sennin osuutta. Sen sijaan nostan kirjan neljännen ”henkilön”: Sennin toinen nimi viittaa latinankieliseen jokisimpukan lajinimeen margaritifera margaritifera. Yhtä paljon kuin romaani kertoo Sennin elämästä, se kertoo tehometsätalouden ja luonnonsuojelun vaikeasta sovittamisesta toisiinsa. 

Jokisimpukka on romaanissa kirjan osien ”välihenkilö”, jonka vaiheita kuvataan; se on sekä konkreettinen uhanalainen laji että symboli. Ilman koskematonta metsää ja jokea ei (simpukan) elämä jatku. Ja sitten tämä: ilman kipua ei synny helmeä. Jos simpukoista etsii helmeä, on tuhon oma – sekä simpukka että sen avaaja. Lisäksi jokainen kantaa kivun kasvattamaa helmimöykkyä sisällään kuin simpukka. Väkisin ei sitä saa avata vaan:

”Raotan kuortani, ja vesi soljuu lävitseni. Kuin itsestään pallo vierähtää pois ja katoaa joen vatsaan.”

Romaani käsittelee elämän jatkuvuuden riskejä (ihmis)elämän kannalta: sodan katkaisemia elämänkaria, raskautta, jossa äidin elimistö hylkii sikiötä, pakollista ja vapaaehtoista lapsettomuutta, sairauden (kirjassa polio, tänään sen tilalla voi olla korona) armottomuutta. Elämän jatkuminen muodossa tai toisessa on kuitenkin romaanin toivon sanoma, ja sen rinnalla sattumanvaraisuus näyttelee romaanissa ja elämässä oleellista roolia.

•

Margarita ei vaivuttanut minua sellaiseen transsiin kuin Kultarinta ja Kivitasku, mutta se on täyteläinen romaani, joka pakottaa lukemaan ajan kanssa, ajatuksella. Romaanin rakenne toimii, ja intensiteetti lisääntyy loppua kohti. Kielen kauneus häikäisee. Joskus kuvailutiheys jopa sokaisee, joskus selittää liikaa. Jotkut yhteensattumat saavat nikottelemaan, mutta kerronnan varmus saa nielemään kaiken. Silti välillä noin 600 silkinohutta, mahdollisimman ekologista sivua tuntuu turhan runsaalta.

Kirjavaikutus on monitahoinen. Minut Margarita vie syvälle myös omaan taustaani. Isäni palasi parikymppisenä rintamamiesveteraanina siviiliin, ja köyhänä, tilattomana nuorena maalaismiehenä ainoa ansaintakeino löytyi metsästä. Hän säästi vuosia metsätyöansioistaan, että pystyi 1950-luvun alussa kouluttautumaan metsätyönjohtajaksi. (Minä synnyin paljon myöhemmin.) Tunnistan rauhaa rakastaneesta isästäni hennon ailahduksen kirjan Mikosta. Isäni siirsi minulle rakkauden metsään, ja siksi tunnistan isävainaastani suoraan samaa ristiriitaa kuin kirjan metsänhoitaja-Antissa (joskin Antti on yläluokkaa ja korkeakoulutettu): metsä on ollut hyvinvointivaltioksi kehittyvän Suomen tärkein luonnonvara ja samalla elinkeinona luonnon vaara.

•

Mutta takaisin Margaritaan, joka aukaisee kuoriaan eli paljastaa henkilöistään ja joka välistä sulkee kuorensa eli jättää kertomatta. Löydän romaanista sellaista, mitä en mistään ennen, esimerkiksi orgastisen jokisyleilyn. Yhteys luontoon on muutenkin elämyksellistä ja voimallista. Kirjan loppu on kerrassaan kaunis ja sanomallisena tehokeinona mieleen painuva. Ja viimeisen sivun luettuani seuraavan yön näin unia, joissa sodan särkemä nuori mies näyttäytyi ja täydensi niitä romaanin kohtia, joita ei minulle kerrottu.

•

Anni Kytömäki

Margarita

Gummerus 2020

romaani

582 sivua.

Ostin kirjan.