Perinteiseen tapaan kirjabloggaajat ja -grammaajat ym. ovat äänestäneet vuoden 2022 suosikkilukemistoaan. Tänään on julkaistu tulokset, kiitos kategorioiden vastuulliset: Blogistania Finlandia: Kirjakaapin kummitus Blogistania Globalia: Oksan hyllyltä Blogistania Kuopus: Yöpöydän kirjat Blogistania Tieto: Jotakin syötäväksi kelvotonta
Tuloksista
Tulokset julkistettiin 13.3.2023 klo 10 kunkin kategorian vastuublogissa:
Tänä vuonna äänestin vain kotimaisen ja käännetyn kirjallisuuden kategorioissa. Perspektiiviä saa menneeseen kirjavuoteen hyvin juuri näin: äänestys on vasta maaliskuussa. Pölyä on hitusen laskeutunut edellisvuoden lukukokemuksiin, ja valinnat voivat olla erilaisia verrattuna siihen, mitä valitsisin vaikkapa heti vuodenvaihteessa.
Kotimaista kärkikolmikkoa 2022 ei ollut helppo valita, mutta näin ne asettelin äänestyspäivänä 10.3.2023: Iida Rauma: Hävitys. Tapauskertomus Maria Turtschaninoff: Suomaa (Arvejord, suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom) Joel Haahtela: Jaakobin portaat.
Omat ehdokkaani olivat myös enemmistön suosikkeja (ks. äänestystulokset). Blogistani-äänestyksen kärki on: 1) Iida Rauma: Hävitys, 2) Tommi Kinnunen: Pimeät kuut, 3) Maria Turtschaninoff: Suomaa.
Käännöskirjallisuussuosikkini järjestin näin: Bernardine Evaristo: Tyttö, nainen, toinen (suomentanut Kaijamari Sivell) Ian McEwan: Opetukset (suomentanut Juhani Lindholm) Elizabeth Strout: Voi William (suomentanut Kristiina Rikman).
Ja tässäkin kategroriassa olin voittajan osalta enemmistöä (ks. äänestystulokset), sillä ykkönen on Evariston Tyttö, nainen, toinen. Kakkonen on Emily St. John Mandelin Asema 11ja kolmas Casey McQuiston Punaista, valkoista ja kuninkaansinistä.
Tämä kirjavuosi
Kulunut vuosi on hyvässä vauhdissa. Kohottavia kirjakokemuksia on jo kertynyt. Kotimaisista Joonatan TolanHullut ihanat linnut ja Joel HaahtelanYö Whistlerin maalauksessa ovat jääneet mieleen möyrimään. Esikoisromaaneista Emilia Suvialan Jaettu on jättänyt hyvän jälkimaun. Käännöskirjoista innostavia ovat olleet Celeste NgnKadonneet sydämemme ja Lydia SandgreninLäpileikkaus, joista jälkimmäinen on viime vuoden käännössatoa. Ja onhan niitä ollut useita muitakin; blogini Luetut 2023 sen paljastaa.
Hyvää naistenpäivää 2023! Tästä käynnistyy yhdeksäs naistenviikkohaaste.
Vapaa haaste
Sinulla on nyt aikaa suunnitella, mitä kirjoja ja postauksia jemmaat heinäkuulle. Haasteviikon aikana 18.–24.7.2023 ansiostasi kirjasome täyttyy viikon teemasta. Aihe ja tyyli ovat vapaat:
– Voit lukea naisten kirjoittamaa kirjallisuutta. – Voit kirjoittaa havaintojasi naiskuvista. – Voit valita luettavaksi tai postattavaksi kirjallisuutta, jonka on kirjoittanut viikon nimipäiväjuhlittu. – Voit postata kirjallisuudesta, jonka henkilöissä on viikon nimipäiväsankarittaria. – Voit valita naisviikkotulokulmasi mielesi mukaan.
Jos postaat blogissa tai julkaiset muussa kirjasomessa, ilmoittaudu tähän postaukseen ja/tai lisää linkki koontiini 25.7.2023.
Jos vain luet: someta lukemastasi, nappaa kirjavinkkejä ja kommentoi naistenviikolla teemapostauksia ja koontia.
Naistenviikon nimipäivät
Kirjavalintojen avuksi voit katsastaa naistenviikon nimipäivät: 18. heinäkuuta – Riikka 19. heinäkuuta – Sari, Saara, Sara, Sarita, Salli, Salla 20. heinäkuuta – Marketta, Maarit, Reetta, Reeta, Maaret, Margareeta 21. heinäkuuta – Johanna, Hanna, Jenni, Jenna, Jonna, Hannele, Hanne, Joanna 22. heinäkuuta – Leena, Matleena, Leeni, Lenita 23. heinäkuuta – Olga, Oili 24. heinäkuuta – Kristiina, Tiina, Kirsti, Kirsi, Krista, Kiia, Tinja
Myös Kielikellossa on haastetta tukeva nimijuttu, ja kotimaisia naisnimikirjallisuusvinkkejä löytyy kirjasta Naisia nimittäin (SKS 2019).
Yleisesti ottaen ei kulunut vuosi tarjonnut maailmaan valoisia muistoja – sotasynkeyttä ei voi ohittaa. Vuoteni 2022 on kuormittanut, mutta kun selasin kännykkäkuvia, tajusin tapahtuneen privaatisti myös ilahduttavia asioita.
Sain kirjabloggaajaystävien Finlandia-palkintovalvojaisissa ennustajavoitoksi mukin, jossa lukee ”Reading is my therapy”, ja sehän osui ja upposi. Niin se on, että lukuharrastus tarjoaa heijastuspintaa, sen lisäksi iloa ja ajankulua. Ja bloggaaminenkin on jatkunut hyvänä harrasteena. Tässä vuoteni tärkeyksiä.
Parhaat kotimaiset romaanit
Kokosin vuoden kotimaisia mielikirjojani Finlandia-ennustukseeni, joten ne voi lukea koontijutustani. Suosikkeja oli kymmenkunta, kärjessä Hävitys, Ihmishämärä ja Suomaa, ja listaan haluan lisätä Eeva TurusenSivistynyt ja miellyttävä ihminen, jonka luin vasta F-ehdokasasettelun jälkeen.
Parhaat käännösromaanit
Tove Ditlevesin kauan sitten tanskaksi ilmestyneet omaelämäkertakirjat järisyttivät: karvasta rehellisyyttä Aikuisuudessa. Samaan sarjaan solahtaa nobelistin Annie Ernauxin Vuodet. Eikä suursuosikkini Elizabeth Strout pettänyt: Voi William! – niin tarkkaa ja ailahtavaa elämänkuvailua! Kerstin EkmaninSuden jälki herätti minussa suurta arvostusta, ja Karin Smirnoffinjanakippo-trilogia sai osuvan lopun. Ian McEwanin tarinointitaito ei pettänyt: hieno Opetukset. Ykköseksi nyt nostan Bernardine EvaristonTyttö, nainen, toinen– vautsi, mitä kerrontaa!
Kirjallisia ja muita kohtaamisia
Kohokohtia oli monia, esimerkiksi haastattelin kevätkaudella Kanneltalossa Anneli Kantoaja syksyllä Joel Haahtelaa. Minulla oli myös ilo ja kunnia osallistua suunnittelemaan kirjallista kävelykierrosta Kirjojen Kannelmäki, joka oli osa Kanneltalon 30-vuotisjuhlia; mukana ensi kierroksella kulki kirjailija Markus Ahonen. Siitä kirjoitin jutun, ja kävelykierrokselle on lisäksi ihan oma Kantsun kirjaston blogi Kirjojen Kannelmäki, jonka avulla voi itsenäisesti kiertää alle kolmen kilometrin kirjalenkin.
Pikkukuvissa Joel Haahtela, Riitta Jalonen, Leena Parkkinen Arja Korhosen kanssa ja kaksihenkisen kirjapiirini toinen jäsen Johanna. Isossa kuvassa (kuva: Olli Ahti) Kirjojen Kannelmäki -suunnitteluryhmää: Kulttuuri kukoistaa -bloggaaja Arja Korhonen sekä Kannelmäen kirjastosta Sanna Sivonen ja Tuulikki Kuurne.
Ja olihan Älä unohda selkokirjaa -seminaari, Helsinki Lit, Helsingin kirjamessut, kirjapiirikohtaamisia ja bloggaritapaamisia – hienoja kirjallisuushetkiä. Sen lisäksi tapasin perhettä, tuttuja ja ystäviä elämän varrelta, ja Turussa tapahtui mukava opiskelukavereiden 40-vuotistapaaminen. Kesällä kävin Kotkan ja Elimäen seuduilla, ystävien kanssa reissasimme Tallinnaan, ja puolison kera piipahdin Tukholmassa – koronanjälkeistä lähi(laiva)matkailua.
Tv-draamat
Olipas kotimainen Aikuiset riemastuttava ja englantilainen Eroja ja avioeroja koukuttava! Agenttisarja Slow Horses yllätti: huumoria, jännitystä ja yllättäviä juonenkäänteitä. Sen sijaan todesta ammentava The Crown ei ihan vastannut odotuksia, koska yhteiskunta-ainekset ohittuivat ja kuvaus keskittyi samaan suhdemössöön, joka on tyystin tuttua iltapäivälehdistä. Kesäni pelasti vanha tanskalaissarja Matador.
Minussa on jokin selittämätön pehmeä kohta historiallisille draamoille, joissa urheat miehet ratsastavat nummilla hiukset hulmuten. Ykkössuosikkini näistä onThe Last Kingdom, jonka viimeisin kausi tarjosi historiasarjan parhautta: politiikkaa, valtataistelua, lojaliteettia, jännitystä, suvantoja, suhteita – ja tukka tanassa laukkaavia urheita urhoja. Sen vanavedessä innostuin odotusteni vastaisesti Viikingit -Valhalla -sarjastakin, vaikka alkuperäiseen Viikingit-sarjaan petyin jo kolmannella tuotantokaudella. Fantasiankaipuun täytti komea The Lords of the Ring: The Rings of Power – seikkailua ja huolellista kuvausta joskin arvoituksellisia juonenkäänteitä.
Konsertit
Täytän piakkoin tasavuosia: tummista hiuksistani ei ole jäljellä kuin joitain takatukkasuortuvia, mutta muistoja on kertynyt. Siispä suuntasin nostalgoimaan nuoruuteni suosikkien konsertteihin: elokuussa villitsi Hassisen kone ja syyskuussa Sting. Yhden nuoruussuosikin osalta ”tyydyin” kirjaan, U2:n BononSurrender. No, olin sentään tässäkin ajassa kiinni, sillä näin naisenergiaa Mestarit-keikalla: Ellinoora, Kaija K, Jenni Vartiainen ja Vesala. Konserttivuoden kruunasi Händelin barokkimusiikki Musiikkitalossa.
Tuotannostani
Tänä vuonna ilmestyi kaksi kirjaa, joissa sormeni ovat pelissä. Romaani Sormus(Avain) on jälleen kirja, jossa kokeilen selkokirjallisuudessa jotain uutta. Kirjassa on episodirakenne, ja tarinointi on historiallisen ja romanttisen romaanin yhdistelmää. Sormuksen lisäksi ilmestyi selkomukautukseni Minna Canthin kolmesta novellista: Ystävät, Salakari ja Missä onni? (Laatusana). On tarpeen tarjota Canthin klassikkokirjallisuutta uusille lukijoille.
Kuvassa siivittää tulevaan tuotantoon sielunlintuni kurki, koru: Paarma Desing (joulu- ja tasavuosikymmenlahja siipalta).
Olen tähän mennessä julkaissut 12 omaa tai mukautettua selkokirjaa. (Voit kuunnella Lukupuhetta-bodcastista puhetta kirjoistani, haastattelijana Mervi Heikkilä.) Aina joskus kysytään, aionko kirjoittaa oikeaa kirjallisuutta. En ole ajatellut tehneeni tähänkään mennessä väärää. Olisi kyllä ilo nähdä (valta)mediassa vuosittain vaikkapa kooste vuoden selkokirjatarjonnasta, jotta sekokirjallisuus normalisoituisi.
Muuta tähdellistä
Hautasimme anopin, ja sain setvittyä äidin kuoleman jälkeiset viralliset asiat. Runoblogini Alman runot kuoppasin (en enää päivitä) yhtä aikaa tärkeän lemmikkini Alman myötä. Suruksemme kissakulta sairastui vakavasti ja lähti maaliskuussa kehräämään tuonilmasiin. Ei ollut aikomus avata ovea vielä aikoihin toiselle kissalle, mutta yllättävästi meille saapui marraskuussa Sohvi, toimelias venäjänsininen pentu, joka päivittäin virkistää villillä vauhdillaan ja lempeällä välittömyydellään.
Mainittakoon tässä, että olen nykyisin virallisesti talollinen Takala, sillä lapsuudenkotini on lainhuudatettu nimiini. Aika näyttää, kuinka kykenen ylläpitämään vanhaa taloa Teiskossa, mutta siellä kesäisen pelto- ja metsämaan keskellä kurkia kuunnellen ja hyvää kirjaa pihakeinussa lukien olen päässyt parhaiten sinuiksi maailman melskeiden kanssa.
Kiitän lukijoitani! Toiveikasta talvimieltä – ja tarjotkoon vuosi 2023 elämyksiä, jotka kannattelevat!
Perinteiseen tapaan kirjabloggaajilta aukeaa adventtiaikana joka päivä juttuluukku. Tarkista Ankin kirjablogista postausvuorot. Jokainen joulukalenterin kirjoittaja löytää oman kulmansa adventtiajan juttuihin – tyyli on vapaa niin kuin se bloggaamisessa tuleekin olla. Minun kalenteripäiväni on tänään, ja päädyin pohtimaan kansanperinnettä.
•
Tänään vietetään itsenäisyyspäivää. Suomi on ollut itsenäinen 105 vuotta. Suomalaisuutta on ollut itsenäistä valtiota kauemmin, eikä se ole koskaan ollut yhdenlaista. Kiinnostavasti siitä kertovat vanhat uskomukset: jotkut asiat toistuvat paikasta toiseen, jotkut tulevat muualta ja jotkut muuttuvat merkityksiltään.
Valitsin itsenäisyyspäivän kirjaksi Pasi Klementtisen tietokirjan Kansanuskon yöpuoli. Hiidet, manalaiset ja muut demonit (SKS 2022). Valintani ei ole mikään viesti synkistä ajoista vaan se johtuu kirkkaasti kiinnostuksestani kansanperinteeseen, jossa uskomustarinoilla on ollut tärkeä merkitys. Tarinat tarjosivat selityksiä ilmiöille, ja ne saivat käsittämättömyyksille käsitettävän, konkreettisen ja personoidun pohjan.
Ajatellaan vaikkapa koliikkivauvan öistä, piinaavaa itkua tai aikaihmisen kammottavia painajaisia. Pienokaisen parkumisen hyväksyminen käy järkeen, kun tietää, että asialla on pahanilkinen Yöitkettäjä ja millä konstein se saadaan lähtemään: heitä kirves. Entäpä pahat unet? Silloin Mara tai Painajainen asettuu yöllä nukkujan päälle ahdistaen ja kauhua nostattaen. Nämä ilkiöt voidaan karkottaa taikakonstein ja loitsuin.
Tuollaiset syy-seuraus-sepitykset ovat hyvin ymmärrettäviä kuten sekin, miten ihmiset yhä vain kaipaavat tarinoita eri muodoissa tai selityksiä selittämättömyyksille.
•
Kansanuskon yöpuoli on helppolukuinen tietokirja. Pasi Klemettinen on koonnut vakuuttavasti ja kattavasti tietoja meiltä ja muualta ja esittää ne havainnollisesti. No, esimerkiksi tästä Painajaisen kaverista Marasta ja sen englanninkielisestä sukulaisesta: ”Itse asiassa nightmare on alun perin tarkoittanut naispuolista pahaa henkeä joka ahdistelee miehiä (tai hevosia) heidän nukkuessaan siten, että he kokevat tukehtuvansa.”
Yöpuolen uskomusolennot -kirjassa eläimet, vainajat, haltiat, hirviöt ja muut uskomusolennot esitellään aakkosjärjestyksessä ja esittelyjä elävöittävät suorat lainaukset loitsuista, runoista ja kansantarinoista. Mukana on myös osuvaa kuvitusta, joka virkistää kokonaisuutta. Aiemmin ei ole ilmestynyt suomenkielistä tietokirjaa, johon on koottu nämä pahanilkiset ja kammottavat olennot.
”Monet olennoista ovat yleensä varsin harmittomia, mutta nyt esittelen niistä tarkoituksella kielteiseksi koottuja piirteitä. Myyttisten olentojen suhteen paneudun antamaan vastauksia siihen, mistä ja miten ne ovat muinoin syntyneet ja tulleet pohjoisen havumetsän kansan rieskasi. Kuva voidaan toki kääntää toisin päin: jospa ihmiset ovat niitä, jotka ovat tunkeutuneet aikoinaan toisten olentojen alueille ja reviireille.”
•
Mistä me olemme rakentuneet? Jokainen on sukupolvien ketjun osanen, ja on innostavaa kuvitella, mitä kolme, viisi tai kymmenen ketjun osaa sitten uskottiin, kuviteltiin, pelättiin ja toivottiin. Sitä raottavat tämäntyyppiset kirjat. Kansanuskon yöpuolen perusteella etenkin kuoleman arvoitus, vääjäämättömyys ja pelottavuus on vaikuttanut ihmisiin aina, ja sitä varten on tarvittu käsittelytapoja – kuten kirjan moninaisia vainajaotuksia. Ja aina on ollut syytä varoittaa vaaroista, ja siihenkin tarkoituksiin on tarvittu kavahduttavia uskomusolentoja.
Kovin kiehtovaa! Kun tietää asioita menneistä ajoista ja ajattelutavoista, näkee tästä päivästä enemmän kuin ennen. Näissä tunnelmissa toivotan tarinallista, myös toiveikasta itsenäisyyspäivää ja adventtiaikaa 2022!
•
Pasi Klemettinen: Kansanuskon yöpuoli. Hiidet, manalaiset ja muut demonit, SKS 2022, 320 sivua. Sain kirjan kustantajalta.
Hellekesään avautui viikko, joka ehkä oli ilmoiltaan viileähkö mutta tunnelmaltaan kirjakuuma: naistenviikko 2021. Sehän tarkoittaa moninaisia kirjakokemuksia!
Väljähkön haasteohjeen voit kerrata tästä. Osa osallistujista on postannut joka päivä tai useimpina päivinä, osa on mukana yhdellä kirjajutulla tai listauksella. Ja näkökulma tyylineen on vapaa. On ollut ilo lukea!
Listaan etukäteisilmoittautuneet postaajat (mutta ihan aukoton listaus ei ole, sillä kaikissa ilmoittautumisissa ei ollut bloginimeä):
Kerään tämän jutun kommentteihin naistenviikkojuttujen linkkejä, jotta saamme nauttia viikon sadosta myöhemminkin. Lämmin kiitos kaikille kesän 2021 haasteen osallistujille! Ensi vuonna jatkamme!
Käynnistin tammikuun lopussa Eeva Joenpellon 100-vuotisjuhlan kunniaksi lukuhaasteen. Aikanaan suosittu kirjailija ei nykyään monesti osu silmiin kirjajutuissa. Juhlavuotena on kuitenkin kiinnostavaa lukea uudelleen tai tutustua ensimmäistä kertaa Joenpellon tuotantoon.
Osallistu arvontaan
WSOY:n kirjasäätiö lahjoittaa viisi Joenpellon kirjaa arvottavaksi haasteeseen osallistujille. Olet mukana arvonnassa, kun kirjoitat kommenttiin Joenpelto-lukukokemuksestasi tai lisäät linkin juttuusi. Arvonta on käynnissä 22.6. saakka. Saat tiedon kirjavoitosta sähköpostiisi. Arvottavana ovat seuraavat Joenpellon romaanit:
Avoin, hellä ja katumaton
Jottei varjos haalistu
Missä lintuset laulaa
Neito kulkee vetten päällä
Rikas ja kunniallinen.
Kuvat arvottavista kirjoista on ottanut Anna Mattila Eeva Joenpellon talon salissa.
Lukukokemusten ja kirjasomettajien juttujen koonti
Kirjasomettaja tai Joenpelto-lukija: lisää komenttiin juttulinkkisi ja/tai lukukokemuksesi. Käytä ja seuraa myös muuta somea ja tunnuksia #joenpelto100 #eevajoenpelto100 #wsoykirjallisuussaatio.
Haastoin Joenpellon lukemiseen jo muutama vuosi sitten (kooste 2016), mutta tänä vuonna on sata syytä toistaa se. Tammikuiseen haastejuttuuni ilmoittautui ennakkoon parikymmentä kirjasomettajaa:
Joukko kirjabloggaajia pääsi 9.6.2021 tutustumaan Sammatissa Joenpellon vaikuttavaan Vares-Kantola-taloon. Talon tunnelmin johdattelen Joenpelto-lukijoiden lukukokemuksiin, joita löydät tämän jutun kommenteista. Eläköön ajaton proosa, jota sopii lukea juhlapäivän jälkeenkin!
Hyvää naistenpäivää 2021! On aika julistaa seitsemännen kerran naistenviikkohaaste. Jää siis hyvin aikaa suunnitella luettavaa ja postattavaa naistenpäivästä naistenviikkoon.
Vapaa haaste
Haasteviikon aikana 18.–24.7.2021 luetaan ja/tai postataan naisnäkökulmasta. Aihe ja tyyli on vapaa:
– Voit lukea naisten kirjoittamaa kirjallisuutta. – Voit kirjoittaa havaintojasi naiskuvista. – Voit valita luettavaksi tai postattavaksi kirjallisuutta, jonka on kirjoittanut viikon nimipäiväjuhlittu. – Voit postata kirjallisuudesta, jonka henkilöissä on viikon nimipäiväsankarittaria. – Voit valita naisviikkotulokulmasi mielesi mukaan.
Jos postaat, ilmoittaudu tähän postaukseen ja/tai lisää linkki koontiini 25.7.2021.Jos vain luet: koe ja kommentoi naistenviikolla teemapostauksia ja koontia.
Lukeminen on lahja ja kirjat paketteja, joista riittää avaamista kerta toisensa jälkeen. Tarkoitan kaikenikäisiä.
Kouluikäisen kirjan sivut kääntyvät ketterästi, kun niitä hänen kanssaan selaa luottoaikuinen: sinä. Myös sinä olet lahja. Lukemispakettiin on tarvittu sinua, jotta ylipäätään kirja löytyy lapsen ja nuoren kädestä, eli olet osannut hankkia ja vinkata mielekästä luettavaa.
Seuraavassa tarjoan sinulle yhden kirjaidean, ja samalla avautuu kirjabloggaajien joulukalenterin aatonaaton luukku.
*
Vuokko Hurme: Kiepaus (selkomukautuksena)
Vuokko Hurmeen lasten fantasiaromaani Kiepaus ilmestyi 2017 (S&S), ja nyt sen rinnalla tai tilalla voi lukea selkokielisen version (mukauttaja Hanna Männikkölahti, Pieni Karhu 2019). Selkomukautuksen merkitys on juuri siinä, että sama kirja helppolukuisena versiona saa uusia lukijoita – etenkin heitä, joille voi paksuun kirjaan keskittyminen olla vaikeaa, vaikka lukeminen muuten kiinnostaisi.
Kirjan kertoja Lenna on kahdeksanvuotias tyttö Kardumista. Siellä kaikki on kääntynyt ylösalaisin ja kärsitään vesipulaa. On siis kyse harvinaisesta lasten dystopiakirjasta, mutta tarina on toteutettu siten, että jännityksen ohella säilyy selviytymisen toivo.
”Kardum oli aika erikoinen ja varallinen paikka. Kardumissa oli selvää, että tuntemattomia piti varoa. Minun elämäni oli kuitenkin yleensä ihan tavallista.”
Kirjassa kuvaillaan mielikuvitusta innostavasti erikoinen maailma sekä siihen liittyvät vaikeudet ja uhat. Kirjassa tärkeitä teemoja ovat jakaminen, luopuminen sekä vaikeiden tosiasioiden tunnustaminen.
”- Täällä on tapana, että kaikki jaetaan muiden kanssa, mutta meillä on vain vähän ruokaa, isä sanoi. Muistin lupaukseni enkä valittanut.”
Selko-Kiepaus sisältää paljon henkilöitä ja tarinan polveilevuutta, joten ihan superhelppo kirja se ei ole. Sujuvassa selkokielessä ja oikein onnistuneissa kerrontaratkaisuissa on joitain mutkikkaita kohtia, jotka ovat hitusen helpotettavissa (esimerkiksi sana ”haastava” vaikkapa sanaksi ”vaikea”). Jollekin lukijalle ongelmaksi voi muodostua kirjan pituus, vaikka 250-sivuinen romaani onkin supistunut selkokirjana noin 150 sivuun.
Lukemista tuuppaavat mukavasti eteenpäin lyhyet luvut ja taitavat johdattelut eri aikatasoihin. Alun ilmeikäs henkilöluettelo kuvineen auttaa: lukija voi tarkistaa, kuka on kuka. Ina Majaniemen eloisa kuvitus tukee muutenkin hienosti tarinaa. Uskon: kun lukija pääsee alkuun, juoni ja tunnelma tempaavat mukaansa! Ja näen sieluni silmin: kouluikäinen lepää turva-aikuisen kainalossa ja he vuoronperään lukevat kirjan tekstiä, eläytyvät ja keskustelevat tarinan käänteistä ja tunteista.
Kiepauksen hienous on siinä, että siinä kuvaillaan monipuolisesti tunteita tilanteessa, jossa meille itsestään selvät asiat eivät enää ole itsestään selviä. Kirja arvostaa lapsilukijaa ja käsittelee sekä maailman ja aikuisten ongelmia että lapsen huolia iloja unohtamatta. Koska näinä aikoina ilmastonmuutos puhuttaa, fantasian avulla sitä on kätevä käsitellä. Spefi-kirjallisuuttaa ei liiemmin ole tarjolla selkona (Unohtunut maa -sarja sekä mukautukset Maria TurtschaninoffinHelsingin alla ja Maresi-romaaneista), joten Kiepaus on siinä tärkeä lisä.
Vuokko Hurme
Kiepaus
selkomukautus Hanna Männikkölahti
kuvitus Ina Majaniemi
Pieni Karhu 2019
147 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.
*
Kalenteribloggaajien lämmin joulutervehdys
Lämmintä, lukuisaa joulua, kirjalahjan antaja ja kirjablogien lukija!
Joulunvieton aikana voit aukoilla muun ohella kirjabloggaajien kalenteriluukkuja. Niistä riittää lukukokemuslahjoja läpi vuoden. Minua ennen joulujutun kirjoitti Mrs Karlson lukee, ja aaton avaa Sheferijm – Ajatuksia kirjoista. Tänä vuonna kirjabloggaajien joulukalenteriin osallistuivat seuraavat blogit (linkit vievät blogiin, ei suoraan kalenterijuttuun):
Tänään on Runebergin päivä. Mieleeni tulee vertaus ”Puhuu kuin Runeberg”, siis kaunopuheinen runsas suoltaminen. Taitoa sekin, mutta sitä vaaditaan myös selkeässä ilmaisussa, eli sanottavan pukeminen mahdollisimman helppoon kieliasuun edellyttää syvää ymmärrystä kielestä.
Selkokieli on kielimuoto, joka pyrkii mahdollisimman helppoon ilmaisuun. Selkokirjat jalostavat selkokielen kirjallisuudeksi, joten selkokirjat tavoittavat lukijoita, joille yleiskielinen kirjallisuus on liian runsasta tai vaikesti hahmotettavaa. Se ei sulje pois muita lukijoita, jotka nauttivat lyhyestä ja ytimekkäästä ilmaisusta.
Selkotekijät esille
Ketkä kirjoittavat selkokirjoja? Enpä ole kulttuurisivuilla tai muualla mediassa nähnyt montakaan juttua selkokirjailijoista – en ainakaan esittelysarjaa tekijöistä selkokirjojen takana. Siksi aloitan blogissani artikkelisarjan, jossa esittelen tämän vuoden aikana 10 – 12 selkotekijää. Selkoartikkelini ilmestyvät joka kuun ensimmäisenä keskiviikkona – huomenna jo ensimmäinen.
Selkokirjojen lukuhaaste
Mitä selkokirjat ovat? Suosittelen tutustumaan, sillä ne voivat yllättää. Selkokirjoja ilmestyy joka ikäryhmälle ja eri kirjallisuudenlajien ystäville. Siksi käynnistän taas Klaaran päivän selkokirjahaasteen. Ensimmäisen kerran se oli käynnissä viime vuonna (koonti tässä).
Selkokirjahaaste on helppo: Lue selkokirjoja. Jos olet bloggaaja, postaa niistä. Kerään lukukokemukset koontipostaukseen 12.8.2019.
Otin varaslähdön: tämän vuoden ensimmäinen selkokirjajuttuni on jo ilmestynyt (tässä). Tammikuussa ilmestyi postaus, joka auttanee myös kirjavalinnoissa: karsittu katsaus (tässä) viime vuosina ilmestyneistä selkokirjoista.
Tervetuloa tutustumaan blogissani selkotekijöihin ja selkokirjoihin!
… yli 160 kirjaa – ja suurelta osin nautin. Poikkeuksellisen moni kirjoista oli sähköinen. Vuoden tärkeimpiä lukukokemuksia kokosin esikoiskirja-, Finlandia– ja joululahjalistaan, ja yhdistin vuoden aikana julkaisemani runojutut. Tsekkaa ne.
Kuuntelin…
… äänikirjoja enemmän kuin ennen, mikä viihdytti minua työ- ja ajomatkoilla. Parhaiten minulle sopivat kuunneltavaksi kirjat, jotka ovat henkilö- ja juonipainotteisia.
Kirjoitin…
… lukuisia blogijuttuja, ja yhä se tuntuu mielekkäältä harrastukselta. Aloitin blogini maaliskuussa 2011, ja huhtikuussa 2018 kasassa oli 1000 postausta. Lisäksi kirjoitin taas muutamia juttuja Virke- ja Bibliophilos-lehtiin.
Julkaisin…
… tai en minä vaan kustantajani julkaisivat kaksi kirjoittamaani kirjaa, mikä oli sattumaa, siis kahden kirjan ilmestyminen samana vuonna: selkonovellit kirjassa Hyvä päivä (Opike 2018) ja selkoromaani nuorille ja nuorille aikuisille: Lauralle oikea (Opike 2018).
Olin äänessä…
… ihmeen monin tavoin: kävin porisemassa tammikuussa Tuomas Aitonurmen kanssa Kirjan taajuudella -podcastissa vuoden 2017 huippukirjoista ja tämän vuoden odotuksista. Joulukuussa juttelin selkokirjoista Hanna Männikkölahden kanssa Radio Puheen aamulähetyksessä. Lukulampun nettisivulla kerroin keväällä, mitä silloin luin. Turun kirjamessuilla paneloin selkokirjoista kolmen muun kirjoittajan kanssa ja kirjabloggaamisesta hienossa kirjoittajaseurassa, lisäksi minua haastateltiin Lauralle oikea -selkoromaanista. Heidi Köngästä haastattelin elokuussa äidinkielen ja kirjallisuuden opettajien koulutuspäivässä.
Kävin teatterissa ja oopperassa…
… yhteensä toistakymmentä kertaa. Teatterissa eniten vaikutuin KOM-teatterin Veriruusuista, ja ensimmäinen Savonlinnan opperakokemus ihastutti (Faust).
Kävin kotimaassa taidenäyttelyissä…
… useita kertoja, ja niistä nostan kaksi: tekniikkaällistys Amos Rexistä (teamLab, Massless) ja innostusyllätys Tampereen Sara Hidenin museosta (Anj Smith).
Pistäydyin kulttuurimatkoilla…
… Roomassa, Kööpenhaminassa (tai oikeastaan Lousianassa) ja Firenzessä. Reissut tarjosivat hienoja elämyksiä, mutta viimeisin läikkyy mielessäni, sillä hotellihuoneen näköala ja Mia Kankimäen kirjan Naiset joita ajattelen öisin inspiroima taidebongailu elähdytti raskaan syksyn päätteksi.
Kävin konserteissa…
… luvattoman vähän. Mutta tämän vuoden viimeistä päivää juhlistan ystävien seurassa barokkikonsertissa.
Tapasin…
… monia kiinnostavia keskustelukumppaneita, jotka jollain tavalla liittyvät kirjoihin, kulttuuriin ja bloggaamiseen. Mikä etuoikeus!
Hmm…
… kävin myös töissä.
Kiitos, että luet blogiani.
Tämä hämmästyttää minua aina: joku on kiinnostunut kulttuurikokemuksistani.
Toivottavasti postaukseni kiinnostavat myös tulevana vuonna.
Näin tarjoilen runona vuonna 2018 postaamani 22 runokokoelmaa. Niiden nimistä on juttuihini suorat linkit. Rohkenen tulkita tuotostani: tunnelma ja sanoma lähenee dystooppista katoavuuden kantaattia. Ehkä joku lukija tekee toisenlaisia tulkintoja. Siksi on runo.
Täten olen osallistunut Reader why did I marry him -blogin Ompun haasteeseen #runo2018, ja hänen ideansa on myös rustata runo kirjojen nimistä. Kiitos hienosta haasteesta! Kiitos myös Kirja vieköön! -blogin Riitalle #runosunnuntai-ajatuksesta. On ollut ilo osallistua! Pääasia ei unohdu: runoelämykset.
Matti Kangaskoski: Pääkalloneuvottelut
Saila Susiluoto: Metropolis
Jan Rahman & Heli Laaksonen: Maapuupäiv
Riina Katjavuori: Maailma tuulenkantama
Susinukke Kosola: Avaruuskissojen leikkikalu
Satu Manninen: Pikseliaurinko
Olli Sinivaara: Purkautuva satama
Susinukke Kosola: Varisto
Lassi Hyvärinen: Tuuli ja kissa
Lealiisa Kivikari: Rakkaudelma
Kaisa Ijäs: Aurinkokello
Juho Nieminen: Lainatut kumisaappaat lonksuvat jaloissa
Suvi Valli: Spiraali
Johanna Venho: Saaren runot
Heli Laaksonen: Ykköne
Heli Slunga: Kehtolauluja kuoleville
Kaija Rantakari: Koko meren laajuus
Eija Aromaa: Eksymisen kartasto
Mariska: Määt ja muut
Heidi Pyykkönen & Niilo Rantala: Aina
Annariitta Linjama: Kädet, joiden kautta olen kulkenut
Satu Manninen: Camounflage
(Linkit postauksiin ovat jutun alun koosterunossa.)
Helsingin kirjamessut 2018 ovat osaltani ohi. Eksyin uudesti nimettyjen lavojen välillä, enkä erityisen paljon havainnut muutosta messuilmassa, jossa sataa kirjoja, kirjoja, kirjoja.
Koin lukuisia hienoja kohtaamisia, esimerkiksi tällaisia: iloitsin jutusteluista kirjabloggaajien ja muiden kirjaystävien kanssa, sain suhista suoraan kiitokset syksyn kirjoista Aki Ollikaiselle, Vilja-Tuulia Huotariselle ja Mia Kankimäelle, ihailin yleisötungosta Minna RytisalonRouva C -keskustelussa, kohotuin Kaarina Hazardin Minna Canth -palkinnon juhlapuheen sanoista, Antti Heikkinen nauratti imitoimalla Vennamoa ja Virolaista ja nautin keskustelijoiden vuorovaikutuksesta Suomen kirjailijaliiton ohjelmassa, jonka aiheen oli ”Kirjailija salakuuntelijana”.
Poimin lisäksi muutamia tunnelmaväläyksiä messupäivistäni. Kirjoista luen maailmoja, messuilta vaikutelmia.
– Olen iloinen, että voin suomeksi käännetyn kirjani kautta puhua suomalaisten lukijoiden kanssa. Kirjoitan Pietari-Leningradista, koska neljässä polvessa perheeni on kokenut kaikki 1900-luvun historian tragediat. Siksi kirjoitan proosaa.
– Teki mieli kirjoittaa paimenlaulu, kun niitä on viime aikoina vähän tullut, päivittää genre – eikä pelkästään ironisesti. Lähtökohtana oli minulle läheinen maisema ja luontotunnelma, esikuvana Shakespearen Kesäyön unelma.
Anneli Kanto: Ihan pähkinöinä
– Se on huutava vääryys, että kun ikä alkaa vitosella, naisia ei huomioida, sille on tehtävä jotain.
– Mun kirjat sopii määrittelyyn ”narrative nonfiction”, pääasiassa on nonfiction mutta toisaalta kallistun fictionin puolelle, kustantamossa valitsin kirjani kuuluvan tietokirjoihin.
– Lähdin seikkailemaan tekstin kanssa, en suunnitellut etukäteen, miten kuvaan muutosta elämässä ja Suomessa.
Antti Heikkinen : Kehveli
– Kehveli on tyyppi, joka tahtomattaan joutuu tilanteisiin, jotka muuttavat maan ja maailman kulkua – veijaritarina Paasilinnaa, Huovista ja Haanpäätä kunnioittaen, etenkin silmänisku Paasilinnan Jäniksen vuoden suuntaan. Mutta oma tyyli täytyy löytää, koska toisen perseellä ei voi mäkkee laskea.
Kirjailija salakuuntelijana (Anna-Leena Härkönen, Essi Kummu, Pasi Lönn ja Jarkko Tontti)
Pari viikkoa sitten vietin etkoja, nyt on jatkojen aika – eli messut ovat osaltani ohi. Kirjakivaa todella riitti monen viikon edestä. Koostan kokemastani tunnelmat tiivistetyn kuvakavalkadin keinoin.
Ohjelmapäällikkö Seppo Puttonen kiteytti messujen puolivälissä, että Viro-teema on näkynyt hyvin ja ilahduttanut monia, lisäksi luonnonsuojeluaihe on kerännyt kiitosta, sillä esimerkiksi Itämeren tilasta käydyt keskustelut ovat vetäneet väkeä ja jaossa ollut ”Istuta kirja” -puusiemenpussi on kiinnostanut.
Heli Laaksonen: Ykköne
– Mun osastol o välil vartin viro kiele kurssei.
Tuija Hannula, Sanna-Leena Knuuttila, Jasu Rinneoja ja minä sekä haastattelija Eliisa Uotila: Selkokirjapaneeli
– Selkokirja voi sisäänheittää kirjallisuuteen, siksi selkokirjat kuuluvat kaikille.
Satu Koskimies ja Vilja-Tuulia Huotarinen: Emilia Kent
– Lähetimme Rouva Kent -tiedostoa toisillemme meilinä. Teimme väliin lisäkertomuksia emmekä edenneet järjestyksessä vaan teimme tekstiä kuin palmikkoa. Emme enää muista, kumpi on kirjoittanut mitäkin.
Tuija Takala: Lauralle oikea
– Vaikka selkokirja on helppo lukea, se voi sisältää eri tasoja erilaisille lukijoille. (selfie haastattelijoiden kanssa)
Siiri Enoranta, Magdalena Hai ja Siri Kolu: Seksiä, Röh
– Meidän kirjailijoiden tehtävä on tuoda esille kirjoissamme, että seksuaalisuutta on monenlaista.
Lauri Seutu, Markku Kesti, Tuomas Aitonurmi, Juha Itkonen ja Ville Vaarne: Lukevien miesten paneeli
– Nyt kaikki miehet malliksi: näkykää tuolla ympäriinsä niin, että lukekaa ja hymyilkää samalla.
Minna Rytisalo: Rouva C. Kirjanlukuilta Pienessä kirjapuodissa ”Kaiken toistuessa tuntui siltä että sitä jatkuu ikuisesti ja elämän keskikohta taitaa vain mennä ohi, kerta kaikkiaan se hetki jolloin pitäisi pysähtyä tajuamaan, että tässä se on, kaikki se mitä olen odottanut ja aina halunnut, ja tämän jälkeen se ei koskaan palaa, – – .”
Nyrok Dolls (mm. vokalistit Mauri Kunnas ja Silja Sillanpää, kitaristi Kjell Westö, basisti Pekka Seppänen)
– Soittakaa Paranoid!
Sirpa Kähkönen, Li Andesson, Kari Mäkinen ja Kari J. Kettula: Romaani ja rakkaus
– Rakkaus rikkoo konventioita.
Keskustelijoiden esimerkkikirjat:
Jelena Tšisovan romaani Naisten aika (Sirpa Kähkönen)
Paavo Rintalan näytelmä Pitkä matka Veronaan (Kari Mäkinen)
Märta Tikkasen runoelma Vuosisadan rakkaustarina (Li Andersson)
Maria Tutschaninoff: Maresin voima
– Jokaisessa kirjassani on monta lankaa, josta voisin vetää uuteen tarinaan.
Olli Jalonen: Taivaanpallo
– Kirjoissa on yleensä erilaisia puolia, joten voi sanoa, että kirjassani on ainakin pieni seikkailu. Matkustin 1980-luvulla Sant Helenalle ja siellä tapahtui sellaista kuin lapsuudeessa, jotain kertautumatonta ja hienoa, ja jo sillä matkalla innostuin Halleysta, joka teki monipuolisesti kaikkea tieteen alalla 1600-luvulla.
Elina Knihtilä, Jouko Jokinen, Minna Rytisalo ja Jenni Haukio: Mitä Minna tekisi?
– Ehkä Minna Canth olisi nyt anarkisti, joka tubettaisi epäkohdista.
Pajtim Statovici, Tuomas Aitonurmi, Kirsi Hietanen, Arja Korhonen, Jonna Tapanainen ja minä, vetäjänä Airi Vilhunen: Rakkautta kirjoihin vai maksettua markkinointia?
– Kirjabloggaaminen on harrastus, jossa on vapaus kirjoittaa kirjasta niin kuin haluaa ja vinkata omasta mielestä hyviä kirjoja.
Kiitos Turku!
Erityiskiitos Tarinan taika -osaston osaaville haastattelijanuorille – kuuntelin monta taitavaa lähetymistä luettuihin kirjoihin!
Sain Saralta (P. S. Rakastan kirjoja) villin haasteen, jonka alkuunpanija on Irene (Kingiä, kahvia ja empatiaa): höpötä vapaasti kulttuuriharrastuksestasi. Otsikko vähän viittaisi siihen, että valita voi kolme asiaa, mutta kaikkihan on suhteellista. Hanakasti tartun haasteeseen, onhan blogini alaotsikko Kulttuuripohdintoja.
Kulttuuri on herkullisen väljä käsite. Blogissani kirjoittelen eniten kirjallisuudesta, mutta kovasti minua kiinnostavat myös kuvataide, elokuvat, tv-draamat, teatteri ja musiikki. Kulttuurimatkat ovat elämäni suola. Kaikista näistä on postauksia piisannut. Koska kirjajuttuja julkaisen tavallisesti 2-3 viikossa, viipailoin tähän haasteeseen muita kulttuurilohkoja, niistä viimeisimpiä kokemuksia.
1. Kulttuurimatkat
Arkeen aukkoja antavat lyhyetkin reissut. Keväällä kävin Tukholmassa ja kesäkuussa Veronassa sekä vähän sen ympäristössä. Kulttuurimatkoillani käyn taidemuseoissa, joskus konserteissa. Nautin katuvaeltelusta ja etenkin vanhojen keskustojen arkkitehtuurin tutkailuista. Virkistyn pienistä baaripiipahduksista, jolloin voi pysähtyä katselemaan asukkaiden tapaa olla, liikkua ja kohdata.
Viimeisimmät kesän kulttuurimatkat tein heinäkuussa Turkuun ja Loviisaan.Turussa olen aikanaan asunut 9 vuotta. Kaupunki on tavallaan tuttu mutta muuttunut kiehtovan vieraaksi. Se on turistisilmini vireä ja värikäs. Jokirantoja pitkin kuljeskelu on aina yhtä antoisaa, ja melkein aina käyn tuomiokirkossa fiilistelemässä vuosisatojen vierintää. Vakiokohde on myös Turun taidemuseo. Tänä kesänä katsastin Baltiska speglningar– ja Sadan vuoden kuvia -näyttelyt.
Loviisassa en ole aiemmin käynyt. Heinäkuun kuumimpana päivänä tuijotin merelle makasiinialueella ja puikkelehdin puutalokortteleissa. Pistäydyin sattumalta sympaattisessa putiikissa Krinti, jossa ihastelin röökaajavalokuvia: seinällä on valokuvaaja Clas Olav Slotten teoksia. Kotimatkalla tein vielä mutkan viehkoon vanhaan ruukkialueeseen Ruotsinpyhtäällä.
Todellinen kulttuurikaupunki: Loviisan puistonpenkit on koristeltu runoin.
2. Kuvataide
Taidemakuni on väljä. Ihailen keskiaikaisia maalauksia, etenkin tyyniä muotokuvia, joissa on pysäyttävää ajattomuutta. Flaamilainen taide keskiajalta 1700-luvulle on sykähdyttävää, suosikkejani ovat mm. Jan van Eyck, Pieter Brughel ja Johannes Vermeer. Art deco, impressionismi, symbolismi ja ekspressionismi kiinnostavat myös. Tyylikausista rokokoo ja romantiikka ovat minulle vieraimpia. Nykytaiteessa olen melko kaikkiruokainen, mutta videoteoksia harvoin jaksan katsoa.
Kesän kovin on Sara Hilénin taidemuseon Ron Mueck -näyttely. Viimeksi visiteerasin vuoden nuoren taiteilijan näyttelyssä. Reima Nevalaisen töistä sanotaan, että vähän värejä mutta paljon tunnetta. Tunnevirtauksesta en ole varma, alakulo töistä minuun levisi; näyttelyteoksissa on paljon puhuttelevaa. Sivellinjäljen viitteellisyys viehätti, irtonaiset raajat mietityttivät. Tarkkuuden ja harkitun suurpiirteisyyden liitto.
Nevalaisen maalaus Strange Words
3. TV-draamat
Elän sellaista jaksoa, että välillä on vaikeuksia vääntäytyä elokuviin tai teatteriin. Ryhmäteatterin Kesäyön uni sentään sai minut liikkeelle, onneksi. Kotoilusyistä laadukkaat tv-draamat innostavat.
Suomenlinna, hetki ennen esitystä.
Kevään huippukokemus oli Olive Kitteridge, joka sitten kesällä näytettiin Teemalla. Kesäisinä parvekeiltoina katsoin putkeen iPad-koossa Happy Valleyn ensimmäisen tuotantokauden, ja siihen jatkoksi seurasin uudet YLE:n näyttämät jaksot. Jo on käsikirjoituksen ja näyttelijätyön huikeutta! Sarjassa on sensorttisia asetelmia, etten ole ennen kokenut. Hieno!
Morse meni kauan sitten katsomaan Aidaa… Ehkä minäkin joskus.
Sitten on aikuisikäni jatkunut tv-tuotanto, Komisario Morse ja sen jatkot. Veronassa fiilistelin Arenan edustalla yhtä sinne sijoittuvaa Morse-jaksoa jostain 1990-luvulta. Nuori Morse on koettu, ja nyt on Komisario Lewisin finaalijaksojen vuoro. Luvalla sanoen käsikirjoitusten taso on Lewis-tuotantokausilla ollut laskeva – mutta nämä miehet. Tämä poliisien miestenvälinen ystävyys, synkkien menneisyyksien hautominen, se vetoaa. Eikös BBC voisi kuitenkin pykätä komisario Hathaway -sarjan?
Ai niin, George Gently -sarja on myös kerrassaan hieno 1960-lukukuvaus (poliisimiestenvälinen ystävyys), ja kesän uudet jaksot terästyivät naisvahvistuksella. Brittiepookit hivelevät silmääni ja mieltäni (oi DA), mutta kesän tv-epookkitarjonta ei ole vakuuttanut – siksi bloggareiden klassikkohaasteen imussa olen löytänyt Netflixistä ja vastaavista silmäkarkkia. Myös rempseät tanskalaissarjat pakottavat aina tv:n katsontaan, viimeisimpänä epäuskottava mutta vetävähenkinen Dicte.
Kulttuuri, kulttuuri, kulttuuri. Viikon päästä pääsen yhteen barokkikonserttiin, Paula Vesalan uutuuslevyä ei voi liikaa hehkuttaa, ja Arvo PärtinSpiegel im Spiegel -biisiä soitan, jos kaipaan pysähdysrentoutusta. Josko Kansallisooppera kutsuisi syksyllä johonkin sykähdysesitykseen. Ja kirjasyksy on kohta kuumimmillaan. Voi mitä kaikkea voisi vielä kulttuurijaaritella!
Koska kulttuuri kukoistaa, haastan omiin kulttuurikertomuksiin Kulttuuri kukoistaa -Arjan. Tähän ihastuttavaan haasteeseen kuuluu, että ei tarvitse haastaa eikä vastata haasteeseen – mutta voi.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 