Avainsana-arkisto: Juha Itkonen

Juha Itkonen & Kjell Westö: 7+7

Kirje on lähtökohtaisesti intiimi teksti, yleensä vain vastaanottajalle tarkoitettu. Usein kirjeen kirjoittaja kertoo kuulumisia ja availee ajatuksiaan. Hän odottaa kirjeenvaihtokumppaniltaan vastavuoroon samaa, mutta kirjeenvaihto poikkeaa luonteeltaan somettelusta, sillä vastaukset voivat viipyä, se on luonnollista toisin kuin somen online-ympäristössä. Kirjeenvaihdossa on mahdollista kypsytellä asioita, joita kirjeessä käsittelee.

Mitä tapahtuu, kun Juha Itkonen ja Kjell Westö kirjoittavat toisilleen seitsemän julkista kirjettä, joista koostuu kirja 7+7 (Otava 2019)? Ei kirjejulkaisut toisaalta harvinaisia ole, sillä monien kirjailijoiden kirjeenvaihtoa on esimerkiksi julkaistu jälkikäteen. Mutta nyt kaksi kirjailijaa on varta vasten ja tietoisesti kirjoittanut toisilleen julkaistavia kirjeitä, Westön sanoin ”avointa ja suojaamatonta virtaa ihmiseltä ihmiselle”. Tuloksena on henkilökohtaisuuden ja hiotun esseistiikan yhdistelmä. Osin spontaanilta vaikuttavaa, osin suvereenin tekstintuoton tuntua.

”Vaikka kirjeenvaihtomme käsittelee hyvinkin henkilökohtaisia asioita, kirjailija on melkein aina mukana kun kirjoitan. Menen niin syvälle itseeni kuin uskallan ja osaan. Mutta osa minusta jää ulkopuolelle.” Westö


Kaksi ammattikuvittelijaa käsittelee kirjeissään paljon kirjailijuutta ja kirjallista kenttää meillä ja muualla. Kumpaakin kritiikit ovat haavoittaneet. Sen esille tuominen muistuttaa siitä, miten kirjailijan työ on luonteeltaan raastavaa: vuosien puurtaminen, sitten antautuminen lukijoille ja julkisille arvioinneille.

Kirjassa on kiinnostavia ajatuksia autobiografian / omakohtaisuuden / omaelämäkerrallisuuden ja silkan fiktion yhteyksistä ja ristivedosta. Itkosen viimeisin romaani Ihmettä kaikki ilmestyi keskellä kirjeprojektia ja on yksi kimmoke post-Knasu-kirjallisuuden miettimiseen. Itkonen toteaakin: ”On siis paikallaan miettiä, miten ’puhtaat’ kirjat enää pärjäävät kilpailussa doupattujen teosten kanssa.” Dopingia on siis kirjojen omakohtaisuus. Kumpikin kirjailija kokee olevansa pohjimmiltaan fiktiokirjailijoita, Itkonen omakohtaiseen kallellaan enemmän kuin Westö.

”Kirjailijalle kysymys muistamisen ja keksimisen erosta on loputtoman kiinnostavaa.” (Itkonen)
– –
”Minun on uskottava edelleenkin fiktioon, mielikuvitukseen ja tarinaan, se on minulle elinehto.” (Westö)

20190907_144100_resize_33.jpg


Kirjailijat pohtivat paljon perhettä ja isyyttä. Miesten ikäero vaikuttaa siihen, että elämänvaiheet eroavat toisistaan mutta yhtymäkohtia löytyy paljon. Kirjeenvaihto sisältää lisäksi rutkasti isoja teemoja politiikasta, yhteiskunnasta, isänmaallisuudesta, kieli-identiteetistä, ilmastomuutoksesta, #metoosta, feminismistä ja patriarkaatista. Pistelevät he joukkoon sellaistakin, että varmasti löytyy tahoja mieltään pahoittamaan tai vasta-argumentoimaan. Pääaiheet poukkoilevat kirjeestä toiseen, liikkuvat tunnelmissa, joissa on tarkkanäköistä pohdintaa ja menneiden muistelua mutta myös huolta, turhautumista, kiukkua ja alistumista. Kumpaakin kirjoittajaa leimaa itsetutkiskelu. Ja eipä unohdeta toivoa eikä rakkautta – niitäkin on.

Itkosen tuotannosta en ole lukenut kaikkea, Westöltä suurimman osan, mutta nyt olin omituisena osallisena kahden kirjailijan ystävyyden syvenemisessä. Tai ”omituinen” on väärä sana, ”etuoikeutettu” on osuvampi. Ehkä hetkittäin minulle tulee tirkistelevä olo, vaan vähemmän kuin etukäteen oletin. Minulle on annettu tieten tahtoen mahdollisuus katsoa kirjailijoiden valikoimaan privaatista ja elämännäkemyksistä. Se herättää tunteita ja ahaa-elämyksiä. Minua miellyttää lukea, miten arvostavasti ja ymmärrys edellä kirjailijat tulevat toisiaan vastaan aiheiden aloituksissa ja vastauksissa. Ja viimeisen kirjeen viimeiset rivit, oho, liikuttavat.

– –

Juha Itkonen & Kjell Westö
7+7. Levottoman ajan kirjeitä
Otava 2019
esseistisiä kirjeitä
237 sivua eKirjana.
Luin BookBeatissa.

6 kommenttia

Kategoria(t): Esseet, Kirjallisuus