Patrik Svensson: Meren kutsu

Patrik Svensson on tarjonnut luonnontiedettä kaunokirjallisin maustein ja esseistisin elementein jo Ankeriaan testamentissa, ja uutuudessa Meren kutsu (Tammi 2023) sama meno jatkuu. Yhtä kompakti uutuuskirja ei ole kuin ankeriasteos, koska aiheena on syvä ja laaja meri, jonka horisontti pakenee katsojaansa. Kirjan aaltoileva rakenne vie ajasta ja näkökulmasta toiseen, ja mitä pidemmälle kirjaa luin, sitä enemmän se minua ihastutti.

Kirjan alaotsikko Tarinoita ihmisen uteliaisuudesta on oiva tarkennus. Mereen liittyvä tieto vaatii rajauksia, joten muutama kiinnostava henkilötarina avaa meren merkitystä. On esimerkiksi kartanpiirtäjämunkki, maailmanympäripurjehtija ja meren elämäkerturi. Leimallisinta on se, että Svensson on valinnut lähinnä ei-akateemisia tai varjoon jääneitä henkilöitä kuten Magalhãesin orjan.

Yksi kantava teema on elonajan suhteellisuus ja rajallisuus. Pohdinta kimpoaa henkilökohtaisesta, sillä kirja on omistettu kirjailijan kuolleelle äidille. Kirjaan valikoituneissa elämäntarinoissa elämän vääjäämätön lyhyys nousee esille, ja lisäksi hahmottuu koko ihmiskunnan ajan suhteellisuus verrattuna mereen:

”Kaksisataa tuhatta vuotta. Häviävän lyhyt hetki verrattuna valtamerten ja elämän runsaaseen neljän miljardin vuoden historiaan nähden.”

Hienot tarinat Svensson kertoo esimerkiksi skotlantilaisesta leipurista Robert Dickistä 1800-luvun alkupuolelta ja merikirjoittaja Rachel Carsonista, 1960-luvun ympäristösuojelun herättäjästä. Svensson yhdistää etenkin näissä kirjan osissa luonnontieteellistä tietoa emotionaalisesti virittyneeseen kuvaukseen. Ihmisten yksinäisyys, ystävyys ja kohtalo koskettavat, niitä myötäilevät meren virtaukset, rytmi ja aaltojen rantaan paiskaamat pähkinät toiselta puolelta maailmaa.

Meriromantiikkaa, kyllä kirja käsittelee sitäkin. Meri, merenkulku ja merenelävät sisältävät seikkailua ja salaperäisyyttä. Rachel Carsonin rooli kirjan lopussa korostaa muutosta pois romantisoidusta hyötynäkökulmasta:

”Meri ei olemassa meitä varten, vaan me olemme olemassa meren vuoksi, ja siksi meren haavoittuvuus on myös meidän haavoittuvuuttamme.”

Svenssonin kirjassa meri on kohde ja symboli elämästä. Tieto taipuu taidokkaasti tunteen puolelle, ja tekstin eloisuus ja vivahteikkuus viehättävät. Ja Svenssonista tulee osa merikirjallisuuden jatkumoa:

”Herman Melville tajusi Francis Allyn Olmstedin ja lukemattomien muiden edeltäjiensä tavoin meren tarjoavan täydellisen taustan elämää suuremmalle tarinalle, jossa on kyse ihmisen roolista maailmassa, hänen suhteestaan luontoon ja elämään sen eri muodoissa, hänen paikastaan suhteessa olemassaoloonsa.”

Patrik Svensson: Meren kutsu. Tarinoita ihmisen uteliasuudesta, suomentanut Anu Heino, Tammi 2023, 161 sivua. Luin BookBeatissa.

Patrik Svensson esiintyy tänään 13.5.2023 Helsinki Lit -tapahtumassa.

2 kommenttia

Kategoria(t): Asiaproosa, Esseet, Kirjallisuus, Tapahtuma, Tietokirja

2 responses to “Patrik Svensson: Meren kutsu

  1. Tämä on varauksessa, mutta ”Ankeriaan testamentti” oli niin laadukasta ja antoisaa luettavaa, etten malttanut olla kiinnostavaa postaustasi avaamatta ja sen myötä odotusarvo vain pomppasi korkeammalle.

    Ankeriaassa Svenssonin sympaattisesti ja eloisasti kulkeva kerronta piti vaivatta mielenkiinnon yllä, ja uutta tietoa sekä ahaa-elämyksiä ropisi roppakaupalla lukijan tietolaariin ja ihmettelemistä riitti. Toivottavasti sama toistuu tässä uutukaisessa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s