Olen ammoin lukenut Kerstin Ekmanin Sudentaljat-sarjan ja vaikuttunut siitä. Nyt tartuin uutuuteen Suden jälki (Tammi 2022). Vahva kerrontataito on tallella, eikä sanomassa säästellä.
Romaani sopii uudenvuodentienoolle, sillä tapahtumat käynnistyvät uudenvuodenpäivänä, jolloin Uffe näkee lumessa ison urossuden jäljen. Mies täyttää 70 vuotta ja kokemusta on: hän toimii metsästysseuran päämiehenä ja on työuransa tehnyt metsäalalla. Nyt mullistuu moni miehen mielessä.
”Me elimme tavallista elämää. Minä elin sitä.
Sitten näin suden.
Mieletön eläin. Nuorempana ajattelin sen merkitsevän, ettei eläimillä ollut mieltä, ei siis sielua. Mutta tosiasiassa kyse on järjestä. Mieletön merkitsee järjetöntä.
Mitä susi oli minulle tehnyt?”
•
Luonnehdin Suden jälkeä ekoromaaniksi. Siinä on jotain Richard Powellin Ikipuut-romanin pohjoismaisen pikkuserkun henkeä, vaikkakin kerronnaltaan Ekmanin romaani on tiukan rajattu ja keskittynyt yhteen kertojanäkökulmaan. Yhteistä on, miten terävästi kaunokirjallistuu taloustekijöiden ja yksilöiden vastuu siitä, mitä luonnolle on tapahtunut ja luontokappaleille tehdään. Anni Kytömäen Margarita puolestaan tulee mieleen siitä, että kummankin kirjan metsänhoitajan aatoksista löytyy vastakaikua toisilleen. Suden jäljen Uffe kääntää elämäntyönsä kelkan:
”Tiesin, mitä ajattelin: että me valloitamme maapallon. Teemme siitä ison, myrkyllisen ja avohakatun yhteisön. Tapamme kaiken elämän meristä ja metsistä, enkä halua enää olla mukana sellaisessa.”
•
Ekman kuvaa ikämiehen näkökulmasta ja kokemuksesta muutosta yleisesti ja yksityisesti. Uffen sydänsairaus lisää kirjan panoksia: läsnä on yksilön elämän rajallisuus. Yleisesti muutosta ja katoavaisuutta kuvaavat vuodenajoissa ja säässä tapahtuneet muutokset. Uffen mielessä käy myös tarinat aiemmista sukupolvista, mikä korostaa eroja entisen ja nykyisen välillä. Eikä metsästys ole aiheista vähäisin: ihminen päättämässä elävien olentojen elinkaaresta.
Minäkerronta tuo päähenkilön lähelle, ja Ekman tekee sen hienosti – hienovaraisesti ja elävästi. Minäkertojan suhde Inga-vaimoon välittyy lämpimästi ja elämänkaltaisesti: vanha pariskunta tuntee toisensa mutta yhä yllättyy toisistaan. Kylän väki näyttäytyy suhteessa kertojaan ja paljastaa yhteisön mielialat.
•
Ja se susi – ikiaikainen pelkoa ja ihailua herättävä otus. Kirjaa sitoo ristiriitainen suhtautuminen petoeläimiin, ja samalla kirja antaa aihetta miettiä, mikä on peto milloinkin ja kenellekin. Ekmanin tiivis, ilmeikäs kieli herättää kunnioitusta, samoin se, että sanottavaa on muttei yksioikoisuutta. Ilmaisun selkeyttä, kirkkautta on.
•
Kerstin Ekman: Suden jälki, suomentanut Pirkko Talvio-Jaatinen, Tammi 2022, 120 sivua eKirjana. Luin kirjan BookBeatissa.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 
Kirjailijan hienoviritteinen, sielun syvyyksiä ja syövereitä oivaltava ja lämpimällä myötätunnolla tarinaa kuljettava ote ovat vertaansa vailla. Nautin suuresti lukemastani ja Ekmanin virtuoosimaisesta taidokkuudesta kuljettaa tarinaansa, joka puhutteli ja oli suuri nautinto lukea.
Sudesta – joka on mielenkiintoinen eläin laumametsästyksineen – on paljon sanontoja mm. olla susi syntyessään, mutta tämä nimenomainen teos ei todellakaan sitä ole:)
” Muisti on ihmeellinen… ”
Hienosti tiivistät! Lukeminen oli nautinto kielen ja päähenkilön kuvauksen tyylin vuoksi, mutta aiheiden käsittely ei jäänyt jälkeen. Täällä Suomessa on tunnistettavissa samanlainen susiraivo kuin Ekmanin kuvauksessa, paljon muutakin tunnistettavaa, vaan oi miten taitavasti asettelee kirjailija aiheita ja päähenkilön ajatuksia!
Voisikohan tämä kirja olla hyvä aloittaa Ekmanin tuotanto? 🙂 Olisi ainakin matala kynnys, kun teos on niin lyhyt.
Anki, ilman muuta aloitat tästä! Hyvää tapaninpäivää!
Paluuviite: Vuosikatsaus 2022 | Tuijata. Kulttuuripohdintoja
Kyl on hieno kirja. Ja ihan täällä lämpimissä lomamaisemissakin toimii. Ekologinen kestävän kehityksen muutos ihmisen päässä. Ja paljon muutakin.
Niin on! Ja paljon sisältöä ja tasoja, vaikkei sivuja ole paljon.
Lukuiloa auringon lämpöön!