Avainsana-arkisto: Kätlin Kaldmaa

Kätlin Kaldmaa: Islannissa ei ole perhosia

Reykjavikin reissuun hankin matkalukemiseksi Kätlin Kaldmaan romaanin Islannissa ei ole perhosia (Fabriikki Kustannus 2018). Annoin hieman periksi matkakirjaperiaatteilleni, sillä kirjailija ei ole islantantilainen. Romaani kuitenkin kertoo perhetarinan Islannista.

20190627_084354.jpg

Tämäntapaisia kirjoja on tapana kuvailla runollisiksi. Niissä on kauniisti punottua kieltä, tapahtuma-aukkoja ja reaalista irtoavaa. Kaldmaan kirjassa käytetään lisäksi odottamattomia typografisia keinoja sekä vaihtuvia näkökulmia ja tyylejä. Kirja kunnioittaa islantilaisperinteitä siten, että romaanin uskottavaan sukupolvitarinaan yhdistyy fantasiaelementtejä. Siinä on sadun muotoon puettuja osia ja irreaaleja tapahtumia.

Olen kuullut kirjasta kehuja mutta vältellyt kirjakokemusten lukemista. Olin siis melko tietämätön etukäteen, vaikka hitusen tihkui lisätietoa kevään Helsinki Lit -tapahtumassa, jossa virolaiskirjailija Kaldmaa haastatteli islantilaiskirjailija Sjónia. Haastattelija kertoi päätymisestään Islantiin ja sen vaikutuksista kirjan kirjoittamiseen.

20190518_163531.jpg

Ensinnäkin jo Islannissa ei ole perhosia -nimi nostaa odotuksiani. Kielto ja siihen liittyvä ajatus askarruttivat hyvällä tavalla. Mitä siellä sitten on, jollei perhosia; miksi ei ole perhosia; mitä se merkitsee? Lepattava uteliaisuus palkitaan, sillä saan kysymyksiini vastauksia. Ne tulevat epäsuorasti, merkityksiä viistäen. Ihan kokonaan kirja ei kuitenkaan lunasta lupauksia.


Repaleinen sukusaaga esittelee etenkin kannattelevia naishahmoja ja jokusen kummallisen miehen kuten miehen, jonka aurinko ottaa omakseen. Lopputulemani on, että romaani tuntuu tarinalta, jota suvun nykyajan nainen siirtää tyttärelleen. Suurta, pitkäikäistä onnea eivät sukutarinan henkilöt koe, mutta he kokevat paljon. Ehkä tuleva tuo käänteen saada aika, paikka ja elämä haltuun.

Sadunhohtoisuuden vuoksi kenestäkään ei oikein saa otetta, mutta sekin on tyylillä selitettävissä. Aluksi silkat satupätkät tuntuivat virkistäviltä, välillä väsyin niihin. Silti on monia hetkiä, jolloin henkilöiden pakenevuus toisaalta herättää mielenkiinnon, muljauttaa vatsanpohjaa. Lisäksi kirja tarjoaa useita erillisiä lumohetkiä, yksittäisiä kuvauksia, jotka ihastuttavat.

”On paikkoja, joissa menneisyyden pitkät sormet yltävät jopa yli monen sadan kilometrin tyhjyyden ja tarttuvat tulikuumilla pihdeillään avonaiseen verta vuotavaan sydämeen, niin että kaikki sydämeen virtaava veri valuu suoraan maahan, hylkivälle laavapinnalle.”

Tuonkin sitaatin väkevyys viehättää. Se kuvaa myös sitä, miten islantilainen ympäristö vaikuttaa tekstiin ja siinä kuvattuihin maisemiin. Vaikka kirjakokemukseeni liittyy varauksia, sopi se hyvin matkakirjaksi. Se on taustatunelman luoja vasten islantilaisen luonnon ainutlaatuisia näkyjä.

– –

Kätlin Kaldmaa
Islannissa ei ole perhosia
suomentanut Outi Hytönen
Fabriikki Kustannus 2018
346 sivua.
Ostin kirjan kustantajan verkkokaupasta.

Tästä kirjasta on paljon blogijuttuja, kirjoittajina muun muassa Kirjaluotsi, Lumiomena ja Tekstiluola.

5 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Kulttuurimatkailu, Romaani

Oma saalis haasteessa #kirjaostos

Haastoin huhtikuun lopussa lukijoita ja kirjabloggaajia kertomaan kevään kirjaostoksista (haaste #kirjaostos: tässä). Tänään on koonnin aika, ja tähän juttuun listaan omani.

20190428_083437.jpg

Hankin kirjakaupasta Tiina Lehikoisen runokokoelman Terra Nova (Poesia 2019). Runous on pienlevikkistä kirjallisuutta, joten haluan tukea sitä, samoin osuuskuntatyyppistä kustannustoimintaa.

Marketista ostin Orhan Pamukin uutuussuomennoksen Punatukkainen nainen (suomentanut Tuula Kojo, Tammi 2019). Pidän tärkeänä lukea kirjaa kielialueelta, josta ei paljon käännetä. Toivottavasti laadukasta käännöskirjallisuutta ilmestyy jatkossakin.

Lastenkirjallisuuden myynti on huolestuttavasti laskussa. Ostin vuoden 2017 lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinnon voittaneen kirjan Avain hukassa (S&S 2017), jonka on runoillut ja kuvittanut Sanna Mander.

Olen ostanut lisäksi Fabriikki-kustantamon verkkokaupasta tulevaa Islannin matkaa ajatellen Kätlin Kaldmaan kirjan Islannissa ei ole perhosia (2017). Se ei ole vielä tupsahtanut postiluukusta.

20190530_090639.jpg

Ennen haastetta hankin Sanna Karlströmin runokokoelman Alepala (Otava 2019) ja Miki Liukkosen romaanin Hiljaisuuden mestari (WSOY 2019). Runot ja kokeellisluontoinen proosa ovat sellaisia, joita en verkkokirjoina lue.

Ostoksi lasken myös kirjat, joita luen eKirjoina. Maksan kuukausimaksua BookBeatiin, jossa luen uutuuskirjoja (viimeisin Alan Bradleyn Kuolon kultaiset kiharat). Jonkin verran kuuntelen myös sieltä äänikirjoja (viimeisin Johanna Venhon Ensimmäinen nainen). Siitä minulla ei ole täyttä selvyyttä, mikä osa kuukausimaksusta valuu käyttämieni kirjojen kirjailijoille ja kustantajille.

Joku korsi kekoon on näistä kasautunut, jotta kirjoja ilmestyisi jatkossakin. Joka tapauksessa nautin lukuharrastuksestani, ja siksi ostan muutaman kirjan vuodessa sen lisäksi, että lainaan kirjoja kirjastosta tai saan jokusen arvostelukappaleen.

Haasteeni #kirjasostos
Koontipostaukseni #kirjaostos

2 kommenttia

Kategoria(t): Äänikirja, Dekkari, haaste, Kirjallisuus, Kirjallisuuspohdintoja, Lasten- ja nuortenkirjat, Listaus, Romaani