”Joka päivä toivoin, että saisin asiasta varmuuden, joka ikinen päivä odotin, että minulle kirkastuisi mitä minun tulisi elämässäni tehdä; että jostain ilmaantuisi merkki joka muuttaisi kaiken.”
Olen kalutun aiheen äärellä, mutta Taina Latvala käsittelee sitä omintakeisesti. Romaanissa Torinon enkeli (Otava 2021) romaanin kertoja, nimetön kirjailija, lähenee neljääkymmentä ja on viime vuodet tuskaillut päätöstä: pitääkö pitkä parisuhde vakiinnuttaa perheeksi omistusasuntoineen ja lapsineen?
•
Romaania kehystää kirjailijan muutamat päivät jouluisen Torinon kirjailijaresidenssissä. Alpit hohtavat kulissina kaupungin takana, ja talvitunnelmassa leijuu tummaa taikapölyä, joten ei ihmetytä, että kirjailija vie eksyneen tyttölapsen residenssiasuntoonsa. Löytölapsi lapsia vieroksuvan hoteissa? Tapahtuu pientä kummallista, josta ehkä tavallisinta on, että kännykkä ei oikein toimi:
”Kun tutkailin tarkemmin laturin johtoa, huomasin, että johtoon oli ilmestynyt outo nirhauma, kuin hampaanjäljet.”
Aavemaista tunnelmaa lisäävät katkelmat residenssin vieraskirjasta, sillä vaihtuvat asukkaat ovat kokeneet siellä kummia. (Ehkä kaikki muut paitsi Karl Ove Kanausgård.) Lisäksi poiminnat residenssin hoitajan Lorenzon tietokirjasta ”Hyvän ja pahan voiman kaupunki” paljastavat huoneiston menneisyydestä kummitteluun otollisia yksityiskohtia. Ja koko Torino väreilee vastakkaisten voimien polttopisteessä. Näin romaaniin päätyy salaperäisiä kauhukirjaelementtejä – viittauksia Stephen Kingiin unohtamatta.
Kirjailijan tosiasialliset elämän aaveet liittyvät pitkän parisuhteen kariutumiseen ja moninaisiin pelkoihin äitiydestä ja vanhemmuudesta. Kirjailijan elämässä on myös kummitellut nuori mies Pohjanmaalta, johon suhde on ollut outo mutta tenhoava. Erityisherkkää naista vaivaa lisäksi isäsuhde. Eli romaanista löytyy rutkasti aineksia psykologiseen proosaan.
•
Jos romaani olisi vain vatvontaa, uskaltaako nainen hankkia lapsen vai ei, se jäisi kumisemaan kaltaistensa joukkoon. Nyt ainesyhdistelmät, romaaniin upotettujen tekstien moninaisuus ja muistumat eri elämänvaiheista nostavat kiinnostavuutta. Omintakeisinta on kuitenkin kerronta. Vaivaton lause miellyttää, ja tunnelmien kirjavien sävyjen tavoittaminen viehättää. Siihen vaikuttaa myös komiikan taju, mikä viimeistelee kiinnostavuuden.
Romaanin minäkertoja ottaa itsensä tosissaan, mutta onnekseni kerronnan tosikkomaisuus repeilee. Luen romaanista myös leikkiä. Taina Latvala mainitaan romaanissa kirjailijana, joka on asunut samaisessaTorinon taiteilijahuoneistossa ja on kirjoittanut vieraskirjaan muun muassa: ”Myönnettäköön, että tunnelma residenssissä on melko erikoinen.”
Muitakin kytköksiä löydän. Romaanin naiskirjailijan isä lehtolapsineen vaikuttaa samalta kuin Latvalan romaanissa Venetsialaiset. Mieleeni putkahtaa myös Håkan Nesserin Barbarotti-sarjan päähenkilö, joka Latvalan romaanin kertojapäähenkilön tapaan tyrkkii sormeaan Raamatun väliin, kun hän haluaa vastauksia askarruttaviin kysymyksiin. Viehättävä kansi tuo mieleen Carlos Ruiz Zafonin Barceona-sarjan ulkoasun…
•
Torinon enkeli viehättää minua romaanina, jossa kerronnan suoruus sotkeutuu sisällön (ja ihmisen) arvoituksellisuuteen. Veikkaan, että kirja on mainio lukupiirikirja, sillä siinä piisaa ulottuvuuksia, tulkittavaa: mistä kaikesta on kyse, mitä oikein tapahtui, mihin uskoa ja mitä tulee tapahtumaan? Miten ihminen uskaltaa elää?
•
Taina Latvala
Torinon enkeli
Otava 2021
romaani
303 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.
Muissa blogeissa, mm. Kulttuuri kukoistaa.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 