Avainsana-arkisto: Anni Polva

Anni Polvan Tiina selkokirjana

Anni Polvan Ensimmäinen Tiina-kirja ilmestyi 1956. Jo monta sukupolvea suomalaisia tyttöjä on kasvanut tiinojen kanssa, niin myös minä. Tiina on pari kuukautta sitten ilmestynyt Silja Vuorikurun selkomukautuksena (Pieni karhu 2022). Näin klassikkoon pääsevät tutustumaan myös helpon kielen lukijat.

Selkomukautus tarkoittaa sitä, että alkuperäisestä kirjasta on mukana tärkeimmät tapahtumat ja henkilöt, lisäksi tunnelma säilyy entisellään. Tiina-mukautuksessa on mukava 1950-luvun perhekeskeinen, kunnollinen henki, joka välittyy selkeällä kielellä. Luvut ovat lyhyitä, ja tapahtumien seuraaminen on helppoa. 

Ensimmäinen Tiina-kirja alkaa siitä, kun Tiina perheineen muuttaa kerrostaloon ja Tiina tutustuu talon lapsiin ja uuteen kouluun. Hän urheilee, puolustaa avuttomia ja pelastaa muita pahasta pulasta. Kotona hän pelkää vanhempien moitteita ja veljen pilkkaa. 

Tiinan toimii nopeammin kuin ajattelee, ja siitä seuraa kommelluksia. Juuri se innostaa lapsia lukemaan Tiina-kirjoja – ennen ja nyt. Ja taitaa lukijoihin vedota myös Tiinan ja Juhan kilpailuhenkinen kaveruus.

Tiina tuli seisomaan Juhan viereen.

Juha ei ollut uskoa silmiään.

Tiina uskalsi kilpailla hänen kanssaan.

Juhaa harmitti.

Tiinan kanssa piti aina olla varuillaan.

Kalle ja Elvi sen sijaan

Katsoivat Tiinaa ihailevasti.

Oli siinä rohkea tyttö!”

Tärkeä teema on tyttöjen pärjääminen. Tiina osoittaa, että hän on yhtä hyvä kuin pojat. Tiina-kirja näyttää myös, että tyttö saa olla monenlainen: reipas ja kiltti, rohkea ja huolestunut, vihainen ja lempeä, reilu ja riitaisa. 

Mukavasti kirjassa käsitellään tunteita etenkin Tiinan kannalta. Tiinan ja äidin suhde jollain tavalla kirkastuu tässä selkoversiossa. Tiina ei täytä äidin kriteereitä tyttöydelle, mutta nyt erottuu hyvin, miten takana piilee äidin huoli tyttärensä hyvinvoinnista.

Polva antaa tyttöydelle arvoa, ja sellainen on aina ajankohtaista ja tärkeää. Siksi on paikallaan, että Tiina on nyt myös selkokielellä.

Tämän jutun yhteyteen sopii myös uutinen perjantailta 27.1.2023 (vaikka Tiina on enemmänkin alalkoululaisten kirja): Suomen kulttuurirahasto aloittaa parivuotisen hankkeen, jonka seurauksena suomalaisille yläkouluille lahjoitetaan 50 – 150 selkokirjan paketti. Lastenkirjainstituutti toteuttaa hankkeen. ”Kohderyhmänä ovat yläkouluikäiset nuoret, jotka eivät eri syistä kykene lukemaan yleiskielistä teosta, mutta jotka harjaannuttuaan pystyisivät siirtymään yleiskielen lukijoiksi. Syitä lukemisen vaikeuksille voivat olla esimerkiksi vähäinen kokemus, erilaiset keskittymisen vaikeudet ja lukihäiriöt, maahanmuuttajatausta tai motivaation puute.

Kirjapakettiin valitaan lähiaikoina ilmestyneitä selkokirjoja mutta myös tilataan vartavasten uusia. Hankkeen alkaessa tehdään yläkouluihin kysely nuoria kiinnostavista kirjoista, ja hankkeessa lisäksi koulutetaan opettajia selkokirjojen käyttöön. Aikamoinen hanke selkokirjanäkökulmasta!

Anni Polva: Tiina, selkomukautus Silja Vuorikuru, Pieni karhu 2022, 90 sivua. Sain kirjan kustantajalta.

4 kommenttia

Kategoria(t): Lasten- ja nuortenkirjat, Romaani, Selkokirja

Anni Polva: Tiina ottaa vastuun

TYTTÖKIRJA VIATTOMUUDEN AJOILTA – POLVA-HAASTE

Anni Polva 100 vAnni Polvan syntymästä on 100 vuotta, joten on syytä muistaa hänen laajaa tuotantoaan, jolla aikanaan oli runsaasti lukijoita. Kirjabloggaajilla on käynnissä Anni Polva -haaste. Siihen liittyvät postaukset on koonnut Kulttuuri kukoistaa, joten sitä kautta pääset tutustumaan erilaisten lukijoiden kokemana värikkääseen tuotantoon.

Polvan Tiina-kirjat kuuluvat oleellisesti menneisyyteeni: niiden kanssa tuli kasvettua ensimmäiset lukijan vuodet. Tiinojen jälkeen ahmin Tolkienia, Dumasta, Hugoa ja Dickensiä, ja siitä se sitten lähti, kaikenlaisen proosan kahlailu.

Valitsin nostalgiakirjakseni Tiina-sarjan 20. osan, Tiina ottaa vastuun (Karisto 1976). Päättelen Tiinan olevan siinä kolmentoista kieppeillä, Juha on jo rippikouluiässä. Kesäloma alkaa totutusta poiketen, sillä Tiinan mummo sairastelee maalaismökissään ja tarvitsee apua. Myös Tiinan kotona tapahtuu odottamattomia.

Lapsuuteni kirjahyllyn kulmilla

Lapsuuteni kirjahyllyn kulmilla

Kohtaaminen Tiinan ja lapsuuteni loppupuolen itseni kanssa oli hämmentävä ja huvittava. Tiinoista ei lopulta ollut jäänyt mielen erityisen selviä mielikuvia, vain tunne kirjaviihtymisestä ja päähenkilön vaiheiden totena kokemisesta. Ymmärrän nyt, että olen samastunut kirjoissa lämpimän ymmärtäväisen isän läsnäoloon (kuin omani) ja alati motkottavan äidin syyllistävyyteen (kuin omani). Eksoottista on ollut kerrostaloasuminen kaupungissa (maalaistytölle fantasiaa), veljen kanssa nahistelu (ainoan lapsen ällistelyä) ja ihanan Juhan kanssa pyöriminen (ihastumisutopia).

Polvan kerronta etenee letkeästi realistisilla linjoilla. Kaupunkimiljöö on sarjassa tallennettu erittäin hyvin, lapsenkokoisesti, vaikka tekstistä kuultaa aikuisopetusääni. Koulu, koti ja piha rajaavat elämää. Perhekeskeisyys on ilmeistä, myös yhteiskuntaluokka ja sen arvot merkitsevät. Asiat pitää hoitaa tunnollisesti, olla kuuliainen, pärjätä, tehdä töitä, auttaa muita, olla säästäväinen ja vaatimaton. Tässä kirjaosassa kaupungin vastapariksi saadaan maalaismiljöö maitotonkkineen ja naapuriapuineen. Polva on todella tallentanut mennyttä maailmaa. Vaikka kirja on ilmestynyt 1970-luvulla, sen kuvaama maailma on viisikymmenlukulainen: minkäänmoinen media ei elämään vaikuta, tärkeät viestitkin kulkevat kirjeitse.

Ristiriita Tiinan oletetun kauhukakaramaisuuden ja verrattoman kilttiyden kesken on liikuttavaa. Tiina osoittautuu kaikki sovinnaiset säännöt sisäistäneeksi kunnon tytöksi, joka on kova puhumaan ja touhuamaan. Hän sanoo ja tekee ennen kuin ajattelee, ja siksi kommelluksia syntyy. Ymmärrän, että Tiinan sanavalmius ja mokailualttius on aikanaan viehättänyt ujoa ja pelokasta lukijatyttöä, minua. Rohkaisevaa on se, että sattuu vaikka mitä, silti hyvin käy.

Tiina ottaa vastuun käsittelee nätisti kuoleman läheisyyttä. Mummon tilanne tuo elämän rajallisuuden lähelle. Kristillinen sanoma sujahtaa kirjojen arvomaailmaan, ja mummon luonnollinen suhtautuminen kuolemaan on lohdullinen. Tiina joutuu katsomaan myös äitiään uusin silmin: kaikkea hallinnoiva päällepäsmäri on myös haavoittuvainen. Kirja siirtyy yhden pykälän verran tyttökohelluksesta vakavoitumiseen.

Juha-ihastus tiivistyy entisestään, silti lapsenomainen kiusoittelu- ja tappelutykkääminen ovat päällimmäisinä. Sukupuoliroolitus on ankean selkeä, raisunakin Tiina on koko kuvassa ”vain” tyttö, peräänkatsottava huithapeli. Pääpari on kirjassa jo murkkuikäinen mutta kovin lapsenomainen. Aikojen muuttuminen näkyy kirkkaana: hoitaisiko nykyisin tuollainen pari kasvimaata kitkien ja halkoja hakaten mummonmökin taloutta vai olisiko näkökulma teiniseksikokemuksissa, nettisurffailussa ja sen sellaisessa? Nykyisin tarvitaan YLE:n mediavetoinen kannustuskampanja, vaan tämä kaksikko käy ilahduttamassa kylänkulman mummoja ihan omatuntosyistä.

Oi aikoja, oi tapoja. Olen aikamatkan jäljiltä hieman pökerryksissä. Mutta oli kiva käydä, tapasin tuttuja.

_ _ _
Anni Polva: Tiina ottaa vastuun
Karisto 1976
145 sivua
Kirja löytyi kotikirjahyllystä.

8 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus