Sarah pani ämpärit ikeeseen, kumartui sen alle, ponnistautui pystyyn ja ajatteli, että oikeuden ja kohtuuden mukaan kenenkään ei pitäisi joutua pesemään muiden likaisia vaatteita. Nuoret neidit saattoivat vallan hyvin teeskennellä olevansa vaatteiden alla sileitä ja umpinaisia kuin alabasteripatsaat, mutta sitten he viskasivat likaiset alusvaatteensa poisvietäviksi ja puhdistettaviksi ja paljastivat olevansa heikkoja, vuotavia ja lävistettyjä olentoja siinä missä kaikki muutkin. Sarah ajatteli, että ehkä he juuri sen takia antoivat käskyjä ompelukehikon takaa tai kirjan yli: Sarah oli hangannut pois heidän hikensä, tahrat ja kuukautisveren ja tiesi siis, etteivät he olleet yhtä yleviä kuin enkelit, eivätkä he siksi voineet katsoa häntä silmiin.
Longbournin talossa on saanut kanteensa otsikkotäsmennyksen Palvelusväen Ylpeys ja ennakkoluulo (suom. Helene Bützow, Tammi 2014). Jo Baker on valinnut päähenkilöksi sisäpiika-Sarahin ja traagiseksi sankariksi lakeija-Jamesin, joka Jane Austenin esikuvateoksessa saa yhden maininnan. Muuten romaani myötäilee Ylpeys ja ennakkoluulon tapahtumia loppua lukuun ottamatta.
Jo juttuni alkusitaatti osoittaa, että Bakerin versio on astetta maanläheisempi kuin Austenin. Eritteet, rapa ja raadanta korostuvat, samoin palveluskunnan aseman huteruus herrasväen vallan alla. Vapaa-aikaa tai viihdykkeitä ei ole, palveltavaa kyllä. Alakerran väki näyttäytyy hoksaavana ja tuntevana väkenä, talon sieluna. Sarahiin ladataan hitunen kapinaa ja aseman epäreiluuden analysointia. Vaihtoehtoja alaluokan suunnan muutokselle ei juuri ole nöyryyden ja alamaisuuden ikeessä.
Kersti Juvan upea Austen-suomennos ilmestyi viime syksynä, eli siitä voi tarkistaa tarkkaa ja säälimätöntäkin säätykuvausta. Tämä käänteinen kuvaus on itsessään oivallus, se onnistuu mainiosti, vaikkei Bakerin versio maailmankirjallisuuteen jää toisin kuin lähtökohtansa. Baker säilyttää paljon austenilaisuutta: havainnointi sekä henkilöiden ja heidän asemansa asettelu on terävää, samoin mukana on romanssiin liittyvää järjen ja tunteen kamppailua.
Pysyn pitkin lukumatkaa uteliaana sen suhteen, miten esikuvateos rinnastuu nyt kerrottuun: hyvin se punoutuu Sarahin, Hillin ja muiden alakerran väen vaiheisiin. Bennettien perheenjäsenten luonteita kuvaillaan alkuperämalliin sopien. Varjoon jäänyt Mary nähdään aiempaa tarkemmin, pömpöösille Collinsille annetaan armoa, ja Wickham on entistä ällöttävämpi. Herra Bennetin menneisyydestä kaivetaan uusi ulottuvuus. Mutta vallasväki sikseen, tarina on Sarahin – näkymätön ja äänetön kylmänkyhmyistä kärsivä nuori nainen ja hänen kaltaisensa tulevat nähdyiksi ja kuulluiksi. Hyvä niin, vaihteeksi.
Kun Jo Baker uppoutuu Austenin aikaan, vie Kim Izzo nykyisyyteen hupailussa Avioliitto Jane Austenin tapaan (suom. Sari Luhtanen, Schilds & Söderströms 2014). Päähenkilö Kate menettää rahansa ja saa potkut työstä, kuten moni muukin 2000-luvun alun lamakaudella. Hän saa freelancer-mahdollisuuden:
”Kerrataanpa tämä vielä. Minun pitäisi kirjoittaa juttu siitä, miten nelikymppisenä löydetään rikas aviomies, opas naisille, ikään kuin mikään ei olisi muuttunut sen jälkeen, kun Ylpeys ja ennakkoluulo julkaistiin?”
”Sinä saat siihen modernin näkökulman. Naiset kahdestakymmenenestä viiteenkymmeneen hullaantuvat siihen”, Jennifer sanoi varmaan sävyyn.
”Kai sinä tiedät, että Jane Austen ei koskaan mennyt naimisiin?” Minä laukaisin ja katsoin häntä suoraan silmiin.
Kate on avioliittomarkkinoilla nelikymppinen potentiaali uraihminen, ei fanittamansa kirjallisuuden myöhäisteini herraskartanoneito. Tämä ja aikahyppy tuovat yritykseen muikeutta. Valitettavasti meno alkaa muuttua todella noloksi: ikäneito-Katen miehenmetsästys on typerää ja pitkitettyä, sitten vielä juoneen astutetaan ilmeinen Darcy-hahmo ja raha/rakkaus-dilemma kovin ilmeisesti. Juuri ja juuri siedän teelmän kesähuttuna – en oikein ole chiklit-tyyppiä.
Bakerin romaanin joka luku aloitetaan Ylpeys ja ennakkoluulo -sitaatilla, ja Izzo aloittaa luvut sopivin Austen-lainauksin. Austen-fanituksesta sattuu kertomaan uusin Gloria-lehti (heinäkuu 2014), jossa mainitaan suositut esikuvaa mukailevat romaanit, teemanmukainen tavarasälä, tapahtumat ja blogit. Juuri ilmestynyt Heta Pyrhösen tietokirja Jane Austen aikalaisemme (Atena 2014) osuu sekin hyvään buumiin. Artikkelissa ennustetaan, että Austenin kuoleman 200-vuotisjuhlan jälkeen 2017 innostus laantuu. Tokkopa. Ne aidot oikeat austenit viehättävät polvesta toiseen, nämä replikantit unohtuvat.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 