Avainsana-arkisto: Tapani Bagge

Selkokirjat 2020 – katsaus helpon kielen kirjoihin

Yhä edelleen elävät ennakkoluulot, että selkokirjat ovat kökköjä köyhän kielen kyhäelmiä. Todellisuudessa selkokirjat parhaimmillaan ovat kirjoja, jossa kielen ja taiton selkeys vapauttaa lukijan tempautumaan ja eläytymään sisältöön.

Selkokirjat eivät siis vie pois lukukokemusta. Vaikka kerronnan kokeilut, tekstin runsaus, kielimuotojen villi vaihtelu tai kielikuvien kukkiminen on poissuljettua, eivät selkokirjat silti ole automaattisesti yksitasoisia tai vailla kekseliäisyyttä.

Jotkut pedagogit huolestuvat helppolukuisista kirjoista, mutta minua ei huoleta. Olen todistanut lukuisia kertoja lukuiloa, joka syntyy selkokokemuksesta. Yksi lukija tiivisti sen niin, että kirjan kokee tylsäksi ja epäkiinnostavaksi, jos kieli on liian vaikeaa. Silloin jäävät kirjat lukematta.

Kieltä ei köyhdytä se, että selkokirjoissa on helppoa kieltä. Kielen köyhdyttää se, jos ei lueta mitään. Selkokirjan lukeminen ei tarkoita sitä, että lukija livahtaa sieltä, missä aita on matalin, vaan lukija saa lukukokemuksen, mahdollisuuden kirjamaailmaan – jos ylipäätään pidämme merkityksellisenä, että kirjoja yhä luetaan.

Usein ennakkoluulojen ylläpitäjät eivät ole lukeneet viime vuosien selkokirjoja vaan elättelevät ennakkomielikuvaa tai yhtä selkokirjakokemusta vuosien tai vuosikymmenten takaa. Ja totta kai selkokirjat ovat samanlaisia kuin muutkin kirjat: lukijan maku vaikuttaa, kiinnostaako aihe, tyyli tai muu asia kirjassa. Selkokirjajoukossa on taidokkaita tekstejä lajissaan, luonnollisesti voi olla muunlaistakin kuten kaikessa kirjallisuudessa.

Valitettavasti selkokirjoista saa vähän vinkkejä, sillä kirjallisuutta käsittelevä media ei juuri esittele selkokirjoja. Siksi katsaukseni taitaa olla tarpeen – ja sopii hyvin tämän viikon teemaani, pienilevikkisen kirjallisuuden käsittelyyn.

Selkokirjoja on kieleltään eritasoisia, eli valittavana on yleiskielen lähellä liikkuvaa helppolukuista kirjallisuutta ja myös silkkaa selkosuomea. Selkokielen käyttäjäryhmät ovat keskenään erilaisia, mutta suuri osa selkokirjallisuudesta on sellaista, joka sopii monelle. Pääkohderyhmänä ovat lukijat, joilla syystä tai toisesta on kielellisiä vaikeuksia, mutta se ei sulje pois muita lukijoita. Kasvavia käyttäjäryhmiä ovat nuoret ja aikuiset, jotka muuten haluttomasti tarttuvat kirjoihin, ja suomea toisena kielenä opiskelevat tai harjoittelevat.

Selkokirjoja kirjoitetaan alun perin selkokielisiksi tai selkokielelle mukautetaan jo ilmestyneitä kirjoja. Nostan tähän osin nuorisopainotteiset kuusi vinkkiä (ja kirjaotsikoissa linkit postauksiini). Lisäksi jutun lopussa on luettelo muista mielenkiintoisista vuoden 2020 selkokirjoista.

Tapani Bagge: Jäätävää kyytiä

Uusin Baggen selkokirja ei moralisoi tai opeta. Se kuvaa kahta nuorisorikollista, ja meno on lennokasta nuorisokirjatyyliä. Baggen selkokieli on yleiskieltä lähenevää eli vaikeaa selkokieltä, mutta kirja Jäätävää kyytiä (Avain 2020) on mojova lisä yläkoulun kirjavalikoimaan.

Magdalena Hai: Haiseva käsi

Riikka Tuohimetsä on selkoistanut Magdalena Hain kauhukertomuksia nuorille (Avain 2020). Tätä genreä ei juurikaan selkokirjallisuudessa ole, joten uutuus on virkistävä lisä selkokirjallisuuteen. Lyhyet novellit sopivat makupaloiksi tai koko kirja saman tien ahmittavaksi.

Sanna-Leena Knuuttila: Jäätyneet tiet

Knuuttilan romaanitrilogian viimeinen osa Jäätyneet tiet (Reuna 2020) vie päätökseen sota-aikojen kotirintamasta kertovan sarjan. Muut osat ovat Ne lensivät tästä yli ja Minä odotan sinua. Romaanit nuorista naisista vaikeina aikoina lisäävät ymmärrystä historiasta.

Satu Leisko: Koti Suomesta

Leisko on haastatellut maahanmuuttajanuoria ja koonnut tietokirjan heidän tarinoistaan (Avain 2020). Kirja kuuluisi pakolliseksi nuorten lukijoiden lisäksi ainakin kaikille peruskoulun ja toisen asteen opettajille ja ei-maahanmuuttajalasten vanhemmille sekä koulutussuunnittelijoille. Kirjasta saa käsityksen nuorten toiveista, ja se ehkä lisää kipinää keksiä keinoja, miten niitä voitaisiin auttaa toteuttamaan.

Marja-Leena Tiainen: Aateveljet

Rasismi on valitettavan ajankohtainen aihe. Siihen tarttuu Tiaisen nuortenromaani (Avain 2020) siten, että se sopii kaikille nuorille, ei tarvitse olla kielellisiä rajoitteita. Rasismin mekanismit ja vaikutukset välittyvät näin selkeästi.

Silja Vuorikuru: Suomalaisia naiskirjailijoita

Vuorikuru on selkoistanut klassikkokirjailijoiden novelleja, eli näin Minna Canth, Maria Jotuni ja Aino Kallas toivottavasti saavat uusia lukijoita (Reuna 2020). Novellit näyttävät naisen elämän ehtoja yli 100 vuoden takaa. Ne varmasti herättävät ajatuksia ja keskustelua – yhä.

Bonus

Tuija Takala: Vanhat runot, uudet lukijat (Avain 2020). Lisään oman tuotokseni vinkkijoukkoon, koska vastaavaa kirjaa ei ole aiemmin ilmestynyt. Perustelen kirjan alkusanoissa, miksi päädyin muuttamaan klassikkorunoja helpolle kielelle alkuperäisiä runoja kunnioittaen. Kirja tähtää siihen, että runoelämykset ja runoperintö jatkuvat.

*

Muita selkokirjoja 2020

Listaan muita vuoden selkokirjoja. Joistain olen kirjoittanut jutun blogiini, toisista en. Valikoima osoittaa, että selkokirjallisuus monipuolistuu vuosi vuodelta.

Laura Erimo & Markus Hotakainen: Maapallo (Opike 2020). Tietokirja kertoo helppolukuisesti maapallosta.

Eve Hietamies: Tarhapäivä. Selkomukautus Hanna Männikkölahti (Avain 2020). Mukava tarina isästä ja pojasta. Kirja on jatkoa romaanille Yösyöttö. Tulossa on myös sarjan kolmas osa Hammaskeiju.

Petri IlmonenVideoi ja kirjoita iPadilla (Opike 2020). Opas ”pädin” käyttöön.

Sakari KilkkiArkielämää (Opike 2020). Erityisopetuksen nuorille ja aikuisille tietoa arjen asioista.

Sakari KilkkiPäivänselvää – Terveystieto (Opike 2020). Tieto- ja oppikirja terveydestä. Päivänselvää-sarjassa on muitakin perusopetukseen sopivia tietokirjoja.

Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä & Nummisuutarit. Selkomukautus Pertti Rajala (Avain 2020). Jo aiemmin selkoistetut klassikkokirjat ilmestyivät kahden teoksen kääntökirjana.

Noora Lehtinen & Anne Muhonen: Ainon ja Matiaksen iltakirja (Pieni Karhu 2020). Kolmen kertomuksen lastenkirja, joka on jatkoa kirjalle Aino ja Matias ja hauskat lomapäivät.

Jaana Levola: Venla ja kaverikoirat (Opike 2020). Kouluikäisten kirja koiraharrastuksesta. Aiemmin samasta aiheesta on ilmestynyt Käppänät.

Satu Leisko: Avaruuden rajalla (Opike 2020). Ensimmäinen suoraan selkokieliseksi kirjoitettu scifi-selkokirja nuorille. (Ilmestynee lähiaikoina.)

J. S. Meresmaa: Naakkamestari (Reuna 2020). Kirjailija on mukauttanut scifi-tyylisen vaihtoehtohistoriaan sijoittuvan pienoisromaaninsa.

Raili Mikkanen: Kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää (Avain 2020). Kirja on kieleltään vaikeampaa kuin selkokieli, mutta se on taitettu selkokielisesti ja on lyhyt versio Mikkasen samannimisestä romaanista, joka kertoo Minna Canthin tyttärestä Ellistä.

Juuli Niemi: Et kävele yksin. Selkomukautus Mirjami Häkkinen (Avain 2020). Nuortenkirja kertoo kahden nuoren rakkaudesta. Alkuperäinen kirja voitti Finlandia Junior -palkinnon.

Seija Niinistö-Samela: Kurkistus hyönteisten maailmaan (Pieni Karhu 2020). Kaunis tietokirja hyönteisistä.

Paula Noronen: Supermarsu lentää Intiaan. Selkomukautus Riikka Tuohimetsä (Opike 2020). Lasten suosikkikirjasarja saa nyt selkokielisen avauksen. (Ilmestynee lähiaikoina.)

Odotan aurinkoa (Humak 2020). Verkkokirjassa on maahanmuuttajanuorten tarinoita Suomessa elämisestä.

Pertti Rajala: 50 keksintöä, jotka muuttivat maailman (Avain 2020). Tietokirja keksinnöistä, kirja sopii kaikenlaisille lukijoille.

P. S. Ensi vuonna on Helmet-lukuhaaste selkokirjoista. Mukaan vain!

8 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Listaus, Selkokirja

Kolme selkoromaania nuorille: syksyn 2020 satoa

Tänä syksynä on ilmestynyt selkokirjat nuorille kolmelta komean tuotannon jo julkaisseelta kirjailijalta: Tapani Bagge, Raili Mikkanen ja Marja-Leena Tianen. Kaikkien kustantaja on Avain. Nämä kirjat toivottavasti löytävät lukijoita yläkoulusta. Ja koska tuloillaan oleva syysloma on lukuloma, kirjavinkkaus on juuri nyt paikallaan.

Selkokirjojen etu on se, että niitä on nopea ja helppo lukea, koska kieli on helpompaa kuin yleiskieli. Juttuni kirjat eivät ole helpointa selkokieltä, mutta ne tasoittavat tietä kirjaelämyksiin, sillä ne ottavat kohderyhmän huomioon. Nuortenkirjoissa usein korostuu juoni ja henkilöt, ja se sopii selkokirjoihin. Eli keskivertoa helpompi kieli tai taitto ei siten vie mitään pois lukukokemuksesta.

Tapani Bagge: Jäätävää kyytiä

Jäätävää kyytiä on sopiva nimi Tapani Baggen jännitysromaanille. Kirjassa kaksi nuorta joutuu huonoille teille – kirjaimellisesti ja kuvainnollisesti:

”Archie nauroi vain,

mutta kääntyi seuraavasta risteyksestä

vasemmalle alamäkeen.

Renkaat luistivat sohjoisella kiveyksellä.

Tanja pelkäsi,

mutta Archie ehti oikaista.

Ei osuttu lyhtypylvääseen.”

Kirjan nuori pari eli 15-vuotiaat autovarkaat joutuvat moniin kommelluksiin ja tapaavat erikoisia ihmisiä. Kirjassa on huumoria, vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Romantiikkaa on myös ilmassa, eikä kirja piittaa sukupuolirooleista: Tanja on aktiivinen toimija. Kirjasta ei löydä erityistä varoitusta tai opetusta, joten lukija saa vapaasti arvioida Tanjan ja Archien toimintaa.

Jäätävää kyytiä liikkuu selkokirjan kipurajoilla pituutensa vuoksi, eli melkein 200 sivua ylittää reippaasti perusselkokirjan sivumäärän. Selkokielinen taitto eli lyhyet kappaleet ja kapea palsta toimivat siten kuin pitää: se tekee kirjasta helppolukuisen. Ja lennokas juoni vetää nuoren lukijan seikkailuun, johon kirjan ilmeikäs kuvitus tuo lisävipinää.

Tapani Bagge

Jäätävää kyytiä

kuvitus Hannamari Ruohonen

Avain 2020

jännitysromaani nuorille

195 sivua.

Sain kirjan kustantajalta.

Raili Mikkanen: Kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää

Raili Mikanen sai viime vuonna Tirlittan-palkinnon ansioistaan lasten- ja nuortenkirjailijana. Viime vuonna myös ilmestyi Mikkasen YA-romaani Kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää, ja nyt on siitä julki kirjailijan itse mukauttama selkoversio.

Romaanissa kertojana on Minna Canthin tytär Elli, joka on kirjan alussa teini-ikäinen ja lopussa itsenäistyvä nuori nainen. Kirjassa seurataan Canthien perhettä Kuopiossa vuodesta 1880 alkaen. Elävästi Elli kertoo nuoren elämästä ja ajatuksista. Tärkeä aihe on, miten poikkeuksellinen äiti vaikuttaa kaikkien elämään. Aina ei moderni äiti tee elämää helpoksi:

”Aamulla teimme yhteisen päätöksen:

olkoon äiti miten uudenaikainen hyvänsä,

nyt emme osanneet ruveta sinuttelemaan häntä.

Tunsimme tietysti itsemme vanhanaikaisiksi,

äiti oli meille vähän liian uudenaikainen.

Kun kerroimme sen aamulla hänelle,

hän katsoi meitä yllättyneenä ja purskahti nauruun,

puisteli päätään ja luovutti.”

Selkokielellä ei ole ilmestynyt montaa historiallista romaania, ja siksi romaani Canthin perheestä on tervetullut. Mikkasen romaani on hyvä esimerkki selkoromaanista, joka on jo aika lähellä yleiskieltä. Romaanin sanasto ei ole helppoa, ja virkkeissä on välillä pituutta ja kielessä vaikeita rakenteita verrattuna perusselkokieleen. Silti Mikkasen selkoromaani toimii vaihtoehtona alkuperäiselle romaanille ja madaltaa kynnystä tarttua selkokirjaan.

Raili Mikkanen

Kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää

Avain 2020

selkokielinen nuortenromaani

152 sivua.

Lainasin kirjastosta.

Marja-Leena Tiainen: Aateveljet

Marja-Leena Tiaisen kuudes selkoromaani Aateveljet tarttuu aiheeseen, joka varmasti puhuttaa. Nuortenromaani sopii hienosti keskustelun virittäjäksi yleistyksistä ja teoista, joilla on seurauksia.

Kirja pureutuu rasismiin yhdeksäsluokkalaisen Aapon kautta. Nuortenromaani onnistuu kokoamaan monet pelkistykset, joilla rasistit perustelevat ennakkoluulojaan ja vihamielisyyttään. Näin esimerkiksi uhoaa Aapon isoveli Pate:

” ’Suomen maahanmuuttopolitiikka on perseestä’,

Pete sanoo.

’Miksi?’ Aapo kysyy.

’Pakolaisia hyysätään.

Niille syydetään rahaa.

Mutta vanhusten huoltoon ei sitten riitä’,

Peten ääni kohoaa sitä mukaa,

kun hän puhuu.”

Sitaatti kertoo, ettei Aatevelikään ole sanastoltaan helpointa selkokieltä, mutta sujuvasti romaani etenee. Paten lisäksi Aapon kaveri Saku lyöttäytyy rasistiporukoihin, mikä aiheuttaa Aapolle päänvaivaa. Väkivallan uhka välittyy tekstistä monesta suunnasta, lisäksi ristiriita oikean ja väärän sekä lojaalisuuden välillä kalvaa Aapoa. Tiiviiseen romaaniin mahtuu monenlaisia tunteita, myös ihastumista. Loppu olisi ehkä kaivannut hieman enemmän Paten syventämistä, muuten sekä pojille että tytöille sopiva nuortenkirja on tehokas.

Marja-Leena Tiainen

Aateveljet

Avain 2020

selkokielinen nuortenkirja

96 sivua.

Lainasin kirjastosta.

7 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Romaani, Selkokirja, selkotekijä, Tapahtuma

Selkotekijä: Tapani Bagge

Vuoden 2019 aikana julkaisen juttuja selkotekijöistä.
Blogiartikkelit ilmestyvät kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona,
ja sarjassa on jo esitelty

Johanna Kartio, Pertti Rajala, Satu Leisko, Marja-Leena Tiainen, Jasu Rinneoja, Pekka Rahkonen, Hanna Männikkölahti ja Tittamari Marttinen.

Sarjan idea: katso tästä.

selkotekijä

Tapani Bagge, kuka olet?

Olen hämeenlinnalainen kirjalija. Olen kirjoittanut elääkseni 36 vuotta ja julkaissut pitkälle yli sata kirjaa.

Miten sinusta tuli selkotekijä?

received_1171515183236932_resize_83.jpg

Kuva Mikaela Holmberg

Olin kirjoittanut helppolukuisia lastenkirjoja lukemaan opetteleville, ja Kirjailijaliitossa ajateltiin, että voisin ymmärtää jotakin selkokirja-asioista. Minua kysyttiin liiton edustajaksi Selkokirjatyöryhmään. Olin siellä 2004-2009, lopuksi puheenjohtajana. Kun lähdin, lupasin kirjoittaa selkokirjan. Muutama vuosi sitten se toteutui, ja Alligaattori ilmestyi 2017. Sen jälkeen olen tehnyt selkokirjan vuodessa.

Kenelle kirjoitat?

Kirjoitan kaikille ja kaikenikäisille. Selkokirjoja olen tähän mennessä tehnyt aikuisille ja nuorille.

Miten selkokirja eroaa muusta tuotannostasi?

Lähinnä kielen tasolla. Täytyy ajatella teksti selkeäksi ja karsia pois yksityiskohdat, jotka eivät ole tarinan kannalta oleellisia. Tarinan ehdoilla mennään, ja Jussi Kaakisen kuvitus tukee tarinaa.

Mikä kirja on suosikkisi omasta selkotuotannostasi?

Kyllä kaikki ovat yhtä rakkaita. Nuortenkirja Polttava rakkaus on saanut eniten palautetta, mutta aikuistenkin selkokirjoja selvästi tarvitaan. Minulle on luontaista kirjoittaa miehistä, jotka eivät ole sankareita. Esimerkiksi Koskela-tarinoissa kirjoissa Alligaattori ja Marskin keppi tuppaavat asiat epäonnistuman. Kertomuksissa on mukana omia kokemuksia: kun asuu omakotitalossa eikä ole kovin kätevä, kaikenlaista sattuu.

Mitä selkokirjaa suosittelet juuri nyt?

Suosittelen Satu Leisko-Järvisen haastattelukirjaa Tulin Suomeen: maahanmuuttajien tarinoita uudesta kodistaan. Se on oikein mielenkiintoinen kirja ajankohtaisesta aiheesta.


Selkoteksti esille: Marskin keppi

Tapani Baggen kolmas selkokirja on kertomuskokoelma Marskin keppi (Avain 2019). Selkokirjoina ei paljon kertomuksia tai novelleja ilmesty, vaikka lyhyille jutuille on tilausta. Marskin keppi -kirja on mainio välimuoto romaanin ja novellien välillä: kirjan seitsemää kertomusta yhdistää samat henkilöt, mutta kertomukset voi lukea myös erillisinä.

Selkokirjallisuus on ilahduttavasti monipuolistunut, ja Baggen ansiosta voi lukea humoristisia seikkailuhenkisiä kirjoja, jotka ovat aikuiseen makuun. Baggen tyyliä kirjoissa Alligaattori ja Marskin keppi voisi kuvailla äijäilyksi. Jo romaanissa Alligaattori tulee tutuksi minäkertoja ja hänen ystävänsä Koskela, jotka ajautuvat epäonnisesta seikkailusta toiseen. Komiikka syntyy väärinkäsityksistä ja miesten hölmöilyistä. Veijarityyli on tervetullut lisä selkokirjallisuuteen.

”Koskela huikkasi katolta:
– Oliko sulla uudet ruuvit valimiina?
– Onko sulla kaikki ruuvit tallella? Kysyin.
Koskela ei vastannut.”

Selkokielessä on vaikeusasteen suhteen eri tasoja, eikä Baggen kirjat ole helpoimmasta päästä. Juoni polveilee ja sanastoon kuuluu myös harvinaisia sanoja. Muut selkokielen lukemista helpottavat keinot ovat käytössä, ja kirjan alussa on henkilöluettelo, jossa on myös henkilöiden kasvokuvat.

Baggen aikuisselkokirjat on kuvittanut Jussi Kaakinen. Kuvitustyyli sopii erityisesti Marskin keppiin. Kuvat ovat tyyliteltyjä mutta ilmeikkäitä ja tukevat kertomuksen yksityiskohtia. Ja jos tarkkaan katsoo, kuvien minäkertoja muistuttaa elävästi kirjailija Baggea.

Marskin keppi sopii erittäin hyvin lukijoille, joita paksut kirja karkottavat. Jos esimerkiksi nuoret (miehet) eivät halua tarttua kirjaan, koska ”niissä ei tapahdu mitään” – nyt tapahtuu!

Monet Marskin kepin jutut naurattavat. Esimerkiksi ”Renkaanvaihto”-kertomuksen kommelluskierre huvittaa, ja ”Katto” etenee kuin vanhat komediaelokuvat. Nimikertomus Marskin keppi on pitkä tarina, jossa kertoja ja Koskela törmäilevät sattumuksesta toiseen. On vauhtia ja vaarallisia tilanteita.


Tapani Baggen selkotuotanto

Marskin keppi ja muita kertomuksia, Avain 2019. Kuvitus Jussi Kaaakinen.
Polttava rakkaus, Avain 2018. Kuvitus Hannamari Ruohonen.
Alligaattori, Avain 2017. Kuvitus Jussi Kaaakinen.

Tietotiivistys

  • Selkokieli on yleiskieltä helpompaa sisällön, rakenteen ja sanaston kannalta.
  • Selkokirjojen taitossa ja kuvituksessa otetaan huomioon helppolukuisuus.
  • Selkokirjoja on kaikenikäisille ja monista eri genreistä.
  • Osa selkokirjoista on mukautuksia aiemmin ilmestyneistä kirjoista, osa on kirjoitettu suoraan selkokielellä.
  • Selkokirjoja ilmestyy vuosittain 20–30 nimekettä.

Lisätietoa selkokielestä ja selkokirjoista: selkokeskus.fi.

3 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Selkokirja, selkotekijä

Tapani Bagge: Polttava rakkaus

Kaikki tutkimukset todistavat,
että nuoret lukevat vähän kirjoja.
Pojat lukevat vielä vähemmän kuin tytöt.
Moni lukee netistä lyhyitä tekstejä,
mutta romaanit, novellit tai runot eivät innosta.
Ne kuitenkin kehittävät mielikuvitusta
ja saavat eläytymään tarinaan ja henkilöihin.
Sillä tavalla kirjat lisäävät tunnetaitoja.
Tietysti kirjojen lukeminen vaikuttaa myös siihen,
että taito lukea ja kirjoittaa paranee.

Kannattaa siis lukea kirjoja.
Viime viikolla käynnistyi myös #lukuliike,
jossa kannustetaan lukemiseen.
Mistä sitten voi aloittaa,
jos lukeminen tuntuu vaikealta?
Mitkä ovat helppoja kirjoja,
joissa on kuitenkin hyvä juoni
ja mielenkiintoisia henkilöitä?

Aina voi aloittaa selkokirjoista.
Selkokirjat ovat lyhyitä
ja niiden teksti on helppoa lukea.
Niissä on silti henkilöitä,
joiden elämää haluaa seurata.
Lisäksi ne kertovat nuorille tärkeistä asioista.
Sellainen kirja on esimerkiksi Polttava rakkaus.
Kirjan on kirjoittanut Tapani Bagge.

20180909_105701.jpg

Kirja kertoo 15-vuotiaasta Elviksestä.
Elvis on suomalainen poika,
jolla on bändi.
Bändiin tulee mukaan Maritta.
En kerro enempää,
vaan annan Elviksen itse kuvailla:

”Me käytiin läpi bändin ohjelmisto
ja kokeiltiin, kumman ääni sopi mihinkin biisiin.
Pari me vedettiin duettona.
Treenien jälkeen vedin töpselin irti seinästä.
Kuului iso räsähdys, ja kattovalo sammui.
Katsoin Marittaa auringonlaskun kajossa.
– Tais sulake palaa, sanoin.
– Onneksi ei muuta, Maritta sanoi.
Kävin vaihtamassa sulakkeen.
Mitään muuta ei tosiaan ollut palanut.
Ei vielä.”

Sen vielä paljastan,
että Elviksen kesäsuunnitelmat muuttuvat.
Bändin harjoituksien ja keikkojen tilalle tulee muuta.

Kirjassa kerrotaan tavallisesta elämästä.
Siitä löytyy huvittavia puolia
mutta myös muita tunteita.
Kirja sopii erittäin hyvin yläkoulun pojille.
Sen lisäksi se varmasti kiinnostaa tyttöjä.
Kirjan avulla voi kurkistaa,
mitä poikien päässä liikkuu.

Välillä kirjan tapahtumissa on vauhtia,
välillä niissä rauhoitutaan.
Lisäksi kirjassa on paljon
musiikkiin liittyviä juttuja.
Kirjan kieli ei ole helpointa selkokieltä.
Siksi kirjan lukijoiksi sopivat nuoret,
jotka tuntevat suomen kielen aika hyvin
mutta eivät lue paljon.

Ehkä he lukevat tämän kirjan jälkeen lisää?

– –

Tapani Bagge
Polttava rakkaus
Avain 2018
selkokielinen nuortenkirja
64 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

(Baggelta on ilmestynyt myös selkokielinen veijaritarina Alligaattori.)

Kirjoitin juttuni selkokielellä.



Muita tänä syksynä ilmestyneitä,
nuorille sopivia selkokirjoja:

Satu Leisko: Unohtunut kansa (fantasiatomaani varhaisnuorille)
Tuija Takala: Hyvä päivä (novelleja nuorille ja aikuisille)
Tuija Takala: Lauralle oikea (kehityskertomus nuorille ja nuorille aikuisillej
Marja-Leena Tiainen: Hiekalle jätetyt muistot (romaani nuorille surun voittamisesta)

Ks. myös Kirsin kirjanurkan syksyn selkonuortenkirjojen esittely.

1 kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Selkokirja

Tapani Bagge: Alligaattori

AlligaattoriMies lähtee kaverinsa Koskelan matkaan hakemaan moottorivenettä, mutta päätyy entisen iskelmälaulajan alligaattorifarmille, sitten mökkihökkeliin ja lopulta autiolle pikkusaarelle. Olen näin veijaritarinan matkassa. Sen lajin monien kirjojen mies Tapani Bagge osaa. Tällä kertaa genreen tuo uutta kulmaa se, että kyse on Baggen ensimmäisestä selkoromaanista Allgaattori (Avain 2017).

Selkoromaaniin mahtuu vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Sen lisäksi tarinassa pysähdytään hetkiin, joissa omalaatuiset henkilöt tarinoivat. Tapahtumien tempovaihtelu sopii mainiosti veijarityyliin.

Osuva henkilöhahmo tällaiseen kirjaan on sählääjämestari Koskela. Hän epäonnistuu kaikessa, mihin ryhtyy. Niin tyyppiin on sisäänrakennettu surkuhupaisaa huumoria. Sivuhenkilöt lisäävät tarinaan särmää kuten alligaattoriporukka ja räppäävä hemmo. Kaiken kertoo hieman ulkopuoliselta vaikuttava minäkertoja.

Viime päivinä on ollut mediakeskustelua siitä, miten lukutaito ja -halukkuus ovat katoavaa kansanperinnettä. Baggen kirja voisi etenkin tavoittaa vähän lukevia miehiä ja nuorukaisia, jotka kaipaavat sutkia menoa mutteivät paksua kirjaa.

Helppolukuisuutta tukee se, että luvut ovat napakan pituisia. Myös tekstikappaleet ovat lyhyitä, kappalejako on selkeä ja palstat ovat kapeita perinteiseen selkotyyliin. Silti soisin, että selkotaitossa käytettäisiin kauttaaltaan selkokielen perusajatusta: yksi ajatus yhdelle riville. Kyllä se pääosin kirjassa toimii, mutta jonkin verran on kohtia, joissa ajatus katkeaa, kun rivitys poikkaistaan kesken lauseen tai lausekkeen.

Alligaattoria lukiessani ajattelen, että ehkä Suomessakin voisi Ruotsin tapaan olla kolmiportainen luokittelu selkokirjojen vaikeusasteesta. Baggen kirja sopisi vaikeimpaan luokkaan, sillä polveileva tarina, perusselkoa seikkaperäisempi kuvailu ja värikäs ilmaisu eivät ole kaikkein helpointa kieltä tarvitsevien saavutettavissa.

Mielenkiintoista on lukea harvinaista alun perin selkoksi kirjoitettua kirjaa selkeästi aikuiseen makuun, äijäsellaiseen. Komiikka, yllätykset ja dialogi ovat Alligaattorin ydintä. Joukossa on vilauksia viehättävistä tunnelmapaloista, yötaivaasta ja saunan jälkeen höyryävästä ihosta. Ja välillä raikaa räppi:

– Niin joo, sä olit jo maailmatähti,
mihin kummaan se maine lähti?
Ei enää pärjää popilla
tai muulla menneen maailman opilla.
Täytyy osata räpätä
tai sit on paras käpätä.

Alligaattorin on kuvittanut Jussi Kaakinen. Tyylitelty musta-harmaa-valkoinen kuvitus tukee oivasti tekstiä. Jokunen kuva ehkä on hankalasti hahmotettavissa, mutta ei se tahtia haittaa. Ja huomaan, että kirjan minäkertojan kuva muistuttaa erehdyttävästi kirjailija Baggea…

Alligaattori_Bagge

Muistutan vielä, että lauantaina 7.10.2017 Turun kirjamessuilla on selkokirjakeskustelu (klo 12 – 13 Jukola, 2. krs.), jossa myös Bagge on mukana. Ja muistutan vielä siitäkin, että selkokirja on varteenotettava vaihtoehto, kun haluamme vähän lukevan henkilön kokeilevan, josko kirjan lukeminen alusta loppuun voisi olla viihdyttävä, rentouttava ja avartava elämys. Kyllä se on.

– –

Tapani Bagge
Alligaattori
Avain 2017
selkoromaani
ulkoasu Jussi Kaakinen
138 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

5 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Romaani, Selkokirja

Tapani Bagge: Pikku enkeli

marrasjannitysta-2016

Tuntui lämmin ailahdus sydänalassa. Toivottavasti se ei ollut mikään infarktin esioire.

Tätä on tyyli: kotimaista puolikovaksi keitettyä. Tapani Bagge aloittaa mitä ilmeisemmin uutta sarjaa, Elviira noiria. Käynnistäjä on Pikku enkeli (Crime Time 2016).

Noin sadan kirjan miehen tuotannosta olen aiemmin lukenut muutaman hämeenlinnalaisdekkarin ja Mujusesta kertovan neliosaisen värisarjan. Ensin mainituissa vetosi veijarihenkisyys, jälkimmäisessä sota-ajan yhdistäminen marlowetyyppisen rikostutkijan yksityis- ja työelämään. Bagge hallitsee lajityypilliset koukerot ja hahmot.

Helsingin kirjamessuilla kuuntelin, kun Bagge puhui uudesta kirjastaan. Tarkoituksena on nimenomaan seurata rikostutkintaa poliisinäkökulmasta. Tavoitteena on keveys, syvällisyyksiin ei tähdätä. Tämä on oiva osviitta tyyliin ja käsittelytapaan: saa reilusti odottaa rikosselvitysviihdettä.

pikku-enkeli

Elviiran kaupungin poliisilaitoksella siis tapahtuu nykyajassa, eli siellä ratkotaan kaksikielisen pikkukaupungin rikoksia. Lukiolaistyttö löytyy surmattuna, paikallislehden toimituksessa on pommiuhka, muutakin ilmenee. Pikku enkelissä ratkotaan tavallaan tavallisia, surkeita rikoksia, joita syntyy ihmisten inhottavuuksista. Se tarjoillaan lukijalle notkeasti, osin koomisin korostuksin. ”Noir”-tyylisesti kerronta etenee revittelemättömästi ja nopeasti leikaten tilanteesta toiseen.

Lukijan pällisteltäväksi marssitetaan monipäinen joukko poliiseja ja kaupunkilaisia. Pidän aika pulmallisena henkilöiden suurta määrää. Keskiössä olevista poliiseista muutamaan tarkennetaan privaattipuolta myöten. Siten näkyy hyvin henkilöiden työ- ja siviiliminän suhde. Ja mies-nais-akselilla väännetään työhteisön perinteisiä voimasuhteita, vaikka huomaan yritystä myös muuhun. Vielä eivät ihan persoonat erotu, sanoisin, että tyyppigallerian ripustus täyttyy vielä luonnoksista.

Jään ikään kuin odottavalle kannalle. Muutama henkilö jää kummasti kutkuttamaan. Sitä ihmettelen, miksi tarvitaan peitenimi Elviira, miksei reilusti Loviisa?

marraskirjat

Teemaviikon aloituspostaus ja osallistujat löytyvät  tästä.

– –

Tapani Bagge
Pikku enkeli
Crime Time 2016
poliisiromaani
213 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

Myös Kirjan vuoksi ja Tuhansia sivuja ovat postanneet Pikku enkelistä.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus

Tapani Bagge: Musta pyörre

Lajityyppinä historiallinen dekkari on innostava. Entisajan tapakulttuuri, tunnelma ja miljöö tuottavat monesti houkuttelevan kehyksen jännitysjuonelle. Tapani Baggen neliosianen värisarja liikkuu 1930-40-lukujen taitteessa noir-henkisesti. Kaksi ensimmäistä osaa olen lukenut aikoja sitten, nyt osuu lukuvuoroon kolmas osa Musta pyörre (Crime Time 2012).
Musta pyörre

Musta pyörre on sijoitettu vuoteen 1942. Valpon ylietsivä Mujunen ratkoo rikoksia sota-aikana, jota leimaa polittisesti kireä ilmapiiri. Asemasota on jumissa, kommunisteja jahdataan kotirintamalla ja aseveljeys Natsi-Saksan kanssa velvoittaa veljeilyyn.

– Onko sinulla jotain Himmleriä vastaan? Karlsson tivasi. – Mitäpä minulla, Mujunen sanoi. – Mukava mies, aseveli ja kollega. Kaikkeen sitä ihminen työnsä vuoksi joutuu, hän ajatteli. Suojelemaan miestä, jonka mieluiten kuristaisi omin käsin. Isänmaan etu vaati yhteistyötä murhamiesten kanssa. Miten pitkälle siinä oltiin valmiita menemään?

Mujunen on viisikymppinen jermu, joka yksikätisenä tuurijuopponakin on kunnon mies, oikea Ihanneurho. Mujusen synkeyteen taipuva elämänasenne sopii ajankuvaan. Hän kuulustelee inhimillisesti, päättelee asioita nokkelasti ja toimii tehokkaasti. Mujunen puhuu useita kieliä ja klaaraa kiusalliset tilanteet jämäkästi. Hän vastustaa mielivaltaa, siksi hän toimii niin juutalaisten kuin sotavankienkin puolustajana. Tilanteen niin vaatiessa hän muuntautuu vaikka vakooja-upseeriksi. Taunopalomainen ulkokuori tehoaa naisiin. Leskimies-Mujunen hellii muistoja entisistä rakkaistaan, ja lankeaa lyhytaikaisesti lemmekkäisiin, kypsiin naisiin.

Aimo annos kliseisyyttä naurattaa, ja kyllä sydämeltään haavoittuvainen ja välillä sarkastisesti sanaileva Mujunen viekoittelee tykästymäänkin. Päätän nimittäin ottaa Mustan pyörteen genrensä edustajana, enkä odota rajoja rikkovia syvällisyyksiä. Oikeustajuisella machomeinigillä porskutetaan. 

Bagge pudottelee autenttisuutta tukevia historiafaktoja vilkkaasti juoksevaan juoneen. Aiemmassa Mujus-sarjan osassa oli kiehtovaa Petsamo-elämää, tässä käydään suomalaisessa keskitysleirissä ja Äänislinnan kaupungissa. Tällaiset ympäristöt eivät ole yleisiä suomalaisessa proosassa. Mitähän olisi syntynyt, jos koko juttu olisi keskittynyt Äänislinnan tienoille – olisivatko aiheenkäsittely, tarina ja henkilöt syventyneet? Nyt ei aihelmia säästellä.

Historiaseikkailu viihdyttää, joskin pahojen ja hyvien tyyppien väliin toivoisin välimuotoja. Pitääkö minun kuitenkin vetää toimintajännäristä korkealentoisia johtopäätöksiä tähän päivään? Pitää. Se, mitä Bagge kertoo natsimielisistä, erilaisia vainoavista suomalaisista, pistää miettimään päivittäisuutisia katupartioiden ja kodinturvajoukkojen kokoamisesta sekä kansallismielisestä uhosta. 1940-luvun alun asenneilmapiiri kuulostaa turhan tutulta juuri nyt. Silloin otettiin natseista mallia ja…

Ja Suomi oli samassa veneessä. Tukevasti karilla.

– – –
Tapani Bagge
Musta pyörre
CrimeTime 2012
jännäri
392 sivua.
Luin e-kirjana HS-kirjastosta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Dekkari, Kirjallisuus