Olen viime vuosina suosinut tv-katsojana pohjoismaisia ja brittiläisiä draamasarjoja. Huomaan suhtautuvani epäreilusti, ylenkatsoen ja ennakkoluuloisesti jenkkitekeleihin. Usein niistä jää puuttumaan tietty totuudellisuus ja roso, eikä siloiteltu esittäminen ei ole kiinnostavaa. Vahvistavia poikkeuksia on kuitenkin useita, vaikkapa Mullan alla. Girls oli sekin kevään riemastuttava outous ja yllätys.
Keväällä en ehtinyt Homelandin (Isänmaan puolesta, Showtime 2011-2012) tv-matkaan, joten loppukesällä katsoin sitä jälkikäteen kaksi tuotantokautta (24 noin tunnin mittaista osaa). Homeland on versio israelilaisesta alkuperäissarjasta, jota en ole nähnyt. En siten tiedä, pitääkö esittää kiitokset jäntevästä draaman kaaresta luvatun maan käsikirjoittajille. Yhtä kaikki: harvoin tulenarasta terrorismiaiheesta tuotetaan helppoja selityksiä välttävää järkeen, tunteeseen ja hermoon iskevää draamaa. Katsoja joutuu toistuvasti epäilemään, mikä on totta, mikä valetta. Ja jotain hengenheimolaisuutta sarjassa on tanskalaiseen Rikoksen kanssa.
Roolitus on pursotettu unelmakoneesta. Al qaida -tyyppisestä vankeudesta palaava sotilas Brody (Damian Lewis) on oikea mies vaikeaan rooliin sankari vai petturi -jännitteen ilmentäjäksi. Hermostunut, inttävä, itkuherkkä ja periksiantamaton CIA-agentti Carrie Mathison (Claire Danies) on erityisen poikkeuksellinen hahmo. Bipolarisuuden piinaava nainen on sekä kävelevä katastrofi että hommansa luovasti ja terävästi hoitava ihmenainen.
Tunnustaudun tässä Danies-faniksi. Tämä näyttelijä ei näytä murhetivan, onko tukka hyvin tai meikki kohdillaan. Roolityö on välillä jopa pelottavasti vereslihalla, ja roolihenkilö saa katsojankin levottomaksi poliittisesti epäkorrektissa, tunnevoimaisessa mellastuksessaan. Hänen puolellaan haluaa pysyä.
Päähenkilöiden välinen vire on todella kohdillaan. Jotkut kohtaamiset ovat avoimuudessaan melkein kiusallisia, kuin tirkistelisin intiimejä, yksityisiä hetkiä. Lisäksi muut keskeiset henkilöt ja henkilöiden väliset viritykset ovat hienosyisesti säväyttäviä. Carrien väsymätön tukija Saul (Mandy Patinkin) käy sydämeen. Erityissuosikikseni nousee toisen tuotantokauden tappajan näköinen mies, Peter Quinn (Rupert Friend), arvoituksellinen ja karismaattinen kaveri.
Sarjassa on jännitystä, yhteiskunnallisuutta, politiikkaa ja ihmissuhdemutkia. Ohitan jotkut arvattavat käänteet, jankkaukset ja tasapaksut hetket. Ihastelen sitä, miten toinen tuotantokausi lisää intensiteettiä. Syyskuun lopussa kolmas kausi alkaa Ameriikoissa, toivottavasti laadukkaasti. Ainakin edeltävän kauden tyrmäävä loppu antaa aineksia vaikka mihin.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 