Välipaloina haukkailen jännitysromaaneita. Pari kotimaista olen pureskellut lähiaikoina, mutta nyt sulattelen kahta pohjoismaista jännäriä, jotka sijoittuvat joulu- tai talviaikaan. Toinen on minulle melko uusi tuttavuus, toinen dekkarisarjakonkarin uutuus.
Jussi Adler-Olsen: Natriumkloridi
Osasto Q -sarja on edennyt jo yhdeksänteen osaan. Sarjan suola kiteytyy tuttuihin henkilöihin, joiden elämän etenemistä sarja on seurannut. Eri osissa huomio on siirtynyt nykyisin nelihenkisen porukan yksityisasioista toiseen, mutta päähenkilöksi voi silti hyvällä syyllä sanoa mörkkiä Carl Mørkiä.
Työporukassa Carl on tuore, heltynyt isä. Sen sijaan traagista isyyttä voi lukea Hamidista, johon myös ympätään yhä vain sanontojen ja vertausten käytön komiikkaa. Tanskalainen maahanmuuttopolitiikka saa hänen välityksellään tiukkaa tulkintaa. Rose ja Gordon näkyvät nyt eniten työn kautta.
Suola mainittu jo juttuni ensimmäisessä tekstikappaleessa! Natriumkloridi (Gummerus 2022) havahduttaa osasto Q:n tutkimaan murhasarjaa, jossa parillisina vuosina on löytynyt epämääräisissä olosuhteissa kuollut henkilö suolakasa lähellään. Tapahtumien taustalla on huolellinen omankädenoikeutta vaaliva henkilö. Korona-aika tarjoaa kirpeän sävyn murhatutkintaan.
Minut juoni ja jännitys veivät mukanaan. Uhrin kohtalon odottaminen tuntuu piinaavalta – melkein sarjan ensimmäisen osan Vanki tapaan. Toisaalta kalmojen määrä sekä kohtuuttoman kolkot kuolintavat välillä kävivät lukukunnon päälle, mikä sai minut taas miettimään, riittääkö minulle dekkarissa psykopaatin metsästys silloin, kun psykologiset syyt hipovat uskottavuuden rajoja. Romaani päättyy odottamattomaan koukkuun, että ei muuta kuin koukussa roikkuen odotellen kymmenettä osaa.
•
Jussi Adler-Olsen: Natriumkloridi, suomentanut Katriina Huttunen, Gummerus 2022, 320 sivua eKirjana. Luin BookBeatissa.
Ragnar Jónasson: Lumisokea
Lumisokea (Tammi 2022) on toinen lukemani Ragnar Jónassonin dekkari, ensimmäinen oli Pimeys. Lumisokea aloittaa Ari Thor -sarjan, ja sarjasta on jo tekeillä tv-sarjakin. Mikäpäs siinä, sillä Lumisokea toi minulle mieleen Loukussa-telkkarijännärin. Kummassakin on eristyksissä oleva pikkukaupunki, joka talvisissa olosuhteissa jää lumivyöryjumiin. Islannin luonto ja säävaihtelut ja ihmisten joustaminen hommasta toiseen viehättävät paikallisina spesialitetteina. Pikkupaikkakuntalaisten toisten asioista tietäminen ja salaisuuksien setviminen taitavat olla universaalia uteliaisuutta herättävää.
Kirjan Ari Thor on tuore poliisi, jolla on taustallaan teologian opintoja. Hän muuttaa Reykjavikista Islannin pohjoisrannan pikkupaikkaan, jossa ei tapahdu mitään – vaan nyt tapahtuukin kaksi kuolemaa. Kirjassa selviää, onko kyse tapaturmista vai murhista. Rikosselvitys on kirjassa verkkaista ja kömpelöhköä, ja kaksi muuta paikallispoliisia tulevat hiljakseen tutuiksi henkilökohtaisine ongelmineen.
Silti minulle jää aika laimea olo tästä ensimmäisestä osasta. Toisaalta kotikutoisuus on jotenkin hellyttävää, mutta turhan kömpelösti kirjassa kuvataan ohimeneviä henkilöitä, mistä ei seuraa mitään. Päähenkilöä kohtaan en ihan lämmennyt, vaikka ahtaan paikan kammon psykologiset syyt kutkuttavatkin, ja kiusaamaan jää Arin vetämättömyys selvittää omia asioitaan. Vaan ehkäpä se on juuri tarkoitus: lukija tuskittelee, että miksi se nyt noin ja miksei se nyt niin.
•
Ragnar Jónasson: Lumisokea, suomentanut Vilja-Tuulia Huotarinen, Tammi 2022, 188 sivua eKirjana. Luin BookBeatissa.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 