Avainsana-arkisto: Rachel Cusk

Rachel Cusk: Siirtymä

Kiinnostuin syksyllä Rachel Cuskin proosatyylistä lukiessani Ääriviivat. Tämän kevään suomennos Siirtymä (S&S 2019) ei uteliaisuuttani vähennä. Minkälaisin kuulokuvin Cusk nyt tarjoilee älykästä elämäntarkkailua?

Siirtymästä erotan kerrontakaaren. Romaani alkaa minäkertoja-Fayen taustoituksella: kovia aikoja on takana, hän on muuttanut poikineen Lontooseen ja hankkii remontoitavan asunnon. Kertoja saa sähköpostiin tarjouksen astrologisesta kartasta, jossa Fayen planeettojen asennot ovat siirtymässä. Lopussa jotain on siirtynyt, mutta on turha odottaa juonta tai järistystapahtumia.

20190407_104410.jpg

”Kohtalo, hän sanoi, on vain totuus luonnontilassa.”

Vautsi! Romaanissa pohditaan uskomuspohjaisen passiivista elämänajautumista eli kohtalon osuutta ja samalla nakutetaan tarkasti tositilanteita. Yhdistelmä tuottaa kerrontaherkkua, jonka sisus maistuu pitkään niin, että tunnistan makusävyjä vähitellen.

”Kun pitää selittää omaa itseä, sanoin, paljon jää ymmärtämättä ja paljon ymmärretään väärin, moni olettamus jää vaille perustetta ja moni sana vaille olennaista merkitystä.”

Pinnallisesti, kovin pinnallisesti lukien Siirtymä on kavalkadi Fayen satunnaisia kohtaamisia. Samoin kuin Ääriviivoissa minäkertoja dokumentoi ihmisten kertomuksia. Kertoja itse vaikuttaa tarkkailijalta, joka referoi muiden juttuja tai eteen tulleita tilanteita. Ytimen löydän tästä sitaatista:

”- – ja ajattelin, että ihmiset paljastavat itsensä huomioissa, joita tekevät muista.”

Siinä se on. Fayen kertomat huomiot sanottavat osaltaan hänen omaa tilaansa äitinä, naisena ja kirjailijana. Sen lisäksi kertojan kokemukset ja kirjaan tallentuneiden henkilöiden turinat antavat aimon kokemuksen vanhemmuudesta, parisuhteista ja elämänvalinnoista. Etenkin lapset korostuvat, vaikka he näennäisesti jäävät ikään kuin taustaksi. Myös muuta pohdittavaa punkaa, esimerkiksi pahuus.

”Ei ole vain yhtä tapaa elää, sanoin.”

Minua riivaa usein tarve löytää merkityksiä ja sanomaa. Cusk ei osoittele niitä minulle, vaan pöyhin niitä tekstin lomasta. Ja teksti! Virkkeet etenevät hengityksen lailla, luonnollisessa rytmissä. Nautittavaa luettavaa, siitä kiitos Cuskin ohella suomentajalle.

”Ei ollut tarpeen miettiä, oliko naiseuteni yhtä kuin kohtalo: paljon oleellisempaa oli oppia tulkitsemaan kohtaloa, erottamaan muotoja ja kuvioita, tutkimaan niissä piilevää totuutta. Sitä oli vaikea tehdä, jos uskoi yhä yksilöllisyyteen saati sellaisiin henkilökohtaisiin käsitteisiin kuin oikeudenmukaisuus, kunnia tai kosto, niin kuin on vaikea puhua ja kuunnella yhtä aikaa. Olin oppinut enemmän kuuntelemalla kuin olisin koskaan uskonut mahdolliseksi, sanoin.”

– –

Rachel Cusk
Siirtymä
suomentanut Kaisa Kattelus
romaani
S&S 2019
141 sivua eKirjana.
Luin BookBeatin kautta.

1 kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Romaani

Rachel Cusk: Ääriviivat

Ällistelen Rachel Cuskin romaania Ääriviivat (S&S 2018). Sen pää- ja sivutarinat pyörivät mielessäni, mutten heti saanut kiinni, mistä kirjoittaisin. Lukemista seuraavana aamuna (12.11.2018) lueskelin Helsingin Sanomia, ja tiedetoimituksen juttu vapaasta tahdosta antoi minulle avaimen Ääriviivoihin. Osa tutkijoista on sitä mieltä, että ”ihmisen teot syntyvät sellaisten monimutkaisten hermostollisten ja mielellisten mekanismien kautta, joista tekijällä itsellään ei ole hajuakaan. Ihmisten tietoiset perusteet teoilleen ovat niin sanottua konfabulointia eli jälkikäteistä tarinointia.” Jälkikäteistä tarinointia, kyllä!

Nautin suuresti Cuskin romaanin lukemisesta. Se on arvaamaton. Juonella ei taida juuri olla muuta väliä paitsi se, että siinä olla irrallaan omasta ympäristöstä. Romaanin kertoja on Englannissa asuva kirjailija, joka saapuu Ateenaan vetämään kirjoittajakurssia. Hän on eronnut koululaisten äiti, mikä totuus ei muutu miksikään, vaikka matkalla hän tapaa matkan aikana lentokoneen vieruspenkillä istujan sekä vanhoja ja uusia tuttuja ja kirjoituskurssilaisia.

20181115_100635.jpg

Kerronta, kieli ja tunnelma kietoutuvat hienosti toisiinsa. Romaanin henkilöt kulkevat ohi, niin ihmiset ohittuvat, mutta sellaisiahan ihmiset ovat. Ja aina voi kulkea myös itsensä ohi.

”Minusta koko ajatus ”todellisesta” itsestä saattoi olla harhaa: toisin sanoen voi tuntua siltä, että sisällä on jokin itsenäinen minuus, mutta ehkä sitä ei oikeasti ole olemassa.”

Vaikka kohtaamiset ovat ohimeneviä, niissä usein paljastuu jotain sellaista, mitä henkilöt olivat ennen ja mitä nyt. ”Nyt” on nopea kohtaaminen, ja se samoin kuin mennyt muuttuu tarinaksi siitä, mitä kertoja on havainnut. Ja paljon jää myös havaitsematta.

”Joskus minusta on tuntunut, että elämä on sarja rangaistuksia tuollaisista havaitsemattomuuden hetkistä, että ihminen takoo oman kohtalonsa siitä, mitä hän ei huomaa tai mistä hän ei tunne myötätuntoa; että lopulta elämä pakottaa tuntemaan juuri sen, mitä ei ole tiennyt tai mitä ei ole ymmärtänyt ymmärtää.”

Yksi kimmastunut kirjoittajakurssilainen häipyy kertojan kurssilta vihaisena, koska kurssilla ei opeteta kirjoittamista. Siellä vain tarinoidaan. Minulle kyllä kirjan tarinat opettavat kirjoittamista ja lukemista: näin teksti virtaa. Ääriviivat näyttäytyy kohtauksina ihmisistä virtauksina, joita kukin patoaa ja järjestää siten narratiiveiksi.  Silti elämäntapahtumat tuntuvat ennakoimattomilta. Ne vain sattuvat. Ja usein sattuvat. Hieno kirja.


Rachel Cusk saapuu toukokuussa Suomeen Helsinki Lit -tapahtumaan, ja Ääriviivoilla alkanut trilogia saa suomennosjatkoa.

– –
Rachel Cusk
Ääriviivat
suomentanut Kaisa Kattelus
S&S 2018
207 sivua.
Lainasin kirjastosta.

3 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Romaani