Bloggaajakaverini houkutteli minut kuuntelemaan Nobel-voittaja Abdulrazak Gurnahia Bio Rexiin. Ennen toukokuun lopun tilaisuutta ehdin kuunnella Gurnahin Loppuelämät (Tammi 2022).
Luonnehtisin Loppuelämät-romaania vanhanajan proosaksi. Se on historiallinen romaani, joka paneutuu ihmiskohtaloihin niin, että keskushenkilöiden polut risteilevät. Juoni, tarina ja teemat kietoutuvat keskenään. Oleellista on maailmantapahtumien vaikutus valtaa ja asemaa vailla eläviin yksilöihin.
•
Romaani alkaa 1900-luvun alkupuolelta Saksan hallitsemassa Itä-Afrikassa. Sisarukset Ilyas ja Afiya jäävät orvoiksi, ja nuoruudessa veli katoaa sisareltaan. Afiya kokee kovia esimerkiksi vain sen takia, että hän on tyttö, joka osaa lukea. Toisaalla perheetön nuori mies Hamza joutuu ensimmäisen maailmansodan aikaan saksalaisten joukkoihin, ja sodan jälkeen sattumien seurauksena hän tutustuu Afiyaan. Tämän paljastelen: pääpari kokee sen verran kovia, että pelkään rakkaustarinalle traagista loppua, mutta siitä minut säästetään.
Minua miellyttää henkilökuvaus, koska Gurnah kuvaa niin sanottuja pieniä ihmisiä, tekee heistä päähenkilöitä ja merkityksellisiä. Tavallinen ihminen sinnittelee, on vallassa kuka tahansa. Kolonialismi, sotilashierarkia ja natsismi eivät yllätä kuvauksellaan, mutta joukkoon mahtuu myös muuta, inhimillisen sävykästä. Ja avartavaa, koska harvakseltaan luen afrikkalaisesta historiasta. Ja nyt sorrun siihen, että yleistän – ei siis ole kyse laajan maanosan vaan tansanialaisesta historiasta, joka ei sekään lukuisine heimoineen ole vain yhdenlainen tansanialainen.
Minulle kirja pääsee oikeastaan oikeuksiinsa puolivälissä, jossa arjesta selviytyminen kohoaa kerrontapintaan kaikkine kulttuuritapoineen ja uskomuksineen. Pidän kummallisesti myös lopun kiireestä saada tarina loppuun ja henkilöt jatkamaan elämäänsä 1950-60-luvulle, jolloin tarina loksahtaa nimeensä, Loppuelämät.
•
Tammen tilaisuudessa Bio Rexissä Finlandia-voittaja Jussi Valtonen haastatteli nobelisti Gurnahia, ja kahden kirjailijan kohtaamisessa oli rauhallisen arvostava tunnelma. Gurnah kertoi taustastaan sansibarilaisena maahanmuuttajana Lontoossa ja tavastaan kirjoittaa. Hän sanoi kirjoittaneensa omia tunteitaan mutta fiktioineen ne. Kirjojen ideat ovat itäneet pitkään, ja muistikirjoihin on kertynyt katkelmia, esimerkiksi yhden kirjan lopetus syntyi ensimmäisenä.
Tunnustan, ettei Loppuelämät jättänyt minuun lähtemätöntä vaikutusta, mutta kirjailijan kuunteleminen toi kirjasta esille puolia, jotka jälkijättöisesti saivat vaikuttumaan. Kirjailija esimerkiksi avasi tapaansa kirjoittaa yksityiskohtia siten, että romaani on yksilöiden intiimi kertomus mutta samalla kuvaa sitä, mitä maassa on tapahtunut. Gurnahin ajatukset poissaolon merkityksestä saivat miettimään romaania uudelta kulmalta.
Tilaisuus alkoi sillä, että äänikirjan lukija Jukka Pitkänen luki katkelman romaanista. Haastattelun aikana kirjailija itse luki pehmeällä äänellään jakson kirjan keskeltä. Kirjailijakohtaaminen päättyi tunnelmallisesti keskusteluun hellyydestä ja vaatimattomuudesta, jotka huokuvat romaanin päähenkilöistä kaikkien vääryyksien, sotaisuuksien ja vähäosaisuuden keskelläkin.
•
Abdulrazak Gurnah: Loppuelämät, suomentanut Einari Aaltonen, Tammi 2022, 11 t 37 minuuttia äänikirjana, lukija Jukka Pitkänen. Kuuntelin BookBeatissa.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 