Avainsana-arkisto: Veriruusut

KOM: Veriruusut

Näytelmä päättyy. Valkeakoskelaisen naiskaartin kuoron Veriruusut-laulu hiljakseen hiipuu teatteritalon käytäviin, mutta 100 vuoden takaisten kohtaloiden muisto jää teatterikatsomoon. Se on syytä pitää mielessä, jotta vuosisadassa saavutettu edistys kohti hyvinvointia ja tasa-arvoa jatkuu. Siksi KOM-teatterin versio Anneli Kannon Veriruusut-romaanista on ajankohtainen, merkittävä  – ja koettava.

Sata vuotta sitten sotineet olivat eläviä ihmisiä, joilla oli elämä edessä ja jotka sota perusteellisesti hävitti tai muutti. KOMin tulkinnassa välittyy etenkin nuorten naisten näkökulma. Veriruusujen paperitehtaan likat ovat vain parikymppisiä, keskushenkilö Sigrid vasta 15-vuotias. Tämän tajuamiseen draama johdattaa.

Teatteriesitys noudattaa Kannon kirjan tapahtumia siten, että näyttämöllä nähdään lähinnä romaanin Valkeakoskeen liittyvät tapahtumat. Keskittäminen on erittäin onnistunut ratkaisu, kuten on myös se, että Tampereen työväen teatterin musikaali Tytöt 1918 fokusoi Tampereeseen. Muuten en pidä mielekkäänä vertailla näitä kahta esitystä. Tampereen spektaakkeli kuuluu jättiestradin ja joukkovoiman mahdollistamaan megamusikaaligenreen, kun taas KOMin esitystä voi luonnehtia pienimuotoiseksi musiikkiteatteriksi, joka hyödyntää täysillä kymmenen näyttelijän vahvuuksia välittää väkevää draamaa.

Istuin KOMissa ensimmäisellä rivillä, pääsin sitenkin lähelle henkilöitä, tapahtumien keskelle. Näin näyttelijöiden mikroilmeet, hien ja kyyneleet. Esimerkiksi Hilja (Vilma Melasniemi) käpertyi jalkojeni eteen taistelukohtauksessa.

Monilla näyttelijöillä on kaksoisroolit, jotka onnistuivat uskottavasti. Vaikuttavien suoritusten joukosta mainitsen erikseen Sigridin (Helmi-Leena Nummela) ja Maijan (Oona Airola), joiden nuoruuden into, eläytyminen ja raikkaus heiluttavat tunteitani. Heidän ja muiden kautta hengitän tyttöjen ja naisten asemaa sekä vahvaa tahtoa tasa-arvoon. Ne konkretisoituvat housujen pukemisena ja tukan leikkaamisena vastoin kaikkia sopivaisuuden sääntöjä, mutta pohjimmiltaan kyse on sitä, että naisille kuuluu sama palkka samasta työstä kuin miehille ja mahdollisuus tehdä samaa kuin miehet – puolustaa ihmiseksi tunnustamista. Yhdenvertaisuusvaateet ovat ajattomia, mutta toivottavasti sotimaan ei tarvitse kenenkään enää lähteä. (Kirjoitan tämän tiedostaen sen, etteivät sodat ole maailmasta loppumassa.)

Veriruusut_KOM (2)

Lavastus on niukan ilmeikäs. Lavan keskellä liikuteltava pyöreä, punainen alusta muuntautuu tarkoituksenmukaisesti monenlaiseksi, esimerkiksi paperitehtaan työläisten oravanpyöräksi, työväentaloksi, sotatantereeksi tai teloituskentäksi. Siellä vietetään myös Maijan perheen lämpimiä yhteishetkiä. Näytelmässä näytetään sävykkäästi Maijan ja Sigridin kotiolojen erot ja Sigridin herkkä, orastava lempi. Tällaiset tilanteet syventävät henkilöitä ja heidän kohtaloihinsa eläytymistä. Ne riipaisevat, kun jo etukäteen tiedän, miten vasta elämän alussa olevien työläistyttöjen käy.

Akustisesti soitetut ja hienosti lauletut työläislaulut vahvistavat tunnelmaa. Valo- ja äänitehosteet tekevät samoin. Kun näytelmässä edetään teloituksiin, yksi uhri kerrallaan suoraan katsomoon katsoen, kovasti kouraisee: laukaus, kuolema. Sitä voimakkaampi on tunne, kun viimeistä teloitusta seuraa täysi hiljaisuus.

Ensimmäinen puoliaika on pitkä vaan ei pitkästyttävä, sillä siinä pohjustetaan päähenkilöiden persoonaa ja tilannetta sekä tekijöitä, jotka vaikuttavat sotaisuuteen. Toinen puoliaika on hitusen hajanainen ja jopa sen oloinen, ettei malteta lopettaa.  Näytelmä olisi voinut päättyä hiljaisuuteen, viimeiseen laukaukseen, mutta menköön: antaa vain Veriruusut-laulun jäädä soimaan, jäädä muistuttamaan. Vahva, vaikuttava draama tekee kunniaa sadan vuoden takaiselle tasa-arvotaistelulle ja Kannon romaanille.

– –

Veriruusut
KOM-teatteri, ensi-ilta 16.2.2018 (esitys 20.2.2018)
Alkuperäisteksti Anneli Kant
Dramatisointi ja ohjaus Lauri Maijala
Näyttämöllä: Oona Airola, Antti Autio, Vilma Melasniemi, Juho Milonoff, Helmi-Leena Nummela, Inka Reyes, Niko Saarela, Ursula Salo, Saga Sarkola, Eeva Soivio
Lisätietoja KOMin sivuilla.

KOM-teatterin Veriruusut-traileri: https://youtu.be/TSH1vNDsn8o

Kiitos KOM-teatterille etkoista ja lipusta.

7 kommenttia

Kategoria(t): Draama, Kirjallisuus, Romaani, teatteri

Tampereen työväen teatteri: Tytöt 2018

Anneli Kannon Veriruusut olen julistanut kirjaksi, jonka jokaisen tulisi lukea sisällissodan muisteluvuonna. Ei ihme, että siitä on innostuttu tekemään erilaisia dramatisointeja. KOM-teatterin ensi-ilta on tulossa, Tampereen työväen teatterissa esitys jo pyörii. Aloitan siis vaikuttavan kirjan näyttämönäkymien katselmuksen Tampereelta: Tytöt 1918.

Juoni on lyhykäisyydessään seuraava: pumpulitehtaan tyttöporukasta muotoutuu sisällissodan naiskaarti. Esitys elävöittää erilaisten naisten poliittisen aktivoitumisen syitä ja seurauksia. Naisnäkökulma pitää pintansa linjakkaasti koko esityksen ajan: halvat likat hakevat ihmisarvoaan. Kuvauskohteina ovat sekä yksilöt että kollektiivi. Muutama henkilö nousee joukosta. Minua koskettavat etenkin 15-vuotias Sigrid ja muutamaa vuotta vanhempi Lempi, piikatyttö Teiskosta. Minä olisin voinut olla Lempi 100 vuotta sitten.

Tytöt 2918

Kun luin ennakkotietoja esityksestä, pyörittelin epäuskoisena päätäni. Miten tuosta aiheesta voi irrota musikaali? En ole musiikkiteatterin suuri ystävä, ja siksi ennakkoluuloni painoivat odotuksiani. Mutta tunnustan: esityksessä on komeita joukkokohtauksia, joissa moniääninen kuoro välittää voimantuntoa ja lukuisat soololaulajat osaavat asiansa. Musiikkityyli vaihtelee protomusikaalisävelmistä rokkiin ja räppiin. Nuorten miesten sotaan lähdön symbolisesti sanoitettu Lumi-biisi soi erityisen kauniisti, sekä menevä Kumoon-rallatus ja vauhdikas Housut-laulu jäävät mieleen. Räppi toimii työväen hengennostatushetkissä, sillä ghettojen kapinakälätys sopii noin niin kuin ideologisestikin sisältöön. Muuten pidän räppiosuuksia hieman kosiskelevina, ja osin musiikin pauhu vie tilaa draamalta.

Harvoin olen ollut näin ihastuksissani lavastuksista. Yksinkertaisen toimivin keinoin loihditaan näyttämölle tehdassali, katunäkymät, kaupunkitaistelut – kaikki tapahtumataustat. Myös valot sekä säästeliäs lavastuksen ja puvustuksen värien käyttö tehostavat näyttämökuvia ja tunnelmia. Tanssillisia elementtejä vierastan, varsinkin yhtäkkisiä pakkoliikkeenomaisia yksittäisiä kouristeluja.

Sisällissotakuvaus tietysti kertoo siitä, että sodassa menetetään henkiä. Alkupuoliskon tunnelmiin mahtuu innostusta ja rakkautta, jotta loppupuolen fyysisten ja psyykkisten tappioiden karuus korostuu. Elän mukana, tunnistan paljon Kannon romaanin sykähdyttävää sisältöä ja pitkälti pidän romaaniin liittyvistä dramaturgisista ratkaisuista. Liikutun useaan otteeseen. Kokonaisuus onnistuu, ja kolmisen tuntia vierähtää nopeasti. Silti huomaan, että saisin napsittua pituudesta puolisen tuntia pois; jokunen pitkitetty biisi saisi väistyä kuten kesähääunelmointi.

Tytöt 1918 alkaa ja loppuu hienosti. Heti alkuunsa otetaan luulot pois, sillä henkilöt esittäytyvät ja kunkin kohtalo paljastuu oitis. Myös loppu on pysäyttävä: oikeuksiaan ja tasa-arvoisuuttaan äärioloissa puolustaneiden 1918-tyttöjen joukkoon saapuu vuoden 2018 tyttöjen kuoro. Viimeistään silloin katsoja herätetään ymmärtämään hyvinvointivaltiomme kehityskaari ja toivo (lue: vaara): etteivät enää minkään vuoden tytöt (ja pojat) joutuisi puolustamaan aseilla oikeuksiaan.

– –

Tytöt 1918
Tampereen työväen teatteri 2018 (esitys 10.2.2018)
musikaali
Käsikirjoitus ja ohjaus Sirkku Peltola, käsikirjoitus perustuu Anneli Kannon Veriruusut-romaaniin ja historiallisiin dokumentteihin
Musiikki Eeva Kontu
Laulujen sanat Heikki Salo
Esiintyjät ja muuta lisätietoja: http://www.ttt-teatteri.fi/ohjelmisto/tytot-1918

4 kommenttia

Kategoria(t): Draama, Kirjallisuus, Romaani, teatteri