Luen nykyisin harvakseltaan juonidekkareita. Monet vuodet kahmin niitä, etenkin pohjoismaisia. Kiinnostavimmissa dekkareissa on yhteiskuntaan tai ihmissuhteisiin liittyviä pintaa syvempiä tasoja, parhaimmistoon kuuluvat Karin Alvtegenin, Hennig Mankelin, Karin Fossumin ja Jussi Adler-Olsenin dekkarit. (Kestosuosikkiani, ranskalaista Fred Vargasia, en lue tähän joukkoon vaan henkilövetoiseen vinksahtaneeseen jännäriproosaan.)
Johdatteluun lankean siksi, että Camilla Grebe jatkaa mainiosti juoneltaan vetävää jännityslinjaa, jossa on yhteiskunnallisia intentioita. Lemmikki (Gummerus 2018) kytkeytyy pakolaisuuteen ja maahanmuuttoon. Sen johtoajatus on: ”Olisit itse voinut joutua pakenemaan sotaa ja nälkää.” Eetos ei vaikuta päälle liimatulta, vaan se herättelee ymmärrystä ja empatiaa niitä kohtaan, jotka menettävät kaiken ja sitten pelastuttuaan joutuvat pohjoismaisen hyvinvoinnin keskellä uhatuiksi.
Lemmikin pääjuoni käynnistyy parin vuosikymmenen takaisesta lapsenmurhasta, joka kytkeytyy tuoreeseen murhaan. Tapahtumat sijoittuvat rappioituvalle maalaispaikkakunnalle, josta on kotoisin yksi tapauksia selvittävistä poliiseista, Malin. Lisäksi kateissa ovat Greben edellisestä romaanista Kun jää pettää alta tutut henkilöt Peter ja Hanne.
Jännitystä lisää vuorottelukerronta, jossa tapahtumia vievät eteenpäin Malin ja tapahtumiin vahingossa sotkeutuva 15-vuotias Jake. Myös Hannen oma ääni kuuluu päiväkirjamerkinnöissä, vähän muutenkin. Erilaisten henkilöiden näkökulmat lisäävät jännitysmomentteja, mutta niiden myötä myös kuvataan kasvukipuja ja olosuhteita, jotka vaikuttavat persoonakehitykseen ja vaikeuttavat sitä. Kirja välittää identiteettiongelmia niin nuoren, aikuisen kuin muistinsa menettävän henkilön näkökulmasta.
”Herätessäni tajuan heti, että elämäni on muuttunut peruuttamattomasti. Olen ylittänyt rajan ja astunut tuntemattomalle maaperälle, jolta ei ole paluuta. Kaikki, mitä olen kuvitellut tietäväni itsestäni ja tulevaisuudestani, on osoittautunut vääräksi – valheeksi, jonka olen punonut kuvitelmista, – – .”
Välillä kerronnassa on kömpelöä rautalangan vääntöä, kankeaa maaseutu-kaupunki-dikotomiaa, hitautta ja liiallista aihekuormaa, mutta juoni odottamattomine loppukäänteineen viihdyttää – jos niin rohkenen karmeuksien lukemisesta sanoa. Ja vielä tämä: vierastan dekkareissa aina sitä, että yksi tutkintaan osallistuvista on kiinteästi rikosvyyhden osallinen. Silti. Huomasin tempautuvani dekkarin vietäväksi.
– –
Camilla Grebe
Lemmikki
suomentanut Sari Kumpulainen
Gummerus 2018
dekkari
509 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.
Dekkariviikolla 10. – 16.6.2019 julkaisen jutut Alan Bradleyn, Samuel Davidkinin, Camilla Greben, Erin Kellyn ja Fred Vargasin dekkareista. Dekkariviikkoa emännöi blogi Lukeva peikko.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 