Avainsana-arkisto: Ossi Nyman

Ossi Nyman: Röyhkeys

Ossi Nymanin esikoisromaani Röyhkeys (Teos 2017) koostuu kolmesta osasta. Kirjailija selitti kirjamessuilla sen johtuvan siitä, että hän pitää kirjojen aluista. Täytyy myöntää, että kolme alkua tässä romaanissa on kuin otteluvoitto 3 – 0. Lisäksi jokaisen osan loppu tekee hattutempun. Luin vuoden 2017 kirjan.

Kirjasta

Minäkertojan tapaan ensin Turussa Brucen konsertissa, sitten hän osallistuu Tampereella työttömien uravalmennuskurssille, ja loppuosassa hän kahta vuotta myöhemmin on kirjoittajakoulutuksessa Helsingissä. Kertoja jäljittelee todellisuutta siten, että tapahtumat tallentuvat pikkutarkasti, joskin tapahtumissa leimallista on tapahtumattomuus. Korostan kertojan valtaa valita kerrottavansa, sillä hän kertoo lähinnä niistä tilanteista, kun hän on ihmisten ilmoilla. Muu jää arvoitukseksi.

Maailma rakentuu kielestä. Toisaalta kertoja selvästi haikailee hetkiä, joille ei ole sanoja. Hän myös tuskailee, ettei ihmisten kanssa löydä oikeita sanoja, vaikka mielessään hän kuvittelee keskusteluja ja nokkelia repliikkejä. Hän toistaa myös usein äänensä voimattomuutta. Tämän vastakohtana tekstissä on selkeästi voimakas, oma ääni. Ilmeettömän tyylin takana piilevä salahauskuus lisää tehoa.

Nautin kirjan paradokseista. Röyhkeyden kertoja on elintavoiltaan kunnollinen ja käytökseltään nöyrä, mutta hän on arvovalinnut työttömyyden tien. Monin kohdin kertoja tuntee alakuloa, mutta heti sen perään jokin aistimus tuo hyvän olon. Kertoja välttelee asemaa tai työtä, mutta hän on tavoitteellinen kirjailijapyrkimyksissään. Hän häpeää olotilaansa ja silti tuntee hetkittäistä paremmuutta. Hän kokee ulkopuolisuutta mutta pyrkii kirjallisuuden sisäpiiriin. Hän on yhteiskuntaan sitoutumaton yksinäinen mutta naisystäväänsä hiljaisenvarma sitoutuja.

Kertoja antaa ymmärtää olevansa Ossi Nyman. Lukijan tuupertumisen pikkupiirteiseen todellisuusjäljittelyyn kertoja ehkäisee  tietoisin fiktiosivalluksin – varoittamatta luenkin kesken kaiken novellinpätkää kertojan ilmeisestä alter egosta tai puolitutusta kurssikaverista. Kronologian kyljessä kertoja vie ajatuksensa kirjan syntymisprosessiin tai nuoruuden muutosvaiheeseen tai vanhempien kotiin. Kerronnan tietoisuus itsestään on yhtä tarkkaa kuin kertojan tietoisuus itsestään.

röyhkeys.jpg

Teksti muistuttaa kertojan mutustelemia proteiinipatukoita: päällisin puolin väritön rakenne, tiiviinpuristeinen muoto – kokonaisvaikutus energisoivaa ravintoa. Se voimistaa. Se vie sanat suustani. Se selittää itsensä.

En nähnyt tekstissä mitään merkityksiä tai tyyliä ja ajattelin kirjoittaneeni vain totuuden ja kaiken tarkoittavan vain sitä mitä se oli. Olin muuttanut mahdollisimman tarkasti sanoiksi sen mitä olin nähnyt ja ajatellut, kun olin ollut Brucen konsertissa Turussa ja työkkärin kurssilla Tampereella. – – siinä oli jotakin kiinnostavaa kuinka työtä vieroksuva päähenkilö fanitti Brucea, joka lauluissaan romantisoi työläiselämää.

Tunnelman arkisuus liukuu jopa surrealismiin. Ja senkin kertoja selittää kirjan loppupuolella: ranskankielinen surrealismi-sana tarkoittaa äärimmäistä realismia. Totinen kirjallisuustorvensoittaja näyttää yksityiskohtien absurdiuden, hauskuttaa jopa. Niin välittyvät otannat yksilön päänsisäisestä. Lisäksi hän tölväisee minua ja kaikkia muitakin, jotka tekevät johtopäätöksiä työttömyydestä yleistäen.

Ulkokirjallista

Röyhkeintä kokonaiskokemuksessani on kirjan hinta: 38,95 euroa. Ostopäätökseni oli silti tietoinen valinta. Halusin ensinnäkin tukea lähikirjakaupan liikevaihtoa. Toisekseen tahdoin kantaa korteni kekoon tuilla eläneen kirjailijan elintason turvaamiseksi, koska Nymanin julkiset tunnustukset työn välttelystä ovat aiheuttaneet keskusteluvyöryn, jonka seurauksena virkaatekevät ovat uhkailleet tukien lakkauttamisella.

Nyman on tehnyt TE-tukia käyttäen kirjan. Mihin mittakaavaan asetan Nymanin ratkaisun? Luen lehdistä juttuja rikollisista kuntapäättäjistä ja sukulaisiaan suosineista virkamiehistä. Luen myös artikkelia eläkeläisvuorineuvoksista veropakolaisina. Jos yksi verovehkeillyt neuvos olisi maksanut edes kuukauden eläkkeestään veroa, monen nymanin vuoden tuet olisivat sillä kuitattu.

Vuoden 2017 kirja

Ylen Kirjojen Suomi -hanke on haastanut kirjabloggaajat etsimään vuoden 2017 kirjaksi sopivaa teosta.  Kriteeri on muotoiltu seuraavasti: Mihin vuonna 2017 ilmestyneeseen kotimaiseen kirjaan kiteytyy Suomi? Minne olemme menossa, mikä on olennaista juuri nyt?

Valintani vuoden 2017 kirjaksi on Ossi Nymanin Röyhkeys. Romaanin kerronta ja kieli ilmentävät tarkasti kertojan ajatus- ja kokemusmaailmaa, joka ankkuroituu nyky-Suomeen. Kertoja puhuu vain omasta puolestaan. Hän ei ole agitoimassa muita vapaaehtoiseen työttömyyteen, vaan se on omavaltaista valmistautumisaikaa kirjailijaksi. Voihan tämän lukea niinkin, että valtakunnassa on kaikki hyvin, kun kuka vain lähtökohdista tai koulutuksesta riippumatta voi toteuttaa itseään. Lahjakkuus ja sitkeys ratkaisevat. Romaani kuvaa myös yksilöllisyyttä, jota nykyisin kumarretaan: romaanin fokus pysyy kertojassa itsessään, hänen toimissaan ja ratkaisuissaan. Välillisesti luen siitä ajanhenkeä, jossa kaiken toiminnan pitää olla asiakaslähtöistä, yksilöllisten polkujen ja itsemääräämisoikeuden pyhittämää.

Röyhkeys on vuoden 2017 kirja myös siksi, että se haastaa arvojamme. Työ on perustavanlaatuinen suomalainen arvo, vaikka työ ja sen merkitys ovat selvästi muuttumassa. Yhä on yleistä, että työtön kokee itsensä arvottomaksi. Jos työtön hakee aktiivisesti työtä, hän saa ainakin muiden silmissä jonkinlaisen arvon, silti lähenee luuseriuden leima. Mikä arvo on sitten ihmisellä, jolle eivät systeemin tarjoamat työt kelpaa? Romaani kertoo myös yhteiskuntamme keinoista rukata työttömyystilastoja uravalmennuksin ja kurssein, jotka pahimmassa tapauksessa työllistävät vain ulkoistettujen kurssinjärjestäjien kilpailuttajia ja kurssien vetäjiä.

Röyhkeys ei ehkä ole vuoden 2017 absoluuttisesti paras kirja, mutta se on ehdottomasti vuoden 2017 kirja.

Röyhkeys ja minä

Ossi Nyman
Röyhkeys
Teos 2017
romaani
189 sivua.
Ostin kirjan.

Muissa blogeissa esimerkiksi Kulttuuri kukoistaaOmppuOpus eka ja Suketus.

Jälkihuomautus 29.4.2018: Liitän kirjan taiteilijaromaanihaasteeseeni, sillä kirjailijuus on yksi pääteemoista.

9 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Taiteilijaromaani