Avainsana-arkisto: Jussi Seppänen

”Sinulla on discopallon katse, yhtä pirstaleinen. Sarveiskalvoissasi on röyhelöä kuin Rauman pitsiviikolla. Ei niillä näe laajoja kaaria. Mutta pieniä näkee ja vieläpä vinkeissä valoissa.”

Noin discopallo puhuu romaanin Jussi Seppänen (WSOY 2020) Jussi Seppäselle, ja samalla se kertoo minulle kirjan olemuksen. Ja kirjan on kirjoittanut Jussi Seppänen. Kirja on ehkä romaani tai juttusikermä Jussi Seppäsestä, ja se kertoo välkähteleviä pirstaleita Seppäsen esikoiskirjan julkaisusta eteenpäin.

Kirjassa on kehys: Jussi odottaa tietoa, onko hänellä kuolemantauti, eikä hän kerro tutkimuksista kenellekään. Diagnoosia odotellessa kertojan katse porautuu itseensä ja poukkoileviin tapahtumiin, listauksiin ja huomioihin; ”Tarinalla on alku, loppu ja sekava keskikohta.” Kepeys peittää pelkoa tulevasta, mutta kerronta saa minut hyvin pysymään olevassa:

”Tilanne muistutti elämääni: perkele lähestyy, mutta ei sitä mistään huomaa. Piti siis tarrata hetkeen, ymmärtää, että on yltäkylläistä.”

En silti oikein osaa sanoa, mistä kaikesta on kyse, mutta viihdyn sanojen asettelussa. Kerronnan kierous viehättää kovasti, samoin lauserytmi ja kiepautukset, joilla kertojan ajatukset järjestyvät todenoloisen ja villinvapaan välille. Helppo on uskoa tämä: ”Minähän rakastan sanoja enkä tekoja.”

Eniten viehätyn siitä, mitä löydän kertojan huomioiden takaa. Ehkä hän huijaa minua, mutten piittaa siitä, vaan haluan uskoa hyvyyteen, hetkellisyyteen, vilpittömyyteen ja valonvälkkeeseen, jota kirja siementää sinne ja tänne. Eikä tuota pyrkimystä tai lukukokemustani voi muuten ilmaista kuin lainaten Jussi Seppäsestä:

”Yritin saada sinänsä positiivisesta asiasta valoisaa otetta.”

P. S. Muuten hyväntahtoisessa Seppäsen kirjassa kuvataan todella osuvasti Helsingin kirjamessujen HS-esikoiskirjahaastattelun sisältöä ja henkeä, ja kuvauksesta käyvät myös ilmi syyt, joiden vuoksi en vuosiin ole niitä katsellut tai kuunnellut. Vastapainona kiitoksia ei hiivistellä haastattelijoille, jotka saavat haastateltavan loistamaan.

•

Jussi Seppänen

Jussi Seppänen

WSOY 2020

romaani

190 sivua.

Lainasin kirjastosta.

URHEILUNOVELLEJA JA VÄHÄN MUUTAKIN

Pitänee hieman pohjustaa: lukuharrastuksen lomassa urheilin varhaisvuosinani. Juoksin, hypin pituutta ja korkeutta, viskoin kuulaa ja joskus isän aktiiviurheiluaikojen kehästäkin. Voitin kerran kotipaikkakunnan ikäkausimestaruuden kolmiottelussa (60 m, kuula ja pituus), ja vuosien varrella olin mitalisijoilla eri yleisurheilulajeissa, hiihdosta nyt puhumattakaan. Televisiosta piti kaikki arvokisat katsoa. Urheilu siis kiinnostaa. Urheilukirjallisuutta pidän äärimmäisen kovana ja vaikeana lajina, siksi jännitän melkein yhtä paljoin kuin ennen omia urheilukoitoksia, miten kestää kunto Jussi Seppäsen esikoiskirjassa, novellikokoelmassa Kymmenottelu (WSOY 2015).

Novellikokoelma on koostettu kymmenottelun lajijärjestyksessä. Muutamassa lajissa käytetään kaikki kuusi yritystä hyväksi, eli otsikon alla on kuusi teemaa sivuavaa juttua. Joukossa on novelleja, jotka suoraan liittyvät nimettyyn ottelulajiin, joissain novelleissa siihen vain viitataan, ja joissain kertomuspätkissä ei urheilu erityisemmin erotu. Valtaosin urheilukytkentä luonnistuu, mutta muutamissa kohdissa sen rooli on hitusen väkinäinen. Luonnollisesti urheilu eri lajeineen on myös metafora kaikenlaiselle elämänkulun kompastelulle ja kilvoittelulle.

Hivenen toettuaan hölmö juoksija suhtautuu vastoinkäymiseen niin kuin muihinkin haasteisiin elämässään. Hän pyrkii alisuorittamaan. Vauhti hiipuu, kun hän selittää itsensä ulos alkuperäisistä tavoitteistaan. Hetkessä hän on unohtaa aikaisemman uhonsa ja kanssakilpailijansa. Äkkiä hänelle on päivänselvää, että ihminen on tekemisistään vastuussa ainoastaan itselleen. Vapaan yksilön ainoa velvollisuus on pyrkiä itsenäiseen ja leppoisaan suoritukseen päivän kunnon mukaan.

Pidän Kymmenottelua lievästi epätasaisena, mutta monen novellin parissa viihdyin, riemastuin tai nautin oivalluksista. Tiivis muoto tarjoaa taitavalle kertojalle mahdollisuuden tallentaa hetkiä, joissa jotain inhimillisesti oleellista tapahtuu. Näin sattuu Seppäsen jutussa. Pidän erityisesti siitä, että novelleissa sävyt ja tunnelmat vaihtelevat. Monesti pilkahtaa viisto huumori, ja siihen valmistautuu jo luettuaan pituushyppääjä Tommi Evilältä lainatun moton: ”Sanoja ilman tekoja. Kuka tahansa pystyy siihen.”

Henkilögalleria on laaja, novelleissa siis kuvataan eri-ikäisiä ja eri puolilta Suomea kotoisin olevia henkilöitä. Jotkut novelleista ovat aika pistäviä tuikkauksia ihmiselosta ja suhteesta muihin. Vaikka ironiaa viljellään, on taustalla hyväksyntää: tällaista on, voi olla. ”Seven nation army” on napakka kuvaus uusioperheen poikien perheytymisestä, ”Rakas tyttäreni” ilostuttaa minua kärjistyksin, ”Tavoite” tavoittaa luopumisen olotilan, ja ”Kauko” alaviitelisineen on hieno mielikuvaharjoittelu irtonaiseksi ja vapaaksi sieluksi – etenkin Sudenmorsian-loppuviite on naula päähän.

Osa Kymmenottelun jutuista ankkuroituu arkeen, osa on lähellä outoa. Kiinnostavinta kokoelmassa on se, miten kerronta ja rakenne vaihtelevat. On hetkiä, jolloin ajattelen, että esikoiskirjailijan pitänee osoittaa osaamistaan. Antaa osoittaa: esimerkiksi Boltia kuvaava kamera on kuin kertoja ja päähenkilö; yhdessä novellissa esiintyvä ratakierros, 400 metriä, on yksi henkilöistä; festarikokemus ladellaan monen sivun yhdellä virkkeellä. Ja yksi satutyylinen tarinakin on joukossa. Seppäsellä on hyvä virkevire, ja juttuihin putkahtaa kutkuttavia kuvia, joista muutamaan päätän lukukokemukseni.

Siinä sitten kiersin itseäni kuin häkkiä. Etsin tunnetta, kiersin ja etsin. Sitten löysin, huomasin vihan rautalankamyttynä alaselässäni, sain otteen ja kerin auki.

Logot ovat lomittain peräti kuudessa eri kerroksessa. Matalinkin mainos on useita metrejä jalankulkijoiden arjen yläpuolella.

Kaikilla vanhoilla ihmisillä on kuollut äiti. Vanha ihminen ei ole orpo, vanhojen ihmisten äidit ovat ryppyjä kasvoilla.

_ _ _
Jussi Seppänen
Kymmenottelu
WSOY 2015
123 sivua, e-kirja
novelleja
Sain e-kirjan kustantajalta.