Avainsana-arkisto: Michael Cunningham

Novellihaasteen purku

novellihaasteOmppu käynnisti marraskuussa novellihaasteen, jonka päätöspäivä on tänään (katso haaste, koontipostaus ja yhteenlasku). Tarkoitukseni oli lukea huomattavasti enemmän novelleja, mutta uutuusromaanit änkesivät väliin ja runot ruikuttivat osansa aikakapasiteetistani.

Saldoni oli jäädä lukemaan 83, mutta lasken joukkoon tänään lukemani 65 Nopola-juttua. Kaikkiaan lyhyttä proosaa siis nautin 148 kappaletta.

Haruki Murakami: Miehiä ilman naisia

miehia-ilman-naisiaMurakamilla aloitin haasteen. Ehkä kokoelmassa on epätasaisuutta, mutta sen parhaat novellit vievät outoon atmosfääriin, jossa kuu kuumottaa, korvien muodoilla on merkitystä ja kissat puikahtelevat yllättävistä yhteyksistä. Murakami tavoittaa taitavasti ihmisen vierauden kaltaistensa keskellä. (7)

 

Juhani Karila: Omenakrokotiilin kuolema

omenkrokotiilin-kuolemaNovellihaasteen kirjoista tämä jäi kaikkein vieraammaksi. Outouden itsetarkoituksellisuus vieraannutti minut monesti jutun juonista. Ymmärrän, ettei mikään yhteinäinen tarinallisuus ole näiden novellien tarkoituksena, mutta lukuhetkenäni eivät Karilan jutut tarjonneet minulle maistuvaa teekupposta muutamaa siemaisua enempää. (10)

Robert Walser: Kävelyretki

kavelyretkiGeneveen vein sveitsiläisiä novelleja. Kirjava kokoelma oli välillä uuvuttaa, mutta en sitä aivan kivirekenä perässäni vetänyt lomamatkallani. Se antoi paloja entisistä ajoista, miesten maailmasta, naisnäkemyksestä ja porvarillisista kaupunkikuvista. En tiennyt, mitä odottaa, ja ylitin oman mukavuusalueeni. (41)

 

Michael Cunningham: Villijoutsenet

villijoutsenetCunningham sepittelee satuja uuteen uskoon. Sinne sekaan mahtuu uusia oivalluksia ja vanhaa karstaa. Kokoelma viihdyttää, aikuisten sadut sopivat välipalaksi. Voisin kuvitella, että nämä kävisivät perinteiseen satutarkoitukseen eli ääneen luettaviksi. Kuukausien päästä en niitä kaiholla muistele, muistan vain, että ihan mukavasti aika vieri tarinatuokioissa. (11)

Christian Rönnbacka: Hautamäen joulu

hautamaen-jouluJouluhenkisesti kuuntelin yksittäisen rikosnovellin, josta pidin kovasti. Siinä oli rikoskerroksen lisäksi hyvää tahtoa ja kauniita tekoja. Henkilöt hahmottuivat nopein vedoin kiinnostaviksi. Näppärä tarina kaikkiaan. (1)

 

Harry Salmenniemi: Uraanilamppu ja muita novelleja

UraanilamppuKielellisesti hiotut ja aiheiltaan konteksteista pullistelevat novellit eivät ole helpommasta päästä. Sain kuitenkin kunnolla nauttia oivalluksista joskin myös ohilyönneistä. Päällimmäisenä novelleista jää tunnelma, jossa on nyrjähtänyttä melankoliaa. Jutut jäävät kaihertamaan ja putkahtelevat myöhemmin pintaan. (13)

 

Sinikka Nopola: Onko teillä tämmöistä?

Onko teillä tämmöistä1Rimaa hipoen lasken Nopolan pakisevat jutut novelleihin, ja aivan kuin korkeushypyssä käy, tulos lasketaan, vaikka rima pomppii kannattimillaan juuri ja juuri paikalleen asettuen. Takakansi vakuuttaa, että kirjailija läpäisee lajien repertuaarin, novelli mukaan lukien. Varsinainen postaukseni ilmestyy myöhemmin, mutta sanon tässä, että kirjan juttujen tarkkailijatarinat valaisivat jo muutenkin aurinkoista sunnuntaiaamua. (65)

4 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Novellit

Michael Cunningham: Villijoutsenet

Nuorten aikuisten (YA) kirjat kasvattavat suosiotaan, ja fantasia on vakiintunut genre, mutta suoraan aikuisille suunnatut sadut ovat melko harvinaisia. Michael Cunningham satuilee kokoelmassa Villijoutsenet ja muita kertomuksia (Gummerus 2016).

Taitava, tietoinen kertoja pistelee terävästi ihmisluonteen ihmeellisyyksistä. Pidän etenkin siitä, miten niukin konstein kertoja kuvaa luonteenlaatuja tai ajatuksia. Sivallukset vaikuttavat tässä genressä kevyiltä mutta viiltäviltä.

Kertomuksia on 11, osa tylsähköjä, osa ei. Vähiten minuun vetoavat muutamat paljaasti johonkin vanhaan satuun ympätyt tarinat. Vaikka monien kertomustan taustalla vaikuttaa kansansatu, tyylitellään moderniin ihmiskuvaan kuuluvalla.

villijoutsenet

Poimin maistiaisiksi kolme suosikkiani. ”Tinassa, lujasti” viipaloi tarkasti ihmissuhteiden odotuksia ja muutoksia. Hienosti todentuu, miten löydetään omaksi yllätykseksi toinen, hukataan se ja saadaan uusi mahdollisuus. Pidän tarkkaavaisesta tunnetilakuvauksesta.

Poika tietää, naisten tavoin, millaista on saada siipeensä. Hän tietään, niin kuin naiset tietävät, kuinka elää ikään kuin kaikki olisi kunnossa.

”Tinassa, lujasti” -kertomukseen annostellaan sopivasti lämpöä ja toivoa. Kaikissa Cunninghamin jutuissa ei. Esimerkiksi ”Me hirviöt” kuvaa ilkikurisesti sitä, miten pienempään pahaan tyytyminen voi yllättää. ”Kaunotar ja hirviö” -variaatiosta kuoriutuu hirtehisesti, miten ihmiset toimivat yksinäisyyden pelossa.

Kokoelman lopetus ”Elämänsä loppuun saakka” sopii satuhenkeen, sillä siinä tavoitetaan perinnesatujen onnellinen loppu. Alun ja lopun väliin mahtuu epätodennäköisen parin yhteensopiminen mutta myös pitkän yhteiselämän latistavuudesta selviäminen ja toiveikkaasti elämän jatkuminen.

Villijoutsenissa on mustavalkoinen kuvitus, joka sopii hyvin tarinoiden tyyliin. Vaikken erityisen täpinöissäni Cunninghamin saduista kokonaisuutena ole, on niissä piristävää pureksittavaa. Suosittelen rinnaikkaiseksi Sari Peltoniemen parin vuoden takaista Miehestä syntynyt -aikuissatukokoelmaa, joka minusta peittoaa Cunninghamin kirjan.

– –
Michael Cunningham
Villijoutsent ja muita kertomuksia
Kuvittanut Yuko Shimizu
Suomentanut Kristiina Drews
Gummerus 2016
11 (satu)kertomusta
150 sivua.
Lainasin kirjastosta.

Muissa blogeissa: Kaisa Reetta kuulee kertomuksissa tunteiden sinfonioita; Maailmankirjat lukee Cunninghamin versioita rinnan Grimmin kanssa.

novellihaaste

Nyt olen lukenut 69 novellia Ompun haasteeseen.

5 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Novellit