Aihearkisto: Tapahtuma

Hanna Bervoets: Sopimatonta sisältöä & Helsinki Lit 2022

Pari sanaa aluksi Hanna Bervoetsin romaanista Sopimatonta sisältöä, sitten päällimmäiset kokemukset kevään Helsinki Lit -tapahtumasta 13. 14.5.2022.

Somepalvelun moderaattoreiden työoloista on sukeutunut kiinnostava kirja: Hanna Bervoetsin Sopimatonta sisältöä (Gummerus 2022). Tiivis romaani kuvaa minäkertojanaisen työtaivalta Hexa-firmaan ja sieltä pois. Työyhteisö ja suhde yhteen työkaveriin limittyvät siihen.

”Joskus joku sanoi: ”Hitto, näin jotain tosi sairasta äsken”, ja me muut nyökkäilimme ja tiesimme, että hänet oli parasta jättää hetkeksi rauhaan.”

Kirjassa ei solkenaan suolleta lukijan silmille kammottavia somesisältöjä, mutta niillä on suuri merkitys: mitä tekee ihmiselle nähdä ihmisten muille ja itselleen tekemiä hirveyksiä. Moderoijien työolot ja somesaastaan altistumisen psyykkiset seuraukset siirtyvät romaanin sivuille. 

Minua kiinnostaa etenkin kirjan tiukka tyyli ja minäkerronta. Yhden henkilön silmin asiat näyttäytyvät samalla terävästi ja sokeasti. Sokeus tulee siitä, että omalta kannalta nähdyt asiantilat sulkevat pois muiden kokemukset ja sen, mitkä asiat vaikuttavat omaan näkökykyyn. Nämä asiat tulevat hienosti esille esimerkiksi kertojan suhteessa Sigridiin. Samalla se pistää pohtimaan, miten oman toiminnan rajat hämärtyvät somevaikutusten vuoksi. Kerronta ei osoittele vaan vie mukaan minäkertojan tunnustustyyppiseen tekstiin.

Hanna Bervoetes oli yksi Helsinki Litin viikonvaihteen vieraista. Hän keskusteli eloisasti Ville Blåfieldin kanssa esimerkiksi kirjan tärkeimmistä teemoista, somesta ja vähän Euoroviisuistakin. Keskusteluparin yhteispeli ihastutti.

Helsinki Litin spesialiteetti kirjafestareiden joukossa on kahdenkeskinen tunnelma, vaikka kirjailijahaastattelu tapahtuu suuren yleisön edessä spottivaloissa. Vain kirjailija, haastattelija ja kirja keskittävät huomion. 

Pähkäilen lukijana kohtuuttomia vaatimuksia kirjailijoille: ei riitä, että taitaa tekstin teon, pitää olla myös estraditaituri. Toisaalta katsojana nautin, kun kirjailija hallitsee myös esiintymisen. Ei voi mitään: virkeä, avoin lavapresenssi tehostaa keskustellun kirjan tehoa. Ja sellaisia hetkiä Litissä oli monta. Mainitsen pari huippukokemustani – mainitsemattomia väheksymättä (ks. Litin esiintyjät).

Läsnäolo, leikkisyys ja skottiaksentti viehättivät Douglas Stuartin haastattelussa, ja aloin nolostella, etten hullaantunut Shuggy Bain -romaanista yhtä täysillä kuin kirjailijan kuuntelusta. Sama tunne valtasi muutamasta muusta Lit-kirjasta, jonka olin jo lukenut ja kokenut ihan kivana vaan en mahtavana.

Maaza Mengiste säteili ja Nita Prosesta kehkeytyi todellinen show-nainen. Vain Tone Schunnesson oli mukana videoyhteyden avulla mutta oli tulla skriinistä ulos (kirjaa en ole lukenut mutta aion lukea ihan vain haastattelun vuoksi). Colson Whitheadin coolius tuntui tyylikkäältä. 

Eniten odotin Bernardine Evariston osuutta enkä suotta. Koko Hubara haastattelijana antoi Evaristolle tilaa: katsomo sai nauttia sulavan, älykkään, havainnollisen puheenvuoron kirjailijan kirjoittamisesta. Evaristo kertoi tyylin ja kerronnan muotoutumisesta sekä aiheista, joiden aika on tullut.

Hieno kirjallisuustapahtuma! 

Hanna Bervoets: Sopimatonta sisältöä, suom. Sanna van Leeuwen, Gummerus 2022, 140 sivua. Sain kirjan bloggaajakaverilta.

Lit-lukemistostani olen kirjoittanut etkojutun.

3 kommenttia

Kategoria(t): Kirjailijatapaaminen, Kirjallisuus, Tapahtuma

Eppu Nuotio & Liisa Kallio: Minä tykkään nyt

Ihastuttava nimi kirjalle: Minä tykkään nyt (WSOY 2019). Se kuvastaa lasten hetkellisyyteen kiinnittyvyyttä, samalla siitä huokuu myönteinen ja välittävä henki. Sellainen ilahduttaa Eppu Nuotion kirjoittamassa ja Liisa Kallion kuvittamassa kirjassa.

Nuotion runojen pohjana ovat lasten omat kokemukset ja oivallukset ilosta suruun, pelosta vihaan – ja kaikesta siltä välillä. Runot ovat suorasukaisia havaintojen ja tilanteiden verbalisointeja. Välillä niissä riimi rytmittää, välillä ei. Joissain runoissa tehoaa symboliikka, kuten runossa ”Myrkkykasvi”, joka on metafora vihan ja kiukun viljelystä.

Kirja alkaa tykkäämisestä ja päättyy iloon – niin on hyvä, että vaikeat tunteet möyryävät niiden välissä. Minua liikuttavat monet runot, esimerkiksi runo ”Ukin ikävä”, jossa leskeksi jääneen läheisen tunteissa sekoittuvat suru ja onnelliset muistot. Viehättävä runo ”Varjossa” sykähdyttää. Sen lopussa on jokaiselle tärkeä muistutus yksilöllisyydestä ja turvasta:

”- – Saisinpa olla toisten kanssa,

huomaamatta, vain hiljaa kuunnellen.

Saisinpa kasvaa kaikessa rauhassa,

takana isojen selkien.”

Runojen rinnakkaisina ja tehosteina toimii ilmeikäs ja upeasti tunnevärejä hyödyntävä Liisa Kallion kuvitus. Yhdistelmästä syntyy hieno kokonaisuus.

Kirjan yksi tarkoitus on toimia tunteiden työkirjana ja siihen antaa välineitä Anna Anttosen ja Kati Inkalan monipuolisin tavoin toteutettavat tehtävät. Tunteita voi esimerkiksi tunnistaa ja käsitellä kirjoittaen/sanellen lohdutuskirjeen, kasvattaen (tai kitkien) myrkkyherbaariota tai pelaten tunnemuistipeliä.

Tunteiden tutkimusmatkaksi kuvaillaan kuvakirjaan perustuvaa näyttelyä Minä tykkään nyt. Se on auki Kanneltalossa Helsingissä 9.1.2022 saakka.

Kirjakuvituksesta ja teksteistä on rakentunut viehättävä kokonaisuus. Erilaiset muodot, hahmot, värit, materiaalit vetoavat näköaistiin, ja äänitehosteet lisäävät aistivaikutuksia. Tuntoaistiakin voi hyödyntää, jos korona-ajassa niin tohtii tehdä. Näyttelytilassa on esimerkiksi houkutteleva lukunurkkaus, jossa voi löhötä ja selailla kirjoja.

Näyttely toteuttaa kirjan elämänmyönteistä tarinaa kokemuksellisesti. Suosittelen sukellusta tunnekirjoon! Kirjan toivon päätyvän lapsiperheisiin, lasten ja aikuisten yhteisiin tunnetutkailutuokioihin.

Eppu Nuotio & Liisa Kallio: Minä tykkään nyt. Ilosta, ujostelusta ja muista tunteista. Tehtävät: Anna Anttonen & Kati Inkala. WSOY 2019, 77 sivua. Lainasin kirjastosta.

Samanniminen näyttely Kanneltalossa (Helsinki, Kannelmäki) 9.1.2022 saakka.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Taide, Tapahtuma

Vuosikatsaus 2021

Tänä vuonna blogini täytti 10 vuotta. Vuosi ei ole ollut silkkaa juhlaa, vaikka kirjat, lukeminen ja kirjoittaminen ovat tarjonneet iloa, ihmetystä ja vastapainoa. Tavallisesti olen vasta vuosikatsauksieni loppuosassa mennyt henkilökohtaisuuksiin, nyt teen toisin päin.

Vaikea vuosi

Vuoteni 2021 on koetellut. Lähipiirissä on ollut henkeä ja terveyttä uhkaavia tilanteita (ei koronaa), ja minuakin vaivasi jonkin aikaa vakavan sairauden epäily (ei korona). Äitini kuoli elokuussa, ja sitä seurasi surun ohella vaivalloinen byrokratia, mikä sekin on kuormittanut. Syksyn päätteeksi sairastui rakas lemmikki, Alma-kissa. Eläinlääkärin lausunnon mukaan valmistaudumme eutanasiaan, mutta toistaiseksi voimme iloita vielä kissanpäivistä. Kaiken keskellä olen rämpinyt työpäivästä toiseen, mikä ei stressittä ole onnistunut. Ja annoin tukan harmaantua, näkyä ajan ja kulumisen.

Kolme kirjaa

Tammikuussa ilmestyi novellikokoelmani Niin metsä vastaa (Avain 2021). Selkokielisiin kertomuksiin ujutan hippusellisen kansanperinnettä, salaperäisyyttä ja yllätyksellisyyttä siten, että toivon monenlaisten lukijoiden löytävän niistä elämyksiä. Loppusyksystä minua riemastutti, että novellini pääsivät Kodiksamia-kirjallisuuspalkintoehdokkaaksi.

Tänä vuonna on julkaistu myös kaksi mukauttamaani kirjaa. Historiallisia romaaneja ei juuri ole helpolla suomen kielellä, mutta nyt on Enni Mustosen Paimentyttö (Opike 2021). Aleksis Kiven kieli voi nykylukijalle olla aikamoinen haaste, joten sitäkin on tarpeen tarjota selkona. Muokkasin Kullervon kertomukseksi, jossa säilyvät tarina ja tunne, vaikka kieli kevenee (Laatusana 2021).

Tähdennän, että kirjan ideointi- ja kirjoitustyö tapahtuu kauan ennen ilmestymistä, joten kolmen kirjan julkaisu samana vuonna on sulaa sattumaa. Esimerkiksi novellini synnyttäminen on vienyt viitisen vuotta, Paimentyttö melkein kolme ja Kullervo kaksi. Eikä kateudelle ole sijaa: pienlevikkisestä, mediahuomion ohittavasta kirjallisuudesta tienaa vain taskurahaa, eli sen tekeminen on kirjailijalle pääasiassa ajankulua. Motiivi harrastukseeni tulee siitä, että pidän tärkeänä kirjallisten elämysten mahdollistamista kaikenlaisille lukijoille.

Kotimainen proosa

Tänä vuonna ilmestyi kerrassaan hienoja kotimaisia romaaneja. Voisin helposti luetella parisenkymmentä suosikkia. Mainitsen tässä nyt yhden ihastukseni, Emma Puikkosen romaanin Musta peili (WSOY 2021), koska sen kerronnan kirkkaus, rakenteen taitavuus  ja aiheenkäsittelyn moniulotteisuus ihastuttivat. Monia muita suosikkejani on Finlandia-veikkausjutussani, ja sen kirjoittamisen jälkeen olen lukenut hienoja kirjoja kuten Pirkko Saision järkäleen Passio (Siltala 2021). (Veikkaukseni menivät kyllä pitkälti mönkään.)

Runous

Runokirjoista osui muutama. Vaikea niitä on järjestykseen pistää, mutta minut tehokkaasti tempaisi lempiympäristööni, sammalikkoon ja varpujen kätköihin, Anja Erämajan Minä olen nyt täällä metsässä.

Käännöskirjallisuus

Luin tänä vuonna ehkä vähemmän käännöskirjallisuutta kuin aiemmin. Luottokirjailija Elizabeth Strout ei pettänyt odotuksia: Olive, taas. Kaksi huippua löysin omaelämäkertakirjallisuudesta. Deborah Levyn kahden kirjan suomennoksista tehosi tosi kovaa ensimmäinen, Mitä en halua tietää, vaikkei Elämisen hinta varsinainen pettymys ollut. Ja samoin kävi tanskalaisen Tove Ditlevsenin alunperin 1960-luvulla ilmestyneiden kirjojen kanssa: Lapsuus on kielellisesti ja kerronnallisesti säväyttävä, ja vaikkei Nuoruus tasoa laskenut, ykkösosa jäi kimaltelemaan mieleen. Alex Schulman osaa hänkin säväyttää proosallaan, tällä kertaa entistä fiktiivisemmin: Eloonjääneet.

Tietokirjallisuus ja sinne päin

Luin muutamia kiinnostavia naiselämäkertoja ja suomen kielen ja kulttuurin kirjoja. Valitsen tähän kategoriaan silti esseet eli rikon vähän rajoja. Silvia Hossein taitaa tiedon ja omakohtaisen tyylin, joka ihastuttaa minua, joten Tie, totuus ja elämä on ehdottomasti yksi vuoden 2021 huippukirjoja.

Teatteri 

Mikä ihme oli päästä jälleen ihmisten ilmoille ja yleisötapahtumiin! Kansallisteatterin Dosentit vakuutti sisällön ja esitysdynamiikan vuoksi, ja KOM-teatterin Lou Salome samoin perustein, lisäksi se tuuletti perustellusti historiaa. 

Taide

Museoihin pääsi taas, ja jokusen näyttelyn olen katsastanut. Kesäisen Mäntän reissun haluan mainita, sillä ensimmäisen kerran taisin tosissani jaksaa katsoa videotaidetta: Santeri Tuorin Posing time tarjosi ajattelun aihetta. Ei se Banksykaan kylmäksi jättänyt.

Metsä

Matkani tein tänä vuonna lähinnä kotimetsään. Pieniä patikointeja kyllä tallasin muuallakin, mutta pääosin lapsuudenkodin takamaat vetivät puoleensa. Lisäksi ennätyksellinen tattivuosi palkitsi saalistajan.

Kirja- ja kulttuuribloggaaminen

Tosiaan, 10 vuotta tätä antoisaa harrastusta, ja on mukaan mahtunut myös muita omia kirjallisia harrastuksiani. Kyllä tätä jatkuu niin kauan kuin se ei tunnu suorittamiselta, vaan antaa virikettä ja virkistää.

Kirjallisuusvainu voi johtaa erilaisiin paikkoihin ja tilaisuuksiin, vaikkapa Kulttuuri kukoistaa bloggajakaverin kanssa Hattulan kirkkoon, jossa Anneli Kanto ja Vilppu Vuori yhdistivät esittelykierroksella Rottien pyhimys –romaanin ja historian. Ja blogin myötä olen saanut monia valoisia muistoja. Kesän alussa WSOY:n kirjasäätiön kutsui Lohjalle Eeva Joenpellon taloon juhlimaan kirjailijan 100-vuotispäivää. Bolggariklubissa olen päässyt Kansallisteatteriin, kun syksyllä ylipäätään teattereiden ovet avautuivat. Joulukuun alussa oli hauskaa jännittää kirjabloggaajaseurassa Finlandia-voittajia Kirsi Raninin kisakatsomossa.

Ekstraa ovat olleet tilaisuudet, joissa olen haastatellut kirjailijoita, tänä vuonna Anni Kytömäkeä ja Antti Tuomaista. Kuukausittain minua ovat ilahduttaneet kaksi lukupiiriäni, jolloin kirjakeskustelu käy vapaana.

Kiitän blogini lukijoita ja toivon kohottavia kulttuurikokemuksia ja valoisuutta tulevalle vuodelle!

(Kaikista koosteessa mainituista kirjoista tai tapahtumista on blogissani jutut, jos jotakuta kiinnostaa.)

14 kommenttia

Kategoria(t): Elämäkerta, Kirjailijatapaaminen, Kirjallisuus, Kulttuurimatkailu, Listaus, Novellit, omat, Romaani, Runot, Sekalaista, Selkokirja, selkotekijä, Taide, Tapahtuma, teatteri

Anni Kytömäki – elokuinen kirjailijakohtaaminen

Sain tänään mahdollisuuden keskustella Anni Kytömäen kanssa haastattelutyyliin Äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen foorumissa, jossa oli virtuaalisesti koolla toistasataa eri kouluasteiden äikänopea. Keskusteluun valmistautuminen ja itse keskustelu inspiroivat minua, joten koostan katsauksen Kytömäen teosten piirteistä – ja jotain myös keskustelustamme.

Päivän teemana oli hyvinvointia kielestä ja kirjallisuudesta. Kytömäki todensi osaltaan, miten kieli, kirjoittaminen ja kirjallisuus lisäävät hyvinvointia ja ovat hyvinvoinnin elinehto. Nimenomaan kirjoittaminen on Kytömäelle ydinväylä ilmaisuun, ja hän nauttii tekstien hiomisesta. Aina ei ole helppoa siirtää kieleksi visuaalisia kokemuksia, mutta se on kuitenkin verbaliikan keinoin mahdollista. Kytömäki tavoittelee kielen kauneutta, ja pitää yhä tavoitteenaan sitä, mistä sai kouluaikana äidinkielenopettajalta positiivista palautetta: tarina etenee kuohuvana melodraamana.

Kesällä kohtasin 12-vuotiaan Anni Kytömäen Kaari Utrion elämäkerrassa. Minä luin 12-vuotiaana ViisikoitaTiina-kirjoja, Anna-sarjaa, Monte Criston kreiviä ja sen sellaista, mutta Anni Kytömäki pureutui sen ikäisenä Utrion historiallisiin romaaneihin, joita aikanaan kutsuttiin myös rouvaspornoksi. Kytömäki kirjoitti Utriolle ja lähetti hänelle myös kertomuksiaan, joista sai Utriolta palautetta. 

Monet muutkin kirjailijat ovat tehneet Kytömäkeen vaikutuksen, kuten Sirpa Kähkönen. Lisäksi hän mainitsi Marjatta Kureniemen lasten ja nuorten kirjat. Yksi niistä vaikuttaa pohjavireenä romaanissa Kivitasku. Historiallisten romaanien lukukokemukset innostivat hänet kirjoittamaan itse niitä. Kysyin, voiko hänen romaaneitaan kutsua myös ekoromaaneiksi Richard Powersin Ikipuut-romaanin tapaan, eikä hänellä ole mitään sitä vastaan.

Luin kesällä Kytömäen novellin Trubaduuri, joka sopii astinlaudaksi koko tuotantoon. Novelli on ilmestynyt antologiassa Rakkaustarinat (Suuren Suomalaisen kirjakerhon ja Otavan kirjoituskilpailu, julkaistu 2008). Kirjan esittelyteksti Kytömäestä vaikuttaa minusta pätevältä yhä nyt, vaikka novellin jälkeen on ilmestynyt kolme täyteläistä romaania:

”Anni Kytömäki (s. 1980) on asuinpaikastaan riippumatta aina lähtenyt kulkemaan mieluummin poispäin keskustasta kuin sitä kohti. Metsässä näkee paljon ja ehtii ajatella siinä edellytykset tarinan synnylle. Hän on opiskellut luontokartoittajaksi ja hierojaksi sekä toiminut luontojärjestöissä mutta pitää eniten juonenpunonnasta, tarinoiden keksimisestä. Hän kirjoittaa, koska kirjoitettuna ajatus saa kaiun. Ihmisen luontosuhde on tärkeä teema Kytömäelle, sen suuret muutokset ja toisaalta pysyvyys.”

Trubaduuri-novellissa on paljon kielikuvia, jotka avaavat tunnelmia. Tiettyä runollisuutta on siinä, miten syntyy sanoja suurempia kokonaisuuksia tuorein yhdistelmin, esimerkiksi: ”Koskaan ei tiedä, mikä lause on askel yli kielekkeen.” Kytömäen novellista imen sittemmin romaanituotannosta tutuksi tulleita tunnelmia: melankolisuus, unenomaisuus henkilöiden todellisuuskokemuksissa ja romanttinen ote. Lisäksi novellin teemat ovat tuttuja romaaneista.

• 

Kytömäki pitää tärkeinä teemoina viimeisimmässä romaanissaan Margarita luonnonsuojelua ja pasifismia, mutta ne löytyvät muistakin romaaneista. Tunnistan Kytömäen kaikista kolmesta romaanista etenkin luonnon itseisarvon ja sen tinkimättömän merkityksen. Henkilöitä yhdistää yksinäisyys ja herkkyys, ja teoksissa toistuu psyyken hauraus ja mielenterveysongelmat. Ihminen näyttäytyy syvästi tuntevana maailmankaikkeuden ja luonnonjärjestyksen osana, joka särkyy, jos yhteiskunnassa tai luonnossa jokin järkkyy. 

Kaikissa Kytömäen romaaneissa oleellisia ovat metsät, harjut ja vesiaiheet. Kultarinnassa iso rooli on karhulla, Kivitaskussa kivillä, kallioilla ja pikkulinnuilla sekä Margaritassa jokihelmisimpukoilla eli raakuilla. Lisäksi kansanperinteen elementit siirtyvät moderneihin romaaneihin, joissa ihmiskohtalot kytkeytyvät aikaan ja ympäristöön.

Finlandia-palkitusta Margaritasta ja sen teemoista on kirjoitettu jo paljon, mutta otan vielä esille, että Anni Kytömäki on halunnut käsitellä romaanissaan sairauksia. Ne muistuttavat, että luonto on arvaamaton ja ennakoimaton, ihmisen kontrollin tuolla puolella. Siksi romaanissa käsitellään hyperemeesiä eli vakava raskauspahoinvointia, lisäksi polioepidemiaa, joka sattumalta sivuaa nykyisiä korona-aikojamme.

Paljon jäi kysymättä kolmen vartin keskustelussa. Esimerkiksi jäi selvittämättä, miksi Kytömäki on sanonut, että Kivitasku on hänen oma suosikkinsa, mutta syyt vaihtelevat. 

Sekin jäi täsmentämättä, mitkä biisit ovat tehostaneet Kytömäen romaaneiden kirjoittamista. Hän on sanonut, että hän soittaa romaaninsa ennen kuin hän kirjoittaa ne. Kirjailija kertoi, että joka romaanin kirjoitusprosessin aikana hän on soittanut tiettyjä sävellyksiä, ja ne ovat jumitusten hetkinä auttaneet eteenpäin. Tässä kohtaa onkin helppo todeta, että Kytömäen kielessä kuuluu musiikki, rytminen soljuvuus.

Yksi kantava ajatus seurasi keskustelua alusta loppuun, ja se löytyy myös Kytömäen Finlandia-palkintopuheesta: ”Olen omistanut Margaritan maan ja veden hiljaisille – niille, jotka yhteiskunnassa ja ekokriisissä ovat vaarassa jäädä jalkoihin.” Kytömäki uskoo, että kirjoilla voi muuttaa maailmaa, ehkä hitaahkosti mutta asenteisiin vaikuttavasti. Levitköön siis lukijoiden myötä arvostus kaikkia kuorensa sulkijoita ja niitä vapaaehtoisesti avaavia kohtaan, eli ymmärtäkäämme jokaisen ominaislaatua – muistaen Margarita-romaani päätösvirkkeen:

”Joen avaruus on laaja ja vieras, mutta kuoren suojassa en pelkää mitään.”



Juttuni Anni Kytömäen romaaneista:

Kultarinta (2014)

Kivitasku (2017)

Margarita (2020)



Novelli Trubaduuri:

Rakkaustarinat

Toimittanut Niina Miettinen

Otava 2008

novelliantologia

2 kommenttia

Kategoria(t): Kirjailijatapaaminen, Kirjallisuus, Novellit, Romaani, Tapahtuma

Kolme selkoromaania nuorille: syksyn 2020 satoa

Tänä syksynä on ilmestynyt selkokirjat nuorille kolmelta komean tuotannon jo julkaisseelta kirjailijalta: Tapani Bagge, Raili Mikkanen ja Marja-Leena Tianen. Kaikkien kustantaja on Avain. Nämä kirjat toivottavasti löytävät lukijoita yläkoulusta. Ja koska tuloillaan oleva syysloma on lukuloma, kirjavinkkaus on juuri nyt paikallaan.

Selkokirjojen etu on se, että niitä on nopea ja helppo lukea, koska kieli on helpompaa kuin yleiskieli. Juttuni kirjat eivät ole helpointa selkokieltä, mutta ne tasoittavat tietä kirjaelämyksiin, sillä ne ottavat kohderyhmän huomioon. Nuortenkirjoissa usein korostuu juoni ja henkilöt, ja se sopii selkokirjoihin. Eli keskivertoa helpompi kieli tai taitto ei siten vie mitään pois lukukokemuksesta.

Tapani Bagge: Jäätävää kyytiä

Jäätävää kyytiä on sopiva nimi Tapani Baggen jännitysromaanille. Kirjassa kaksi nuorta joutuu huonoille teille – kirjaimellisesti ja kuvainnollisesti:

”Archie nauroi vain,

mutta kääntyi seuraavasta risteyksestä

vasemmalle alamäkeen.

Renkaat luistivat sohjoisella kiveyksellä.

Tanja pelkäsi,

mutta Archie ehti oikaista.

Ei osuttu lyhtypylvääseen.”

Kirjan nuori pari eli 15-vuotiaat autovarkaat joutuvat moniin kommelluksiin ja tapaavat erikoisia ihmisiä. Kirjassa on huumoria, vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Romantiikkaa on myös ilmassa, eikä kirja piittaa sukupuolirooleista: Tanja on aktiivinen toimija. Kirjasta ei löydä erityistä varoitusta tai opetusta, joten lukija saa vapaasti arvioida Tanjan ja Archien toimintaa.

Jäätävää kyytiä liikkuu selkokirjan kipurajoilla pituutensa vuoksi, eli melkein 200 sivua ylittää reippaasti perusselkokirjan sivumäärän. Selkokielinen taitto eli lyhyet kappaleet ja kapea palsta toimivat siten kuin pitää: se tekee kirjasta helppolukuisen. Ja lennokas juoni vetää nuoren lukijan seikkailuun, johon kirjan ilmeikäs kuvitus tuo lisävipinää.

Tapani Bagge

Jäätävää kyytiä

kuvitus Hannamari Ruohonen

Avain 2020

jännitysromaani nuorille

195 sivua.

Sain kirjan kustantajalta.

Raili Mikkanen: Kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää

Raili Mikanen sai viime vuonna Tirlittan-palkinnon ansioistaan lasten- ja nuortenkirjailijana. Viime vuonna myös ilmestyi Mikkasen YA-romaani Kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää, ja nyt on siitä julki kirjailijan itse mukauttama selkoversio.

Romaanissa kertojana on Minna Canthin tytär Elli, joka on kirjan alussa teini-ikäinen ja lopussa itsenäistyvä nuori nainen. Kirjassa seurataan Canthien perhettä Kuopiossa vuodesta 1880 alkaen. Elävästi Elli kertoo nuoren elämästä ja ajatuksista. Tärkeä aihe on, miten poikkeuksellinen äiti vaikuttaa kaikkien elämään. Aina ei moderni äiti tee elämää helpoksi:

”Aamulla teimme yhteisen päätöksen:

olkoon äiti miten uudenaikainen hyvänsä,

nyt emme osanneet ruveta sinuttelemaan häntä.

Tunsimme tietysti itsemme vanhanaikaisiksi,

äiti oli meille vähän liian uudenaikainen.

Kun kerroimme sen aamulla hänelle,

hän katsoi meitä yllättyneenä ja purskahti nauruun,

puisteli päätään ja luovutti.”

Selkokielellä ei ole ilmestynyt montaa historiallista romaania, ja siksi romaani Canthin perheestä on tervetullut. Mikkasen romaani on hyvä esimerkki selkoromaanista, joka on jo aika lähellä yleiskieltä. Romaanin sanasto ei ole helppoa, ja virkkeissä on välillä pituutta ja kielessä vaikeita rakenteita verrattuna perusselkokieleen. Silti Mikkasen selkoromaani toimii vaihtoehtona alkuperäiselle romaanille ja madaltaa kynnystä tarttua selkokirjaan.

Raili Mikkanen

Kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää

Avain 2020

selkokielinen nuortenromaani

152 sivua.

Lainasin kirjastosta.

Marja-Leena Tiainen: Aateveljet

Marja-Leena Tiaisen kuudes selkoromaani Aateveljet tarttuu aiheeseen, joka varmasti puhuttaa. Nuortenromaani sopii hienosti keskustelun virittäjäksi yleistyksistä ja teoista, joilla on seurauksia.

Kirja pureutuu rasismiin yhdeksäsluokkalaisen Aapon kautta. Nuortenromaani onnistuu kokoamaan monet pelkistykset, joilla rasistit perustelevat ennakkoluulojaan ja vihamielisyyttään. Näin esimerkiksi uhoaa Aapon isoveli Pate:

” ’Suomen maahanmuuttopolitiikka on perseestä’,

Pete sanoo.

’Miksi?’ Aapo kysyy.

’Pakolaisia hyysätään.

Niille syydetään rahaa.

Mutta vanhusten huoltoon ei sitten riitä’,

Peten ääni kohoaa sitä mukaa,

kun hän puhuu.”

Sitaatti kertoo, ettei Aatevelikään ole sanastoltaan helpointa selkokieltä, mutta sujuvasti romaani etenee. Paten lisäksi Aapon kaveri Saku lyöttäytyy rasistiporukoihin, mikä aiheuttaa Aapolle päänvaivaa. Väkivallan uhka välittyy tekstistä monesta suunnasta, lisäksi ristiriita oikean ja väärän sekä lojaalisuuden välillä kalvaa Aapoa. Tiiviiseen romaaniin mahtuu monenlaisia tunteita, myös ihastumista. Loppu olisi ehkä kaivannut hieman enemmän Paten syventämistä, muuten sekä pojille että tytöille sopiva nuortenkirja on tehokas.

Marja-Leena Tiainen

Aateveljet

Avain 2020

selkokielinen nuortenkirja

96 sivua.

Lainasin kirjastosta.

7 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Romaani, Selkokirja, selkotekijä, Tapahtuma

Helsingin kirjamessut 2019: etkot

Juttuni lopussa on messulippuarvontaohjeet!

 

Toisaalta suunnitelmallisuus voi helpottaa seikkailua Helsingin kirjamessujen runsaassa tarjonnassa, toisaalta sattumanvarainen sinkoilu tarjoaa iloisia yllätyksiä. Annan mahdollisuuden jälkimmäiselle, mutta on minulla takataskussa ohjenuora. Tälainen.

20191019_101432_resize_85.jpg

Torstai 24.10.2019

Monika Fagerholmin Senaatintori-lavan esitykseen (klo 15.30) en ehkä ehdi, joten tungen Lonna-salin lukupiiriin klo 16.30. Verenkiertona humiseva kerronta sivuäänineen ja tukosvaaroineen kiehtoo: Kuka tappoi bambin?

Joel Haahtela sen sijaan saa tekstiinsä keskittyneen rauhan. Käyn kuuntelemassa sitä klo 18 (Punavuori): Adèlen kysymys.

Edellisiä tärppejä ennen kiiruhdan töistä Selkokeskuksen osastolle 6h68. Siellä esiinnyn klo 15.00 – 15.30 yhdessä Enni Mustosen kanssa. Kyse on siitä, että Enni Mustonen on selkokirjakummi näistä kirjamessuista messuihin 2021. Tule kuuntelemaan, mitä se tarkoittaa ja miten minä liityn asiaan.

Muutakin selkokirjaohjelmaa on torstaina ja muina messupäivinä:

20191016_211344_resize_62.jpg

Perjantai 25.10.2019

Perjantaina vietän naiskirjailijoiden päivää. Näiden kirjailijoiden tämän vuoden kirjat ovat herättäneet ajatuksia:

Lauantaina 26.10.2019

Lauantaini on mieskirjailijoiden:

  • JP Koskinen: Tulisiipi (klo 12.00 Hakaniemi)
  • Petri Tamminen: Musta vyö (klo 13.00 Esplanadi)
  • Pajtim Statovci: Bolla (klo 14.00 Senaatintori)

Sunnuntai 27.10.2019

Pyhäpäivä menee kokemuksia kootessa ja elämän muissa velvollisuuksissa.

Kerro kommentissa omista tärpeistäsi. Arvon kahdelle vastaajalle lipun messuille, joten vastaa viimeistään 22.10. täällä tai somekanavissa, joihin juttuni linkitän.

 

33 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Kirjamessut, Selkokirja, Tapahtuma

Turun kirjamessut 2019: jatkot

Minulle Turun kirjamessut olivat kaksipäiväiset, vaikka muille kirjabakkanaalit yhä jatkuvat. Hienoja kohtaamisia, sykähdyttäviä sanailuja kirjoista ja kirjoittamisesta sekä ikimuistoinen oma osuuteni, jota kirjabloggaajakollegani lämmittivät läsnäolollaan. Kokoan kuvin ja lyhyin poiminnoin muutaman mieleen painuneen tilanteen.

Riikka Pelo:
– Todellisuus rakentuu suojaavaksi kielen avulla.

20191004_155412_resize_46.jpg

Lauri Otonkoski:
– Se mikä on kirjassa, pysyy kirjassa. Futuuriin en uskalla kajota. Minun runoni pohjalla on totta, se on minun valintana. (Keskustelu Sinikka Vuolan ja Siiri Enorannan kanssa.)

20191005_120003_resize_17.jpg

Vesa-Matti Loiri:
– Mulla on elämässäni tapahtunut oikeaan ruutuun astumisia.
(Auditorio pullisteli väkeä, käytävien tyhjenämisessä oli tekemistä ja kuvausjärjestelyt Loirin ja Tervon kohtaamisessa vei lavanäkyvyyttä.)

20191005_131738_resize_68.jpg

Lauri Tähkä ja Heli Laaksonen:
– Mä tykkään tästä, hän puhuu ja mä kuuntelen.
– Mä ajatteli riimukivikirjotukssi, ne jää jälkke.
(Jonoa tähtien auditorioesiintymiseen riitti Naantaliin asti.)
20191005_141712_resize_17.jpg

Raili Mikkanen:
– Opettaja sanoi: lue nuo, sitten tiedät paljon. Tajusin: historia on oikeasti eläneiden elämää. (Sirpa Kähkönen haastatteli Tirlittan-palkittua konkarikirjailijaa.)

20191005_150312_resize_46.jpg

Messuilla ojennettiin minulle Seesam-palkinto selkokirjallisuuden edistämisestä. Perustelut voi lukea kustantajieni sivuilta: Avain ja Opike. Kiitän. Hetki Lauri Tähkän kainalossa ei liity palkintoon, enkä laula hänelle kantaattia, vaikka niin voisi kuvasta luulla. Suuni ei vain pysy kiinni, kun messuista olisi niin paljon kerrottavaa.

10 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Kirjamessut, Selkokirja, selkotekijä, Tapahtuma

Turun kirjamessut 2019: etkot

Tänä vuonna Turun kirjamessujen teemoja ovat lukutaito ja teatteri. Niiden suuntaamana ja teemoista toiseen loikkien suunnittelen kahden päivän kirjakekkereitäni. Enkä unohda Turun seudun äidinkielen opettajien haastattelupistettä, sillä siellä haastatellan kirjailijoita tuoreesti.

Turun kirjamessut 2019 b

Perjantai 4.9.2019

Ajattelen aloittavani messukokemukseni täydellisellä lauseella klo 13. Suomen kielen dosentti Vesa Heikkinen pohtii aihetta (Eino 2. krs.).

Seuraavaksi voisin taltuttaa klassikkoja. Maria Laakso tarjoaa konsteja klo 13.40 Kallas-lavalla.

Sitten pitää kiirehtiä omaan osuuteeni. Keskustelen Sari Päivärinnan kanssa selkokirjallisuudesta klo 14.00 – 14.30 (Eino 2. krs.): Selkokirjallisuus apuna lukemattomille. Koska messuteemana on lukutaito, on tärkeä muistuttaa selkokirjallisuuden mahdollisuudesta innostaa kirjojen pariin. Tilaisuudessa jaetaan myös Seesam-tunnustuspalkinto selkokirjallisuuden edistämisestä. Oho: minulle.

Suuntaan auditorioon kuuntelemaan ajatuksia somelukutaidosta (klo 14.50), mukana keskustelemassa Kirsi Hietanen, Kirsin kirjanurkka -blogisti. Ehkä karkaan paneutumaan Olli Jalosen Merenpeittoajatuksiin  (klo 15.10, Agricola).

Tämä on messujen ikuinen ongelma: paljon päällekkäin mielenkiintoista ohjelmaa. Esimerkiksi ehdinkö klo 15.30 kuuntelemaan Riitta Jalosta (Fiore)? Riikka Pelon uutuusromaani kiinnostaa myös, joten viimeistään klo 15.50 parkkeeraan Fiore-lavan eteen.

Päättänen perjantain messutapahtumat runouteen: Tommi Parkko puhuu runosta klo 16.30 Kuisti-lavalla. Illalla saatan siirtyä klo 20 tuomiokirkon kirjallisuusiltaan.

Lauantai 5.9.

Minna Canth herättänee minut varhain: klo 10.20 Agricola. Sen perään siirryn runouden ilmastohuoliin (Auditorio klo 11) tai kuuntelemaan teatteriaiheisista romaaneista (Jukola klo 11). Ai, en pysty – käyn juuri silloin kirjabloggaajalounaalla. Tätä tämä messuilu on: valintoja.

Klo 12 tarjoillaa todellista spekulatiivista fiktiota, tavallaan: kirjailijat kertovat, mitä o l i s i v a t halunneet kirjoittaa (Fiore).

Klo 12.30 näen esikoiskirjailijat Anna-Kaisa Linna-Ahon ja Johanna Laitilan Eino-huoneessa (2. krs.). Sen jälkeen punnitsen, kuuntelenko klo 13 Otavan runoilijoita (oi, Alepala!) vai keskustelua Tomi Kontion ja Elina Warstan ystävyydestä (Lukulava).

Kiirehdin auditorioon kuuntelemaan Heli Laaksosta ja Lauri Tähkää (klo 14.05 – en ehkä ole ainoa kuuntelija) ja heti perään klo 15 juhlimaan Raili Mikkasen Tirlittan-palkintoa (Fiore). Mikkanen palkitaan merkittävästä elämäntyöstä. Hienoa!

Elämänsä kirjoista kertoo Elina Knihtilä Jenni Haukion haastattelemana klo 16 (Agricola), ja siellä pysyn, sillä samassa paikassa jatkavat Juha Itkonen ja Kjell Westö kirjekirjastaan 7+7.

Sitten suuntaan kotiin kylläisenä kirja-annista.

Turun kirjamessut 2019

2 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Kirjamessut, Selkokirja, selkotekijä, Tapahtuma

Tuijatan vuosi 2018

Luin…

… yli 160 kirjaa – ja suurelta osin nautin. Poikkeuksellisen moni kirjoista oli sähköinen. Vuoden tärkeimpiä lukukokemuksia kokosin esikoiskirja-Finlandia– ja joululahjalistaan, ja yhdistin vuoden aikana julkaisemani runojutut. Tsekkaa ne.

 

 

Kuuntelin…

… äänikirjoja enemmän kuin ennen, mikä viihdytti minua työ- ja ajomatkoilla. Parhaiten minulle sopivat kuunneltavaksi kirjat, jotka ovat henkilö- ja juonipainotteisia.

Kirjoitin…

… lukuisia blogijuttuja, ja yhä se tuntuu mielekkäältä harrastukselta. Aloitin blogini maaliskuussa 2011, ja huhtikuussa 2018 kasassa oli 1000 postausta. Lisäksi kirjoitin taas muutamia juttuja Virke- ja Bibliophilos-lehtiin.

20181229_175220.jpg

Julkaisin…

… tai en minä vaan kustantajani julkaisivat kaksi kirjoittamaani kirjaa, mikä oli sattumaa, siis kahden kirjan ilmestyminen samana vuonna: selkonovellit kirjassa Hyvä päivä (Opike 2018) ja selkoromaani nuorille ja nuorille aikuisille: Lauralle oikea (Opike 2018).

 

Olin äänessä…

… ihmeen monin tavoin: kävin porisemassa tammikuussa Tuomas Aitonurmen kanssa Kirjan taajuudella -podcastissa vuoden 2017 huippukirjoista ja tämän vuoden odotuksista. Joulukuussa juttelin selkokirjoista Hanna Männikkölahden kanssa Radio Puheen aamulähetyksessä. Lukulampun nettisivulla kerroin keväällä, mitä silloin luin. Turun kirjamessuilla paneloin selkokirjoista kolmen muun kirjoittajan kanssa ja kirjabloggaamisesta hienossa kirjoittajaseurassa, lisäksi minua haastateltiin Lauralle oikea -selkoromaanista. Heidi Köngästä haastattelin elokuussa äidinkielen ja kirjallisuuden opettajien koulutuspäivässä.

 

Kävin teatterissa ja oopperassa…

… yhteensä toistakymmentä kertaa. Teatterissa eniten vaikutuin KOM-teatterin Veriruusuista, ja ensimmäinen Savonlinnan opperakokemus ihastutti (Faust).

 

Kävin kotimaassa taidenäyttelyissä…

… useita kertoja, ja niistä nostan kaksi: tekniikkaällistys Amos Rexistä (teamLab, Massless) ja innostusyllätys Tampereen Sara Hidenin museosta (Anj Smith).

 

Pistäydyin kulttuurimatkoilla…

Roomassa, Kööpenhaminassa (tai oikeastaan Lousianassa) ja Firenzessä. Reissut tarjosivat hienoja elämyksiä, mutta viimeisin läikkyy mielessäni, sillä hotellihuoneen näköala ja Mia Kankimäen kirjan Naiset joita ajattelen öisin inspiroima taidebongailu elähdytti raskaan syksyn päätteksi.

 

Kävin konserteissa…

… luvattoman vähän. Mutta tämän vuoden viimeistä päivää juhlistan ystävien seurassa barokkikonsertissa.

Tapasin…

… monia kiinnostavia keskustelukumppaneita, jotka jollain tavalla liittyvät kirjoihin, kulttuuriin ja bloggaamiseen. Mikä etuoikeus!

 

Hmm…

… kävin myös töissä.

Kiitos, että luet blogiani.

Tämä hämmästyttää minua aina: joku on kiinnostunut kulttuurikokemuksistani.

Toivottavasti postaukseni kiinnostavat myös tulevana vuonna.

Monin tavoin hyvää vuotta 2019!

20181222_090737.jpg

 

8 kommenttia

Kategoria(t): Asiaproosa, Dekkari, Draama, Elämäkerta, Kirjallisuus, Listaus, Oppera, Romaani, Runot, Sekalaista, Taide, Tapahtuma, teatteri

Jatkot – Helsingin kirjamessut 2018

Helsingin kirjamessut 2018 ovat osaltani ohi. Eksyin uudesti nimettyjen lavojen välillä, enkä erityisen paljon havainnut muutosta messuilmassa, jossa sataa kirjoja, kirjoja, kirjoja.

Koin lukuisia hienoja kohtaamisia, esimerkiksi tällaisia: iloitsin jutusteluista kirjabloggaajien ja muiden kirjaystävien kanssa, sain suhista suoraan kiitokset syksyn kirjoista Aki Ollikaiselle, Vilja-Tuulia Huotariselle ja Mia Kankimäelle, ihailin yleisötungosta Minna Rytisalon Rouva C -keskustelussa, kohotuin Kaarina Hazardin Minna Canth -palkinnon juhlapuheen sanoista, Antti Heikkinen nauratti imitoimalla Vennamoa ja Virolaista ja nautin keskustelijoiden vuorovaikutuksesta Suomen kirjailijaliiton ohjelmassa, jonka aiheen oli ”Kirjailija salakuuntelijana”.

Poimin lisäksi muutamia tunnelmaväläyksiä messupäivistäni. Kirjoista luen maailmoja, messuilta vaikutelmia.

Torstai

Jelena Tšižova: Naisten aika

– Olen iloinen, että voin suomeksi käännetyn kirjani kautta puhua suomalaisten lukijoiden kanssa. Kirjoitan Pietari-Leningradista, koska neljässä polvessa perheeni on kokenut kaikki 1900-luvun historian tragediat. Siksi kirjoitan proosaa.

20181025_120721.jpg

Vila-Tuulia Huotarinen: Niin kuin minä heidät näin

– Nuortenkirjani lukijasta tämä lähti, koska hän sanoi: ”Mä olen kasvanut jo aikuiseksi. Mitä sä nyt kirjoitat mulle?”

20181025_141805.jpg

Noora Vallinkoski: Perno Mega City

– Purin ahdistuksen aineksia kuten köyhyyttä kirjoittaen niistä, ja lapsen näkökulmasta absurdiuden ja huumorin kautta pääsin murtautumaan niihin.

20181025_130106.jpg

Perjantai

Aki Ollikainen: Pastoraali

– Teki mieli kirjoittaa paimenlaulu, kun niitä on viime aikoina vähän tullut, päivittää genre – eikä pelkästään ironisesti. Lähtökohtana oli minulle läheinen maisema ja luontotunnelma, esikuvana Shakespearen Kesäyön unelma.

20181026_120102.jpg

Anneli Kanto: Ihan pähkinöinä

– Se on huutava vääryys, että kun ikä alkaa vitosella, naisia ei huomioida, sille on tehtävä jotain.

20181026_131923.jpg

Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin

– Mun kirjat sopii määrittelyyn ”narrative nonfiction”, pääasiassa on nonfiction mutta toisaalta kallistun fictionin puolelle, kustantamossa valitsin kirjani kuuluvan tietokirjoihin.

20181027_163850.jpg

Lauantai

Veera Nieminen: Ei millään pahalla

– ”Jos jätät mut, räjäytän sun postilaatikon” -lause oli rakkaudentunnustus nykyiselle miehelleni – siitä lauseesta lähti romaanin idea.

20181027_093511.jpg

Satu Vasantola: En palaa takaisin koskaan, luulen

– Lähdin seikkailemaan tekstin kanssa, en suunnitellut etukäteen, miten kuvaan muutosta elämässä ja Suomessa.

20181027_100254.jpg

Antti Heikkinen : Kehveli

– Kehveli on tyyppi, joka tahtomattaan joutuu tilanteisiin, jotka muuttavat maan ja maailman kulkua – veijaritarina Paasilinnaa, Huovista ja Haanpäätä kunnioittaen, etenkin silmänisku Paasilinnan Jäniksen vuoden suuntaan. Mutta oma tyyli täytyy löytää, koska toisen perseellä ei voi mäkkee laskea.

20181027_102149.jpg

Kirjailija salakuuntelijana (Anna-Leena Härkönen, Essi Kummu, Pasi Lönn ja Jarkko Tontti)

– Älä ikinä näytä käsikirjoitusta läheisillesi.

20181027_164153.jpg

Helsingin kirjamessut 2

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjailijatapaaminen, Kirjallisuus, Kirjamessut, Tapahtuma

Etkot – Helsingin kirjamessut 2018

Arvon yhden päivän messulipun Helsingin kirjamessuille (25.  – 28.10.2018). Lipun ansaitaksesi sinun tulee kahlata läpi tärppini ja kertoa kommentissa, mitä sinä odotat vuoden 2018 messuilta.

Helsingin kirjamessut


Torstai

Kissani Jugoslavia: klo 11.00 Töölö

Lomalaisena voi haahuilla messuilla myös arkipäivinä. Torstain aloitan kuuntelemalla, miten Pajtim Statovicin Kissani Jugoslavia muuttuu Kansallisteatterin näytelmäksi.

Perno Mega City: klo 13.00 Hakaniemi

Aloitin juuri Noora Vallinkosken esikoisromaanin Perno Mega City. Lähiöromaani kiinnostaa kuten myös se, mitä kirjailija siitä itse sanoo.

Kyllä nuoret lukevat! Klo 13.30 Töölö

Koska toisin oletetaan, käyn tarkistamassa lukemisasiat Mun tarina -hankkeen tuloksista. Lavalla nähdään Aura Nurmi ja nuoria.

Perjantai

Pastoraali: klo 12.00 Töölö

Lähtisikö jo näin varhain messuilemaan? Hinku on kova, koska yksi syksyn kovimmista lukukokemuksista on Aki Ollikaisen Pastoraali.

Runous vuonna 2018: klo 13.30 Töölö

Puoli tuntia keskustelua ajankohtaisesta runoudesta.

Kesyt kaipaavat, villit lentävät: klo 14.30 Esplanadi

Anneli Kanto haastattelee Terhi Rannelaa kirjasta, jossa on matkamuistoja. Jo alkoi matkakuume!

Johan on piru: klo 15.00 Punavuori

Päivi Alasalmi on kirjoittanut romaanin poltergaist-ilmiöstä. Nyt on niin häröä aihetta, että pakko on kuulla lisää.

Sivuhenkilö: klo 16.00 Senaatintori

Modernin taiteilijaromaanin kirjoittaja Saara Turunen raottaa kirjoittamistaan.

Naiset joita ajattelen öisin: klo 16.30 Esplanadi

Syksyni lukuhuippuihin kuuluu Mia Kankimäen kirja. Yönaiset loistavat, ja niiden kirjoittamisesta haluan kuulla yksityiskohtia.

Lauantai

Onko fiktio totta? Klo 12.00 Töölö

Jo on mojova kysymys! Siihen vastaamassa ovat Olli Jalonen, Jaana Seppänen ja Marjo Niemi.

Kuinka kirjoittaisin sen nyt? Klo 14.00 Töölö

Tällaista aihetta en ole ennen kuunnellut. Kirjailijat keskustelevat, miten muuttaisivat vanhoja teoksiaan. Mukan ovat Taina Haahti, Juha Itkonen, Tomi Kontio ja Paula Havaste.

Rose on poissa: klo 14.30 Senaatintori

Ryhdyin äänikirjana kuuntelemaan Katja Ketun uutuutta Rose on poissa. Kuuntelisin sen päälle itse kirjailijaa.

Sunnuntai

HS Esikoiset: 14.00 Senaatintori

Kovin vähän HS on kirjoittanut vuoden varrella esikoiskirjoista, mutta kirjoja on sentään ilmestynyt. Niistä nousee kymmenen palkintoehdokasta, joiden tekijät teoksineen pääsevät lavaesittelyyn.

Helsingin kirjamessut 2



Pidätän vapauden muuttaa mieltäni messuohjemani suhteen mutten messujen suhteen. Menen. Ja sinä voit kohdata minut siellä esimerkiksi blogikommentin vuoksi voittamasi e-lipun avulla. Arvon voittajan sunnuntaina 21.10.

20181013_111443.jpg

Satoisia messupäiviä odotellen!

28 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Kirjamessut, Tapahtuma

Etkot – Turun kirjamessut 2018

Kirjasyksy on pyrähtänyt reippaasti käyntiin ja kirjamessut lisäävät sen kierteitä. Turun kirjamessujen (5. – 7.10.2018) ohjelmaa olen selaillut jo useasti. Poimin sieltä minua koskettavat esiintymiset – eli järjestän etkot. (Varaan oikeudun muutoksiin, jos mielenkiinto vaihtuu messupäivien aikana johonkin rinnakkaiseen kirjakivaan.)

Turun kirjamessut

Paljastan vasta jutun päätteeksi, mistä aloitan ja mihin lopetan kaksipäiväsisen messureissuni. Mutta tässä aluksi muut poimintani perjantain ja lauantain runsaasta tarjonnasta.

Perjantai

Emilia Kent – Runotytön tarina jatkuu (Ilonin ihmemaa B-halli klo 11.30 – 12.10)

Iloisesti yllätyin Vilja-Tuulia Huotarisen ja satu Koskimiehen fanifiktiohenkisestä jatko-osasta Runotyttö-sarjaan. Sen tunnelma vetosi ja kokonaisuuden kruunasi hieno kerronta. Olen kuulolla, mitä tekijät kertovat jatko-osa- ja yhteistyöstään.

Riikka Pulkkinen: Lasten planeetta (Jukola klo 12.15 – 12.35)

Pulkkisen kirjojen kirjavuuden vuoksi tämä uutuus houkuttaa: kolahtaako tämä minuun? Muutaman haastattelun olen kirjailijasta tämän kirjan tiimoilta lukenut, mutta kuulostelen messuilla livenä kirjan lähtökohtia.

Seksiä röh (Fiore klo 14.10 – 14.30)

Nuortenkirjailijat Siiri Enoranta, Magdalena Hai ja Siri Kolu pureutuvat nuortenkirjojen kuvaamaan seksuaalisuuteen. Nuoria kiinnostava teema ja sopii #lukuliike -henkeeseen.

Saila Susiluoto: Metropolis, Satu Manninen: Camouflage, Kaisa Ijäs: Aurinkokello (Kallas klo 15.00 – 15.40)

Ohjelmassa on luvassa runonlausuntaa. Hyvä, että messuilla voi pysähtyä lyriikkaan kuunnellen sitä runoilijoiden omin äänin.

Heli Laaksonen, Anne Vasko: Ykköne (Kuisti klo 17.00 – 17.25)

Lisää runoja, nyt lapsille. Ykkösellä ei tosin ole ikärajaa vaan se riemastuttaa ketä vain.

Lauantai

Romaani ja rakkaus (Fiore klo 10.20 – 11.00)

Jos herään ajoissa, ilman muuta kampean itseni kuuntelemaan keskustelua, jossa on monipuolinen nelikko: Kari Mäkinen, Sirpa Kähkönen, Li Andersson ja Kari J. Kettunen.

Olli Jalonen: Taivaanpallo (Agricola klo 11.40 – 12.00)

Tätä en halua ohittaa, sillä kyseessä on komeetan lailla kevääni kirkastanut teos.

Mitä Minna tekisi? (Auditorio klo 13.00 – 14.00)

Minna Canth on aina ajankohtainen. Keskustelijajoukko tuo varmasti säpinää aiheeseen, sillä Elina Knihtilä, Jouko Jokinen ja Minna Rytisalo ottanevat esille erilaisia näkökulmia. Lisäksi haluan selvittää, mitä tarkoittaa tässä yhteydessä moderointi – sitä on tekemässä Jenni Haukio. (Voi ei, Aki Ollikaista haastatellaan Pastoraalista samaan aikaan, Kuisti klo 13.00 – 13.30. Tällaisia nämä messut ovat: vaikeita valintoja.)

Metsän seinä on vihreä ovi (Auditorio klo 14.00 – 14.30)

Jatkan ehkä auditoriossa istumista, sillä luonto ja lyriikka -teemainen runotuokio tuntuu läheiseltä. Runojaan lukevat Pauliina Haasjoki, Jenni Haukio, Risto Rasa, Sauli Sarkkinen ja Tuija Välipakka. (Ja eikös samaan aikaan Juha Hurme sanaile Onerva-salissa Sally Salmisen Katrinasta.)

Alku ja loppu – meitsi messulavailee

Jäikö jotakuta kutkuttamaan arvoitus, miten aloitan ja lopetan messuvierailuni?

Aloitan messut esiintymällä perjantain Selkokirjapaneelissa (Fiore klo 10.20 – 11.00). Teema on selkokirjailijana ja kouluttajana lähellä sydäntäni: Selkokirjoista ratkaisu lukutaidon ja innostuksen puutteeseen? Minun rinnallani asiasta keskustelevat selkokirjailijat Tuija Hannula, Sanna-Leena Knuuttila ja Jasu Rinneoja, keskustelua vetää Eliisa Uotila.

Lisäksi perjantaina pääsen haastateltavaksi Turun seudun äidinkielenopettajien pisteelle (klo 13.30 – 13.45). Odotan täpinöissäni, mitä nuori opiskelija-lukija-haastattelija nostaa keskusteluun selkoromaanistani Lauralle oikea.

Päätän messut lauantaina kirjabloggaajakeskustelussa Rakkautta kirjoihin vai maksettua markkinointia? (Onerva klo 14.45. – 15.30). Kerallani paneelissa jutustelevat bloggaajat Tekstiluola, Kirsin kirjanurkka, Kulttuuri kukoistaa ja Sivumennen-podcastpuolikas sekä kirjailija Pajtim Statovic. Keskustelua vetää Kirsin Book Clubin Airi Vilhunen. Luvassa ajatuksia blogeista, podcasteista, kirjoista ja lukurakkaudesta. Näenhän sinut siellä?

Tavataan Turussa!

turunkirjamessut2018_www

5 kommenttia

Kategoria(t): Kirjailijatapaaminen, Kirjallisuus, Kirjamessut, Tapahtuma

Runomaraton 2018 Lavaklubilla

Elokuinen runokuu on kääntymässä loppuaan kohti. Olen viettänyt sitä pääosin hiljakseen, itsekseni kuten yleensäkin, runoja lueskellen, ehkä jonkun säkeen itse rustaten. Oli siis aika astua kotisohvan mukavuusalueelta runokatsomoon.

Kansallisteatterin Lavaklubilla 24.8.2018 runojaan luki 15 runoilijaa Runomaratonissa. Ilta oli napakasti organisoitu: illan juontajat Laura Lindsted ja Sinikka Vuola puhuivat jokaisen sisään lyhyesti esitellen ja esittäen yhden kysymyksen. Sitten estradi kuului runoilijalle, joka sai yleisön keskittyneen huomion. Kullakin runoilijalla oli aikaa 7 minuuttia esittää valitsemansa runot.

20180825_090533.jpg

Juontajat Sinikka Vuola ja Laura Lindstedt

Jotkut runoilijat saivat luentaansa rytmiä, syväsävyä, hypnoottisuutta kuten Tuija Välipakka ja Susinukke Kosola. Toiset runoilijat vakuuttivat aidolla läsnäolollaan tai luonnollisella runopuhunnalla kuten Helena SinervoArto LappiSaila Susiluoto ja Olli Sinivaara. En mainitse kaikkia, mutta jokaista kuuntelin kiinnostuneena. (Ja muista syistä lähdin ennen viiden viimeisen esiintyjän osuutta.)

Kuvissa: ylhäällä vasemmalla Olli Sinivaara (sain viimein hankittua omaksi hienon, uusimman kokoelman Purkautuva satama ja siihen omistuskirjoituksen), ylhäällä oikealla Saila Susiluoto ja elämyksellinen Metropolis, alhaalla Susinukke Kosola ja alkuperäinen käsinkirjoitettu Varisto.



Tiedän lavarunouden nousseen viime vuosina jonkinlaiseksi ilmiöksi. Nyt omin silmin yhden keikan kokeneena, en ihmettele sitä. Pölyt pyyhitään entisaikaisesta lausuntamielikuvasta, kun runoilija tulee itse tekstinsä kanssa esille, eteen. Pidän sitä rohkeana, jopa vaativana tekona: tekijä jakaa sanansa kanssani autenttisesti, ainutkertaisessa tilanteessa. Yhtäkkiä intiimi runous on jaettavissa joukolla, silti yksilöllisenä kokemuksena.

Minulle runon lukeminen on intiimiä. Vetäydyn kirjan kanssa kaksin. Sanojen synnyttäjä on näkymätön, henkilöllisyyttä vailla, sillä näkyvillä ovat vain sanat, joiden kanssa pariudun tai en, riippuu runojen kolahtavuudesta. Tarvitsen tekstille aikaa, tarvitsen tekstin visuaalisuuden, sillä sakea sanottava vaatii edestakaista lukemista, sivujen selaamista, sanoihin palaamista. Siksi eKirja ei sovi minulle runoformaatiksi (ks. postaukseni), vaan perinteinen kirjamuoto palvelee runoja parhaiten.

Sopiiko sitten lavarunous? Yhden kokemuksen perusteella: kyllä. Mutta on sillä ehtonsa. Runouden merkitystiheyden vuoksi en juurikaan saanut otetta minulle vieraisiin runoihin, mutta tutut tunnistin ja ne saivat jotain uutta ympärilleen kuultuna ja nähtynä. Yhä edelleen uskon olevani ilman muuta runokirjalukija, mutta lavarunous on kulttuurielämys, jossa vaikuttavinta on tekijän läsnäolo, vakuuttava välitystehtävä. Onhan se kiinnostavaa, miten runo elää runoilijassa, ja minä pääsen näkemään sen.

– –

Ks. Runomaratonin runoilijoiden esittelyt illan ohjelmassa.

2 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Kirjallisuuspohdintoja, Runot, Tapahtuma

Välähdykset: Helsinki Lit 25.5.201n

Lämmin toukokuun ilta hiljenee Savoyn hämäryyteen. Lavalla on kaksi tuolia ja ne täyttyvät kirjakeskusteluista.

Lit1

Johannes Anyuru

Lit2

– Olen tulevaisuuden suhteen toiveikas, vaikka kirjoitin dystopiaa. Rakkaus on vihaa vahvempi.

”Sinä olet minä.”
(He hukkuvat äitiensä kyyneliin)

Ilmar Taska & Sofi Oksanen

Lit8.jpg

– Synnyin Siperiassa mutta sudet kohtasin Hollywoodissa.

Samanta Scheblin

Lit3

”Mitä muuta? Miksi vaikenit?
No, olen ankkuroitunut tähän tarinaan, näen sen täydellisesti, mutta välillä tuntuu työläältä ponnistella eteenpäin.”
(Houreuni)

Golnaz Hashemzadeh Bonde & Jani Toivola

Lit

– Sain ajatuksen, että ihmiset eivät lähde siksi, että he antavat periksi. Valitsemme, mutta emme tiedä, onko valintamme lopulta oikea.

Morten Strøksnes & Juha Hurme

Lit5

”Meri on alkukoti. Muinaiset aallot virtaavat lävitsemme kuin kaikuna pienistä loiskeista vaikeapääsyisessä luolassa meren äärellä.”
(Merikirja)

Kirjallisuusilta antaa kenkää arjelle

Lit6

Illan kirjoista on koosteeni tässä jutussa.

2 kommenttia

Kategoria(t): Kirjailijatapaaminen, Kirjallisuus, Tapahtuma

Vuosikatsaus 2017

On aika kääntää katse hetkeksi takaviistoon ennen sihtiä vuoteen 2018. Tässä palasia nopeasti kuluneesta vuodestani 2017.

Romaanielämys

Yön kantajaArpoa pitää. Tämä ei ennusta hyvää Blogistania-äänestystä ajatellen, vaikka siinä voi valita kolme kirjaa palkintopisteytykseen. Arvon siis vuoden 2017 romaanielämyksiä, osun nyt tähän. Luin tämän kirjan sellaisessa vaiheessa, että kaikki tähdet taisivat olla oikeissa asennoissa: sain uppoutua tarinaan, kerrontaan, tunnelmaan, kohtaloon. Katja Kallion Yön kantaja kantoi minut kevään elämyksellisimpään kirjakokemukseen.

Historiallinen romaani

lahtaritVaikeaa, vaikeaa. Valinta on vaikea, muttei niin vaikeaa kuin sata vuotta sitten, kun piti valita, mitä tehdä ja missä olla mukana. Olkoon: Anneli Kannon Lahtarit (Gummerus 2017) on kirjallinen kaleidoskooppi kevään 1918 tapahtumista. Se välkähtelee ihmisyyttä monessa valossa.

Tietokirja

NiemiJos sie haluut kattavan katsauksen kotimaan kulttuurihistoriasta ryyditettynä maailmantapahtumilla, miljoonien vuosien perspektiivillä ja rempseällä kerronnalla, täs siul on sellainen. Juha Hurmeen Niemi (Teos 2017) tihkuu hurmetta, hurmaa ja hurttiutta.

Dekkari

SilmukkaPierre Lemaitren Verhooven-sarjan karkea väkivalta pisti minut epäröimään, vaikka tiedän herran oleva taitava sanankäyttäjä tilanteiden luojana. Onneksi sidoin itseni Silmukkaan (Minerva crime 2017). Sen psykologisesti piinaava ote piti, kuristi ahmimaan kirjan yhdeltä istumalta henkeä pidätellen. Anteeksi, Adamsberg, salarakkaani (Neptunuksen sauva).

Runokokoelma

Saattaa, ollaKiitos Ompun runohaasteen: luin poikkeuksellisen paljon runoja. Jokainen luettu kokoelma on tarjonnut kielellis-mielellisiä oivalluksia. Jokunen kirja tarjoaa vain muutaman sellaisen, toiset useita ja yksi kokoelma sellaisia kosketuspintoja, jotka horjuttavat ja humalluttavat. Saatan olla hurahtanut: Tomi KontioSaatta, olla (Teos 2017).

Lapset ja nuoret

KoiramäenVastustan lasten ja nuorten kirjojen niputtamista samaan kategoriaan. Kumpikin ansaitsee omat kategoriansa – ja silti niputan ne nyt. Kasaan tähän kimaran. Mauri Kunnas ansaitsee kaikki ylisanat, sillä hän on siirtänyt hienosti kotimaista ja länsimaista kulttuuriperintöä kymmenissä kirjoissa. Siksi Koiramäen Suomen historia on tähän valittava. Muista lanu-kirjoista haluan nostaa selkokirjat. Huoli lukutaidosta on aiheellinen, joten siksi on tärkeää, että on helppoja kirjoja, jotka voivat madaltaa tarttumista kirjaan. Mainitsen tässä nämä: Maalivahdin salaisuus (alkuperäinen, kertomuksia), Unohtunut poika (alkuperäinen, fantasiaa) ja Kotitekoisen poikabändin alkeet (nuortenkijamukautus).

Käännöskirja

Murakami2017Tänä vuonna en innostunut monestakaan käännöskirjasta. Syy voi olla siinä, että lukemiseni painottui pitkälti kotimaiseen kirjallisuuteen. Painin nyt amerikkalaisen, ruotsalaisen, korealaisen ja japanilaisen kirjavalinnan välillä. Olkoon valintani tyylikäs kertomus, jossa ihmisen arvoituksellisuus menneen ja nykyisen taakkoineen välittyy eleettömästi: Haruki Murakami, Rajasta etelään, auringosta länteen (Tammi 2017).

Kesken heitetyistä pettymyksiin

syyskuuHarvoin jätän kirjan kesken; pysyn pitkään toiveikkaana, että kyllä se tästä. Rohkeus katkaista kirjakokemus on vuosien varrella kasvanut. Tänä vuonna kannet menivät kiinni tahmean käynnistelyn jälkeen: Dan BrowninJojo Moyesin ja Sadie Jonesin uutuuskirjojen kanssa kävi köpelösti. Loppuun luin Pauliina Suden Seireenin ja Herman Kochin Pormestarin mutta huokailin pettyneenä pitkittämisen tuskaa ja fokuksen puutetta.

Draama

crown2Tätä en olisi uskonut tapahtuvan. Monien teatteriesitysten, tv-draamojen ja muutaman elokuvan nähtyäni valitsen vuoden draamaqueenikseni Englannin kunigattaren! Tuijoteltuani 20 osaa Elisabethin elämää (The Crown: juttu ensimmäisestä kaudesta; 2. tuotantokausi joulukuussa 2017) olen niiiin koukussa. Kuluneelta kuulostaa se, että sarjassa näytetään, miten kuningatarkin on vain nainen. Vain? Mutta se, miten se näytetään! Yhteiskunnan muuttuminen, poliittiset intressit, kuningashuoneen reliikit – ja pääosanäyttelijän mikroilmeet ilmentämässä mielettömiä myllerryksiä. Koukussa.

Tapahtuma

6390f56d-556a-46ff-9f45-700488e34194Vuoden aikana olin mukana monessa mukavassa. Oli Turun ja Helsingin kirjamessut, useita hauskoja kirjabloggaajatapahtumia, mielenkiintoisia Baba Lybeckin Kirja vieköön -kirjallisuuskohtaamisiltoja ja Finlandia-palkintojakojuhlallisuudet. Kaikki nämä sykähdyttivät. Mieleen painuvin taitaa kuitenkin olla pienen porukan pykäämä Runokävely Suven ja runon päivänä heinäkuussa. Oli ilo olla suunnitteluryhmässä. Erinäisten mietintävaiheiden jälkeen jalkauduimme Esplanadin puistoon, ja runo raikasi kävellessämme kirjailijapatsaalta toiselle parinkymmennen osallistujan voimin. Uudestaan, uudestaan!

Kirjallisuusmedia

101_kirjablogit_pystySuomi 100 -juhlinnassa riemastutti Ylen Kirjojen Suomi -hanke. Yli 80 kirjabloggaajaa postasi Ylen kirjallisuustoimittajien valitsemista itsenäisyyden ajan vuoden kirjoista. Vaikka minulle ehkä epäkiitollisesti osui kaksi jännäriä (vuodet 2016 ja 1993), mukana olo ja muiden postausten seuraaminen ilahdutti. Oli myös hienoa päästä käynnistämään hanke Ylen Kultakuumeessa, jossa tammikuun alussa keskustelin Seppo Puttosen kanssa sadan vuoden kirjoista. Toivottavasti Yle innostuu hankkeen jatkoksi nostamaan kirja-asioita primetime-lähetyksiin.

Matkalla

oopperaTänä vuonna (kuten jo seitsemänä vuotena) matkailin lähinnä Tampereella, tiheästi. Sain kuitenkin mahdollisuuden kahteen Saksan matkaan. Palaan omaan irtiottooni keväällä, jolloin kävin kääntymässä Münchenissä. Vaikka osa matkaa kului käsikirjoitusviimeistelyssä, ympäristö tuki sitä. Nautin kevään väreistä ja lämmöstä, jota Etelä-Saksa tarjosi värjöttelevälle matkaajalle. Nautintoa tuottivat kaupunkikuvan lisäksi lukuisat taidekohtaamiset, jopa Karita Mattilan näkeminen oopperalavalla. Tsüß!

Oma tuotanto

img_6809-1Elämä on sakeanaan askareita ja huolia, joten siihen on syytä saada näkökulmia, pyöristäviäkin. Niistä mietteistä ovat syntyneet runoni, jotka ilmestyivät elokuussa: Onnen asioita (Avain 2017). Kirjoitan runoni selkosuomeksi. Ensinnäkin loogiselta mahdottomuudelta tuntuva yhtälö houkuttaa haasteellisuuden takia, ja toisekseen selkoisuus pakottaa kirkastamaan ajatusta, kieltä ja havaintoja. Vaikka häviän runokeinojen monimuotoisuudelle, saavutan (ehkä, toivottavasti) sen, että tuon runon luo niitä, jotka epäilevät runojen olevan salakieltä, joka aukeaa vasta kielitulkin vastaanotolla. Runoja on monenlaisia, mukaan mahtuu tällaistakin – jokaiselle jotakin ja joillekin kaikkea.

Kiitos lukijoille, kommentoijille

ja muuten harrastukseni mahdollistajille!

Lukuisaa kohtaamisten ensi vuotta!

8 kommenttia

Kategoria(t): Asiaproosa, Draama, haaste, Kirjallisuus, Kirjallisuuspohdintoja, Romaani, Runot, Sekalaista, Tapahtuma