Avainsana-arkisto: Juhani Aho

Juhani Ahon Papin rouva selkomukautuksena

Juhani Ahon monet kirjat kuuluvat kotimaisen kirjallisuuden perustaan. Ahon tyyli kehittyi realismista moderniin siten, että esimerkiksi Papin rouvaa (1893) on pidetty suomalaisen psykologisen romaanitaiteen klassikkona. Siitä syystä se valikoitui kirjaksi, jonka muokkasin selkokielelle. Selkoversio ilmestyi juuri.

Yli sata vuotta vanhoista Ahon teoksista elävimpiä ovat romaanit, joissa kerrotaan tunteista. Papin tytär (1885) kertoo nuoresta Ellistä, joka rakastuu pappi-isänsä vieraaseen, nuoreen ylioppilaaseen Olaviin. Olavi pistäytyy kotipappilassa lyhyesti, mutta Elli jää haikailemaan hänen peräänsä. Äidin ohjeen mukaan Elli avioituu kuitenkin kömpelön papin Mikko Aarnion kanssa.

Tämä selitetään Papin rouvassa ytimekkäästi, joten lukija pääsee heti kiinni Ellin elämäntilanteeseen. Elli ja Aarnio asuvat syrjäisessä pappilassa, jonne Olavi saapuu vieraaksi keskellä kesää. Romaani paneutuu Ellin kuusi vuotta jatkuneeseen kaipuuseen.

”Elli säikähti ajatuksiaan:

Hän oli minun ensimmäinen rakkauteni

ja ensimmäinen suuri pettymykseni.

Ja tänne hän tulee jo tänä iltana!”

*

Elli ja Olavi keikkuvat kielletyn rakkauden kynnyksellä, ja lukija saa jännittää, ylittävätkö he sen ja mitä heille tapahtuu. Papin rouva käy läpi ällistyttävän elävästi Ellin ja Olavin ajatuksia ja tunteita. Kummankin patoutunut rakkauden kaipuu saa aikaan heissä mielensisäistä levottomuutta: he arvailevat, tulkitsevat ja selittävät pään sisässä itseään ja toisiaan. Lukija pääsee seuraamaan, miten lähellä tai kaukana toisiaan heidän oletuksensa ja odotuksensa ovat.

Romaanin hieno henkilökuvaus innostaa lukijaa tulkitsemaan, minkälaisia ihmisiä Elli ja Olavi ovat ja miksi. Ristiriitaisuus tekee heistä mielenkiintoisia. Ehkä he jopa ärsyttävät, mikä vain lisää kiinnostavuutta. Vaikka Mikko Aarnio jää sivuosaan, hänkin on herkullinen hahmo. Henkilöiden lisäksi romaani tarjoaa tulkittavaa muun muassa sukupuolirooleista, moraaliodotuksista ja tunteiden käsittelystä.

*

Ahon proosakielen koukeroisuus tekee alkuperäisestä Papin rouvasta monelle raskasta luettavaa. Kielen muutokset selkeäksi, helpoksi suomeksi palvelevat lukijaa: tarinan tavoittaa kaikkine tunnevaihteluineen. Selkoversio vie romaanin ytimeen, sillä tilanteet, henkilöt ja tunnelmat säilyvät ennallaan.

Olen mukauttanut jo useita kirjoja selkokielelle, mutta Papin rouvassa tein poikkeuksellisen ratkaisun. Vaikka alkuperäinen kirja on lyhentynyt ratkaisevasti ja kieli noudattaa perusselkokieltä pienin haastavan selkokielen maustein, olen säilyttänyt alkuperäisen kirjan lukujaon. Olen tosin otsikoinut luvut. Lukurakenne tukee romaanin teemakuljetusta. Lisäksi se tarjoaa tarkastelukulman lukijoille, jotka kenties lukevat rinnakkain alkuperäistä ja selkoversiota.

*

En epäile yhtään Papin rouvan kiinnostavuutta tässä ajassa ja selkomuodossa. Nuoria ja aikuisia kiinnostavat ihmissuhteet, tulkinnat ystävyydestä ja rakkaudesta, moraalikysymykset sekä rakkaussuhteiden esteet ja ongelmat. Niistä Juhani Aho tarjoaa Papin rouvassa pureskeltavaa.

Kirjan on kustantanut Äidinkielen opettajain liiton kustantamo Laatusana, jonka klassikkosarjassa ovat jo ilmestyneet selkomukautukseni Aleksis Kiven Kullervosta (2021) ja Minna Canthin tuotannosta otanta Kolme novellia (2022). Jokaisen kirjan lopussa on yleiskatsaus kirjailijasta ja hänen tuotannostaan, joten lukija saa kirjailijan ja kirjan asettumaan kirjallisuushistoriaamme. Kirjat voi ostaa kirjamuodossa tai verkkokirjana. Näihin kaikkiin kolmeen kirjaan on myös tehtäväpaketit kustantajan nettisivuilla.

*

Juhani Aho: Papin rouva, selkomukautus Tuija Takala, Laatusana Oy 2023, 141 sivua.

Linkit Laatusanan kirjasivuille:

Aleksis Kivi: Kullervo

Minna Canth: Kolme novellia

Juhani Aho: Papin rouva

7 kommenttia

Kategoria(t): Romaani, Selkokirja, selkotekijä

Ihmisiä ajan sylissä – novelliantologia klassikoista ja nykyversioista

Novelliantologia Ihmisiä ajan sylissä tarkentuu alaotsikon avulla: Uusi novelli kohtaa vanhan (Laatusana 2022). Kirjassa on kymmenen klassikkonovellia ja niiden rinnalla nykykirjailijoiden novellit. Kirjan toimittajat Irene Bonsdorff ja Sari Hyytiäinen kiteyttävät kirjan näin:

”Pyysimme kymmentä nykykirjailijaamme valitsemaan kaksi suosikkiaan tarjolla olevasta kymmenen novellin joukosta ja valitsimme heidän toiveitaan noudattaen kullekin ns. nimikkonovellin. Sen jälkeen kirjailijat veivät novellien teemat nykypäivään ja kirjoittivat uusia kertomuksia taiteilijan vapaudella.”

Tällä tavoin antologiasta kehkeytyy mielenkiintoinen yhdistelmä, jossa entinen kohtaa nykyisen. Siispä kirja tarjoaa aihe- ja teematasolla tuumailtavaa ihmisestä, ihmisyydestä, tunteista ja ajattelusta eri aikoina ja eri tekijöiden keinoin. Novellien kompakti pituus ja rakenne sopivat sekä tekstien itsensä että niiden rinnakkaiseen tarkasteluun.

Klassikkonovellit on valittu meiltä ja muualta, ja tyylilajeissa on vaihtelua. Nykykirjailijoiden lähetymistavat klassikkoteksteihin tuottavat uutta ja tuoretta novellistiikkaa, ja samalla syntyy herkullisia yhdistelmiä verrokkinovellien kanssa. Seuraavasta sisällyskuvasta selviää kirjakokonaisuus:

Otan esimerkkejä vain muutamasta nykynovellista, miten ne vastaavat klassikkohaasteeseen. Toiset säilyttävät melko paljon klassikkonsa aihelmia ja tunnelmia, toiset päätyvät omaehtoisiin suuntiin. 

Monissa uutuusnovelleissa keskeistä on siirtyminen nykyajan kotkotuksiin, eli ihmisten toiminnassa korostuvat elinympäristön ja toimintatapojen muutokset. Näin on esimerkiksi Petri Tammisen novellissa ”Aa ja Oo”, jossa some vaikuttaa ihmisten käytökseen. Tammisen novellin inspiraationa on Anton Tšehovin ”Paksukainen ja Ohukainen”. Riina Katajavuoren novellissa ”Syntymäpäiväyön taika” nuoren tytön odotusten ja toden ristiriita on tunnistettavissa Sigrid Undsetin novellista ”Puoli tusinaa nenäliinoja”, mutta nyky-ympäristö ja eroperhetematiikka tuovat siihen rutkasti uusia sävyjä.

Sitten on novelleja, joista tunnistaa klassikkovertaisen mutta näkökulma ja kerrontakeinot muuttuvat. Salla Simukan novelli ”Syntymättömälle lapselleni” vertautuu Aino Kallaksen novelliin ”Vieras”. Simukka vie Kallaksen novellissa mainitun nuoren naisen mieleen säekirjatyyliin.

Minna Canthin novellissa ”Eräänä sunnuntaina” minäkertojanainen päätyy kirkkoon ja (mielen)terveydenhuollon pohdintoihin. Niin käy myös Anja Erämajan intensiivisessä novellissa ”Vappusunnuntaina”, joka ajoittuu kevään työläisjuhlaan ja kasvun aikaan. Kysymys on sama kuin Canthilla mutta aikamme ehdoin:

”Kaiken katoavaisuuden tietoisuus tekee elämästä helvettiä, luonto herää mutta on henkitoreissaan, kysyy missä, missä on lääkäri.

Tai ei se mitään kysy. Totuuden nimissä, ei se kysy, ihminen kysyy, ihminen on kävelevä kysymysmerkki, kyyryniska, kännykkä kädessä. Se värisee: ois kiva.”

Nykynovelleista voi lukea ajankohtaisia luonnon ja identiteetin kysymyksiä. Esimerkiksi sukupuoli-identiteettiteemasta Jyri Paretskoin novelli ”Pojat eivät leiki nukeilla” vaihtaa toiseksi Teuvo Pakkalan novellin ”Poikatyttö” asetelman.

Ihmisiä ajan sylissä tarjoaa napakkana pakettina elämyksiä ja oivalluksia, ja siksi kirja sopii kaikille kirjallisuudesta kiinnostuneille (linkki verkkokauppaan). Vastaavanlaisia vanha kohtaa uuden -kirjoja on viime vuosina ilmestynyt muitakin, esimerkiksi Toinen tuntematon ja Sadan vuoden unet. Tämä antologia tuo sen sorttiseen sarjaan tuoreesti kestävää novellistiikkaa.

Kustantamo Laatusana liittyy Äidinkielen opettajain liittoon, joten novelliantologia on suunniteltu sopivaksi myös opetuskäyttöön yläkoulussa ja toiselle asteella, ja ÄOL:n jäsenille on kirjaan myös tehtäväpaketti. Tunnustanpa tässä, että osallistuin antologian ideointiin.

Tervetuloa torstaina 17.11. klo 17 kuuntelemaan kahta antologian kirjailijaa, Jari Järvelää ja Tuutikki Tolosta Helsingin Kaisa-talon Rosebud Sivulliseen, Kaisaniemenkatu 5. Silloin käydään keskustelua kirjasta Ihmisiä ajan sylissä ja novellien synnystä.

Ihmisiä ajan sylissä. Uusi novelli kohtaa vanhan. Toim. Irene Bonsdorff ja Sari Hyytiäinen, Laatusana 2022, 173 sivua. Sain kirjan kustantajalta.

2 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Novellit

Juhani Aho: Rautatie

Selkokielisiä klassikoita ilmestyy tasaisin välein. Luotettu mukauttaja Pertti Rajala välittää maineikkaita kirjoja lukijoille, joille alkuperäinen teksti on turhan vaikeaa. Uusin mukautus on Juhani Ahon merkkiteos Rautatie vuodelta 1884 (Opike 2016).

Rautatie-romaanissa Matti ja Liisa saavat vihiä uudesta teknologiasta, junasta. Romaanin rakenne on mainio: alussa tutustutetaan pariskunnan asemaan, luonteisiin ja keskinäiseen olemisen tapaan, ja sitten heidät viedään mukavuusalueen ulkopuolelle eli juonelliseen kohokohtaan, junamatkaan. Loppu palauttaa heidät kriisin jälkeen asemiinsa.

Rautatie

Tarina on riemastuttava, ja se on sellaisenaan säilynyt mukautuksessa. Henkilötyypit ovat tunnistettavia, ja ajankuva huokuu riveiltä ja niiden välistä. Kenelle sitten tämä selkomukautus sopii? Näen sen ensinnäkin norminuorison oppimateriaalina. Romaanin avulla voi pohtia entisiä aikoja, mullistavien keksintöjen vaikutuksista ihmisiin, ja kiinnostavia kohtia romaani tarjoaa parisuhteen, yhteiskunnallisen aseman, suomalaisuuden ja alkoholikulttuurin puimiseen. Toisekseen selko-Rautatie viihdyttää varmasti myös ikääntynyttä lukijakuntaa.

Nyt siirryn ”mutta”-osastoon. Rautatie-mukautus on hankala johtuen menneen maailman ilmiöistä ja ilmaisuista. Rajala myötäilee Ahon virkkeen rytmiä ja käänteistä sanajärjestystä. Voin aavistaa perustelun: siten pidetään yllä autenttista tunnelmaa. Tyylikeino ei ole kaikille selkokielen tarvitsijoille helppo.

Osin sanoja selitetään (tyyliin: rovasti, kylän pappi), mutta monet sanat ja sanonnat voivat jäädä käsittämättömiksi. Miksi ”varakas”, miksei ”rikas”; miksi ”panna kahvit tulille”, miksei ”keittää kahvia”; miksi ”panna tupakaksi”, miksei ”polttaa tupakkaa”. Miksi puhutaan rautatieaiheen keskellä ”raudoista” tarkoittaen jänisansoja? Paikoin siis teksti tuntuu varsin vaikealta selkosuomelta, jonka lukemisen tueksi tarvittaisiin muinaismerkillisyyksiä selostava tulkki.

Motkotus sikseen. Selkoromaanissa on vallan viehättäviä luontohavaintoja ja eläviä tilannekuvia. Lisäksi pidän arvokkaana vanhan kirjallisuuden elinkaaren jatkamista. On kulttuurihistoriallisesti tärkeää palauttaa mieliin vaikkapa elämänmuutoskokemukset, kuten Liisan ja Matin junamatkan:

Matti ja Liisa istuivat vastakkain,
tuijottivat toisiinsa ja pitelivät kiinni.
Heistä tuntui kuin istuisivat
hevosen kyydissä, joka juoksi
hurjaa vauhtia mäkeä alas.
Liisa ei uskaltanut ulos ikkunasta katsoa,
Matti uskalsi vain vilkaista välillä.

P.S. Keskiviikkona 24.2.2016 vietetään kansainvälistä ääneen lukukemisen päivää, ja silloin on myös Luetaan ääneen selkokirjaa -kampanjapäivä. Ainakin 180 vanhus- ja vammaispalveluyksikköä on ilmoittautunut mukaan, ja monet silmäätekevät lukevat ääneen, esimerkiksi Jenni Haukio, Vappu Taipale ja Marjukka Havumäki. Siispä lukekaamme ääneen – vaikka selko-Rautatietä.

– – –
Juhani Aho
Rautatie
Mukautus selkosuomeksi Pertti Rajala
Opike 2016
Selkoromaani.
87 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Selkokirja