Avainsana-arkisto: Taina Latvala

Taina Latvala: Venetsialaiset

”Tämä on tarina kolmesta sisaruksesta, jotka yrittävät hyvästellä kesän.”

Taina Latvalan romaani Venetsialaiset (Otava 2018) rakentuu tunnelmalle: päättyvän kesän luopumisen henki, väreilevä vaaran tunne ja hienoinen unenomaisuus pistävät ahmaisemaan kirjan, jossa painottuvat kolmen sisaren suhteet ja kehityskaaret.

Jos olet lukenut postauksiani, tiedät, että minua miellyttää kirjojen palastelurakenne. Venetsialaiset siis sopii makuuni, sillä siinä hypitään ajasta toiseen. Joka sisaresta paljastetaan epäkronologisesti tilanteita lapsuudesta nykyisyyteen, jolloin he ovat 33-44 -vuotiaita. Lisäksi kertoja säännöllisesti vihjaa ja ennakoi, että jotain peruuttamatonta tapahtuu elokuun viimeisenä viikonloppuna pohjalaisella sukumökillä. Pilvenreunalla keikkuva kaiken tietävä kertoja vie kovin tietoisesti tarinaa eteenpäin. Pidän tuon tarinanahallitsijan väliintuloista.

20180818_104957.jpg

”Heillä oli yhteinen isä ja erilaiset muistot. He ajattelivat isää joka päivä, silloinkin kun eivät edes huomanneet sitä.”

Kehitysromaanin tapaan romaani avaa siskosten elämänkaarta. Iiris on isän esikoinen, mielisairaalaan suljetun äidin levoton ja salaperäinen tytär. Isän toisesta avioliitossa on syntynyt kaksi tytärtä: Paula esitellään järkevänä, vakiintuneena lakinaisena, ja introvertti Elina liihottelee taiteilijahaaveissa. Elinan häiden suunnittelu tuo sisaret yhteen lapsuuden kesämökille.

Tavanomaista romaanissa on se, että heti alkuunsa tiedän sukusalaisuuksia piilevän. Harmikseni jokunen niistä on ennalta-arvattavissa, ja tytärten tyypittely tuntuu tavanomaiselta. Täytynee varmaan kerrata Tsehovin Kolme sisarta, ja mitä siitä irtoaisi verrokiksi. No, tottahan bongaan romaanista paljon hienoja hetkiä, sellaisia, joina terävin, tarkoin verbaalivedoin maalataan tilanne tai kullekin naiselle persoonaa. Niistä nautin.

”He uivat kaukana toisistaan.
   Paula liukui rintaa tasaisin, rauhallisin vedoin. Hän eteni vedessä hyväksi havaitsemallaan tavalla, niin kuin elämässäkin, eikä tuo tyylilaji koskaan pettänyt häntä. Elina pysytteli rannan tuntumassa kuin olisi odottanut äidin ja isän istuvan terassilla valvomassa hänen liikkeitään. Hän kääntyi takaisn heti kun ei tuntenut pohjaa.
   Iiris kauhoi pisimmälle järven mustimpaan kohtaan. Hän ei nähtävästi pelännyt virtausta eikä voimien loppumista vaan halusi päästä mahdollisimman kauas rannasta. Oli hankalaa arvailla hänen ajatuksiaan; hänen päänsä sisään ei kukaan voinut nähdä, ei edes Paula jolle Iiris oli uskonut melkein kaikki salaisuutensa.
   Oli kuitenkin asioita, joita Iiris ei Paulalle kertonut – ja Paula asiti sen niin kuin linnut aistivat myrskyn.”

Siskosten isä kuoli 50-vuotispäivänään, mutta isän muisto ja piilottamat asiat vaikuttavat tytärten nykyisyydessä. Isästä en saa muuta irti kuin sen, että vanhempien valinnoilla on aina seurauksensa ja että selvittämättömyydet rassaavat jälkipolvea. Vaikka äidit jäävät tässä tarinassa statisteiksi, on romaanissa heistä elävöittäviä väläyksiä, etenkin mieleeni jää tilanne Iiriksen ylioppilasjuhlista, joissa Iiriksen isä ja äiti tapaavat vuosien tauon jälkeen. Huimasti kuvattu!

”Kaikki oli jollain tavalla vinossa, eikä mitään voinut korjata.”

Romaani todistaa sitä, että menneisyydelle ei voi mitään mutta se vaikuttaa. Tulevaisuuteen voi joiltain osin puuttua valinnoin – jollei kuoleman äkki-ilmaantumista lasketa mukaan. Venetsialaisten juhlinta pysäyttää sisaret, jokaisen eri tavalla arvioimaan menneisyyttään ja tulevaisuuttaan.

Päätän siihen, mistä aloitin: kirjan tunnelma vetoaa minuun. Elokuun loppupuolen lämpimänä lauantaina imeydyn romaanin pysäytyskuvilta vaikuttaviin tilannetaltiointeihin. Myönnän silti kaiherruksen: odotin Venetsialaisilta vielä enemmän kuin sain. Silti tarina tenhoaa ja huomaan siskosten pompahtelevan mieleeni tuon tuostakin kirjan lukemisen jälkeen.

– –

Taina Latvala
Venetsialaiset
Otava 2018
romaani
123 sivua eKirjana.
Luin BookBeatin kautta.

6 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Romaani

Kesäkuun 2015 kirjavinkit


Kesäkausi nytkähtää liikkeelle. Nakkaan siksi lomailijoille muutaman kirjavinkin. Toivottavasti jokaisella on aikaa hetkeksi retkahtaa mukavaan asentoon lämpimän päivän vehreään varjoon, viileän illan viltin sisään tai suvisateen ropinaan kiehtovan kirjan kanssa.

Historiaa

KantoHistoriallisista romaaneista pitäville suosittelen Anneli Kanton romaania Pyöveli (Gummerus 2015). Siinä kolme kertojaa nappaa lähikuvia 1600-luvun suomalaisiin ihmisiin ja yhteiskuntaan. Lähtökohta on kieltämättä kolkko, sillä päähenkilö perehdyttää pyövelin työn perusteisiin. Kerronta on kerrassaan vetävää ja kuvatut kohtalot mukaansa tempaavia. Oi aikoja, oi tapoja, oi ihmiseloa!

Muualta

ShinKulttuurikurkistusta kaipaavalle tarjoan ensimmäistä eteläkorealaista suomennosta. Kyung-sook Shinin romaani Pidä huolta äidistä (suom. Taru Salminen, Into 2015) sijoittuu nyky-Koreaan, mutta henkilöiden välityksellä saa käsitystä laajemminkin yhteiskunnan ja perhekäsitysten muuttumisesta. Kerronta ja rakenne etenee kekseliäästi. Inhimillinen katsanto on universaali – niin, äideistä on tarpeen pitää huolta, kaikista muistakin.

Sotaa

sopimus 2Sotakirjaharrastajat saavat kotirintamaperspektiiviä taistelu- ja marssikuvausten lisäksi Audrey Mageen Sopimuksen (suom. Heli Naski, Atena 2015) myötä. Saksalaista mielenmaisemaa toisen maailmansodan aikoina romaani kuvaa tinkimättömän konstailemattomasti. Teksti on toteavaa, ja sellaisena se vakuuttaa ryöstöviljellyn aiheen tuoreena toteutuksena. Myös keskittäminen kannattaa: yhden perheen välityksellä nähdään uho ja tuho.

Lyhyttä

UlitskajaTiiviin ilmaisun ystäville neuvon lyhytproosaa. Klassikoita ei kannata unohtaa, itse palasin pitkästä aikaa Tšehovin novelleihin, ja kyllä kannatti. Selkeää, terävää ja elävää tekstiä ei aika nakerra. Rinnalla voi ahmaista Ljudmila Ulitskajaa, nykyvenäläistä napakkaa kertojaa. Aloita pienoisromaanilla, Iloisilla hautajaisilla (suom. Elina Kahla, Siltala 2013; Tytölapsia-kokelmasta postaan myöhemmin, Siltala 2015).

LatvalaNykynovelleista kiinnostunut voi saada säväyksiä Taina Latvalan kokoelmasta Ennen kuin kaikki muuttuu (Otava 2015). Kokoelman nykypäivän nuoret aikuiset ovat kuin kuminauhalla kiinni menneessä, silti eteenpäin on elävän mieli. Teksti nappaa kolmikymppiset tai varhaisaikuisuutta elävästi muistelevat, oletan.

Jännityksellisyyttä

AtkinsonJännityskirjalukijoille ei minulla ole vinkkiä käsiä hikoiluttavasta dekkarista, vaan valitsen hykerryttäviä teoksia, joita ryyditetään dekkarityylillä. Kate Atkinsonin Brodie-sarja on epätasainen, mutta uusin osa viehättää minua kovasti. Romaanin Joka lapsia ja koiria rakastaa (suom. Kaisa Kattelus, Schildts & Söderströms 2015) päähenkilö on vedenjakajalla, ja etsintäjuoni monine henkilöineen on herkullinen.

LindgrenMinna Lindgrenin Ehtoolehto-sarjan kolmas osa Ehtoolehdon tuho (Teos 2015) on hurtti kärjistysnäytelmä palvelutalon teknologisesta tehokkuudesta. Lindgren on hurja ja viihdyttävä visionääri. Varsinasta dekkariputkea suunnittelen kesäkuuksi, lukupinossa on muun muassa uusinta Jari Järvelää, Pauliina Sutta ja Vera Valaa. Eli perästä kuuluu.

Muutosta

GavaldaElämänmuutosta miettivä voisi lukea Anna Gavaldan Parempaa elämää (suom. Lotta Toivainen, Gummerus 2015). Aika samalla tyylillä Gavalda riepottaa nuorehkoja pariisilaisia kuin edellisessä suomennoksessa Lempi ei ole leikin asia, mutta se ei haittaa, jos tyylistä pitää. Minulle Gavaldan kaksi kertomusta tarjosi virkistävän rohkaisupläjäyksen monien kevään synkkien kirjojen lomaan. Jos onkin uhkia, on myös mahdollisuuksia.

Tiedosta tekoihin

AholaTietokirjoja olen lukenut kevään aikana valitettavan vähän. Tohdin silti toivoa, että otat Suvi Aholan vinkista vaarin. Ystäviä ja kirjoja (Avain 2015) esittelee monipuolisesti ja lukijaystävällisesti kirjallisuuspiiritoimintaa, tätä hauskaa ja virkistävää harrastetta, jossa kokoonnutaan maukkaan purtavan pariin keskustelemaan niitä näitä kirjoista ja muusta. Toivottavasti kaikilla on kesän aikana tilaa ystäville ja kirjoille.


 
Jos kaipaat lisää suosituksiani, pääset huhtikuun vinkkilistaan tästä linkistä.

2 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Listaus, Lukupäiväkirja

Taina Latvala: Ennen kuin kaikki muuttuu

Taina Latvalan novellikokoelma on lähellä episodiromaania: 17 novellia limittyvät toisiinsa, sillä useassa kertomuksessa on samoja henkilöitä, tai ainakin he muistuttavat toisiaan. Ennen kuin kaikki muuttuu (Otava 2015) möyrii nuoren naisen tunne-elämää.

Hän myönsi minun olevan vaikein nainen, jonka kanssa oli koskaan seurustellut, mutta osittain juuri siksi hän viihtyi kanssani.

Novellien kertoja on usein nuori nainen. Joskus naisesta kerrotaan kolmannessa persoonassa, mutta siitäkin syntyy tunne, että ”minä” kuvaa itseään ulkopuolelta. Pari juttua on miehen kuvausta, mutta aina keskellä on sama tai samantyyppinen nainen – se vaikea, ailahteleva, tarkkaileva, lievästi pakko-oireinen ikiteini aikuistuvan naisen ruumiissa.

Novelleista minulle tulee lievän klaustrofobinen olo, sillä keskiönaisen olo on niin umpinainen. Jutuissa akateemiset humanisti-taiteilijasielut etsivät itseään ja toisiaan eksistenssi- ja ihmissuhde-eriössa. Jotenkin tulee vaikutelma siitä, että novellit varioivat runosäettä ”Yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin.” Kaikenlaisia kohtaamisia kyllä kertyy, ja niistä rakentuu novellien epätasainen draaman kaari, jota hallitsee syrjässä ja hukassa olon tunne. Ymmärtäähän sen, jos kanssaihmismallina on lapsuuden täydellinen hyväksytyksi tulemisen kokemus.

Hän oli lapsena tottunut siihen, että häntä rakastettiin, että hänestä pidettiin vilpittömästi, eikä yksikään heistä ollut näissä juhlissa.

Pidän kovasti Latvalan kielestä ja kerrontatavasta, vaikka henkilöihin suhtaudun välillä väsähtäneen tätimäisesti. Prologinovellissa on hieno tunnelma, joka perustelee kokoelman nimeä. Se ja kansikuva (Rauha Mäkilän maalaus Is It True When U Say That U Love Me) miellyttävät kovasti. Novelleissa on myös välillä hulppeita hetkiä. Kuvaus onnistuneesta kampauksesta on riemastuttava, ja kissaksi muuttuva toimittajanainen yllättää.

Kuvan valitsin novellin "Kissan yksityisyys" kunniaksi.

Kuvan valitsin novellin ”Kissan yksityisyys” kunniaksi.

Ennen kuin kaikki muuttuu kietoutuu yhteen keskiönaisen ydinkokemukseen, nuoruudessa koettuun isän kuolemaan, mikä vaikuttaa pysäyttäneen keskiönaisen aikuiseksi kasvun. Hän pärjää ja selviää, mutta jumittuu yksityiskohtiin. Rutiinit, hygienia, fiksaatio turkoosiin ja yhdennäköisyyshakuisuus yhteen irkkunäyttelijään toistuvat. Halu sitoutua ja sen pelko kytkeytyvät nekin isän kuoleman jälkikaikuihin. Novelleissa on vakavaa, ahdistunutta, hetkellistä hupiakin. On toivonpilkkeitä, esimerkiksi viimeisen novellin viimeiset rivit ovat upean laukaisevat – ja silti niissä on sopivasti levottomuutta herättävää.
_ _ _
Taina Latvala
Ennen kuin kaikki muuttuu
Otava 2015
191 sivua
novelleja
Lainasin kirjastosta.
Mm. tunnelmasta pitää Kannesta kanteen, Annelille kokoelma on siisti välipala.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus