Avainsana-arkisto: Marja-Leena Tiainen

Selkokirjat 2020 – katsaus helpon kielen kirjoihin

Yhä edelleen elävät ennakkoluulot, että selkokirjat ovat kökköjä köyhän kielen kyhäelmiä. Todellisuudessa selkokirjat parhaimmillaan ovat kirjoja, jossa kielen ja taiton selkeys vapauttaa lukijan tempautumaan ja eläytymään sisältöön.

Selkokirjat eivät siis vie pois lukukokemusta. Vaikka kerronnan kokeilut, tekstin runsaus, kielimuotojen villi vaihtelu tai kielikuvien kukkiminen on poissuljettua, eivät selkokirjat silti ole automaattisesti yksitasoisia tai vailla kekseliäisyyttä.

Jotkut pedagogit huolestuvat helppolukuisista kirjoista, mutta minua ei huoleta. Olen todistanut lukuisia kertoja lukuiloa, joka syntyy selkokokemuksesta. Yksi lukija tiivisti sen niin, että kirjan kokee tylsäksi ja epäkiinnostavaksi, jos kieli on liian vaikeaa. Silloin jäävät kirjat lukematta.

Kieltä ei köyhdytä se, että selkokirjoissa on helppoa kieltä. Kielen köyhdyttää se, jos ei lueta mitään. Selkokirjan lukeminen ei tarkoita sitä, että lukija livahtaa sieltä, missä aita on matalin, vaan lukija saa lukukokemuksen, mahdollisuuden kirjamaailmaan – jos ylipäätään pidämme merkityksellisenä, että kirjoja yhä luetaan.

Usein ennakkoluulojen ylläpitäjät eivät ole lukeneet viime vuosien selkokirjoja vaan elättelevät ennakkomielikuvaa tai yhtä selkokirjakokemusta vuosien tai vuosikymmenten takaa. Ja totta kai selkokirjat ovat samanlaisia kuin muutkin kirjat: lukijan maku vaikuttaa, kiinnostaako aihe, tyyli tai muu asia kirjassa. Selkokirjajoukossa on taidokkaita tekstejä lajissaan, luonnollisesti voi olla muunlaistakin kuten kaikessa kirjallisuudessa.

Valitettavasti selkokirjoista saa vähän vinkkejä, sillä kirjallisuutta käsittelevä media ei juuri esittele selkokirjoja. Siksi katsaukseni taitaa olla tarpeen – ja sopii hyvin tämän viikon teemaani, pienilevikkisen kirjallisuuden käsittelyyn.

Selkokirjoja on kieleltään eritasoisia, eli valittavana on yleiskielen lähellä liikkuvaa helppolukuista kirjallisuutta ja myös silkkaa selkosuomea. Selkokielen käyttäjäryhmät ovat keskenään erilaisia, mutta suuri osa selkokirjallisuudesta on sellaista, joka sopii monelle. Pääkohderyhmänä ovat lukijat, joilla syystä tai toisesta on kielellisiä vaikeuksia, mutta se ei sulje pois muita lukijoita. Kasvavia käyttäjäryhmiä ovat nuoret ja aikuiset, jotka muuten haluttomasti tarttuvat kirjoihin, ja suomea toisena kielenä opiskelevat tai harjoittelevat.

Selkokirjoja kirjoitetaan alun perin selkokielisiksi tai selkokielelle mukautetaan jo ilmestyneitä kirjoja. Nostan tähän osin nuorisopainotteiset kuusi vinkkiä (ja kirjaotsikoissa linkit postauksiini). Lisäksi jutun lopussa on luettelo muista mielenkiintoisista vuoden 2020 selkokirjoista.

Tapani Bagge: Jäätävää kyytiä

Uusin Baggen selkokirja ei moralisoi tai opeta. Se kuvaa kahta nuorisorikollista, ja meno on lennokasta nuorisokirjatyyliä. Baggen selkokieli on yleiskieltä lähenevää eli vaikeaa selkokieltä, mutta kirja Jäätävää kyytiä (Avain 2020) on mojova lisä yläkoulun kirjavalikoimaan.

Magdalena Hai: Haiseva käsi

Riikka Tuohimetsä on selkoistanut Magdalena Hain kauhukertomuksia nuorille (Avain 2020). Tätä genreä ei juurikaan selkokirjallisuudessa ole, joten uutuus on virkistävä lisä selkokirjallisuuteen. Lyhyet novellit sopivat makupaloiksi tai koko kirja saman tien ahmittavaksi.

Sanna-Leena Knuuttila: Jäätyneet tiet

Knuuttilan romaanitrilogian viimeinen osa Jäätyneet tiet (Reuna 2020) vie päätökseen sota-aikojen kotirintamasta kertovan sarjan. Muut osat ovat Ne lensivät tästä yli ja Minä odotan sinua. Romaanit nuorista naisista vaikeina aikoina lisäävät ymmärrystä historiasta.

Satu Leisko: Koti Suomesta

Leisko on haastatellut maahanmuuttajanuoria ja koonnut tietokirjan heidän tarinoistaan (Avain 2020). Kirja kuuluisi pakolliseksi nuorten lukijoiden lisäksi ainakin kaikille peruskoulun ja toisen asteen opettajille ja ei-maahanmuuttajalasten vanhemmille sekä koulutussuunnittelijoille. Kirjasta saa käsityksen nuorten toiveista, ja se ehkä lisää kipinää keksiä keinoja, miten niitä voitaisiin auttaa toteuttamaan.

Marja-Leena Tiainen: Aateveljet

Rasismi on valitettavan ajankohtainen aihe. Siihen tarttuu Tiaisen nuortenromaani (Avain 2020) siten, että se sopii kaikille nuorille, ei tarvitse olla kielellisiä rajoitteita. Rasismin mekanismit ja vaikutukset välittyvät näin selkeästi.

Silja Vuorikuru: Suomalaisia naiskirjailijoita

Vuorikuru on selkoistanut klassikkokirjailijoiden novelleja, eli näin Minna Canth, Maria Jotuni ja Aino Kallas toivottavasti saavat uusia lukijoita (Reuna 2020). Novellit näyttävät naisen elämän ehtoja yli 100 vuoden takaa. Ne varmasti herättävät ajatuksia ja keskustelua – yhä.

Bonus

Tuija Takala: Vanhat runot, uudet lukijat (Avain 2020). Lisään oman tuotokseni vinkkijoukkoon, koska vastaavaa kirjaa ei ole aiemmin ilmestynyt. Perustelen kirjan alkusanoissa, miksi päädyin muuttamaan klassikkorunoja helpolle kielelle alkuperäisiä runoja kunnioittaen. Kirja tähtää siihen, että runoelämykset ja runoperintö jatkuvat.

*

Muita selkokirjoja 2020

Listaan muita vuoden selkokirjoja. Joistain olen kirjoittanut jutun blogiini, toisista en. Valikoima osoittaa, että selkokirjallisuus monipuolistuu vuosi vuodelta.

Laura Erimo & Markus Hotakainen: Maapallo (Opike 2020). Tietokirja kertoo helppolukuisesti maapallosta.

Eve Hietamies: Tarhapäivä. Selkomukautus Hanna Männikkölahti (Avain 2020). Mukava tarina isästä ja pojasta. Kirja on jatkoa romaanille Yösyöttö. Tulossa on myös sarjan kolmas osa Hammaskeiju.

Petri IlmonenVideoi ja kirjoita iPadilla (Opike 2020). Opas ”pädin” käyttöön.

Sakari KilkkiArkielämää (Opike 2020). Erityisopetuksen nuorille ja aikuisille tietoa arjen asioista.

Sakari KilkkiPäivänselvää – Terveystieto (Opike 2020). Tieto- ja oppikirja terveydestä. Päivänselvää-sarjassa on muitakin perusopetukseen sopivia tietokirjoja.

Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä & Nummisuutarit. Selkomukautus Pertti Rajala (Avain 2020). Jo aiemmin selkoistetut klassikkokirjat ilmestyivät kahden teoksen kääntökirjana.

Noora Lehtinen & Anne Muhonen: Ainon ja Matiaksen iltakirja (Pieni Karhu 2020). Kolmen kertomuksen lastenkirja, joka on jatkoa kirjalle Aino ja Matias ja hauskat lomapäivät.

Jaana Levola: Venla ja kaverikoirat (Opike 2020). Kouluikäisten kirja koiraharrastuksesta. Aiemmin samasta aiheesta on ilmestynyt Käppänät.

Satu Leisko: Avaruuden rajalla (Opike 2020). Ensimmäinen suoraan selkokieliseksi kirjoitettu scifi-selkokirja nuorille. (Ilmestynee lähiaikoina.)

J. S. Meresmaa: Naakkamestari (Reuna 2020). Kirjailija on mukauttanut scifi-tyylisen vaihtoehtohistoriaan sijoittuvan pienoisromaaninsa.

Raili Mikkanen: Kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää (Avain 2020). Kirja on kieleltään vaikeampaa kuin selkokieli, mutta se on taitettu selkokielisesti ja on lyhyt versio Mikkasen samannimisestä romaanista, joka kertoo Minna Canthin tyttärestä Ellistä.

Juuli Niemi: Et kävele yksin. Selkomukautus Mirjami Häkkinen (Avain 2020). Nuortenkirja kertoo kahden nuoren rakkaudesta. Alkuperäinen kirja voitti Finlandia Junior -palkinnon.

Seija Niinistö-Samela: Kurkistus hyönteisten maailmaan (Pieni Karhu 2020). Kaunis tietokirja hyönteisistä.

Paula Noronen: Supermarsu lentää Intiaan. Selkomukautus Riikka Tuohimetsä (Opike 2020). Lasten suosikkikirjasarja saa nyt selkokielisen avauksen. (Ilmestynee lähiaikoina.)

Odotan aurinkoa (Humak 2020). Verkkokirjassa on maahanmuuttajanuorten tarinoita Suomessa elämisestä.

Pertti Rajala: 50 keksintöä, jotka muuttivat maailman (Avain 2020). Tietokirja keksinnöistä, kirja sopii kaikenlaisille lukijoille.

P. S. Ensi vuonna on Helmet-lukuhaaste selkokirjoista. Mukaan vain!

8 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Listaus, Selkokirja

Kolme selkoromaania nuorille: syksyn 2020 satoa

Tänä syksynä on ilmestynyt selkokirjat nuorille kolmelta komean tuotannon jo julkaisseelta kirjailijalta: Tapani Bagge, Raili Mikkanen ja Marja-Leena Tianen. Kaikkien kustantaja on Avain. Nämä kirjat toivottavasti löytävät lukijoita yläkoulusta. Ja koska tuloillaan oleva syysloma on lukuloma, kirjavinkkaus on juuri nyt paikallaan.

Selkokirjojen etu on se, että niitä on nopea ja helppo lukea, koska kieli on helpompaa kuin yleiskieli. Juttuni kirjat eivät ole helpointa selkokieltä, mutta ne tasoittavat tietä kirjaelämyksiin, sillä ne ottavat kohderyhmän huomioon. Nuortenkirjoissa usein korostuu juoni ja henkilöt, ja se sopii selkokirjoihin. Eli keskivertoa helpompi kieli tai taitto ei siten vie mitään pois lukukokemuksesta.

Tapani Bagge: Jäätävää kyytiä

Jäätävää kyytiä on sopiva nimi Tapani Baggen jännitysromaanille. Kirjassa kaksi nuorta joutuu huonoille teille – kirjaimellisesti ja kuvainnollisesti:

”Archie nauroi vain,

mutta kääntyi seuraavasta risteyksestä

vasemmalle alamäkeen.

Renkaat luistivat sohjoisella kiveyksellä.

Tanja pelkäsi,

mutta Archie ehti oikaista.

Ei osuttu lyhtypylvääseen.”

Kirjan nuori pari eli 15-vuotiaat autovarkaat joutuvat moniin kommelluksiin ja tapaavat erikoisia ihmisiä. Kirjassa on huumoria, vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Romantiikkaa on myös ilmassa, eikä kirja piittaa sukupuolirooleista: Tanja on aktiivinen toimija. Kirjasta ei löydä erityistä varoitusta tai opetusta, joten lukija saa vapaasti arvioida Tanjan ja Archien toimintaa.

Jäätävää kyytiä liikkuu selkokirjan kipurajoilla pituutensa vuoksi, eli melkein 200 sivua ylittää reippaasti perusselkokirjan sivumäärän. Selkokielinen taitto eli lyhyet kappaleet ja kapea palsta toimivat siten kuin pitää: se tekee kirjasta helppolukuisen. Ja lennokas juoni vetää nuoren lukijan seikkailuun, johon kirjan ilmeikäs kuvitus tuo lisävipinää.

Tapani Bagge

Jäätävää kyytiä

kuvitus Hannamari Ruohonen

Avain 2020

jännitysromaani nuorille

195 sivua.

Sain kirjan kustantajalta.

Raili Mikkanen: Kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää

Raili Mikanen sai viime vuonna Tirlittan-palkinnon ansioistaan lasten- ja nuortenkirjailijana. Viime vuonna myös ilmestyi Mikkasen YA-romaani Kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää, ja nyt on siitä julki kirjailijan itse mukauttama selkoversio.

Romaanissa kertojana on Minna Canthin tytär Elli, joka on kirjan alussa teini-ikäinen ja lopussa itsenäistyvä nuori nainen. Kirjassa seurataan Canthien perhettä Kuopiossa vuodesta 1880 alkaen. Elävästi Elli kertoo nuoren elämästä ja ajatuksista. Tärkeä aihe on, miten poikkeuksellinen äiti vaikuttaa kaikkien elämään. Aina ei moderni äiti tee elämää helpoksi:

”Aamulla teimme yhteisen päätöksen:

olkoon äiti miten uudenaikainen hyvänsä,

nyt emme osanneet ruveta sinuttelemaan häntä.

Tunsimme tietysti itsemme vanhanaikaisiksi,

äiti oli meille vähän liian uudenaikainen.

Kun kerroimme sen aamulla hänelle,

hän katsoi meitä yllättyneenä ja purskahti nauruun,

puisteli päätään ja luovutti.”

Selkokielellä ei ole ilmestynyt montaa historiallista romaania, ja siksi romaani Canthin perheestä on tervetullut. Mikkasen romaani on hyvä esimerkki selkoromaanista, joka on jo aika lähellä yleiskieltä. Romaanin sanasto ei ole helppoa, ja virkkeissä on välillä pituutta ja kielessä vaikeita rakenteita verrattuna perusselkokieleen. Silti Mikkasen selkoromaani toimii vaihtoehtona alkuperäiselle romaanille ja madaltaa kynnystä tarttua selkokirjaan.

Raili Mikkanen

Kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää

Avain 2020

selkokielinen nuortenromaani

152 sivua.

Lainasin kirjastosta.

Marja-Leena Tiainen: Aateveljet

Marja-Leena Tiaisen kuudes selkoromaani Aateveljet tarttuu aiheeseen, joka varmasti puhuttaa. Nuortenromaani sopii hienosti keskustelun virittäjäksi yleistyksistä ja teoista, joilla on seurauksia.

Kirja pureutuu rasismiin yhdeksäsluokkalaisen Aapon kautta. Nuortenromaani onnistuu kokoamaan monet pelkistykset, joilla rasistit perustelevat ennakkoluulojaan ja vihamielisyyttään. Näin esimerkiksi uhoaa Aapon isoveli Pate:

” ’Suomen maahanmuuttopolitiikka on perseestä’,

Pete sanoo.

’Miksi?’ Aapo kysyy.

’Pakolaisia hyysätään.

Niille syydetään rahaa.

Mutta vanhusten huoltoon ei sitten riitä’,

Peten ääni kohoaa sitä mukaa,

kun hän puhuu.”

Sitaatti kertoo, ettei Aatevelikään ole sanastoltaan helpointa selkokieltä, mutta sujuvasti romaani etenee. Paten lisäksi Aapon kaveri Saku lyöttäytyy rasistiporukoihin, mikä aiheuttaa Aapolle päänvaivaa. Väkivallan uhka välittyy tekstistä monesta suunnasta, lisäksi ristiriita oikean ja väärän sekä lojaalisuuden välillä kalvaa Aapoa. Tiiviiseen romaaniin mahtuu monenlaisia tunteita, myös ihastumista. Loppu olisi ehkä kaivannut hieman enemmän Paten syventämistä, muuten sekä pojille että tytöille sopiva nuortenkirja on tehokas.

Marja-Leena Tiainen

Aateveljet

Avain 2020

selkokielinen nuortenkirja

96 sivua.

Lainasin kirjastosta.

7 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Romaani, Selkokirja, selkotekijä, Tapahtuma

Marja-Leena Tiainen: Kanslian naiset

Olen lukenut Marja-Leena Tiaisen nuorten- ja selkokirjoja. Kanslian naiset (Icasos 2019) on ensimmäinen lukukokemukseni hänen muusta tuotannostaan. Lukurupeamastani ja jutun kirjoituksesta on aikaa, sillä jostain syystä postaus on odottanut oikeaa hetkeä. Se on nyt, naistenpäivän tienoille osuvasti ajoitettuna.

Kanslian naiset on jatkoa kahdelle aiemmalle romaanille, mutta se on luonteeltaan itsenäinen kertomus, joka kertoo pikkukaupungin kanslian sihteereistä 1970-luvulla. Kohteena on etenkin kolme eri-ikäistä naista: nuori Eeva-Liisa, pienten lasten äiti Virve ja viisikymppinen Tuulikki. Juoni seuraa heidän elämänsä etenemistä noin vuoden ajan, jolloin jokaiselle tapahtuu merkittäviä käänteitä.

20191116_102006_resize_9.jpg

Viihdekirjatyyppisesti kirjassa painottuvat tunne-elämän tapahtumat, mutta käsittelytapa on realistinen. Arvostan sitä, miten Tuulikin osuudessa kuvataan gynegologisten vaivojen vaikutusta naisen elämään ja läheisten hoitoon keskittyneen naisen varovaisuutta uuden elämänvaiheen edessä. Virven hahmossa korostuu äitiyden ja palkkatyön yhdistämisen problematiikka ennen nykyisenkaltaista päivähoito- ja äitiyslomajärjestelmää. Eeva-Liisan myötä näyttäytyvät työn ja oman suunnan etsintä, asunto-olot ja ensi lemmen karikot.

Naisten näkökulma välittyy hienosti. Miehet eivät pääse persoonallisuudellaan kirjassa loistamaan, mutta silti he ovat oleellisia naisten elämässä – hyvässä ja pahassa.

”Virve oli kuumissaan ehdittyään kotitalolle. Mikan itku ja sitä säestävä Tapion kovaääninen karjahdus kuuluivat rappukäytävään. Lasten vahtiminen kävi Tapion hermoille. Miksei se ollut mennyt poikien kanssa leikkipuistoon, kuten oli luvannut?”

Parhaimmillaan Kanslian naiset on arkikuvauksissa. Niissä näkyy Tiaisen taito tavoittaa ajan aatteet ja elämän reuna-ehdot. Kuopion pikkukaupunki maaseutuympäristöineen muuttuu eläväksi paikaksi, jossa työläisperheet venyttävät penniä, sukuloivat ja seuraavat tuttujen tapahtumia, juoruilevat. Sosiaaliset kuviot tapoineen ja jännitteineen kuvataan hyvin. Sulavasti sujuu savon murre, vaikka pääosin kerronta kulkee yleiskielisenä. Jonkin verran kerronta toistaa aiemmin mainittuja asioita, ja muutamat käänteet vaikuttavat onnenkantamoisilta.

Kaikkiaan viihdyin hyvin 1970-luvun arkitunnelmissa. Välillä on mukava lukea tällaista konstailematonta kuvausta. Hienosti kirja myös herättää siihen, että 70-luvusta ei ole kovin pitkä aika, mutta naisten elämään ajan kuluminen ja kehitys on avannut lisää mahdollisuuksia.

– –

Marja-Leena Tiainen
Kanslian naiset
Icasos 2019
romaani
384 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

Muissa blogeissa mm. Kirjojen kuisketta, Kirjakko ruispellossa,  Kirsin kirjanukka ja Kulttuuri kukoistaa.

1 kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Romaani

Selkotekijä Marja-Leena Tiainen

Vuoden 2019 aikana julkaisen juttuja selkotekijöistä.
Blogiartikkelit ilmestyvät kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona,
ja sarjassa on jo esitelty

 Johanna Kartio

Pertti Rajala

Satu Leisko.

 Sarjan idea ja selkokirjojen lukuhaaste: katso tästä.

selkotekijä

Marja-Leena Tiainen, kuka olet?

Olen kuopiolainen kirjailija. Ensimmäinen kirjani Pullopoika ilmestyi 1987. Tähän mennessä olen kirjoittanut noin 40 teosta lapsille, nuorille ja aikuisille. Tänä vuonna ilmestyy nuorten jännitysromaani Rakas Natasha ja romaani Kanslian naiset sekä selkokirja Tyttö lukitussa huoneessa.

Miten sinusta tuli selkotekijä?

Selkokirjailija minusta tuli vähän vahingossa. Osallistuin selkokielisten nuortenkirjojen kirjoituskilpailuun, jossa sain käsikirjoituksesta kunniamaininnan. Kirjailija ja ystäväni Tittamari Marttinen ehdotti, että lähetän kirjan kustantajalle. Kyttäyskeikka hyväksyttiin oitis. Nyt ilmestyy jo viides selkokirjani.

Minkälaista on mukauttaa omia kirjoja selkokielisiksi?

Marja-Leena Tiainen

Kuva: Marko Koivistoinen / Kuvakeikka

Olen tehnyt kolme selkomukautusta kirjoittamistani kirjoista: Poika joka katosi (Poistui kotoaan), Hiekalle jätetyt muistot (Khao Lakin sydämet) ja viimeisin Tyttö lukitussa huoneessa (Kahden maailman tyttö). Suoraan selkokielelle kirjoittamisessa ja mukauttamisessa ovat omat vaikeutensa, mutta mukauttamisessa on se helppous, että tarina on valmiina. Vaikeaa on kirjoittaa pitkä ja rönsyilevä, monesti takaumia sisältävä tarina selkokieliseksi, mutta ilmaisullisesti täydeksi tarinaksi. Selkokielisessä kirjassa ei laverrella, jäljelle jää vain olennainen. Toisaalta se on asia, joka jää lukijan mieleen, kun hän lukee alkuperäistä romaania.

Miksi kirjoitat nuorille?

Nuorille kirjoittaminen tuntui heti luontevalta, koska olin kirjoittanut novelleja ja jatkiksia nuortenlehtiin. Nuorten maailma tuntui läheiseltä myös omien lasteni kautta. Nykyisin tykkään mukauttaa vanhoja kirjojani enemmän kuin kirjoittaa uusia.

Mikä kirja on suosikkisi omasta selkotuotannostasi?

Oma suosikkini on Hiekalle jätetyt muistot. Siinä mielestäni onnistuin tiivistämään rankan tarinan selkokieliseen muotoon, joka koskettaa lukijoita. Olen kuullut, että muun muassa maahanmuuttajat ovat lukeneet kirjan ja pitäneet siitä.

Mitä selkokirjaa suosittelet juuri nyt?

En ole lukenut paljon selkokirjoja, mutta suosittelen Tapani Baggen ja Jasu Rinneojan selkotuotantoa. Silloin kun opettelin kirjoittamaan selkokieltä, luin Henning Mankellin ja Leena Lehtolaisen selkomukautetut kirjat.


Selkoteksti tutuksi: Tyttö lukitussa huoneessa

Marja-Leena Tiaisen Kahden maailman tyttö ilmestyi 2011, eikä aihe ole ollenkaan vanhentunut, kun kirjailija itse on mukauttanut sen nyt selkokieliseksi nimellä Tyttö lukitussa huoneessa (Avain 2019). Kirja kertoo kahden kulttuurin välissä elämisestä. Tara on lukioikäinen kurdityttö, jonka miespuoliset sukulaiset vaalivat kotimaan kulttuuria.

”Tara saa käydä koulussa,
mutta koulun jälkeen hänen pitää tulla suoraan kotiin.
Jos Tara haluaa lähteä kaupungille,
mukaan tulee äiti tai isoveli.
Aivan erityisen kiellettyä on kaikki,
mikä liittyy poikiin.
Monilla suomalaistytöillä on poikaystävä,
mutta Tara ei saa edes jutella vieraan pojan kanssa.”

Kirja välittää epäoikeudenmukaisen kaltoinkohtelun Taran kannalta. Kirja ei osoittele vaan näyttää, millaista on, kun tytöillä ja naisilla ei ole samoja oikeuksia ja vapauksia kuin miehillä. Se, että Tara joutuu luopumaan kaikesta tärkeästä isän päätösten perusteella, puhuttelee varmasti kaikkia lukijoita ja herättää ajatuksia maahanmuuttajataustaisissa lukijoissa.

tyttö

Kirja etenee selkeästi ja koskettavasti. Tapahtumien lisäksi se keskittyy ristiriitaisiin tunteisiin. Ne välittyvät elävästi ja riipaisevasti. Selkokirjaksi kirjassa on paljon henkilöitä, mutta päähenkilön kohtalon kannalta se on perusteltua. Lukuja voisi palastella lyhyiksi alaluvuiksi, jotta esimerkiksi suomen kieltä opetteleva lukija saisi sopivia haukkapaloja.

Selkokirjoihin kaivataan tarinoita maahanmuuttajista – tässä sellainen on. Aihe ei ole helppo mutta tarpeellinen.


Marja-Leena Tiaisen selkokirjatuotanto

Tyttö lukitussa huoneessa, Avain 2019
Hiekalle jätetyt muistot, Avain 2018
Tatu, Iiris ja pääkallomies, Avain 2016
Poika, joka katosi, Avain 2015
Kyttäyskeikka, Avain 2014

Tietotiivistys

  • Selkokieli on yleiskieltä helpompaa sisällön, rakenteen ja sanaston kannalta.
  • Selkokirjojen taitossa ja kuvituksessa otetaan huomioon helppolukuisuus.
  • Selkokirjoja on kaikenikäisille ja monista eri genreistä.
  • Osa selkokirjoista on mukautuksia aiemmin ilmestyneistä kirjoista, osa on kirjoitettu suoraan selkokielellä.
  • Selkokirjoja ilmestyy vuosittain 20–30 nimekettä.

Lisätietoa selkokielestä ja selkokirjoista: selkokeskus.fi.

5 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Romaani, Selkokirja, selkotekijä

Marja-Leena Tiainen: Hiekalle jätetyt muistot

Tätä toivoisin lisää: kirjailija muokkaa kirjastaan selkoversion. Niin tekee Marja-Leena Tiainen toistamiseen (ks. ensimmäinen: Poika, joka katosi). Nuortenromaani Khao Lakin sydämet (Tammi 2013) ilmestyi viisi vuotta sitten ja nyt sen selkomukautus Hiekalle jätetyt muistot (Avain 2018).

”Lentokone alkoi täristä.
Katon merkkivalo syttyi.
Kapteeni puhui turbulenssista.
Emma tiesi,
että se tarkoitti ilmakuoppia.
Hän laittoi turvavyön kiinni.
Isoäiti puristi Emmaa kädestä
ja sanoi rohkaisevalla äänellä:
”Kaikki menee varmasti hyvin, Emma.”

Romaanin 15-vuotias Emma on kahdeksan vuotta sitten kokenut Thaimaan tsunamin ja menettänyt perheensä. Nyt hän on matkalla samaan paikkaan isoäidin kanssa. Matka luonnollisesti palauttaa mieleen raskaita asioita, mutta sen on tarkoitus myös vahvistaa. Lisäksi Emma haluaa kiittää hänet pelastanutta miestä. Matka merkitsee myös käännettä, uusia tuttavuuksia ja ehkä vielä jotain enemmän.

20180809_205502.jpg

Ilahduttavasti Tiainen on karsinut selkokirjaan sopivasti rönsyt, ja vaikka alun henkilöluettelo pelottaa runsaudellaan, kokonaisuus on hallittu juonenkuljetuksen ja siihen liittyvien henkilöiden suhteen. Kirjan takaumat erottuvat eri fontin vuoksi, joten ne syventävät tarinaa eivätkä sekoita. Jonkinlaisena selkopuristina bongaan kohtia, joita vielä olisi sanamuodoltaan voinut vaihtaa helpompaan, mutta miellyttävän vaivattomasti teksti kulkee. Hieman näinä someaikoina särähtää se, että kirjan nuoret viestittelevät sähköpostitse, mutta alkuteoksen ilmestymisaikaan se tietysti sopii.

Tsunamikokemukset ovat äärimmäisen järkyttäviä ja kieltämättä nykynuorisolle kaukaisia, mutta Tiainen onnistuu luomaan niistä samastuttavia. Se auttaa käsittelemään isoja ja pieniä menetyksiä, joita lukija on itse kokenut. Monet nuortenkirjat käsittelevät ongelmia juuri siksi, että kirja tarjoaa rohkaisua ja uskoa tulevaisuuteen. Niin myös Hiekalle jätetyt muistot.

Parasta kirjassa on lempeä tunnelma, jonka parissa on lukijan turvallista tuntea surua ja hyväksyä se osaksi elämää samalla, kun kirja luo uskoa siihen, ettei suru estä elämästä nauttimista. Väitän, että selkokieli pelkistää ilmaisua tässä kirjassa nimenomaan niin, että tietty eleettömyys lisää aitoutta ja siten koskettavuutta. Niin ainakin minä tunsin.

– –

Marja-Leena Tiainen
Hiekalle jätetyt muistot
Avain 2018
selkoromaani nuorille
120 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

Klaaran päivän selkokirjahaasteeseen ehtii vielä mukaan!

5 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Selkokirja

Marja-Leena Tiainen: Tatu, Iiris ja Pääkallomies

Marja-Leena Tiainen on tuottelias ja luotettava nuortenkirjailija. Keväällä on ilmestynyt viehättävä tämän- ja tuonpuoleista yhdistävä Viestejä Koomasta (Tammi 2016) ja selkoromaani Tatu, Iiris ja Pääkallomies (Avain 2016). Jälkimmäinen ei ole ainoa laatuaan Tiaisen tuotannossa: viime vuonna sai nauttia selkokerronnasta kirjassa Poika joka katosi (Avain 2015).

Tämä on pakko toistaa muutaman kerran vuodessa: on tärkeää, että nuorille on koskettavia ja jännittäviä kertomuksia, joita on helppo lukea. Muistan monen teinin kysyneen kirjoja suositellessani: ”Onks se paksu, eihän siinä oo montaa sivua?” Koska monet nuoret lukevat vähän ja haluttomasti, voi laadukas selkokertomus houkutella tarttumaan proosaan ja sen hyvää tekevään vaikutukseen. Hyvää tekee siis mahdollisuus samastua ja myötäelää, mielikuvituksen villitsemisestä puhumattakaan. Esimerkiksi Tiaisen selkokirjoista saa myös ajattelemisen aihetta.

Tatu, Iiris ja Pääkallomies keskittyy 16-vuotiaaseen Tatuun, joka kuumana kesänä ihastuu elämäniloiseen Iirikseen. Iiris on useita vuosia Tatua vanhempi, hänellä on repaleinen tausta ja mustasukkaisia poikaystäviä.

Tatun sydän sykki kiivaasti.
Hän mietti,
miltä tuntuisi levittää voidetta Iiriksen iholle…
Tatu ei saanut katsettaan irti Iiriksestä.

Heräävään erotiikkaan vihjaillaan, mutta se puoli jää aika kiltiksi. Romantiikan sävy muuttuu ja tarinasta kehkeytyy jännäri – siksi otsikossakin kummittelee Pääkallomies. Juoni etenee sopivan liukkaasti ja tiivistyy aste asteelta. Parasta on se, että mukana on myös tunteiden käsittelyä, ei vain toimintaa.

Tiainen ei kaihda vaikeita asioita. Poika joka katosi käsittelee syvää huolta ja murhetta, ja tämä uutuus sisältää myös pelkoa, surua ja luopumista. Mukana on lisäksi eroperhe- ja huostaanottoaineksia. Mutta mikä tärkeintä: romaani kiinnittää lukijan päähenkilöön ja siinä samalla selviytymiseen ja toivoon. Selkokielisyyteen liittyvä kielihienouksien niukkuus ei estä sitä, että Tatusta kehkeytyy persoona.

Tatu Iiris ja pääkallomies_kansi.authoriso

Tatu, Iiris ja Pääkallomies sopii mainiosti sekä tytöille että pojille. Erityiskiitos kirjan kannesta, joka on samalla raikas ja hitusen vaaran tunnetta välittävä – sopii hyvin kohderyhmälle ja kirjan tunnelmaan.

Millä ihmeen keinoin saisi palautetta lukukokemuksesta kirjan lukeneilta teineiltä? Haloo kaikki peruskoulun äidinkielenopettajat: luettakaa selkokirjojakin ja kommentoikaa, miten ne purevat, tai antakaa nuorille lukijoille kommentointimahdollisuus!

Tämän postauksen kommenttiin listaan viime vuosien selkokirjoja, jotka sopivat yläkouluun.
– – –
Marja-Leena Tiainen
Tatu, Iiris ja Pääkallomies
Avain 2016
selkojännitysromaani nuorille
104 sivua.
Sain kirjan käsiini.
Muissa blogeissa: Dysphoria ,Evarian kirjahylly ja Kirjakko ruispellossa 

2 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Selkokirja

Lukemisasiaa kouluista ja Poika joka katosi

Palaan blogissani säännöllisesti nuorten lukuharrastuksen hiipumiseen. Tällä viikolla Helsingin Sanomien pääkirjoituskin (13.5.2015) käsitteli aihetta. Näkökulma siinä oli lähinnä lukioon sunnattu: on herännyt huoli, että uudessa opetussuunnitelmassa ei mainita kokonaisteoksien lukemista.

En usko, että lukiossa kukaan äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja jättää luetuttamatta nyt ja tulevaisuudessa kokonaisia kauno- tai tietokirjoja. (Toinen juttu on, lukeeko lukiolainen vaan nappaako tehtävävastauksia leffojen ja blogien avulla.) Outoa sen sijaan on ikäluokan toisen puoliskon unohtaminen sankassa huolestumisen ilmapiirissä.

Ammattikoulutuksessa opetusmahdollisuudet ovat niukat, vaikka lukutaidoltaan ja -tahdoltaan haastavat nuoret hakeutuvat usein ammattiopintoihin. Kirjallisuus on opetussuunnitelmassa marginaalinen sivumaininta mutta silti osa opetusta. Lukuinnon ja -taidon nostattamiseen eivät rakenteet tarjoa kummoistakaan tukea. Kun lukiolainen saa opintojensa aikana yli 200 tuntia pakollista äidinkielen ja kirjallisuuden opetusta, saa ammattikoululainen äidinkielenopetusta noin 70-90 tuntia, ja se määrä sisältää kaiken ammattitaitoa tukevan pakollisen äidinkielen lähiopetuksen (OPS:n paikalliset, vaihtelevat toteutukset elokuussa 2015). Kumpikin toisen asteen koulutus mahdollistaa silti hakeutumisen jatkokoulutukseen. Huolestuisin todella koulutuksellisesta ja alueellisesta eriarvoisuudesta, jos olisin päättäjä, työnantaja, vanhempi tai tulevaisuuttaan pohtiva nuori.

Nämä toisesta asteesta. Varsinainen murheen aihe on jo peruskoulussa alkanut pitkäjänteisen lukemisen karttaminen. Tiedämme tutkimuksista, että peruskoululaisten asenne etenkin kirjallisuuden lukemiseen on muuttunut aiempaa negatiivisemmaksi, taitomittaustulokset heikentyvät vuosi vuodelta ja sukupuolien taitoerot ovat kasvaneet siten, että suuren pokajoukon lukutaito on hälyttävän huono.

Toiset nuoret kiinnostuvat kirjallisuudesta, ahmivat sitä, ja usein kodin malli tukee tätä empatiaa, ajattelutaitoja ja sivistystä ruokkivaa harrastusta. Iso osa nuorista sen sijaan jää osattomaksi opettajan houkutteluyrityksistä huolimatta. Taustalla on nuorten aikapula, haluttomuus, huonot lukukokemukset tai heikko luku- ja keskittymiskyky.

Usein valitetaan, että kiinnostavaa luettavaa on vaikea löytää. Lukijaksi voi nimittäin ajautua: porttiteoria on totta tälläkin elämänalueella. Kun otolliseen aikaan saa käteen imaisevan kirjan, voi lukuharrastukseen jäädä koukkuun.

Muistutan, että viime vuosina on ilmestynyt hyviä selkokirjoja, jotka voivat tarjota positiivisen lukukokemuksen nuorille lukijoille, joilla aiemmin on ollut sellainen kokemus, etteivät he jaksa lukea ”paksua” kirjaa loppuun. Syynä voi olla kärsivällisyysvaje tai lukemiseen liittyvät vaikeudet. Tämän pitkän johdattelun jälkeen esittelen yhden uusimmista selkokielisistä nuortenromaaneista.Poika joka katosi

Marja-Leena Tiaisen selkoromaani Poika joka katosi (Avain 2015) perustuu kirjailijan samanaiheiseen yleiskieliseen nuortenkirjaan. Hannan veli katoaa, mikä vaikuttaa väkevästi 17-vuotiaaseen tyttöön ja hänen perheeseensä.

Selkoromaani kertoo eleettömästi mutta tunteisiin vetoavasti epätietoisuuden ja surun eri vaiheista. Aihe ei ole helpommasta päästä, mutta se tarjoaa välineitä vaikeiden tunteiden käsittelyyn. Kaikeksi onneksi aihetta lähestytään myös siten, että tuskaan ei vajota. Romaanin voima on etenkin se, että elämä etenee: saa edetä, saa toivoa ja olla onnellinen.

Poika joka katosi on mielestäni enemmänkin tyttöihin vetoava kirja. Lukuhaluton poika voi nujertua tämän vakavan aiheen alle. Selkokirjasta hyötyvälle nuorukaiselle voi sen sijaan tarjota Tiaisen viimevuotista selkokirjaa Kyttäyskeikka. Lisää selkokirjavaihtoehtoja löytää tuoreimmasta selkokirjaesitteestä.

Oma kokemukseni selkokirjojen tarjoamisesta syystä tai toisesta vähän ja vaivalloisesti lukeville ihan tavallisille yli 15-vuotiaille nuorille on toiveikkaan myönteinen. Jo nuoren elämys siitä, että jaksaa lukea kirjan loppuun voi olla itsensä huonoksi kokevalle lukijalle kohottava. Selkokirjojen helppo virkerakenne ja tarinan johdonmukainen eteneminen helpottavat lukuprosessia, jolloin juoneen, henkilöihin ja sanottavaan pureutuminen mahdollistuu.

Selkokirjoja on monenlaisia, sillä osa on täsmäsuunnattu erityisryhmille, mutta monet sopivat aivan tavallisille tallaajille. Siksi ”selkosta” on karsittava joitain karkottava leimaava sävy. Se, että teksti on helposti lähestyttävä, jopa yksinkertainen, ei ole huono tai väheksyttävä asia. On hyvä, että on valinnanvaraa: toisille lukijoille alastalon saleja ja toisille selkoromaaneja.
– – –
Marja-Leena Tiainen
Poika joka katosi
selkoromaani
Avain 2015
88 sivua
Sain kirjan kustantajalta.

3 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Kirjallisuuspohdintoja, Lasten- ja nuortenkirjat, Selkokirja

Nuori kyttääjä

Tällä kertaa kirjoitan blogiin selkokielellä.
Selkokieli on helpompaa kuin yleiskieli.
Sen rakenne ja sanasto on muutettu niin,
että lauseet ovat lyhyitä ja sanat tuttuja.
Monimutkaisia ilmaisuja ja kielikuvia pitää välttää.
Selkotekstiin valitaan vain tärkeimmät asiat.
Lisäksi palsta on kapea ja kappaleet ovat lyhyitä.


 

Luin Marja-Leena Tiaisen kirjan Kyttäyskeikka.
Kirjan nimi jo kertoo siitä,
että luvassa on seikkailua ja jännitystä.
Kannessa joku ajaa mopolla,
ja siitä syystä voi päätellä,
että kirja sopii vauhdista pitäville nuorille.

Kyttäyskeikka

Kyttäyskeikka kertoo 15-vuotiaasta Nikosta.
Hän on huolissaan veljestään:
Juuso on joutunut huonoon seuraan.
Nikon epäilykset lisääntyvät,
kun hän kuulee,
että varkaita on käynyt tutuissa paikoissa.
Hän päättää estää uudet murrot.

Nikolla on paljon selvitettäviä asioita.
Niko huomaa, että äiti on väsynyt,
eikä yksin asuva isäkään voi hyvin.
Kaiken lisäksi Niko on ihastunut Mariaan,
joka taitaa olla kiinnostunut jostain toisesta.

Auton etupenkillä istui Maria.
Myös ajaja oli Nikolle tuttu.
Jani Kurikka oli Juuson kaveri.
Pojat olivat ystävystyneet jo ala-asteella.
Janilla on ollut monta tyttöystävää.
Yrittikö Jani nyt iskeä Marian?

Henkilöitä on aika paljon,
samoin on vuoropuhelua.
Sitä voi olla hankala seurata,
jos ei ole tottunut lukemaan kertomuksia.
Silti uskon, että kirja sopii nuorille,
jotka eivät lue usein
tai joiden on vaikea lukea.

Kertomusta on kiinnostava seurata,
koska juoni etenee liukkaasti.
Siihen on myös helppo eläytyä,
sillä Niko on mukava tyyppi.
Sen lisäksi jännitystä on sopivasti.

Kirjassa ei vältellä ikäviä asioita,
ja siinä kuvataan hyvin erilaisia tunteita.
Ilahdun, koska kirjassa on myös toivoa ja iloa.
Vaikeista asioista voi selvitä,
ja kaikesta voi seurata jopa jotain hyvää.


 

Marja-Leena Tiainen on nyt ajankohtainen kirjailija.
Suomen kirjailijaliitto ehdottaa häntä
kansainvälisen palkinnon saajaksi.
Perusteena on se,
että Tiainen kirjoittaa lapsille ja nuorille
rohkeista ja vaikeistakin aiheista.
Astrid Lindgren -palkinto jaetaan keväällä 2015.

– –
Marja-Leena Tiainen: Kyttäyskeikka (Avain 2014), 89 sivua
Sain kirjan kustantajalta.

1 kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Selkokirja