Avainsana-arkisto: Greame Simsion

Parinhakukomedia

Vaimotesti

Selvitin jokseenkin yksityiskohtaisesti Vaimoprojektin idean, mukaan lukien Genen suorittaman arvostelun sekä treffipalveluiden parissa suoritetun kenttätutkimuksen. Sain selostukseni loppuun syödessämme pitsan viimeiset viipaleet. Rosie ei ollut oikeastaan esittänyt ainuttakaan kysymystä, ellei lukuun otettu ”Kiesus soikoon” ja ”Voihan vittu” -tyyppisiä huudahduksia.
”No niin”, Rosie sanoi. ”Onko se edelleen käynnissä. Vaimoprojekti?”
Selitin, että projekti oli yhä teknisesti aktiivinen, mutta soveliaiden kandidaattien puutteen vuoksi se ei ollut edistynyt lainkaan
.

Minäkertoja on Don, nelikymppinen geenitutkija, ja Gene on hänen parinhakuprosessiin sotkeutuva häntäheikkityyppinen ystävänsä. Don on laatinut vaimonetsinnän avuksi testin, tutkimuskaavakkeen ja tiukat valintakriteerit, ja tämän epätoivoisen touhun yhteydessä hän tutustuu täysin valintaehtoihin sopimattomaan Rosieen. Kuinka mahtaa vaimoprojektissa käydä, kun romanttisen komedian alkuperäisnimi on The Rosie Project, suomeksi Greame Simsionin romanssi on Vaimotesti (suom. Inka Parpola, Otava 2014)?

Romaanin juju on minäkertojassa. Projektien, aikataulujen ja kaikenmoisten kontrollointien avulla nörttitutkija selviää juuri ja juuri arjesta. Don on looginen, strukturoiva ja erittäin älykäs: supermuisti auttaa häntä monissa mutkikkaissa tilanteissa. Huikea hetki on esimerkiksi menestys coctailsekottajana (Don luki juomaoppaan ennen illan pestiään). Autismin kirjoon viittaaminen auttaa ymmärtämään, minkätyyppinen hemmo hän on silloin, kun vuorovaikutustilanteissa tulisi lukea sanattomia viestejä ja ilmapiiriä.

Koska kertojan ongelmana ovat sosiaaliset tilanteet, hän tutkii ja analysoi niitä teoriassa ja koittaa selviytyä käytännössä. Lopputuloksena on katastrofi. Epäonnisista tilanteista irtoaa huumoria, mutta on monia hetkiä, joissa liikuttaa Donin rakentama panssari pettymysten suojaksi. Romaanin kokonaistunnelma on kuitenkin hilpeä ja toiveikas.

Hauskinta romaanissa on se, miten se paljastaa ihmisten kummia toimintakuvioita, kun niitä katsellaan sosiaalisen ufon silmin. Lisäksi minua huvittaa se, miten chick lit soljuu miehen kirjoittamana ja miespäähenkilön silmin. Onko tämä äijäproosaa, kun juonilankana on likkalitteratuurinen ”sen oikean” etsintä, mutta pääosassa on (kylläkin jopa romanttiseksi sankariksi yltävä) urpo? Tietysti kömpelyydet muuttuvat hellyttäviksi ja sympaattisiksi, koska päähenkilö on selvä Asperger-aikuinen. Tuoreutta lajityyppiin tarjoaa päähenkilön tunnetunnistusongelma, vaikka muuten edetään romanssikäsikirjoituksen mukaan.

Vaimotesti on viehättävää viihdettä, hyväntuulista ja vikkelästi kerrottua. Romaani on nykyaikaan sovitettu kirjallinen screwball-komedia. Pääosissa voisivat olla 2000-luvulle siirretyt Gary Grant ja Kathrine Hepburn: ensi silmäyksellä toisilleen sopimattomat (= toisiaan täydentävät) yksilöt törmäävät tilanteisiin ja toisiinsa, sanailevat älykkäästi ja leikkisästi, ja ohittavat ilmeisen ihastuksen, kunnes sen sitten eriaikaisesti, vaan kovin suloisesti tajuavat.

– –
Sain kirjan kustantajalta.

4 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus