Keskiviikkona 28.9.2022 on paljon selko-ohjelmaa: Älä unohda selkokirjaa-seminaari kokoaa yhteen selkokirjailijoita ja lukuilon kannattelijoita. Olet tervetullut tilaisuuteen Oodiin, mutta tilaisuutta voi seurata myös etänä. Seuraa seminaarin viestintää Facebook-, Instagram- ja Twitter-tileiltä.
Keväällä käynnistyi selkonovellien kirjoituskilpailu Ilo (Selkokeskus & Opike), ja voittajat julistetaan samaisessa seminaaritilaisuudessa 28.9.2022. Olen mukana raadissa valitsemassa voittajan ja muut novelliantologiassa julkaistavat novellit.
Houkuttelen sinua lukemaan tämän vuoden aikana ainakin yhden selkokirjan ja osallistumaan keskusteluun kirjallisuudesta, joka ottaa huomioon yleiskieltä helpomman kielen lukijat. Selkokieli ei tarkoita sitä, etteikö teksti välittäisi ajatuksia ja tunteita tai etteikö helpolla kielellä saisi aikaan tarinan taikaa. Olet siis vapaamuotoisesti, paineettomasti haastettu!
Nyt syksyllä kirjallisuuden harrastajan lukupinot kasvavat uutuuksista. Samalla on hyvä muistaa, että on monenlaisia lukijoita. Pienlevikkinen kirjallisuus hukkuu muun joukkoon, koska se ei juuri näy mediassa, eikä selkouutuuksille järjestetä näyttäviä julkkareita tai tilaa kirjamessujen esiintymislavoilla. Lukijoita kuitenkin voisi olla ainakin noin 14 % väestöstä.
Itse julkaisen syyskuun loppupuolella jutut seuraavista selkokieleen liittyvistä tai selkokielisistä kirjoista, tässä ne ovat ennakkoon aakkosjärjestyksessä:
Aarre
Annan nuoruusvuodet
Avaimet selkokieleen
Ei kertonut katuvansa
Pimeän arkkitehti
Sarjarakastuja
Teemestarin kirja. Veden vartija
Puhelen selkokirjoista(ni) podcastissa
Oma selkokirjatuotantoni on jo tusinassa, osa alkuperäisiä, osa mukautuksia. Voit kuunnella ajatuksiani selkokirjoistani ja selkokirjallisuudesta Seinäjoen kaupunginkirjaston erityistehtävän podcastista, oivaltavana haastattelijana Mervi Heikkilä: klikkaa podcastiin tästä.
Yhä edelleen elävät ennakkoluulot, että selkokirjat ovat kökköjä köyhän kielen kyhäelmiä. Todellisuudessa selkokirjat parhaimmillaan ovat kirjoja, jossa kielen ja taiton selkeys vapauttaa lukijan tempautumaan ja eläytymään sisältöön.
Selkokirjat eivät siis vie pois lukukokemusta. Vaikka kerronnan kokeilut, tekstin runsaus, kielimuotojen villi vaihtelu tai kielikuvien kukkiminen on poissuljettua, eivät selkokirjat silti ole automaattisesti yksitasoisia tai vailla kekseliäisyyttä.
•
Jotkut pedagogit huolestuvat helppolukuisista kirjoista, mutta minua ei huoleta. Olen todistanut lukuisia kertoja lukuiloa, joka syntyy selkokokemuksesta. Yksi lukija tiivisti sen niin, että kirjan kokee tylsäksi ja epäkiinnostavaksi, jos kieli on liian vaikeaa. Silloin jäävät kirjat lukematta.
Kieltä ei köyhdytä se, että selkokirjoissa on helppoa kieltä. Kielen köyhdyttää se, jos ei lueta mitään. Selkokirjan lukeminen ei tarkoita sitä, että lukija livahtaa sieltä, missä aita on matalin, vaan lukija saa lukukokemuksen, mahdollisuuden kirjamaailmaan – jos ylipäätään pidämme merkityksellisenä, että kirjoja yhä luetaan.
Usein ennakkoluulojen ylläpitäjät eivät ole lukeneet viime vuosien selkokirjoja vaan elättelevät ennakkomielikuvaa tai yhtä selkokirjakokemusta vuosien tai vuosikymmenten takaa. Ja totta kai selkokirjat ovat samanlaisia kuin muutkin kirjat: lukijan maku vaikuttaa, kiinnostaako aihe, tyyli tai muu asia kirjassa. Selkokirjajoukossa on taidokkaita tekstejä lajissaan, luonnollisesti voi olla muunlaistakin kuten kaikessa kirjallisuudessa.
•
Valitettavasti selkokirjoista saa vähän vinkkejä, sillä kirjallisuutta käsittelevä media ei juuri esittele selkokirjoja. Siksi katsaukseni taitaa olla tarpeen – ja sopii hyvin tämän viikon teemaani, pienilevikkisen kirjallisuuden käsittelyyn.
Selkokirjoja on kieleltään eritasoisia, eli valittavana on yleiskielen lähellä liikkuvaa helppolukuista kirjallisuutta ja myös silkkaa selkosuomea. Selkokielen käyttäjäryhmät ovat keskenään erilaisia, mutta suuri osa selkokirjallisuudesta on sellaista, joka sopii monelle. Pääkohderyhmänä ovat lukijat, joilla syystä tai toisesta on kielellisiä vaikeuksia, mutta se ei sulje pois muita lukijoita. Kasvavia käyttäjäryhmiä ovat nuoret ja aikuiset, jotka muuten haluttomasti tarttuvat kirjoihin, ja suomea toisena kielenä opiskelevat tai harjoittelevat.
Selkokirjoja kirjoitetaan alun perin selkokielisiksi tai selkokielelle mukautetaan jo ilmestyneitä kirjoja. Nostan tähän osin nuorisopainotteiset kuusi vinkkiä (ja kirjaotsikoissa linkit postauksiini). Lisäksi jutun lopussa on luettelo muista mielenkiintoisista vuoden 2020 selkokirjoista.
Uusin Baggen selkokirja ei moralisoi tai opeta. Se kuvaa kahta nuorisorikollista, ja meno on lennokasta nuorisokirjatyyliä. Baggen selkokieli on yleiskieltä lähenevää eli vaikeaa selkokieltä, mutta kirja Jäätävää kyytiä (Avain 2020) on mojova lisä yläkoulun kirjavalikoimaan.
Riikka Tuohimetsä on selkoistanut Magdalena Hain kauhukertomuksia nuorille (Avain 2020). Tätä genreä ei juurikaan selkokirjallisuudessa ole, joten uutuus on virkistävä lisä selkokirjallisuuteen. Lyhyet novellit sopivat makupaloiksi tai koko kirja saman tien ahmittavaksi.
Knuuttilan romaanitrilogian viimeinen osa Jäätyneet tiet (Reuna 2020) vie päätökseen sota-aikojen kotirintamasta kertovan sarjan. Muut osat ovat Ne lensivät tästä yli ja Minä odotan sinua. Romaanit nuorista naisista vaikeina aikoina lisäävät ymmärrystä historiasta.
Leisko on haastatellut maahanmuuttajanuoria ja koonnut tietokirjan heidän tarinoistaan (Avain 2020). Kirja kuuluisi pakolliseksi nuorten lukijoiden lisäksi ainakin kaikille peruskoulun ja toisen asteen opettajille ja ei-maahanmuuttajalasten vanhemmille sekä koulutussuunnittelijoille. Kirjasta saa käsityksen nuorten toiveista, ja se ehkä lisää kipinää keksiä keinoja, miten niitä voitaisiin auttaa toteuttamaan.
Rasismi on valitettavan ajankohtainen aihe. Siihen tarttuu Tiaisen nuortenromaani (Avain 2020) siten, että se sopii kaikille nuorille, ei tarvitse olla kielellisiä rajoitteita. Rasismin mekanismit ja vaikutukset välittyvät näin selkeästi.
Vuorikuru on selkoistanut klassikkokirjailijoiden novelleja, eli näin Minna Canth, Maria Jotuni ja Aino Kallas toivottavasti saavat uusia lukijoita (Reuna 2020). Novellit näyttävät naisen elämän ehtoja yli 100 vuoden takaa. Ne varmasti herättävät ajatuksia ja keskustelua – yhä.
Bonus
Tuija Takala: Vanhat runot, uudet lukijat (Avain 2020). Lisään oman tuotokseni vinkkijoukkoon, koska vastaavaa kirjaa ei ole aiemmin ilmestynyt. Perustelen kirjan alkusanoissa, miksi päädyin muuttamaan klassikkorunoja helpolle kielelle alkuperäisiä runoja kunnioittaen. Kirja tähtää siihen, että runoelämykset ja runoperintö jatkuvat.
*
Muita selkokirjoja 2020
Listaan muita vuoden selkokirjoja. Joistain olen kirjoittanut jutun blogiini, toisista en. Valikoima osoittaa, että selkokirjallisuus monipuolistuu vuosi vuodelta.
Laura Erimo & Markus Hotakainen: Maapallo (Opike 2020). Tietokirja kertoo helppolukuisesti maapallosta.
Eve Hietamies: Tarhapäivä. Selkomukautus Hanna Männikkölahti (Avain 2020). Mukava tarina isästä ja pojasta. Kirja on jatkoa romaanille Yösyöttö. Tulossa on myös sarjan kolmas osa Hammaskeiju.
Petri Ilmonen: Videoi ja kirjoita iPadilla (Opike 2020). Opas ”pädin” käyttöön.
Sakari Kilkki: Arkielämää (Opike 2020). Erityisopetuksen nuorille ja aikuisille tietoa arjen asioista.
Sakari Kilkki: Päivänselvää – Terveystieto (Opike 2020). Tieto- ja oppikirja terveydestä. Päivänselvää-sarjassa on muitakin perusopetukseen sopivia tietokirjoja.
Aleksis Kivi:Seitsemän veljestä & Nummisuutarit. Selkomukautus Pertti Rajala (Avain 2020). Jo aiemmin selkoistetut klassikkokirjat ilmestyivät kahden teoksen kääntökirjana.
Noora Lehtinen & Anne Muhonen: Ainon ja Matiaksen iltakirja (Pieni Karhu 2020). Kolmen kertomuksen lastenkirja, joka on jatkoa kirjalle Aino ja Matias ja hauskat lomapäivät.
Jaana Levola: Venla ja kaverikoirat (Opike 2020). Kouluikäisten kirja koiraharrastuksesta. Aiemmin samasta aiheesta on ilmestynyt Käppänät.
Satu Leisko: Avaruuden rajalla (Opike 2020). Ensimmäinen suoraan selkokieliseksi kirjoitettu scifi-selkokirja nuorille. (Ilmestynee lähiaikoina.)
J. S. Meresmaa: Naakkamestari (Reuna 2020). Kirjailija on mukauttanut scifi-tyylisen vaihtoehtohistoriaan sijoittuvan pienoisromaaninsa.
Raili Mikkanen: Kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää (Avain 2020). Kirja on kieleltään vaikeampaa kuin selkokieli, mutta se on taitettu selkokielisesti ja on lyhyt versio Mikkasen samannimisestä romaanista, joka kertoo Minna Canthin tyttärestä Ellistä.
Juuli Niemi: Et kävele yksin. Selkomukautus Mirjami Häkkinen (Avain 2020). Nuortenkirja kertoo kahden nuoren rakkaudesta. Alkuperäinen kirja voitti Finlandia Junior -palkinnon.
Seija Niinistö-Samela: Kurkistus hyönteisten maailmaan(Pieni Karhu 2020). Kaunis tietokirja hyönteisistä.
Paula Noronen: Supermarsu lentää Intiaan. Selkomukautus Riikka Tuohimetsä (Opike 2020). Lasten suosikkikirjasarja saa nyt selkokielisen avauksen. (Ilmestynee lähiaikoina.)
Odotan aurinkoa (Humak 2020). Verkkokirjassa on maahanmuuttajanuorten tarinoita Suomessa elämisestä.
Pertti Rajala: 50 keksintöä, jotka muuttivat maailman (Avain 2020). Tietokirja keksinnöistä, kirja sopii kaikenlaisille lukijoille.
P. S. Ensi vuonna on Helmet-lukuhaaste selkokirjoista. Mukaan vain!
Tänään vietetään kansainvälistä selkokielen päivää.
Se on ensimmäinen kerta.
Siksi on aika muistuttaa kaikkia,
mitä ovat selkokieli ja selkokirjat.
Selkokieltä tarvitsee Suomessa 750 000 ihmistä,
eli noin 14 prosenttia.
Lisäksi moni muu hyötyy selkokielestä.
Selkokielessä on helpot sanat ja lauseet,
ja tekstin kappaleet ovat lyhyitä.
Lisäksi selkotekstiin on valittu vain tärkeimmät asiat.
Tänä keväänä on huomattu,
että tiedotus helpolla kielellä on tärkeää.
Esimerkiksi THL:n selkosivuilla koronaviruksesta
on ollut paljon kävijöitä.
Myös muut viranomaiset alkavat ymmärtää,
että helppo tiedotus auttaa kaikkia.
Vielä täytyisi saada lakiin se,
että kaikilla on oikeus selkokieliseen tietoon.
Tiedotteiden ja tietotekstien lisäksi on hyvä,
että selkokielellä on kirjoja joka makuun.
Niitä on eri ikäisille ja monista eri aiheista.
Osa selkokirjoista on kirjoitettu suoraan selkokielellä,
osa kirjoista on muutettu selkokielelle. Seuraavassa esittelen uusia selkokirjoja,
jotka sopivat monenlaisille lukijoille.
Kesän alkuun sopii Seija Niinistö-Samelan tietokirja,
joka kertoo hyönteisten elämästä.
Kirjassa on isot, tarkat kuvat,
jotka paljastavat hyönteisten yksityiskohtia.
Kirjan teksti näyttää, että hyönteiset ovat kiinnostavia.
Niiden elämä on tärkeää meille kaikille.
Verkkokirjassa Odotan aurinkoa (Humak 2020)
yhdeksän nuorta kertoo,
minkälaista on uusi elämä Suomessa.
He kertovat asioista,
joita he arvostavat ja ihmettelevät.
Lisäksi heillä on mielipiteitä suomalaisista
ja suomen kielen opiskelusta.
Odotan aurinkoa löytyy vain internetistä,
mutta juuri nyt on ilmestynyt
tavallinen kirja Koti Suomesta.
Sen on kirjoittanut Satu Leisko (Avain 2020).
Myös siinä on tarinoita nuorista ja siitä,
minkälaista on löytää yksin oma paikka Suomesta.
Juttuset-sarjassa on viisi pientä kirjaa alakouluun.
Maiju Mäki on kirjoittanut kirjan
hauskat ja jännittävät kertomukset.
Kirjoissa on kaksi puolta: tarina on tavutettu,
ja kirjan toisella puolella se on ilman tavutusta.
Siksi sarjan kirjat sopivat hyvin lukemisen harjoitteluun,
ja ne innostavat lukemaan: kirjoissa sattuu ja tapahtuu.
Silja Vuorikuru on valinnut viisi novellia,
jotka ovat vanhoilta suomalaisilta naiskirjailijoilta. Minna Canth, Maria Jotuni ja Aino Kallas
kirjoittivat kirjoja jo yli 100 vuotta sitten.
Kirjan novelleissa on kiinnostavaa,
minkälaista oli naisten elämä ennen.
Näin tulevat tutuksi tärkeät kirjailailijat
ja heidän tapansa kertoa elämästä.
Kaikille: Vanhat runot, uudet lukijat
Olen tehnyt kirjan,
jossa on vanhoja suomalaisia runoja
ja samat runot helpolla kielellä.
Kirjassa on kansanrunoja ja runoja
1800-luvulta 1940-luvulle.
Lisäksi joka runoilijasta on lyhyt teksti,
jossa esittelen kirjailijan.
Kirjoitan kirjassa myös runojen lukemisesta.
Kulttuurille on tärkeää, että suomalaisille rakkaat runot
jatkavat elämää uusien lukijoiden kokemuksissa. Vanhat runot, uudet lukijat -kirja ilmestyy
kesän 2020 alussa (Avain).
Eve Hietamies: Tarhapäivä. Selkomukautus Hanna Männikkölahti (Avain 2020). Kevyt ja mukava tarina isästä ja pojasta. Kirja on jatkoa romaanille Yösyöttö.
Petri Ilmonen: Videoi ja kirjoita iPadilla (Opike 2020). Opas ”pädin” käyttöön.
Sakari Kilkki: Arkielämää (Opike 2020). Erityisopetuksen nuorille ja aikuisille tietoa arjen asioista.
Sakari Kilkki: Päivänselvää – Terveystieto (Opike 2020). Tieto- ja oppikirja terveydestä. Päivänselvää-sarjassa on muitakin perusopetukseen sopivia tietokirjoja.
Pertti Rajala: 50 keksintöä, jotka muuttivat maailman (Avain 2020). Tietokirja keksinnöistä, kirja sopii kaikenlaisille lukijoille.
Olen haastanut toistamiseen (tässä) lukemaan selkokirjoja ja kertomaan siitä muille. Selkokirjat ovat lukuvaihtoehto silloin, kun paksut ja vaikeat kirjat eivät kiehdo, mutta lukeminen kiinnostaa. Ne ovat vaihtoehto myös silloin, kun lukeminen ei kiinnosta tai sille ei ole paljon aikaa, sillä yleiskieltä helpompi kirja on aina parempi vaihtoehto kuin kirjattomuus.
Mielestäni haasteeni osuu hyvin aikaamme, sillä juuri nyt käy kiivaana julkinen keskustelu lukemisen ja kirjallisuuden hyödyistä (esimerkiksi laaja Helsingin Sanomien artikkeli ”Kirjojen lukemisesta on hyötyä muistille ja empatiakyvylle” 11.8.2019 ja Jyrki Lehtolan kolumni ”Lugemine on eilicen valhe” Ilta-Sanomissa 10.8.2019).
Koska selkokirjat eivät juuri mediassa näy, yritän osaltani välittää somessa niistä tietoa ja kokemuksia. Tule kommentoimaan selkokirjakokemuksistasi ja siten lisäämään tietoisuutta selkokirjoista. Kirjoita kommentti tähän koontipostaukseen.
Mitä selkokirjoja sinä olet lukenut? Minä olen kirjoittanut haasteen aikana jutut seuraavista selkokirjoista (mukana linkit juttuihini):
Klaaran päivän haaste 2019: tässä.
Klaaran päivän 2018 -haasteen koonti: tässä.
Pääset tapaamaan minut selkokirja-asioissa (#selkokirjastossa) syksyn aikana, sillä olen kertomassa selkokirjoistani: Turun pääkirjasto (5.9.), Helsingin Oodi (18.9.), Pornainen, kirjasto (26.9.), Turun kirjamessut (4.10. klo 14), Tampereen Metso-kirjasto (11.10.), Helsingin Kannelmäen kirjasto (16.10.) ja Kaarinan kirjasto (4.11.).
”Mutta aloitetaan alusta.
Alussa oli kevät ja mä suunnittelin kesää.”
Anna-Leena HärkösenHäräntappoase (Otava 1984) on yksi onnistuneimmista viime vuosikymmenten esikoisromaaneista. Ensirakkaus ja maaseutu-kaupunki -vastapari esitetään romaanissa raikkaasti, eli kovin perinteisistä aineksista on loihdittu jo noin 30 vuotta tuoreena säilynyt toteutus. Vaikka kirja on hyväksi nuorisolukemistoksi havaittu, osa yläkoululaisista on keplotellut kirjatehtävistään takakansitekstein, nettiarviokopioin tai tv-sarjaversioin. Vaan enää ei tarvita kepulikonsteja!
Johanna Kartio ja Anna-Leena Härkönen kirjoittivat omistuskirjoituksia julkistamisen jälkeen.
Helsingin kirjamessuilla 26.10.2013 julkistettiin Johanna Kartion selkomukautus Härkösen Häräntappoaseesta (Oppimateriaalikeskus Opike 2013). Monia perusteoksia on jo selkoistettu Seitsemästä veljeksestä lähtien, ja nyt on tämän modernin klassikon vuoro. Uskon selko-Häräntappoaseen suosioon, sillä tarina vetää mukautettunakin.
Selkoversion kieli on sutjakkaa, kerronnan ja dialogin rytmi napakkaa. Viihdyttävä juoni rullaa karsinnasta kärsimättä, myös tunnelma ja tyyli säilyvät alkuperäisillä asteluvuilla. Versio ei ole selkokieltä helpoimmasta päästä, sillä joukossa on ilmaisun runsautta ja ronskiutta, puhekielisyyttä ja kuvailevuutta.
”- Torvenkylällä? Missä helvetin kuusessa
on joku saatanan TORVENKYLÄ?
Joku olkikuukkelien kolo!
Mä huusin ja ryntäsin huoneeseeni.”
Alpo Korva on peruskoulunsa päättänyt teini, joka tahdonvastaisesti joutuu kesäksi heinätöihin. Allun persoona sanavalmiina, epävarmuuttaan peittävänä herkkiksenä välittyy tekstistä elävästi. Minäkerronta paljastaa ja peittää häntä sopivasti. Ihastuminen ja sen kohde Kerttu nähdään tarkkakatseisen murkkumiehenalun silmin. Henkilöiden hehku välittyy: Allu ja Kerttu ovat yhä hurmaavia kasvukynnyksellä keikkuvia eriparisia, riipaisevia ja nuoria rakastavaisia. ”Mun ei ollu tarkoitus,
mutta mä punastuin. Se takuulla huomas.
Mä en tienny, mitä terävää oisin vastannu.
Mä en osannu käsitellä sitä ämmää.
Jumalauta, mä olin hulluna siihen.
Kerttu oli ensimmäinen juntti,
joka oli uskaltanu hyppiä mun silmille.
Mä annoin sille anteeksi heti.”
Selkoistuksessa joudutaan merkittävästi supistamaan alkuteosta. Siihen nähden selko-Häräntappoaseessa jopa miljöö ja keskeiset sivuhenkilöt hahmottuvat osuvasti, vaikkei niiden kuvailuissa kauan viivytä. Kaikkiaan Johanna Kartio suoriutuu vakuuttavasti vaikeasta tehtävästä.
On turha rajata kirjan käyttäjäryhmää: kyllä sujuva, alkuperäistekstille uskollinen mukautus soveltuu kaikille, joita nuorista kertova rakkaustarina kiinnostaa mutta paksuhkon romaanin lukeminen ei syystä tai toisesta suju. Kavahtakaa kaikki, jotka sullotte selkomukautukset samaan sarjaan Valittujen Palojen latteiden kirjalyhennelmien kanssa. Ei, selkomukautus on oma taitolajinsa, sillä siinä säilyy alkuteoksen henki ja kokonaiskertomus omaehtoisesti mutta selkoperiaatteita soveltaen.
Selkokirjat tavoittavat muuten kätköön jääviä lukijoita yleiskieltä helpompina sanastoltaan, rakenteeltaan ja sisällöltään sekä taitoltaan väljinä ja helppolukuisina.Vaikka lokakuun alkupuolella hehkutettiin PIAAC 2012 -tutkimuksen tuloksia, joiden perusteella suomalaisaikuiset (16-65 -vuotiaat) ovat lukutaidoltaan maailman kakkosia, jäi valtamedialta toinen totuus melkein huomaamatta: 11 %:lla suomalaisista on kehno lukutaito. Toivon totisesti, ettei suomalaisen lukuihmeen hehkutus saa häpeämään tai vähättelemään heitä, joille sujuva lukutaito ei ole itsestäänselvyys.
Omassa työssäni törmään päivittäin nuorten kielteiseen suhtautumiseen: kirjojen lukeminen koetaan vaikeaksi ja ikäväksi. Kyse on aivan tavallisista peruskoulun läpäisseistä nuorista, jotka karttavat kankean lukutaidon vuoksi pitkäjänteisyyttä edellyttäviä tekstejä. Toisaalta, kun lukumotivaatio herää tai herätetään, heikonpuoleisellakin taidolla selviää. Onneksi on selkokielisiä materiaaleja, jotka tasa-arvoistavat ja helpottavat tiedonvälitystä. Niiden soisi saavan enemmänkin julkista huomiota ja tunnustusta. Siis toistan: onneksi on selkovaihtoehtoja, joilla lukemisvastaisuutta saa murrettua ja synnytettyä myönteisiä lukukokemuksia. Tervetuloa selko-Häräntappoase lukulistoille!
Kustantajan sivuilla voi tutustua Henna Karan blogitekstiin, joka esittelee Häräntappo-uutuutta ja Johanna Kartion selkomukautuskokemuksia.
Muista uutuuksista löytyy vinkkejä selkokirjaesitteestä.
Anna-Leena Härkönen otti selkokummihaasteen vastaan kaksi vuotta sitten, ja hän puolestaan kutsuu nyt kirjamessuilla kummiutta jatkamaan Reijo Mäen. Eli parin vuoden kuluttua on luvassa Vares-dekkari selkosuomeksi. Kiinnostavaa, miten äijäproosan verbaalihuumori tulee kääntymään selkoon.
Nina Mälkiä on kirjoittanut selkokielisen romaanin Liian pieni äidiksi (Avain 2013). Päähenkilö on 13-vuotias tyttö ja raskaana. Nicaraguassa ja muissa kehitysmaissa synnytetään nuorina, mutta teiniraskaus on vaiettu ja häpeällinen asia.
Kirja kertoo koskettavasti, miten tyttö, joka on vielä itsekin on aivan lapsi, on tilanteesta hämmentynyt ja ahdistunut. Hän on tunteineen kovin yksin, sillä läheiset vieroksuvat vaikeaa aihetta. Raskaaksi tulemiseen ja synnyttämiseen liittyvät asiat ovat tabuja, joita ei tilastaan ymmärtämättömälle tytölle avata. Tytön hätä on moniuloitteinen: väkivallan vaara häilyy, tyttöä kiusataan, eivätkä tulevaisuudennäkymätkään ole häävit, sillä koulu pitää jättää kesken.
Kirjassa on sekä kehitysmaatietoutta että empatiaa herättävää tunnemaailmakuvausta. Koska selkokieliset kirjat pääasiassa suunnataan lukijoille, joilla yleiskielinen teksti on liian vaikeaa, voi alkuajatus olla, miten rankka aihe saa lukijoita. Erilaiset ja kaikenlaiset nuoret ja aikuiset lukijat saavat tästä kyllä purtavaa. Kuvittaja on ansiokkaasti nigaracualainen taiteilija, mutta harmillisesti kansi voi turhan lastenkirjamaisena johtaa harhaan, sillä lastenkirjasta ei todellakaan ole kyse.
Tämä selkokirja voi romuttaa raja-aitoja. Kuka vain on sopiva selkokirjan lukija, ei tarvita leimoja tai ennakkoluuloja, erityisryhmärajotteita. Taitto on toki selkokielinen, eli se helpottaa lukemista kapean palstan ja lyhyiden kappaleiden vuoksi. Mälkiä kirjoittaa sujuvaa, soljuvaa ja selkeää kieltä. Mikä kielikuvissa ja kerrontateknisissä keinoissa hävitään, tarinan painossa voitetaan.
Mukavasti on viime vuosina ilmaantunut uusia selkokielen kirjoittajia ja joitain selkokirjojen kustantajakin. Kun povataan lukijoiden muuttuvan yhä lyhytjännitteisemmiksi, voisi selkokirjoilla olla tilausta. Sen lisäksi, että on löytynyt Mälkiän kaltaisia alkuperäistekstien selkotekijöitä, myös uusia, mielenkiintoisia mukautuksia on ilmestynyt, kuten kaksi selkoversiota Leena Lehtolaisen dekkareista (selkomukauttaja Leena Kaivosoja-Mukkola, Avain 2012 ja 2013). Lokakuisilla Helsingin kirjamessuilla julkaistaan Anna-Leena HärkösenHäräntappoase (mukauttajana Johanna Kartio, Opike 2013). Ja sitten selkokielellä on Romeo ja Julia, Robin Hood, Henning Mankellin dekkari ja…
Uusimmasta lukemistutkimuksesta Lukemisen tavat. Lukeminen sosiaalisen median aikakaudella (Juha Herkman & Eliisa Vainikka 2012) selviää, että nuoret aikuiset lukevat yhä enemmän: eniten lukuaikaa vietetään internetissä, joskin perinteistä kirjaakin arvostetaan. Väline ei määrittele lukemista tai median käyttöä, vaan kiinnostava sisältö ratkaisee.
Lukeminen on yhä useammin silmäilevää, ja lukemisesta haetaan viihymistä ja vuorovaikutusta. Pitkäjänteinen lukeminen häviää selailulle, ja epävarmuus tiedonhankinta- ja etenkin yhdistelytaidoista on lisääntynyt. Sosiokulttuurisen lukukäsityksen mukaan tekstitaidoissa on sekä lukemisen ja kirjoittamisen puoli. Somen käyttö sisältää kumpaakin, joskin nuoret aikuiset ovat enemmistöltään kuitenkin kuluttajia, eivät niinkään tuottajia.
Liikuttava tulos tutkimuksessa onkin se, että kirjojen arvostus on korkealla, mutta aivan varmoja takuita ei ole siitä, että kirjoja luetaan yhtä ahkerasti kuin arvostetaan. Kirjojen lukemiseen innostavat vaikuttajahenkilöiden suositukset. Myös perheen malli kirjan ja sanomalehtien lukijoina vaikuttaa. E-kirjojen nousu ei vielä näy tutkimuksen tuloksissa: laitteet ovat yhä kalliita ja ainakin suomenkielinen sisältö rajallinen.
Aineisto askarruttaa, ja tutkijatkin toteavat, että se voi viedä tuloksia vinoon. Tutkimuskyselyyn on vastannut rapiat 300 pirkanmaalaista 18-30 -vuotiasta lukion, ammattikorkeakoulun ja yliopiston opiskelijaa. Teemahaastatteluja ja mediapäiväkirjoja on myös käytetty, muun muassa viestinnän opiskelijoilta. Jo lähtökohtaisestikin tämä joukko on luontaisia lukijoita, eli opiskelun vuoksi heidän pitää lukea erilaisia tekstejä, jolloin pohjalla on kiinnostus lukemiseen ja tarvittavat taidot ja tottumus.
Uskon, että nuorten aikuisten lukemisen tapojen koko totuus olisi toinen, jos tutkittavana olisi myös ammattikoulun kävijät, sen keskeyttäneet ja kolutuksesta ulos jääneet sekä nuoret aikuiset, jotka eivät opiskele, vaan käyvät töissä tai elelevät joutilaana. Tilastot tarjoavat perspektiiviä nuorten aikuisten koko joukkoon:
– Puolet 25-vuotiaista on käynyt lukion, puolet siis jotain muuta. (Kaikista äänioikeutetuista neljännes on käynyt korkeakoulutuksen.)
– Kevään 2012 yhteishaussa ammatilliseen koulutukseen haki yli 60 000, lukioon hieman yli 30 000. Lukiopaikkoja jäi vähän täyttämättä, kun taas ammattikouluun eivät päässeet kaikki halukkaat, vain noin 45 000; ammattikoulutuksen hakijoissa oli myös aikuis- ja ylioppilashakijoita.
– Ilman toisen asteen koulutusta 20 – 29 -vuotiaista on 110 000, ilman perusasteen tutkintoa jää 15 %:a.
– Noin 15 %:lla ikäluokasta on oppimisvaikeuksia, niistä lukemisen ja kirjoittamisen vaikeuksia noin 10 %:lla.
Lukeminen ei ole itsestään selvä taito. Pisan mukaankin suomalaisnuorten lukutaito on laskusuunnassa. Mediaympäristö edellyttää sutjakkaa lukutaitoa, mutta silmäilykulttuuri ei istu kaunokirjallisuuteen. Koululaisten kirjojen lukeminen on selvästi vähentynyt, vähäistä se on tuntemillani nuorillakin.
Onko kaunokirjallisuuden lukeminen itseisarvo? Ilmankin varmasti selviää, mutta fiktion tarjoamat elämykset ja lukemisen rinnalla kehittyvät oheistaidot vaikuttavat moneen asiaan. Selkokirjat olisivat yksi keino, jolla voi päästä kaunokirjallisuuden makuun. Pääasia on, että on vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia – ja vaikuttaa pitää siihen, että asenne lukemiseen on myönteinen, eikä ahdistusta, välttelyä tai kieltämistä aiheuttava. Arvostus kirjaa tai lukemista kohtaan ei synny tyhjästä, eikä yksin koulujen keinoin.
Minä sain lukemisen mallin toiselta vanhemmalta, vaikka toinen vastusti upottavaa harrastusta. Aikuisiässä lukemiseni on ollut kausittaista, suhteessa muihin ajankäyttöhaasteisiin tai tilanteisiin. Loppukeväästä lähtien käynnistyi ahkera kaunokirjallisuuden lukuputki, tiheämpi kuin vuosiin. Löysin myös lukuilon, joka oli ollut jonkun aikaa hakusessa. Onnekseni osuin useisiin romaaneihin, joista syntyi samanmoinen tunne kuin nuorena: tarina vei mennessään, siihen upposi, eikä olisi suonut sen keskeytyvän tai lopuvan. Monet niistä innoittivat lihottamaan blogianikin. Lisään kommenttikenttään tämän vuoden lukulistani, muistini virkistykseksi.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 