Avainsana-arkisto: Meri Kuusisto

Toivo Pesä riitaantuu ystävänsä Sillin kanssa, hullaantuu huutoterapeutti-Irmeliin ja sekoilee bisneksissään, joten nyrjähdyksiä tapahtuu keski-ikäisen veikkosen elämässä. Siitä kertoo Meri Kuusisto romaanissaan Toivo Pesän muistelmat (Otava 2016).

Kuusiston esikoisromaanissa Amerikkalainen (Otava 2014) kiinnostavaa oli omalakinen virke. Samaa kuulostelen uutuusromaanista, ja on tunnelmassakin tunnistettavaa. Tavallisia tallaajia eivät ole Pesä & kumppanit, eivät esikoiromaanin tapaan syrjäytyneitä mutta merkillisiä. Tai sittenkin tavallisia? Kyllä keski-ikäistä karjua voi kohtalo kouria, tomeraa terapeuttia ahdistaa, liikekumppanien ystävyys  perustua vain ajantapporömeltämiseen ja selviytymiseen tarvita rakkautta.

Autoni on ollut siitä lähtien Saab, kun ensimmäisen autoni ostin, kuten kondomini ovat olleet Sultania, kun niitä ensi kertaa tarvitsin. Molemmat ovat tilavia ja sisältä mukavia, ja vuosien saatossa tuotekehittely on tehnyt niistä linjakkaampia, ketteriä ahtaissa tiloissa. Iän karttuessa olen siirtynyt suurempaan Saabiin ja vielä suurempaan Sultaniin.

Äijäilyä näkyvissä! Voi Pesä ja Silli! Romaanin ensimmäisen osan mittaan saan ihmetellä panomiesmuisteluita ja muita sovinismironskiuksia. Tulipa mieleeni, että jos kirjailija olisi mies, tästä ei selviäisi, mutta naisen kirjoittamana hommaa voi kääntää parodian puolelle. Niin tai näin, rouheasti taustoitetaan, mikä on miehiään Pesä ja mitä ovat Pesän elämäntilanteen jakajat.

”Näen tämän kaiken alla tarinan, jonka todella haluat kertoa, ja se tarina me kaivetaan vielä esiin. Mitä tämä Pesä oikein haluaa?”
”Rakkautta.”
”Eikö kaikki halua? Mitä muuta?”

Alun kanssa nikottelen, mutta jatkan, ja hyvä että jatkan, sillä rakenne yllättää. Osa 2 pitää Pesän päiväkirjaa ja on kronologisesti odottamattomassa paikassa, ja osan 3 kertoo Irmelin pitkäikäisin kumppani, Ahdistus. Rakenneyllätykset ja lakonisesti luistava kekseliäs kieli pitävät lukuvirettäni yllä. Tarina ei kaikin osin minua vakuuta, mutta sanankäyttäjänä Kuusiston omaehtoisuus kiinnostaa.

Kuusisto taiteilee ruokottomia ja hilpeitä koukkuja sisältävän tekstipinnan ja synkän sisällön välillä. Tarkoitan, että henkilöillä ei mene hyvin vaikka tekstillä menisikin. Romaanin henkilöt ovat taitekohdassa, joillekin käy huonosti, jotkut jatkavat ja ehkä hyväksyvät itsensä. Toivon mahdollisuus – senhän voi tämän kirjan päähenkilön nimeä ajatellen ymmärtää monimielisesti.

– –
Meri Kuusisto
Toivo Pesän muistelmat
Otava 2016
romaani
233 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

Meri Kuusiston esikoisromaani Amerikkalainen (Otava 2014) tutustuttaa laidalla lillujiin. Helsingin kadut, kotikopperot ja kattojenyliset näyt ovat päänäyttämö. Oriveden maaseudullakin poiketaan. Aina jostain jokainen on kotoisin, ja jokaisella on omituisuutensa.

Jos joku voi asua katolla, jollakin voi olla amerikkalainen jalkapallo rattaissaan. Yhtä soveliasta molemmat. Päätin ryhtyä selontekoon.

Koitan vuosittain kahmaista luettavakseni muutaman esikoisromaanin. On mukava tutkailla, millainen proosa pääsee kustannuskynnyksen läpi ja minkäsorttinen oma ääni kirjasta kuuluu. Meri Kuusisto kuuluu Mikko Rimmisen heimoon. Virkkeen rytmi pomppii kuin toisen päähenkilön löytämä amerikkalainen jalkapallo: se kimpoilee odottamattomiin suuntiin. Kirjan kieli, etenkin sen sana-asettelu, on omaperäistä. Vaarana on itsetarkoituksellinen kisällinäyte, että näinkin osaan. Parhaimmillaan teksti kyllä ilakoi kuvailevasti.

Kaksi päähenkilöä raportoi rinnakkain, ja kummallakin on oma kertoja-asenne. Tässä keskivertoäijän tapaan toimivaa Susettea:

Palastelin edellisyötä. Muistin kotimatkan loppuosan ja siitä eteenpäin. Muistin viimeisen tupakan, joka oli iskenyt yhtä aikaa ruuansulatusjärjestelmääni ja koukeroisiin jalkoihini. Olin tikannut avainta rapun lukkoon, taiteillut rappuset, kaatunut kotiovesta, yrittänyt vaikuttaa selvältä. En tiedä, mistä olimme tulossa, mutta puheluita oli soitettu.

Susette on irrallinen naisihminen, joka kammoaa sitoutumista ja tunnepuhetta. Päivätyö on pakollinen paha, iltariennot myös. Lapsikielteinen nainen alkaa yhtäkkiä pakonomaisesti hoivata jalkapalloa, eli taitaa kaikenlaista käsittelemätöntä kuonaa olla Susetten nupissa. Toinen kertoja, Hermanni, on änkyttävä, katolla viihtyvä erakoitunut, työkyvytön mies. Neuroosit vaivaavat. Sattuma saattaa heidät ystäviksi.

Siirsin katseeni naisesta taivaaseen, kirkkaan siniseen, kesää lupaavaan. Villapaita hiosti, vaikka tuuli ujelsi siitä läpi kuin siivilästä. Kadulta kantautui aamunkiihkeä ruuhka.
– Mikä tuo neidin uudelleen tänne, kysyin ja pelkäsin vielä häivähtävän hetken oikeustoimia. –  -.
Nainen veti kätensä irti. Vei sen suunsa eteeen. Hätäännyin. Kuulinko nimen väärin, loukkasinko, mutta niin kuuli hänkin minun. Sitten hän rykäisi, ojensi taas vapaan kätensä ja katsoi kohti kirkkailla silmillä.
– Susette Suo, hauska tutustua.
Silmäkulma vinkkasi. Enkä tiennyt, oliko se maneeri vai sydän. Myöhemmin selvisi, että se oli hyvin tarkkaan varjeltu sydän.

Jalkapallovauva rattaineen on kantava motiivi: siihen suhtautuminen paljastaa pää- ja muista henkilöistä kerroksia. Nyrjähtäneisyydellä on puolensa, muun muassa pidän romaanin tilannekomiikasta. Ei tässä ääneen naurattajan kyydissä kuljeta, mutta hymähdyttäviä outouskohtia onneksi on. Se sopii, sillä syrjäytymisvaarahenkilöistä tulisi muuten ankea opus. Ystävysten tunnevammat ovat vakavia, ja niiden alkuperästä lukeminen tuntuu häijyltä. Kirja on kumma kokemus: innostun välillä kerrontakielestä, välillä ilmeinen pallopelleily ja henkilöiden lapsuustraumakertymät melkein tympäisevät. Juoni on osin yllätyksellinen ja sukupuolioletuksia pistetään päälaelleen.

Romaani kohoaa Susetten kasvutarinaksi. Loppu antaa toivoa, vaikka kaikki henkilöt eivät kestä menneen painoa. Niin se on, että elämään luottaminen on vaikeaa, tunteiden tunnistaminen ja tuntemaan uskaltautuminen sitäkin kovempaa. Jokaisen matkalla on esteeksi kertynyt pieniä ja isoja kiviä, joillekin ylittämättömiä järkäleitä.

– – ajattelin, että kaikki me kuljimme muiden meille kivettämiä teitä, joita yritimme parhaamme mukaan tanssia kultaisiksi.

– –
Sain kirjan kustantajalta.

PS. Bloggaajista ainakin Lukutoukka ja Annelin kirjoissa (joka myös tunnisti kerronnasta rimmismäisyyttä) ovat lukeneet Amerikkalaisen.