Avainsana-arkisto: Nadeem Aslam

Sotaisana

Kirjallisuuden lukemisen pontimena on tavallisesti viihtyminen ja kokemuksellisuus. Rankat aiheet muuttavat viihtymisorientaatiota siten, että lukiessa nautin taitavasta tekstistä, vaikka aihe ja sen käsittely voi olla raskas.

Tänä vuonna olen ollut monen kirjan mukana sodassa. Mantereet ja aikakaudet ovat vaihdelleet. Poimin tässä vaikuttavimmat sotakokemukseni vuonna 2014.

Kotimainen sisällissotamme on nimeltään ainakin kansalais- ja vapaussota sekä kapina. Anni Kytömäen Kultarinta käsittelee sitä ennakkoluulottomasti siten, että päähenkilö laistaa koko jupakan. Kartanon kasvatti on neutraali suhteessa rintamalinjoihin ja valitsee pohjoiset erämaat taistelupuolien sijasta. Rakastuminen aatteelliseen naiseen kuitenkin kytkee hänet ajan ilmiöihin, ja itsenäisyyden alun poliittiset jännitteet vaikuttavat hänen perheensä kohtaloihin.

Venla Hiidenasalon Karhunpesän yksi aikataso liittyy kansalaissotaan, jonka selvittämättömyydet kaihertavat. Romaanissa käväistään myös toisen maailmansodan tunnelmissa. Yksi keskeinen juonisäie vie kuitenkin kansalaissodan tiimellyksessä Neuvostoliittoon loikanneisiin punaisiin. Toinen juonne pysyy rajan tällä puolen mutta erkaantuu myyttisiin karhufantasioihin. Yllätyksekseni tapaan samat teemat Sirpa Kähkösen Graniittimiehessä. Tosin siinä sota on jo ohitettu ja punaloikkarit elävät 1920-30-luvun Pietarissa. Kähkönen pureutuu elämisen ehtoihin monisärmäisesti ja koskettavasti – ja karhusta puheen ollen: se on kahleiden ja vapauden yksi symboli.sotaisana 1

Ensimmäisen maailmansodan loppukahina ja sen seuraukset elävät Pierre Lemaitren romaanissa Näkemiin taivaassa. Jännittävä juoni, mieleen jäävät henkilöt ja konstaileva kerronta ihastuttavat. Oletan, että runsaasta ja tyylittelevästä tyylistä joko pitää tai sitä vierastaa – minuun se vetosi, koska siinä ihmisluonnon epätäydellisyys, moraalikonfliktit ja selviytymiskeinot loihditaan tarkkanäköisesti. Aika vähän kaunokirjallisuus kuvaa sodan jälkitoimia, kuten siviilissä selviytymistä tai selviytymättömyyttä ja kaatuneiden hautarauhaa tai -rauhattomuutta. Nyt kuvaa.

Kate Atkinsonin Elämä elämältä -romaanissa ensimmäinen maailmansota vilahtaa päähenkilön isän kokemana. Päähenkilö elää toisen maailmansodan aikoja sekä Saksassa että Englannin kotirintamalla. Vai elääkö? Atkinsonin romaani sysää miettimään fiktion mahdollisuuksia ja rajoja. Se on mahdollisten maailmojen kiehtova kieputtaja. Uusluin myös Kirjavarkaan, jossa saksalainen kotirintama on sentimentaalisesti kuvattu.sotaisana 2

Jhumpa Lahirin Tulvaniityssä poliittisen liikehdinnän seuraukset muuttavat ihmissuhteiden suuntia. Se on erityisen satuttava romaani velvollisuudentunnosta. Kosovon konflikti vaikutta Pajtim Statovcin romaanissa Jugoslavialainen kissa. Vaikkei kirjassa varsinaisesti sodita, se ratkaisee henkilöiden elämänsuunnat.sotaisana 3

Afganistanin yhä jatkuvissa taisteluissa kävin kahden kirjan kanssa. Italialaisjoukkojen sotilaskokemuksiin jalkautuu Paolo Giordanon Ihmisruumis-romaani. Nadeem Aslamin Sokean miehen puutarha puolestaan kertoo eri muslimiryhmittymien kahinoinnista, ja mukana on jenkkimeininkiäkin. Sattumanvaraisen räiskinnän armoilla eläminen on kovin ahdistavaa, eikä se ihmisluonnon parhaita puolia nostata.

Kapinahenkisyyttä on pienenä virtauksena Kim Leinen Ikuisuusvuonon profeetat -historiaromaanissa, joka on yksi syksyn lukujysäyksiä. Olen osallistunut lisäksi spekulatiivisen fiktion kapinoihin. Helena Wariksen Vuoressa herätellään Ragnarök-tarut henkiin, Emmi Itärannan ihastuttavassa Teemestarin kirjassa (ilmestyi jo 2012) on käynnissä myöhempien aikojen vesisota ja Hugh Howeyn Siilossa hajoita ja hallitse -politiikka on tullut tiensä päähän. Maria Turtschaninoffin Maresissa hyökkäyksen uhka lataa tunnelmaa.

Sota ja siihen elimellisesti limittyvä väkivalta on aina dramaattista ja traagista. Kuoleman läheisyys ravitsee fiktiota. Tuo kuulostaa karkealta, mutta ääriolot ja -tilanteet voivat parhaimmillaan terävöittää kuvausta. En tarkoita verellä, suolenpätkillä ja räiskinnällä efektöintiä. Mutta jos kirjailija luo monisyisen henkilön, jossa sota on perustellusti elämänkulun käänteentekijä, vaikutun. Ei minua tarvitse vakuuttaa sodan järjettömyydestä, minut vakuutetaan koskettavilla kohtaloilla ja uskottavalla ihmisyyden epätäydellisyydellä.

Isken sotatoimiin selustasta. Myöhästyin näet kirjabloggaajien sotakirjahaasteesta. Siitä saat lukea enemmän Suketuksen blogista Eniten minua kiinnostaa tie, johon on koottu näyttävä sotakirjalista ja haasteeseen osallistuneiden postauslinkkejä.

Jätä kommentti

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Lukupäiväkirja

Sokean miehen puutarha: talebanitaakkaa

Hyvä kirja voi olla sellainen, että se lisää uskoa ihmiseen. Se voi myös avartaa elämänkäsitystä. Lisäksi eläytyminen vieraaseen kulttuuriin voi syttyä sykäyttävästä kirjasta. Miten käy kirjalle, joka hapertaa uskoa ihmisyyteen, vieraan kulttuurin käsittämiseen ja parempaan maailmaan? Se voi havahduttaa – ainakin niin tekee Nadeem Aslamin Sokean miehen puutarha (suom. Kirsi Luoma, Like 2014).
Sokean miehen puutarha

Luin ensi sivuja hieman happamana: johan olen Hosseinini lukenut, voi ei, taas tätä talebaniahdistusta. (Ja tähän lisään, että vaikutuin Leijapojasta ja sitäkin enemmän romaanista Ja vuoret kaikuivat.) No niin, Aslamin romanissa Pakistanin puolelta lähtee Afganistaniin kaksi melko neutraalisti uskonsotaan suhtautuvaa nuorukaista – enemmänkin näitä kavereita korventaa yhteinen rakastettu. Hohhoijaa. Vaan mitä sitten kerronnassa alkaa tapahtua: taitavasti taiteiltuja näkyjä, tehokkaita kauheuksia ja epäreiluuksia. Ja aivan häkellyttävä kuoleman kuvaus. Kauheaa komeasti.

Kerrontateknisesti ei Aslamin roomani ole erityisen omaperäinen. Kronologisesti edetään, välillä huomio kohdistuu perheen sokeutuvaan isään, välillä Naheed-miniään ja Mikal-kasvattipoikaan. Keskeiset henkilöt ovat erottuvia hahmoja, ja heissä on kiinnostavaa ennakoimattomuutta. Paikkoina vaihtuvat puutarhan ympäröimän kotitalon tienoot ja nuorten miesten kulku- ja taistelutantereet. Tilanteet ja tunnelmat Aslam kuvaa väkevästi.

Mikal nousee ylös ja kääntyy katsomaan ulos ikkunasta. Juna lipuu juuri aseman halki. Siellä täällä hyvin kaukana erottuu talojen luunvärisiä valoja, ja kuu on kuin yksinäinen hohtava nuotti radanvarren sähkölangoissa. Sen kurtistunut kuvajainen heijastuu matalan monihaaraisen joen pinnasta, ja korkealla tähtien seassa saalistavat kehrääjälinnut.

Kaikki sekavasti sotivat ryhmittymät vaalivat yhtä alhaisia voimia. Amerikkalaisten yksisilmäisyys ei ole sen kummempaa kuin eri muslimiporukoitten sokeus. Oikea usko on todella ahdas; vääräuskoisuutta näkee joka taho omalla tavallaan, ja sen nimissä tapahtuu rajua ruhjontaa. Oppimattomuus, uskonuho, huijaukset ja lahjukset ovat rikkana rokassa. Kaikki tämä vie tunteella mukaan – huomaan itsessäni sekä yksisilmäisyyttä että sokeutta valmiudessa hyökätä manipulointia, kiihkoilua ja kaltoinkohtelua vastaan.

Valoisalla mielellä ei maailmantilannetta tämän fiktion perusteella katso, ja valitettavan uskottava sen kulttuurinihilistinen näkemys on. Mitään edistystä ei ole luvassa kostonkierteisessä uskonsodassa, jonka jalkoihin tahtoen ja tahtomattaan monet joutuvat, ja railo idän ja lännen välillä vaikuttaa pohjattomalta.

”Jos syyskuun terroristi-iskujen täytyi yleensä tapahtua, olen pahoillani että niin kävi minun elinaikanani. Ne ovat tuhonneet elämäni. Ja minä sentään asun niin kaukana sieltä missä ne sattuivat. Mitä Heer muka tietää New Yorkista ja mitä New York Heeristä? Ne ovat kaksi eri maailmaa.”

”Kukaan täkäläinen ei voi tietää mitä länsimaalaiset tietävät”, vanhus virkkoo. ”Länsimaalaiset ovat tietomme tavoittamattomissa. Kuilu on liian suuri, ero liian lopullinen. Sama kuin kysyisi mitä kuolleet tai syntymättömät tietävät.”

Sota ja rakkaus yhdistyvät Sokean miehen puutarhassa. Tavallisesti vierastan kovin romanttisia ja kohtalonomaisia sielunyhteyksiä. Onneksi Aslam ei tee romaanin rakkausjuonnetta imeläksi, se on pikemmin pieni lämmönpurkaus kylmäävien terroritekojen ilmapiirissä. Kaikki pyrkimykset tuntuvat romaanissa romuttuvan, ainakin miesten. Hieman välähtää toivo parissa kirjasivistystä edistämään pyrkivässä naisessa. Ja puutarhassa on hetkittäin heleitä, ympäröivästä todesta irrottavia hetkiä.

– –
Sain kirjan kustantajalta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus