Avainsana-arkisto: Ann Tyler

Ann Tyler: Äkäpussi

Shakespearea tuunaillaan suunnitelmallisesti uuteen suuntaan. Kustantamo Hogart Press on pestannut nimekkäitä nykykirjailijoita hommiin. Mukaelmia on tulossa esimerkiksi Margaret Atwoodilta ja Jo Nesbølta, mutta suomeksi sarjan avaa Ann Tyler Äkäpussilla (Johnny Kniga 2018).

Kustantamon sivuilta selviää, että Tyler inhoaa Shakespearea, mutta Äkäpussin kirjoittaminen on ollut hauskaa. Minä hyvässä uskossa ryhdyn kuuntelemaan äänikirjana, miten modernisoituu Kuinka äkäpussi kesytetään? En ole lukenut alkuteosta, olen siis netistä löytämäni juoniselosteen varassa. Siihen verraten Tylerin juonikuviot kulkevat vapaasti omille teilleen. Loppu kummastuttaa minua; palaan siihen myöhemmin.

Äkäpussi.jpg

Alkuteoksessa ja Tylerin kirjassa lähtökohta on sama: Kate pitää saada naimisiin. Motiivi on eri. Äkäpussissa pointti on se, että tutkijaisä painostaa tyttärensä naimakauppoihin venäläisen assistenttinsa kanssa, jotta assari voisi jatkossakin luotsata isukin tutkimukset menestykselliseen päätökseen. Avioliitolla vältettäisi tutkija-apurin maastakarkoitus.

Kulmikas, sosiaalisista kuvioista melko piittaamaton Kate on pohjimmiltaan leski-isälle kuuliainen ja purjehtii kohti avioliiton satamaa. Hetkittäin kiinnostavan tympeässä tyypissä on lupaavaa särmikkyyttä ja sosiaalisten tilanteiden kuvailussa kivoja pistoja. Täysin päiväkotiin sopimaton Kate työskentelee lasten kanssa, ja se tuottaa herkkuhetkiä. Esimerkiksi lasten suusta kuullaan totuus amerikkalaisesta aviotodellisuudesta.

Kuinka sitten kävikään? Modistus tuntuu hampaattomalta. Vitsikkyys vaikuttaa minusta väsyneeltä – näille huokaan: tutkijatyyppien käytännönvieraus sekä maahanmuuttajan kieli- ja kulttuurihapuilu. Tutkijoiden ja eläinsuojelijoiden koe-eläinselkkaus huitaistaan sinnepäin. Toteutus tuntuu paikoittain jopa tylsältä. Tai sitten teksti ei sovi äänikirjaksi.

Shakespearen näytelmän lopussa on Katen monologi vaimojen kuuliaisuudesta. Tyler tyrmää minut täysin oman Katensa loppupurkauksella, jossa tulee tuutin täydeltä sitä, miten nykymiehet ovat ahtaalla odotuksien paineissa. Oudoksun – tämäkö todella on komedian pakkonaittamisjuonen lopputulema? Epilogi on jo silkkaa söpöstelyä.

Äkäpussi ei siis lukulistallani kovin korkealle kohoa. Kuunnellessani kirjaa mieleeni putkahtaa, että kirja sopisi romanttisen komedian käsikirjoitukseksi indieleffatyyliin. Palautan siis mieleen Ian McEwanin Pähkinänkuoren ja Jari Järvelän Romeon ja Julian, joissa Shakespeare saa kunnolla uutta kyytiä.


Käynnistän tällä kirjalla haasteen Klassikkotuunaus. Olen kiinnostunut muiden bloggaajien ja lukijoiden kokemuksista kirjoista, joiden idea iskee tunnetusta klassikosta.

Klassikkotuunaus_banneri

– –

Ann Tyler
Äkäpussi
suomentanut
Johnny Kniga 2018
äänikirjana 6 t 44 minuuttia, lukijana Putkonen-Örn.

Kuuntelin BookBeatissa.

Tähän mennessä tietääksen ainakin näissä blogeissa: Kirjarouvan elämää ja Kirsin Book Club

5 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Romaani

Aloittelija hyvästijätöissä

On ilo lukea pieni, tiivis kirja, joka hyrisyttää sisuskuntaa. Ann Tylerin romaani Jää hyvästi (suom. Jaana Kapari-Jatta, Otava 2013) kuvaa kauniisti selviämistä. Sitä ei olisi ilman ajankulun avittamaa ymmärrystä ja vähittäistä lähentymistä kohti totuutta ja ihmisiä. Kuoleman ja rakkauden hyväksyminen kasvaa tiedonpuuksi: ”Eli viisainta on kiinnittää ihmisiin huomiota niin kauan kuin he elävät.”

Neljääkymmentä lähenevä Aaron menettää yllättäen vaimonsa. Aaron on aloittelija tunteiden tulkkina ja vastaanottajana. Hyysäämättömään riippumattomuuteen tuudittautunut mies suree. Suru pukeutuu työn suorittamiseen ja torjumiseen. Ympärillä olisi tukevia ihmisiä, mutta kohtaamattomuuden toimintamallia on vaikea muuttaa. Ateisti-Aaronin kuollut vaimo palaa, ei kummittelemaan, vaan näyttäytymään. Ja sanoo hän myös muutaman avainsanan.

Tyler kertoo tarinan koruttomasti. Minäkertoja kuvaa selkeästi ja asiallisesti elämäänsä, tapaamisiaan, keskusteluitaan ja reaktioitaan. Välillä muistellaan menneitä. Vainajan näkeminen saadaan tuntumaan sangen luonnolliselta. Näyttäytymisen merkitys on aika ilmeinen, mutta sitä ei psykologisoida puhki, vaan sen myötä auotaan päähenkilön persoonaa ja menetettyä suhdetta.

Kerronnan elettömyys ja tarkkanäköisyys vaikuttavat. Tunteet ja lähelle päästäminen tunnustetaan ihmiselon ytimeksi, mutta makelevuus puuttuu. Elämä tuo tullessaan pettymyksiä ja menetyksiä, niitä ei voi ohittaa. Eikä voi ohittaa toivoa, vaikka aivot tukkeutuisivatkin kuormittavista asioista.

3 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus