Avainsana-arkisto: Pirjo Hassinen

Lukuviikon 2022 lukemistoksi

Hyvää lukuviikkoa 8. – 10.4.2022! Tavoitteena on Lukemalla parempi maailma. Sellaisen kaipuu tässä maailmatilanteessa tuntuu oletettavasti ihan toiselta kuin silloin, kun vuoden lukuviikkoteema on valittu. Kukaan ei silloin varmaankaan arvannut, että Euroopassa on nyt sota ja itänaapuri tuputtaa propagandaa ja tukahduttaa muun.

Minuun tilanne on vaikuttanut niin, että lukemiseen on välillä vaikea keskittyä. Silti kirjat tarjoavat mahdollisuuden ajatusten ja tunteiden käsittelyyn, lohtuunkin. Lisäksi pohdin paljon lukutaitoa tasa-arvotaitona. Kriittinen medialukutaito kulkee fiktion maailman oivaltamisen rinnalla: sen ymmärtäminen, millä keinoin missäkin tekstilajeissa meihin vaikutetaan.

Lukutaitoviikon ratoksi poimin muutaman vinkin, luettuja ja omittuja, jotka puhuttelevat nyt suhteessa maailmanmenoon.

Anne-Maija Aalto: Mistä valo pääsee sisään (Otava 2021)

Nuortenromaani näyttää maailman, jossa Venäjän ja Kiinan tapainen korporaatio hallitsee ilmastokatastrofimaailmaa jossain hämärässä tulevaisuudessa. Toisinajattelu tukahdutetaan, mutta jossain itää inhimillisyyden siemeniä. Tätä kirjaa lukee nyt toisin kuin pari kuukautta sitten.

Elizabeth Gilbert: Tämä kokonainen maailmani (Gummerus 2022)

Suvannoksi maailman melskeessä voi valita kunnon lukuromaanin, fiktion yhdestä naiselämästä 1800-luvulla. Nainen tutkii sammalia, ei ymmärrä ihmisiä, mutta elämä opettaa.

Pirjo Hassinen: Toisella tavalla onnellinen (Otava 2022)

Miten yksi sattuma johtaa tekoon, joka muuttaa kaiken? Täyteläinen romaani möyhii ihmisen ytimiä, identiteettiä ja suhteita kovin kiinnostavasti, ankarastikin, mutta näen myös armoa.

Aleksis Kivi: Kullervo, selkomukautus Tuija Takala (Laatusana 2021)

Suomalaisen kulttuurin väkivaltaiseen kulttihahmoon voi peilata kaikkea, mihin viha, kosto ja tunnetaidottomuus voivat johtaa. Ja oliko Kiven tulkinta Kalevalan Kullervosta symboli pikkuruisesta Suomesta Venäjän vallan alla? Ken lukee, saa pohdittavaa.

Édouard Louis: Kuka tappoi isäni (Tammi 2022)

Tähän aikaan sopii yhteiskunnallisesti kantaaottava omaelämäkirja. Se kertoo poliittisten päätösten seurauksista yksilön elämässä. Lisäksi Louisilla on sanottavaa maskuliinisuuden malleista.

Enni Mustonen: Paimentyttö, selkomukautus Tuija Takala (Opike 2021)

Hyvinvointivaltioihminen voi historiallisesta romaanista tutkia, mitä on elämä 1800-loppupuolen maaseudulla, kun ei ole sosiaalihuollon turvaverkkoja. Orpo Ida on selviytyjä hyväntahtoisten ihmisten ansiosta – mutta jos heitä ei olisi…

Maria Mustaranta: Äidin tehtävä (WSOY 2022)

Jännärinaineksia sisältävän romaanin tömäkkää ainesta ovat vanhemmuuden tunteet ja teot silloin, kun lapsella on ongelmia. Kirja yllättää viimeisille sivuille.

Sara Osman: Kaikki mikä jäi sanomatta (Like 2022)

Ruotsalainen yhteiskunta saa roiman käsittelyn maahanmuuttajaperheen menestyneen tytön näkökulmasta. Kirjassa on myös ystävyydestä ja traumoista, mutta yhteiskuntanäkymät säväyttävät minua eniten.

*

Lukuviikon tiimoilta sain monet kollegat mukaani järjestämään työpaikalla lukuviikkoon sopivaa oheistoimintaa. On kirjan kierrätystä, lukuvinkkejä ja kirja-arvontoja – ainakin. Ehkä pientä ja kotikutoista tässä maailmassa, mutta näyte, että pidämme lukutaitoa tärkeänä tasa-arvon ja osallisuuden osana.

#lukuviikko

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Kirjallisuuspohdintoja, Listaus, Romaani

Pirjo Hassinen: Toisella tavalla onnellinen

Loppulukua ja -lauseita lukiessani kävi jonkinlainen väristys, ihokarvat nousivat. Mielihyvä taitavasta tarinoinnista sen aiheutti. Luin Pirjo Hassisen uutuusromaanin Toisella tavalla onnellinen (Otava 2022).

”Aivan kuin jonnekin ilmaan syntyisi näkymätön hiukkaskenttä, ja itse kulkisi sen läpi ymmärtämättä syytä äkilliseen leiskahdukseen.”

En tiedä, miksi yllätyn innostavasta lukukokemuksesta. En ole pitkään aikaan lukenut mitään Hassiselta, eikä minulla ollut erityisiä odotuksia uudelle romaanille. Koen kirjan olevan kunnon proosaa: tietoinen konstruktio kertojaa, kieltä, rakennetta ja tarinaa. Se on perinteitä kunnioittavaa ja siitä ponnistavaa omaäänistä kaunokirjallisuutta. Jotenkin ihan perus ja kuitenkin omanlainen. Ilahdun lukijana.

Runkona toimii minäkertojan koko nelikymppisen elämän kertomus. Heti ensimmäisiltä sivuilta selviää, että siinä solmiutuvat kertojan pyrkimys rehellisyyteen mutta myös kertojan tietoiset valinnat kerrotusta ja tyylistä. Kyse on fiktiivisestä tunnustustekstistä.

”Kun kaikki muuttuu, mikä muuttuu eniten?”

Toisella tavalla onnellinen -romaanissa juonen jäntevyys kannattelee kokonaisuutta. Kaikki alkaa siitä, kun minäkertoja-Sanna ajattelee iloiseksi yllätykseksi korjauttaa miesystävälleen Y:lle miehen juuri kuolleen isän jäämistöstä löytyneen kellon. Sattumus kelloliikkeessä sysää Sannan silmäkkäin menneisyyden, identiteettinsä, intohimojensa ja kateellisuuden kalvavuuden kanssa. Ollaan siis ytimessä, elämänarvioinnissa, kun ihminen löytää itsensä tekemästä sellaista, joka muuttaa ja mutkistaa.

”Sillä ihminen ei ole milloinkaan keveä tai täysin vapaa. Ihminen on kärpäspaperi, maailmalle tahmea. Totaalisen puhdas on vain sen ohikiitävän ajan, kun käsittää kaiken juuri muuttuneen.”

Ehei, en kerro juonta, en ruodi henkilöitä, en avaa kertojan pohdintoja tai havaintoja. Koska nautin sipulin tavoin kuoriutuvasta henkilöhistoriasta ja rakkaussuhteen suorimisesta, suon sen muillekin sellaisenaan. Siteeraan romaania: ”Sinä päätät.”

Tiivistän vain näin: romaanin täyteläisyys ruokkii ja silti jättää nälän selvittää lisää. Kirja kertoo lapsuuden vaikutuksista elämänasenteeseen, vanhempien välien heijastelusta aikuisiksi kasvavien ihmissuhteisiin, ystävyyden sakeudesta ja rakkaussuhteen ääneen lausumattomista värähtelyistä. Ja identiteetistä.

”Minähän opettelin täyttä häkää uutta kieltä, toisenlaista tuntumaa maailmaan. Uuteen kuului sen päättäminen, mistä kaikesta piti päästää irti.”

Ei vain juoni ja tarina, vaan romaanitaiteeseen kuuluvat henkilökuvaus, kieli ja rakenne. Hassisen romaanissa edetään pääpiirteittäin tunnustuksen aikajärjestyksessä ja modernin romaanin tapaan kertojan vallankäytön varassa. Siispä kertojan mietteet elämänkokemuksistaan liittyvät muutamien kuukausien kerrontajaksoon, ja hän voi jälkiviisaana tyylitellä.

”Niin kuin ihminen kaunistelee kaikkea sietämätöntä, minäkin järkeistän nyt mietteitäni sinä yönä. Liitän mukaan maustekakkuja ja polkupyöriä, joita en todellisuudessa sillä hetkellä muistellut. Sillä kaiken yllä, yön ja pakkasen, kuusen mahtailevuuden yllä, sytkytti ylivoimaisena yksi ainoa ajatus. Tajusin kyllä, miten ruma se oli ja miten vastoin kaikkea sitä, mitä pidin oikeana.”

Tyylin tietynlainen tylyys ja armottomuus kohtaa piilevän armollisuuden, tai tulkitsen, että kertoja kulkee kohti armollisuutta itseään ja muita kohtaan, vaikka hän katsookin tarkan karsaasti monia asioita ja ankarasti itseään. Hän alkaa ymmärtää muiden totuuksia, osin omiaankin.

Kieleltään ilmeikäs kuvaus erottaa Toisella tavalla onnellinen -romaanin muista perushyvistä kasvu- ja käännekohtaromaaneista. Tuore ja terävä ilmaisu kohottaa lukukokemusta.

Pirjo Hassinen: Toisella tavalla onnellinen, Otava 2022, 156 sivua eKirjana. Luin BookBeatissa.

2 kommenttia

Kategoria(t): Romaani

Pirjo Hassinen: Sauna Paradis

SAUNOMISASIOITA

Pirjo Hassisen Sauna Paradis (Otava 2014) kertoo kirjailijasta, Annesta, joka murehtii lapsettomuutta ja liiton etääntymistä. Annen lapsuuskodin naapurinpoika Lauri ottaa häneen yhteyttä selvittääkseen tarkkanäköisen kirjailijan avulla oman lapsuutensa aukkopaikkoja. Eikä siinä vielä kaikki: oheisena on katkelmia Annen uuden romaanin käsikirjoituksesta, Tuhlaajapoika-mukaelmasta, ja siihenkin upottuu lapsettomuusaihe.

Olen lukenut usean kirjan Hassisen tuotannosta. Henkilöissä on vähintään pinnanalaista vimmaa, ja juonenkuljetus onnistuu pitämään lukijan virkeänä. Hassisen kieli on värikästä ja kerronta sujuvasti etenevää. Fyysisyys on vahvasti läsnä sekä kerronnassa että henkilöissä. Suosikkejani tuotannosta ovat Jouluvaimo ja Kuninkaanpuisto. Arvostan Hassisen tekstitaitoa, silti jotain jää minulta romaaneista tavoittamatta, jokin määrittelemätön lopullinen kolahtaminen jää kokematta.

Sauna Paradis jännittää: haluan ehdottomasti tietää Annen ja Laurin isien salaisuudet ja kuolemien taustat. Pidän muistelupoukkoilusta 1960-luvulle. Saunamiljöö on kiinnostava, ja alastomuuden ja puettuna olemisen tasot niin fyysisesti kuin symbolisesti on hyvin tavoitettu. Kokonaisuutena romaanissa on turhan paljon suuntia, ja jäänkin tuumailemaan, josko pitäytyminen kahden perheen lapsien, äitien ja isien 60-lukutarinassa olisi riittänyt.Sauna Paradis

Ohitan romaanin lapsettomuus- ja nykyparisuhdeosuudet, pysähdyn lapsinäkökulmaan, koska se on mielestäni onnistuneinta. Myös Kirjakaapin kummitus ihastelee lapsikuvausta – hän pitää koko kirjan tunnelmasta ja kokonaisuudesta. Lapsi on osaton aikuisten aikaansaamiin sotkuihin, silti niiden vaikutukset osuvat lapsiin peruuttamattomasti. Hassinen osaa survaista siitä oleellisuuksia sivulauseissa.

Mutta leiri kesti vain viikonlopun yli, ja hän ehti oppia siellä vasta käpyjen keräilyn ja sängyn viileän putkipinnan, johon linkkuveitsi pystyi yhtä huonosti kuin lapsi pärjäsi aikuiselle.

Siinä se on: lapsen osa jäädä aikuisten ongelmien alle. Romaanin isät tempoilevat hairahduksissaan ja äidit tekevät tiukkoja ratkaisuja. Lapset joutuvat liian varhain aikuismaisiksi pikku apulaisiksi, näkevät, tekevät ja kokevat liikaa. Seuraa mykistettyjen lasten loppuelämän traumoja. Se on romaanissa väkevää. Se, etteivät henkilöiden nykyhetki ja sisäromaanisepitys minua niin innosta, jääköön tässä tähän.

Niinkö aikuiset joutuivat olemaan: tukahduttamaan ne sanat, joissa oli kiinni kuin kuumassa tervassa ja asettamaan niiden tilalle sanoja, joiden taakse peittyi se, mitä ihminen oli?

_ _ _
Pirjo Hassinen
Sauna Paradis
Otava 2014
253 sivua
romaani
Lainasin lähikirjastosta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus