Kaari Utrio täyttää tänään 80 vuotta, onnittelut! Juhlapäivän kunniaksi kirjablogeissa on juttuja Utriosta ja hänen tuotannostaan (ks. haasteen kokoaja, blogi Kirjasähkökäyrä). Minä valitsin juhlakirjaksi Pirita, Karjalan tytär -romaanin 50 vuoden takaa (Amanita 1972, Tammi/BookBeat 2021).
•
Romaanissa on romanttisia aineksia, jo Piritan tausta on sellainen: hän on karjalaisen kartanontyttären ja luopiomunkin äpärä. Sukunsa hylkäämä äiti kuolee synnytyksessä, isä tytön ollessa seitsenvuotias, jolloin kauppamiehet kaappaavat hänet ja myyvät orjaksi novgorodilaiselle pajarille. Piritan seikkailut jatkuvat noin 25-vuotaaksi, ja matkalle mahtuu lihallisia kohtaamisia, myös rakkaus.
Kiinnostavaa on etenkin se, että pääsääntöisesti sänkypuuhat ovat lähinnä päähenkilön reaalipolitiikkaa, ei makeilevaa vaaliheimolaisuutta, silti Pirita löytää myös oman nautintonsa. Vaikka Pirita on pakotettu 15-vuotiaana isäntänsä petikumppaniksi, hän oppii, miten hän selviää hyväksikäytöstä. Lisäksi hän hyväksyy oman seksuaalisuutensa luonnollisuuden:
”Miksi ei? Ja sitten hän ajatteli mitä kirkko sanoi haureudesta, ja kohautti olkapäitään. Orjana hän oli saanut vuosikaudet alistua haureuteen eikä kirkko ollut tehnyt mitään asian korjaamiseksi. Nyt kun hän halusi itse omasta tahdostaan ottaa miehen ei kirkolla ollut enää oikeutta tuomita hänen tekojaan.”
Ehkä taustalla vaikuttaa romaanin kirjoittamisaikojen seksuaalinen vapautuminen ja feminismi, mutta päähenkilön ajatukset sopivat hänen kehityskulkuunsa. Onhan hän tyypillinen historiaviihteen naispäähenkilö, omaehtoinen pärjääjä: ”Nuoresta iästään huolimatta hän oli tarmokas ja pystyvä ja ahkera;”
Pirita on myös lapsirakas ja poikkeuksellisen empaattinen, sillä hän ymmärtää alistajiensa ja muiden ihmisten tilanteen, motiivit ja kasvojen säilyttämisen tarpeet. Piritassa on lisäksi kiehtovia ristiriitoja, vapauskaan ei ole yksinkertaista:
”Orjuuden suojaan ei enää voinut paeta eikä Pirita sitä halunnutkaan. Mutta mitä hän halusi ja mitä hänen piti tehdä, sitä Pirita ei osannut itselleen selvittää.”
•
Romaani koukuttaa seuraamaan Piritan elämäntapahtumia, mutta ne ovat osa suurempaa kokonaisuutta, sillä mitättöminkin yksilö joutuu kärsimään valtapolitiikasta. Romaanissa kuvataan paljon Novgorodin uskonkiistoja ja vallanpitäjien juonitteluja. Valtasuhteet vaihtelevat, ja niitti niille on se, kun Iivana Julma tapattaa 1500 novgorodilaista. Kaikki tämä vaikuttaa Piritaan.
Utrion kuvaukset 1500-luvun novgorodilaisen pajaritalon elämästä, nokkimisjärjestyksestä ja ihmissuhteista tempaavat mukaansa. Hän hallitsee elävät sävyt silloinkin, kun juonittelut, väkivalta ja kohtuuttomuus jylläävät. Hurjuuteen kerronta äityy, kun juoppohullu isäntä Afim Avraamov raahaa perherippeitään pakomatkalle Karjalan kautta Kuolan niemimaan Lappiin. Selviämistaistelu vihan, tautien, kylmän ja nälän vallassa kouraisee.
•
Viime kesänä luin Utrion elämäkerran. Siitä opin sen, että Utrio uskoo onnellisiin loppuihin. Muuta en Piritan kohtalosta paljasta. Elämäkerta opetti myös entistä enemmän arvostamaan valtaisan työteliästä kirjailijaa, joka ei ole tinkinyt taustatutkimuksista, jotta ajankuva historiallisissa romaaneissa tuntuisi aidolta. Aikalaiskritiikin ymmärtämätön rouvasporno-vähättely on aikojen saatossa osoittautunut hutiksi, ja nykylukijat voivat vapaasti nauttia tyylikkäästä historiaviihteestä.
Utrio sai valtion kirjallisuuspalkinnon Piritan ilmestymisen jälkeen vuonna 1973. Mutta Utrio ei jättänyt Piritaa rauhaan, vaan hän uudisti kielellisesti kirjan 7. painoksen vuonna 1999. Minä luin ensimmäisen version, joten muutokset jäävät minulle arvoitukseksi. Sujui tämä näinkin oikein hyvin – samoin kuin myös viime kesän keskiaikainen Utrio-kokemukseni, rakenteellisesti kekseliäs näkökulmaromaani Pirkkalan pyhät pihlajat (1976), jossa siinäkin käväistään Novgorodissa. Utrion 1800-luvun alkuun sijoittuvia romansseja olen lukenut useita.
Kaari Utrio on ilmoittanut, ettei hän enää kirjoita historiallisia romaaneita. Näin hän totesi muun muassa viime vuoden kirjamessuilla Helsingissä vireänä ja terävänä. Siihen on tyydyttävä ja kiitettävä uraauurtavasta kirjallisesta työstä. Arvostan.
•
Kaari Utrio: Pirita, Karjalan tytär, Amanita Ltd 1972 / Tammi 2021, 331 sivua eKirjana. Luin BookBeatissa.
Kaikki Utrio-juttuni: tässä.
Vaiteliaan perillisen päähenkilö on kapteeni ja paroni Robert, viisas ja hyvä mies, joka on kasvanut vailla äidin rakkautta. Koppava äiti ahneine sukulaisineen ovat todellisia ylimystökammotuksia, mutta tarinaa tasoittaa köyhä, nuori paronitarleski, jolla on suuri sydän ja salaisuus. Vaikka ääripäät ilmaistaan karusti, on romaanissa myös hienovaraista köyhtyneen aateliston, palkallisten ja ammattimiesten aseman esittelyä.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 