Elizabeth Gilbert: Tämä kokonainen maailmani

Elizabeth Gilbertin historiallinen romaani tarjoaa lukuromaaniviehätystä: kun avaan ensi lehden, henkilövetoinen tarina vie mennessään. Tämä kokonainen maailmani -nimi (Gummerus 2022) sopii nakutettuna: päähenkilön Alma Whittakerin maallinen vaellus syntymästä vanhuusvuosiin. Koko elämä siis, melkein, yhden ihmisen maailma ja maailmankuva. 

Lukija saa myös herkullisen taustoituksen Alman villin Henry-isän varhais- ja rikastumisvuosiin sekä tämän liittoon Alman valistuneen Beatrice-äidin kanssa. Alma syntyy 1800 ainokaiseksi lääkekauppaa käyvän pariskunnan philadelphialaiskartanoon ja saa valistusajan järkikasvatuksen.

Almasta kehkeytyy luonnontutkija. Moinen erikoisuus sallitaan naiselle, koska raharikkailla on valinnanvapauksia, myös naisilla. Ensimmäisiä tutkielmiaan Alma julkaisee nimellä A. Whittaker, mutta myöhemmin koko nimellään. Almalle sallitaan työteliäs tutkijuus ja isän afäärien hoito siitäkin syystä, että varallisuudesta huolimatta hänellä ei ole suurta markkina-arvoa romuluisena ja mitättömän näköisenä.

•

Alman rinnalla kulkee etäisenä mutta kuitenkin merkityksellisenä kuvankaunis, sisäisen elämänsä kätkevä adoptiosisko Prudence. Jonkin aikaa Almalla on höpöttävä ystävä, höpso Retta. Kolmea eri naiskohtaloa horjuttaa rakastuminen, myös heidän suhteensa toisiinsa muuttuu, peruuttamattomasti.

Romaani kertoo naiseudesta. Sitä tyypittelee kirjan henkilögalleria ja raamittaa rakkaus. Ehkä hieman nikottelen sitä, että naisten suhteesta miehiin on sittenkin pitkälti kyse.

Minua aina rasittaa kirjoissa juuttuminen henkilöiden ulkonäköön. Niin nytkin. Silti ymmärrän pointin: sillä on ollut merkitystä ihmiskohtaloihin, sillä on. Oleellista taitaa tässä kuitenkin olla se, että Alma on pystyvä, itsellinen henkilö ajasta, ulkonäöstä ja elämänpettymistä huolimatta. Hän tekee ratkaisuja ja kantaa seuraukset.

•

Tunne peittoaa järjen, ja järki on tekijä, joka estää Almaa näkemästä ihmiset sellaisina kuin he ovat, tunneihmisinä. 

Mietin kuitenkin kovasti sitä, miten järjestelmällinen luonnontutkija Alma kadottaa kutusumuksensa tunnekaaokseen, jossa hän on suuren rakkauden kaaduttua väärinymmärryksiin ja halujen kohtaamattomuuteen. Romaanin Tahiti-jakso hetkellisesti pitkästyttää, vaikka se on Alman itsetutkiskelun kannalta perusteltu vaihe. 

”Yksi asia oli varmaa: inhimillinen aika oli surullisin, hulluin ja tuhoisin koskaan olemassa ollut aika. Alma pyrki parhaansa mukaan olemaan kiinnittämättä siihen huomiota.

Siitä huolimattakin päivät kulkivat kulkuaan.”

Seksuaalisuuden merkityksestä kirja kertoo myös suhteessa aikaansa ja naiseuteen. Miten kunniallinen nainen voi ja saa olla seksuaalinen (ilman avioliittoa) 1800-luvulla? Kirja kurkistaa myös seksuaalisuuden moninaisuuteen. Seksuaalisuus on myös voima, joka ei hyöy kaikissa samalla tavalla, vaikka se kuuluu luontoon ja kiertokulkuun.

”Hän kirjoitti: ’Elämä on petollinen ja vaikea koe. Toisinaan kärsimystä seuraa voitto, mutta sitä ei voi luvata. Viehättävin tai kaunein yksilö ei välttämättä ole kestävin. Taistelua olemassaolosta ei leimaa pahuus vaan mahtava ja puolueeton luonnonlaki: elämänmuotoja on yksinkertaisesti liikaa suhteessa resursseihin, jotta kaikki voisivat selviytyä.”

•

Alma tekee kirjan mittaan käänteentekeviä ratkaisuja, muuttaa maisemaa selvittääkseen oman elämänsä salaisuuksia siinä kuin luonnon salaisuuksia. Ihmisistä ei koskaan pääse lopulta perille, ei edes itsestään. Luontokin pysyy arvoituksena, mutta sen tutkiminen voi olla nautinto.

Lumoudun kirjan kuvauksista, joissa Alma paneutuu luontoilmiöihin. Olen sammalihailija, joten Alman sammalhavainnot saavat minut innostumaan.

”Alman maailma ja sammalmaailma olivat eläneet yhdessä koko ajan, limittäin ja lomittain toinen toisensa päällä. Mutta toinen maailmoista oli äänekäs, suuri ja nopea, kun taas toinen oli hiljainen, pieni ja hidas – ja vain toinen niistä vaikutti mittaamattomalta.”

•

Gilbertin romaanin kronologinen eteneminen, henkilöiden ajatusten ja toiminnan kuvaus, Alman havaintojen välittäminen ja elämänkaaren dramatiikka viehättävät minua. Kyllä termi lukuromaani on ihan oikea kuvaamaan tällaisia kirjoja, jotka imitoivat elämää, saavat henkilöt tuntumaan todelta.

Välttelin kirjan aloittamista sen paksuuden vuoksi, ja ajattelin, etten jaksa juuri nyt, ei, keskittymiseni ei pysy kasassa. Ulkokirjalliset syytkin tuppasivat olemaan esteenä: Alma-kissani kuoli juuri, joten Alma-niminen päähenkilö koski kipeästi. Sen lisäksi Gilbertin kirjan Eat Pray Love -romaanin filmatisointi oli niin sietämätön, että sekin vaikutti pitkittäen kirjan aloittamista.

Vaan onneksi aloitin. Sain viihdyttävän tauon arkihuoliin. Romaani on vetävästi kirjoitettu, siinä on upeita kuvauskohtia. Luontohavainnot elävät tekstissä, siitä pidän, myös elämän haurauden ymmärtämisestä. Yksi Alman lapsuudenkokemus jää mieleni pohjille: kartanon vieraat puutarhassa esittämässä taivaankappaleita ja Alma liehumassa kaiken keskellä komeettana. Komeaa! Selvää epookkielokuva-ainesta.

•

Elizabeth Gilbert: Tämä kokonainen maailmani (suom. Taina Helkamo), Gummerus 2022, 576 sivua. Lainasin kirjastosta.