Elämä kaartaa syntymästä kuolemaan, ja sen jälkeen seuraava sukupolvi jatkaa elämää. Tästä kehästä Sivuun ensemble on toteuttanut esityksen Yhteinen iho (Kanneltalo 2019) – ja joissain kohdin katsojan iho menee vaikutuksesta kanalihalle.
Aihehan ei ole omaperäinen, mutta toteutuksessa on puolia, joissa ilmaistaan ihmisen elämän vaiheita kekseliäästi, ja tanssipainotteisuus musiikkitaustoineen virittää tunnelmia. Siellä täällä puhe sanottaa tilanteita lyyrishenkisesti.
Tulee tämänkin päivä, jolloin totean: liikekielen puhuttelevuus peittoaa sanat. Kahden hengen lavantäyttö liikkein ja elein viestittävät äidin ja pojan vaiheet synnytyksestä ja syntymästä äidin ikääntymiseen ja kuolemaa sekä jälkeen jääneen tunnelmiin.
Pojan (Oskari Turpeinen) pikakelaustyyliin ilmaistu varhaiskehitys teiniksi ja pojan tuska äidin hapertuessa painuvat mieleeni, koska Turpeisen liikekielen elävyys ja elastisuus vakuuttavat. Äidin (Minna Puolanto) luopumisen tunteet pojan aikuistuessa säväyttävät, samoin vaikeus löytää yhteyttä aikuiseen lapseen. Elämästä irtautumisen hetket liikuttavat.
Esitys välittää tiiviisti kiperiä kasvatuskysymyksiä, ristiriitaisia äiti-lapsi-tunteita, perheenjäsenten erillisyyttä ja viestintävaikeuksia. Lavastukseksi riittävät harsoiset pienhuoneet, oviaukot ja avoin tila. Yksi pyöräilykypärä saa eri elämänvaiheissa symboloida sitä, miten haluamme suojella rakasta. Joskus sille on sanoja, usein ei. Joskus pääsemme lähelle, usein emme. Jälkiä toisiimme jätämme. Aina.
Joka katsoja voi tunnistaa esityksestä elämänvaiheitaan. Vielä ehtii jakaa niitä Yhteisen ihon kanssa: katso Kanneltalon esitysajat tästä.
– –
Yhteinen iho
Sivuun ensemble
Kanneltalo, ensi-ilta 27.2.2019
Esiintyjät: minna Puolanto ja Oskari Turpeinen
Käsikirjoitus: Veera Tyhtilä
Koreografia, ohjaus: Ninni Perko
Työryhmästä ja esityksestä lisää tässä.
Kiitos lipusta, Sivuun ensemble & Kanneltalo.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 