Lyhytproosaa jouluksi: Kirkkoväki ja Joulu Örndahlin ruukissa

Joulun tienoilla on tarjolla kausituotteita. Suoratoistopalvelut pullistelevat jouluelokuvia ja -telkkarisarjoja, mutta myös joulunovelleja ja -romaaneja ilmestyy sesonkiin sopivasti. 

Tämä vuonna en ole innostunut draamoista. Yritin katsoa Netflixistä Oslon lentokentälle sijoittuvaa Joulumyrsky-minisarjaa, mutta en saanut siihen otetta. Idea sinänsä vaikuttaa hyvältä – joululiikenne pysähtyy kiireisellä lentokentällä sääsyistä – mutta tarinankerronta haarautuu liian monen henkilön seuraamiseen eikä herätä kiinnostusta heihin. Bongaan roolituksesta monta tuttua mainiosta Jouluksi kotiin –sarjasta. Sitä olen yrittänyt katsoa nyt toistamiseen, mutten ole ihan yhtä innostunut kuin ensimmäisellä katsomiskerralla.

Tämän joulun alla luin kaksi kotimaista joulunovellia, jotka edustavat ääripäitä, kauhua ja kartanoromanttista jouluidylliä.

Marko Hautala: Kirkkoväki

Marko Hautalalta on ilmestynyt neljäs jouluinen kauhutarina. Viime vuonna riemastuin Tilauspukista, nyt on Kirkkoväen vuoro (Haamu 2022).

Kirkkoherra Niilo Varjo saa poikkeuksellisen joulusaarnatehtävän Lapuan piispalta. Vuosikymmeniä on pysynyt salassa se, että yhteen autiokirkkoon kokoontuu vuosittain jouluyön messuun manalaiset eli alisen välitilaan puoliksi maatuneet kirkkoväkiläiset (jotka kansainvälisesti tunnetaan nimellä zombiet). 

Kotoperäisessä uskomusperinteessä tällainen porukkaa tunnetaan paljon, yksi nimitys on manalaiset. Tässä välissä voinkin suositella Pasi Klementtisen tietokirjaa Kansanuskon yöpuoli, jossa perehdytään kymmeniin kotimaisiin yöpuolen uskomusolentoihin. Joten mytologiasta kiinnostuneena saan herkutella, miten Hautala saattaa nykykauhunovelliin aihelman vanhoista uskomuksista. Hautala onnistuu erinomaisesti nykyisen ja menneen yhdistelyssä, kaikin aistein:

”’Niinpä tietysti’, kanttori huokasi. ’Joudun varoittamaan, että ruumiin ylösnousemus kuulostaa mukavan teoreettiselta uskontunnustuksessa, mutta todellisuus on toista. Ala-Ikola ei ollut mikään nirsonenä, mutta hänkin oppi ensimmäisestä kerrasta, että pitää siedättää. Haki Ruotsista surströmmingiä. Ennen jouluyön jumalanpalvelusta avasi purkin vessassa ja veti kenraaliharjoituksen siinä löyhkässä.'”

Lyhyt novelli pysyy jäntevänä. Juonenkuljetus on liukasta ja sanomisen tapa varmaa siten, että huumorin ja kauhun elementit sotkeutuvat sopivasti. Lopputuloksena sain groteskinmojovan, jouluhymistelyä särkevän kirjallisuuskokemuksen.

•

Marko Hautala: Kirkkoväki, Haamu 2022, 18 sivua eKirjana. Luin BookBeatissa.

Ann-Christin Antell: Joulu Örndahlin ruukissa

Perinteiseen joulutarinamakuun sopii Ann-Christin Antellin kertomus Joulu Örndahlin ruukissa (Gummerus 2022). Antellin romaaneiden Puuvillatehtaan varjossa ja Puuvillatehtaan perijä aikajanan väliin sijoittuva joulutarina on täydellinen trilogian ystäville. (Sarja täydentyy trilogiaksi keväällä.) Joulunovellissa saa todistaa ensimmäisen romaanin päähenkilön Jennyn rakkauden pitovoimaa ja toisen romaanin päähenkilön Martan nuoruustunnelmia Ruotsin puolen maisemissa 1800-1900-lukujen taitteessa.

Jennyn puolison Fredrikin sukuperintöruukki tarjoaa pittoreskin joulumiljöön, ja sen kuvaaminen käy Antellilta elävästi. Draaman aiheet ovat arkisia, mutta mukaan mahtuu pieniä jännitysmomentteja. Kokonaisuutta ryydittää viaton romantiikka.

Ruukkiympäristö voisi tarjota teräviä tarkasteluaiheita ruukin työväestä ja kartanon herrasväestä, mutta sellaiseen ei kirjoittaja nyt tartu. Onko lopputulos hampaaton? Tavallaan, mutta mutta. Ymmärrän kiltin joulutunnelman tarpeen, tällaisen pikaisen todellisuuspaon aikaan ja paikkaan, jossa voi levätä hetken varmuudessa, että kaikki voi käydä hyvin – maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto. Sellaistakin tarvitaan, joulusatuja aikuisille.

•

Ann-Christin Antell: Joulu Örndahlin ruukissa, Gummerus 2022, 48 sivua eKirjana. Luin BookBeatissa.

*

Toivotan lukijoilleni lämmintä joulumieltä, avaria ajatuksia ja toiveikasta talvimieltä!