Aihearkisto: Tapahtuma

Patrik Svensson: Meren kutsu

Patrik Svensson on tarjonnut luonnontiedettä kaunokirjallisin maustein ja esseistisin elementein jo Ankeriaan testamentissa, ja uutuudessa Meren kutsu (Tammi 2023) sama meno jatkuu. Yhtä kompakti uutuuskirja ei ole kuin ankeriasteos, koska aiheena on syvä ja laaja meri, jonka horisontti pakenee katsojaansa. Kirjan aaltoileva rakenne vie ajasta ja näkökulmasta toiseen, ja mitä pidemmälle kirjaa luin, sitä enemmän se minua ihastutti.

Kirjan alaotsikko Tarinoita ihmisen uteliaisuudesta on oiva tarkennus. Mereen liittyvä tieto vaatii rajauksia, joten muutama kiinnostava henkilötarina avaa meren merkitystä. On esimerkiksi kartanpiirtäjämunkki, maailmanympäripurjehtija ja meren elämäkerturi. Leimallisinta on se, että Svensson on valinnut lähinnä ei-akateemisia tai varjoon jääneitä henkilöitä kuten Magalhãesin orjan.

Yksi kantava teema on elonajan suhteellisuus ja rajallisuus. Pohdinta kimpoaa henkilökohtaisesta, sillä kirja on omistettu kirjailijan kuolleelle äidille. Kirjaan valikoituneissa elämäntarinoissa elämän vääjäämätön lyhyys nousee esille, ja lisäksi hahmottuu koko ihmiskunnan ajan suhteellisuus verrattuna mereen:

”Kaksisataa tuhatta vuotta. Häviävän lyhyt hetki verrattuna valtamerten ja elämän runsaaseen neljän miljardin vuoden historiaan nähden.”

Hienot tarinat Svensson kertoo esimerkiksi skotlantilaisesta leipurista Robert Dickistä 1800-luvun alkupuolelta ja merikirjoittaja Rachel Carsonista, 1960-luvun ympäristösuojelun herättäjästä. Svensson yhdistää etenkin näissä kirjan osissa luonnontieteellistä tietoa emotionaalisesti virittyneeseen kuvaukseen. Ihmisten yksinäisyys, ystävyys ja kohtalo koskettavat, niitä myötäilevät meren virtaukset, rytmi ja aaltojen rantaan paiskaamat pähkinät toiselta puolelta maailmaa.

Meriromantiikkaa, kyllä kirja käsittelee sitäkin. Meri, merenkulku ja merenelävät sisältävät seikkailua ja salaperäisyyttä. Rachel Carsonin rooli kirjan lopussa korostaa muutosta pois romantisoidusta hyötynäkökulmasta:

”Meri ei olemassa meitä varten, vaan me olemme olemassa meren vuoksi, ja siksi meren haavoittuvuus on myös meidän haavoittuvuuttamme.”

Svenssonin kirjassa meri on kohde ja symboli elämästä. Tieto taipuu taidokkaasti tunteen puolelle, ja tekstin eloisuus ja vivahteikkuus viehättävät. Ja Svenssonista tulee osa merikirjallisuuden jatkumoa:

”Herman Melville tajusi Francis Allyn Olmstedin ja lukemattomien muiden edeltäjiensä tavoin meren tarjoavan täydellisen taustan elämää suuremmalle tarinalle, jossa on kyse ihmisen roolista maailmassa, hänen suhteestaan luontoon ja elämään sen eri muodoissa, hänen paikastaan suhteessa olemassaoloonsa.”

Patrik Svensson: Meren kutsu. Tarinoita ihmisen uteliasuudesta, suomentanut Anu Heino, Tammi 2023, 161 sivua. Luin BookBeatissa.

Patrik Svensson esiintyy tänään 13.5.2023 Helsinki Lit -tapahtumassa.

2 kommenttia

Kategoria(t): Asiaproosa, Esseet, Kirjallisuus, Tapahtuma, Tietokirja

Vuosikatsaus 2022

Yleisesti ottaen ei kulunut vuosi tarjonnut maailmaan valoisia muistoja – sotasynkeyttä ei voi ohittaa. Vuoteni 2022 on kuormittanut, mutta kun selasin kännykkäkuvia, tajusin tapahtuneen privaatisti myös ilahduttavia asioita.

Sain kirjabloggaajaystävien Finlandia-palkintovalvojaisissa ennustajavoitoksi mukin, jossa lukee ”Reading is my therapy”, ja sehän osui ja upposi. Niin se on, että lukuharrastus tarjoaa heijastuspintaa, sen lisäksi iloa ja ajankulua. Ja bloggaaminenkin on jatkunut hyvänä harrasteena. Tässä vuoteni tärkeyksiä.

Parhaat kotimaiset romaanit

Kokosin vuoden kotimaisia mielikirjojani Finlandia-ennustukseeni, joten ne voi lukea koontijutustani. Suosikkeja oli kymmenkunta, kärjessä HävitysIhmishämärä ja Suomaa, ja listaan haluan lisätä Eeva Turusen Sivistynyt ja miellyttävä ihminen, jonka luin vasta F-ehdokasasettelun jälkeen.

Parhaat käännösromaanit

Tove Ditlevesin kauan sitten tanskaksi ilmestyneet omaelämäkertakirjat järisyttivät: karvasta rehellisyyttä Aikuisuudessa. Samaan sarjaan solahtaa nobelistin Annie Ernauxin Vuodet. Eikä suursuosikkini Elizabeth Strout pettänyt: Voi William! – niin tarkkaa ja ailahtavaa elämänkuvailua! Kerstin Ekmanin Suden jälki herätti minussa suurta arvostusta, ja Karin Smirnoffin janakippo-trilogia sai osuvan lopun. Ian McEwanin tarinointitaito ei pettänyt: hieno Opetukset. Ykköseksi nyt nostan Bernardine Evariston Tyttö, nainen, toinen– vautsi, mitä kerrontaa!

Kirjallisia ja muita kohtaamisia

Kohokohtia oli monia, esimerkiksi haastattelin kevätkaudella Kanneltalossa Anneli Kantoa ja syksyllä Joel Haahtelaa. Minulla oli myös ilo ja kunnia osallistua suunnittelemaan kirjallista kävelykierrosta Kirjojen Kannelmäki, joka oli osa Kanneltalon 30-vuotisjuhlia; mukana ensi kierroksella kulki kirjailija Markus Ahonen. Siitä kirjoitin jutun, ja kävelykierrokselle on lisäksi ihan oma Kantsun kirjaston blogi Kirjojen Kannelmäki, jonka avulla voi itsenäisesti kiertää alle kolmen kilometrin kirjalenkin.

Pikkukuvissa Joel Haahtela, Riitta Jalonen, Leena Parkkinen Arja Korhosen kanssa ja kaksihenkisen kirjapiirini toinen jäsen Johanna. Isossa kuvassa (kuva: Olli Ahti) Kirjojen Kannelmäki -suunnitteluryhmää: Kulttuuri kukoistaa -bloggaaja Arja Korhonen sekä Kannelmäen kirjastosta Sanna Sivonen ja Tuulikki Kuurne.

Ja olihan Älä unohda selkokirjaa -seminaari, Helsinki Lit, Helsingin kirjamessut, kirjapiirikohtaamisia ja bloggaritapaamisia – hienoja kirjallisuushetkiä. Sen lisäksi tapasin perhettä, tuttuja ja ystäviä elämän varrelta, ja Turussa tapahtui mukava opiskelukavereiden 40-vuotistapaaminen. Kesällä kävin Kotkan ja Elimäen seuduilla, ystävien kanssa reissasimme Tallinnaan, ja puolison kera piipahdin Tukholmassa – koronanjälkeistä lähi(laiva)matkailua.

Tv-draamat

Olipas kotimainen Aikuiset riemastuttava ja englantilainen Eroja ja avioeroja koukuttava! Agenttisarja Slow Horses yllätti: huumoria, jännitystä ja yllättäviä juonenkäänteitä. Sen sijaan todesta ammentava The Crown ei ihan vastannut odotuksia, koska yhteiskunta-ainekset ohittuivat ja kuvaus keskittyi samaan suhdemössöön, joka on tyystin tuttua iltapäivälehdistä. Kesäni pelasti vanha tanskalaissarja Matador.

Minussa on jokin selittämätön pehmeä kohta historiallisille draamoille, joissa urheat miehet ratsastavat nummilla hiukset hulmuten. Ykkössuosikkini näistä on The Last Kingdom, jonka viimeisin kausi tarjosi historiasarjan parhautta: politiikkaa, valtataistelua, lojaliteettia, jännitystä, suvantoja, suhteita – ja tukka tanassa laukkaavia urheita urhoja. Sen vanavedessä innostuin odotusteni vastaisesti Viikingit -Valhalla -sarjastakin, vaikka alkuperäiseen Viikingit-sarjaan petyin jo kolmannella tuotantokaudella. Fantasiankaipuun täytti komea The Lords of the Ring: The Rings of Power – seikkailua ja huolellista kuvausta joskin arvoituksellisia juonenkäänteitä.

Konsertit

Täytän piakkoin tasavuosia: tummista hiuksistani ei ole jäljellä kuin joitain takatukkasuortuvia, mutta muistoja on kertynyt. Siispä suuntasin nostalgoimaan nuoruuteni suosikkien konsertteihin: elokuussa villitsi Hassisen kone ja syyskuussa Sting. Yhden nuoruussuosikin osalta ”tyydyin” kirjaan, U2:n Bonon Surrender. No, olin sentään tässäkin ajassa kiinni, sillä näin naisenergiaa Mestarit-keikalla: Ellinoora, Kaija K, Jenni Vartiainen ja Vesala. Konserttivuoden kruunasi Händelin barokkimusiikki Musiikkitalossa.

Tuotannostani

Tänä vuonna ilmestyi kaksi kirjaa, joissa sormeni ovat pelissä. Romaani Sormus (Avain) on jälleen kirja, jossa kokeilen selkokirjallisuudessa jotain uutta. Kirjassa on episodirakenne, ja tarinointi on historiallisen ja romanttisen romaanin yhdistelmää. Sormuksen lisäksi ilmestyi selkomukautukseni Minna Canthin kolmesta novellista: Ystävät, Salakari ja Missä onni? (Laatusana). On tarpeen tarjota Canthin klassikkokirjallisuutta uusille lukijoille.

Kuvassa siivittää tulevaan tuotantoon sielunlintuni kurki, koru: Paarma Desing (joulu- ja tasavuosikymmenlahja siipalta).

Olen tähän mennessä julkaissut 12 omaa tai mukautettua selkokirjaa. (Voit kuunnella Lukupuhetta-bodcastista puhetta kirjoistani, haastattelijana Mervi Heikkilä.) Aina joskus kysytään, aionko kirjoittaa oikeaa kirjallisuutta. En ole ajatellut tehneeni tähänkään mennessä väärää. Olisi kyllä ilo nähdä (valta)mediassa vuosittain vaikkapa kooste vuoden selkokirjatarjonnasta, jotta sekokirjallisuus normalisoituisi.

Muuta tähdellistä

Hautasimme anopin, ja sain setvittyä äidin kuoleman jälkeiset viralliset asiat. Runoblogini Alman runot kuoppasin (en enää päivitä) yhtä aikaa tärkeän lemmikkini Alman myötä. Suruksemme kissakulta sairastui vakavasti ja lähti maaliskuussa kehräämään tuonilmasiin. Ei ollut aikomus avata ovea vielä aikoihin toiselle kissalle, mutta yllättävästi meille saapui marraskuussa Sohvi, toimelias venäjänsininen pentu, joka päivittäin virkistää villillä vauhdillaan ja lempeällä välittömyydellään. 

Mainittakoon tässä, että olen nykyisin virallisesti talollinen Takala, sillä lapsuudenkotini on lainhuudatettu nimiini. Aika näyttää, kuinka kykenen ylläpitämään vanhaa taloa Teiskossa, mutta siellä kesäisen pelto- ja metsämaan keskellä kurkia kuunnellen ja hyvää kirjaa pihakeinussa lukien olen päässyt parhaiten sinuiksi maailman melskeiden kanssa.

Kiitän lukijoitani! Toiveikasta talvimieltä – ja tarjotkoon vuosi 2023 elämyksiä, jotka kannattelevat!

8 kommenttia

Kategoria(t): Kirjailijatapaaminen, Kirjallisuus, Kirjallisuuspohdintoja, Kirjamessut, kirjapalkinnot, Kirjapiiri, Kulttuurimatkailu, Lifestyle, Selkokirja, selkotekijä, Tapahtuma

Kirjailijatapaaminen: Joel Haahtela

Syyskuun alun kirpeänä iltana 5.9.2022 haastattelin Kanneltalon lavalla kirjailija Joel Haahtelaa. Pääasiaksi valikoitui Totuuden kaipuu -trilogia eli Haahtelan kolme viimeisintä pienoisromaania Adélen kysymysHengittämisen taito ja Jaakobin portaat. Yleisöä oli runsaasti, lisäksi haastattelu striimattiin. Tallenne on katsottavissa 19.9. saakka Kannelmäen kirjaston FB:ssa ja kotisivulla. 

Kuva: Arja Korhonen

Olen lukenut trilogian kirjat niiden ilmestymisaikoina ja nyt ennen haastattelua uudelleen peräkkäin. Adelélen kysymys nousi ensi lukemalla lohtukirjojeni kärkikahinoihin, ja kokonaisuutena kirjakolmikko toimii rauhoittajana ja avartajana. Niistä avautuu joka lukemalla uusia puolia, myös itseironiaa ja leikillisyyttä. Siitä pidän, eikä se vie mitään pois siltä, miten syvälle psykologisesti ja muuten henkisesti kirjat vievät. 

Tyyli on Haahtelalle tärkeä. Hän kiteyttää sen Jaakobin portaiden loppusanoissa: ”Yritystä etsiä elämän runollisia yhteyksiä ja ihmeellistä mysteeriä.”

Adélen kysymys kuten muutkin trilogian osat pysäyttävät, vievät etsintään elämän suunnasta ja antavat armoa menetysten hyväksymiseen. Haahtela puhui kirjojensa runollisista yhteyksistä ja mainitsi esimerkkinä tämän romaanin putoamiset. Kirjailija luki romaanin alun, vei meidät lumen ja tähtien valoon, ja vakuutuimme: tarvitsemme kaunista, tyylikästä kielenkäyttöä, joka luo mieleen tiloja.

Aikanaan Hengittämisen taito jäi minulle lukukokemuksena outoon välitilaan, mutta uudelleen luettuna koin sen toisin. Haahtela itse sanoi onnistuneensa kirjan hengellisyydessä, ja samaan lopputulemaan tulin toisella lukemisella. Vaikken ole erityisen uskonnollinen, uskoin kirjan päähenkilön kokemuksen: romaani osoittautui tasapainoiseksi maallisen ja hengellisen komboksi. Ymmärsin päähenkilön isänkaipuun olevan sekä konkreettista että symbolista, ja käsitin myös kokonaisuuteen kuuluvan ihan tavallista ihmiseloa kuolemanpelkoineen ja rakkaussuhteineen kuin myös etsintää elämän suunnasta.

Jaakobin portaiden suhteen illan keskustelu vei identiteetin etsinnän käsittelyyn. Kiinnostavimpana pidin sitä, mitä Joel Haahtela pohti historiasta, josta ei ole jäänyt mitään jälkiä. Romaaneissaan hän käsittelee ylisukupolvisia muistoja, mutta nykyisin häntä eritoten kiehtoo ajatus siitä, että muistakin historiaan kirjoittamattomista asioista voi jäädä jälkiä. Esimerkkinä hän pohti lempitaiteilijansa  Rembrandtin teoksia: ehkä niissä näkyy jotain vaikkapa taiteilijan ensi rakkaudesta, josta kukkaan ei tiedä mitään.

Tunnin keskustelu vierähti nopeasti. Joel Haahtelan trilogian ajan ja ajattomuuden, hiljentymisen ja ihmeen tunnelma jollain tavalla siirtyi kirjailijan läsnäolosta koko tilanteeseen. Hän avasi ajatteluaan ja oman elämänsä suodattumista teoksiinsa. Keskustelimme myös siitä, miten etenkin hengellisyys kotimaisessa kirjallisuudessa on aika tavatonta, jopa tabun rikkomista. Vaikutuimme varmaankin kaikki Haahtelan vilpittömyydestä välittää mysteeriä ja runollisuutta proosan avulla niin, että lukijalle ei tuputeta vaan annetaan aihetta ajatella, tuntea ja kokea.

Haahtela lähtee tällä viikolla pyhiinvaeltamaan Athos-vuorelle, jossa hän myös viettää merkkipäivää: on kulunut puoli vuosisataa hänen syntymästään. Selviä signaaleja välittyi siitä, että hän yhä haltioituu kaunokirjoittamisesta ja että yhä enemmän häntä kiehtovat taiteilijuuden teemat. Se saattaa tarkoittaa sitä, että voimme odottaa lisää lohtukirjallisuutta.

*

Kanneltalo, Helsingin työväenopisto ja Kannelmäen kirjasto 5.9.2022: Joel Haahtela, haastattelijana Tuija Takala.

5 kommenttia

Kategoria(t): Kirjailijatapaaminen, Kirjallisuus, Romaani, Tapahtuma

Selkokirjoja syyskuussa 2022: kokeile ja tule Oodiin

Tavataan Oodissa!

Keskiviikkona 28.9.2022 on paljon selko-ohjelmaa: Älä unohda selkokirjaa -seminaari kokoaa yhteen selkokirjailijoita ja lukuilon kannattelijoita. Olet tervetullut tilaisuuteen Oodiin, mutta tilaisuutta voi seurata myös etänä. Seuraa seminaarin viestintää Facebook-Instagram- ja Twitter-tileiltä.

Keväällä käynnistyi selkonovellien kirjoituskilpailu Ilo (Selkokeskus & Opike), ja voittajat julistetaan samaisessa seminaaritilaisuudessa 28.9.2022. Olen mukana raadissa valitsemassa voittajan ja muut novelliantologiassa julkaistavat novellit.

Tervetuloa Oodiin 28.9.2022 klo 15.00 – 17.00: katso ohjelma täältä!

Haastan

Houkuttelen sinua lukemaan tämän vuoden aikana ainakin yhden selkokirjan ja osallistumaan keskusteluun kirjallisuudesta, joka ottaa huomioon yleiskieltä helpomman kielen lukijat. Selkokieli ei tarkoita sitä, etteikö teksti välittäisi ajatuksia ja tunteita tai etteikö helpolla kielellä saisi aikaan tarinan taikaa. Olet siis vapaamuotoisesti, paineettomasti haastettu!

Nyt syksyllä kirjallisuuden harrastajan lukupinot kasvavat uutuuksista. Samalla on hyvä muistaa, että on monenlaisia lukijoita. Pienlevikkinen kirjallisuus hukkuu muun joukkoon, koska se ei juuri näy mediassa, eikä selkouutuuksille järjestetä näyttäviä julkkareita tai tilaa kirjamessujen esiintymislavoilla. Lukijoita kuitenkin voisi olla ainakin noin 14 % väestöstä.

Itse julkaisen syyskuun loppupuolella jutut seuraavista selkokieleen liittyvistä tai selkokielisistä kirjoista, tässä ne ovat ennakkoon aakkosjärjestyksessä:

Aarre

Annan nuoruusvuodet

Avaimet selkokieleen

Ei kertonut katuvansa

Pimeän arkkitehti

Sarjarakastuja

Teemestarin kirja. Veden vartija

Puhelen selkokirjoista(ni) podcastissa

Oma selkokirjatuotantoni on jo tusinassa, osa alkuperäisiä, osa mukautuksia. Voit kuunnella ajatuksiani selkokirjoistani ja selkokirjallisuudesta Seinäjoen kaupunginkirjaston erityistehtävän podcastista, oivaltavana haastattelijana Mervi Heikkilä: klikkaa podcastiin tästä.

Blogipostauksiani selkokirjoistani pääset lukemaan linkkejä klikkailemalla:

Kierrän vuoden. Selkorunoja. Opike 2016

Onnen asioita. Selkorunoja. Avain 2017

Hyvä päivä. Lyhyitä selkonovelleja. Opike 2018

Lauralle oikea. Chick lit -tyyppinen romaani nuorille ja aikuisille. Avain 2018

Minna Canth. Agnes. Pitkän novellin selkomukautus. Vapaasti luettava verkkokirja 2019

Minna Canth: Hanna. Pitkän novellin selkomukautus äänikirjana. Avain 2019.

Vanhat runot, uudet lukijat. Suomalaisten runojen selkomukautukset ja tietotekstit. Avain 2020.

Niin metsä vastaa. Selkonovelleja. Avain 2021.

Enni Mustonen: Paimentyttö. Historiallisen romaanin selkomukautus. Opike 2021.

Aleksis Kivi: Kullervo. Näytelmän selkomukautus kertomukseksi. Laatusana 2021.

Minna Canth: Kolme novellia, selkomukautus. Laatusana 2022.

Sormus. Selkokielinen episodiromaani historiasta nykyaikaan. Avain 2022.

13 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjailijatapaaminen, Kirjallisuus, kirjapalkinnot, Novellit, Selkokirja, selkotekijä, Tapahtuma

Kirjojen Kannelmäki – kirjarasteja lähiömaastossa

Kannelmäen kirjastossa syttyi alkuvuodesta ajatus sijoittaa alueelle kirjoja, jotka liittyvät tai sopivat Kannelmäkeen. Kulttuuri kukoistaa -bloggaaja Arja Korhosen kanssa pääsimme kirjastolaisten ideointiryhmään, joka suunnitteli 12 kirjarastin kävelyreitin. Jokaisella rastilla on kuva ja sitaatti kirjasta. Kaikki sitaatit eivät suoraan liity Kannelmäkeen, mutta sopivat paikkaan, josta rasti löytyy.  

Kanneltalon 30-vuotisjuhlaviikonloppuna korkkasimme kirjakierroksen. Ilahduimme, että 20.8. ohjatulla kävelyllä oli mukana kolmisenkymmentä osallistujaa. Tunnelma oli leppoisa ja kirjakeskustelu vilkasta. Samalla teimme huomiota kirjojen mahdollisista tapahtumapaikoista. Kierrosta veti elokuun helteessä kirjastonjohtaja Sanna Sivonen.

Kuva 1. Suunnitteluryhmästä osa kävelykierroksen jälkeen: Arja Korhonen, Sanna Sivonen, Tuulikki Kuurne ja minä (kuvasta puuttuvat suunnitteluryhmän Anna Swahn ja Pekka Kankainen). (Alin kuva: Olli Ahti)

Ensimmäisen rastin kirjailija Markus Ahonen tuli mukaan ohjatulle kirjakierrokselle ja luki otteen romaanistaan Anna pahan kiertää (WSOY 2021). Hän kertoi muutakin Isaksson-dekkarisarjan kuudennesta kirjasta, jonka tapahtumapaikaksi Kannelmäki valikoitui siksi, että kirjailija on itse asunut nuoruudessaan parin pysäkin välin päässä. Kannelmäen kadut ja mäet ovat tuttuja, ja hänestä miljööseen sopi jännäri, jossa laitapuolen kulkijoiden välille syntyy jännite, kun yksi joukosta on livetä kunnolliseksi. Kirja herättää ajatuksia pahan kiertokulkuun vaikuttavista asioista. Myös oma romaanini Sormus (Avain 2022) löytyy yhdeltä rastilta.

Kuva 2: Markus Ahonen ja minä kirjarasteinemme. (Ylin kuva: Olli Ahti)

Ohjattuja kävelykierroksia ei näillä näkymin ole tulossa lisää, mutta ei hätää: kierros on suunniteltu itsenäiseen kulkemiseen. Kannelmäen kirjastosta saa karttoja, johon reitti ja rastit on merkitty. Kartasta löytyvät myös kirjasitaatit 12 kirjasta. Maastossa rasteissa on kirjan kansikuvan lisäksi qr-koodi, jonka avulla aukeaa rastin kirjasitaatti. Innostavan kävelyn jälkeen voi kirjastosta lainata reitin kirjoja: niitä on houkuttelevasti esillä heti kirjaston ovipielessä.

En tässä paljasta sen enempää kierroksen kirjailijoita ja sitaatteja. Lopuksi on kuitenkin lainattava Antti Tuomaisen Jäniskerrointa (Otava 2020), joka pistämättömästi tiivistää Kannelmäen:

”Kannelmäki syyskuussa. En tiennyt mitään kauniimpaa. Hehkuvat lehdet, kaupungin kokonaisjärkevimmät neliöhinnat.
  Syksy tuoksui varhaisessa aamussa, ilmassa oli esikaupungin tutkitusti puhdasta kirpeyttä. Kaste helmeili suurten punakeltaisten lehtien pinnoilla, nouseva aurinko välkytti niitä kuin höyhenenkevyitä peilejä. Seisoin neljännen kerroksen parvekkeellani ja totesin jälleen kerran, että olin oikeassa paikassa eikä mikään saisi minua muuttamaan mieltäni.”

*

Lisätietoja kirjaston nettisivuilta.

3 kommenttia

Kategoria(t): Kirjailijatapaaminen, Kirjallisuus, Kulttuurimatkailu, Tapahtuma

Hanna Bervoets: Sopimatonta sisältöä & Helsinki Lit 2022

Pari sanaa aluksi Hanna Bervoetsin romaanista Sopimatonta sisältöä, sitten päällimmäiset kokemukset kevään Helsinki Lit -tapahtumasta 13. 14.5.2022.

Somepalvelun moderaattoreiden työoloista on sukeutunut kiinnostava kirja: Hanna Bervoetsin Sopimatonta sisältöä (Gummerus 2022). Tiivis romaani kuvaa minäkertojanaisen työtaivalta Hexa-firmaan ja sieltä pois. Työyhteisö ja suhde yhteen työkaveriin limittyvät siihen.

”Joskus joku sanoi: ”Hitto, näin jotain tosi sairasta äsken”, ja me muut nyökkäilimme ja tiesimme, että hänet oli parasta jättää hetkeksi rauhaan.”

Kirjassa ei solkenaan suolleta lukijan silmille kammottavia somesisältöjä, mutta niillä on suuri merkitys: mitä tekee ihmiselle nähdä ihmisten muille ja itselleen tekemiä hirveyksiä. Moderoijien työolot ja somesaastaan altistumisen psyykkiset seuraukset siirtyvät romaanin sivuille. 

Minua kiinnostaa etenkin kirjan tiukka tyyli ja minäkerronta. Yhden henkilön silmin asiat näyttäytyvät samalla terävästi ja sokeasti. Sokeus tulee siitä, että omalta kannalta nähdyt asiantilat sulkevat pois muiden kokemukset ja sen, mitkä asiat vaikuttavat omaan näkökykyyn. Nämä asiat tulevat hienosti esille esimerkiksi kertojan suhteessa Sigridiin. Samalla se pistää pohtimaan, miten oman toiminnan rajat hämärtyvät somevaikutusten vuoksi. Kerronta ei osoittele vaan vie mukaan minäkertojan tunnustustyyppiseen tekstiin.

Hanna Bervoetes oli yksi Helsinki Litin viikonvaihteen vieraista. Hän keskusteli eloisasti Ville Blåfieldin kanssa esimerkiksi kirjan tärkeimmistä teemoista, somesta ja vähän Euoroviisuistakin. Keskusteluparin yhteispeli ihastutti.

Helsinki Litin spesialiteetti kirjafestareiden joukossa on kahdenkeskinen tunnelma, vaikka kirjailijahaastattelu tapahtuu suuren yleisön edessä spottivaloissa. Vain kirjailija, haastattelija ja kirja keskittävät huomion. 

Pähkäilen lukijana kohtuuttomia vaatimuksia kirjailijoille: ei riitä, että taitaa tekstin teon, pitää olla myös estraditaituri. Toisaalta katsojana nautin, kun kirjailija hallitsee myös esiintymisen. Ei voi mitään: virkeä, avoin lavapresenssi tehostaa keskustellun kirjan tehoa. Ja sellaisia hetkiä Litissä oli monta. Mainitsen pari huippukokemustani – mainitsemattomia väheksymättä (ks. Litin esiintyjät).

Läsnäolo, leikkisyys ja skottiaksentti viehättivät Douglas Stuartin haastattelussa, ja aloin nolostella, etten hullaantunut Shuggy Bain -romaanista yhtä täysillä kuin kirjailijan kuuntelusta. Sama tunne valtasi muutamasta muusta Lit-kirjasta, jonka olin jo lukenut ja kokenut ihan kivana vaan en mahtavana.

Maaza Mengiste säteili ja Nita Prosesta kehkeytyi todellinen show-nainen. Vain Tone Schunnesson oli mukana videoyhteyden avulla mutta oli tulla skriinistä ulos (kirjaa en ole lukenut mutta aion lukea ihan vain haastattelun vuoksi). Colson Whitheadin coolius tuntui tyylikkäältä. 

Eniten odotin Bernardine Evariston osuutta enkä suotta. Koko Hubara haastattelijana antoi Evaristolle tilaa: katsomo sai nauttia sulavan, älykkään, havainnollisen puheenvuoron kirjailijan kirjoittamisesta. Evaristo kertoi tyylin ja kerronnan muotoutumisesta sekä aiheista, joiden aika on tullut.

Hieno kirjallisuustapahtuma! 

Hanna Bervoets: Sopimatonta sisältöä, suom. Sanna van Leeuwen, Gummerus 2022, 140 sivua. Sain kirjan bloggaajakaverilta.

Lit-lukemistostani olen kirjoittanut etkojutun.

4 kommenttia

Kategoria(t): Kirjailijatapaaminen, Kirjallisuus, Tapahtuma

Eppu Nuotio & Liisa Kallio: Minä tykkään nyt

Ihastuttava nimi kirjalle: Minä tykkään nyt (WSOY 2019). Se kuvastaa lasten hetkellisyyteen kiinnittyvyyttä, samalla siitä huokuu myönteinen ja välittävä henki. Sellainen ilahduttaa Eppu Nuotion kirjoittamassa ja Liisa Kallion kuvittamassa kirjassa.

Nuotion runojen pohjana ovat lasten omat kokemukset ja oivallukset ilosta suruun, pelosta vihaan – ja kaikesta siltä välillä. Runot ovat suorasukaisia havaintojen ja tilanteiden verbalisointeja. Välillä niissä riimi rytmittää, välillä ei. Joissain runoissa tehoaa symboliikka, kuten runossa ”Myrkkykasvi”, joka on metafora vihan ja kiukun viljelystä.

Kirja alkaa tykkäämisestä ja päättyy iloon – niin on hyvä, että vaikeat tunteet möyryävät niiden välissä. Minua liikuttavat monet runot, esimerkiksi runo ”Ukin ikävä”, jossa leskeksi jääneen läheisen tunteissa sekoittuvat suru ja onnelliset muistot. Viehättävä runo ”Varjossa” sykähdyttää. Sen lopussa on jokaiselle tärkeä muistutus yksilöllisyydestä ja turvasta:

”- – Saisinpa olla toisten kanssa,

huomaamatta, vain hiljaa kuunnellen.

Saisinpa kasvaa kaikessa rauhassa,

takana isojen selkien.”

Runojen rinnakkaisina ja tehosteina toimii ilmeikäs ja upeasti tunnevärejä hyödyntävä Liisa Kallion kuvitus. Yhdistelmästä syntyy hieno kokonaisuus.

Kirjan yksi tarkoitus on toimia tunteiden työkirjana ja siihen antaa välineitä Anna Anttosen ja Kati Inkalan monipuolisin tavoin toteutettavat tehtävät. Tunteita voi esimerkiksi tunnistaa ja käsitellä kirjoittaen/sanellen lohdutuskirjeen, kasvattaen (tai kitkien) myrkkyherbaariota tai pelaten tunnemuistipeliä.

Tunteiden tutkimusmatkaksi kuvaillaan kuvakirjaan perustuvaa näyttelyä Minä tykkään nyt. Se on auki Kanneltalossa Helsingissä 9.1.2022 saakka.

Kirjakuvituksesta ja teksteistä on rakentunut viehättävä kokonaisuus. Erilaiset muodot, hahmot, värit, materiaalit vetoavat näköaistiin, ja äänitehosteet lisäävät aistivaikutuksia. Tuntoaistiakin voi hyödyntää, jos korona-ajassa niin tohtii tehdä. Näyttelytilassa on esimerkiksi houkutteleva lukunurkkaus, jossa voi löhötä ja selailla kirjoja.

Näyttely toteuttaa kirjan elämänmyönteistä tarinaa kokemuksellisesti. Suosittelen sukellusta tunnekirjoon! Kirjan toivon päätyvän lapsiperheisiin, lasten ja aikuisten yhteisiin tunnetutkailutuokioihin.

Eppu Nuotio & Liisa Kallio: Minä tykkään nyt. Ilosta, ujostelusta ja muista tunteista. Tehtävät: Anna Anttonen & Kati Inkala. WSOY 2019, 77 sivua. Lainasin kirjastosta.

Samanniminen näyttely Kanneltalossa (Helsinki, Kannelmäki) 9.1.2022 saakka.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Taide, Tapahtuma

Vuosikatsaus 2021

Tänä vuonna blogini täytti 10 vuotta. Vuosi ei ole ollut silkkaa juhlaa, vaikka kirjat, lukeminen ja kirjoittaminen ovat tarjonneet iloa, ihmetystä ja vastapainoa. Tavallisesti olen vasta vuosikatsauksieni loppuosassa mennyt henkilökohtaisuuksiin, nyt teen toisin päin.

Vaikea vuosi

Vuoteni 2021 on koetellut. Lähipiirissä on ollut henkeä ja terveyttä uhkaavia tilanteita (ei koronaa), ja minuakin vaivasi jonkin aikaa vakavan sairauden epäily (ei korona). Äitini kuoli elokuussa, ja sitä seurasi surun ohella vaivalloinen byrokratia, mikä sekin on kuormittanut. Syksyn päätteeksi sairastui rakas lemmikki, Alma-kissa. Eläinlääkärin lausunnon mukaan valmistaudumme eutanasiaan, mutta toistaiseksi voimme iloita vielä kissanpäivistä. Kaiken keskellä olen rämpinyt työpäivästä toiseen, mikä ei stressittä ole onnistunut. Ja annoin tukan harmaantua, näkyä ajan ja kulumisen.

Kolme kirjaa

Tammikuussa ilmestyi novellikokoelmani Niin metsä vastaa (Avain 2021). Selkokielisiin kertomuksiin ujutan hippusellisen kansanperinnettä, salaperäisyyttä ja yllätyksellisyyttä siten, että toivon monenlaisten lukijoiden löytävän niistä elämyksiä. Loppusyksystä minua riemastutti, että novellini pääsivät Kodiksamia-kirjallisuuspalkintoehdokkaaksi.

Tänä vuonna on julkaistu myös kaksi mukauttamaani kirjaa. Historiallisia romaaneja ei juuri ole helpolla suomen kielellä, mutta nyt on Enni Mustosen Paimentyttö (Opike 2021). Aleksis Kiven kieli voi nykylukijalle olla aikamoinen haaste, joten sitäkin on tarpeen tarjota selkona. Muokkasin Kullervon kertomukseksi, jossa säilyvät tarina ja tunne, vaikka kieli kevenee (Laatusana 2021).

Tähdennän, että kirjan ideointi- ja kirjoitustyö tapahtuu kauan ennen ilmestymistä, joten kolmen kirjan julkaisu samana vuonna on sulaa sattumaa. Esimerkiksi novellini synnyttäminen on vienyt viitisen vuotta, Paimentyttö melkein kolme ja Kullervo kaksi. Eikä kateudelle ole sijaa: pienlevikkisestä, mediahuomion ohittavasta kirjallisuudesta tienaa vain taskurahaa, eli sen tekeminen on kirjailijalle pääasiassa ajankulua. Motiivi harrastukseeni tulee siitä, että pidän tärkeänä kirjallisten elämysten mahdollistamista kaikenlaisille lukijoille.

Kotimainen proosa

Tänä vuonna ilmestyi kerrassaan hienoja kotimaisia romaaneja. Voisin helposti luetella parisenkymmentä suosikkia. Mainitsen tässä nyt yhden ihastukseni, Emma Puikkosen romaanin Musta peili (WSOY 2021), koska sen kerronnan kirkkaus, rakenteen taitavuus  ja aiheenkäsittelyn moniulotteisuus ihastuttivat. Monia muita suosikkejani on Finlandia-veikkausjutussani, ja sen kirjoittamisen jälkeen olen lukenut hienoja kirjoja kuten Pirkko Saision järkäleen Passio (Siltala 2021). (Veikkaukseni menivät kyllä pitkälti mönkään.)

Runous

Runokirjoista osui muutama. Vaikea niitä on järjestykseen pistää, mutta minut tehokkaasti tempaisi lempiympäristööni, sammalikkoon ja varpujen kätköihin, Anja Erämajan Minä olen nyt täällä metsässä.

Käännöskirjallisuus

Luin tänä vuonna ehkä vähemmän käännöskirjallisuutta kuin aiemmin. Luottokirjailija Elizabeth Strout ei pettänyt odotuksia: Olive, taas. Kaksi huippua löysin omaelämäkertakirjallisuudesta. Deborah Levyn kahden kirjan suomennoksista tehosi tosi kovaa ensimmäinen, Mitä en halua tietää, vaikkei Elämisen hinta varsinainen pettymys ollut. Ja samoin kävi tanskalaisen Tove Ditlevsenin alunperin 1960-luvulla ilmestyneiden kirjojen kanssa: Lapsuus on kielellisesti ja kerronnallisesti säväyttävä, ja vaikkei Nuoruus tasoa laskenut, ykkösosa jäi kimaltelemaan mieleen. Alex Schulman osaa hänkin säväyttää proosallaan, tällä kertaa entistä fiktiivisemmin: Eloonjääneet.

Tietokirjallisuus ja sinne päin

Luin muutamia kiinnostavia naiselämäkertoja ja suomen kielen ja kulttuurin kirjoja. Valitsen tähän kategoriaan silti esseet eli rikon vähän rajoja. Silvia Hossein taitaa tiedon ja omakohtaisen tyylin, joka ihastuttaa minua, joten Tie, totuus ja elämä on ehdottomasti yksi vuoden 2021 huippukirjoja.

Teatteri 

Mikä ihme oli päästä jälleen ihmisten ilmoille ja yleisötapahtumiin! Kansallisteatterin Dosentit vakuutti sisällön ja esitysdynamiikan vuoksi, ja KOM-teatterin Lou Salome samoin perustein, lisäksi se tuuletti perustellusti historiaa. 

Taide

Museoihin pääsi taas, ja jokusen näyttelyn olen katsastanut. Kesäisen Mäntän reissun haluan mainita, sillä ensimmäisen kerran taisin tosissani jaksaa katsoa videotaidetta: Santeri Tuorin Posing time tarjosi ajattelun aihetta. Ei se Banksykaan kylmäksi jättänyt.

Metsä

Matkani tein tänä vuonna lähinnä kotimetsään. Pieniä patikointeja kyllä tallasin muuallakin, mutta pääosin lapsuudenkodin takamaat vetivät puoleensa. Lisäksi ennätyksellinen tattivuosi palkitsi saalistajan.

Kirja- ja kulttuuribloggaaminen

Tosiaan, 10 vuotta tätä antoisaa harrastusta, ja on mukaan mahtunut myös muita omia kirjallisia harrastuksiani. Kyllä tätä jatkuu niin kauan kuin se ei tunnu suorittamiselta, vaan antaa virikettä ja virkistää.

Kirjallisuusvainu voi johtaa erilaisiin paikkoihin ja tilaisuuksiin, vaikkapa Kulttuuri kukoistaa bloggajakaverin kanssa Hattulan kirkkoon, jossa Anneli Kanto ja Vilppu Vuori yhdistivät esittelykierroksella Rottien pyhimys –romaanin ja historian. Ja blogin myötä olen saanut monia valoisia muistoja. Kesän alussa WSOY:n kirjasäätiön kutsui Lohjalle Eeva Joenpellon taloon juhlimaan kirjailijan 100-vuotispäivää. Bolggariklubissa olen päässyt Kansallisteatteriin, kun syksyllä ylipäätään teattereiden ovet avautuivat. Joulukuun alussa oli hauskaa jännittää kirjabloggaajaseurassa Finlandia-voittajia Kirsi Raninin kisakatsomossa.

Ekstraa ovat olleet tilaisuudet, joissa olen haastatellut kirjailijoita, tänä vuonna Anni Kytömäkeä ja Antti Tuomaista. Kuukausittain minua ovat ilahduttaneet kaksi lukupiiriäni, jolloin kirjakeskustelu käy vapaana.

Kiitän blogini lukijoita ja toivon kohottavia kulttuurikokemuksia ja valoisuutta tulevalle vuodelle!

(Kaikista koosteessa mainituista kirjoista tai tapahtumista on blogissani jutut, jos jotakuta kiinnostaa.)

14 kommenttia

Kategoria(t): Elämäkerta, Kirjailijatapaaminen, Kirjallisuus, Kulttuurimatkailu, Listaus, Novellit, omat, Romaani, Runot, Sekalaista, Selkokirja, selkotekijä, Taide, Tapahtuma, teatteri

Anni Kytömäki – elokuinen kirjailijakohtaaminen

Sain tänään mahdollisuuden keskustella Anni Kytömäen kanssa haastattelutyyliin Äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen foorumissa, jossa oli virtuaalisesti koolla toistasataa eri kouluasteiden äikänopea. Keskusteluun valmistautuminen ja itse keskustelu inspiroivat minua, joten koostan katsauksen Kytömäen teosten piirteistä – ja jotain myös keskustelustamme.

Päivän teemana oli hyvinvointia kielestä ja kirjallisuudesta. Kytömäki todensi osaltaan, miten kieli, kirjoittaminen ja kirjallisuus lisäävät hyvinvointia ja ovat hyvinvoinnin elinehto. Nimenomaan kirjoittaminen on Kytömäelle ydinväylä ilmaisuun, ja hän nauttii tekstien hiomisesta. Aina ei ole helppoa siirtää kieleksi visuaalisia kokemuksia, mutta se on kuitenkin verbaliikan keinoin mahdollista. Kytömäki tavoittelee kielen kauneutta, ja pitää yhä tavoitteenaan sitä, mistä sai kouluaikana äidinkielenopettajalta positiivista palautetta: tarina etenee kuohuvana melodraamana.

Kesällä kohtasin 12-vuotiaan Anni Kytömäen Kaari Utrion elämäkerrassa. Minä luin 12-vuotiaana ViisikoitaTiina-kirjoja, Anna-sarjaa, Monte Criston kreiviä ja sen sellaista, mutta Anni Kytömäki pureutui sen ikäisenä Utrion historiallisiin romaaneihin, joita aikanaan kutsuttiin myös rouvaspornoksi. Kytömäki kirjoitti Utriolle ja lähetti hänelle myös kertomuksiaan, joista sai Utriolta palautetta. 

Monet muutkin kirjailijat ovat tehneet Kytömäkeen vaikutuksen, kuten Sirpa Kähkönen. Lisäksi hän mainitsi Marjatta Kureniemen lasten ja nuorten kirjat. Yksi niistä vaikuttaa pohjavireenä romaanissa Kivitasku. Historiallisten romaanien lukukokemukset innostivat hänet kirjoittamaan itse niitä. Kysyin, voiko hänen romaaneitaan kutsua myös ekoromaaneiksi Richard Powersin Ikipuut-romaanin tapaan, eikä hänellä ole mitään sitä vastaan.

Luin kesällä Kytömäen novellin Trubaduuri, joka sopii astinlaudaksi koko tuotantoon. Novelli on ilmestynyt antologiassa Rakkaustarinat (Suuren Suomalaisen kirjakerhon ja Otavan kirjoituskilpailu, julkaistu 2008). Kirjan esittelyteksti Kytömäestä vaikuttaa minusta pätevältä yhä nyt, vaikka novellin jälkeen on ilmestynyt kolme täyteläistä romaania:

”Anni Kytömäki (s. 1980) on asuinpaikastaan riippumatta aina lähtenyt kulkemaan mieluummin poispäin keskustasta kuin sitä kohti. Metsässä näkee paljon ja ehtii ajatella siinä edellytykset tarinan synnylle. Hän on opiskellut luontokartoittajaksi ja hierojaksi sekä toiminut luontojärjestöissä mutta pitää eniten juonenpunonnasta, tarinoiden keksimisestä. Hän kirjoittaa, koska kirjoitettuna ajatus saa kaiun. Ihmisen luontosuhde on tärkeä teema Kytömäelle, sen suuret muutokset ja toisaalta pysyvyys.”

Trubaduuri-novellissa on paljon kielikuvia, jotka avaavat tunnelmia. Tiettyä runollisuutta on siinä, miten syntyy sanoja suurempia kokonaisuuksia tuorein yhdistelmin, esimerkiksi: ”Koskaan ei tiedä, mikä lause on askel yli kielekkeen.” Kytömäen novellista imen sittemmin romaanituotannosta tutuksi tulleita tunnelmia: melankolisuus, unenomaisuus henkilöiden todellisuuskokemuksissa ja romanttinen ote. Lisäksi novellin teemat ovat tuttuja romaaneista.

• 

Kytömäki pitää tärkeinä teemoina viimeisimmässä romaanissaan Margarita luonnonsuojelua ja pasifismia, mutta ne löytyvät muistakin romaaneista. Tunnistan Kytömäen kaikista kolmesta romaanista etenkin luonnon itseisarvon ja sen tinkimättömän merkityksen. Henkilöitä yhdistää yksinäisyys ja herkkyys, ja teoksissa toistuu psyyken hauraus ja mielenterveysongelmat. Ihminen näyttäytyy syvästi tuntevana maailmankaikkeuden ja luonnonjärjestyksen osana, joka särkyy, jos yhteiskunnassa tai luonnossa jokin järkkyy. 

Kaikissa Kytömäen romaaneissa oleellisia ovat metsät, harjut ja vesiaiheet. Kultarinnassa iso rooli on karhulla, Kivitaskussa kivillä, kallioilla ja pikkulinnuilla sekä Margaritassa jokihelmisimpukoilla eli raakuilla. Lisäksi kansanperinteen elementit siirtyvät moderneihin romaaneihin, joissa ihmiskohtalot kytkeytyvät aikaan ja ympäristöön.

Finlandia-palkitusta Margaritasta ja sen teemoista on kirjoitettu jo paljon, mutta otan vielä esille, että Anni Kytömäki on halunnut käsitellä romaanissaan sairauksia. Ne muistuttavat, että luonto on arvaamaton ja ennakoimaton, ihmisen kontrollin tuolla puolella. Siksi romaanissa käsitellään hyperemeesiä eli vakava raskauspahoinvointia, lisäksi polioepidemiaa, joka sattumalta sivuaa nykyisiä korona-aikojamme.

Paljon jäi kysymättä kolmen vartin keskustelussa. Esimerkiksi jäi selvittämättä, miksi Kytömäki on sanonut, että Kivitasku on hänen oma suosikkinsa, mutta syyt vaihtelevat. 

Sekin jäi täsmentämättä, mitkä biisit ovat tehostaneet Kytömäen romaaneiden kirjoittamista. Hän on sanonut, että hän soittaa romaaninsa ennen kuin hän kirjoittaa ne. Kirjailija kertoi, että joka romaanin kirjoitusprosessin aikana hän on soittanut tiettyjä sävellyksiä, ja ne ovat jumitusten hetkinä auttaneet eteenpäin. Tässä kohtaa onkin helppo todeta, että Kytömäen kielessä kuuluu musiikki, rytminen soljuvuus.

Yksi kantava ajatus seurasi keskustelua alusta loppuun, ja se löytyy myös Kytömäen Finlandia-palkintopuheesta: ”Olen omistanut Margaritan maan ja veden hiljaisille – niille, jotka yhteiskunnassa ja ekokriisissä ovat vaarassa jäädä jalkoihin.” Kytömäki uskoo, että kirjoilla voi muuttaa maailmaa, ehkä hitaahkosti mutta asenteisiin vaikuttavasti. Levitköön siis lukijoiden myötä arvostus kaikkia kuorensa sulkijoita ja niitä vapaaehtoisesti avaavia kohtaan, eli ymmärtäkäämme jokaisen ominaislaatua – muistaen Margarita-romaani päätösvirkkeen:

”Joen avaruus on laaja ja vieras, mutta kuoren suojassa en pelkää mitään.”



Juttuni Anni Kytömäen romaaneista:

Kultarinta (2014)

Kivitasku (2017)

Margarita (2020)



Novelli Trubaduuri:

Rakkaustarinat

Toimittanut Niina Miettinen

Otava 2008

novelliantologia

2 kommenttia

Kategoria(t): Kirjailijatapaaminen, Kirjallisuus, Novellit, Romaani, Tapahtuma

Kolme selkoromaania nuorille: syksyn 2020 satoa

Tänä syksynä on ilmestynyt selkokirjat nuorille kolmelta komean tuotannon jo julkaisseelta kirjailijalta: Tapani Bagge, Raili Mikkanen ja Marja-Leena Tianen. Kaikkien kustantaja on Avain. Nämä kirjat toivottavasti löytävät lukijoita yläkoulusta. Ja koska tuloillaan oleva syysloma on lukuloma, kirjavinkkaus on juuri nyt paikallaan.

Selkokirjojen etu on se, että niitä on nopea ja helppo lukea, koska kieli on helpompaa kuin yleiskieli. Juttuni kirjat eivät ole helpointa selkokieltä, mutta ne tasoittavat tietä kirjaelämyksiin, sillä ne ottavat kohderyhmän huomioon. Nuortenkirjoissa usein korostuu juoni ja henkilöt, ja se sopii selkokirjoihin. Eli keskivertoa helpompi kieli tai taitto ei siten vie mitään pois lukukokemuksesta.

Tapani Bagge: Jäätävää kyytiä

Jäätävää kyytiä on sopiva nimi Tapani Baggen jännitysromaanille. Kirjassa kaksi nuorta joutuu huonoille teille – kirjaimellisesti ja kuvainnollisesti:

”Archie nauroi vain,

mutta kääntyi seuraavasta risteyksestä

vasemmalle alamäkeen.

Renkaat luistivat sohjoisella kiveyksellä.

Tanja pelkäsi,

mutta Archie ehti oikaista.

Ei osuttu lyhtypylvääseen.”

Kirjan nuori pari eli 15-vuotiaat autovarkaat joutuvat moniin kommelluksiin ja tapaavat erikoisia ihmisiä. Kirjassa on huumoria, vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Romantiikkaa on myös ilmassa, eikä kirja piittaa sukupuolirooleista: Tanja on aktiivinen toimija. Kirjasta ei löydä erityistä varoitusta tai opetusta, joten lukija saa vapaasti arvioida Tanjan ja Archien toimintaa.

Jäätävää kyytiä liikkuu selkokirjan kipurajoilla pituutensa vuoksi, eli melkein 200 sivua ylittää reippaasti perusselkokirjan sivumäärän. Selkokielinen taitto eli lyhyet kappaleet ja kapea palsta toimivat siten kuin pitää: se tekee kirjasta helppolukuisen. Ja lennokas juoni vetää nuoren lukijan seikkailuun, johon kirjan ilmeikäs kuvitus tuo lisävipinää.

Tapani Bagge

Jäätävää kyytiä

kuvitus Hannamari Ruohonen

Avain 2020

jännitysromaani nuorille

195 sivua.

Sain kirjan kustantajalta.

Raili Mikkanen: Kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää

Raili Mikanen sai viime vuonna Tirlittan-palkinnon ansioistaan lasten- ja nuortenkirjailijana. Viime vuonna myös ilmestyi Mikkasen YA-romaani Kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää, ja nyt on siitä julki kirjailijan itse mukauttama selkoversio.

Romaanissa kertojana on Minna Canthin tytär Elli, joka on kirjan alussa teini-ikäinen ja lopussa itsenäistyvä nuori nainen. Kirjassa seurataan Canthien perhettä Kuopiossa vuodesta 1880 alkaen. Elävästi Elli kertoo nuoren elämästä ja ajatuksista. Tärkeä aihe on, miten poikkeuksellinen äiti vaikuttaa kaikkien elämään. Aina ei moderni äiti tee elämää helpoksi:

”Aamulla teimme yhteisen päätöksen:

olkoon äiti miten uudenaikainen hyvänsä,

nyt emme osanneet ruveta sinuttelemaan häntä.

Tunsimme tietysti itsemme vanhanaikaisiksi,

äiti oli meille vähän liian uudenaikainen.

Kun kerroimme sen aamulla hänelle,

hän katsoi meitä yllättyneenä ja purskahti nauruun,

puisteli päätään ja luovutti.”

Selkokielellä ei ole ilmestynyt montaa historiallista romaania, ja siksi romaani Canthin perheestä on tervetullut. Mikkasen romaani on hyvä esimerkki selkoromaanista, joka on jo aika lähellä yleiskieltä. Romaanin sanasto ei ole helppoa, ja virkkeissä on välillä pituutta ja kielessä vaikeita rakenteita verrattuna perusselkokieleen. Silti Mikkasen selkoromaani toimii vaihtoehtona alkuperäiselle romaanille ja madaltaa kynnystä tarttua selkokirjaan.

Raili Mikkanen

Kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää

Avain 2020

selkokielinen nuortenromaani

152 sivua.

Lainasin kirjastosta.

Marja-Leena Tiainen: Aateveljet

Marja-Leena Tiaisen kuudes selkoromaani Aateveljet tarttuu aiheeseen, joka varmasti puhuttaa. Nuortenromaani sopii hienosti keskustelun virittäjäksi yleistyksistä ja teoista, joilla on seurauksia.

Kirja pureutuu rasismiin yhdeksäsluokkalaisen Aapon kautta. Nuortenromaani onnistuu kokoamaan monet pelkistykset, joilla rasistit perustelevat ennakkoluulojaan ja vihamielisyyttään. Näin esimerkiksi uhoaa Aapon isoveli Pate:

” ’Suomen maahanmuuttopolitiikka on perseestä’,

Pete sanoo.

’Miksi?’ Aapo kysyy.

’Pakolaisia hyysätään.

Niille syydetään rahaa.

Mutta vanhusten huoltoon ei sitten riitä’,

Peten ääni kohoaa sitä mukaa,

kun hän puhuu.”

Sitaatti kertoo, ettei Aatevelikään ole sanastoltaan helpointa selkokieltä, mutta sujuvasti romaani etenee. Paten lisäksi Aapon kaveri Saku lyöttäytyy rasistiporukoihin, mikä aiheuttaa Aapolle päänvaivaa. Väkivallan uhka välittyy tekstistä monesta suunnasta, lisäksi ristiriita oikean ja väärän sekä lojaalisuuden välillä kalvaa Aapoa. Tiiviiseen romaaniin mahtuu monenlaisia tunteita, myös ihastumista. Loppu olisi ehkä kaivannut hieman enemmän Paten syventämistä, muuten sekä pojille että tytöille sopiva nuortenkirja on tehokas.

Marja-Leena Tiainen

Aateveljet

Avain 2020

selkokielinen nuortenkirja

96 sivua.

Lainasin kirjastosta.

7 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Romaani, Selkokirja, selkotekijä, Tapahtuma

Helsingin kirjamessut 2019: etkot

Juttuni lopussa on messulippuarvontaohjeet!

 

Toisaalta suunnitelmallisuus voi helpottaa seikkailua Helsingin kirjamessujen runsaassa tarjonnassa, toisaalta sattumanvarainen sinkoilu tarjoaa iloisia yllätyksiä. Annan mahdollisuuden jälkimmäiselle, mutta on minulla takataskussa ohjenuora. Tälainen.

20191019_101432_resize_85.jpg

Torstai 24.10.2019

Monika Fagerholmin Senaatintori-lavan esitykseen (klo 15.30) en ehkä ehdi, joten tungen Lonna-salin lukupiiriin klo 16.30. Verenkiertona humiseva kerronta sivuäänineen ja tukosvaaroineen kiehtoo: Kuka tappoi bambin?

Joel Haahtela sen sijaan saa tekstiinsä keskittyneen rauhan. Käyn kuuntelemassa sitä klo 18 (Punavuori): Adèlen kysymys.

Edellisiä tärppejä ennen kiiruhdan töistä Selkokeskuksen osastolle 6h68. Siellä esiinnyn klo 15.00 – 15.30 yhdessä Enni Mustosen kanssa. Kyse on siitä, että Enni Mustonen on selkokirjakummi näistä kirjamessuista messuihin 2021. Tule kuuntelemaan, mitä se tarkoittaa ja miten minä liityn asiaan.

Muutakin selkokirjaohjelmaa on torstaina ja muina messupäivinä:

20191016_211344_resize_62.jpg

Perjantai 25.10.2019

Perjantaina vietän naiskirjailijoiden päivää. Näiden kirjailijoiden tämän vuoden kirjat ovat herättäneet ajatuksia:

Lauantaina 26.10.2019

Lauantaini on mieskirjailijoiden:

  • JP Koskinen: Tulisiipi (klo 12.00 Hakaniemi)
  • Petri Tamminen: Musta vyö (klo 13.00 Esplanadi)
  • Pajtim Statovci: Bolla (klo 14.00 Senaatintori)

Sunnuntai 27.10.2019

Pyhäpäivä menee kokemuksia kootessa ja elämän muissa velvollisuuksissa.

Kerro kommentissa omista tärpeistäsi. Arvon kahdelle vastaajalle lipun messuille, joten vastaa viimeistään 22.10. täällä tai somekanavissa, joihin juttuni linkitän.

 

33 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Kirjamessut, Selkokirja, Tapahtuma

Turun kirjamessut 2019: jatkot

Minulle Turun kirjamessut olivat kaksipäiväiset, vaikka muille kirjabakkanaalit yhä jatkuvat. Hienoja kohtaamisia, sykähdyttäviä sanailuja kirjoista ja kirjoittamisesta sekä ikimuistoinen oma osuuteni, jota kirjabloggaajakollegani lämmittivät läsnäolollaan. Kokoan kuvin ja lyhyin poiminnoin muutaman mieleen painuneen tilanteen.

Riikka Pelo:
– Todellisuus rakentuu suojaavaksi kielen avulla.

20191004_155412_resize_46.jpg

Lauri Otonkoski:
– Se mikä on kirjassa, pysyy kirjassa. Futuuriin en uskalla kajota. Minun runoni pohjalla on totta, se on minun valintana. (Keskustelu Sinikka Vuolan ja Siiri Enorannan kanssa.)

20191005_120003_resize_17.jpg

Vesa-Matti Loiri:
– Mulla on elämässäni tapahtunut oikeaan ruutuun astumisia.
(Auditorio pullisteli väkeä, käytävien tyhjenämisessä oli tekemistä ja kuvausjärjestelyt Loirin ja Tervon kohtaamisessa vei lavanäkyvyyttä.)

20191005_131738_resize_68.jpg

Lauri Tähkä ja Heli Laaksonen:
– Mä tykkään tästä, hän puhuu ja mä kuuntelen.
– Mä ajatteli riimukivikirjotukssi, ne jää jälkke.
(Jonoa tähtien auditorioesiintymiseen riitti Naantaliin asti.)
20191005_141712_resize_17.jpg

Raili Mikkanen:
– Opettaja sanoi: lue nuo, sitten tiedät paljon. Tajusin: historia on oikeasti eläneiden elämää. (Sirpa Kähkönen haastatteli Tirlittan-palkittua konkarikirjailijaa.)

20191005_150312_resize_46.jpg

Messuilla ojennettiin minulle Seesam-palkinto selkokirjallisuuden edistämisestä. Perustelut voi lukea kustantajieni sivuilta: Avain ja Opike. Kiitän. Hetki Lauri Tähkän kainalossa ei liity palkintoon, enkä laula hänelle kantaattia, vaikka niin voisi kuvasta luulla. Suuni ei vain pysy kiinni, kun messuista olisi niin paljon kerrottavaa.

10 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Kirjamessut, Selkokirja, selkotekijä, Tapahtuma

Turun kirjamessut 2019: etkot

Tänä vuonna Turun kirjamessujen teemoja ovat lukutaito ja teatteri. Niiden suuntaamana ja teemoista toiseen loikkien suunnittelen kahden päivän kirjakekkereitäni. Enkä unohda Turun seudun äidinkielen opettajien haastattelupistettä, sillä siellä haastatellan kirjailijoita tuoreesti.

Turun kirjamessut 2019 b

Perjantai 4.9.2019

Ajattelen aloittavani messukokemukseni täydellisellä lauseella klo 13. Suomen kielen dosentti Vesa Heikkinen pohtii aihetta (Eino 2. krs.).

Seuraavaksi voisin taltuttaa klassikkoja. Maria Laakso tarjoaa konsteja klo 13.40 Kallas-lavalla.

Sitten pitää kiirehtiä omaan osuuteeni. Keskustelen Sari Päivärinnan kanssa selkokirjallisuudesta klo 14.00 – 14.30 (Eino 2. krs.): Selkokirjallisuus apuna lukemattomille. Koska messuteemana on lukutaito, on tärkeä muistuttaa selkokirjallisuuden mahdollisuudesta innostaa kirjojen pariin. Tilaisuudessa jaetaan myös Seesam-tunnustuspalkinto selkokirjallisuuden edistämisestä. Oho: minulle.

Suuntaan auditorioon kuuntelemaan ajatuksia somelukutaidosta (klo 14.50), mukana keskustelemassa Kirsi Hietanen, Kirsin kirjanurkka -blogisti. Ehkä karkaan paneutumaan Olli Jalosen Merenpeittoajatuksiin  (klo 15.10, Agricola).

Tämä on messujen ikuinen ongelma: paljon päällekkäin mielenkiintoista ohjelmaa. Esimerkiksi ehdinkö klo 15.30 kuuntelemaan Riitta Jalosta (Fiore)? Riikka Pelon uutuusromaani kiinnostaa myös, joten viimeistään klo 15.50 parkkeeraan Fiore-lavan eteen.

Päättänen perjantain messutapahtumat runouteen: Tommi Parkko puhuu runosta klo 16.30 Kuisti-lavalla. Illalla saatan siirtyä klo 20 tuomiokirkon kirjallisuusiltaan.

Lauantai 5.9.

Minna Canth herättänee minut varhain: klo 10.20 Agricola. Sen perään siirryn runouden ilmastohuoliin (Auditorio klo 11) tai kuuntelemaan teatteriaiheisista romaaneista (Jukola klo 11). Ai, en pysty – käyn juuri silloin kirjabloggaajalounaalla. Tätä tämä messuilu on: valintoja.

Klo 12 tarjoillaa todellista spekulatiivista fiktiota, tavallaan: kirjailijat kertovat, mitä o l i s i v a t halunneet kirjoittaa (Fiore).

Klo 12.30 näen esikoiskirjailijat Anna-Kaisa Linna-Ahon ja Johanna Laitilan Eino-huoneessa (2. krs.). Sen jälkeen punnitsen, kuuntelenko klo 13 Otavan runoilijoita (oi, Alepala!) vai keskustelua Tomi Kontion ja Elina Warstan ystävyydestä (Lukulava).

Kiirehdin auditorioon kuuntelemaan Heli Laaksosta ja Lauri Tähkää (klo 14.05 – en ehkä ole ainoa kuuntelija) ja heti perään klo 15 juhlimaan Raili Mikkasen Tirlittan-palkintoa (Fiore). Mikkanen palkitaan merkittävästä elämäntyöstä. Hienoa!

Elämänsä kirjoista kertoo Elina Knihtilä Jenni Haukion haastattelemana klo 16 (Agricola), ja siellä pysyn, sillä samassa paikassa jatkavat Juha Itkonen ja Kjell Westö kirjekirjastaan 7+7.

Sitten suuntaan kotiin kylläisenä kirja-annista.

Turun kirjamessut 2019

2 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Kirjamessut, Selkokirja, selkotekijä, Tapahtuma

Tuijatan vuosi 2018

Luin…

… yli 160 kirjaa – ja suurelta osin nautin. Poikkeuksellisen moni kirjoista oli sähköinen. Vuoden tärkeimpiä lukukokemuksia kokosin esikoiskirja-Finlandia– ja joululahjalistaan, ja yhdistin vuoden aikana julkaisemani runojutut. Tsekkaa ne.

 

 

Kuuntelin…

… äänikirjoja enemmän kuin ennen, mikä viihdytti minua työ- ja ajomatkoilla. Parhaiten minulle sopivat kuunneltavaksi kirjat, jotka ovat henkilö- ja juonipainotteisia.

Kirjoitin…

… lukuisia blogijuttuja, ja yhä se tuntuu mielekkäältä harrastukselta. Aloitin blogini maaliskuussa 2011, ja huhtikuussa 2018 kasassa oli 1000 postausta. Lisäksi kirjoitin taas muutamia juttuja Virke- ja Bibliophilos-lehtiin.

20181229_175220.jpg

Julkaisin…

… tai en minä vaan kustantajani julkaisivat kaksi kirjoittamaani kirjaa, mikä oli sattumaa, siis kahden kirjan ilmestyminen samana vuonna: selkonovellit kirjassa Hyvä päivä (Opike 2018) ja selkoromaani nuorille ja nuorille aikuisille: Lauralle oikea (Opike 2018).

 

Olin äänessä…

… ihmeen monin tavoin: kävin porisemassa tammikuussa Tuomas Aitonurmen kanssa Kirjan taajuudella -podcastissa vuoden 2017 huippukirjoista ja tämän vuoden odotuksista. Joulukuussa juttelin selkokirjoista Hanna Männikkölahden kanssa Radio Puheen aamulähetyksessä. Lukulampun nettisivulla kerroin keväällä, mitä silloin luin. Turun kirjamessuilla paneloin selkokirjoista kolmen muun kirjoittajan kanssa ja kirjabloggaamisesta hienossa kirjoittajaseurassa, lisäksi minua haastateltiin Lauralle oikea -selkoromaanista. Heidi Köngästä haastattelin elokuussa äidinkielen ja kirjallisuuden opettajien koulutuspäivässä.

 

Kävin teatterissa ja oopperassa…

… yhteensä toistakymmentä kertaa. Teatterissa eniten vaikutuin KOM-teatterin Veriruusuista, ja ensimmäinen Savonlinnan opperakokemus ihastutti (Faust).

 

Kävin kotimaassa taidenäyttelyissä…

… useita kertoja, ja niistä nostan kaksi: tekniikkaällistys Amos Rexistä (teamLab, Massless) ja innostusyllätys Tampereen Sara Hidenin museosta (Anj Smith).

 

Pistäydyin kulttuurimatkoilla…

Roomassa, Kööpenhaminassa (tai oikeastaan Lousianassa) ja Firenzessä. Reissut tarjosivat hienoja elämyksiä, mutta viimeisin läikkyy mielessäni, sillä hotellihuoneen näköala ja Mia Kankimäen kirjan Naiset joita ajattelen öisin inspiroima taidebongailu elähdytti raskaan syksyn päätteksi.

 

Kävin konserteissa…

… luvattoman vähän. Mutta tämän vuoden viimeistä päivää juhlistan ystävien seurassa barokkikonsertissa.

Tapasin…

… monia kiinnostavia keskustelukumppaneita, jotka jollain tavalla liittyvät kirjoihin, kulttuuriin ja bloggaamiseen. Mikä etuoikeus!

 

Hmm…

… kävin myös töissä.

Kiitos, että luet blogiani.

Tämä hämmästyttää minua aina: joku on kiinnostunut kulttuurikokemuksistani.

Toivottavasti postaukseni kiinnostavat myös tulevana vuonna.

Monin tavoin hyvää vuotta 2019!

20181222_090737.jpg

 

8 kommenttia

Kategoria(t): Asiaproosa, Dekkari, Draama, Elämäkerta, Kirjallisuus, Listaus, Oppera, Romaani, Runot, Sekalaista, Taide, Tapahtuma, teatteri

Jatkot – Helsingin kirjamessut 2018

Helsingin kirjamessut 2018 ovat osaltani ohi. Eksyin uudesti nimettyjen lavojen välillä, enkä erityisen paljon havainnut muutosta messuilmassa, jossa sataa kirjoja, kirjoja, kirjoja.

Koin lukuisia hienoja kohtaamisia, esimerkiksi tällaisia: iloitsin jutusteluista kirjabloggaajien ja muiden kirjaystävien kanssa, sain suhista suoraan kiitokset syksyn kirjoista Aki Ollikaiselle, Vilja-Tuulia Huotariselle ja Mia Kankimäelle, ihailin yleisötungosta Minna Rytisalon Rouva C -keskustelussa, kohotuin Kaarina Hazardin Minna Canth -palkinnon juhlapuheen sanoista, Antti Heikkinen nauratti imitoimalla Vennamoa ja Virolaista ja nautin keskustelijoiden vuorovaikutuksesta Suomen kirjailijaliiton ohjelmassa, jonka aiheen oli ”Kirjailija salakuuntelijana”.

Poimin lisäksi muutamia tunnelmaväläyksiä messupäivistäni. Kirjoista luen maailmoja, messuilta vaikutelmia.

Torstai

Jelena Tšižova: Naisten aika

– Olen iloinen, että voin suomeksi käännetyn kirjani kautta puhua suomalaisten lukijoiden kanssa. Kirjoitan Pietari-Leningradista, koska neljässä polvessa perheeni on kokenut kaikki 1900-luvun historian tragediat. Siksi kirjoitan proosaa.

20181025_120721.jpg

Vila-Tuulia Huotarinen: Niin kuin minä heidät näin

– Nuortenkirjani lukijasta tämä lähti, koska hän sanoi: ”Mä olen kasvanut jo aikuiseksi. Mitä sä nyt kirjoitat mulle?”

20181025_141805.jpg

Noora Vallinkoski: Perno Mega City

– Purin ahdistuksen aineksia kuten köyhyyttä kirjoittaen niistä, ja lapsen näkökulmasta absurdiuden ja huumorin kautta pääsin murtautumaan niihin.

20181025_130106.jpg

Perjantai

Aki Ollikainen: Pastoraali

– Teki mieli kirjoittaa paimenlaulu, kun niitä on viime aikoina vähän tullut, päivittää genre – eikä pelkästään ironisesti. Lähtökohtana oli minulle läheinen maisema ja luontotunnelma, esikuvana Shakespearen Kesäyön unelma.

20181026_120102.jpg

Anneli Kanto: Ihan pähkinöinä

– Se on huutava vääryys, että kun ikä alkaa vitosella, naisia ei huomioida, sille on tehtävä jotain.

20181026_131923.jpg

Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin

– Mun kirjat sopii määrittelyyn ”narrative nonfiction”, pääasiassa on nonfiction mutta toisaalta kallistun fictionin puolelle, kustantamossa valitsin kirjani kuuluvan tietokirjoihin.

20181027_163850.jpg

Lauantai

Veera Nieminen: Ei millään pahalla

– ”Jos jätät mut, räjäytän sun postilaatikon” -lause oli rakkaudentunnustus nykyiselle miehelleni – siitä lauseesta lähti romaanin idea.

20181027_093511.jpg

Satu Vasantola: En palaa takaisin koskaan, luulen

– Lähdin seikkailemaan tekstin kanssa, en suunnitellut etukäteen, miten kuvaan muutosta elämässä ja Suomessa.

20181027_100254.jpg

Antti Heikkinen : Kehveli

– Kehveli on tyyppi, joka tahtomattaan joutuu tilanteisiin, jotka muuttavat maan ja maailman kulkua – veijaritarina Paasilinnaa, Huovista ja Haanpäätä kunnioittaen, etenkin silmänisku Paasilinnan Jäniksen vuoden suuntaan. Mutta oma tyyli täytyy löytää, koska toisen perseellä ei voi mäkkee laskea.

20181027_102149.jpg

Kirjailija salakuuntelijana (Anna-Leena Härkönen, Essi Kummu, Pasi Lönn ja Jarkko Tontti)

– Älä ikinä näytä käsikirjoitusta läheisillesi.

20181027_164153.jpg

Helsingin kirjamessut 2

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjailijatapaaminen, Kirjallisuus, Kirjamessut, Tapahtuma